Yrski
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 24.06.2008 klo 16:50:04 |
|
Hyvälle avaukselle Ensi kaudella toki siniset jälleen matkalla mestaruuteen.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #26 : 24.06.2008 klo 19:03:52 |
|
Chelsea haluaa ostaa venäläistähti Aršavinin
Julkaistu: 23.6.2008 12:24
Chelsea haluaa ostaa venäläistähti Aršavinin
Englannin valioliigajoukkue Chelsean omistaja Roman Abramovitš on kertonut olevansa valmis maksamaan 20 miljoonaa puntaa Venäjän tähtipelaajasta Andrei Aršavinista, 27. Asiasta uutisoi englantilainen Daily Star.
"Unohda Deco, minä haluan Andrei Aršavinin", kertoi Abramovitš Chelsean uudelle päävalmentajalle, Luis Felipe Scolarille.
Scolari on kertonut aiemmin yrittävänsä saada FC Barcelonassa pelaavan Decon lontoolaisjoukkueeseen.
Abramovitšin mukaan Aršavin on juuri oikea pelaaja lisäämään säihkettä Stamford Bridgelle. Hän on kertonut olevansa hyvin vaikuttunut maanmiehensä otteista EM-kilpailuissa. Taitavalla keskikenttäpelaajalla oli suuri rooli myös seurajoukkueessaan, kun Pietarin Zenit voitti Uefa cupin toukokuussa. Zenitin valmentaja Dick Advocaat on myöntänyt Aršavinin haluavan siirtyä muualle.
Aršavin oli EM-kisojen kaksi ensimmäistä ottelua pelikiellossa. Alkulohkon viimeisessä ottelussa Ruotsia vastaan sekä puolivälierässä Hollantia vastaan hän pelasi erittäin hyvin tehden molemmissa otteluissa maalin.
Venäläinen on nousemassa kesäkuun siirtoikkunan kuumimmaksi pelaajaksi. Huhujen mukaan hänestä ovat olleet Chelsean lisäksi kiinnostuneita muun muassa Arsenal ja Everton. Jos toteutuu.
|
|
|
|
Jussi Vares
Poissa
|
|
Vastaus #27 : 24.06.2008 klo 19:13:28 |
|
Deco ei kyllä todellakaan vahvistaisi Chelseaa kovinkaan paljoa. Tähti on hiipunut useamman vuoden ajan yhdessä Humman kanssa Barçassa. Nyky-Arshavinista povaisin valion parhaimmistoa tulevaksi kaudeksi jos Chelskibluesiin päätyy. Ja miksi ei päätyisi, Abralla on pohjaton kukkaro ja tuo siirtosummakin olisi lopulta pelkkää pikkurahaa miehelle. Ei Arsulla tai Evertonilla olisi mitään mahdollisuuksia mahdollisessa tarjouskisassa.
|
|
|
|
U-koira
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 24.06.2008 klo 19:24:04 |
|
hiipunut useamman vuoden ajan yhdessä Humman kanssa Barçassa. Humma tuskin Barcassa pelailee... Decon hankinnasta olen samaa mieltä. Chelskin vetovoimalla (lue: rahalla) luulisi olevan parempiakin ukkoja saatavilla.
|
|
|
|
bergerinpatrik
Paikalla
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
|
Vastaus #29 : 24.06.2008 klo 19:27:34 |
|
Deco ei kyllä todellakaan vahvistaisi Chelseaa kovinkaan paljoa. Tähti on hiipunut useamman vuoden ajan yhdessä Humman kanssa Barçassa. Nyky-Arshavinista povaisin valion parhaimmistoa tulevaksi kaudeksi jos Chelskibluesiin päätyy. Ja miksi ei päätyisi, Abralla on pohjaton kukkaro ja tuo siirtosummakin olisi lopulta pelkkää pikkurahaa miehelle. Ei Arsulla tai Evertonilla olisi mitään mahdollisuuksia mahdollisessa tarjouskisassa.
Humma pelaa Realissa. Arsu tai Everton ei lähde edes tarjouskisaan, koska yrittävät tehdä voitollista liiketoimintaan menestyksen ohessa. Kolmanneksi veikkaan, että Arshavin ei todellakaan loistaisi Englannin kovatasoisessa Valioliigassa. Hyvät, erittäin hyvät kisat ovat luoneet uskomattoman hypen tämän kaverin ympärille, thats it! Vähän sama kuin Ramosia en vaihtaisi EM-kisojen perusteella edes Rauhankadun Roberto Carlosiin. Ryssä on kuitenkin ryssä ja veikkaan Abran tarjoavan maamiehestään sen pari kymppiä ja tuovan vaihtopenkkiä kuluttamaan bridgelle.
|
|
|
|
Jussi Vares
Poissa
|
|
Vastaus #30 : 24.06.2008 klo 19:29:23 |
|
Humma tuskin Barcassa pelailee...
Juu, no hummalla viittasin siihen toiseen heppaan Ronaldinhoon. Ei ole vielä oikeat termit hallussa jne...
|
|
|
|
Kameli
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 24.06.2008 klo 19:39:18 |
|
Humma pelaa Realissa. Arsu tai Everton ei lähde edes tarjouskisaan, koska yrittävät tehdä voitollista liiketoimintaan menestyksen ohessa. Kolmanneksi veikkaan, että Arshavin ei todellakaan loistaisi Englannin kovatasoisessa Valioliigassa. Hyvät, erittäin hyvät kisat ovat luoneet uskomattoman hypen tämän kaverin ympärille, thats it! Vähän sama kuin Ramosia en vaihtaisi EM-kisojen perusteella edes Rauhankadun Roberto Carlosiin.
Ryssä on kuitenkin ryssä ja veikkaan Abran tarjoavan maamiehestään sen pari kymppiä ja tuovan vaihtopenkkiä kuluttamaan bridgelle.
Kyllähän Chelsealla on vaan sellainen tilanne, että jos Abra haluaa jonkun kaverin pelaavan kentällä, niin se myös pelaa. Huikeat Uefa-cupin sekä EM-kisat pelannut Arshavin on kyllä näyttänyt, että pärjäisi ainakin taidollisesti liigassa kuin liigassa. Sopeutuminen tietysti vie aikaa, mutta tuskinpa tulee kuluttamaan penkkiä, jos Chelseaan päätyy.
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
|
Vastaus #32 : 24.06.2008 klo 19:50:16 |
|
Huikeat Uefa-cupin sekä EM-kisat pelannut Arshavin on kyllä näyttänyt, että pärjäisi ainakin taidollisesti liigassa kuin liigassa. Sopeutuminen tietysti vie aikaa, mutta tuskinpa tulee kuluttamaan penkkiä, jos Chelseaan päätyy.
Muuan Shevtshenkolla ja Rebrovilla oli vielä kovemmat näytöt (Serie A ja herkkusieni), mutta miten kävi. Kahta maaottelunäytöstä keskinkertaisia puolustuksia vastaan tuskin kannattaa yliarvioida. Ei kyseessä kuitenkaan mikään Messi tai CRonaldo ole. Nopeutta löytyy, mutta mielestäni taidot eivät ole ihan samaa tasoa kuin vaikka jollain A. Hlebillä.
|
|
|
|
CFCfin
Poissa
Suosikkijoukkue: ChelseaFC - SMJK - Kemi Kings
|
|
Vastaus #33 : 24.06.2008 klo 20:04:24 |
|
Muuan Shevtshenkolla ja Rebrovilla oli vielä kovemmat näytöt (Serie A ja herkkusieni), mutta miten kävi. Kahta maaottelunäytöstä keskinkertaisia puolustuksia vastaan tuskin kannattaa yliarvioida. Ei kyseessä kuitenkaan mikään Messi tai CRonaldo ole. Nopeutta löytyy, mutta mielestäni taidot eivät ole ihan samaa tasoa kuin vaikka jollain A. Hlebillä.
Joo, en menisi itsekkään takuuseen venäläisen pärjäämisestä Valioliigassa. Hirveitä summia tuskin kannattaa sijoittaa.
|
|
|
|
St3uer
Poissa
|
|
Vastaus #34 : 24.06.2008 klo 20:20:52 |
|
Hirveitä summia tuskin kannattaa sijoittaa.
Onko tämä Chelsean tapauksessa mikään esto Käsittääkseni Chelsea voi maksaa mistä pelaajasta ja mitä vain ilman että lompakossa tuntuu
|
|
|
|
Kameli
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 24.06.2008 klo 20:59:10 |
|
Kyllä Arshavinin taidot ovat olleet jo paljon kauemmin Romanin tiedossa kuin annetaan ymmärtää ja ihailua on lisännyt tähän asti täydellisesti onnistuneet kisat. Muistan pari vuotta sitten kun Mourinho, Arnesen olivat Romanin mukana Venäjällä katsastamassa uusia lahjakkaita pelaajia, häntä jo silloin verrattiin taitonsa vuoksi uudeksi Robbeniksi, vaikka Arshavinilla muutama vuosi ikää enemmän onkin. Siltikin kyllä järkevämpänä pitäisin Van der Vaartin tai Diegon ostoa sinisiin kuin Arshavinia (ja nämä miehet vain jos Lampard lähtee). Melkeinpä saman hinnan joutuisi pulittamaan. Torstaina voi tehdä aika paljon enemmän johtopäätöksiä Arshavinin taidoista.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #36 : 24.06.2008 klo 23:00:08 |
|
Muuan Shevtshenkolla ja Rebrovilla oli vielä kovemmat näytöt (Serie A ja herkkusieni), mutta miten kävi. Kahta maaottelunäytöstä keskinkertaisia puolustuksia vastaan tuskin kannattaa yliarvioida. Ei kyseessä kuitenkaan mikään Messi tai CRonaldo ole. Nopeutta löytyy, mutta mielestäni taidot eivät ole ihan samaa tasoa kuin vaikka jollain A. Hlebillä.
En menisi takuuseen tästä. Kyllä mielestäni näyttänyt, viimeistään Hollantia vastaan minkä tason pelimies on. Ennen kaikkea pelisilmä on aivan huikeaa luokkaa ja syötöt napsahtavat kyllä hyvällä prosentilla omille. Lisäksi on varmasti "eurooppalaistunut" Advocaatin ja Hiddinkin opeissa, joten helpompi myös miehen kannalta sopeutua uuteen maahan. Saattaa englanninkielentaitoakin löytyä jonkin verran?
|
|
|
|
TW
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 25.06.2008 klo 01:38:59 |
|
Decon hankinnasta olen samaa mieltä. Chelskin vetovoimalla (lue: rahalla) luulisi olevan parempiakin ukkoja saatavilla.
On saatavilla ja on kesän aikana mitä luultavammin myös tulossa. Decon todennäköinen hankinta on kuitenkin ratkaisu moneen tulevaa kautta koskevaan pulmatilanteeseen. Siedettävällä hintalapulla varustettu kokenut, mutta vielä huipputasolla pelaava kaveri on täysin perusteltava hankinta. Varsinkin kun ottaa huomioon lusitaanibrassin merkityksen Scolarin suunnitelmissa niin Portugalin maajoukkueessa kuin Chelsean tulevan kauden joukkueessa. Keskikentän johtavana pelaajana Deco tarjoaa pelillisen puolen lisäksi valtavasti jatkuvuutta Scolarin varmasti vaikealla ensimmäisellä kaudella ja toimii samalla Sinisten muiden portugalilaisten kanssa linkkinä maajoukkue- ja seuravalmennuksen välillä. Kaikista maailman "kymppipaikan" pelaajista Deco ei toki olisi omankaan hankintalistani kärkipäässä, mutta nykyisessä tilanteessa varsin suotava lisä pelaajarinkiin. Useamman kauden kestänyt luovan pelaajan etsintä voidaan kauppojen toteutuessa lyödä taas vähäksi aikaa jäihin ja keskittyä nostamaan muiden osa-alueiden tasoa.
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #38 : 26.06.2008 klo 09:30:39 |
|
Ihmeellistä, jos Deco ei muka kelpaisi Chelskiin. Hinnaksi on arvioitu jotain 7-9 miljoonaa, joka on naurettava pieni raha tuon tason pelimiehestä, vaikka ikää alkaa jo olla. Deco pelasi loistavasti syksyllä, ennen kuin loukkaantumiset sotkivat. Messin ja Decon yhteispeli toimi kuin unelma silloin ja jälki oli sen mukaista.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #39 : 26.06.2008 klo 11:02:05 |
|
Ihmeellistä, jos Deco ei muka kelpaisi Chelskiin. Hinnaksi on arvioitu jotain 7-9 miljoonaa, joka on naurettava pieni raha tuon tason pelimiehestä, vaikka ikää alkaa jo olla. Deco pelasi loistavasti syksyllä, ennen kuin loukkaantumiset sotkivat. Messin ja Decon yhteispeli toimi kuin unelma silloin ja jälki oli sen mukaista.
Deco täyttää tänä syksynä 31 vuotta, joten ei kyse mistään ikälopusta kuitenkaan ole kuten jotkut antavat ymmärtää. Taitaa olla ihan keskikenttäpelaajan parhaassa iässä. Jos nyt miettii Kuningasta tuon ikäisenä, niin aika kovassa vedossa vielä oli vaikka toki loukkaantumiset vähän häiritsivät.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.06.2008 klo 11:07:20 kirjoittanut Älskar_Grönvitt »
|
|
|
|
|
Mxyz
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC ´95, RoPS ´85, FF2 Kuningasidea ´07
|
|
Vastaus #40 : 27.06.2008 klo 13:43:03 |
|
Toivottavasti ei tule Decoa, ei Arshavinia, eikä Ronaldinhoa. Siirtomarkkinoilta on syytä pyrkiä hankkimaan laatua, ei leveyttä. Näistä kukaan ei Chelskiä vahvistaisi rotaatiopelaajaa enemmän, pois lukien kenties kunnossa oleva Ronaldinho.
|
|
|
|
Kameli
Poissa
|
|
Vastaus #41 : 27.06.2008 klo 18:19:01 |
|
Piet de Visser on otettu virallisesti palkkalistoille ilmeisesti Frank Arnesenin alapuolelle, ottaen vastuun nuorten lahjakkuuksien tunnistamisen Etelä-Amerikassa sekä Afrikassa. Kaveri ollut aikaisemmin Abramovitsin jonkinlainen neuvonantaja ostomarkkinoilla. Kaveri tuli Chelseaan sen jälkeen, kun oli mennyt välit poikki PSV:n kanssa. De Visser toi kaiken kaikkiaan 22 pelaajaa PSV:n mm. Romarion, Ronaldon, sekä Alexin.
|
|
|
|
Jussi Vares
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 27.06.2008 klo 21:42:27 |
|
Toivottavasti ei tule Decoa, ei Arshavinia, eikä Ronaldinhoa. Siirtomarkkinoilta on syytä pyrkiä hankkimaan laatua, ei leveyttä. Näistä kukaan ei Chelskiä vahvistaisi rotaatiopelaajaa enemmän, pois lukien kenties kunnossa oleva Ronaldinho.
Ehkäpä Big Phil katseli "sillä silmällä" Suomen pelaajia parina viime syksynä Portugalin luotsina? Olisiko kenties Teemu "Teme" Tainio tehnyt vaikutuksen isoon philipiin? Kyllä varmaan pari miltsiä heltiää sitten suomalaisiinkiin kun isoimmat punnat on mällätty näihin Arsavineihin ja Decoihin.
|
|
|
|
|
Combine
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
|
Vastaus #44 : 28.06.2008 klo 00:37:05 |
|
Eikös se Chelssean keskikenttä ole ilman Lampardiakin aika hyvässä kuosissa, varsinkin jos Abran kaveri Arshavin saapuu Bridgelle...
|
|
|
|
mailou
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
|
Vastaus #45 : 28.06.2008 klo 10:30:41 |
|
Eikös se Chelssean keskikenttä ole ilman Lampardiakin aika hyvässä kuosissa, varsinkin jos Abran kaveri Arshavin saapuu Bridgelle...
Itse en pahemmin tuulettele jos Arshavin joukkueeseen tulee, omaa suuren potentiaalin floppaamiseen.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #46 : 28.06.2008 klo 10:36:43 |
|
...tässähän menee melkein ihan tunteelliseksi. Hieno pelaaja! En jaksa uskoa että tämä olisi mikään aivopieru tällä kertaa. Onhan se hieman surullista kun ajattelee miten paljon rahaa Chelsea on pistänyt menemään paskaan ja pelaajiin jotka istuu pääosin penkillä tai katsomossa, mutta Lampsille ei saada kunnon jatkosopimusta aikaiseksi. Eiköhän sieltä Deco tule. Ja onhan siellä vielä Ballack joka kykenee pelaamaan samaa roolia mikä Lampardilla oli. Harmillinen juttu kylläkin. Toisaalta ymmärtäähän sen myös että Frank haluaa nähdä maailmaa. Kuitenkin jo 30 vuotias.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #47 : 28.06.2008 klo 10:44:36 |
|
Scolari to bring in double training for Chelsea as he steps up pursuit of Kaka and Ribery
By Sportsmail Reporter Last updated at 7:41 PM on 27th June 2008
Luiz Felipe Scolari's hardline regime at Chelsea will begin with double training sessions for the first team squad when they return for pre-season training on July 7.
Scolari has asked chief executive Peter Kenyon to complete the capture of three high profile targets — Kaka and Franck Ribery remain on the list — before they leave for their pre-season tour of Malaysia, China and Moscow.
Goalkeeping coach Carlos Pracidelli has arrived from Scolari's former club Palmeiras. He joins assistant manager Flavio Teixeira and Darlan Schneider, but the future of Steve Clarke remains in doubt.. Linkki
|
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
|
Vastaus #49 : 30.06.2008 klo 18:39:55 |
|
Tuo reserveissä istuttaminen nyt on täyttä paskaa. Lampardilla on yksi vuosi sopimusta jäljellä, joten hän voisi käyttää tätä kuuluisaa FIFAn artikla 17, ja ostaa sopimuksensa viimeisen vuoden ulos, mutta ei halua tehdä tätä, koska haluaa olla hyvää pataa Chelsean kanssa lähtiessään pois. Jos Chelsea nyt päättäisikin reserveissä istuttaa, ei liene vaikea arvata, mitä Lampard tekisi?
|
|
|
|
|
|