Via Gugliamo Calderini 66 oli se Lazio Style -shopin osoite, jonka ulkopuolella oli järjetön härdelli paria tuntia ennen peliä. Oli siinä joki vuoronumeropönttö, mutta koska jengiä oli niin paljon, niin luovutin jo kättelyssä ja menin katsomaan ottelua baarin puolelle. Itse stadioni näytti olevan vain puolillaan ainakin televisiokuvien perusteella. En varmasti ollut ainoa, joka turhautui ja kääntyi pois ostamatta lippua. Lazio on kai niin rikas seura, että katsojat on pelkkiä mikkihiiriä.
Olihan siinä se turvallisuusnäkökulma, kun kyseessä oli toki Napoli, mutta asiat voisi hoitaa paremminkin.
Noin kello puoli kaksitoista otimme Flaminiolta spåran #2 kohti Piazza Mancinia, jossa jäimme pois. Heti nurkan takaa löytyikin kyseinen Guglielmo Calderini katu, jota vähän matkaa käppäiltyämme saavuimme Lazio Style fanikaupan eteen. Paikka oli helppo löytää sillä edessä parveili kymmeniä ihmisiä pääasiassa italiaisen näköisiä tyylikkäitä hieman ultrahtavasti pukeutuneita miehiä. Toki joukossa oli myös hollantilainen perhe, joka aiheutti lähinnä myötähäpeää hehkuttamalla Laziota paikallisille lutuurilasseille. Lisäksi edessämme huomioni kiinnittyi pariin englantilaisen näköiseen chelsea-huppariseen kaljupäähän. Sen verran epämääräisen näköistä sakkia, että en uskaltanut alkaa vittuilemaan. Otimme vuoronumeron ja jonotimme kaupan edessä noin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen saimme luvan astua sisään. Passit esiin ja pari lippua curva nordiin 15 euroa chipale. Passissani ollut italialaisen naisen nimi ilmeisesti repeilytti myyjää tai sitten ehkä se passikuva? Valitettavasti List ticketin päätteessäkin oli jotakin häikkää ja lipun tulostukseen meni uskomattoman kauan aikaa. Varmaan joku 10 minuuttia ainakin. Hikikarpalot alkoivat pohjoisen pojalla valua pitkin otsalohkoa. Onneksi asia kuitenkin selvisi ja onnellisena liput kädessä jatkoimme matkaa takaisin kohti Piazza Mancinia.
Otteluun oli vielä parisen tuntia aikaa ja tunnelma oli uneliaan rauhallinen. Haimme pizza palat katukeittiöstä ja istahdimme puiston penkille. Repusta löytyi palan painikkeeksi valkkaria ja punaista Nastro Azzurroa. Oli komea kevät päivä ja aurinko porotti paahtavasti vaalean viikingin naamalle. Tiesin että seuraavana päivänä punottaisi nenä niin perkuleesti, mutta urheasti jatkoin auringosta nautiskelua. Nastro Azzurron rohkaisemana uskaltauduin jopa ottamaan sukat pois ja antamaan ilmakylpyjä hiostuneille varpailleni. Pizza oli maukasta ja kalja hyvää. Hiljalleen aukion poikki alkoi populaa vaeltaa kohti Ponte Duca d'Aostaa, jonka toisella puolella siinsi valkoisena keväinen Stadio Olympico. Ihastelin italilaisten nuorten miesten kauniita tummia hiuksia ja sivistyneitä lutuurivaatteita. Joskin odotuksiin nähden pukeutuminen vaikutti kovinkin arkiselta, mutta en antanut sen häiritä matsifiilistä. Kun matsiin oli aikaa enää alle tunti päätimme suunnata itsekin sillan yli kohti Curva Nordia. Joukon mukana vaeltaessamme bongasin iloksi myös Milanon matkaajia Moskovasta. Ryhmä venäläisiä nuoria miehiä oli pukeutunut CSKA:n huiveihin ja hekin joivat Nastro Azzurroa, tuota jumalten juomaa. Huikkasin pojille "Slava Rossija", mutta sain takaisin vain huvittuneita katseita.
Menimme stadionille sisään ensin Curva Sudin puoleisesta sisäänkäynnistä, jossa ei sen kummempaa reppujen tutkintaa ollut. Tämä oli luonnollista, sillä varsinainen sisäänkäynti tapahtuisi vasta stadion alueen sisältä porttikohtaisista sisäänkäynneistä. Naispuolinen Polizia di stato kopeloi repun läpi, mutta perusteellista vartalon tutkintaa ei kulttuurimaassa harrasteta. Hyvä niin. Pian kipusimmekin jo Curva nordin Monte Marion puoleisen reunan piippuhyllylle, josta oli hyvä seurata kaarteen keskellä ollutta ydinjoukkoa. "Curva Nord - Gabriele Sandri" oli rustattu suureen banderolliin kellotaulun alapuolelle. Asiallista. Eipä kestänyt aikaakaan, kun jo saapuikin nähdäkseni päivän kliimaksi ja ämyreistä alkoi kuulua voimakkaalla volyymillä Lazion svengaava tunnuskappele "Forza Lazio". Kansa hullaantui silminnähden myös sivukaarteessa ja liimaletit vauvasta vaariin yhtyivät infernaaliseen huutomyrskyyn: "Forza Lazio, Forza Lazio, Non mollare mai, non mollare mai..." Päivä alkoi olemaan pulkassa.
Ottelun ilmapiiriä voisi mielestäni verrata hyvin Moskovan Spartakin otteluihin. Stadika oli hyvin identtinen Moskovan Luzhnikiin. Samoin kannattajien Curva Nord oli lähes täynnä muiden katsomon osion ollessa lähes tyhjillään. Curva Nordista lähti ihan kivasti ääntä, mutta en siltikään tullut vakuuttuneeksi, että he olisivat jotenkin erityisen ainutlaatuisia kannattajia Italiassa. Täytyy sanoa, että olin jopa hieman pettynyt. Samoin Lazion laulut tuntuivat aika mielikuvituksettomilta ja väkinäisiltä. Ei todellakaan jatkoon. Parasta oli tietysti nuo seurajohtajalle suunnatut "Lotito, Lotito - Faffanculo! koko stadionin mukaansa temmanneet protestirallatukset. Toiseksi parasta oli katsomokaupustelijoiden myymä 20% kahvilikööri.
1-0 maali nostatti jonkinmoisen kiiman kotikannattajissa, mutta sekin vaimeni, kun Napoli iski kauniisti 1-1 tasoituksen. Pääkatsomossa oli n.150 hengen napolilaissektio, ilmeisesti paikallisia Latiumin seudulla asuvia napolilaisia, jotka tuulettivat tasoitusta raivokkaasti. Toki napolilaisten oli hyvä juhlia, sillä n.100 poliisia/järjestysmiestä oli heidän ympärillään muodostamassa turvapuskuria. Tasoituksen jälkeen koko Curva nord osoitteli pääkatsomon suuntaan ja lauloi jotain pilkkalaulua napolilaisille. Oi aikoja, oi tapoja!
Itse peli oli melko tylsää seurattavaa, eikä sieltä piippuhyllyltä oikein nähnytkään mitään. Lisäksi auringostakaan ei enää voinut nautiskella stadionin katon varjostaessa pahasti. Niimpä satunnainen matkailija ehdottikin vaimolleen poistumista puoliajalla. Olihan täällä Roomassa paljon muutakin nähtävää kuin joku tylsä potkupallo ottelu. Taisin olla oikeassa, sillä peli päättyi 1-1 eli tuskin missasin yhtään mitään. Kokemuksena informatiivinen ja yleissivistävä, mutta ei missään nimessä mikään erikoinen tai tajunnan räjäyttävä. Tavallinen eurooppalainen jalkapallopeli.
