D mies
 Poissa
|
 |
: 30.10.2006 klo 18:06:47 |
|
Enpä muistanutkaan, jotta oli tullut tämmönen rykästyä keväällä Zidekiä silmälläpitäen. Ei sitten saatu koskaan Z.aa valmiiksi, joten tulkoon julki nyt täällä.
125 000 jalkapallokannattajaa neljässä päivässä
Eli Deekkä Skotlannissa ja Madridissa oppia ammentamassa
Lomansa voi tuhlata monella tapaa. Euroopan suurkaupunkien jalkapallokenttien koluaminen ei ole niistä lainkaan nähdäkseni huonoin. Ja kun lentäminenkin on tehty nykypäivänä suht halvaksi, internetistä ostettuna suorastaan ilmaiseksi, niin kyllä sitä reilussa viikossa pariinkin paikkaan ehtii.
Ensimmäiseksi matkakohteeksi valikoitui Madrid, koskapa salolais/loviisalainen kollega/baarituttu sattuu oleman ankara Real Madridin kannattaja (joo, kaikenlaisten friikkien kanssa sitä tulee aikaansa vietettyä...). Baarissa taannoin vaan puhuttiin, jotta olisihan se hienoa päästä joskus Santiago Bernabeulle.
No, helvetti! Pääseehän sinne, ja paria päivää myöhemmin olikin liput jo taskussa (ebookersin kautta, Iberia/Finnairin lennot about 220 eooh, pe-ma). Kun vielä FCLK hulikaani Kuggen oli muuttanut taajamaan, sälytettiin hänen niskoilleen niin matsilippujen hankkiminen sunnuntain peliin Real Madrid-Real Sociedad kuin majoituksenkin järjestäminen – tyttöystävänsä kun ei kuulemma kovin innostunut ollut kahta tifoilijaa majoittamaan. Kätevää siis.
Kun vauhtiin oli päässyt, niin pitihän se sitten buukata – erään toisen kaverin kanssa – vielä liput Sterlingiltä Edinburghiinkin, kun vilenmäisesti halvalla sai – ja pitäähän sitä pitkän linjan Big Country, Proclaimers ja Trainspotting-fanin kerran elämässään ylämaille päästä! Lähtö sunnuntaina, paluu keskiviikkona kustansi 170 eooh. Halpaa kuin saippua. Majoituksessa päätettiin suorastaan pröystäillä ja buukattiin laadukas B&B 40 punnan (about 50 eoohh) hintaan per yö per lädi.
Pikainen tsekkaus kertoi tuolloin Glasgowssa pelattavan ottelun Celtic–Hearts. Glasgowhan ei sijaitse kuin reilun 100 kilsan päässä, joten sinne pääseminen ei tuottaisi ongelmia. Seuraavan aamun aikainen paluulento huolestutti kuitenkin sen verran, että katsoin netistä randomilla Heartsin kannattajakerhoja ja kyselin kyyti- ja lippujärjestelyistä.
Pian tulikin Portobello Hearts kannattajakerholta ystävällinen vastaus, jossa todettiin kyytien ja lippujen järjestyvän suomalaiskannattajille. Siunattu vekotin tuo internetti!
Sunnuntai-torstai Edinburgh
Lähtö Edinburghiin oli sunnuntaiaamuna jumalattoman aikaisin (7.20), jonne suunnattiin tietysti suoraan Salo-baarin ja bussimatkan jälkeen. Onneksi lentomatka ei Skotteihin ole kuin rapiat 2h, joten olo oli aika usvainen sunnuntaiaamuisessa Edinburghissa.
Järkytys oli paikan päällä melkoinen, kun selvisi, etteivät pubit saa avata uksiaan kuin vasta klo 12:sta! Pari tuntia meni kärvistellessä, kunnes oli pakko nykiä paria lädiä hihasta ja kysyä voiko näin todellakin olla. Noh, lädit – joidenka mongerruksesta ei saanut kertakaikkiaan mitään selvää – ohjasivat sitten paikalliseen juottolaan, joka sijaitsikin sopivasti majapaikkaa vastapäätä.
Paikan omistaja oli ilmeisesti lädien tuttu, koskapa – hieman vastahakoisesti kylläkin – suostui avaamaan hanat tuntia sallitua aiemmin. Suomi-osasto oli siis ollut maassa kaksi tuntia ja rikkoi jo heti lakia!
Jo matkalla kentältä oli katujen varsilla näkynyt aikaisesta ajankohdasta huolimatta paljon ihmisiä jalkapallohuiveissa. Syykin selvisi pubissa: puolilta päivin alkoi Skotlannin cupin välierä Hearts–Hibernians, siis Edinburghin paikallispeli! Ottelu vain pelattiin Glasgowssa, Hampden Parkin kansallistadionilla.
Peliä saapuikin pubin telkkarista katsomaan kunnioitettava joukko lädejä. Hearts voitti 4–0 ja sitten olikin matkalaisilla päiväunien aika...
Maanantain ja tiistain ohjelma sisälsi yleistä häröilyä komeassa Edinburghin kaupungissa. Tottahan toki myös molemmat kentät, Hibsien Easter Road ja Heartsien Tynecastle Stadium, tulivat bongattua ja näin kätevästi nähtyä myös hieman laitakaupunkien eloa. Molemmissa päästiin sisälle asti, Easter Roadilla jopa nurmelle. Tynecastlella vastassa oli stevariäijä koirineen, mutta eipä tuokaan pahakseen laittanut turistien uteliaisuutta.
Keskiviikkona pick-up pointiksi oli sovittu Haymarket Train Stationin edusta, paikallinen Pasila kaiketi, ja sieltä myös pienellä hakemisella löydettiin muitakin Portobello Heartseja. Nettisivuilta olin ymmärtänyt, että alkoholi oli pannassa bussimatkoilla aiempien härdelöintien takia. Noh, lädit vain opastivat, että mikä tahansa limsapullo käy kyllä, sisältöä ei kukaan tarkista...
Portobello Heartsin porukka oli suht rauhallista, hieman vanhempaa väkeä, ja sehän toki sopi aivan hyvin. Sähköpostia laittanut John-miekkonen toi liput (25 poundsia), jolloin lykkäsin miehelle tuliaisina Rakuuna-huivin. Pian takapenkiltä laitettiin tulemaan turisteille kaksi valehtelemati helevetin komiaa Portobello Hearts-huivia! Edessä istuneet äiti ja vanhapoika (?) tarjoilivat vielä mitä-lie-lihapiirakoita. Eikä matkastakaan tarvinnut lopulta maksaa mitään!
Eli sympaattista porukkaa nuo skotit!
Varsin rauhallista ja sympaattista oli meno myös Celtic Parkin ulkopuolella: minkäänlaisia poliisivartiointeja ei ollut, vaan porukka lompsi busseilta kentälle kuin BSL:n kollit Kimpiselle ikään. Hyvä näin.
Sisällä tunnelmaa kyllä piisasi. Ottelu oli loppuunmyyty, 60 000 katsojaa, sillä voitolla Celtic varmistaisi mestaruuden teoriassakin. Hienoista alakynttä oli havaittavissa, sillä - ehem - meitä Hearts kannattajia oli selvästi alle 1000.
Celtic menikin johtoon heti alussa ja pystyi sen myös pitämään Heartsin raivokkaasta takaa-ajosta huolimatta. Katsomonosien välillä heiluivat perinteiset käsimerkit ja Iso-Britannian ja Irlannin liput – Celtichän on tunnetti Irlanti-mielisyydestään. Jokunen lädi taidettiin ohjata stadikan ulkopuolellekin, mutta mitään erityisempää sutinaa ei näkynyt.
Päätösvihellyksen jälkeen Celtic-kannattajat aloittivat mestaruujuhlansa, mutta sehän ei – ehem – meitä Hearts-faneja juuri napannut, vaan kävelimme naamat norsun vituilla takaisin bussiin ja koti-Edinburghiin.
Perjantai-maanantai Madrid
Torstaina oli paluulennon aika. Kävin Salossa vaihtamssa kalsarit ja heti perjantaina olikin suunta Madridiin. Sinne kelpasikin mennä Suomen koleaa kevättä karkuun – pirullisen lentomatkailun (jotain 4h) jälkeen laskeutuminen +20 asteiseen Madridin iltaan oli orgastinen kokemus jo sinällään.
Kuggen oli varannut pari petiä paikallisesta keskustahostellista (kustansivat 16 eooh yö, hintaan sisältyi kansainvälinen seura). Paikka löydettiinkin, vaikka a) Barajan lentokenttä on helvetillisen iso laitos ja b) Madrid on helvetillisen iso kaupunki. Metrolla meni tunnin verran majapaikkaan – eikä edes eksytty saati käyty välihörpyllä!
Lentokoneessa oli selvinnyt myös, että Realien välinen peli pelataankin jo lauantaina (aika yleistä pelipäivien muuttelu Espanjassa vajaan viikon varoajallakin, muuten). Noh, eipä meillä muuta ohjelmaa ollutkaan.
Perjantai ja iso osa lauantaitakin meni normispedeilyssä ympäri Madridia ja ylipäänsä auringonpaisteesta nauttiessa. Kuggenikin bongattiin ja saatiin piletit (30 eooh) illan peliin. Matkaseuralaisen perverssi kiinnostus shoppailuun aiheutti sen, että Bernabeulle jouduimme karauttamaan taksilla.
Hiukan tsägälläkin osuttiin suoraan oikealle kulmalle stadikkaa ja sitten noustiinkin ylös ensin liukuportaita (!) ja sitten tavallisia portaita pitkin...stadikan sisällä saimme vielä nousta portaita ylös ja huomata olevamme aivan piippuhyllyllä...
On kuulkas muuten helvetillisen iso stadikka tuo Santiago Bernabeu! Pelaajat olivat näkökentässä peukalonpään mittaisia, mutta tulihan nähtyä peli kerrankin lintuperspektiivistä. Tulivat taktiset kuviot hyvin selville! Ja kentällä muuten on loppujen lopuksi ihan pirusti tilaa!
Ottelu itsessään eikä tunnelmakaan sinänsä ollut mikään elämää suurempi. 65 000 katsojaa (kapasitetti 80 000) oli tullut katsomaan nihkeän kauden pelanneen kotijoukkueen murskavoittoa sarjapaikastaan taistelevaa vastustajaa vastaan ja sama asenne tuntui olevan Francon kätyreillä.
Toisaalta oli velhoa katsoa ”isoa peliä” kevyellä hällä väliä asenteella; ”Onpa muuten paska toi Zidane, en ottas Rakuunoihin edes penkille...”. Omaksi riemukseni ja matkaseuralaisen vitutukseksi Sociedad tasoittikin pelin ja ottelu päättyi 1–1.
Toisen kaarteen tifo-osasto pyrki pitämään ääntä, johon muu yleisö osallistui jos osallistui. Kohokohta taisikin olla puoliajan alussa, kun about 10-vuotias viikari ryntäsi kentälle pummaamaan Madrid-veskarilta paitaa – jonka tämä myös antoi! Hieno, mutta sinänsä edesvastuuton ele.
Ilta meni kansainvälisessä seurassa, sillä yritimme keskustella ecuadorilaisten tyttöjen kanssa maansa mahdollisuuksista tulevan kesän MM-kisoissa. Eivät tainneet ne tytöt jalkapalloa kuitenkaan seurata, vaan kovasti olivat rahan perään persoja...omituista!
Seuraava päivänä kävimmä vielä bongaamassa Atletico Madridin kotistadikan Vicente Calderonen. Siellä ei päästy sisälle, mutta mukava rafla stadikan yhteydessä toimi. Aidan raosta toki nähtiin kappale nurmeakin ja stadikalla majaansa pitäviä kulkukissoja.
Loppuillasta ei sitten paljon kehtaa kertoakaan. Jalkapallon kanssa sillä ei kuitenkaan tainnut olla mitään tekemistä.
|
