Hunt
Poissa
|
|
Vastaus #225 : 09.09.2007 klo 10:19:41 |
|
PS Kemi - Kings 1-0 Sauvosaaressa, Kemissä
"Tuomari on hyvä, kun hänen tekemisistään ei jää mitään mieleen". Sanonta, jonka joku minua viisaampi on joskus aikanaan sanonut. Liekö tätä sanontaa voi käyttää myös avustavasta, mutta mieleen jäi lauantaina paljonkin. Saapuu peliin varttia ennen, käy toki nakkikioskilla vielä ennen peliä, ratkaisee pelin - näin muutamia listatakseni.
Kakkonen on liiton alainen sarja, jossa toiminta on mennyt viime vuosina siinä mielessä eteenpäin, että lähes jokainen joukkue suhtautuu tekemiseensä ammattimaisesti tai ainakin ovat tosissaan mukana. Valmistauduimme kauteen 2007 viime marraskuusta lähtien ja kausi loppuu lokakuun puolessa välissä. Kaikkiaan aikaa on uhrattu lukemattomia tunteja noin yhdentoista kuukauden ajan. Kemissä 8.9. n. klo 16.44 kauden 2007 tavoitteeksi asetettu nousu Ykköseen karkaa siinä mielessä, että enää homma ei ole omissa käsissämme. Tuolloin, kello 16.44 PS Kemin Ville Himanka tekee maalinedusruuhkasta maalin ollen paitsioasemassa. Torjuntaani edeltäneen laukauksen esittänyt Esa Savolainen lähti myös paitsioasemasta tilanteeseen, joten olisin uskaltanut olettaa, että edes toinen tilanteista olisi rekisteröitynyt avustavan näköhermoihin ja sitä kautta keskushermostoon aiheuttaen kädessä reaktion, joka olisi nostanut kädessä olevan lipun kohti taivasta. Tätä en ihmetyksekseni kuitenkaan nähnyt noustessani ylös ja katsoessani sivurajaa kohti. Näin vain kasan kemiläisiä, jotka toki edeltävät puolitoista tuntia olivat olleet pelin hallitsevampi osapuoli.
Tuomarivirheet ovat osa peliä ja hyväksyn sen täysin, ovathan hekin oletettavasti ihmisiä. Asia, jota en hyväksy, on huono (tässä tapauksessa olematon) valmistautuminen otteluun. Miten Kakkosen tasolla on tuomareita, jotka saapuvat peliin varttia ennen ja syövät makkaraa vielä ollessaan myöhässä? Tuumasipa mies vielä kapteenillemme, että painu helvettiin kun Opo kävi asiaa kaverilta kyselemässä. Nelosesta alaspäin asian ymmärrän, kaikki ovat harrastemielessä hommassa mukana. Kun pelissä kamppaillaan noususta Ykköseen ja vastakkain ovat kaksi erittäin hyvää joukkuetta, rajamies ei saa ottelussa nousta mihinkään rooliin. Toivon, että Palloliitto myös käsittelee erotuomarin lupaaman raportin avustavan toiminnasta.
Kiitokset lopuksi kemiläisyleisölle, olitte loistavia! Milloinkahan Kuopiossa ylletään samaan? Vastailen vielä kysymyksiin, joihin en kerennyt pelin tuoksinassa vastata. Kyllä, Kuopiossa on partureita mutta en ole vähään aikaan kerennyt siellä käydä - tiedostan kyllä, että tarvetta olisi... En jaksanut avata peliä nopeammin, olin aivan puhki jo 70 minuutin jälkeen. Ja lopussa maalin jälkeen vielä joku taisi kysyä, onko nyt kiire. Kyllä oli. Kiitokset vielä kerran, edessänne oli mukava pelata.
#1 Petri Kuikka
|
|
|
|
Hirmukierre
Poissa
|
|
Vastaus #226 : 09.09.2007 klo 12:16:53 |

#1 Petri Kuikka YHY YHY!!
|
|
|
|
BB
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #227 : 09.09.2007 klo 15:13:01 |
|
Silti, vituttaako lähtä kotia tappio niskassa!?
Pohjosen pojan unelmien täyttymys kun oman kylän joukkue voittaa maalin erolla Kuopion kakkosseuran. Tätä varmaan muistellaan siellä vielä vuosien päästä
|
|
|
|
CFCfin
Poissa
Suosikkijoukkue: ChelseaFC - SMJK - Kemi Kings
|
|
Vastaus #228 : 09.09.2007 klo 18:05:13 |
|
Pohjosen pojan unelmien täyttymys kun oman kylän joukkue voittaa maalin erolla Kuopion kakkosseuran. Tätä varmaan muistellaan siellä vielä vuosien päästä Just. Jaksamisia.
|
|
|
|
Kirves
Poissa
|
|
Vastaus #229 : 09.09.2007 klo 18:42:49 |
|
Ei oo totta mitä itkemistä!Peli on pelattu ja näin kävi.On niitä pisteitä viety kemiläisiltäkin tuomarien ansiosta.Räikeimpänä esimerkkinä Seinäjoella oransseja vastaan.Eikä se Kuopiossa hävitty peli pilkun suhteen niin selvä ollut sekään...
|
|
|
|
Rust
Poissa
|
|
Vastaus #230 : 10.09.2007 klo 12:09:55 |
|
Kirves selkeästi siis joku Kemin pelaaja tai taustahenkilö , jos Kuopiossa kerta oltu peliä kahtomassa. Kemi ollut parempi pelissä, ei siinä selittelyä, mutta tämän avustavan toiminnalle kuitenkin :keskari: :keskari:.Kyseessä kuitenkin 2. divari ja sen kärkimatsi niin luulisi ammattitaitoista porukkaa riittävän linjallekin.
|
|
|
|
Hunt
Poissa
|
|
Vastaus #231 : 10.09.2007 klo 12:16:11 |
|
Ei oo totta mitä itkemistä!Peli on pelattu ja näin kävi.On niitä pisteitä viety kemiläisiltäkin tuomarien ansiosta.Räikeimpänä esimerkkinä Seinäjoella oransseja vastaan.Eikä se Kuopiossa hävitty peli pilkun suhteen niin selvä ollut sekään...
Ottelun ainoa osuma syntyi toisen jakson alussa Esa-Pekka Vartiaisen laukomasta rangaistuspotkusta. - Puolustajillemme sattui arviointivirhe ja pallo ajautui Kingsin hyökkääjälle. Maalivahtimme Sami Mäkipörhölä osui vastaantulossa vastustajan jaloille ja pilkku oli aivan oikea tuomio, PS Kemin valmentaja Sauli Kotiranta kertoi. Tällaista siis Pohjolan Sanomissa tuon Kuopion pelin jälkeen. En voi sanoa, että Kuopiossa tuomarit olisivat pelissä yhtään paremmin onnistuneet kun Bagaevin ja Tuutin ajoivat ulos, mutta olipahan edes tasapuolinen tuomio.
|
|
|
|
imuri
Poissa
|
|
Vastaus #232 : 15.09.2007 klo 17:45:43 |
|
La 15.9.07 klo 16:00 Kings - JBK Magnum areena 4 - 1 (4 - 1) Tuutti sivussa loppukauden
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2007 klo 17:47:57 kirjoittanut imuri »
|
|
|
|
|
Jörri
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliigan mestari
|
|
Vastaus #233 : 15.09.2007 klo 17:58:46 |
|
Harmi kun näjin vuan 35min peliä. Loppu oli ainakin tunteikasta vääntöä joten maalit jäi vaan näkemättä
|
|
|
|
colad
Paikalla
|
|
Vastaus #234 : 15.09.2007 klo 20:22:21 |
|
Harmi kun näjin vuan 35min peliä. Loppu oli ainakin tunteikasta vääntöä joten maalit jäi vaan näkemättä Ensimmäisessä maalissa 3min kohdalla Petteri Rönkkö käveli viidenrajalle ja ampui tulisesti yläkulmaan, hyvä jos ehti Tahiri edes näkeä pallon, toisessa maalissa noin 7min kohdalla Pepe ohjasi pilkun kohdalta vasempaan alakulmaan maannuoliaisen. Kolmannessa maalissa 17min kohdalla Tahiri torjui eteensä, josta Simo Rönkkö kävi laittamassa paluupallon pussiin, ja tarjoili pieni määräiselle kotiyleisölle kauden komeimmat tuuletukset JBK sai kavennettua puolentunnin pelin jälkeen, oikelta keskitys jonka Daniel Fellman laittoi pilkun ja kuudentoista rajan välistä suoraan volleysta takakulmaan. Tästä menikin noin 5min ja Kings tuli taas, Eremenko pudotti Tahirille, joka päätti poimia pallon syliin noin pilkun kohdalta, epäsuora vapari kuninkaille, joka annettii samantien, Tahiri & JBK ihmetteli kun Simo laittoi tyhjiin 4-1, jotka olivat sitten loppulukemat. Ensimmäinen puoliaika hyvää peliä kunkuilta, salama-alku masenti pietarsaarelaiset nopeasti, mutta tuomari päätti antaa vieraille mahdollisuuden, mutta sekään ei riittänyt. Pelistä jäi mieleen vain Eremenkon toilailut, syötti omalle veskarille, "purnasi" (ilmeisesti opetti?) nuoremmille, lönkötteli keskikentällä ja huuteli kingsin penkille : Edit : Hieno päivä muutenkin kunkuille, Edustus voitti ja A-junnut varmisti tasapelillä paikan ensi kaudelle SM-sarjaan, onnea.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2007 klo 20:24:37 kirjoittanut colad »
|
|
|
|
|
maalinsylkijä
Poissa
|
|
Vastaus #235 : 16.09.2007 klo 08:41:00 |
|
Savon Sanomat Sunnuntaina 16.09.2007Kings Kuopio antoi julistuksen loppuun saakka taistelusta kakkosen C-lohkossa ja haluaa sen jälkeen vasta silmäillä sarjataulukkoa. Kingsille
|
|
|
|
Rust
Poissa
|
|
Vastaus #236 : 16.09.2007 klo 10:38:25 |
|
Kingsille todellakin
|
|
|
|
Hunt
Poissa
|
|
Vastaus #237 : 28.09.2007 klo 11:23:01 |
|
Kings tarjoaa KuPS-kausikorttilaisille otteluun vapaan pääsyn! Kings - FC Lynx Magnum Areenalla 29.9. klo 15.00 alkaen. Tervetuloa! Tuo siis poimittuna otteluennakosta. Taitaapi Niiralan Montussa kello 17 alkava peli viedä ne loputkin katsojat ennakkoon varsin selvältä ottelulta. Toivottavasti katsomossa löytyisi nyt niitä KuPS-kausikorttilaisia, joita kendoilu ei niin paljoa kiinnosta.
|
|
|
|
Infamy
Poissa
Suosikkijoukkue: KJK, KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #238 : 29.09.2007 klo 16:10:13 |
|
Kings 11 - 1 Lynx (2-1)
Vakuuttavaa settiä, ei voi muuta sanoa. Maalintekijöinä ainakin P. Rönkkö (3 tai 4), Dima (2 tai 3), Kouvalainen, Pirinen, Korhonen, Tiihonen, Ojala ja muutama muu, ei pysynyt laskuissa.
|
|
|
|
Super-Pippo
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK & Harjun Potku & SoPS
|
|
Vastaus #239 : 29.09.2007 klo 16:16:39 |
|
Mitä vittua nyt taas
|
|
|
|
3p
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #240 : 29.09.2007 klo 19:51:41 |
|
Vakuuttavaa settiä, ei voi muuta sanoa.
Näin oli juu. Toisen jakson tasoero oli jotain käsittämätöntä. Itse tulin paikalle 25min kohdalla ja samalla hetkellä Lynx teki johtomaalin S. Rönkön oman alueen kämmäyksestä. Jakson loppuun kuitenkin 2 maalia, molemmat kulmapotkuista (muistaakseni?). Toinen jakso sitten oli sitä harvoin nähtyä ilotulitusta. Kings teki miltei kaikista paikoista maalin ja Lynxin puolustus seurasi katseella aitiopaikalta! Rankkarimaali (8-1?) oli kyllä lahja tuomarilta, molari otti P. Rönköltä puhtaasti pallon pois. Rönkkö ja varsinkin Klimov piti pohjoisen poikia täysin pilkkanaan nopeudellaan. Ens kaudella kannattais kokeilla Dimaa enemmänkin KuPSin paidassa. Erikoinen oli loppukin kun tuomari puhalsi pelin päättyneeksi kun pelikello näytti 85min! Liekö sitten kello käynnistetty 5min myöhässä vai aatteliko tuomari että nyt loppuu tämä teurastus
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
|
Vastaus #241 : 29.09.2007 klo 21:14:47 |
|
Miksi ihmeessä Kings ei protestoinut joutuessaan pohjoislohkoon
|
|
|
|
Migge
Poissa
|
|
Vastaus #242 : 29.09.2007 klo 22:05:32 |
|
Erikoinen oli loppukin kun tuomari puhalsi pelin päättyneeksi kun pelikello näytti 85min! Liekö sitten kello käynnistetty 5min myöhässä vai aatteliko tuomari että nyt loppuu tämä teurastus Kello käynnistyi tuon 5 minuuttia myöhässä.
|
|
|
|
Jörri
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliigan mestari
|
|
Vastaus #243 : 06.10.2007 klo 12:56:37 |
|
1600 Kunkut iskee jälleen ja tällä kertaa Sepsin kimppuun. Keli vähän kehno mutta pitäähän sitä jalkapallo viihdettä lähtee kahtomaan. Sika katsomo c katsomossa.
|
|
|
|
Jörri
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliigan mestari
|
|
Vastaus #244 : 06.10.2007 klo 13:03:20 |
|
Kings ja Rönkkö jatkopestiin 06.10.2007 Kolmivuotinen sopimus Kings on solminut kolmen vuoden jatkosopimuksen päävalmentaja Kai "Kalle" Rönkön kanssa. Toista kauttaan Kings-peräsimessä oleva Kalle luotsasi Kuninkaat edelliskaudella kolmanneksi ja tämän kauden kurssi näyttäisi nostavan sijoitusta pykälällä. Pienen pieni mahdollisuus on jopa nousuun oikeuttavaan ykkössijaan, mutta se vaatisi kemiläisen kaimaseuran kahta peräkkäistä tappiota Kingsin voittojen ohella. "Olemme Kallen työhön erittäin tyytyväisiä ja näemme kauden sujuneen nuorelta joukkueelta yläkanttiin. Sopimuspykälät laajentavat Kallen tehtäväkenttää jatkossa niin, että hän tulee linjaamaan juniorivalmennustamme. Päämääränä tällä on ehjä ja yhtenäinen linja, joka palvelisi jatkossa edustusjoukkuetta nykyistä paremmin", kertoili perjantaina seuran puheenjohtaja Rauno Luhio. "On myös ensiarvoisen tärkeää, että valmennuskuviot ovat selvillä ennen kauden päättymistä, jotta pelaajaneuvotteluihin päästään mahdollisimman pian kauden jälkeen", jatkoi Luhio. Kings pelaa tänään viimeisen kotiottelunsa ja päättää kautensa viikon päästä Norrvalla FF-pelillä.
|
|
|
|
Infamy
Poissa
Suosikkijoukkue: KJK, KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #245 : 06.10.2007 klo 17:12:16 |
|
Kings 4-0 Sepsi
Ensimmäiset ~60 minuuttia tehotonta rätkimistä, loppu tehokasta rätkimistä. Meni vähän pitkien pallojen pelailuksi, mutta 3 pistettä plakkariin, ja sehän se on tärkeintä.
EoM, Kingsin kaulahuiveja näkyi usealla katsomon jäsenellä. Ensi kaudella Kuninkaalliset-faniryhmä kasaan?
|
|
|
|
oxycontin
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kiisto 1904 Vaasa
|
|
Vastaus #246 : 08.10.2007 klo 15:58:04 |
|
->Kings ilmeisesti ottaisi paikan ykköseen vastaan, jos sellaista tarjottaisiin? Tällä hetkellä paras lohkokakkonen, siksi kysyn...
|
|
|
|
Infamy
Poissa
Suosikkijoukkue: KJK, KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #247 : 08.10.2007 klo 18:00:34 |
|
->Kings ilmeisesti ottaisi paikan ykköseen vastaan, jos sellaista tarjottaisiin? Tällä hetkellä paras lohkokakkonen, siksi kysyn...
Itsehän en sen kummemmin asioista tiedä, joten spekuloinniksihan tämä menee.. Mutta luulisin että nousua tässä on tavoiteltu jo useamman vuoden ajan ja jos tilaisuus tulisi niin uskon että Kings nousisi. Ja kun nyt näitä huhuja tuolla torilla kuuluu, niin eihän sitä koskaan tiedä, nousu voi olla lähempänä kun kukaan uskookaan .
|
|
|
|
black days
Poissa
Suosikkijoukkue: norrvalla ff
|
|
Vastaus #248 : 13.10.2007 klo 15:12:03 |
|
ha ha haaa!!!!mahtava norrvalla...nff-kings 2-1...
|
|
|
|
futislasse
Poissa
|
|
Vastaus #249 : 13.10.2007 klo 15:56:22 |
|
ha ha haaa!!!!mahtava norrvalla...nff-kings 2-1...
eikös se päättynyt 1-0 ja kun OPS voitti Kings putosi kolmanneksi ja menetti jo varmalta näyttäneen parhaan kakkosen paikan, jolle todennäköisesti tarjotaan ykkösen paikkaa
|
|
|
|
|
|