Tietääkö kukaan näkeekö kisoja mistään?
Eurosport näyttää kisoja.
-----------------
U17 Em-kisoissa tässä ikäluokassa Espanja ja Saksa olivat selvästi kovimmat joukkueet, vaikka pronssiotteluun itsensä puppeloivatkin silloin. Tuon ikäluokan mestari Venäjä ei päässyt näihin kinkereihin edes mukaan. Espanjasta tulikin edellä muutama sana, joten sanotaan nyt sitten Saksasta jotain. Saksalta puuttuu lyhyesti sanottuna monta kovaa nimeä. Ensinnäkin jo miesten EM-kisajoukkueeseen tyrkyllä ollut keskikentän Marko Marin on sivussa. Hyökkäyksestä taas on sivussa kaksi tämän ikäluokan kovinta nimeä, Hampurin nimihirviö Eric-Maxim Choupo-Moting (maalannut jo uefa-cupissa) ja Stuttgartin Manuel Fischer (debyytti sekä bundesliigassa että CL:ssä tehty, kuin myös ensimmäinen BL-maali). Ensimmäinen on loukkaantuneena ja jälkimmäistä ei Stuttgart päästänyt kisoihin. Keskikentän pelinrakennusvoimaa vie myös nuorempaa ikäluokkaa olevan U17-MM-kisojen parhaan pelaajan Toni Kroosin sivuunjättäminen. Lisäksi ykkösmaalivahti Sascha Buchert on sivussa loukkaantumisen takia. Puolustuksen johtohahmo ja jo pitkään joukkueen kapteenia toiminut Kölnin Kevin Pezzoni on myös jätetty sivuun (jostain syystä), lisäksi puolustuksesta on vammojen takia sivussa vasemman pakin ykkösnimi David Vrzogiz.
Saksan joukkue on siten (nimen perässä maaottelut tässä ikäluokassa ja maalit):
Maalivahdit
1 Tom Mickel 19.04.1989 Energie Cottbus 4 -
12 Ron-Robert Zieler 12.02.1989 Manchester United 5 -
Puolustus
2 Dennis Diekmeier 20.10.1989 SV Werder Bremen 14 3
5 Florian Jungwirth 27.01.1989 TSV 1860 München 12 -
3 Björn Kopplin 07.01.1989 FC Bayern München 10 -
4 Stefan Reinartz 01.01.1989 Bayer Leverkusen 5 -
14 Ömer Toprak 21.07.1989 SC Freiburg - -
Keskikenttä
8 Lars Bender 27.04.1989 TSV 1860 München
5 -
6 Sven Bender 27.04.1989 TSV 1860 München 6 1
10 Timo Gebhart 12.04.1989 TSV 1860 München 9 6
15 Danny Latza 07.12.1989 FC Schalke 04 10 -
17 Bastian Oczipka 12.01.1989 Bayer Leverkusen - -
13 Marcel Risse 17.12.1989 Bayer Leverkusen 8 3
16 Mario Vrancic 23.05.1989 FSV Mainz 05 10 1
Hyökkäys
7 Deniz Naki 09.07.1989 Bayer Leverkusen 11 9
11 Savio Nsereko 27.07.1989 Brescia Calcio 7 3
18 Rahman Soyudogru 06.01.1989 SC Freiburg - -
9 Richard Sukuta-Pasu 24.06.1990 Bayer Leverkusen - -
Mukaan on otettu yllättäen neljä debytanttia. Mielenkiintoista on myös se, että mukana ei ole yhtään varsinaista vasenta pakkia. Ehdottomia avainpelaajia ovat Benderin kaksoset keskikentällä sekä hyökkääjä Naki. Peliä tekee pääasiassa Benderin veljesten seuratoveri Timo Gebhardt. Kisoja edeltävissä peleissä Saksa on tehnyt paljon maaleja, mutta päästänyt myös paljon maaleja. Jos puolustuspää saadaan tiiviiksi, menestymismahdollisuudet ovat poissaoloista huolimatta varmasti ihan hyvät. Avausottelusta Espanjaa vastaan ovat sivussa pelikieltojen vuoksi Lars Bender sekä Deniz Naki, mikä on tietysti kova menetys.
Veikataan nyt avaukseksi vaikka:
--------------Zieler----------------
Diekmeier---Toprak--Jungwirth--Kopplin
--------L. Bender---S. Bender----
----Gebhartdt-------------Nsereko-----
----------Naki--------Soyudogru
Espanjan veikkaaminen mestariksi ei varmasti ole kovin kaukana totuudesta. Muuta huomioitavaa kisoissa on se, että lohkojen kolme parasta saa paikan U20 MM-kisoihin.