Pre-season on pyörähtänyt Romankin osalta käyntiin Trigoriassa ja on aika aloittaa myös uusi otsikko tulevaa kautta varten.
Kausi 07/08Alla on yksi seurahistorian menestyksekkäimmistä kausista. Scudetto 45 minuutin päässä, Coppa Italian voitto toisen kerran peräkkäin ja mestareiden liigassa rutiininomainen jatkopaikka ja tappio vasta puolivälierässä tulevalle mestarille. Tulevalta kaudelta on kuitenkin turha odottaa vastaavanlaista menestystä varsinkaan kotimaan kentillä, sillä Interiä ja Mourinhoa unohtamatta myös Milan ja Juventus ovat vahvistuneet edelliskaudelta siinä määrin, että Roma jää jälleen, muutaman vuoden tauon jälkeen, taakse taistelemaan neljännestä sijasta.
Milanin ja Juventuksen yllä leijuu kuitenkin muutama kysymysmerkki, joiden takia Roman yltämistä kolmen joukkoon ei voisi minään superyllätyksenä pitää. Milan on käytännössä sama, viime kaudella flopannut joukkue + Ronaldinho, joka voi yhtä hyvin vain pahentaa tilannetta. Juventuksen heikoin lenkki löytyy penkin päästä, sillä Ranieri ei ole missään vaiheessa vakuuttanut isomman joukkueen päävalmentajana, eikä juvekaan lopulta aivan odotetulla tavalla siirtomarkkinoilla onnistunut.
Menneellä kaudella Roma oli pelillisesti Italian ykkönen. Kohtalokkaiksi osoittautuivat jo ennen kautta puhututtaneet ottelut ennalta selvästi heikompia vastaan. Lazion ohella pisteitä nappasivat Empoli, Livorno kahdesti, Torino, Siena, Cagliari ja vielä viimeisellä kierroksella Catania. Myös otteluiden loput olivat usein myrkkyä ja ne rutiinivoitot hieman huonommalla pelillä puuttuivat edelleen. Spallettin heikompikin osa-alue tuli selväksi, sillä taktiset muutokset olivat lähes olemattomia koko kauden ajan. Jossain vaiheessa kautta vastustajat oppivat jo lukemaan Roman monipuolisen hyökkäyspelin, jolloin pelaaminen näytti todella yksipuoliselta ja tehottomalta. Tähän on ilmeisesti tulossa jonkinlaista muutosta, kun ryhmitys on joko muuttumassa kokonaan ensi kaudelle tai sitten Spalletti ajaa sisään myös toisenlaista vaihtoehtoa pitkälle kaudelle.
Kesä ja calciomercatoKesän suurin puheenaihe oli seuran myyminen. Ehdokkaita oli pitkään muutamia, joista jenkkimiljonääri George Soros oli raporttien mukaan lähimpänä ostoa. Kauppoja ei syntynyt, eikä näin ollen jo sinisilmäisimmillekin romanistoille valjennut taloudellinen ahdinko helpottanut. Siirtomarkkinat ovat olleet sen mukaiset;
+ Vincenzo Montella
+ Alessio Cerci
+ John Arne Riise
+ Simone Loria
+ Aleandro Rosi
+ Guilherme Arthur
+ Marco Andreolli
+ Daniele De Rossin jatkosopimus
+ Mirko Vucinicin toinenkin puolikas
- Ahmed Barusso
- Gianluca Curci
- Amantino Mancini
- Matteo Ferrari
- Ludovic Giuly
- Carlo Zotti
- Vitorino Antunes
Ei vakuuta, ei. Sisään tulleista ainakin Cerci ja Rosi jatkanevat lainakiertoaan. Jos laituria ei onnistuta hankkimaan, saattaa Cerci löytää itsensä penkiltä ensi kaudella. Andreolli on pienoinen kysymysmerkki. Pois lähteneistä Barusso ja Antunes menivät vuoden lainalle, Curci yhteisomistukseen Sienan kanssa. Antunesin lainapesti harmittaa omalta osaltaan, mutta Barussolle peliaikaa ei keskikentällä olisi siunaantunut.
Ainoat oikeat vahvistukset ovat siis Riise ja Sienasta tullut Loria. Loria ottaa käytännössä Ferrarin paikan ykkösmiehiä tuuraavana topparina ja siihen hommaan pitäisi ollakin ihan riittävän hyvä. Riisen kaikki varmaan tietävätkin jo.
Haussa on edelleen ainakin se yksi kovemman luokan hankinta, joka näillä näkymin tulee olemaan hyökkääjä - jos siis seuraan sopivaa sellaista enää onnistutaan löytämään. Viime aikoina huhuissa ovat pyörineet enimmäkseen Mutu ja Babtista, viimeisimpänä Malouda. Mutun saapuminen tätä kirjoitettaessa näyttää yllättävänkin mahdolliselta ja se muuttaisi tätä osiota tekstistä suhteellisen kovalla kädellä.
Myös Aquilanin sopimus pitäisi uusia, kun mies itse miettii samaan aikaan olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen.
Pelihommissa kesän EM-kisoissa olivat Aquilani, De Rossi, Perrotta ja Panucci. Nähtäväksi jää, oliko kesän urakasta haittaa, sillä ainakin De Rossin ottelumäärät tulevat jälleen olemaan huimia. Tulevissa olympialaisissa ei Roman pelaajia nähdä.
-----------------
AS Roma 2008/2009 (muutokset mahdollisia)
Maalivahdit:Donieber Alexander Marangon, eli
Doni - Doni jatkaa itseoikeutettuna ykkösenä, kun uuden maalivahdin hankkiminen ei ole seurajohdon ajatuksia lähelläkään. Viime kauden loppu oli lupauksia herättelevä, ehkä Donista olisi sittenkin muuksikin kuin yhdeksi lisäpelaajaksi tolppien välissä. Alkukausi oli pirteä, sen jälkeen pitkä jakso mitäänsanomattomia suorituksia ilman tärkeitä ja ratkaisevia torjuntoja tärkeissä ja ratkaisevissa paikoissa. Kauden vanhetessa Doni kuitenkin nosti tasoaan ja piti joukkuetta pystyssä muutamilla paraatipelastuksillaan ja oli viimein se
voittava maalivahti. Loppukauden tasoisena sarjan top-3 -maalivahti, mutta ajoittain rivitorjuja. Toivotaan parasta.
Julio Sergio Bertagnoli - Saa pelata ehkä Coppan alkukierroksillla. Pari edellistä kautta Donin ja Curcin takana. Ottaa torjuntavastuun Donin loukkaantuessa, toivottavasti tätä ei kuitenkaan tapahdu seuraavan 10 kuukauden aikana.
Guilherme De Morais Gusmao
Arthur - Joukkueen kolmas brassivahti. Ikää 27 vuotta, Sienan ja Cesenan kautta täksi kaudeksi Romaan.
Puolustajat:Cicero Joao De Cezare, eli
Cicinho - Otti aikansa, että Cicinho pääsi jyvälle Romasta ja Serie A:sta, mutta loppukaudella huikea nousu vakioaloittajaksi. Cicinhon syttyminen työntää osaltaan Panuccia vakituisesti topparin paikalle, mikä on hyvä asia jokaiselle osapuolelle. Laitanousut kohoavat yhä arvokkuudessaan, jos Spalletti peluuttaa joukkuetta ilman varsinaisia laitureita. Puolustussuuntaan kehitettävää. Ensi kauden Cicinhoon kohdistuu suuren mielenkiinnon lisäksi paljon odotuksia, eikä hän niitä varmastikaan petä.
Christian Panucci - Oli ilmeisissä ongelmissa Spallettin kanssa, jonka vuoksi sai odotella avauspaikkaa kauden alussa. Iän karttumisen ja Cicinhon hyvien otteiden johdosta siirtyi kauden vanhetessa topparin paikalle. Tuo varmuutta ja kauan kaivattua johtajuutta keskuspuolustukseen, jossa liikkeen vähentyminenkään ei näy laitatontin tavoin. Kapteenistoa Tottin jälkeen.
Juan Silveira Dos Santos - Pelatessaan oli hyvä, mutta suuri osa kaudesta meni erinäisiä vammoja parannellessa. Viime kauden näyttöjen perusteella rauhallinen ja varma, joskaan ei mikään johtajatyyppi. Joka tapauksessa yksi joukkueen tärkeimmistä.
Philippe Mexès - Punakeltaisella sydämellä taisteleva patonki on edelleen pieni kysymysmerkki. Huimia katkoja, rohkeaa puolustamista, räväkkyyttä, asennetta! Kolikon kääntöpuolena hasardimaisia ohiajoja, varoituksia, pallonmenetyksiä ja virheitä. Mexès on edelleen vasta 26-vuotias, mutta kypsyyttä soisi jo näkyvän. Taso heilahtelee edelleen liikaa. Parhaimmillaan, toissa kauden tapaan, Euroopan parhaita toppareita. Ensi kaudella näytettävää kannattajille. Ykkösvalinta keskuspuolustukseen.
Max Tonetto - Vasemman laitapakin tontti oli se heikoin alue Roman alakerrassa. Tonetton taustanousuista syntyi harvoin mitään konkreettista. Ainoa panos hyökkäyspelaamiseen keskitykset ja epätarkat laukaukset. Alaspäin hitaahko, joskin suhteellisen varma. Taso ei ehkä vain riitä esimerkiksi Cicinhoon verrattuna.
John Arne Riise - Syyskuussa 28v. täyttävä norjalainen haastaa Tonetton kisassa vasemman puolustajan avauspaikasta. Tuo varmasti enemmän hyökkäykseen kuin Tonetto, mikä on valtti etenkin pelattaessa ilman laitureita. 4-2-3-1:ssä voinee pelata myös vasenta laituria. Nopea jaloistaan ja kova laukaus. Onko vaadittua varmuutta/tasoa alaspäin?
Marco Cassetti - Riisen tultua Cassettin peliaika vähenee entisestään. Kuitenkin ihan laadukas korvaaja aloituskokoonpanon laitapuolustajille.
Simone Loria - Nelostoppari, joka korvaa roolissaan lähtevän Ferrarin. Kokenut sarjajyrä, johon voitaneen luottaa suuremmissa ja hieman pienemmissäkin hätätapauksissa.
Marco Andreolli - Ikuinen lupaus? Ikää mittarissa vasta 22, mutta viime kausina luvattoman vähän otteluita. Tämänhetkisestä tasosta ei juurikaan hajua. Lainapesti lienee paras vaihtoehto.
Keskikenttä:Daniele De Rossi - AS Roma virtaa veressä, josta konkreettisena osoituksena uusi jatkosopimus vuoteen 2012 ja kommentit halusta tehdä sen minkä Totti - eli pysyä seurassa uran loppuun asti. Omalla paikallaan maailman paras ja ehkä juuri nyt jopa joukkueen tärkein pelaaja. Kapteenistoa Tottin jälkeen.
Simone Perrotta - Perrottan viime kausi oli askel alaspäin. Tehokkuus ei ehkä ollut enää aivan yhtä terävää ja tuhlailu maalipaikoissa turhauttavaa. Oli myös loukkaantuneena aika-ajoin. Kuitenkin edelleen yksi tärkeimmistä palasista liikkeellään ja suoraviivaisuudellaan. Tekee töitä päästä päähän kovalla moraalilla. Mikä on Perrottan rooli, jos ryhmitys muuttuu?
Alberto Aquilani - Varmuus peliminuuteista olisi Aquilanille tässä vaiheessa varmasti tärkeää. Joutuu edelleen taistelemaan Pizarron kanssa, vaikka kuuluu aloitukseen lähes koko Rooman mielestä. Erityyppiset pelaajat, mutta aina kentälle mieluummin nuori Roman oma kasvatti kuin ikääntyvä chileläinen. Pelillisesti oli parhaimmillaan viime kauden alussa, jonka jälkeen pitkä loukkaantuminen sotki tämänkin kauden. Kuitenkin hallitsevan maailmanmestarin aloituskokoonpanossa jatkopelissä Espanjaa vastaan ja ikääkin on vasta 24 vuotta. Voisi pelata 4-3-2-1:ssä sekä keskikentän kolmikossa että hyökkääjän alapuolella. Jatkosoppari kirjoittamatta.
David Pizarro - Syö minuutteja Aquilanilta vaihtelevalla menestyksellä. Pallonpitotaito on arvossaan, mutta vastapainoksi menetyksiä ja harhasyöttöjä. Tulee kaikesta huolimatta olemaan runkopelaajia tälläkin kaudella, eikä Roma siihen kaadu.
Rodrigo Taddei - Koko kausi odoteltiin Taddein syttymistä, mutta hieman vaisu kuva jäi muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Johtuu osittain hänen puolustusvelvoitteistaan, muttei Taddei todellakaan elämänsä kautta tahkonnut. Pelaa suurella sydämellä ja taso toivottavasti on ensi kaudella siellä, missä sen Taddein kohdalla tuleekin olla. Etenkin Mancinin lähdön jälkeen vastuu laidalla suurenee - jos siis laitureita käytetään. Muutoin vastuu pienenee ja pelannee hyökkääjän alapuolella tai hätätapauksessa kärjessä, eikä ole varsinkaan jälkimmäiselle paikalle ykkösvaihtoehto.
Matteo Brighi - Brighi ei vieläkään ole pakannut laukkujaan, vaikka siirto näytti jo selvältä. Olisi Lorian kaltainen, riittävän hyvä varamies keskikentän runkopelaajille. Tarpeellinen lisä vaihtopenkille.
Adrian Florin Pit - Trigorian filmitähti roikkuu viime vuoden tapaan joukkueessa mukana, mutta peliaikaa ei ole luvassa. Brighin mahdollinen lähtö voisi auttaa Pitiä, muttei joukkuetta. 25v.
Hyökkääjät:Vincenzo Montella - Usean rikkonaisen kauden ja viime aikojen lainapestien jälkeen paluu kotiin. Olisi hienoa nähdä Aeroplaninon lentoa vielä kerran, mutta aika on taitanut ajaa ohitse. Montellan nimi säilyy Roman historiassa suurin kirjaimin.
Mauro Esposito - Viime kauden flopilla olisi näytettävää Romalle ja koko calciomaailmalle, jos saisi vastuuta. Maurosta odotettiin erinomaista lisää laitapeliin, mutta pääsi kentälle vain harvoin ja oli tällöinkin hukassa. On ollut lähdössä jo kauan, mutta halukasta vastaanottajaa ei ole löytynyt. Vaikea kuvitella samaa Espositoa, joka nousi Cagliarissa jopa maajoukkueeseen. Ehkä kuitenkin vielä joltain osin kääntämätön kortti.
Mirko Vucinic - Montenegron ylpeys lunastettiin kesällä kokonaan Lecceltä. Vucinic nousi kauden aikana todelliseksi sankariksi onnistuttuaan hienosti mestareiden liigassa ja upottamalla mm. Milanin vaikeassa vierasottelussa. Joutui pelaamaan usein laidalla, jonne ei vain ole ominaisuuksia. Pallo karkailee liikaa ja syötöt menevät milloin minnekin. Mutta Vucinicin paikka onkin kärjessä, jossa hänellä on potentiaalia nousta vaikka siksi superkärjeksi, jollaista Romaan on jo pitkään toivottu. Jos systeemi muuttuu, Vucinic saanee paljon vastuuta omalla paikallaan. Kerrassaan loistavaa, että mies on nyt kokonaan giallorosso.
Francesco TOTTI - Loukkaantumiset piinasivat pitkin kautta ja lopullinen isku tuli kotiottelussa Livornoa vastaan - jälleen vakava loukkaantuminen ja pitkä poissaolo. Totti on kuitenkin tälläkin kertaa toipumassa prosessista odotettua nopeammin ja optimistisimmat uskovat Kapteenin pelaavan jo Supercoppassa.
Mitä Tottista voi sanoa? Joukkue on edelleen pelillisesti riippuvainen hänestä, sillä poissaolot muuttavat koko tapaa hyökätä. Henkisellä puolella menetys on vielä suurempi. Todisti olevansa kärkenäkin maailman ehdotonta eliittiä, mutta saattaa löytää itsensä ensi kaudella myös toisena hyökkääjän alapuolella pelaavista pelaajista vanhalla tutulla taiturimaisen pelinrakentajan paikallaan.
Toivottavasta vain Totti pysyy kunnossa suurimman osan kaudesta. Jotain suurta ja olennaista vain puuttuu, kun hän ei ole kentällä. Roma on Roma vasta kun Totti pelaa, forza Capitano!
Päävalmentaja Luciano Spalletti - On nostanut Roman suosta niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin saapasmaan huipulle. Spallettilta ei voi ottaa mitään pois, mutta tuleva kausi näyttää, onko hän kykenevä muutoksiin ja erilaisiin variaatiohin, jos tilanne sitä vaatii. Viime kaudella hän ei sitä ollut. Voidaanko Spallettin opeilla saavuttaa sitä terävintä piikkiä, vai onko piikki jopa jo takanapäin? Erittäin mielenkiinnolla odotan kautta myös tältä kantilta.
-----------------
Kausi 08/09, tavoitteet ja odotuksetTulevalla kaudella saatetaan taistella jopa henkiinjäämisestä. Talous on raporttien mukaan kuralla, josta kertoo kyllä tämäkin siirtoikkuna, vaikka mestareiden liigassa on ylletty kahdesti putkeen puolivälieriin. Avainpelaajien pakkomyynnistä huhuiltiin jo tämän kauden lopussa, miten lienee ensi kesänä, jos vähintään nelossija sarjassa ei toteudu ja CL:ssä tulee noutaja astetta liian aikaisin?
Calciopolista on jälleen vuosi enemmän ja sen vaikutukset ovat vähenemässä vähenemistään. Tällä hetkellä Roma on paperilla neljäs, ja Fiorentina hengittää niskassa kiinni. Elinehto ja päätavoite alkavalla kaudella on oltava selviytyminen mestareiden liigaan. Vahvana kakkosena tulee itse tämän kauden CL, jonka loppuottelu (toivon mukaan) pelataan Roomassa. Käytännössä panostukset tämä kauden CL:ään saattavat olla jopa Serie A:ta kovemmat, sillä nelossija sarjassa tulisi pystyä varmistamaan hieman pienemmilläkin panoksilla, ja mestareiden liigan loppuottelussa pelaaminen Stadio Olimpicolla olisi niin seuralle, pelaajille kuin kannattajillekin ainutlaatuinen tilaisuus. Mm. Totti totesi sen olevan suurin tavoite alkavalla kaudella.
Jos ovat kilpailijat materiaaliltaan edellä, on Roma sitä kompaktin joukkuehenkensä ja jo selkärangasta tulevan spallettimaisen pelitavan osalta. Suurimpia mielenkiinnon kohteita tulee toki olemaan Spallettin mahdollinen uudistus ryhmitykseen ja se, millainen vaikutus sillä on pelaamiseen. Ilman laitureita laitapakkien nousut ovat entistäkin tärkeämpiä.
Mahdollisia avausvaihtoehtoja:
------------------Vucinic----------------
-------Taddei/Perrotta-Totti--------------
Pizarro/Perrotta--De Rossi----Aquilani-----
Riise----------Juan----Mexes-------Cicinho
-------------------Doni--------------------
---------------Totti-------------------
Vucinic-------Perrotta--------Taddei
---------De Rossi-Aquilani/Pizarro-----
Riise/Tonetto-Juan-Mexes-----Cicinho
---------------Doni------------------
Kesän harjoitusottelut:26.7. - Steaua Bucharest (A)
2.8. - Monaco (A)
6.8. - Al Ahly (A)
10.8. - Tottenham (A)
14./16.8. - Vastustaja ei tiedossa
Poimintoja etukäteen kaudelta 2008/09:1. Mestareiden liigan loppuottelu Stadio Olimpicolla, jossa Roma mukana.
2. Derby della Capitale, osat 1. ja 2.
3. Mulkku-poulsenin ja juventuksen saapuminen Roomaan. Toivottavasti kokemus on sellainen, jota poulsen ei unohda unissaankaan.
--------------------------------------
Onnea ja menestystä kaudelle 2008-2009
Associazione Sportiva Roma!