Koonsa puolesta erinomainen bussissa luettavaksi.
Lehdessä on kuitenkin ollut suht mukavasti jalkapallosta juttua, muutenkin kuin pääsarjatason ja ulkomaitten osalta. Kesän juttusarja Hesan aladivareissa pelaavista ulkomaalaisten perustamista joukkueista (Spartak, Vatanspor ja Mondial?) varsinkin oli mielenkiintoinen.
--
Puolueetonta kirjoittelua jalkapallo-otteluista odottaville
, hyväntahtoisesti tosin. Moinen ei vain kuulu urheiluun, rivien välistä ja/tai useammasta lähteestä lukeminen sen sijaan välttämätöntä edes suunnilleen oikean kuvan ottelusta saamiseksi.
Oma kriittinen lehtien lukemiseni sai aikanaan alkunsa jo natiaisena kun luki paikan päällä seuratun KuPS:in, KuPS-Volleyn tai KalPan otteluista helsinkiläisiä seuroja vastaan ja seuraavana päivänä jutut otteluista Savon Sanomista ja Helsingin Sanomista.
Useasti lehtien kirjoitukset tuntuivat olevan sekä
1) keskenään pahasti ristiriidassa tai vaihtoehtoisesti ihan eri otteluista
että
2) jostain muusta ottelusta kuin mitä itse olin ollut seuraamassa