Jalkapalloaiheiset kirjat

[Arctic Money]

Hei kaikille!

Julkaisin juuri äskettäin vuoden 2015 klassikosta Soccernomics tiivistelmän YouTube-kanavallani Arctic Money, joka pääosin keskittyy talouteen ja osakesijoittamiseen, mutta nyt ollaan tällä hetkellä jalkapallon piirissä talouden twistillä! Mikäli et ole kyseistä teosta lukenut ja haluat aikaa säästää tai tsekata mistä on kyse ja sitten lukea kirjan, tsekkaa videoni. Jätän linkin tähän alle. Lähitulevaisuudessa minun olisi tarkoitus myös perehtyä mm. pörssilistattuihin seuroihin ja tarkastella niitä sijoittamisen näkökulmasta. Jos osake/talous sisältö kiinnostaa tai nämä muutamat futisvideot mitä minun olisi tarkoitus julkaista pian niin laita kanava tilaukseen ja et missaa niitä.

Video on englanniksi.

Kristian

https://www.youtube.com/watch?v=E4afEPoyAc0

[00250]

Pari sivua tuli tätä lankaa nyt koluttua ja mainituista Angels w/ Dirty Faces odottaa vuoroaan hyllyssä sekä pitäisi varmaan tuo Castel diSagron tarina laittaa tilaukseen.   Ruotsista kiinnostaisi tilata tämä Martin Mutumban elämäkerta (tuo Erik Niva on hyvä kirjoittaja, joten hänen jalkapallonmaailmanselityskirjojaan jo muutama löytyy hyllystä)  => https://wwwkmerch.se/collections/bocker/products/akta-hela-vagen

[Heppatiitti]

MEGAN RAPINOE JA EMMA BROCKES: YKSI ELÄMÄ. Julkaisuvuosi 2021 ja suomennos samoin 2021. Sivuja 260.

Taustaa kirjoittajista: Megan Rapinoe syntyi vuonna 1985. Hän on kenties tämän hetken tunnetuin ja paras naisjalkapalloilija. Pelipaikaltaan laitahyökkääjä ja tunnettu keskityksistään, syöttötaidostaan, yllättävistä ratkaisuista ja tarvittaessa pystyy myös itse tekemään maaleja.

Saavutuksina mm. olympiakulta 2012 ja pronssi 2021. MM-kisoissa maailmanmestaruudet 2015 ja 2019 sekä MM-hopea 2011. USA:n riveissä tätä kirjoittaessa 187 maaottelua ja niissä 62 maalia. Valittiin 2019 MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi sekä FIFAn vuoden parhaaksi naispelaajaksi.

Rapinoe tunnetaan myös aktivistina, joka vastustaa rasismia ja sovinismia. Ajaa tasapalkkaisuutta, tasa-arvoa ja seksuaalisten vähemmistöjen asiaa. Megan Rapinoen elämänkumppani on koripallon supertähti Sue Bird.

Kirjan toinen kirjoittaja on Emma Brockes, Alun perin britti, joka asuu nykyään New Yorkissa. Entinen journalisti (The Guardian ja New York Times) ja nykyinen freelancer-kirjoittaja. ”Yksi elämä” on hänen kolmas kirjansa. Kahdesta aikaisemmasta en osaa kertoa mitään.

Kirjan tapahtumat: Megan ja kaksoissisar Rachael syntyvät kesällä 1985 Reddingin pikkukaupungissa Pohjois-Kaliforniassa. Monilukuisen ja värikkään uusioperheen äiti on tarjoilija ja isä töissä pääasiassa rakennustyömailla. Perhe on urheilullinen ja kaksoset liikunnallisesti lahjakkaita. Tytöt alkavat kuusivuotiaina pelata vanhempien poikien joukkueessa. Vanhemmat perustavat tyttöjen seuran kunnes kaksoset siirtyvät pelaamaan Sacramentoon, jonne vanhemmat viikonloppuisin aloittavat ajomatkan aamuneljältä.

Kaksoset vaihtavat 14-vuotiaina Sacramenton Elk Groven suurempaan joukkueeseen ja 16-vuotiaana Megan kutsutaan ensimmäisen kerran USA:n alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Kaksoset saavat urheilustipendin Portlandin yliopistoon ja Megan edustaa USA:ta alle 19-vuotiainden MM-kisoissa, jossa USA putoaa välierissä.

Megan ihastuu yliopistossa joukkuetoveriinsa ja kertoo kaksossiskolleen tajunneensa, että hän on lesbo. Sisko vastaa tyynesti: ”Ai, niin minäkin.” Äiti ei ota ilmoitusta yhtä rauhallisesti, koska perheessä on jo biseksuaali isosisko Jenny ja huumekoukussa oleva isoveli Brian, joka teini-iän jälkeen on viettänyt valtaosan elämästään eri vankiloissa sekä liittynyt valkoista ylivaltaa kannattavaan jengiin sekä tatuoinut käteensä hakaristin.

USA:ssa yliopistourheilu on arvossaan ja Portland Pilots voittaa arvostetun yliopistojen välisen mestaruuden 2006. Se tietää Rapinoelle syksyllä 2006 kutsua USA:n kivikovaan maajoukkueeseen tavoitteenaan seuraavan vuoden MM-kisat. Rapinoen vastoinkäymiset alkavat pahan loukkaantumisen muodossa. Häneltä repeää eturistiside. Kuntoutuksen jälkeen Rapinoe palaa syyskuussa 2007 kentille, mutta eturistiside hajoaa taas. Huhutaan uran olevan ohi, mutta hän ei anna periksi ja palaa keväällä 2008 uuden kuntoutuksen jälkeen pelikentille. Hän on myös aloittanut suhteen tähtipelaaja Abby Wambuchin kanssa, mutta suhde päättyy kun Wambuch vuorostaan loukkaantuu vaikeasti.

2009 Rapinoe siirtyy naisten ammattilaisliigaan Chicago Red Stars-seuraan. Naisliigan palkat ovat haarukassa 32.000-70.000 dollaria per kausi. Rapinoe aloittaa uuden suhteen Australian maajoukkuepelaaja Sarah Walshin kanssa. Samalla alkaa aktivoitua ensimmäisen kerran poliittisesti.

Vuoden 2011 naisten MM-kisat pidetään Saksassa. Puolivälierässä USA kohtaa Brasilian. Brasilia venyttää epäurheilijamaisin ottein ja ajanpeluulla ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla Brasilia menee johtoon ja jenkit pelaavat vajaalla punaisen kortin johdosta. Jatkoajankin peliaika täyttyy ja USA lähtee viimeiseen hyökkäykseen. Rapinoe saa pallon laidalla ja antaa vasurillaan valtavan pitkän keskityksen takatolpalle, josta Abby Wambuch puskee pallon maaliin. Peliaika täyttyy; brassit romahtavat henkisesti ja USA voittaa pilkkukisan. ESPN näyttää maalia uudestaan ja uudestaan ja silloin aika uudessa Twitterissä miljoonittain. USA voittaa välierissä Ranskan, mutta finaalissa Japani on parempi rangaistuspotkujen jälkeen.

Sanotaan että vain voittajat muistetaan, mutta kotimaassa joukkue saa sankarien vastaanoton ja lähtee näytösottelukiertueelle. USA:n Palloliitto maksaa maailmanrankingykkösille 70.000 dollarin vuosipalkan. Miesten keskinkertaisen maajoukkueen pelaajat saavat kolme kertaa enemmän. Rapinoe jättää Chicagon ja siirtyy lyhytikäiseen Florida magic-jack-joukkueeseen. Siirtohinta 100.000 taalaa tuntuu pieneltä, mutta on suurin naispelaajasta koskaan maksettu. Rapinoe tulee virallisesti ”ulos kaapista” Out-lehden haastattelussa, eikä kielteisiä reaktioita juuri ilmene.

Lontoon olympialaisissa 2012 kaatuu välierissä jatkoajalla Kanada 4-3 ottelussa, jota kuvataan yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi. Ottelussa tuomitaan mm. USA:lle pilkku maalivahdin ajanpeluusta. Finaalissa Wembleyllä USA voittaa Japanin 2-1. Rapinoe alkaa esiintyä puhujana vähemmistöjen, tasa-arvon ja tasapalkkaisuuden puolesta.

Vuonna 2013 Rapinoe siirtyy ehkä maailman parhaaseen seurajoukkueeseen Lyoniin. Palkkaa tulee 14.000 dollaria kuussa. Odotusten vastaisesti Ranska ja Lyon ei olekaan vapaamielinen, vaan varautunut ja konservatiivinen. Le Monde-lehti huomioi Rapinoen saapumisen otsikolla: ”Homoikoni.” Lisäksi Rapinoe ei tule toimeen valmentajan kanssa, joka pudottaa hänet hetkeksi kakkosjoukkueeseen. Lyon putoaa Mestareiden liigan välierissä Wolfsburgille. Rapinoe jatkaa vielä kauden Lyonissa, koska haluaa voittaa Mestareiden liigan, mutta nyt Lyon putoaa jo puolivälierissä Potsdamille. Myöskin suhde Sarah Walshiin hiipuu.

Rapinoe muuttaa Seattleen ja aloittaa suhteen laulaja/lauluntekijä Sera Cahoonen kanssa. USA voittaa vuoden 2015 MM-kisojen finaalissa Japanin 5-2. Kampanja tasapalkasta jatkuu. USA:n naisjoukkue on tuottanut liitolle 16 miljoonaa voittoa ja miesten joukkue tappiota. Rapinoesta on tullut suosittu HLBT-puhuja, joka saa paljon julkisuutta.

2016 Rion olympialaisissa USA putoaa puolivälierässä rankkareilla Ruotsille. Putoamisen jälkeen Rapinoe menee bileisiin risteilyalukselle, johon USA:n korisjoukkue on majoittunut ja ihastuu vielä suurempaan urheilutähteen Sue Birdiin (4 olympiakultaa, 3 maailmanmestaruutta). Bird on liberaali aktivisti ja ihastuminen on molemminpuolista. Sera Cahoone on menneen talven lumia.

Black Live Matter-liike lähtee liikkeelle, kun jenkkifutiksen pelinrakentaja Colin Kaepernick alkaa polvistua USA:n kansallislaulun aikana. Rapinoe alkaa myös polvistua kansallislaulun alkaessa. Nyt reaktio on raivoisa. Seuraa vihapostia ja uhkailua sekä ongelmia jalkapalloliiton ja valmentajan kanssa. Rapinoe yritetään pudottaa joukkueesta.

Rapinoe muuttaa kimppaan Sue Birdin kanssa, joka opettaa Rapinoelle terveellisen ruokavalion ja kovemmat treenit. Rapinoesta tulee vahvempi ja hoikempi kuin koskaan. Myös Sue Bird tulee virallisesti ”ulos kaapista” ESPN:n haastattelussa.

Rapinoe tienaa vuonna 2018 puoli miljoonaa dollaria. Vuonna 2018 USA ei häviä yhtäkään ottelua. Liitto palauttaa MM-kisojen 15 miljoonan palkintorahoista naispelaajille takaisin kaksi ja pelaajat haastavat liiton oikeuteen tietoisesta sukupuolisyrjinnästä.

Vuoden 2019 MM-kisat pelataan Ranskassa. Neljännesvälierissä USA voittaa Espanjan 2-1. Rapinoe tekee molemmat maalit. Kisojen aikana julkaistaan Rapinoen vanha haastattelu, jossa kysytään olisiko Rapinoe innoissaan kutsusta Valkoiseen taloon mahdollisen maailmanmestaruuden jälkeen. Trumpia inhoava pelaajaa tokaisee: ”En minä mihinkään vitun Valkoiseen taloon mene.” Tämä kirvoittaa raivoisan vastauksen presidentti Trumpilta ja sota on valmis. Rapinoe pelaa kuin riivattuna ja puolivälierissä kaatuu Ranska 2-1 Rapinoen tehdessä maalit. Takareisivamman takia hän joutuu huilaamaan välierän, jossa USA voittaa Englannin 2-1. Loppuottelussa Rapinoe vie USA:n johtoon Hollantia vastaan ja USA voittaa ottelun 2-0. Kun MM-pokaalia ojennetaan joukkueen kapteenille alkaa yleisö huutaa: ”Sama palkka! Sama palkka!” Huuto toistuu New Yorkin voitonparaatissa.

CNN kysyy Rapinoelta, onko tällä jotain asiaa presidentille ja tämä vastaa: ”Sanoisin että toimintasi sulkee osan ihmisistä kaiken ulkopuolelle. Suljet ulkopuolelle minut ja ihmiset, jotka näyttävät minulta. Suljet eriväriset ihmiset ulkopuolelle, myös sellaiset, jotka mahdollisesti kannattavat sinua.” Kirja päättyy siihen, kun korona siirtää Tokion olympialaisia, joissa USA viime kesänä sijoittui pronssille.

Kirjan arvostelu: Forum-nimimerkki ”rytkönen” tämän jo aikaisemmin ansiokkaasti arvosteli. Olen samalla linjalla. Tässä erilainen urheilijaelämäkerta, jossa jalkapallo on sivuosassa. Kirjassa keskitytään enemmän taustoihin kuin ottelukuvauksiin. Tämä on ihmisen kasvutarina, jossa Rapinoe löytää oman identiteettinsä ja alkaa käymään suurempia taisteluita kentän ulkopuolella kuin stadioneiden uumenissa. Kirjassa on myös puutteensa. Teos on häpeämättömän USA-keskeinen ja muut maat näyttäytyvät vain paikkoina, joissa käydään pelaamassa ottelu tai turnaus. Lisäksi muutamat termit ja lyhennykset jäävät suomennoksessa välillä hämäriksi. Itse olen niin boomeri, että joudun turvautumaan googleen, jos henkilö esim. viettää redshirt-vuoden. Ilmeisesti teoksen toinen kirjoittaja Emily Brockes on vastuussa kirjasta sujuvasta kerronnasta, mutta Rapinoen oma ääni kyllä kuuluu hyvin. Itse olen aina pitänyt Rapinoen ”äijämäisestä” pelityylistä ja tällä naisella on todella ”munaa.” Molemmat lainausmerkeissä olleet sanat esitettiin ainoastaan positiivisessa merkityksessä. Arvostan että Rapinoe on nostanut esiin ja puuttunut epäkohtiin, vaikka on ollut tiedossa, että siitä tulee ”kuraa nuttuun.” Kuinka monesta miesfutaajasta voi sanoa samaa? Tälle erilaiselle elämäkerralle annetaan neljä tähteä viidestä.

Seuraavaksi vuorossa on Eduardo Galeanon klassikko ”Jalkapallo valossa ja varjossa.”

[pelotudo]

Ehkä joskus esimerkiksi jompikumpi Pakkasista tarttuu haasteeseen ja kirjoittaa loistavan kirjan Italian futiksesta. Tästä mahdollisesta lievästä negatiivisuudesta huolimatta on hienoa, että tärkeästä aiheesta on tehty kirja, joka antaa perustiedot italofutiksesta.

Jukan San Siron Uneksijahan on ihan merkkiteos, toki jännästi kirjoitettu ja sinimustien lasien läpi, melko kirjaimellisestikin monikossa.


Itse kuuntelin juuri Simon Kuper: FC Barcelona

Siltala

ISBN   
9789522347688

Julkaisuvuosi   
20210930

Sivumäärä   
330

Matka Pallon ympäri ja Soccernomicsin kirjoittajan kirja Barcasta. Ei fanikirja, kuten alkuun heti toteaakin. Ansiot viime aikojen sekoilujen taustoituksessa ja seuran "hengen" selittämisessä. Moitimme muinaishistorian poissaoloa. Matti Eve on äänikirjan lukijana melko raskasta kuunneltavaa.

[Heppatiitti]

EDUARDO GALEANO: JALKAPALLO VALOSSA JA VARJOSSA. Ilmestymisvuosi 1995 ja sivuja lähteiden kanssa 249. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1995, mutta sitä on myöhemmin täydennetty niin, että mukana on vuoden 1998 MM-kisat. Myöhemmät uudistetut painokset kattavat MM-kisat vuoteen 2010 asti.

Taustaa kirjailijasta: Eduardo Galeano syntyi vuonna 1940 Montevideossa Uruguayssa ja kuoli samassa paikassa vuonna 2015. Galeano oli kirjailija, toimittaja, runoilija ja historioitsija. Latinalaisessa Amerikassa Galeano luetaan merkittävimpien kirjailijoiden joukkoon, mutta hänen tuotantoaan (liki 50 kirjaa) on suomennettu valitettavan vähän.

Uransa Galeano aloitti jo 14-vuotiaana sarjakuvapiirtäjänä. 19-vuotiaana hän ryhtyi kirjoittamaan Marcha-sanomalehteen. Vuonna 1973 Uruguayssa tehtiin sotilasvallankaappaus ja vangitsemisen jälkeen Galeano pakeni Argentiinaan, jossa kirjotti toisen pääteoksistaan historiankirjan ”Latinalaisen Amerikan avoimet suonet.” Vuonna 1976 oli Argentiinan vuoro ajautua diktatuuriin ja Galeano joutui uudestaan maanpakoon. Hän siirtyi Espanjaan, jossa kirjoitti toisen pääteoksistaan trilogian ”Tulen muistot.”

Siviilivalta palasi Uruguayhin 1985 ja samalla palasi Galeano maanpaosta. Hän oli perustamassa Brecha-nimistä viikkolehteä sekä kirjotti kolumneja ja kirjoja. Vasemmistoikoniksi nousseella Galeanolla todettiin keuhkosyöpä vuonna 2007, jonka jälkeen hän esiintyi vähemmän julkisuudessa. Kirjallinen tuotanto jatkui kuolemaan asti. Galeano oli kolmesti naimisissa ja hänellä oli kolme lasta.

Kirjan tapahtumat: ”Jalkapallo valossa ja varjossa” on jalkapallon historia, mutta ennen kaikkea se on ylistys kauniille pelille. Kirjan luvut ovat todella lyhyitä, vain sivun tai parin mittaisia, mutta kattavat futiksen kehityksen 1900-luvun alusta vuosisadan loppuun. Galeano kirjoittaa runollisesti, lyyrisen maalailevasti esim. seuraavasti: ”Vuodet ovat kuluneet ja ajan mittaan olen päätynyt hyväksymään identiteettini: en ole enempää kuin hyvän jalkapallon kerjäläinen. Kuljen pitkin maailmaa hattu kourassa ja anon katsomoissa: Yksi kaunis tilanne, luojan tähden!”

Kirjan näkökulma on eteläamerikkalainen ja kirjassa muistellaan lyhyillä tarinoilla monia (ainakin Euroopassa) unohduksiin painuneita uruguaylaisia, brasilialaisia ja argentiinalaisia pelaajia. Kuka muistaa Artur Friedenreichin? Tämä saksalaisen isän ja mustan pesijättären poika pelasi pääsarjassa 26 vuotta ja teki 1329 maalia eli enemmän kuin Pele. Latinalaisen Amerikan seuroista tutuiksi tulevat mm. Penarol, River Plate, Nacional, Boca Juniors, Flamengo, Fluminense ja Botafogo.

Monesti unohtuu millainen voimatekijä Uruguay oli nykyaikaisen futiksen alkuaikoina. Maa voitti kaksi ensimmäistä Copa Americaa ja olympiakultaa 1924 ja 1928 sekä ensimmäisen jalkapallon maailmanmestaruuden kotikisoissaan 1930. Italian MM-kisoja 1934 Uruguay boikotoi, koska Italia ei osallistunut Uruguayn kotikisoihin, samoin vuoden 1938 kisoja. Sota keskeytti MM-kisat ja kun niitä jatkettiin 1950 oli mestari taas Uruguay, vaikka voitonvarman Brasilian pelaajille oli ennen loppuottelua lahjoitettu kultakellot, joihin oli kaiverrettu: ”Maailmanmestareille.”

Lyhyet tarinat ovat mieleen jääviä ja koskettelevat lukijan tunneskaalaa naurusta uteliaisuuteen, myötätunnosta liikutukseen tai raivosta iloon. Esimerkiksi tarina Guiseppe Meazzan maalista. Italia ja Brasilia kohtaavat vuoden 1938 MM-kisojen semifinaalissa. Italia saa pilkun. Meazza ottaa vauhtia, ja juuri kun hän oli laukaisemassa häneltä putosivat housut. Yleisö ällistyi ja tuomari melkein nieli pillinsä. Mutta Meazza ei pysähtynyt vaan kahmaisi kiinni housuistaan ja päihitti naurukohtauksen saaneen Brasilian maalivahdin. Se maali vei Italian loppuotteluun.

Vuoden 1930 MM-kisojen loppuottelussa molemmat joukkueet vaativat, että pelissä piti käyttää heidän omaa palloaan. Tuomari teki Salomonin ratkaisun ja päätti, että ensimmäinen puoliaika pelataan argentiinalaisten ja toinen uruguaylaisten pallolla. Argentiina voitti ensimmäisen puoliajan ja Uruguay toisen.

Jalkapallon kaupallistuminen ja kurinalainen tylsä pelitapa ovat Galeanolle punainen vaate. Erityisesti hänen hampaissaan ovat FIFA, Joao Havelange ja Sepp Blatter, joita kirjoittaja halveksii ja pitää ainoastaan myyntimiehinä, joiden tehtävänä on myydä tuotetta nimeltä jalkapallo mahdollisimman korkeaan hintaan parhaimman tarjouksen tehneelle. Galeano katselee maailmaa politiikan vasemmalta laidalta ja erityisesti USA:n toiminta Keski- ja Etelä-Amerikassa saa häneltä tuomion. Galeano muistelee jalkapallohistorian pateettisinta ottelua. Vuoden 1974 MM-kisojen karsinnoissa Neuvostoliitto kieltäytyi pelaamasta Chilen kansallisstadionilla, joka vähän aiemmin oli toiminut keskitysleirinä ja teloituspaikkana. Chile pelasi stadionilla ei-ketään vastaan, ja ampui pallon useita kertoja tyhjään maaliin, ja yleisö osoitti maaleille suosiota.

Tässä lainaus vuoden 1978 MM-kisoista kertovasta tarinasta: ”Avajaisseremonian aikana kenraali Videla antoi Havelangelle kunniamerkin sotilasmarssin soidessa Buenos Airesin Monumental-stadionilla. Muutaman askeleen päässä toimi täydellä teholla Argentiinan Auschwitz eli Laivaston mekaniikkakoulun kidutus- ja teloitusleirit. Ja muutamaa kilometriä kauempana lentokoneet pudottivat eläviä vankeja mereen.”

Galeano on parantumaton jalkapalloromantikko, jonka kaunis peli tai maali saa haltioitumaan. Tässä kuvaus erään koukkupolvisen enkelin – jolla oli vääristynyt selkäranka, kierot sääret ja vasen jalka monta senttiä oikeaa lyhyempi – maalista: ” Garrincha tunkeutui rangaistusalueelle, jätti yhden puolustajan seisomaan ja irtautui kahdesta muusta. Kierrettyään maalivahdinkin hän huomasi maaliviivalla vielä yhden pelaajan. Garrincha oli laukaisevinaan, sitten ei ollut laukaisevinaan, teeskenteli ampuvansa nurkkaan, jolloin puolustajaparka törmäsi nenä edellä maalitolppaan. Sillä välin maalivahti oli ehtinyt hätiin. Garrincha pisti pallon maaliin hänen jalkojensa välistä.”

Kirjan arvostelu: Urheilun raamattu Sports Illustrated valitsi tämän kirjan aikoinaan sadan parhaimman koskaan kirjoitetun urheilukirjan joukkoon. Onko tämä klassikko sitten maineensa veroinen? On. Ehdottomasti. Sille, joka etsii jalkapallokirjasta pokaaleja, palkintoja tai tilastoja, tämä on turha kirja. ”Jalkapallo valossa ja varjossa” on hätähuuto kauniin pelin puolesta ja pamfletti hienoille yksilösuorituksille. Pelaaminen ilman taikaa, yllätystä ja kauneutta – eikö se ole pahempaa kuin häviäminen? Onneksi 90-luvun koneellinen, ohjeistettu, tylsä tappioita välttelevä pelityyli on jonkun verran vapautunut, eivätkä Galeanon pahimmat pelot kauniin futiksen kuihtumisesta ole toteutuneet.

Nimensä mukaisesti kirja kuvaa jalkapallon sekä valossa että varjossa, ja lukijan kannalta on onni, että valoa ja huumoria on paljon enemmän kuin varjoa. Kirja on kunnianosoitus jalkapallolle, sen valoisien puolien ylistys ja varjopuolien ilmianto. Arvostelu ei voi olla mitään muuta kuin viisi tähteä viidestä.

Seuraavaksi vuorossa: Arsene Wenger: Punavalkoinen elämäni.

[Hasan Sas]

Onhan tuo kieltämättä yksi ikonisimmista jalkapallokirjoista, mitä on kirjoitettu. 2018 MM-kisojen alla Yle Puhe lähetti 24 tunnin kisaennakon, jossa äänessä olivat etenkin Erkka V. Lehtola ja Petri Pasanen. Erkka luki vähän väliä otteita Galeanon kirjasta ja onnistui eläytymään tekstiin sen verran hyvin, että mielellään olisi kuunnellut pitempäänkin. Ehkä nämä Galeanon lyhyet luvut tai tarinat vain ovat luonteeltaan sellaisia, että ne toimivat harvinaisen hyvin myös ääneen luettuna. Siinä mielessä harmi, ettei tästä ole tehty äänikirjaa. Kisojen aikaan pidin ihan mahdollisena, että Nemo/Otava palkkaisi Erkka V:n tämän kirjan äänittämään, mutta eivätpä moista ideaa saaneet tai katsoneet tarpeelliseksi toteuttaa.

[Ianway]

Vähän OT, mutta jos Latinalainen Amerikka noin muuten kiinnostaa ja Galeanon vasemmistoromantiikka ei liikaa nypi, niin samaan tyyliin (lyhyitä, lyyrisiä kappaleita) kirjoitettu Latinalaisen Amerikan historiasta kertova trilogia Tulen muistot kannattaa ehdottomasti lukea.

[Siperia]

Yle Areenasta löytyy nuo tarinat luettuna.
Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50849080

[Hasan Sas]

Yle Areenasta löytyy nuo tarinat luettuna.
Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50849080

No kemalauta. Ihan mennyt tuommoinen ohi.

[Thouni]

https://www.amazon.de/-/en/Mitja-Velikonja/dp/195460002X/ref=sr_1_4?crid=7SQ00469012Z&keywords=the+chosen+few&qid=1644243995&sprefix=the+chosen+few%2Caps%2C161&sr=8-4
Tälläinen jalkapallograffiteista/tarroista ja muusta katutaiteesta kertova teos lähtee tilaukseen. Suomalaisista seuroista ainakin HJK on edustettuna Tallinnasta löydetyllä tarralla. Harmittavasti kyseessä ei ole IFK:hon viittaava denojen puskahomostelutarra, vaan ihan perus logotarra. Mitä nyt olen hiukan päässyt kaverin kopiota selailemaan niin teksti ei ole mitään erityisen "helppolukuista", vaan juuri sellaista mitä voisi olettaa kun yliopistoa varten kirjoitetaan kirja muulla kuin omalla äidinkielellä, mutta vähintäänkin runsaiden kuvien ja todella mielenkiintoisen aiheen vuoksi ihan hyvä lisä kirjahyllyyn.

[Elias]

Todella mielenkiintoinen aihe, mutta tosissaan jo tuon pienen esittelyn jälkeen tulee sellainen fiilis että tuosta olisi saanut varmasti paljon enemmänkin irti kun lukee listaa noista seuroista mitä tuossa käsitellään, ja aiheet mitä seurojen kohdalla käydään läpi ovat myös täysin ennalta-arvattavia.
Teos on varmaan täällä jo mainittu, mutta tuli tämä https://www.amazon.com/Ultra-Tobias-Jones/dp/1786697378 luettua lomalla ja on erinomainen katsaus Italian ultrien syntyyn ja historiaan. Tarkimmin käydään läpi Cosenzan ultrien historiaa, mutta siinä sivussa varsin kattavasti koko maan ultrien historiaa ja kannattajaskenen tragedioita.

Tämä Tobias Jonesin Ultra tuli nyt poistettua Adlibriksestä, kuten myös John McManusin Welcome to Hell? ja Jonathan Wilsonin Angels With Dirty Faces. Isot odotukset kyllä näistä. Lisäksi viikonloppuna tuli hankittua alennuslaarista Mäkijärven Pyhä peli.

[janne#1]

Tuli tilattua James Montaguen Among the Ultras. Varmaankin joku sen on täälläkin arvostellut, mutta jaksoin vain vähän alusta. Millainen kirja siis on kyseessä?

[Hasan Sas]

Tuli tilattua James Montaguen Among the Ultras. Varmaankin joku sen on täälläkin arvostellut, mutta jaksoin vain vähän alusta. Millainen kirja siis on kyseessä?

Erittäin lyhyesti: Montague kiertelee jalkapalloilevaa maailmaa ja jututtaa erilaisia ultraporukoita ja skeneen/ilmiöön kytköksissä olevia henkilötä. Taustoittaa, kuvailee, selittää, osaa kirjoittaa ihan mukaansatempaavasti. Oikein hyvän kirjan menit tilaamaan.

[Bolzarelli]

https://www.amazon.de/-/en/Mitja-Velikonja/dp/195460002X/ref=sr_1_4?crid=7SQ00469012Z&keywords=the+chosen+few&qid=1644243995&sprefix=the+chosen+few%2Caps%2C161&sr=8-4
Tälläinen jalkapallograffiteista/tarroista ja muusta katutaiteesta kertova teos lähtee tilaukseen. Suomalaisista seuroista ainakin HJK on edustettuna Tallinnasta löydetyllä tarralla. Harmittavasti kyseessä ei ole IFK:hon viittaava denojen puskahomostelutarra, vaan ihan perus logotarra. Mitä nyt olen hiukan päässyt kaverin kopiota selailemaan niin teksti ei ole mitään erityisen "helppolukuista", vaan juuri sellaista mitä voisi olettaa kun yliopistoa varten kirjoitetaan kirja muulla kuin omalla äidinkielellä, mutta vähintäänkin runsaiden kuvien ja todella mielenkiintoisen aiheen vuoksi ihan hyvä lisä kirjahyllyyn.

Sinne muiden kuvakirjojen joukkoon.

[zanetti4]

Tuli tilattua James Montaguen Among the Ultras. Varmaankin joku sen on täälläkin arvostellut, mutta jaksoin vain vähän alusta. Millainen kirja siis on kyseessä?

Erittäin lyhyesti: Montague kiertelee jalkapalloilevaa maailmaa ja jututtaa erilaisia ultraporukoita ja skeneen/ilmiöön kytköksissä olevia henkilötä. Taustoittaa, kuvailee, selittää, osaa kirjoittaa ihan mukaansatempaavasti. Oikein hyvän kirjan menit tilaamaan.

Juuri näin. Erinomaisesti kirjoitettu kirja erittäin mielenkiintoisesta aiheesta.

[zanetti4]

Tämä Tobias Jonesin Ultra tuli nyt poistettua Adlibriksestä, kuten myös John McManusin Welcome to Hell? ja Jonathan Wilsonin Angels With Dirty Faces. Isot odotukset kyllä näistä. Lisäksi viikonloppuna tuli hankittua alennuslaarista Mäkijärven Pyhä peli.

Tilasin Adlibriksestä juuri 7 kirjaa, mm. tämän Ultran.

Welcome to Hell ja Angels with Dirty Faces tuli luettua viime vuoden aikana molemmat, hienoja valintoja! Varsinkin Wilsonin Argentiina-opus on todella hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen, niin kuin sopii olettaakin yhdeltä alansa arvostetuimmalta jalkapallokirjoittajalta.

[Vorssander]

Tuli tilattua James Montaguen Among the Ultras. Varmaankin joku sen on täälläkin arvostellut, mutta jaksoin vain vähän alusta. Millainen kirja siis on kyseessä?

En ole kyseistä opusta lukenut, mutta Montaguen Thirty-One Nil on mainio teos. Siinä siis seurataan Brasilian 2014 MM-kisojen karsintoja pienempien maiden näkökulmasta. Karsintaotteluiden lisäksi kirja on myös katsaus eri maiden historiaan ja kulttuuriin.

Käsittelyssä on siis sellaisia maajoukkueita kuin esimerkiksi Palestiina, Afghanistan, Curacao, Yhdysvaltojen Neitsytsaaret, Haiti ja Eritrea. Toki mukaan mahtuu myös useita eurooppalaisia maita, jotka ovat tietysti paljon tutumpia.

[00250]

Jukan San Siron Uneksijahan on ihan merkkiteos, toki jännästi kirjoitettu ja sinimustien lasien läpi, melko kirjaimellisestikin monikossa.


Itse kuuntelin juuri Simon Kuper: FC Barcelona

Siltala

ISBN   
9789522347688

Julkaisuvuosi   
20210930

Sivumäärä   
330

Matka Pallon ympäri ja Soccernomicsin kirjoittajan kirja Barcasta. Ei fanikirja, kuten alkuun heti toteaakin. Ansiot viime aikojen sekoilujen taustoituksessa ja seuran "hengen" selittämisessä. Moitimme muinaishistorian poissaoloa. Matti Eve on äänikirjan lukijana melko raskasta kuunneltavaa.

Itselle nämä äänikirjahommat ei ole vielä oikein avautuneet johtuen lukijan tulkinnasta (moni jäänyt kesken, kun siellä joku tähtinäyttelijä vähä tulkitsemassa vähä kuulijan puolesta), joten kukas tän oli lukenutkaan? 

[Heppatiitti]

ARSENE WENGER: PUNAVALKOINEN ELÄNI; Ilmestymisvuosi 2020 ja sivuja 239.

Taustaa kirjoittajasta: Arsene Wenger syntyi vuonna 1949. Pelaajana hänen paras saavutuksensa oli Ranskan mestaruus vuonna 1979 RC Strasbourgin riveissä. Wenger lopetti peliuransa 1981 ja suoritti valmentajan tutkinnon. Lisäksi Wenger on valmistunut taloustieteen maisteriksi. Valmentajan uransa Wenger aloitti Cannesin apulaisvalmentajana 1983, jonka jälkeen hän siirtyi Nancyn päävalmentajaksi. Vuonna 1987 Wenger siirtyi Monacon valmentajaksi ja luotsasi seuran Ranskan mestariksi 1988. Lisäksi Wenger saavutti Monacossa kaksi liigan kakkossijaa, cup-voiton ja cup-voittajien cupin loppuottelupaikan.

1994 Wenger siirtyi Japaniin, jossa johdatti J.leaguen hännillä olleen Nagoya Grampus Eight-joukkueen liigan kärkisijoille ja kahteen cup-voittoon. Arsenalin päävalmentajaksi Wenger siirtyi 1996 ja toimi siinä pestissä 22-vuotta. Arsenalissa Wenger saavutti Valioliigan mestaruuden kolmesti ja kakkosijan kuudesti. FA-Cupin voittoon Wenger johti Arsenalin peräti seitsemän kertaa sekä kerran Mestareiden liigan ja UEFA-Cupin loppuotteluun.

Arsene Wenger toimii nykyään FIFA:n globaalin jalkapallokehityksen johtajan. Wengerillä on yksi tytär.

Kirjan tapahtumat: Wenger syntyy vuonna 1949 Duttlenheimin kylässä Strasbourgia. Vanhemmat pitävät kylässä bistroa kunnes isä perustaa varaosaliikkeen. Perheeseen kuuluu myös viisi vuotta vanhempi veli ja kymmenen vuotta vanhempi sisko. Futis on pakkomielle nuorelle Arsenelle jo lapsena ja isä perustaa nuorten joukkueen, jossa veljekset pelaavat. Lapsuuden huippuhetkiä Arsenelle on, kun setä vie hänet katsomaan Ranskan pääsarjassa pelaavan Strasbourgin pelejä.

Tunnettu valmentaja Max Hild ottaa Wengerin suojatikseen ja Wenger seuraa Hildia aladivisioonista aina pääsarjan Strasbourgiin, jossa pelaajaura huipentuu Ranskan mestaruuteen 1979. Wenger vastaa pelaamisen ohella seuran junioriakatemiasta. Wenger lopettaa pelaajauransa ja suorittaa ammattivalmentajan tutkinnon, Wenger aloittaa AS Cannesina apuvalmentajana ja perustaa seuran junioriakatemian, josta myöhemmin tulee sellaisia pelaajia kuin Zinedine Zidane ja Patrick Vieira.

Pääsarjan Nancy tarjoaa Wengerille päävalmentajan paikkaa ja Wenger siirtyy seuran vetäjäksi vasta 33-vuotiaana. Rahaa pienellä seuralla ei juurikaan ole ja Wenger kertoo, että matkusti esim. Muncheniin messuille ostaakseen seuralle halvalla palloja. Wenger tuo seuraan ruokavalion, hieronnan, henkisen valmennuksen, unen, elämän laadun ja ympäristön merkityksen. Kolmen Nancyssa vietetyn vuoden jälkeen Monacon tarjoaa Wengerille sopimusta vuonna 1988. Monacolla on valmiiksi vahva runko mm. Manuel Amoros, Claude Puel, Jean-Luc Ettori ja Bruno Bellone. Englannista ostetaan kärkipelaaja Mark Hateley ja Raamattua vierasmatkoilla lukeva Glenn Hoddle. Wenger siirtää joukkueen pelaamaan aluepuolustusta miesvartioinnin sijaan. Heti ensimmäisellä kaudella Monaco voittaa Ranskan mestaruuden.

Wengerillä löytyy silmää kyvyille ja hän keksii toivottamana tapauksena pidetyn kamerunilaisen George Weahin ja koulii tästä suurpelaajan, sekä siirtää Lilian Thuramin keskikentältä keskuspuolustajaksi tunnetuin seurauksin. Kakkosdivisioonasta löytyy Youri Djorkaeff ja omasta akatemiasta Emmanuel Petit. Seura on edelleen menestyksekäs: 1991 voitetaan Ranskan cup ja pelataan Cup-voittajien cupin finaalissa 1991 ja 1992. Mestareiden liigassa Monaco selviää välieriin asti 1994. Wenger on tavannut Monacossa liikunnanopettaja Annan ja mennyt naimisiin. Tytär Lea syntyy 1997.

Wenger kieltäytyy Bayern Munchenin tarjouksesta ja pahimman kilpailijan Olympic Marseillen sopupeliskandaali myrkyttää Wengerin mielen. Seitsemän Monacon vuoden jälkeen hän hakee totaalista muutosta ja lähtee Japaniin vetämään Nagoya Grampus Eight-seuraa. Seura on Japanin liigan pohjalla ja hävinnyt 17 ottelua putkeen. Wenger hakee vahvistuksia Brasiliasta ja Ranskasta, Nagoyasta löytyy tuleva uskollinen apuvalmentaja ja ystävä Boro Primorac. Aluksi tappioputki jatkuu, mutta Wenger omaksuu japanilaisen mentaliteetin ja oppii kommunikoimaan pelaajien kanssa. Seura voittaa Japanin cupin 1995 ja 1996 ja nousee liigassa toiseksi.

Wenger on jo aikaisemmin ystävystynyt David Deinin kanssa ja Arsenalin edustajat saapuvat Japaniin neuvottelemaan. Wenger aloittaa työt Arsenalissa 1996. Seurasta tulee Wengerin intohimo ja pakkomielle. Hän omistautuu vain seuralle. Pohjat menestykselle ovat olemassa, sillä Wenger kirjoittaa Arsenaalin pelaajista seuraavasti: ”He olivat pelanneet uransa yleensä yhdessä ja ainoassa seurassa, ja kun sopimus oli kerran allekirjoitettu, tämän sukupolven pelaajat antoivat kaikkensa joukkueelleen. He olivat vaatimattomien perheiden sitkeitä ja ylpeitä poikia, heillä oli voimakas seurakulttuuri ja kunnioittivat seuran perinteitä suuresti. He olivat erittäin yhteen hitsaantuneita, he kävivät ulkona yhdessä eivätkä aina valmistautuneet peleihin huolella, mutta näin kyllä, että heidän välillään vallitsi suunnaton yhteishenki.”

Seurassa ovat jo Tony Adams, David Seaman, Dennis Bergkamp ja Ian Wright. Wenger hankkii vahvistukseksi Patrick Vieiran ja myöhemmin Emmanuel Petitin. Wengerin elämä keskittyy harjoituskeskuksen, toimiston ja pienen huomaamattoman kotitalon ympärille. Wenger yllättyy kun seuran harjoituskeskus kuuluukin yliopistolle ja uusi oma 10 kentän keskus avataan 1999. Wenger tuo harjoitteluun mukaan lääkärit, ravintoasiantuntijan, joka laatii pelaajille ruokalistat, osteopaatin ja psykologin. Mestaruus ja cupin voitto saavutetaan jo vuonna 1998. Thierry Henry hankitaan 1999 ja vuotta myöhemmin Robert Pires. Tuplamestaruus uusiutuu vuonna 2002. Kahta vuotta myöhemmin tulee mestaruus häviämättä otteluakaan ja kuuluisa ”voittamattomien” joukkue pelaa 49 ottelun tappiottoman putken. Voittaminen on Wengerille tärkeää ja hän pyrkii poistamaan kaikki yksityiskohdat, jotka ovat voiton tiellä.

Joukkue joutuu myymään suurimmat tähtensä, jotta Emirates-stadionin rakentamiseen saadaan varoja. Highburyn muuttaminen kerrostaloalueeksi oli toinen tapa rahoittaa uuden stadionin kustannuksia. Kaiken kaikkiaan Emirates maksoi 428 miljoonaa puntaa ja pankit vaativat takeina palkkojen rajoittamisen puoleen budjetista ja Wengeriltä itseltään vähintään viiden vuoden jatkosopimusta Arsenalin kanssa. Arsenal joutuu pihistelemään vahvistuksissa seitsemän vuotta ennen kuin stadionin rakentamisen velat on pääsääntöisesti maksettu. Wenger sanoo ei Juventuksen, Real Madridin, PSG:n, Bayern Munchenin sekä Englannin ja Ranskan maajoukkueille. Wenger kirjoittaa:”…tällä ajanjaksolla minua opasti ainoastaan ajatus palvella seuraa lojaalisti. Ennen kaikkea – ja Arsenalin kannattajat ymmärtävät tämän – sielustani oli tullut punavalkoinen.”

Kun Arsenalilla ei ole käytettävissään rahaa yhtä paljon kuin rikkaimmilla seuroilla keskittyy Wenger nuoriin pelaajiin ja etsimään kykyjä siirtomarkkinoilta. Wenger mainitsee olleensa Arsenal vuosinaan mukana 450:ssä siirrossa, eikä yhdestäkään tullut juridisia ongelmia. Jonkinlainen käännekohta on, kun Wengerin ystävä David Dein lähtee Arsenalista ja pääomistajaksi tulee Stan Kroenke. Seurasta lähtevät 2011 Samir Nasri ja Cesc Fabregas ja vuotta myöhemmin Rob van Persie. Arsenal ei kykene enää liigamestaruuksiin, mutta voittaa cupin 2014,2015 ja 2017. Lisäksi seuraa pääsee Mestareiden liigan 20 kertaa peräkkäin 1997-2017. Wengerin viimeinen peli Arsenalin managerina on toukokuussa 2018, jonka jälkeen hän oli ollut Arsenalin valmentaja 1235:ssä ottelussa. Wenger kirjoittaa Arsenalista: ”Annoin sille itseni kokonaan, annoin sille sydämeni, sieluni ja ruumiini, ja vaikka en enää olekaan sen valmentaja, sydämeni kuuluu sille ikuisesti. Kun Arsenalia rakastaa päivän, sitä rakastaa aina.”
Kirja päättyy siihen, kun Wenger aloittaa 2019 FIFA:n globaalin jalkapallokehityksen johtajana.

Kirjan arvostelu: Kirjassa ei ole suuria paljastuksia tai tunnustuksia. Myöskin ottelukuvaukset ovat melko lyhyitä ja pidättyväisiä, vaikka esim. Arsenalin ja Manchester Unitedin parinkymmenen vuoden takaiset matsit olivat melkeinpä taisteluita tai pieniä sotia eivätkä normaaleita otteluita. Sen sijaan Wenger puhuu suoraan valmentamisestaan ja metodeistaan sekä osaa analysoida ja perustella omaa toimintaansa. Selvää on, että Wenger rakastaa jalkapalloa, on elänyt jalkapallolle ja hengittänyt jalkapalloa. Yksityiselämästään Wenger ei puhu – tai sitten sitä ei ole ollut paljoakaan. Avioliittonsa ja vaimonsa hän mainitsee lyhyesti ja ymmärtää pahoitella ettei ole juurikaan ollut läsnä ja osallistunut tyttärensä kasvatukseen. Kirjassa kuuluu tekijänsä ääni ja erinomaisen johtamisoppaan tästä saa. Itselleni Arsenal vuosien jutut olivat aika tuttuja, mutta olin unohtanut miten kovan nipun Wenger aikanaan teki Monacosta. Ihan suositeltavaa lukemista muillekin kuin Gunners-faneille. Kolme ja puoli tähteä viidestä.

Seuraavaksi vuorossa: Ian Hawkey: Di Stefano.

[00250]

Ainiin semmonen huomio kaikille lukutoukille, että https://www.bookdepository.com/ toimittaa kirjat ilman toimitusmaksua.

[Tango Rosario]

Damned Unitedin leffaversio Areenassa nähtävänä vajaan parin viikon ajan. Muistaakseni ihan siedettävä ainakin jalkapalloelokuvaksi.

https://areena.yle.fi/1-50538895

[Raffael]

Damned Unitedin leffaversio Areenassa nähtävänä vajaan parin viikon ajan. Muistaakseni ihan siedettävä ainakin jalkapalloelokuvaksi.

https://areena.yle.fi/1-50538895

Juuri lukemassa kyseistä kirjaa! Kiitos vinkistä

[Heppatiitti]

IAN HAWKEY: DI STEFANO; ilmestymisvuosi 2016; sivuja 326; englanninkielinen.

Taustaa kirjoittajasta: Toimittaja ja kirjailija Ian Hawkey kasvoi Nigeriassa ja vietti nuoruusvuoteensa Zimbabwessa ja Egyptissä. Hän aloitti Sunday Timesin yleistoimittajana 1991 ja siirtyi lehden Euroopan jalkapallon kirjeenvaihtajaksi 2001 asemapaikkanaan Espanja. Siinä toimessa Hawkey oli vuoteen 2012 asti, jonka jälkeen siirtyi freelancer-toimittajaksi, joka kirjoittaa pääasiassa jalkapallosta mm. The Times ja The National-lehtiin. ”Di Stefano” kirjan lisäksi Hawkey on julkaissut vuonna 2009 ilmestyneen ja palkitun teoksen: ”Feet of the Chameleon: The Story of Football in Africa” joka kertoo afrikkalaisen jalkapallon tarinan.

Taustaa kirjan päähenkilöstä: Alfredo Di Stefano on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista – kenties jopa kaikkien aikojen paras. Uskomattoman monipuolinen pelaaja. Pelasi yleensä keskushyökkääjänä, mutta myös laidalla ja keskikentällä sekä puolustuksen apuna. Loistava laukaus, hyvä pääpelaaja, syöttäjä ja harhauttelija. Lempinimi ”La Saeta Rubia” = Valkoinen nuoli kuvasi hyvin Di Stefanon nopeutta ja vauhtikestävyyttä, kun pelaaja operoi koko kentän alueella.

Kolmen eri maan huippuliigoissa yhteensä 13 mestaruutta ja kahdeksan maalipörssin voittoa. Viisi Euroopan cupin voittoa, Euroopan paras jalkapalloilija kahdesti ja Espanjan vuoden pelaaja viidesti. Epävirallisen tilaston mukaan noin 1250 ottelua ja niissä lähes 900 maalia.

Kirjan tapahtumat: Alfredo Di Stefano syntyi 1926 Buenos Airesin Barracasissa. Perheen isoisä oli muuttanut Italiasta Argentiinan kuten miljoona muutakin maamiestään. Perheeseen kuuluvat isä Alfredo Seniorin lisäksi äiti Eulalia sekä nuorempi veli ja sisko. Äidin suonissa on irlantilaista ja ranskalaista verta ja häneltä Alfredo sai perinnöksi vaaleat hiukset ja ensimmäisen lempinimensä ”El Aleman” = saksalainen.

Toisin kuin useimmat argentiinalaiset huippupelaajat; ei Di Stefano ollut lähtöisin vaatimattomista oloista, vaan hänen isänsä oli varakas maanomistaja ja liikemies. Mikä tulevaisuuden kannalta vielä parempaa isä Alfredo Senior oli Buenos Airesin toisen mahtiseuran River Platen entinen pelaaja ja koko perheestä tuli River Platen kannattajia luonnostaan. Nuori Alfredo alkaa pienestä pitäen pelata pikkuveljensä ja muiden lasten kanssa jalkapalloa kujilla ja kaduilla.

Di Stefanon isä ostaa pojan ollessa 14-vuotias suuren farmin Los Cardalesista. Di Stefano tekee veljensä kanssa maatöitä, lypsävät lehmiä, ratsastavat ja vahvistuvat kuin huomaamatta. Isä alkaa valmentaa poikia ja opettaa Di Stefanon käyttämään vasenta jalkaansa tehokkaasti. Pojat pelaavat paikallisessa miesten joukkueessa ja harjoittelevat kuin ammattilaiset.

River Plate on voittanut Argentiinan mestaruuden 1941, 1942 ja 1945. Seuran lempinimi on ”La Maquina” = kone. Di Stefano menee 300:n muun yrittäjän kanssa testiin pääsystä seuran nuorisojoukkueeseen. Jatkoon pääsee alle kymmenen yrittäjää. Di Stefano läpäisee seulan ja myös seuraavan testin. Di Stefano alkaa asua yksin perheen tyhjänä olleessa Buenos Airesin asunnossa ja tekee vaikutuksen nuorten peleissä. 1945 hän pelaa ensimmäisen kerran ykkösjoukkueessa, mutta suurlehti El Grafico kirjoittaa hänen nimensä Destafano. Di Stefano saa palkkaa 120 pesoa kuukaudessa ja seura kieltäytyy maksamasta enemmän koska Di Stefanon isä on rikas.

Isän kontakteilla junaillaan laina Huracaniin, jonka johtaja eversti Duco on myös poliittinen mahtitekijä. Lunastushinnaksi sovitaan 80.000 pesoa, joka on Argentiinan historian suurin, eikä El Grafico enää koskaan kirjoita Di Stefanon nimeä väärin. Palkkakin nousee 5.000:teen pesoon. Lainakausi Huracanissa on menestys ja sisältää mm. maalin kuusi sekuntia aloituspotkusta omaa River Platea vastaan ja River haluaa lainansa takaisin.

Seurojen Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa selviää, että Di Stefanolla on lentofobia, josta argentiinalainen macho kärsii koko ikänsä. Di Stefano tekee Riverille 27 maalia sarjassa, River voittaa mestaruuden ja Di Stefano maalikuninkuuden. Saa lempinimensä ”La Saeta Rubia” = Valkea nuoli. Kauden viimeisessä pelissä tulee vastaan vihamielinen Atlanta. Pelaajia kivitetään katsomoista ja kun Di Stefano tekee maalin kaukolaukauksella alkaa mellakka. Katsojat ryntäävät kentälle; Di Stefano tyrmätään ja herää pukuhuoneessa. Ottelua ei koskaan pelata loppuun. Kauden täydentää Etelä-Amerikan mestaruus Argentiinan riveissä ja kuusi turnausmaalia.

Di Stefano alkaa seurustella Sara Freitas Varelan kanssa, joka vaikuttaa täydelliseltä kumppanilta poisluettuna, että on Riverin paikallisvastustaja Boca Juniorsin kannattaja ja paikallisottelun tuloksen mukaan joutuu voittaja ostamaan hävinneen puolen edustajalle lepytyslahjan.

Argentiinassa kuohuu. Presidentiksi on valittu kenraali Juan Peron. Seurat kohtelevat pelaajia huonosti eivätkä nämä saa palkkojaan ja ovat tyytymättömiä asemaansa ja korvauksiin. Pelaajat ryhtyvät lakkoon ja lakkolaiset pelaavat toisiaan vastaan rahankeruu matseja. Seurojen johtajat vastaavat peluuttamalla rikkureita, junioreita ja entisiä pelaajia. Samaan aikaan Kolumbian raharikkaat ja valtaapitävät päättävät vähät välittää FIFA:sta ja maan palloliitosta sekä maan kiellosta kansainväliseen futikseen. Kun he eivät enää ole FIFA:n alaisuudessa ei heidän tarvitse maksaa pelaajista siirtokorvauksia tai karenssimaksuja, joten kolumbialaiset seurat voivat maksaa pelaajille hyvää palkkaa. Pelaajia alkaa virrata tähän piraattiliigaan ensin Argentiinasta, jossa pelaajat olivat muutenkin työttöminä, sitten muualta Etelä-Amerikasta ja sen jälkeen aina Englantia, Unkaria ja Italiaa myöten. Tähän ”El Doradoon” suuntaa myös Di Stefano ystävänsä maajoukkuepelaaja Nestor Rossin kanssa. Di Stefano laskee tienaavansa piraattiliigassa vuodessa saman verran kuin Argentiinassa kymmenessä.

Kolumbia on poliittisesti epävakaa, mutta pelaajat otetaan hyvin vastaan, olot ovat ylelliset ja kannattajat palvovat. Di Stefano päätyy Bogotalaiseen Millonarios-seuraan, joka voittaa piraattiliigan (viralliselta nimeltään Di Mayor) mestaruuden 1949. Di Stefano menee naimisiin Saran kanssa ja heidän kaksi ensimmäistä lastaan syntyy Kolumbiassa. Sittemmin lapsia tulee vielä neljä lisää. Di Stefano voittaa liigan maalipörssin 1951 ja 1952. Lisää tähtipelaajia on virrannut Kolumbiaan ja Millonariosin peliä aletaan kutsua ”Ballet Azuliksi” Siniseksi baletiksi pelipaitojen väristä johtuen.

Etelä-Amerikan jalkapalloliitto Conmebolin välityksellä Di Mayor ja Kolumbian Palloliitto yhdistyvät uudestaan; ehtona on että vuonna 1954 pelaajat, jotka on värvätty FIFA:n sääntöjen vastaisesti palaavat entisiin seuroihinsa. Piraattiliiga päättää ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajasta ja tähtipelaajistaan. Millonarios lähtee rahakkaille ulkomaankiertueille ja murjoo muita Etelä-Amerikan joukkueita sekä voittaa kahdesti Etelä-Amerikan kiertueella olevan Real Madridin. Tämä poikii kutsun Real Madridin 50-vuotisjuhlaturnaukseen Espanjaan. Turnauksessa Millonarios voittaa Realin 4-2 ja Di Stefanon tehot ovat 2+2. Realin presidentti Santiago Bernabeu iskee lopullisesti silmänsä pelaajaan. Näin on tehnyt myös Barcelona ja alkaa hurja kilpalaulanta, kun Barcelona neuvottelee pelaajasta River Platen ja Real Madrid Millonariosin kanssa.

Kesällä 1953 Di Stefano lähtee perheineen tutustumaan Barcelonaan. Mistään ei ole varmuutta ja tilanne on päällä koko kesän. FIFA:n välimies jopa esittää, että Real ja Barcelona jakaisivat pelaajan ja pitäisivät tätä riveissään vuorovuosin. On jo syyskuun puoliväli, kun Barcelona alkaa luovuttaa. Di Stefano matkustaa Madridiin ja tekee sopimuksen. Palkka on 600.000 pesetaa vuodessa. Joutilas kesä on nostanut Di Stefanon painoa kuusi kiloa, mutta sitä ei kentällä huomaa. Hän tekee maalin neljässä ensimmäisessä sarjapelissä, jonka jälkeen vastaan tulee vieraskentällä Barcelona ja äärimmäisen vihamielisen yleisön edessä Di Stefano johdattaa Realin 5-0 voittoon tehden itse neljä maalia. Real Madrid voittaa ensimmäisen Espanjan mestaruutensa sitten vuoden 1933 ja Di Stefano ottaa ensimmäisen viidestä Espanjan liigan maalikuninkuudestaan.

UEFA suunnittelee uuttaa seuracupia, jonka nimeksi tulee Euroopan cup. Tämä Mestareiden liigan edeltäjä käynnistyy 1956 ja Real voittaa viisi ensimmäistä Euroopan cupia putkeen. Jokaisessa viidessä loppuottelussa Di Stefano teki vähintään yhden maalin. Vuoden 1960 finaalia Eintracht Frankfurtia vastaan kutsutaan vuosisadan otteluksi. Se oli ensimmäinen laajalti suorana televisioitu
peli. Real voitti ottelun 7-3. Di Stefano juoksi ja raatoi väsymättä kaikkialla kentällä ja teki kolme maalia (Ferenc Puskas peräti neljä). Santiago Bernabeu on joka vuosi vahvistanut joukkuetta uusilla tähtihankinnoilla Di Stefanon ohjeiden mukaan esim. Gento, Raymond Kopa, Jose Santamaria, Hector Rial, Puskas, Pachin jne… Di Stefano tiesi arvonsa; oli vahva persona ja karismaattinen johtaja, Jos uusi pelaaja ei tullut toimeen Di Stefanon kanssa hänen tulevaisuutensa näytti huonolta Realissa. Di Stefano ei myöskään arkaillut antaa suoraan palautetta huonoista suorituksista ja ”Puta madre” kuului kiertelemättä.

Di Stefano oli saanut Espanjan kansalaisuuden ja ensimmäiset jalkapallon EM-kisat järjestetään 1960. Ennakkosuosikki Espanja oli palkannut kenties maailman tunnetuimman valmentajan Helanio Herreran. Neljännesvälierissä jotka pelattiin kaksiosaisina Espanja murjoo Puolan 7-1 ja Di Stefano maalaa kolmasti. Puolivälierissä vastaan tulisi Neuvostoliitto, mutta ”Kylmä sota” on kylmimmillään. U2 vakoilukone on ammuttu alas, presidentti Eisenhower haluaa Espanjan läntiseen rintamaan ja Espanja ei lähde Moskovaan. Peli tuomitaan luovutusvoitoksi. Di Stefano oli menettänyt presidentti Peronin boikotin ja politikoinnin takia 1950 ja 1954 MM-kisat (Argentiina ei osallistunut). 1958 kisoihin Espanja ei päässyt. 1962 MM-kisoihin Di Stefano johdatti Espanjan, mutta loukkaantui juuri ennen itse kisoja.

Seurajoukkueiden ”Pikkumaailman-cup” on pelattu Etelä-Amerikassa vuodesta 1956 lukien ja Real on osallistunut siihen joka kerta. Vuoden 1963 turnaus järjestettiin Venezuelassa ja maassa kuohui poliittisesti. Poliiseiksi naamioituneet asemiehet vievät Di Stefanon joukkueen hotellista. Kaappaajat kuuluvat äärivasemmistolaiseen FLAN:iin, Lunnasvaatimuksia ei esitetä – järjestö haluaa vain julkisuutta ja sitä se saakin maailman tunnetuimman jalkapalloilijan kaappaamisella. Di Stefano on kolme päivää vangittuna, pelaa korttia ja shakkia kaappaajien kanssa. Hänet vapautetaan kolmen päivän kuluttua ja sieppaajat antavat hänelle vielä lahjoja vapautushetkellä. Jo seuraavana päivänä Di Stefano pelaa taas Realin riveissä.

Vanheneva ja kaljuuntuva Di Stefano siirtyy pelaamaan enemmän keskikentälle ja kärsii selkävaivoista. Di Stefano riitaantuu valmentaja Munozin kanssa. Santiago Bernabeu ei enää tarjoa 38-vuotiaalle Di Stefanolle pelaajasopimusta, mutta vaatii että tämän on jäätävä Realiin; hän saisi valita roolinsa ja tehdä mitä vain haluaisi. Di Stefano ei hyväksy tätä. Kaikkiaan Di Stefano pelasi Real Madridissa 510 ottelua ja teki 418 maalia. Realin jälkeen hän pelasi vielä kaksi kautta Espanyolissa. Di Stefano ja Santiago Bernabeu eivät koskaan sopineet välejään.

Di Stefanon valmentajaura oli kohtuullisen menestyksekäs. Vanhassa kotimaassaan hän johdatti Boca Juniorsin mestariksi 1970 ja Valencian Espanjan mestariksi 1971 ja UEFA-cupin voittoon 1980. Ympyrä sulkeutuu kun Di Stefano valmentaa 1980-luvun alussa River Platea ja Real Madridia. Vuodesta 2000 lähtien Alfredo Di Stefano toimii Real Madridin kunniapuheenjohtajana. Vaimo Sara kuolee vuonna 2005 ja Di Stefano vuonna 2014.

Kirjan arvostelu: Erinomainen ja hyvin valmisteltu teos, joka välttää pahimman ja yleisimmän virheen Di Stefano-muisteluissa – eli kärjistetysti ilmaistuna pelaaja vain ilmestyy jostain Etelä-Amerikasta 27-vuotiaana Madridiin ja valloittaa Euroopan. Tässä kirjassa perehdytään ja kuvataan kunnolla Di Stefanon nuoruus Argentiinassa ja uran alku Argentiinan liigassa. Vielä merkittävämpää on kunnollinen kuvaus Kolumbian Di Mayorista (piraattiliigasta) joka on tuntunut olevan asia, jonka FIFA on ymmärrettävistä syistä halunnut vaieta kuoliaaksi, kun kyseessä on ehkäpä futishistorian (ennen viime vuosikymmenellä alkaneita viranomaisten FIFA:n johdon korruptiotutkimuksia ja Bosman-sääntöä) vakavin kapina järjestön ylivaltaa kohtaa, vaikka kapinoitsijoiden motiivit olivatkin pelkästään kaupalliset. Myös Madridin ja Espanjan aika on hyvin kuvattu ja kirjailijan siellä viettämät vuodet tunnistaa varmassa tekstissä ja Espanjan jalkapallon tuntemuksessa. Neljä tähteä viidestä.

Seuraavaksi vuorossa: Maarten Meijer: Lous van Gaal.

[Heppatiitti]

MAARTEN MEIJER: LOUIS VAN GAAL – HENKILÖKUVA. Ilmestymisvuosi 2014 ja sivuja 340.

Taustaa kirjoittajasta: Maarten Meijer on hollantilainen kirjailija, jalkapalloasiantuntija, yhteiskuntakriitikko ja opettaja. Hän on valmistunut State University of New Yorkista luonnontieteiden kandidaatiksi ja filosofian maisteriksi sekä myöhemmin Moskovan valtionyliopistosta kirjallisuuden tohtoriksi. Nykyään Meijer vaikuttaa Etelä-Koreassa. Hän on naimisissa ja hänellä on neljä lasta, Jalkapallosta Meijer on Louis van Gaalista kertovan teoksen lisäksi kirjoittanut kirjat myös Guus Hiddinkista sekä Dick Advocaatista.

Taustaa kirjan päähenkilöstä: Louis van Gaal syntyi 1951 Amsterdamissa ja on viime vuosikymmenien menestyneimpiä jalkapallovalmentajia. Hollannin mestaruuteen hän on johdattanut Ajaxin kolmesti ja AZ Alkmaarin kerran. Tämän lisäksi kaksi Espanjan mestaruutta FC Barcelonan valmentajana ja Saksan mestaruus Bayern Munchenin peräsimessä. Lisäksi Mestareiden liigan ja UEFA-Cupin voitto Ajaxin valmentajana ja Englannin Cupin voitto Manchester Unitedissa sekä MM-pronssia Hollannin vetäjänä 2014. Louis van Gaal on ollut kahdesti naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.

Kirjan tapahtumat: Louis van Gaal syntyi 1951 yksitoista henkisen katolisen perheen nuorimmaisena. Perheessä vallitsi tiukka kuri. Kun perheen isä kuoli Louisin ollessa 11-vuotias vastasi äiti monilukuisen perheen kasvatuksesta. Perheen koti sijaitsi lähellä Ajaxin silloista De Meer-stadionia. Van Gaal oli lahjakas ja tekninen keskikenttäpelaaja – mutta auttamattoman hidas. Ajaxissa eväät eivät riitä kakkosjoukkuetta pidemmälle, kun ykkösjoukkueessa samalla pelipaikalla hallitsee Johan Cruyff ja van Gaal alkaa pelaamisen ohella opiskella liikunnanopettajaksi, jossa työssä viettää pelaamisen ohessa 12-vuotta. 1973 van Gaal solmii avioliiton Fernanda Obbesin kanssa ja pariskunta saa kaksi tytärtä.

Van Gaal on kovapintainen ja kovasanainen – lähes sietämättömän ylimielinen futaaja, jonka aktiiviuran huippuhetket alkavat 27-vuotiaana, kun hän siirtyy Sparta Rotterdamiin, jossa pelaa keskikentällä johtavassa roolissa 282 ottelua, mutta myös suu käy. Tässä lainaus kirjasta: Hän arvosteli kovaan ääneen viiksekkään tuomarin ratkaisua ja antoi käytöksestä varoituksen. Van Gaal vastasi: ”Kuule, viiksimies, jos haluat päästä huomiseen lehteen, anna minulle keltainen kortti.” Tuomari teki heti työtä käskettyä, mutta van Gaal vain jatkoi: ”Jos haluat päästä etusivulle, anna minulle toinen kortti!” Tuomari totteli jälleen.

35-vuotiaana van Gaal siirtyy AZ Alkmaariin, jossa peliuran päätyttyä jatkaa apuvalmentajana – ja varsinaisen valmentajan terveydellisten ongelmien takia – käytännössä päävalmentajana. Uudistuksilla ja kovalla kurilla seura alkaa taas voittamaan, mutta van Gaalin tinkimättömyys ja joustamattomuus saavat seuran johdon antamaan hänelle potkut. 1988 van Gaal aloittaa Ajaxin junioritoiminnan koordinaattorina ja tutustuu ensimmäistä kertaa  sellaisiin lupauksiin kuin Seedorff, Kluivert, Davids sekä Reiziger ja pääsee toteuttamaan tunnuslausettaan: Laatu on sattuman eliminointia. 1990 van Gaal ylennetään Ajaxin apulaisvalmentajaksi ja vuotta myöhemmin valmentajaksi. Van Gaalin metodit perustuvat kuriin, järjestykseen, valmistautumiseen ja keskittymiseen. Van Gaal sanoo: ”En tarvitse yhtätoista parasta, vaan parhaan yhdentoista porukan.”

Van Gaalin tulokset ovat kiistattomat. Ajax voittaa UEFA-Cupin 1992, Hollannin mestaruuden 1994, 1995 ja 1996. Joukkueeseen liittyvät De Boerin veljekset, Van der Sar, Overmars ja Litmanen sekä seuraavalla kaudella George, Kani sekä paluumuuttaja Rijkaard. 1995 kaatuu Mestareiden liigan finaalissa AC Milan, mutta vuotta myöhemmin Juventus on finaalissa parempi rangaistuspotkujen jälkeen. Van Gaal korostaa Ajaxin junioritoimintaa jatkumona, jossa painotetaan pallonhallintaa ja nopeaa syöttöpeli. Samaan aikaan van Gaal kokee henkilökohtaisen tragedian, kun hänen vaimonsa kuolee syöpään 39-vuotiaana.

Kausi 1996-97 on Ajaxille romahdus. Paljon loukkaantumisia, pelaajat lähtevät, uusi stadion ja runsaasti riitoja. Van Gaal siirtyy FC Barcelonan valmentajaksi, jossa parhaimmillaan tai pahimmillaan pelaa kahdeksan hollantilaista. Ensimmäisellä van Gaalin kaudella Barcelona voittaa liigan ja cupin, toisella liigan ja kolmannella (ja viimeisellä kaudella) ei mitään. Van Gaal ei sopeudu ympäristöön ja on riidoissa pelaajien ja lehdistön kanssa. Hän saa potkut toukokuussa 2000, eikä ota vastaan miljoonien erorahaa. Lehdistö on vuosia naureskellut van Gaalin yrityksille puhua espanjaa, mutta tämä lausuu: ”Amigos de la prensa, yo me voy. Felicidados,” eli ”Hyvät lehdistön ystävät, minä lähden. Onneksi olkoon.”

Van Gaalin seuraava etappi on olla Bondscoach – Hollannin päävalmentaja, mutta Hollanti karsiutuu vuoden 2002 MM-kisoista ja van Gaal eroaa, jonka jälkeen seuraa uusi pesti ja taas nopeat potkut Barcan peräsimestä ja uusi toimi Ajaxin urheilutoimenjohtajana, josta seuraa riitoja valmentaja Koemanin ja seuran johtokunnan kanssa. Lopulta vuonna 2005 van Gaal palaa AZ Alkmaarin päävalmentajaksi, jossa palauttaa uskon että on huippuvalmentaja. Pienellä seuralla on rajoitetut resurssit, mutta van Gaal toteuttaa ajatusta, että järjestelmä ja ryhmitys on riippuvainen joukkueen pelaajista. 2007 Alkmaar tulee sarjassa toiseksi ja 2008 Van Gaal menee naimisiin pitkäaikaisen naisystävänsä Truus Opmeerin kanssa. Hollannin mestaruuden Alkmaar voittaa sensaatiomaisesti 2009.

Menestys poikkii pestin Bayern Muncheniin kesällä 2009, jonka ”Mia san mia” ajattelun luulisi sopivan van Gaalin metodeihin. Joukkueen alku uuden valmentajan kanssa on vaikeaa, mutta ennen joulua peli alkaa kulkea. Van Gaal nostaa nuoria tähtipelaajien rinnalle ja Bayern voittaa liigan ja cupin. Mestareiden liigan finaalissa Mourinhon Inter on etevämpi, vaikka pitää palloa vain 34 prosenttia ottelusta. Seuraavalla kaudella Munchenilla on paljon loukkaantumisia. Puolustuksen lukko van Bommel jättää seuran ja lähtiessään kiittää kaikkia muita bayernilaisia kentän hoitajista puheenjohtajaan muttei sano van Gaalista sanaakaan.

Luca Toni kertoo lehdille, että van Gaal osoitti seuran supertähdille Robbenille, Schweinsteigerille ja Lahmille, että tällä oli tarpeeksi pokkaa pudottaa kuka tahansa pelaajistaan kokoonpanosta – miksei myös omat housunsa. ”Onneksi en istunut eturivissä enkä nähnyt mitään. Hän oli hullu valmentaja eikä tiedä, miten pelaajia pitää kohdella.” Tämän jälkeen Saksan sanomalehdet otsikoivat Bayernin hävitessä: ”Van Gaal hukkaa housunsa jälleen.” Kun Bayern on vaarassa jäädä Mestareiden liigan ulkopuolelle saa van Gaal potkut huhtikuussa 2011.

Tällä välin Ajax on ajautunut kaaokseen. Johan Cruyff yrittää seurassa samettivallankumousta. Sametti muuttuu piikkilangaksi, kun Ajaxin johtokunta pitää Cruyffin ollessa Espanjassa tyttärensä häissä kokouksen, jossa valitsee van Gaalin seuran tekniseksi johtajaksi. Tämä on liikaa Hollannin jalkapallon toiselle suurelle jukuralle ja jäärälle. Cruyffin ja van Gaalin välit ovat aina olleet jäätävät; kuten Cruuff sanoo: Meillä on huonot kemiat. Riita menee oikeuteen ja lopulta van Gaal ei palaa Ajaxiin.

Hollanti on pudonnut vuoden 2012 EM-kisojen alkulohkossa. Van Gaalista tulee elokuussa 2012 toisen kerran Hollannin maajoukkueen valmentaja. Van Gaalin mukaan kenenkään paikka joukkueessa ei ole kiveen hakattu ja hän testaa paljon uusia pelaajia. Joukkueen peli alkaa kulkea ja Hollanti varmistaa nopeasti paikkansa MM-kisoissa. Vuoden 2014 MM-kisoissa Brasiliassa Hollanti voittaa ensin Espanjan 5-1 ja van Persie ja Robben ovat liekeissä. Pelijärjestelmä muuntuu vastustajan mukaan 5-3-2 järjestelmästä hyökkäävämpään 4-3-3:een. Hollannin lento kestää välieriin asti, jossa Argentiina menee finaaliin rangaistuspotkukilpailun jälkeen, kun van Gaalin aikanaan AZ Alkmaariin hankkima Sergio Romero torjuu kaksi hollantilaisten vetoa. Pronssiottelussa Hollanti murjoo Brasilian 3-0.

Kisojen jälkeen vaimo toivoo eläkkeelle jäämistä ja vetäytymistä Portugalin asuntoon golfin pariin. Näin ei käy. David Moyes on epäonnistunut Alex Fergusonin seuraajana Manchester Unitedin peräsimessä ja kirja päättyy siihen, kun Louis van Gaal aloittaa Unitedin valmentajana ja kirjailija kaavailee hänelle ongelmia brittimedian kanssa. Kirjailija ei ollut väärässä. Van Gaal sai potkut Unitedista keväällä 2016 ja ainoaksi siellä voitetuksi pokaaliksi jäi FA-Cupin voitto samana vuonna, jonka jälkeen van Gaal vetäytyi eläkkeelle, kunnes viime syksynä teki yllätyspaluun ja ryhtyi kolmannen kerran Hollannin päävalmentajaksi.

Kirjan arvostelu: Tämä henkilökuva on kirjailija Maarten Meijerin oma projekti. Louis van Gaal ei ole ollut mukana kirjan kirjoittamisessa tai antanut siihen haastatteluja. Tiesin että van Gaal on itsepäinen vanhan liiton valmentaja, jolla on suuri ego eikä sosiaalisia taitoja ja kovin paljoa enempää en miehestä tiedä tämän kirjankaan jälkeen. Kuitenkin vuonna 1995, kun Ajax oli voittanut Mestareiden liigan, van Gaal paineli seuran pesulaan, nosti pystin pesukoneen päälle ja ilmoitti hämmentyneelle naispuoliselle työntekijälle: ”Tämä on myös sinun palkintosi!” Tai kun toimittaja erehtyi tekemään ns. tyhmän kysymyksen sanoo van Gaal: ”Oletko todella noin tyhmä, vai olenko minä vain niin fiksu?”

Ilmeisesti van Gaal on tasapuolisen/tasa-arvoisen tyly tai reilu useimmille ihmisille, koska vaimon sanojen mukaan Louis on oikeasti mukava mies, mutta vain kovin harva tietää sen. Empatiapisteitä ei hirveästi heru isälle, jota hänen tyttärensä teitittelevät, mutta ihan ok kirja tämä on vanhan liiton dinosauruksesta. Eihän tämä ole mitään, kun lukee miten esim. Lobanovski tai Herrera kohtelivat pelaajiaan. Arvosanaksi tulee kolme ja puoli tähteä viidestä.

Seuraavaksi vuorossa: Jonathan Wilson. Pelien peli (Inverting the Pyramid).

[paavo annikki]

Tällainen on näköjään ilmestynyt viime kuussa:



Avauskokoonpano on kirja jalkapallosta, mutta ennen kaikkea nuoruudesta, valinnoista ja varttumisesta. Myös Huuhkajien ja Helmarien tähtipelaajat ovat joutuneet risteyskohtiin ja valintatilanteisiin ikävaiheessa, jossa nuoren aivojen etuotsalohkon kehitys, päätöksenteko ja harkintakyky ovat vielä keskeneräisiä.

Jussi Eskola haastatteli useimpia Huuhkajien ja Helmarien tähtipelaajia murrosikäisinä. Mitä he kertoivat elämästään silloin? Kuinka he katsovat nuoruusvuosiaan nyt? Miten heidän mielestään nuoren urheilijan kannattaisi harjoitella ja elää? Kirjassa haastatellaan myös sellaisia nuoria pelaajia, joiden jalkapallounelmat kariutuivat. Vaikka jalkapalloura ei toteutunut, useimmat heistä ovat onnistuneesti löytäneet paikkansa muilta elämänalueilta.

https://www.tammi.fi/kirja/jussi-eskola/avauskokoonpano/9789520434267