jonesi
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC, FC TPS
|
|
Vastaus #1525 : 06.05.2010 klo 21:20:47 |
|
Ei saisi nauraa tolle ekalla maalille, mutta pakko. Miten voi kaveri olla noin sekasin? Ihan ku olis tahallaan puskenu Karlssonia päin.
|
|
|
|
hikisetsyndit
Poissa
|
|
Vastaus #1526 : 06.05.2010 klo 21:21:34 |
|
Murtui lopullisesti, mutta ei Tomi, vaan AIK. Tuo joukkue tippuu alemmalle sarjatasolle, oli maalivahtina kuka hyvänsä.
Tänään Tomilla osuutta ensimmäiseen maaliin, kun ei ilmeisesti tarpeeksi tomerasti ilmoittanut tulevansa palloon. Muut kolme maalia menivät täysin puolustuksen piikkiin. Ja siinä kolmannessa oli osuutensa myös huimalla laukauksella, jonka Tomi torjui ylärimaan ja paluupallosta tehtiin maali.
Yhtään maalipaikkaa AIK:lla ei tainnut olla, eli hyökkäyspeli jatkoi sysipaskalla linjallaan.
Tähän täysin sama maalit äsken nähneenä. Ei jumankauta voi laittaa kaikkea schaissea nyt veskarin piikkiin. Edelleen toi puolustus tekee karmeita virheitä, yritä nyt torjua sitten siinä.
|
|
|
|
Blizk
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
|
Vastaus #1527 : 06.05.2010 klo 21:25:45 |
|
Jestas... Tomin pää ei toimi sitten yhtään paremmin kuin muullakaan joukkueella.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #1528 : 06.05.2010 klo 21:26:42 |
|
Nuori maalivahti tarvitsee kuitenkin peliaikaa kehittyäkseen, joten Veikkausliigaan/Euroopan pienempiin/alempiin sarjoihin joukkueeseen jossa pääsee kohtuu pian taas pelaamaan ja aloittamaan homman alusta.
- Klubiin Wallenin kakkoseksi, samalla, kun Klubi voisi lainata parilla Saludolla Jani Vianderin pelastamaan AIK:n kauden.
|
|
|
|
*Dieter*
Poissa
Suosikkijoukkue: SuperÄmpsi
|
|
Vastaus #1529 : 06.05.2010 klo 21:36:14 |
|
- Klubiin Wallenin kakkoseksi, samalla, kun Klubi voisi lainata parilla Saludolla Jani Vianderin pelastamaan AIK:n kauden.
Löytyykö AIK:lta potkutaitoista pakkia, joka voi antaa Vianderin puolesta maalipotkut?
|
|
|
|
Vol 4
Poissa
|
|
Vastaus #1530 : 06.05.2010 klo 21:36:45 |
|
Tilanne alkaa olla se, ettei tässä voi kauheasti muuta kuin toivoa AIK:n muiden maalivahtien tervehtymistä - ei AIK:n vaan Tomin puolesta. Tässä kun ei enää ole pelissä pelkästään Maanojan loppukauden peliminuutit vaan koko uran suunta tästä päin. Niin, ja toivottavasti pääsee AIK:sta mihin tahansa seuraan niin nopeasti kuin mahdollista. Vaikka sitten Suomen ykköseen.
|
|
|
|
Patrimonio Mundial
Poissa
Suosikkijoukkue: ZA KRST CASNI I SLOBONU SLATNU - ZA SRBIJA
|
|
Vastaus #1531 : 06.05.2010 klo 21:41:18 |
|
Mahtuiskohan Tomi Pallohongan rosteriin? Ei noilla näytöillä.
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
|
Vastaus #1532 : 06.05.2010 klo 21:48:31 |
|
Tähän täysin sama maalit äsken nähneenä. Ei jumankauta voi laittaa kaikkea schaissea nyt veskarin piikkiin. Edelleen toi puolustus tekee karmeita virheitä, yritä nyt torjua sitten siinä.
Mutta kun se tässä tilanteessa on kaikkien osalta niin helppoa syyttää sitä maalivahtia. Jos alkuvuoden olisi loistanut ja joukkuekin pelannut hyvin, kyseessä olisi vain työtapaturma.
|
|
|
|
body odour
Poissa
|
|
Vastaus #1533 : 06.05.2010 klo 21:52:18 |
|
"Tänk om du fick ta lika mycket skit som din bil" Pudotti tuo klippiä edeltävä mainos. AIK+Maanoja sai lähinnä surulliseksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.05.2010 klo 21:53:58 kirjoittanut body odour »
|
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
|
Vastaus #1534 : 06.05.2010 klo 22:01:46 |
|
Aika sinivalkoisin lasein saa Tomin otteita kyllä katsoa, jos ei huomaa epävarmuutta lähes jokaisessa tilanteessa. Jos käytännössä jokainen maalia kohti tullut pallo menee maaliin, ei tee yhtään kunnollista vastaantuloa koko pelissä, ei hallitse millään tavalla vitosen aluetta jne., niin se on täysin turha edes analysoida mikä maali meni kenenkin piikkiin. Joukkue ei luota millään tavalla maalivahtiinsa, mikä ei voi olla vaikuttamatta koko joukkueen peliin. Eli ei Tomi voi olla kritiikin ulkopuolella sen vuoksi, että joukkueessa on paljon muitakin ongelmia. Maalivahtiongelma on yksi, ei siitä mihinkään pääse, vaikkei se suomalaisesta näkökulmasta mukavalle tunnukaan. Varsinkin, kun kyseistä kaveria joku on pitänyt jopa potentiaalisena tulevaisuuden maajoukkuevahtina.
Hölmöä tietysti kaataa mediassa varsinkaan seuran sisältä paskaa jo ennestään täysin vailla itseluottamusta olevan veskarin niskaan, vaikka kaiken kritiikin ansaitsisikin. Media olisi hoitanut haukkumisen kyllä ilman joukkueen sisältä tulevaa lietsomistakin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.05.2010 klo 22:02:47 kirjoittanut SirLoser »
|
|
|
|
|
taplon06
Poissa
|
|
Vastaus #1535 : 06.05.2010 klo 22:02:56 |
|
Mahtuiskohan Tomi Pallohongan rosteriin? Ei noilla näytöillä. AIKn hyökkäys ihan paska !!! AIKn puolustus täysin paska !!! taisi Tomi olla AIKn paras pelaaja tänään. ;-) ja eihän veska voinut noille kolmelle viimeiselle mitään, sitä ekaakin oli vaikea ottaa, kun puolustaja jyräsi moken sivuun. Hyvänä asiana se ettei Tomi loukkaantunut! Tsemppiä psykolle, täälläkin näyttää noita arvostelijoita (asiantuntijoita) olevan riittämiin..
|
|
|
|
Riquelme
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Huuhkajat, Dortmund
|
|
Vastaus #1536 : 06.05.2010 klo 22:25:14 |
|
AIKn hyökkäys ihan paska !!! AIKn puolustus täysin paska !!! taisi Tomi olla AIKn paras pelaaja tänään. ;-) ja eihän veska voinut noille kolmelle viimeiselle mitään, sitä ekaakin oli vaikea ottaa, kun puolustaja jyräsi moken sivuun. Hyvänä asiana se ettei Tomi loukkaantunut! Tsemppiä psykolle, täälläkin näyttää noita arvostelijoita (asiantuntijoita) olevan riittämiin..
Moi Tomi
|
|
|
|
kapteeni kosmos
Poissa
|
|
Vastaus #1537 : 06.05.2010 klo 22:33:30 |
|
"Ta Gigi Buffon, han är marginellt bättre än mig på att rädda bollar. Det som gör honom så bra är hans förmåga att hantera press och motgångar." Ihan vitun hauska. En tosin tajunnu sanaakaan.
|
|
|
|
Jorkka
Poissa
|
|
Vastaus #1538 : 06.05.2010 klo 22:38:25 |
|
Kyllähän tässä voi osoittaa AIK:n maalivahtivalmentajankin suuntaan, ettei ole saanut mitään tehtyä Tomin itseluottamuksen suhteen. Kyllähän sen ensimmäisessä maalissa näki, että mietti sen ylimääräisen sekunnin ja sitten olikin myöhäistä. Tosin ulostulokin oli aivan käsittämätön. Suoraan vaikka liukunut omaa ja vastustajan jätkää sukille, niin olisi näyttänyt kuka alakertaa komentaa.
|
|
|
|
hikisetsyndit
Poissa
|
|
Vastaus #1539 : 06.05.2010 klo 22:41:10 |
|
Itseluottamus alhaalla se on selvä, mutta jos puolustuslinja pupeltaa nähdyllä tavalla, niin mitä sä sillä itseluottamuksella oikein teet. Ei tässä nyt kyse ole pelkästään AIK:n mokkepelistä, vaan laajemmasta joukkueen kriisistä jo.
|
|
|
|
pyry
Poissa
Suosikkijoukkue: Start 09.08.1942
|
|
Vastaus #1540 : 06.05.2010 klo 22:49:49 |
|
Maanojan aika tuolla lienee joka tapauksessa ohi, mutta jännä nähdä miten se seuraava kaveri (kuka ikinä sitten onkin) tulee tolppien välissä pärjäämään... Toivon tietysti että huonosti ja jos kentällä ei petrata, on vaikea uskoa että mikään muuttuisi.
(Tämä oli eka forumpostini, nyt jään odottamaan kiitoksia tästä tietoiskustani.)
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
|
Vastaus #1541 : 06.05.2010 klo 22:54:05 |
|
Eiköhän Maanoja nyt pelaa kunnes joukkueella on uusi valmentaja.
|
|
|
|
Frank Safka
Poissa
Suosikkijoukkue: Fenley Stastuksen naismaku
|
|
Vastaus #1542 : 06.05.2010 klo 22:58:49 |
|
Todennäköinen vaihtoehto taitaa olla sopimuksen purku ja paluu Suomeen kunhan AIK saa jostain uuden kassarin hommattua? Penkityksestä tuskin on seuralle mitään hyötyä sillä kovinkaan moni joukkuessa ei ilmeisesti halua Maanojan maalilla pelaavan ja näillä näytöillä myyminen toiseen seuraan millään järkevällä hinnalla on varmaan aika mahdotonta.
|
|
|
|
Necro
Poissa
|
|
Vastaus #1543 : 07.05.2010 klo 00:26:46 |
|
Potentiaalisin tuleva ykköskassari maajoukkueeseen.. ei vaan miten se nyt oli :
|
|
|
|
niko1900
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
|
Vastaus #1544 : 07.05.2010 klo 01:42:13 |
|
Kyllä nyt on niin, että maalivahdin on vaikeaa pelata keskellä kaaosta, niin pelillistä kuin joukkuehengellistäkin. Oikein perus oravanpyörä: muu joukkue saa itseluottamusta vahvan maalivahdin otteista ja maalivahti taas pelaa paremmin kun tietää, että muiden luotto on takana. Jos tuo balanssi särkyy, niin silloin vaaditaan kassarilta henkistä venymistä, joka on varmasti nuorelle jannulle aika vaikeaa tällä hetkellä. Maalivahdilla on kentän kylmin paikka kuitenkin.
|
|
|
|
feedback
Poissa
|
|
Vastaus #1545 : 07.05.2010 klo 02:02:46 |
|
Eka maali tosiaan aika pitkälle Maanojan piikkiin, mutta eipä pakkikaan kyllä puhtain paperein selviä. Ennen loukkaantumistaan olisi kyllä tullut tuohonkin tilanteeseen höyryjunan lailla ja napannut pallon varmasti. Paha sanoa kuinka paljon tuossa oli heikommista otteista johtuvaa itseluottamuksen puutetta ja paljonko alitajuista tai ehkä jopa tiedostettua arkailua loukkaantuneen jalan johdosta. Myös tuo keskitys-pukkaus maali olisi ehdottomasti pitänyt hoitaa. Mitä helvettiä maalivahti tekee maaliviivalla kun pallo on kulmalipun tuntumassa. Ehdottomasti ulos maalilta ainakin muutaman metrin ja dominoimaan keskityspalloja.
Vaikea nähdä kovin ruusuista tulevaisuutta Ruotsissa. Itseluottamus on nollissa, joutunut AIK:n surkeiden otteiden pääsyylliseksi (osin tosin ihan aiheellisestikin) eikä kyllä varmaan ole täysin toipunut loukkaantumisestakaan (tuskin edes fyysisesti saatika henkisesti). Takaisin kotiin Honkaan keräämään nuppinsa kasaan. Hongassa kaikesta tekemisestä huokui aikoinaan itsevarmuus ja peli-ilo.
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
|
Vastaus #1546 : 07.05.2010 klo 06:54:12 |
|
Kyllähän Tominkin otteista näkee, että ei ole itseluottamus kunnossa. Ekassa maalissa, kuten joku jo totesi, niin syöksymällä oman pelaajan jalkoihin, pallo olisi ollut sylissä ja tilanne ohi. Oliko toinen vai kolmas maali, mutta laidasta tuleva keskitys tuli vitosen sisälle ja tosiaan aika päädystä. Pienellä ennakoinnilla pallo olisi ollut sylissä. Ja toinen samaan liittyvä asia, ei tuntunut tulevan juurikaan ohjeita puolustajille, että missä pelaajia on vapaana. Maalin jälkeen pallo nöyrästi pois maalista, ei mitään avautumista pakeille huonosta sijoittumisesta. Se ylirimalaukaus oli hyvä veto, mutta tuli suoraan päin ja hidastuksesta huomasi että lyö selvästi ohi pallon. Molemmilla käsillä torjuessa olisi pallo ollut yli maalin, helposti. Mutta, tuon näköistä se on kun ei yhtiestyö toimi puolustuksen kanssa ja pelkää virheitä.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #1547 : 07.05.2010 klo 07:09:54 |
|
Liekö se itseluottamuksen kateissa olo mikään yllätys kun pitkin viikkoa joukkuetoverit + valmennusjohto on dissanut miestä mediassa ja sitten ensimmäinen maali menee noin. Tomin kannalta toivon, että AIK löytää nopeasti uuden kassarin. Eiköhän Maanoja saada kuitenkin parsittua suunnilleen kasaan ensi kautta varten.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #1548 : 07.05.2010 klo 07:12:30 |
|
Tomi Maanoja 2 Grabben verkar ha ett psyke utöver det vanliga och han gör ingen dålig match även om ingripandet vid 0-1 målet inte var klockrent – men ansvaret för målet faller på Per Karlsson och ingen annan. Klarade av ett par riktigt elaka bakåtpassningar som aldrig borde ha slagits med tanke på underlaget.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #1549 : 07.05.2010 klo 07:25:40 |
|
Ihan vitun hauska. En tosin tajunnu sanaakaan.
- Tätä se pakkoruotsikeskustelu tekee. Suomalaisten yleissivistys laskussa.
|
|
|
|
|
|