Ote Lauri hollon blogista:
http://blogit.mtv3.fi/lexhollo/2009/01/09/putte-possun-nimipaivilla/#commentsVähän mietittävää raahelaisille futaajina itseään pitäville.
Putte-Possun nimipäivillä
Lätkäjätkiksi itseään kutsuvat kiekkojermut ovat tällä hetkellä liikuttavan yksimielisiä siitä, että lapsia ja nuoria ei enää Suomessa valmenneta lajin huipputason vaatimusten mukaisesti. Nuori Suomi on jo Kari-Pekka Kyröön verrattava suuri saatana, eikä jääkiekkoliitossa tai urheiluseuroissa ole sellaisia ihmisiä, joilla olisi riittävästi taitoa ja rohkeutta viedä jääkiekkoilua siihen ainoaan oikeaan suuntaan.
Otetaanpa tähän väliin kiekkoihmisille pieni reality check. Ongelma ei todellakaan koske pelkkää jääkiekkoa; monessa muussa lajissa tilanne on paljon katastrofaalisempi. Itse asiassa jääkiekolla menee edelleenkin aivan hemmetin hyvin. Siellä on sentään junioripuolellakin ammattivalmentajat sekä valtavasti urheilijamassaa, mistä ammentaa lahjakkuuksia. Myös harjoitusolot ovat Suomessa loistavat. Kyllä siitä lähteestä edelleen huippuja nousee.
Aivan liian monessa muussa lajissa valmentajat kituuttavat säälittävän ja naurettavan tuolla puolen olevilla kulukorvauksilla, joilla pitäisi tehdä harvoista innokkaista (liian usein lahjattomista) huippu-urheilijoita, vaikka järjestelmä ei millään tavalla tue näitä pyrkimyksiä. Jääkiekossa sentään ykkösjoukkueen valmennukseen valitaan parhaat, aika monessa muussa lajissa on valmennettava tasan kaikkia niitä, jotka yksinkertaisesti vaivautuvat paikalle.
Julkisen keskustelun mediakärki kohdistuu meillä jääkiekkoon, koska esimerkiksi Petteri Sihvonen ja Vesa Rantanen lehdissään ovat ansiokkaan aktiivisesti asiaa ajaneet. Muiden lajien media-asiamiehet tuntuvat lymyilevän jossakin muualla. Ja omalla tavallaan hyvä niin, sillä ei median tarkoitus voi koskaan olla minkään lajin eteenpäin vieminen; jos näin olisi, puolueeton kriittisyys kävisi mahdottomaksi. Lajien sisällä lymyävät niilot hoitakoot edelleen tuon tehtävän; kehitystyön on lähdettävä lajien ytimestä.
Nuoren Suomen syyksi on pistetty se, että urheilemisesta on tullut niin sanottua päivähoitotoimintaa, missä urheilullista menestystä merkittävämpää on kaikkien osallistuminen ja äärimmilleen viety tasapuolisuus. Kun mennään heikoimpien ehdoilla, otetaan lahjakkaimmilta pois tilaa kehittyä potentiaalinsa tasolle. Silloin menetetään liian paljon lahjakkuutta. Nuori Suomi voi olla osasyyllinen, mutta kyse on paljon muustakin. Ennen kaikkea asenteesta ja tahdosta - juniorien ja heidän vanhempiensa, valmentajien, järjestelmän.
Muutamissa yksilölajeissa tilanne on suorastaan loistava (esimerkiksi taitoluistelu), mutta enemmistö lajeista on juniorivalmennuksen ja järjestelmän osalta täydellisessä kaaoksessa. Otan esimerkiksi yleisurheilun, koska sen itse parhaiten tunnen - se vasta varsinainen Leiki & Laula -hippastelun suunnaton hiekkalaatikko onkin. Siellä yksi tai kaksi nipin napin täysi-ikäistä “valmentajaa” vetää 20 nuoren ikäkausiryhmää, jossa voi olla esimerkiksi pikajuoksijoita, kestävyysjuoksijoita, seiväshyppääjiä, keihäänheittäjiä, aitureita jne. Jos huonosti käy, samat “valmentajat” vetävät tätä ryhmää jopa vielä, kun urheilijat ovat 15-vuotiaita! Se on ihan sama kuin jos taitoluistelijat, curlingin-pelaajat ja jääkiekkoilijat harjoittelisivat samoilla metodeilla samassa valmennuksessa vielä lukioikäisinä. Ja sitten ihmetellään, miksi ei tule huippu-urheilijoita?
Yleistää ei tietenkään voi, koska kaikissa seuroissa ei toimita samalla tavalla. Liian monissa edelleenkin toimitaan.
On täysin mielipuolista, että esimerkiksi sellaisissa kasvukeskuksien yleisurheiluseuroissa, joissa on satoja junioreita, ei ole yhtään ammattivalmentajaa. Miten se voi olla mahdollista? Eräissä seuroissa ei esimerkiksi edes johtotasolla ymmärretä, mitä sana monipuolisuus tarkoittaa. Siellä sössötetään, että se on sitä, kun urheilija harrastaa kaikkia mahdollisia lajeja mahdollisimman paljon. Ihan kiva, mutta silloin kyseinen nuori ei keskity harjoittelussaan riittävästi yhtään mihinkään - kunhan sutii joka toinen päivä seivästä ja joka toinen moukaria, kerran viikossa ehkä vähän juokseekin. Vaikka olisit kuinka järjettömän lahjakas, niin tuollaisella pimeässä sohimisella kaikki on viimeistään 16-vuotiaana peruuttamattoman myöhäistä. Monipuolisuuden on palveltava ja tuettava omaa päälajia; on kymmeniä eri harjoitusmuotoja, jotka hyödyttävät esimerkiksi juoksijoita, mutta seipään tai moukarin tekniikkaharjoittelu ei sellaista ole.
Lisäksi seuroissa pelätään hysteerisesti kovaa harjoittelua ja syötetään lasten vanhemmille kaikenlaista paikkaansa pitämätöntä fysiologista propagandapaskaa. Joskus tuntuu, että hiki on ihmisen pahin vihollinen…
Kehitys seurailee yleistä yhteiskunnallista käyrää - perustyötä ei enää pidetä minään, menestykseen pyritään kikkailemalla.
En ymmärrä, miksi urheileminen on mennyt tällaiseksi hyssyttelyksi. Kovaa työntekoa, yrittämistä ja uskallusta ei enää arvosteta - tärkeämpää on, että yhteiseen neppailukerhoon saadaan mahdollisimman paljon porukkaa ja että siellä kaikilla olisi niin mukavaa. Urheilullisesti tuloksena on silloin korkeintaan nöfnöfnöfnöf huiiii.
Niin että olkaa vain siellä jääkiekkopuolella äärimmäisen tyytyväisiä siihen, mitä teillä jo on olemassa. Ei se silti estä lajinne kehittämistä ja kehittymistä, mutta koettakaa nähdä myös ne positiiviset puolet. Ehkei kaikki olekaan ihan niin huonosti kuin te luulette.
