Jalkapalloaiheiset kirjat

[Hasan Sas]

Mika Rissanen: Kadut, kentät, katsomot – Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo

Yksitoista derbyä / klassikkoa eri puolilta Eurooppaa ja tavoitteena selittää jalkapalloa osana ympäröivää yhteiskuntaa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kiihkea-tietokirja-kertoo-eurooppalaisista-jalkapalloheimoista?publisherId=69818552&releaseId=69941670

ylos ja tuoppi

Menee ilman muuta hankintaan!

[Hasan Sas]

Mitään en myönnä.

Noh, sentään Moorin ehdin napata ja nyt kun tarkemmin katson, niin mullahan oli jo noista kaksi ja itse asiassa olen just nyt lukemassa tuota Richard Millsin kirjaa. Ensivaikutelma siitä on erittäin lupaava.

[Heppatiitti]

Mika Rissanen: Kadut, kentät, katsomot – Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo

Yksitoista derbyä / klassikkoa eri puolilta Eurooppaa ja tavoitteena selittää jalkapalloa osana ympäröivää yhteiskuntaa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kiihkea-tietokirja-kertoo-eurooppalaisista-jalkapalloheimoista?publisherId=69818552&releaseId=69941670

Ensi viikolla ilmestyy ja ehdottomasti hankittava! Lähdekirjallisuuden perusteella valittu upeat derbyt/klassikot!

[Kikkapaita]

Pitääpä ottaa topiikki seurantaan ja kelailla ajan kanssa läpi. Pitkästä aikaa intoutunut lukemaan mutta on näin työaikaan hidasta touhua (*) mut jospa kesällä saisi jonkun futisaiheisen kirjan luettua.


(*) johtuu pääosin ihan laiskuudesta eli arjen vapaatunnit iltaisin menee tv:n ääressä eikä vaan tule luettua. Yleensäkin viikot menee kiireessä töiden ja harrastusten takia ja viikonloppuisin kuitenkin muutama bisse tms kun ottaa niin ei oikein keskittyminen toisen alkoholiannoksen jälkeen onnistu

[zanetti4]

Mika Rissanen: Kadut, kentät, katsomot – Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo

Yksitoista derbyä / klassikkoa eri puolilta Eurooppaa ja tavoitteena selittää jalkapalloa osana ympäröivää yhteiskuntaa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kiihkea-tietokirja-kertoo-eurooppalaisista-jalkapalloheimoista?publisherId=69818552&releaseId=69941670

Sama täällä, aivan ehdoton hankinta. Hienoa!

[blgr]

Mika Rissanen: Kadut, kentät, katsomot – Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo

Yksitoista derbyä / klassikkoa eri puolilta Eurooppaa ja tavoitteena selittää jalkapalloa osana ympäröivää yhteiskuntaa.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kiihkea-tietokirja-kertoo-eurooppalaisista-jalkapalloheimoista?publisherId=69818552&releaseId=69941670

Tuli just hommattua tämä. Lukuun heti seuraavaks!

[V.Jano]

Rissanen oli tänään myös ykkösen aamu-tv:n vieraana.

[powderfinger]

Minusta tuo edellisellä sivulla käsitelty Tottin kirja oli ihan sietämätöntä omien pierujen haistelua. Arvostan Tottin uraa ja ennenkaikkea seurauskollisuutta todella korkealle, mutta tuon kirjan perusteella tuo seurauskollisuuskin kuulosti enemmän laiskuudelta ja mukavuudenhalulta.

Mielenkiintoisin osio oli ihan ylivoimaisesti 2006 MM-kisat, mutta ehkä siihenkin olisin kaivannut toisenlaista näkökulmaa, kun että Italia oli kusessa silloin kun Totti ei ollut kentällä, ja messiaan pelatessa kaikki kääntyi. Esimerkiksi meneillään olleesta Calciopoli-skandaalista ei tainnut olla mitään mainintaa? Toki siitä on jo kaksi ja puoli vuotta kun tuon olen lukenut, niin onneksi olen unohtanut jo suurimman osan kirjasta

[uuh/uhh]

Onko foorumistit törmänneet tällaiseen? Maikkari kehuu hauskaksi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-naisten-laji-kirja-jalkapallosta/8446998#gs.356god

[Hasan Sas]

Onko foorumistit törmänneet tällaiseen? Maikkari kehuu hauskaksi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-naisten-laji-kirja-jalkapallosta/8446998#gs.356god

Täytynee vilkaista, jahka tulee vastaan. Viime vuosina on kyllä ilmestynyt hyvään tahtiin laadukkaita suomalaisia futiskirjoja, kun pitkään tuntui että kaikki on käännöskamaa ja niistäkin valtaosa tähtipelaajien köykäisiä henkilökuvakirjoja. EOM.

[Heppatiitti]

KEN BRAY: JALKAPALLON SALAT (How to Score. Science and the Beautiful Game). Ilmestymisvuosi 2006 ja sivuja 250.

Taustaa kirjailijasta: Ken Bray on fyysikko ja urheilutieteilijä, joka on tehnyt päivätyönsä pääasiassa Bathin yliopistossa. Tämän kirjan lisäksi Bray on julkaissut lukuisia tutkimuksia jalkapallosta, niistä valtaosan biomekaniikan professori David Kerwinin kanssa. Tiedettä ja teoriaa käytäntöön on Bray toteuttanut toimimalla lyhyen aikaa Southampton FC:n konsulttina.

Kirjan tapahtumat: Tartuin tähän kirjaan hiukan epäluuloisesti, koska en pidä itseäni erityisen tieteellisenä tyyppinä. Helpotus oli suuri kun alkusivuilla Bray käy sujuvasanaisesti läpi jalkapallon juuret ja syntyhistorian. Tästä jatketaan sääntöjen ja peliryhmityksien kehittymiseen. Tämän jälkeen seuraa Stanley Matthews ja vuoden 1953 FA-cupin finaali Blackpool vastaan Bolton, jota pidetään kaikkien aikojen parhaana. Seuraavaksi mennään pari kuukautta eteenpäin Englanti vastaan Unkari otteluun, jossa Englannin kapteeni Billy Wright vilkaisee unkarilaisten oudolla tavalla nilkanmallisesti pyöristettyjä pelikenkiä ja sanoo: ”Meillä ei pitäisi olla mitään hätää. Heillä ei ole kunnon varusteita.” Sitten alkaa teurastus, eikä jalkapallo ollut enää entisellään.

Vielä tulee hieno kuvaus vuoden 1954 MM-kisojen ”Bernin taistelusta” jossa neljännesvälierissä nykyaikaisen pelitavan edelläkävijä Unkari nöyryyttää vanhalla WM-tyylillä pelaavaa Brasiliaa. Peli lähtee tuomarin käsistä ja vielä ottelun jälkeen brassit ryntäävät unkarilaisten pukuhuoneeseen ja seuraa raaka tappelu, jossa lentää pelikenkiä ja pulloja. Kiintoisaa on vielä catenaccion ”salvan” selvitys ja kaikkien aikojen kuuluisimman liberon Franz Beckenbauerin pelitavan analysointi, Normaalistihan libero tarkoitti puolustuslinjan takana pelaavaa ylimääräistä puolustajaa, joka pysäytti kaiken mikä pääsi linjasta läpi, kun libero Beckenbauer pelasi pakkinelikon edessä luovassa roolissa ja muodosti pelottavan hyökkäysuhan.

Valitettavasti tähän kirjan hyvät osat päättyvätkin. Alkaa tieteellinen selvitys vapaapotkuista, erilaisista kierteistä, palloista, lennon aerodynamiikasta, pyörimisakselista ja Magnus-voimasta. Tästä jatketaan mittauksiin, liikkumiseen, motivointiin, EPQ-arvioon ja alkaa seurata runsaasti käyriä ja käppyröitä. Sitten analysoidaan potkut, puskut, heitot sekä erikoistilanteet ja pilkkujen onnistumisprosentit.

Älkää käsittäkö väärin; Bray ei kirjoita tylsästi mutta ilmeisesti minä en ole tarpeeksi teoreetikko. Alkaa haukotuttaa, kun luen esim. seuraavaa: Kuva 7.1 osoittaa enimmäispituuden, joka tällä potkulla voidaan saavuttaa, melkein 75 metriä. Pallon lentorata on laskettu käyttämällä luvussa 3 kuvattua matemaattista mallia (Bray ja Kerwin, 2003) jota on sovellettu maalivahdin potkutyöskentelyyn. Pitkän kantaman saamiseksi oleellista on maksimaalinen lähtönopeus yhdistettynä alakierteeseen. Yksinkertaisessa ballistisessa teoriassa – painovoiman vaikutuksen alaisina vapaasti liikkuvia kappaleita tutkivassa tieteessä – yleensä todetaan, että enimmäispituuden saavuttamiseksi projektiilit pitää laukaista 45 asteen kulmassa vaakatasoon nähden. Kuvan 7.1 kantamaan pääsemiseksi laukaisukulma on kuitenkin paljon pienempi, vain 18 astetta. Tämä johtuu siitä, että yksinkertainen ballistiikka ei huomioisi ilmanvastusta ja aerodynaamista nostetta, joista kumpikin muokkaa lentorataa melkoisesti. Maksimipituuden tosioloissa vaatima matalampi laukaisukulma itse asiassa toimii vahvasti maalivahdin eduksi. Nouseminen 45 asteen kulmaan olisikin todella vaikeaa pallolle, joka potkaistaan voimalla maasta ilmaan…

Kirjan lopuksi Bray alkaa haistella ja ennustaa futiksen tulevaisuutta. Kirja ilmestyi 16 vuotta sitten ja aika hyvin Bray nostaa esille maaliviivateknologian, palloon upotetun mikrosirun ja keinonurmien yleistymisen pohjoisessa. Bray on oikeassa myös naisfutisbuumin tulemisesta, mutta menee metsään paitsiosäännöstä luopumisesta ja sekajoukkueista (miehistä ja naisista muodostetuista joukkueista).

Kirjan arvostelu: Kirjalla on todellakin hetkensä, mutta vaikka pidänkin itseäni jalkapallon suurkuluttajana en ilmeisesti ole riittävän ”tieteellinen” että jaksaisin innostua tästä kovin paljoa. Fyysikoksi Bray on ihan sujuva sanaseppo, mutta nyt vastaan tuli epäkiitollinen kohderyhmä, eikä tälle teokselle heru kuin kaksi tähteä viidestä.

[PuikulaPerumal]

Martti Kuuselan elämäkertaa ei ole kai vielä mainittu. Ilmestyy syksyllä.

Martti Kuusela - Pallopoikana maailmalla
Erkko Meri, Martti Kuusela

Esittely

Tuhansien tarinoiden ”jalkapalloprofessori” Martti Kuusela nousi nuorena valmentajana Suomen huipulle, vei A-maajoukkueen MM-kisojen porteille ja työskenteli lähes 30 vuotta kestäneen valmennusuransa aikana peräti kuudessa eri maassa. Valmentajana hän pääsi kokemaan sekä auringonpaistetta että kivisadetta.

”Fanit eivät olleet lainkaan tyytyväisiä tasapeliin heikompaa vastustajaa vastaan. Piru oli irti. Pelin jälkeen he yrittivät ”murtautua” pukuhuoneeseemme, joka oli paksun kivimuurin takana. Jotkut kannattajista kokeilivat betonin kestävyyttä jopa lekoilla. Poliisitkaan eivät häirinneet heitä. Soitin kotiin ja kerroin, että palaverissa saattaa vähän kestää.”

Kuuselasta piti ensin tulla urheilutoimittaja ja myöhemmin diplomaatti, mutta suoritettuaan ensimmäisenä suomalaisena valmentajatutkinnon Saksan Kölnissä valmennusuralta ei ollut enää paluuta. Ulkomailla ”hiihtovalmentajaksi” haukuttu ja pilapiirroksiin päätynyt Kuusela johdatti vuonna 1993 Kispest Honvédin Unkarin mestariksi, mikä on edelleen merkittävin suomalaisen jalkapallovalmentajan saavutus ulkomailla.

Kuinka Martti Kuuselasta tuli kansainvälisesti kokenein suomalainen jalkapallovalmentaja? Millaista oli työskennellä valmentajana eri kulttuureissa? Mitä vuodet maailmalla opettivat ? Mestarivalmentaja kertoo uransa värikkäistä vaiheista, ikimuistoisista tapahtumista sekä matkan varrella kohtaamistaan ihmisistä. Tarinoissa kulkevat mukana esimerkiksi Vesa-Matti Loiri, Sir Alex Ferguson, Bobby Robson, Atik Ismail, Markku Kanerva, Matti Ahde, Jari Litmanen, Kevin Keegan, Ferenc Puskás, Pelé, Kai Pahlman sekä moni muu.

Valmentajana kaiken nähnyt Kuusela avaa valmennus- ja johtamisfilosofiaansa sekä oppejaan ja muistojaan niin Suomesta, Tanskasta, Belgiasta, Unkarista, Kreikasta kuin Kyprokselta. Samalla teos piirtää kuvaa suomalaisen jalkapallon kehityksestä vuosikymmenten saatossa.

Oman äänensä saavat kuuluviin myös Kuuselan kanssa toimineet pelaajat, valmentajat ja muut henkilöt.

Martti Kuusela – Pallopoikana maailmalla kuljettaa lukijan Rovaniemen keskuskentältä futismaailman suurimmille stadioneille, voiton ja tappion hetkiin sekä kentille ja kulisseihin maapallon eri kolkissa.

https://www.readme.fi/kirja/martti-kuusela-pallopoikana-maailmalla/

[pallojalassa]

Martti Kuuselan elämäkertaa ei ole kai vielä mainittu. Ilmestyy syksyllä.
https://www.readme.fi/kirja/martti-kuusela-pallopoikana-maailmalla/

Tätä voin suositella jo ennakkoon. Meri on kyllä lahjakas kirjoittaja ja löytänyt paikkansa suomifutiksessa. Onneksi hänellä on  myös oikeita töitä, ettei tarvitse mielistellä mihinkään suuntaan.
Ja itse päähenkilö, kiistaton uranuurtaja, jonka jälkiä ei kukaan ole uskaltanut vielä suomalaisista jalkapaĺovalmentajista kulkea.

[Barrett]

Martti Kuuselan elämäkertaa ei ole kai vielä mainittu. Ilmestyy syksyllä.
https://www.readme.fi/kirja/martti-kuusela-pallopoikana-maailmalla/

Yleensä luen vain elämäkertoja, en omaelämäkertoja. Mutta tässä tapauksessa pitänee tehdä poikkeus.

[Satanen]

Mielenkiintoista nähdä miten uran viimeiseksi pestiksi jäänyt TPS-aika käsitellään.

[jalmutin]

Minusta tuo edellisellä sivulla käsitelty Tottin kirja oli ihan sietämätöntä omien pierujen haistelua. Arvostan Tottin uraa ja ennenkaikkea seurauskollisuutta todella korkealle, mutta tuon kirjan perusteella tuo seurauskollisuuskin kuulosti enemmän laiskuudelta ja mukavuudenhalulta.

Mielenkiintoisin osio oli ihan ylivoimaisesti 2006 MM-kisat, mutta ehkä siihenkin olisin kaivannut toisenlaista näkökulmaa, kun että Italia oli kusessa silloin kun Totti ei ollut kentällä, ja messiaan pelatessa kaikki kääntyi. Esimerkiksi meneillään olleesta Calciopoli-skandaalista ei tainnut olla mitään mainintaa? Toki siitä on jo kaksi ja puoli vuotta kun tuon olen lukenut, niin onneksi olen unohtanut jo suurimman osan kirjasta

Vahva sama kyllä tähän hyvinhän tuo oli kirjoitettu, mutta ihan järjetön ylimielisyys paistoi jokaiselta riviltä

[pallojalassa]

Mielenkiintoista nähdä miten uran viimeiseksi pestiksi jäänyt TPS-aika käsitellään.

Ainoa vaihe, joka ei kiinnosta paskaan vertaa.
Ainoastaan mulkut voivat olla kiinnostuneita Kuuselan kymmenien vuosien uran viimeisistä kuukausista.

Edit : pahoittelut sanavalinnoista, mutta olemmehan tässä (suomalaisen) jalkapallokulttuurin alaotsikossa.

[Hasan Sas]

Chris Deeley: Forgotten Nations: The Incredible Stories of Football in the Shadows

Obskyyrit futismaat ovat aina saaneet oman huomionsa jalkapallokirjallisuudessa. Genrestä hyvinä esimerkkeinä toimivat mm. James Montaguen Thirty-One Nil ja Robert O'Connorin Blood and Circuses. 90min -sivustolla operoiva Chris Deeley on ottanut kohteekseen vielä epämääräisemmät alueet ja kansakunnat keskittyen vuonna 2018 Lontoossa järjestettyihin FIFA:an kuulumattomien maiden järjestön CONIFA:n (Confederation of Independent Football Associations) MM-kisoihin. Kirjaa varten on tehty taustatyötä ja haastatteluja, mutta maailmaa ei ole lähdetty sen enempää kiertämään.

CONIFA vaikuttaa kirjan perusteella olevan hieman epämääräinen järjestö, joka on pyrkivinään totaaliseen epäpoliittisuuteen ja pitää ovet auki oikeastaan kaikille mahdollisille tahoille, jotka pystyvät täyttämään järjestön asettamat erittäin löyhät kriteerit. Riittää, että alueella on jonkunlainen oma identiteetti, joten esim. Yorkshire kuuluu CONIFA:an. Toki mukana on myös oikeasti itsenäisiä ja puoli-itsenäisiä tunnustamattomia valtioita sekä aiemmin itsenäisenä olleita, kuten Tiibet, Somalimaa, Abhasia, Donetsk, Matabelemaa ja ties mitä. Näiden lisäksi on erilaisia vähemmistökansallisuuksien ja diasporayhteisöjen joukkueita.

Kirja ei niinkään kerro jalkapallosta, vaan CONIFAA:n kuuluvista tahoista käyttämällä aasinsiltana vuoden 2018 kisoja, joiden pelillinen taso oli ilmeisen "vaihteleva". Jotkut joukkueet eivät kaikesta päätellen pärjäisi edes kutosdivarissa, jotkut taas ovat tasoltaan selvästi kovempia. Jotkut maat, kuten Abhasia, kokevat näissä kisoissa menestymisen huomattavasti tärkeämpänä kuin vaikkapa Tiibet, jolle olennaisinta on vain päästä edustamaan omaa maataan. CONIFA tuntuu koittavan ylläpitää kisoissa melkoista united smile -meininkiä ja Deeleyn perusteella siinä myös pääsääntöisesti onnistuu. Ammattilaisia näissä skaboissa ei näy, sillä FIFA:n alaiset joukkueet eivät palkollisiaan näihin höntsiin päästä lisenssi- ja vakuutusasioiden takia. Itse kisoilla on osallistujamaiden kiistanalaisuuden takia kovin hankala löytää sponsoreita, joten touhu on hyvinkin kotikutoista ja kädestä suuhun elämistä. Sama pätee isoon osaan joukkueita, vaikka jotkut toki saavatkin tukea maansa tai alueensa viranomaistahoilta.

Forgotten Nations on aiheena jokseenkin kiinnostava, mutta minua ainakin tökki Deeleyn toistuvat hakamussuttelut, vaikka paikoitellen kyllä huomaa, että tyyppi osaisi halutessaan kirjoittaa oikein mukaansatempaavaa mutta asiapitoista tekstiä. Ei tämäkään kirja mikään klassikko ole, mutta jos aihepiiri kiinnostaa, niin voi tätäkin varovaisesti suositella.

[Heppatiitti]

MIKA RISSANEN: KADUT, KENTÄT JA KATSOMOT – JALKAPALLODERBYJEN KIIHKO JA LUMO. Ilmestymisvuosi 2022 ja sivuja 246.

Taustaa kirjailijasta: Mika Rissanen syntyi vuonna 1978. Hän valmistui Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi 2002 ja filosofian lisensiaatiksi 2006. Tohtoriksi Rissanen väitteli 2018 aiheesta ”Suden uskonnollinen asema antiikin Roomassa.” Rissanen työskentelee historian, yhteiskuntaopin ja latinan opettajana Kouvolan Yhteislyseossa ja on tämän lisäksi tuottelias ja palkittu tietokirjailija.

Rissasen yhdessä Juha Tahvanaisen ja Sami Kosken kanssa kirjoittama ”Antiikin urheilu” voitti Tieto-Finlandian vuonna 2005. Lisäksi Rissanen on kirjoittanut teokset: ”Rooma, suden kaupunki” sekä ”Hävityksen historiaa” yhdessä Sami Kosken ja Juha Tahvanaisen kanssa sekä kirjan ”Kuohuvaa historiaa” yhdessä Juha Tahvanaisen kanssa. Lisäksi Rissanen on kirjoittanut nuorten Arkeomysteeri-dekkareita yhdessä Juha Tahvanaisen kanssa kirjailijanimellä Nemo Rossi.

Tietokirjoissaan, tutkimuksissaan ja luennoissaan Rissanen on keskittynyt antiikin urheiluun, Euroopan kulttuurihistoriaan ja antiikin Susikulttiin. Jalkapalloa Rissanen lähestyy lajin yhteiskunnallisten ulottuvuuksien kautta. Rissanen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Kirjan tapahtumat: Rissanen on valinnut yksitoista derbyä yhdestätoista Euroopan maasta. Tämä tekee 23 joukkuetta, kun Turkista käsitellään Istanbulin kolme suurta Fenerbache, Galatasaray ja Besiktas. Rissanen keskittyy urheilun ja yhteiskunnan leikkauspisteeseen. Mikä saa kannattajan kiintymään omaan joukkueeseensa ja jopa vihaamaan vastustajia? Mitkä historialliset ja yhteiskunnalliset tekijät ovat synnyttäneet seurojen ja kannattajien välisen kilpailun? Mikä on yhteisö, joka muodostaa seuran identiteetin? Yksittäisiä ottelukuvauksia ei juuri ole, eikä niiden käsittely olisi mahdollistakaan, kun kirjan aloittavan ”Old Firmin” Rangers ja Celtic ovat kohdanneet toisensa yli 400 kertaa ja vastakkainasettelu ja suoranainen viha kumpuaa satojen vuosien takaa asetelmasta katoliset vastaan protestantit, tasavaltalaiset vastaan unionistit. Skotlannin derbyn viimeinen lasikatto murtui vasta vuonna 2013, kun Jon Dalystä tuli Rangersin 141-vuotisen historian ensimmäinen katolinen irlantilainen pelaaja.

Liverpoolin ja Manchesterin erottaa 50 kilometriä. Kaupunkien ja seurojen vastakkainasettelu alkoi jo 1800-luvun lopulla, kun manchesterilaisliikemiehet rakensivat 58-kilometrisen kanavan ja tekivät sisämaassa sijaitsevasta Manchesterista satamakaupungin. Liverpool menetti satamaveron ja rahtausmaksut ja siemen kaupunkien ja seurojen väliselle eripuralle oli kylvetty. Voimasuhteet ovat vuosikymmenien aikana vaihdelleet ja Alex Ferguson löi omalla pitkällä pestillään pökköä pesään sanomalla: ”Tavoitteeni oli potkaista Liverpool alas heidän vitun jalustaltaan.”

Vaikea uskoa, että Barcelona ja Real Madrid eivät alun perin olleet vihollisseuroja. Espanjan sisällissodan alkaessa molemmat seurat kantoivat tasavallan lippua. Barcelonan presidentti Josep Sunyol jäi Francon kannattajien vangiksi sisällissodan alkupäivinä ja teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Realin presidentti Rafael Sanchez-Guerra oli myös vakaumuksellinen tasavaltalainen ja sai vuosien vankeusrangaistuksen, kun jäi Francon kynsiin. Tämän jälkeen syntyivät ”rintamalinjat.” Menestyksen myötä Realista tuli Francon pehmeän vallan väline ja Barcelonasta liioitellusti ilmaisten Katolanian – kansakunnan ilman valtiota – armeija.

Hollannin derby Ajax vastaan Feyenoord olisi helppo leimata maan ”kakkoskaupungin” kateudeksi Amsterdamia kohtaan. Jos Ajaxiin ja Amsterdamiin liitetään eleganssi, tyylikkyys ja luovuus ja enemmän tai vähemmän oikeutetusti tai historiallisesti juutalaisuus tulee Rotterdamista mieleen satama, rosoisuus, kova työnteko ja ”duunarijalkapallo.” Kun Ajaxin katsomoissa heilutetaan Israelin lippua, vaatii Feyenoordin-katsomon bannerit vapautta Palestiinalle.

Saksan derbyssä ottavat toisistaan mittaa Hansa Rostock ja Sankt Pauli. Ossit vastaan Wessit. Vauras länteen katsova metropoli Hampuri ja Itämeren tuuliselta rannalta tuleva rosoinen Rostock – muisto DDR:stä. 80-luvun rakennemuutos loi tilaa uudenlaiselle kansalaistoiminnalle Hampurin satamakaupunginosassa. Vapaan rakkauden alueesta tuli vasemmistoradikalismin tukikohta ja pääkallolipuista seurayhteisön symboli. Olisi kuitenkin liian kärjistävää väittää, että vastakkain olisivat punkkarit ja Rostockin uusnatsit. Rostockilaisfani sanoo: ”Hansa on samaan aikaan kotiseutu ja elämänasenne. Sanon aina, myös kriisiaikoina: me emme ole mikään harmaa hiirulainen. Hansaa rakastetaan, vihataan ja myös halveksitaan…mutta me emme jätä kylmäksi.”

Koostaan huolimatta Rooma on sisäänpäin lämpiävä kaupunki. Italiaa leimaa yleisemminkin campanilismo, luja kiintyminen omiin kotikulmiin ja niiden puolustaminen. Voimakas sisäänpäin lämpiävyys leimaa myös roomalaista jalkapalloa. Synnyt romanistaksi tai lazialeksi. AS Roman campanilet soivat kuuluvimmin Rooman eteläisen keskusta-alueen perinteisissä työväenkaupunginosissa. Rooman keskustakorttelit liputtavat AS Roman puolesta ja ympäröivät lähiöt Lazion puolesta. 1960-luvulla kiihkeimmät kannattajat järjestäytyivät ryhmiksi, joista alettiin käyttää nimitystä ultrat. Taustalla on latinan sana ultra, tuolle puolen. Ultrat pyhittävät elämänsä seuralleen – lauluja, soihtuja, tifoja, jättilakanoita ja katsomokoreografioita. Roman ultrajärjestöjen juuret ovat vasemmalla ja Laziolla uusfasismissa. Missään ei ultria kunnioiteta niin kuin Roomassa. Vuona 2004 kolme AS Roman ultrien capoa hyppäsi katsomosta kentälle ja vaati kapteeni Francesco Tottia puheilleen. Ultrien johtajien kunnioitettua asemaa kuvaa, että tämä onnistui ja peli keskeytettiin.

Wiener derby Austria vastaan Rapid on jatkunut yli satavuotta. SK Rapidin kannattaja-alueet löytyvät Wienin työväenlähiöistä ja pelityyli on klassista ”duunarifutista.” Gemeinsam, kämpfen, siegen – yhdessä, taistella, voittaa. Austria ammentaa juurensa juutalaistaustasta ja Wienin keskustan älymystön kahvilakulttuurista. Joukkueen pelifilosofia on pelata kauniisti, schön spielen. Tavoitteena on teknisesti taidokas ja älykäs jalkapallo yhdistettynä juonikkuuteen.

Balkanilla Zagrebilla on vuosisataiset siteet ”Mitteleuropan” vanhaan suurvaltaan Itävalta-Unkariin. Split sen sijaan on suurimman osan historiastaan ollut osa Venetsian tasavaltaa ja italialaiset kulttuurivaikutteet näkyvät vahvoina. Hajduk Splitille tarjottiin vuonna 1941 paikkaa Serie A:ssa, kun Dalmatian rannikko oli liitetty Italiaan. Joukkue kieltäytyi ja se lakkautettiin. Seura siirtyi salaa Visin saarelle, joka oli partisaanien hallussa ja siitä tuli partisaanien mallijoukkue ja vapaustaistelun symboli. Sodan jälkeen Tito halusi siirtää Hajdukin Belgradiin armeijan joukkueeksi, mutta pelaajisto kieltäytyi tälläkin kertaa ja seura jäi Splitiin. Toisen maailmansodan jälkeen Zagrebin pääseurat olivat Titon silmissä tahriintuneet Kroatian sodanaikaisen fasistihallinnon myötäilijöinä. Näiden tilaille perustettiin työväenhenkinen Dinamo. Itsenäisen Kroatian ensimmäinen presidentti Franjo Tudman yritti 1991 ja 1993 muuttaa seuran nimen, mutta kannattajien boikotointi esti nimen vaihdon. Vuonna 1990 Dinamon ja Crvena zvezdan kannattajat tappelivat kesken ottelun kuin ennakoiden Jugoslavian hajoamissotia. Kroatian itsenäisyyssota 1991-95 toi faniryhmät yhteen, kun zagrebilaiset ja splitiläiset olivat rinta rinnan taisteluhaudoissa, Vaikka seurojen ultraryhmittymät ”Torcida” ja ”Bad Blue Boys” ovat sodan jälkeen ottaneet yhteen osaavat ne tarvittaessa myös liittoutua, kuten vuonna 2013, kun ne yhdessä protestoivat Zdravko Mamicin toimimista kroatialaisjalkapallon kummisetänä ja hämärämiehenä.

Kroatiasta siirrytään Serbiaan. Crvena zvezda ja Partizan ovat eripuraiset veljekset, joiden kotistadionit ovat alle kilometrin päässä toisistaan. Joukkueiden faniryhmät ovat yhtä mieltä vain siitä, että ”Kosovo je Srbija” – Kosovo on Serbiaa. Joukkueiden historia heijastuu toisen maailmansodan juoksuhaudoista. Saksa liittolaisineen hyökkäsi Jugoslaviaan ja Kroatiaan perustettiin nukkevaltio ja muu Jugoslavia jaettiin ja miehitettiin. Taistelua miehitysvaltaa vastaan jatkoivat tsetnikit – kansallismieliset serbit ja vasemmistolaiset partisaanit. Länsiliittoutuneet siirsivät 1944 tukensa partisaaneille ja sodan jälkeen syntyi sosialistinen Jugoslavia – ei Suur-Serbiaa. Mahtiseurat SK Jugoslavia ja BSK lakkautettiin 1945. SK Jugoslaviajasta tuli Crvena zvezda, jolla oli läheiset suhteet maan poliisivoimiin. BSK:n ja pienempien seurojen pelaajista muodostettiin FK Partizan armeijan joukkueeksi. Molempia seuroja rahoitti vuosikymmenet Jugoslavian valtio. Partizan vaali sosialistista partisaaniperintöä ja Punatähti pinnan alla kytevää tsetnikkihenkeä. Jugoslavian hajoamissotien päätteeksi Nato-joukot pommittivat Serbiaa 1999 ja ”Tynkä-Jugoslavian” oli vetäydyttävä Kosovosta, joka oli serbeille kansallinen nöyryytys ja synnyttää vieläkin katkeruuden länttä ja läntisiä arvoja kohtaan. Partizanin ultrakannattajat tunnetaan nimellä ”Grobari” haudankaivajat, jotka ottavat verisesti yhteen omankin seuran alaryhmien kanssa. Zvezdan huligaaneista oli ”Arkan” Raznatovicin helppo koulia ja värvätä palkkasotilaita. ”Tiikerit”-nimellä toiminut joukko syyllistyi Bosniassa moniin sotarikoksiin. Jalkapallosta oli tullut sodan jatketta. Omien puolta pidetään viimeiseen asti, ja toisinaan vähän ylikin. Belgradin derbyssä tunteet ovat edelleen vahvat ja roihahtelevat.

Kreikassa Olympiakoksen väri on punainen ja Panathinaikoksen valkovihreä. Olympiakos tulee Pireuksen satamakaupungista ja Panathinaikos vain 10 kilometrin päästä Ateenasta. Olympiakos korostaa juuriaan, jotka ovat Pireuksen työväestön parissa. Panathinaikos heijastaa porvarillista, eurooppalaista maailmankuvaa. Viime vuosikymmeninä Olympiakos on ollut hallitseva seura ja vuosien 1996-2022 välillä voittanut 22 mestaruutta. Olympiakoksen ylivoima ei ole hillinnyt otteluiden kiihkoa. Edes vuosia jatkunut kielto, joka pitää vierasjoukkueen kannattajat poissa stadionilta ei ole estänyt väkivaltaisuuksia ultrien ja poliisien välillä.

Turkista käsitellään poikkeuksellisesti Istanbulin kolme jättiläistä. Satavuotta sitten Galatasaray oli eliitin suosikki, Fenerbache porvariston ja Besiktas työväestön joukkue. Toisen maailmansodan jälkeen seurojen yhteiskunnalliset erot hälvenivät ja istanbulilaisseuroista tuli koko kansan omaisuutta. Seurojen stadionit sijaitsevat edelleen niiden synnyin kulmilla. Turkin mestaruudesta on pelattu 92 kertaa ja vain 16 kertaa sarjavoitto on livahtanut Istanbulin ulkopuolelle. 1980-luku oli erityisesti huligaanien jengisodan aikakautta. Taistelut levisivät katsomoista kadulle, eikä kuolonuhreilta vältytty. Vuonna 1996 kolmen ultrajärjestön johtajat solmivat katsomorauhan. Tappeluita esiintyy yhä, mutta tilanne on siistiytynyt. Vuosina 2011-16 oli vierasfaneilta kielletty pääsy derbyotteluihin, mutta se siirsi väkivaltaisuudet vain kauemmas stadioneilta. Toimittaja Volkan Agir kuvaa kotikaupunkinsa kannattajakulttuuria: ”Jos et ole ykkösmenestyjä työssäsi, perhe-elämässä tai sosiaalisessa elämässä, jalkapalloseuran kautta voit silti tuntea itsesi voittajaksi. Fanit eivät ole jalkapallohulluja – he ovat menestyshulluja, haluavat tuntea voittavansa ja kuuluvansa johonkin itseään suurempaan.”

Kirjan arvostelu: Tämän kirjan eteen on nähty vaivaa ja lähdeluettelo on vaikuttava. Kirjan yksitoista lukua paljastavat klassikko- ja hegemoniaotteluiden juuret, taustan ja historian, joka voi joskus olla satojenvuosien takaisissa tapahtumissa. Kentän ulkopuolinen maailma heijastuu jalkapalloon ja toisinaan myös päinvastoin. Jalkapallo toimii aikansa ja yhteiskunnan kuvajaisena ja jokaisella seuralla on oma identiteettinsä.

Kaikilla on varmaankin oma mielipiteensä siitä, mitkä derbyt kirjailijan olisi pitänyt valita, mutta itse jään odottamaan jatko-osaa esim. Etelä-Amerikasta tyyliin Boca vs River, Botafogo vs Flamengo, Penarol vs Nacional jne… Erinomainen kirja, vahva ehdokas Vuoden urheilukirjaksi, potentiaalinen vientituote ja vankka lukusuositus. Arvostelu on neljä ja puoli tähteä viidestä.

[Hasan Sas]

Balkanilla Zagrebilla on vuosisataiset siteet ”Mitteleuropan” vanhaan suurvaltaan Itävalta-Unkariin. Split sen sijaan on suurimman osan historiastaan ollut osa Venetsian tasavaltaa ja italialaiset kulttuurivaikutteet näkyvät vahvoina. Hajduk Splitille tarjottiin vuonna 1941 paikkaa Serie A:ssa, kun Dalmatian rannikko oli liitetty Italiaan. Joukkue kieltäytyi ja se lakkautettiin. Seura siirtyi salaa Visin saarelle, joka oli partisaanien hallussa ja siitä tuli partisaanien mallijoukkue ja vapaustaistelun symboli. Sodan jälkeen Tito halusi siirtää Hajdukin Belgradiin armeijan joukkueeksi, mutta pelaajisto kieltäytyi tälläkin kertaa ja seura jäi Splitiin. Toisen maailmansodan jälkeen Zagrebin pääseurat olivat Titon silmissä tahriintuneet Kroatian sodanaikaisen fasistihallinnon myötäilijöinä. Näiden tilaille perustettiin työväenhenkinen Dinamo. Itsenäisen Kroatian ensimmäinen presidentti Franjo Tudman yritti 1991 ja 1993 muuttaa seuran nimen, mutta kannattajien boikotointi esti nimen vaihdon. Vuonna 1990 Dinamon ja Crvena zvezdan kannattajat tappelivat kesken ottelun kuin ennakoiden Jugoslavian hajoamissotia. Kroatian itsenäisyyssota 1991-95 toi faniryhmät yhteen, kun zagrebilaiset ja splitiläiset olivat rinta rinnan taisteluhaudoissa, Vaikka seurojen ultraryhmittymät ”Torcida” ja ”Bad Blue Boys” ovat sodan jälkeen ottaneet yhteen osaavat ne tarvittaessa myös liittoutua, kuten vuonna 2013, kun ne yhdessä protestoivat Zdravko Mamicin toimimista kroatialaisjalkapallon kummisetänä ja hämärämiehenä.

Tämähän ei täysin pidä paikkaansa, sillä ensimmäinen yritys nimen muuttamiseksi Gradzanskiksi kyllä kuopattiin, mutta seuran nimeä ei kuitenkaan palautettu Dinamoksi, vaan siitä tehtiin Croatia Zagreb. Dinamon nimi otettiin takaisin muistaakseni Tudmanin kuoleman jälkeen.

[Heppatiitti]

Tämähän ei täysin pidä paikkaansa, sillä ensimmäinen yritys nimen muuttamiseksi Gradzanskiksi kyllä kuopattiin, mutta seuran nimeä ei kuitenkaan palautettu Dinamoksi, vaan siitä tehtiin Croatia Zagreb. Dinamon nimi otettiin takaisin muistaakseni Tudmanin kuoleman jälkeen.

Juuri näin. Ilmaisin asian epäselvästi. Tudman oli futisfani ja halusi eroon vanhasta bolsevikki-nimestä. Dinamosta tuli vuonna 1991 HASK Gradanski ja kaksi vuotta myöhemmin Croatia Zagreb. Kannattajat eivät koskaan nimenmuutokselle lämmenneet ja boikotoivat Croatian pelejä. Tudmanin kuoleman jälkeen seuran nimeksi palasi Dinamo. Minun virheeni (ei kirjailijan).

[janne#1]

Tudman

Tarkkuuden vuoksi -  nimi on Tudjman.

[Ianway]

Kaikilla on varmaankin oma mielipiteensä siitä, mitkä derbyt kirjailijan olisi pitänyt valita, mutta itse jään odottamaan jatko-osaa esim. Etelä-Amerikasta tyyliin Boca vs River, Botafogo vs Flamengo, Penarol vs Nacional jne…

Kiitokset arvostelusta, pitääpä käydä ostamassa. Ja samaa mieltä tuosta painatusta, "muu maailma" -versio olisi kiva nähdä. Etelä-Amerikan lisäksi ainakin Meksikosta (America vs Chivas) ja Egyptistä (Ahly Vs Zamalek) irtoaisi helposti juttu, todennäköisesti myös muutamasta muusta Lähi-idän maasta. Vink vink Rissaselle kun tätä kuitenkin luet.

[Hasan Sas]

Kiitokset arvostelusta, pitääpä käydä ostamassa. Ja samaa mieltä tuosta painatusta, "muu maailma" -versio olisi kiva nähdä. Etelä-Amerikan lisäksi ainakin Meksikosta (America vs Chivas) ja Egyptistä (Ahly Vs Zamalek) irtoaisi helposti juttu, todennäköisesti myös muutamasta muusta Lähi-idän maasta. Vink vink Rissaselle kun tätä kuitenkin luet.

Indonesiassa olisi Persija Jakarta vs Persib Bandung, jota jossakin Ultra-aiheisessa kirjassa oli käsiteltykin, jollen nyt ihan väärin muista.

[Ianway]

Iranin Persepolis - Esteghlal ollut myös joskus derbyjutuissa mukana ja Israelista saisi useammankin vaihtoehdon.