Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #1250 : 30.10.2022 klo 00:55:12 |
|
Burgos on herättänyt niin paljon kiimaa forkallakin, että kävin ihan paikan päällä pelin katsomassa. Kaupungissa on ilmeisesti kova buumi päällä hyvä alkukauden vuoksi, kun El Plantíolla oli muutamaa vajaa 9000 katsojaa. Viime kaudella keskiarvo taisi olla n. 7000 luokkaa. Hyvä oli myöskin meno, eikä ketään haitannut, vaikka pitkällä sivulla oli myös Ibizan kannattajia huiveihin ja pelipaitoihin sonnustautuneena. Toki tämä on kohtuullisen yleistä Espanjassa. Päädyssä oli varsin monilukuinen meteliryhmä ja lauluihin liittyi mukaan ympärillä istuneita 60+-sarjan naisiakin.
El Plantío on monella tapaa aika saman oloinen kuin Bolt Arena, tosin se on kunnolla suljettu sivuilta. Katsojia mahtuu n. 12 000. Aika lailla sellainen, joita soisi tulevaisuudessa Suomessakin olevan.
Katedraaleineen, linnoineen ja mainioine vanhoine kaupunkeineen Burgoshan on oikein näyttävä paikka ja tuntuu 200 000 asukastaan suuremmaltakin, joten suosittelen tutustumaan, jos lähistölle eksyy.
Itse pelistä ja pelaajista jäi parhaiten mieleen Burgosin maalivahti Caron avaukset, jotka lähtivät todella nopeasti ja tarkasti, jolloin kotijoukkue sai nopeasti painopisteen Ibizan kolmanneksen nurkille.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.10.2022 klo 00:58:40 kirjoittanut Jinete »
|
|
|
|
|
Horelli
Poissa
|
|
Vastaus #1251 : 30.10.2022 klo 19:43:33 |
|
Ei paljon Pepe Melit auta Malagaa. Pahalta näyttää, kun 13 kierrosta takana ja sarjasijoitus hienosti viimeinen.
Surulliseen jamaan on ajautunut kyllä näinkin hieno seura.
|
|
|
|
Eto´o
Poissa
|
|
Vastaus #1252 : 30.10.2022 klo 21:18:01 |
|
Burgos on herättänyt niin paljon kiimaa forkallakin, että kävin ihan paikan päällä pelin katsomassa. Kaupungissa on ilmeisesti kova buumi päällä hyvä alkukauden vuoksi, kun El Plantíolla oli muutamaa vajaa 9000 katsojaa. Viime kaudella keskiarvo taisi olla n. 7000 luokkaa. Hyvä oli myöskin meno, eikä ketään haitannut, vaikka pitkällä sivulla oli myös Ibizan kannattajia huiveihin ja pelipaitoihin sonnustautuneena. Toki tämä on kohtuullisen yleistä Espanjassa. Päädyssä oli varsin monilukuinen meteliryhmä ja lauluihin liittyi mukaan ympärillä istuneita 60+-sarjan naisiakin.
El Plantío on monella tapaa aika saman oloinen kuin Bolt Arena, tosin se on kunnolla suljettu sivuilta. Katsojia mahtuu n. 12 000. Aika lailla sellainen, joita soisi tulevaisuudessa Suomessakin olevan.
Katedraaleineen, linnoineen ja mainioine vanhoine kaupunkeineen Burgoshan on oikein näyttävä paikka ja tuntuu 200 000 asukastaan suuremmaltakin, joten suosittelen tutustumaan, jos lähistölle eksyy.
Itse pelistä ja pelaajista jäi parhaiten mieleen Burgosin maalivahti Caron avaukset, jotka lähtivät todella nopeasti ja tarkasti, jolloin kotijoukkue sai nopeasti painopisteen Ibizan kolmanneksen nurkille.
Kiva kun kirjoitat näitä tarinoita, kiva lukea.
|
|
|
|
Eto´o
Poissa
|
|
Vastaus #1253 : 30.10.2022 klo 21:27:46 |
|
Baleaarien joukkueilla ei mene nyt hyvin.. Ibizan toinen kausi Segundassa on aika tuskaista, pelejä toki jäljellä, mutta pahalta näyttää.. AT Balearesin pelit myös penkin alle, sama juttu putoaminen kolkuttaa tällä hetkellä. Mallorca B oletetusti sarjan hännillä, nuoria pelaajia joista monikaan ei pääse ykkösen rinkiin koskaan.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
|
Vastaus #1254 : 30.10.2022 klo 21:48:36 |
|
Surulliseen jamaan on ajautunut kyllä näinkin hieno seura.
Kunhan nyt jotenkin onnistuisvat säilymään. Onko tietoa onko tuolla jotain talousongelmia tai mätä seurajohto tai vastaavaa tällä hetkellä, mikä estäisi uuden tulemisen? Toki tuollaisia ongelmia nyt on about 100 prosentilla espanjalaisseuroista. La Rosaledalla näyttäisi olevan kuitenkin ainakin oman somekuplan perusteella hyvä meininki ja seuran ympärillä tuntuisi olevan ihan hyvä ns pöhinä ja taisi joku foorumistikin tunnelmaa kehua. Onhan tuo kuitenkin alueen selkeä pääseura, joten sääli olisi, jos tippuisivat. Jineten Burgos-hipsteröinnille toki
|
|
|
|
XTB
Poissa
Suosikkijoukkue: Saimaa
|
|
Vastaus #1255 : 31.10.2022 klo 09:12:16 |
|
Kiva kun kirjoitat näitä tarinoita, kiva lukea.
Tähän kyllä täysin samat .
|
|
|
|
Horelli
Poissa
|
|
Vastaus #1256 : 31.10.2022 klo 11:52:35 |
|
Kunhan nyt jotenkin onnistuisvat säilymään. Onko tietoa onko tuolla jotain talousongelmia tai mätä seurajohto tai vastaavaa tällä hetkellä, mikä estäisi uuden tulemisen? Toki tuollaisia ongelmia nyt on about 100 prosentilla espanjalaisseuroista. La Rosaledalla näyttäisi olevan kuitenkin ainakin oman somekuplan perusteella hyvä meininki ja seuran ympärillä tuntuisi olevan ihan hyvä ns pöhinä ja taisi joku foorumistikin tunnelmaa kehua. Onhan tuo kuitenkin alueen selkeä pääseura, joten sääli olisi, jos tippuisivat.
Joku voi korjata vääriä sanomisia, mutta omistajana Malagassa on edelleen Sheikki Abdullah Al Thani, joka ei ole kovinkaan halukas satsaamaan rahaa seuraan. Ymmärrykseni mukaan tilanne on päinvastainen, eli Sheikki on velkaa seuralle jokusen miljoonan. Voi olla että tuo tilanne on jo ratkaistu. Kuitenkin olisi Malagalle elintärkeää saada uusi omistus, jotka olisivat valmiita nostamaan seuran suosta. Viime kaudella flirttailtiin jo Segunda B:hen putoamisen kanssa ja tällä kaudella meininki näyttää vieläkin synkemmältä. Malagan kaltainen upea kaupunki ansaitsee parempaa myös jalkapallon saralla. Seuralla on hienot fanit ja tosiaan La Rosaledalla ollut vuodesta toiseen hyvä meno.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
|
Vastaus #1257 : 31.10.2022 klo 22:58:09 |
|
Al Thanin "panttivankina" seura on tosiaan ollut jo pitkään, mutta luulisi silti rahkeiden riittävän vähän parempaan suorittamiseen tuon kokoiselta seuralta. Materiaalin puolesta voisi olla kuitenkin vähän komeampi saldo kuin 2-3-8, joten joku muukin nyt mättää. Onhan Segunda täynnä näitä taloutensa kusseita seuroja, jotka kuitenkin Primeran portteja kolkuttelevat. e: https://www.marca.com/futbol/malaga/opinion/2022/10/31/635ff7c5e2704e86578b45e3.htmlTämän tänään illalla julkaistun aiheeseen istuvan Marcan jutun perusteella urheilutoimenjohtaja Gaspar ja seurapresidentti Jose Maria Muñoz olisivat tällä hetkellä myös pahasti tulilinjalla. Pahoja pelillisiä ongelmia on ollut toki myös. Eipä sillä, etteikö kaikki espanjalaisen jalkapallon ystävät olisi valmiita päättämään sheikin aikakauden Malagassa
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.10.2022 klo 23:17:52 kirjoittanut ensijokolmas »
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #1258 : 02.11.2022 klo 11:32:17 |
|
Burgos kävi eilen voittamassa kärkikamppailussa Las Palmasin ja siirtyi samalla itse sarjakärkeen Alavésin jäätyä samaan aikaan tasuriin Racingin kanssa. Ja tietenkään Burgos ei päästänyt maaliakaan, joten Carolla on takanaan jo 1108 minuuttia puhdasta peliä.
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
|
Vastaus #1259 : 03.11.2022 klo 14:55:42 |
|
Burgos kävi eilen voittamassa kärkikamppailussa Las Palmasin ja siirtyi samalla itse sarjakärkeen Alavésin jäätyä samaan aikaan tasuriin Racingin kanssa. Ja tietenkään Burgos ei päästänyt maaliakaan, joten Carolla on takanaan jo 1108 minuuttia puhdasta peliä.
Harvoin sarjaa johdetaan sillä että teet alle maalin/ottelu, mutta nyt kävi näin. Toisaalta nyt kun katson tuota sarjataulukkoa, niin kaikki joukkueet ovat tehneet alle 20 maalia 13-14 pelissä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.11.2022 klo 14:58:47 kirjoittanut JN79 »
|
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #1260 : 03.11.2022 klo 17:27:33 |
|
Harvoin sarjaa johdetaan sillä että teet alle maalin/ottelu, mutta nyt kävi näin.
Toisaalta nyt kun katson tuota sarjataulukkoa, niin kaikki joukkueet ovat tehneet alle 20 maalia 13-14 pelissä.
Burgoshan on vielä kaunistellut tuota tilastoa voittamalla kaksi viimeisintä peliään 2 - 0.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
|
Vastaus #1261 : 08.11.2022 klo 00:00:03 |
|
Fran Escriba on Zaragozan uusi valmentaja. Yllättävän nimekäs hankinta, vaikka eihän mies mikään huippuprofiilin valmentaja olekaan. Eipä kuuden sakkiin nyt sinällään ole kuin 9 pistettä, mutta sen verran monta ehdokasta tuonne on, että enemmän näkisin, että tämä kausi mennään lähinnä putoamista vältellen, kuten Escriban edellisilläkin pesteillä Primerassa. Toki tuolla miehistöllä säilymisen pitäisi onnistua Paxunkin alaisuudessa.
|
|
|
|
Queerinho
Poissa
|
|
Vastaus #1262 : 20.11.2022 klo 21:51:04 |
|
Segundassa siis pelataan koko kisojen ajan. Escriban Zaragoza muuten tasasi eilen kotonaan pisteet Malagan kanssa häntäpään kamppailussa.
Hyvä valinta tämän päivän peliksi on kohta alkava Levante-Las Palmas. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä sarjan ehdotonta kärkipäätä ja voisi kuvitella tämän asetelman jatkuvan myös kevään edetessä. Transfer-raamatun mukaan Levantella on sarjan kallein nippu kasassa. Mukana on vielä aika monta viime kaudella pääsarjassa pelannutta heppua. Levante muistetaan myös hyvin viihdyttävästä pelityylistään aivan kuten vastustajansa Las Palmas. Futisromantikon näkökulmasta tästä voi tulla oikeasti ihan hauska peli.
Levante: Cárdenas; Son, Rober Pier, Vezo, Alex Muñoz; De Frutos, Iborra, Campaña, Martínez; Soldado, Rober Ibáñez
Las Palmas: Domínguez; Alex Suárez, Coco, Curbelo, S. Cardona; Loiodice, Mfulu, Jonathan Viera; Álvaro Jiménez, Andone, Óscar Clemente
|
|
|
|
Queerinho
Poissa
|
|
Vastaus #1263 : 20.11.2022 klo 23:59:04 |
|
Pelillisesti laadukas kärkimatsi, jossa kuitenkin vähän maalipaikkoja. Levante oli mennyt johtoon vanhan kunnon Roberto Soldadon rankkarilla ja bussitti koko toisen puoliajan saarelaisten painaessa päälle. Lopulta lisäajan aivan viime sekunnilla vaihtomies Cardona puski keskityksen takatolpalta sisään ja pisteet jaettiin.
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #1264 : 21.11.2022 klo 00:01:30 |
|
Las Palmasin jäätyä tasuriin ja Burgosin voitettua jälkimmäinen nousi taas taulukon toisen suoran nousijan paikalle.
|
|
|
|
nptuomin
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, ManU, Argentiina, PeU-Basket, PuMu
|
|
Vastaus #1265 : 11.12.2022 klo 21:39:01 |
|
Ai ai, Burgos on nyt hävinnyt jo kaksi matsia putkeen.
|
|
|
|
Amar
Poissa
|
|
Vastaus #1266 : 12.12.2022 klo 02:26:08 |
|
Pahasti on alkanut Burgos-kupla puhjeta Jineten visiitin jälkeen Ei yhtään nollapeliä neljään matsiin.
|
|
|
|
pahku
Poissa
|
|
Vastaus #1267 : 19.12.2022 klo 05:31:53 |
|
Las Palmasin jäätyä tasuriin ja Burgosin voitettua jälkimmäinen nousi taas taulukon toisen suoran nousijan paikalle.
Las Palmasilla on ollut aika hyvä vastaprässi niissä peleissä mitä sattunut näkemään. Palmasin -03 s. AM Alberto Moleiro vaikuttaa jo nyt aivan ylisarjan ukolta tuohon sarjaan. Eiköhän Moleiron nimi tule vielä tutuksi isoimmista ympyröistä. Palmas ehkä nouseekin tänä kautena, joten seurasiirto ei ole edes tarpeen.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
|
Vastaus #1268 : 21.12.2022 klo 15:41:57 |
|
Palmasin -03 s. AM Alberto Moleiro vaikuttaa jo nyt aivan ylisarjan ukolta tuohon sarjaan. Eiköhän Moleiron nimi tule vielä tutuksi isoimmista ympyröistä. Palmas ehkä nouseekin tänä kautena, joten seurasiirto ei ole edes tarpeen.
Huhuissa nuorukaista on vähemmän yllättäen viety esim. Barcaan. Sopparia on tosin vuoteen 2026, joten mitään pakkoa myydä ei pitäisi olla, ellei sitten sopparissa ole alhaista ulosostopykälää. E: Näköjään €30M klausuuli, joka nousee €60M jos Las Palmas nousee.
|
|
|
|
Amar
Poissa
|
|
Vastaus #1269 : 03.01.2023 klo 20:01:40 |
|
Linkataas tännekin Ylen joulun alla tekemä juttu Malagan seuran nykytilanteesta, kun sen verran harvoin tällaisia tulee: https://yle.fi/a/74-20009928Toisen kriisiseuran suunnalta saatiin sentään positiivisempia uutisia, kun Cadizin paras maalintekijä Lucas Perez maksoi itsensä ulos sopimuksestaan, ja siirtyy Deportivoon nostamaan kotikaupunkinsa seuraa takaisin Segundaan Tällä hetkellä Depor on karsijan paikalla, ja suoraan nousuun on matkaa neljä pistettä.
|
|
|
|
Holmgård
Poissa
|
|
Vastaus #1270 : 23.01.2023 klo 22:23:56 |
|
Mikäs tuo Granadan homma, lukemat kuin Nigerian liigasta:
Kotimaaliero 24-2 Vierasmaaliero 4- 16
|
|
|
|
Fede15
Poissa
|
|
Vastaus #1271 : 11.02.2023 klo 23:59:13 |
|
Tiukkaa on nousutaistelussa viiden hyvän joukkueen kesken ja on mielenkiintoista nähdä miten tammikuun siirtoikkuna vaikuttaa voimasuhteisiin loppukauden osalta. Deportivo Alaves lainasi Antonio Blancon Real Madridista ja Asier Villalibren Athletic Clubista, joista jälkimmäinen on vaihtopelaajan roolissa takonut jo kolme maalia kahteen otteluun. Real Valladolidista Granadaan lainattu Shon Weissmankin onnistunut jo maalinteossa uudessa seurassaan ja myös Espanyolin Pol Lozano on liittynyt seuraan kevääksi. Tänään Real Betisistä lainattu Loren Moron taas osui sarjakärki Las Palmasin paidassa. Nopealla tsekkauksella niin Eibarin kuin Levantenkaan riveistä ei löytynyt huomiota herättäviä lainasiirtoja pääsarjasta.
Toisessa päässä Malaga ei näytä heräämisen merkkejä.
|
|
|
|
Horelli
Poissa
|
|
Vastaus #1272 : 21.02.2023 klo 12:28:07 |
|
Toisessa päässä Malaga ei näytä heräämisen merkkejä.
Eilen sitten nappasivat hienon 3-0 kotivoiton Zaragozasta. En nyt mistään seisokista ala vielä puhumaan sillä matkaa kuiville on vielä viisi pistettä, mutta jospa se nyt vaikka vielä lähtisi? En pidätä hengitystä. Oli muuten mennyt täysin ohi että Pepe Mel sai tammikuussa kenkää ja tilalle on palkattu jo aiemmin Malagasta tuttu Sergio Pellicer.
|
|
|
|
Fede15
Poissa
|
|
Vastaus #1273 : 21.02.2023 klo 14:27:02 |
|
Eilen sitten nappasivat hienon 3-0 kotivoiton Zaragozasta. En nyt mistään seisokista ala vielä puhumaan sillä matkaa kuiville on vielä viisi pistettä, mutta jospa se nyt vaikka vielä lähtisi? En pidätä hengitystä.
41-vuotias Ruben Castro osui kahdesti ja hänestä tuli eniten maaleja tehnyt espanjalaispelaaja kahdella korkeimmalla sarjatasolla. Kova on Malagan urakka edelleen ja yhtä perinteisiä seuroja on viivan päälläkin: Racing de Santander, Real Zaragoza, Sporting Gijon, Real Oviedo... Mirandes toki siellä välissä, mutta yhden "suuren" tippuminen alkaa olla jo kohtuu todennäköistä. Tiukkaa on toki keskikastissa, joten tilanne voi vielä elää loppukauden aikana rajustikin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.02.2023 klo 14:29:11 kirjoittanut Fede15 »
|
|
|
|
|
Fede15
Poissa
|
|
Vastaus #1274 : 11.04.2023 klo 13:09:48 |
|
Viime viikonloppuna yksikään viidestä suoraa nousua tavoittelevasta joukkueesta ei kyennyt voittamaan. Muutenkin Las Palmasilla ja Levantella yksi voitto kuudesta, Alavesilla kaksi seitsemästä. Granadalla kaksi tappiota putkeen ja kolmen pisteen turvin kärjessä olevalla Eibarillakin kolme tasuria putkeen. Koko viisikko neljän pisteen sisällä ja paljon keskinäisiä jäljellä.
Ketkä ei nouse - kilpailu jatkuu tiiviinä, kun seuraavallakin kierroksella vain Granada kykeni voittoon. Malaga sen sijaan voittanut nyt edelliset kolme peliä neljästä, ero viivan päälle viisi pistettä ja seuraavaksi vastassa sarjajumbo Lugo.
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.04.2023 klo 19:28:17 kirjoittanut Fede15 »
|
|
|
|
|
|
|