Jalkapalloaiheiset kirjat

[LechW]

Kuuntelin tuossa tuon Rissasen Kadut, kentät ja katsomot: jalkapalloderbyjen kiihko ja lumon ja oli kyllä hyvä. Paljon oppi ympäröivästä yhteiskunnasta ja historiasta samalla. Kysyisinkin vinkkejä samankaltaisista yhteiskuntatieteellisimmistä katsauksista jalkapalloon ja sen fanituksee.

Viime vuosilta iso suositus Vesa Vareksen Pallon herruudelle (Otava 2018). Vanhemmista edelleen iskussa on Franklin Foerin Jalkapallon maailmanselitys (Like 2006).

[Lasitten]

Viime vuosilta iso suositus Vesa Vareksen Pallon herruudelle (Otava 2018). Vanhemmista edelleen iskussa on Franklin Foerin Jalkapallon maailmanselitys (Like 2006).

Kiitos vinkeistä vaikka nää onki jo tuttuja. Pitää lähteä kalastelemaan selkeesti englannin kielisille vesille.

[Heppatiitti]

Kiitos vinkeistä vaikka nää onki jo tuttuja. Pitää lähteä kalastelemaan selkeesti englannin kielisille vesille.

Jos oikein tutkimuksellinen kirja kiinnostaa, niin Harri Heinosen väitöskirja: Jalkapallon lumo (Atena 2005) käsittelee/tutkii/selvittää suomalaista Everton-fanitusta.

[tactico]

Kiitos vinkeistä vaikka nää onki jo tuttuja. Pitää lähteä kalastelemaan selkeesti englannin kielisille vesille.

Täälläkin moneen otteeseen mainittu James Montaguen 1312 - Among The Ultras tarjoaa futiksen lisäksi hyvän annoksen historiaa ja sosiologiaa.

[melvin]

Ainakin Leeds-faneille, miksei muillekin:

https://www.on-magazine.co.uk/yorkshire/sport/promised-land-leeds-united-2/

Anthony Clavane - Promised Land: The Reinvention of Leeds United

Katkeransuloisen nostalginen kertomus fanin silmin etäämmältä Lontoosta Leedsistä pois muuttaneena. Mukana myös seudun historiaa Länsi-Yorkshiren kaupan keskuksena.
Ilmestynyt 2009, seura silloin kolmannella sarjatasolla, takana 1960- ja 70-lukujen mahtivuodet ja 2000-luvun alun Champions Leaguen välierät ja sitä seuranneet vauhtisokeus ja farssimainen taloudellinen mahalasku. Fanipohja silti fanaattien vahvana, onhan kyseessä One Club City.
Omien rakastama, useimpien muiden vihaama, me vastaan ne-hengessä. Sitä paljon puhuttua draamaa ja rytinää ainakin ollut riittävästi yhden seuran osalle.

[Heppatiitti]

ARRIGO SACCHI JA LUIGI GARLANDO: THE IMMORTALS – The Season My Milan Team Reinvented Football. Italiankielinen alkuteos ilmestyi 2019. Arvostelussa vuonna 2021 ilmestynyt englanninkielinen käännös. Sivuja 174.

Taustaa kirjoittajista: Luigi Garlando on vuonna 1962 syntynyt italialainen toimittaja ja kirjailija. Hän on pitkäaikainen La Gazzetta dello Sportin toimittaja ja samaisen lehden Gazzetta-TV:n juontaja. Jalkapallon lisäksi Garlando kirjoittaa myös proosaa ja lapsille ja nuorille suunnattuja urheiluaiheisia sarjakuvakirjoja eri kuvittajille.

Arrigo Sacchi syntyi vuonna 1946 Fusignanossa Italiassa. Sacchin pelaajaura jäi vaatimattomaksi ja hän ryhtyi valmentajaksi jo 27-vuotiaana 1973. Sacchi valmensi alasarjoissa ja nuorisojoukkueita kunnes sai mahdollisuutensa AC Milanin peräsimessä 1987. Sacchi johdatti Milanin Italian mestaruuteen heti ensimmäisellä kaudellaan 1987-88. Vuosina 1989 ja 1990 AC Milan voitti sekä Euroopan cupin että Intercontinental cupin. Sacchi siirtyi Italian maajoukkueen valmentajaksi 1991 ja vuoden 1994 MM-kisoissa Italia selvisi loppuotteluun, jossa se kuitenkin hävisi Brasilialle rangaistuspotkujen jälkeen. Italian maajoukkueen jälkeen Sacchi toimi lyhyet ajat AC Milanin, Atletico Madridin ja Parman valmentajana sekä Real Madridin urheilutoimenjohtajana.

Sacchin vihamiehet kutsuivat häntä ”kenkäkauppiaaksi” koska Sacchin isä omisti kaksi kenkätehdasta ja Sacchi oli nuorukaisena kiertänyt pitkin Eurooppaa markkinoimassa tehtaan kenkiä. Sacchi kuitenkin muistetaan yhtenä suurimmista jalkapallon uudistajista. 1980-luvulta lähtien puolustusvoittoinen pelitapa oli näivettänyt ja tylsistyttänyt kansainvälisen jalkapallon, mutta Sacchin hyökkäävä pelityyli ja prässäys näytti, että myös hyökkäämällä ja viihdyttävällä pelillä voi voittaa. Jurgen Klopp sanoi Sacchin muuttaneen täysin ajattelun miten jalkapalloa pelataan. Sacchi on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.

Kirjan ajankohdasta: AC Milan oli voittanut Euroopan cupin vuonna 1963 ja 1969, mutta 80-luvulla sen menestys oli ehtynyt ja seura oli suurissa talousvaikeuksissa. 80-luvulla seura jopa putoaa kahdesti Serie B:hen. Muutos tapahtuu kun mediamoguli Silvio Berlusconi ostaa joukkueen vuonna 1986 ja alkaa panostaa seuraan. Euroopan cup eli Mestareiden liigan edeltäjä oli vuonna 1988 todellakin cup, johon saivat osallistua vain kunkin maan mestarijoukkue, eikä lohkomuotoinen, jossa suurilla liigoilla on kiintiöpaikat.

Kirjan tapahtumat: Kirja pohjautuu Sacchin kauden 1988-89 muisti- ja harjoituspäiväkirjaan. Sacchin lapsuuden sankareita ovat tehokasta hyökkäyspeliä pelanneet Unkari, Real Madrid, Brasilia ja 70-luvun alun Ajax. Sacchin valmentama Parma herättää huomiota näyttävällä pelitavallaan ja kun seura voittaa kahdesti AC Milanin palkkaa Berlusconi Sacchin Fiorentinan nenän edestä. Ensimmäinen kausi tuottaa Milanille scudetton ja seuraavaksi kaudeksi tavoite on voittaa Euroopan cup. On väitetty, että italialaiset voittavat puolustamalla, mutta Sacchi ja Berlusconi haluavat voittaa hyökkäämällä. Milan harjoittelee ankarasti koko joukkueen prässiä ja pelaajien synkronoituja liikkeitä. Pallon lähellä on koko ajan oltava paljon pelaajia ja pallottomien pelaajien liikkeet ovat yhtä tärkeitä kuin pallollisen.

Kirja vahvistaa, että Milan saattoi pelata harjoituksissa pelin täydellä kentällä ilman vastustajaa ja palloa. Etäisyyksiä opettaakseen Sacchi rakennutti häkin, jossa pallo oli koko ajan pelissä ja Sacchi roikkui tikapuilla häkin reunalla huutaen kovaääniseen ohjeita häkissä oleville pelaajille. AC Milanissa ovat jo hollantilaiset Ruud Gullit ja Marco van Basten. Alkaneelle kaudelle sallitaan Serie A:ssa kolme ulkomaalaisvahvistusta ja Berlusconi on ostanut argentiinalaisen Claudio Borghin, josta Sacchi ei pidä. Sacchi ylipuhuu Berlusconin luopumaan Borghista ja tilalle hankitaan kolmas hollantilainen Frank Rijkaard Sportingista, vaikka seuran ultrat vastustavat Rijkaardin myyntiä ja murtautuvat neuvotteluhuoneeseen ja pahoinpitelevät AC Milanin varapuheenjohtaja Adriano Galliania ja Sportingin puheenjohtaja Arieda Bradaa, joka piilottaa tuoreen sopimuksen alushousuihinsa. Rijkaard on Sacchin haluama tasapainottava pelaaja, joka osaa sekä puolustaa että tukea hyökkäyksiä. Sacchin pelitapa vaatii pelaajilta rautaista fysiikkaa. Mitä pidätte seuraavasta Sacchin muistikirjasta poimitusta harjoituksesta?
11 v 0 match. Team exercise to fine-tune the co-ordinated movement of each player
Continuos running
10 minutes of skipping and explosive starts
5 minutes of hurdles
5 minutes of 9 v 9 in the cage
10 minutes of full-pitch game, 11 v 11, with drills on pressing, zonal work, quick counter-attacks, free-kicks and corners
15 minutes of 2 x 1200 m, at a speed of 4 min 30 sec per km, 2 min 30 sec rest
Uphill running

Eurooppa-cupin ensimmäisellä kierroksella pudotetaan Vitosha (nyk. Levski) Sofia, vaikka loukkaantuneina ovat Franco Baresi, Carlo Ancelotti ja Gullit. Seuraavalla kierroksella on vastassa Belgradin Puna Tähti. Jugoslaavit pelaavat aikaa ja teeskentelevät loukkaantumisia. Milanossa ottelun lopputulos on 1-1. 9.11.1988 pelataan Belgradin Marakanalla yksi jalkapallohistorian oudoimmista otteluista. ”Arkanin” Tiikerien konekiväärituli kuuluu taustalla ja sankka sumu laskeutuu kentän ylle eikä mitään näe. Sacchille kerrotaan, että Belgrad on tehnyt maalin, jota kukaan ei ole nähnyt. Sacchi yrittää protestoida erotuomarille, mutta ei löydä tätä sumun keskeltä. Lopulta tuomari keskeyttää pelin. Pukuhuoneesta Sacchi löytää yllättäen hyökkääjä Pietro Paolo Virdisin siviilivaatteet päällä. Hänet on ajettu ulos kentältä, mutta sitäkään ei ole huomattu. Sen ajan sääntöjen mukaan keskeytetty peli mitätöidään. Uusintaottelu käydään 1-1 lähtötilanteesta ja seuraavana päivänä Marakanalle on ahtautunut 120.000 katsojaa. Evanin laukaus ylittää niukasti Belgradin maaliviivan, mutta tuomari ei uskalla hyväksyä maalia. 74.minuutilla van Basten vie Milanin johtoon, mutta Belgrad tasoittaa. Sitten Roberto Donadonia isketään yhtä aikaa päällä ja kyynärpäällä. Donadonin leuka murtuu ja hän nielaisee kielensä. Donadoni ei näytä elon merkkejä, kun Milanin lääkäri antaa hänelle suusta-suuhun elvytystä, mutta pelaajan jalat alkavat sätkiä. Ottelu venyy jatkoajalle. Kun stadionilla kuulutetaan Donadonin olevan kunnossa ”buuaavat” Tiikerit uutiselle. Rangaistuspotkukilpailussa Milan on etevämpi 4-1 ja jatkaa ontuen kolmannelle kierrokselle.

Seuraava vastustaja on Saksan mestari Werder Bremen. Jostain syystä tuomari ei hyväksy Milanin maalia ja ottelun lopputulos on 0-0, mutta Milanossa riittää van Bastenin maali viemään joukkueen jatkoon. Sacchi on tyytymätön peliin, mutta sitten alkaa jakso, joka jää jalkapallon historiaan. Semifinaalissa tulee vastaan Real Madrid. Ottelu päättyy 1-1, vaikka Milan dominoi ottelua täysin prässäämällä ja hyökkäämällä jatkuvasti. Hillsboroughin katastrofi on sattunut juuri ennen Milanin kotiottelua ja täysi San Siro laulaa tuen osoituksena ”You´ll Never Walk Alone” kuten vain italialaiset osaavat laulaa. Itse ottelussa Milan murskaa Realin 5-0. Ottelun jälkeen katsojat eivät poistu, vaan kuten teatterissa taputtavat pelaajat takaisin pukuhuoneesta kumartamaan.

Finaali pelataan Barcelonassa ja vastassa on Steaua Bukarest, joka on voittanut kolme vuotta aikaisemmin Eurooppa cupin finaalissa juuri Barcelonan. Joukkueessa pelaavat esim. Gheorghe Hagi ja Marius Lacatus. Finaali muuttuu Milanin kotiotteluksi, kun Barcelonaan matkustaa 90.000 Milanin kannattajaa. Pelkästään Milanin harjoittelua pikkustadionilla seuraa 20.000 katsojaa. Romanian Ceausescun hallitus ei salli kansalaisten matkustamista ulkomaille, joten kaikki liput ovat päätyneet Milanolaisille. Myös Jumala on Milanin puolella (lainaus kirjasta): Silvio Berlusconi joins us in the dressing room, deep in the bowels of the stadium. I tell him about our incredible bus journey. “You should have been on board with us, Mr president…”
He’s obsessed with the facilities in the ground. I say to him: “Did you know that there is even a chapel down here?”
“Really? Where?”
He disappears, returns and tells me: “Arrigo, I prayed. And I told the Heavenly Father that Steaua lot are all communists. He´ll be on our side.”

Ottelussa Milan nuijii romanialaiset nurmen pintaan. 1-0 Gullit, 2-0 van Basten, 3-0 Gullit ja 4-0 van Basten. Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen kapteeni Franco Baresi pääsee nostamaan voittopokaalin ilmaan.

Kirjan arvostelu: Mainittakoon että tuon ajan Milan pelasi välillä 1989-95 viisi kertaa Eurooppa cupin/Mestareiden liigan finaalissa, joista voitti kolme ja hävisi kaksi. Lisäksi tuosta joukkueesta nousi peräti neljä tulevaa huippuvalmentajaa, jotka ammensivat Sacchin perinnöstä: Carlo Ancelotti, Frank Rijkaard, Marco van Basten ja Roberto Donadoni.

Muistan selanneeni tätä kirjaa semikiinnostuneena Roomassa juuri ennen korona-aikaa, mutta kirja jäi ostamatta, kun italia ei taivu minulla riittävän hyvin. Taannoin käteen tarttui englanninkielinen käännös ja luin kirjan ilman erityisen suuria odotuksia. Turhaan – sillä joskus tällaisia pieniä helmiä tulee puun takaa. Kirja etenee yhtä päättäväisesti ja vauhdilla kuin kuvaamansa joukkue, eikä pyytele mitään anteeksi ja potkii kuin villivarsa.

Luigi Garlando on kirjan toinen kirjoittaja, mutta kun kaikki perustuu Sacchin kuuluisaan ”Smemorandaan” muistikirjaan, niin autenttisuus ja Sacchin läsnäolo suorastaan huokuu kirjan sivuilta. Kirja ei ole ainoastaan Rossoneri-faneille, vaan kaikille jalkapallon ystäville, jotka haluavat ymmärtää miksi futista tänä päivänä pelataan huipputasolla kuten sitä pelataan. Vahva lukusuositus ja arvostelu on neljä ja puoli tähteä viidestä. Serie A alkaa ensi viikolla. Berlusconin ja Gallianin Monza on mielenkiintoinen. Sedät jaksaa heilua. Edellä sanotusta huolimatta – Forza Roma! Olisiko tämä viimein se vuosi?

[Lasitten]

Luin ja lopulta sitten kuuntelin Johanan Ruohosen Naisten laji -kirjan EM-kisojen innostamana ja vaikka kirja olisikin kaivannut vähän enemmän kustannustoimittamista, niin suosittleen sitä suuresti kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Aika paljon tahallaan tai tahattomasti unohdettua naisten jalkapallon historiaa kirjassa. Iso osa kirjasta aiheutti joko vitutusta tai hämmennystä siitä miten paljon naisten jalkapalloa on väheksytty tai sen kehitystä on tarkoituksella kampitettu. Aktiivinen ja itsenäinen nainen kentällä on koettu uhkaavana ja tämän takia mm. FA on kieltänyt naisten pelaamisen liiton alaisuudessa 50 vuodeksi.

Kirja olisi kaivannut pientä panostusta siihen, että kaikki kirjan sisältämä tieto olisi ollut paremmassa järjestyksessä. Tämä on osaltaan kirjoittajan aktiivinen päätös, koska kirja on kirjoitettu "matkakertomuksen" muotoon.

Mutta siis kokonaisuudessaan iso suositus kirjalle, itsellä se toimi lopulta paremmin kuunneltuna.

[Heppatiitti]

STEVEN GERRARD JA DONALD MCRAE: LIVERPOOL-IKONI: OMAELÄMÄKERTA. Sivuja 460; ilmestymisvuosi 2015 ja suomennos 2017.

Taustaa kirjoittajasta: Donald McRae syntyi vuonna 1961 Etelä-Afrikassa. Nuorukaisena hän työskenteli kirjallisuuden opettajana Sowetossa, kunnes oli pakotettu jättämään maan vuonna 1984, jonka jälkeen hän on asunut Englannissa. McRae on lukuisien palkittujen tietokirjojen tekijä. Hän  on voittanut kahdesti arvostetun William Hill Sports Book of the Year-palkinnon, jota voisi pitää englanninkielisten urheilukirjojen Oscar-palkintona.

Kirjan päähenkilöstä: Steven Gerrard syntyi vuonna 1980. Hän pelasi yleensä keskikentän keskustassa ja oli tunnettu pitkistä avaavista syötöistään sekä kovista laukauksistaan ja taklauksista. Gerrardista tuli varsinainen Liverpool-ikoni ja seuran pitkäaikainen kapteeni. Kaikkiaan hän edusti seuraa 710 ottelussa ja teki seuralle 186 maalia. Liverpoolin riveissä hän voitti Englannin liigacupin kolmesti, FA-Cupin kahdesti ja kerran sekä Mestareiden liigan että UEFA-Cupin.

Englannin maajoukkueessa Gerrard pelasi 114 ottelua ja teki niissä 21 maalia. Liverpool uran jälkeen Gerrard piipahti LA Galaxyssä, jonka jälkeen siirtyi Glasgow Rangersin valmentajaksi ja sen jälkeen Valioliigaan Aston Villan valmentajaksi. Gerrard on naimisissa entisen mallin ja muotitoimittaja Alex Curranin kanssa ja heillä on neljä tytärtä.

Kirjan tapahtumat: Alkusivuilla Gerrard kertoo ensimmäisen elämäkertansa ”Gerrard: My Autobiography” ilmestyneen vuonna 2006 ja uuden kirjan keskittyvän sen jälkeisiin tapahtumiin. Kirja lähtee räväkästi liikkeelle, kun Gerrard itkee autossa. Liverpool on voittanut Valioliigan edellisen kerran vuonna 1990 ja 27.4.2014 Gerrard on kompastunut alimpana pelaajana ja Chelsean Demba Ba karannut maalintekoon sekä romuttanut Liverpoolin ja Gerrardin pakkomielteisen unelman Valioliigamestaruudesta. Kirja keskittyy kuvaamaan seikkaperäisesti ja ottelu ottelulta kautta 2013-14. Gerrardin aikaisempi jalkapalloura kerrotaan takautumina ottelukuvausten välissä.

Gerrard kiinnitetään Liverpoolin akatemiaan jo 8-vuoitaana. Ykkösjoukkueessa hän debytoi 1998 ja edustaa seuraa 17 kautta ilman liigamestaruutta. Tämä liigamestaruuden metsästäminen on kirjan punainen lanka jota seurataan. Välillä onneksi maltetaan kuvata maajoukkueuraakin, joka alkaa vuonna 2000 Ukrainaa vastaan, siten että Tony Adams karjaa pukuhuoneessa nuorukaiselle: ”Oletko sä vittu valmis tähän?” Gerrardista tulee aikanaan maajoukkueen kapteeni, mutta maan kohtalona tuntuu aina olevan putoaminen puolivälierissä arvokisoissa.

Kauden 2013-14 ottelukuvausten välissä opimme, että parhaat pelaajat joiden kanssa Gerrard on Liverpoolissa pelannut ovat Luis Suarez, Fernando Torres ja Xabi Alonso. Liverpoolin managereista Gerrard arvostaa Gerard Houllieria ja Brendan Rogersia, jota pitää erityisen lämpimänä ihmisenä. Rafa Benitez saa kunnioitusta managerina, mutta ihmisenä Gerrard pitää Beniteziä tunteettomana ja jääkylmänä, joka aina kutsui kapteeniaan vain sukunimellä Gerrard. Jose Mourinho yritti kolmesti ostaa Gerrardin ja miesten välillä näyttää olevan syvä kunnioitus ja Gerrard sanoo pitävänsä Mouta maailman parhaana managerina.

Parhaimmillaan kirja on, kun Gerrard suorasukaiseen tapaansa kuvaa esim. miten saa nappikset erittäin arkaan paikkaan ja seurakavereiden riemun, kun kapteenin kaluun ommellaan tikkejä, tai vuoden vaihteen 2008 baari nujakoinnista, josta Gerrard saa lopulta oikeudessa vapauttavan tuomion. 16-vuotiaana Gerrard nautti Melwoodin-akatemiassa 47,50 punnan viikkopalkkaa ja lisäksi hänen vanhempansa saavat 40 puntaa viikossa. Uransa ehtoolla Gerrard kertoo saaneensa Qatarista tarjouksen 13,5 miljoonan euron nettopalkasta. Erityisen herkkä paikka Gerrardille on Hillsboroughin katastrofi, jossa hänen serkkunsa Jon-Paul oli yksi 96:sta henkensä menettäneestä katsojasta. Tapahtumahetkellä Gerrard on 15-vuotias ja Hillsboroughin 25-vuotismuistoseremoniassa Merseysiden kirkonkellot soivat 96 kertaa, eivätkä uhrit ole vieläkään saaneet oikeutta. Sivuja saa myös Craig Bellamyn täysi sekoaminen John Arne Riiseen vuonna 2007 pieleen menneen karaokeillan jälkeen, jolloin Bellamy hyökkää nukkuvan Riisen kimppuun suosikkigolfmailallaan rautakasilla. Tunteeton Benitez peluuttaa molempia seuraavan päivän ottelussa.

Tarkasti kuvataan myös Gerrardin viimeinen Liverpool-kausi 2014-15. Viimeisen Anfieldin ottelun jälkeen yleisö laulaa suosikilleen: ”Stevie Gerrard on kapteenimme/Stevie Gerrard on punainen/Stevie Gerrard pelaa Liverpoolille/scouser paljasjalkainen.” Tähän olisi ollut hyvä päättää kirja, mutta jostain syystä tämän jälkeen kuvataan Gerrardin suurin voitto Liverpoolin kanssa, eli vuoden 2008 Mestareiden liigan finaali, johon Benitez lähtee väärällä taktiikalla ja AC Milan johtaa puoliajalla jo 0-3. Gerrard tekee toisella puoliajalla kavennuksen ja lopulta Liverpool voittaa rangaistuspotkujen jälkeen, vaikka Gerrard myöntää reilusti Milanin olleen parempi joukkue.

Ennen Los Angelesiin lähtöään Gerrard myy Liverpoolin kotinsa Brendan Rogersille ja miettii, että olisi voinut vielä jatkaa Liverpoolissa alennetulla palkalla rotaatiopelaajan roolissa, jos seura olisi tarjonnut hänelle mahdollisuutta päästä myöhemmin osaksi valmennustiimiä.

Kirjan arvostelu: Tunnetusti suorapuheinen Steven Gerrard ja yksi maailman arvostetuimmista urheilukirjailijoista. Mikä voisi mennä pieleen? Aika moni asia. Kirja keskittyy ensimmäisen vuonna 2006 ilmestyneen Gerrard-elämäkerran jälkeisiin asioihin. McRae on valinnut kertomatavakseen kuvata todella tarkasti Gerrardin paria viimeistä aktiivikautta, mutta aina muutaman sivun jälkeen hypätään johonkin vuosien takaiseen tapahtumaan ja kun tätä tapahtuu yli 400:n sivun verran vaatii lukijalta aikamoista keskittymistä siihen missä vuodessa ollaan kulloinkin menossa. Itse olen lukenut McRaen tuotannosta vain nyrkkeilykirjat ja se, että kirjailija on mestarillinen nyrkkeilyn ja nyrkkeilijöiden kuvaaja, ei näköjään tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi mestarillinen jalkapallon kuvaajana.

Suurin ongelma on kuitenkin siinä, että kirja kertoo lähes kaiken jalkapalloilija Steven Gerrardista, mutta kovin vähän ihmisestä nimeltä Steven Gerrard ja voisi päätellä, ettei miehellä ole lainkaan elämää pelikenttien ulkopuolella. Gerrard mainitsee, että hänen vaimonsa Alex ei pidä julkisuudesta ja ilmeisesti on tehty yhteinen sopimus, että vaimo ja tyttäret pidetään kirjan ulkopuolella. Tämä tekee kirjasta hiukan yksipuolisen ja värittömän, kun ottelukuvaukset vyöryvät toisensa jälkeen jatkumona. Ennakko-odotuksiin nähden kirja on melkoinen pettymys. Vain paatuneimmille Pool-faneille. Arvostelu on kolme tähteä viidestä.

[toksikko]

Tapahtumahetkellä Gerrard on 15-vuotias

Siis 1980 syntynyt tyyppi oli 15-vuotias vuonna 1989?

 Tähän olisi ollut hyvä päättää kirja, mutta jostain syystä tämän jälkeen kuvataan Gerrardin suurin voitto Liverpoolin kanssa, eli vuoden 2008 Mestareiden liigan finaali, johon Benitez lähtee väärällä taktiikalla ja AC Milan johtaa puoliajalla jo 0-3.

Tämä on kai tapahtunut jossain rinnakkaistodellisuudessa.

[Heppatiitti]

Siis 1980 syntynyt tyyppi oli 15-vuotias vuonna 1989?

Tämä on kai tapahtunut jossain rinnakkaistodellisuudessa.

Sori; näppäilyvirheitä, vaikka olin itse paikan päällä tuolla olympiastadionilla (missä ei olympialaisia ole järjestetty).

[ALPPIK]

Hesan kirjakaupoista näitä etsiville tiedoksi, että Kaisaniemen Rosebudissa on sekä Punapaidoista huuhkajiksi että Valkoinen baletti 5 euroa per kirja. Heti siinä kun tulee sisään.

[Heppatiitti]

TOBIAS JONES: ULTRA – THE UNDERWORLD OF ITALIAN FOOTBALL. Ilmestymisvuosi 2019 ja sivuja 401.

Taustaa kirjoittajasta: Tobias Jones syntyi Somersetissä vuonna 1972. Hän opiskeli Jesus Collegessä Oxfordissa historiaa ja englannin kieltä. Jones on kirjailija, tutkivajournalisti ja opettaja. Jones on julkaissut kirjoina faktaa ja fiktiota. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat ”The Dark Heart of Italy” ja ”Blood on the Altar.” Kirjojen lisäksi Jones on yksi Windsor Hill Wood-kommuunin perustajista ja kirjoittanut TV-sarjoja ja dokumentteja sekä RAI:lle että BBC:lle.

Jones on liittynyt lukuisiin ”italialaistuneisiin” britteihin, jotka ovat kirjoittaneet jalkapallosta (esim. Tim Parks, John Foot, Paddy Agnew) ja asuu nykyään Parmassa luennoiden englantilaiset kirjallisuudesta Parman yliopistossa. Jones on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Kirjan tapahtumat: Tim Parks kiersi klassikossaan ”A Season with Verona” kauden Hellas Veronan pahamaineisen ja uusfasismiin kallellaan olevan ”Brigate Gialloblue” ultraryhmän kanssa. Jones on valinnut saman lähestymistavan, mutta hän kiertää ja liikkuu Cosenzan pikkukaupungin ultrien kanssa. Cosenza sijaitsee syvällä etelässä ja sen joukkueen sarjataso vaihtelee Serie B:een ja Serie C:een välillä. Seuran fanit ovat vasemmalle kallellaan ja heidät tunnetaan poikkeuksellisesta suvaitsevaisuudestaan. Paradoksina yksi Cosenzan ultrien johtajista on fransiskaanimunkki isä Fedele, jonka egoa suurempi on vain hänen sydämensä. Jones on käsittänyt, ettei ultria voi ymmärtää, ellei ole heidän kanssaan. Ultrat välittävät vain toisten ultrien arvostuksesta.

Fanitoimintaa, tappeluita fanien kesken ja erotuomarien painostusta oli Italiassa ollut jo vuosikymmeniä ennen virallisten ultraryhmien perustamistakin. Ensimmäiset tunnustetut ultraryhmät olivat 1968 perustetut AC Milanin nimeen vannoneet ”Fossa dei Leoni” ja ”Commandos Tigre.” Seuraavana vuonna perustettiin Sampdorian, Torinon ja Interin ultraryhmät. Elettiin Italian ns. lyijyvuosia, jotka olivat väkivallan, poliittisen terrorin ja toistuvien pommi-iskujen värittämiä. Myös ultraryhmien väliset yhteenotot, jotka pahimmillaan johtivat kuolonuhreihin, olivat arkipäivää stadioneilla ja niiden läheisyydessä. 70-luvulla enemmistö ultraryhmistä oli vasemmalle kallellaan, mutta nuorisotyöttömyyden kasvaessa vasemmisto menetti yhteyden työväenluokkaan. Asiaan vaikutti myös Neuvostoliiton romahdus, mutta ennen kaikkea monien uusfasististen liikkeiden nousu, jotka saivat vankan jalansijan lukuisissa ultraryhmittymissä. Myös valtaan nousseen Silvio Berlusconin Forza Italia-puolue osasi liittoutua ja flirttailla äärioikeiston kanssa.

Ultrat eivät luota valtioon, järjestelmään, eivätkä varsinkaan poliisiin. 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa poliisien otteet ja rangaistukset ultria kohtaan kovenevat. Vuonna 2007 poliisitarkastaja Filippi Raciti kuolee Catanian ja Palermon ultrien välisen taistelun yhteydessä ja uusissa laissa rajoitetaan mm. lippukauppaa, joka on ollut ultraryhmien päätulonlähteitä. Soihdun sytyttämisestä voi saada viiden vuoden daspon (stadionkiellon), turva-aidan yli kiipeämisestä vuoden vankeutta, hyökkäyksestä poliiseja vastaan vankeutta neljästä kuuteentoista vuotta. Vuonna 2009 otetaan käyttöön ultrien inhoamat Tessera del Tifosot (fanikortit).

Ultrat osaavat iskeä takaisin ja liittoutua. Pian tarkastaja Racitin kuoleman jälkeen liipasinherkkä liikennepoliisi ampuu Lazion ultran. Racitin kuoleman jälkeen Serie A oli keskeytetty, mutta nyt ei otteluita edes siirretä. Mellakoita syttyy ympäri maata ja kiivaimmat Roomassa, jossa AS Roman ja Lazion ultrat yhdistävät voimansa ja liekit nousevat pitkin kaupunkia. Ultrat valtaavat mm. Italian Olympiakomitean päämajan ja kolme poliisiasemaa.

Missään muualla ei ultrilla ole yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin Italiassa. Vuonna 2004 Rooman derbyssä on räjähdysherkkä tunnelma. Poliisi ampuu kyynelkaasua katsomoon ja mellakkapoliisit mukiloivat katsojia. Stadionilla lähtee liikkeelle perätön huhu, että lapsi on kuollut poliisiauton alle. Yleisö alkaa huutaa ”Assassini, assassini!” Toisen puoliajan alkaessa yleisö vaatii ottelun keskeyttämistä, kolme Roman ultraa kävelee kentälle keskustelemaan Roman kapteenin Francesco Tottin kanssa ja vaativat ottelun keskeyttämistä. Totti sanoo pelaajille ja virkailijoille: ”Jos jatkamme ottelua, he tappavat meidät.” Ottelu keskeytetään. Vuonna 2012 Genoa on häviöllä Sienaa vastaan 0-4, kun Genoan ultrat keskeyttävät pelin. He pakottavat Genoan pelaajat riisumaan paitansa, koska eivät ole sen arvoisia, että saavat kantaa seuran värejä. Joskus myös tavisten pinna katkeaa ultriin. Angelo Grasso oli Catanian stadionin vahtimestari. Hänellä oli pieni asunto stadionin yhteydessä, jonka ikkunat ultrat rikkoivat ja virtsasivat sen päälle katsomosta. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen Grasson sulake paloi. Hän latasi haulikon ja tyhjensi sen curvaan. Yksi kuoli ja 32 haavoittui.

Monien ultrien periaate on ollut ”pukeudu hyvin, käyttäydy huonosti.” Poliisien kovenevat otteet ja tiukentuneet rangaistukset pakottivat ultrat luopumaan tästä, jotta he sulautuisivat normikannattajien joukkoon. Italia oli pitkään ollut hyvin sisäänpäin kääntynyt ja ulkomaalasilta sulkeutunut maa. Vuonna 1981 Italiassa oli vain 321.000 ulkomaalaista, mutta vuonna 2015 jo yli viisi miljoonaa. Muukalaisviha ruokki uusfasismia ja äärioikeistolaisia ultraryhmiä. Italian alamaailma alkoi soluttautua entistä enemmän ultraryhmiin ja otti hallintaansa lippukauppaa ja huumeiden jakelua. Monista ultrista tuli mafian, camorran tai ndranghetan kenttäsotilaita ja välittäjiä. Vuonna 2013 Juventukselle perustettiin uusi ultraryhmä, joka oli suoraan Ndranghetan komennossa. Järjestelmän vastaus oli entistä kovemmat rangaistukset. Vankilapaon yrityksestä sai puolen vuoden lisäyksen rangaistukseen, mutta jos daspon alainen ultra myöhästyi pelipäivänä ilmoittautumisesta poliisiasemalla saattoi rangaistus olla kolme vuotta. Vaarallisen esineen heittämisestä kadulla sai sakkoa, mutta jos saman esineen heitti ottelutapahtuman yhteydessä oli rangaistus vuodesta neljään vuotta vankeutta.

Kirja esittelee myös tunnetuimpia ultrajohtajia, kuten Juventuksen ”Drughien” Pino Coldheartin tai Lazion ”Irriducibilien” Fabrizio Piscitellin – paremmin tunnettu nimellä Diabolik, jonka elämä päättyi kolme vuotta sitten laukaukseen päähän ilmeisesti Napolin alamaailman toimesta. Kaikkein kiinnostavin ultrajohtaja on kuitenkin Cosenzan isä Fedele. Monesti ultrien hyvät työt unohtuvat tappeluiden ja rikosten takia. Cosenzan ultrat välittävät apua Afrikkaan, pitävät yllä soppakeittiöitä, nuorisotoimintaa ja järjestävät asuntoja pakolaisille ja kodittomille. Vuoden 2009 Aquilan maanjäristyksen jälkeen Amatricen pormestari sanoi ultraryhmittymien avusta olleen enemmän hyötyä kuin poliitikkojen teoista kolmenkymmenen vuoden ajalta. Oikealle ultralle stadion on temppeli, katsomokoreografia messu ja chantit uskontunnustus. Mitä vain oman seuran ja värien puolesta.

Kirjan arvostelu: Tobias Jones on elänyt ja liikkunut ultrien kanssa ja oppinut ymmärtämään heitä. Kirja on vaatinut valtavasti työtä, tutkimuksia ja haastatteluja. Lähdeluettelo on vähintäänkin vaikuttava ja kirja tarjoaa laudaturtason tiedot Italian ultrista, ultraryhmistä ja ryhmien historiasta, sekä siitä miten ryhmät ensin ottivat oppia englantilaisista esikuvistaan, mutta sitten menivät toiminnassaan niistä ohitse sekä hyvässä että valitettavasti myös pahassa. Kirjaa ei voi olla vertaamatta Parksin klassikkoon, mutta sen hurjaan imuun tämä ei aivan nouse. Silti erinomainen teos. Vahva lukusuositus ja arvostelu on neljä tähteä viidestä.

[tactico]

TOBIAS JONES: ULTRA – THE UNDERWORLD OF ITALIAN FOOTBALL. Ilmestymisvuosi 2019 ja sivuja 401.

Todella kiinnostavan oloinen kirja -> tilaukseen. Kiitos esittelystä!

[Heppatiitti]

ALEX FERGUSON: OMAELÄMÄKERTA. Ilmestymisvuosi 2013 ja suomennos 2016. Sivuja tilastojen kanssa 401.

Taustaa kirjoittajasta/päähenkilöstä: Alex Ferguson syntyi Glasgowissa Skotlannissa 1941. Omalla pelaajaurallaan Ferguson oli tehokas hyökkääjä Skotlannin liigassa ja maajoukkueessa. Kaudella 1965-66 hän voitti Skotlannin liigan maalikuninkuuden. Kannuksensa valmentajana hän ansaitsi toimimalla 1978-86 Aberdeenin managerina johtaen seuran kolmeen Skotlannin mestaruuteen ohi maan perinteisten mahtiseurojen. Lisäksi Aberdeen voitti sensaatiomaisesti Cup-voittajien cupin 1983. Menestys poiki pestin vuonna 1986 Manchester Unitediin, jota Ferguson valmensi uransa loppuun asti vuoteen 2013. Menestys seurasi Fergusonia. Manchesterissa hän voitti Valioliigan peräti 13 kertaa, FA-Cupin viisi kertaa ja liigacupin neljästi. Lisäksi United voitti Cup-voittajien cupin 1991 ja kirkkaimpana kruununa Mestareiden liigan 1999 ja 2008.

Ferguson oli Manchester Unitedin historian pitkäaikaisin valmentaja. Ferguson aateloitiin vuonna 1999. Ferguson on ollut naimisissa Cathy Fergusonin (o.s. Holding) kanssa vuodesta 1966 lähtien. Heillä on kolme poikaa, joista Darren on tehnyt kohtuullisen uran jalkapalloilijana ja valmentajana. Jalkapallon ulkopuolisista harrastuksista Fergusonin sydäntä lähinnä on hevosurheilu ja hän omistaa osuuksia 30 kilpahevosesta.

Kirjan tapahtumat: Kirjan alkusivuilla kerrotaan teoksen olevan jatko Fergusonin aiemmalle elämäkerralle (ilmestynyt vuonna 2000) ja tämän uudemman kirjan keskittyvän Manchesterin vuosiin. Tämän johdosta Fergusonin Skotlannin vuodet käydään läpi pikavauhdilla. Fergusonin juuret ovat Glasgowin telakkakaupunginosassa. Ensimmäisen valmennuspestinsä hän saa East Stirlingistä, jossa pelaajat ansaitsivat kuusi puntaa viikossa. Seuraavassa pestissä St.Mirrenissä pelaajat tienaavat 15 puntaa viikossa. Ennen siirtymistään Aberdeeniin pyörittää Ferguson valmennustöiden ohella kahta pubia, joita itse kuvaa juottoloiksi. Aberdeenin aikaa ei kirjassa kuvata, vaan siirrytään suoraan Manchesterin menestyksen vuosiin, jossa liikutaan surutta eri vuosikymmenien välillä; pääpainon ollessa kuitenkin 2010-luvun alussa.

Pelaajista oman lukunsa kirjaan ovat saaneet Beckham, Rio Ferninand, Ronaldo, Keane, Van Nistelrooy ja Rooney. Kilpailevista valmentajista omat lukunsa ovat saaneet Wenger ja Mourinho, joka oli aikoinaan Fergusonin pitkäaikaisen kakkosvalmentaja Carlos Queirozin paras oppilas. Ferguson kertoo arvostavansa Mourinhoa, mutta Wengerin kanssa hänellä oli pitkään vaikea suhde, mutta yhteistä heillä oli, että molemmat vihasivat häviämistä. Rafa Benitezistä Ferguson toteaa vain, että ei ole väleissä tämän kanssa. Ronaldo oli Queirozin löytö ja oli pitkälti tämän ansiota, että 18-vuotias portugalilainen valitsee Real Madridin sijasta Manchesterin, jonne pelaajan mukana muuttivat myös äiti ja sisko.

Manchesterin suurin kultakausi sattuu vuosiin 1995-2001, jolloin ”vuosiluokka-92” voittaa viisi mestaruutta jaossa olleista kuudesta. Ferguson osasi pitää kuria ja laittaa supertähdet ruotuun – tarvittaessa vaikka myymällä. Ferguson sanoo Roy Keanen kropan terävimmän kohdan olleen kieli ja kun Keane Manchester United-televisiossa lyttää omat joukkuetoverinsa on Keanen lähdettävä, vaikka kyseistä pätkää ei päästetty julkisuuteen. Samoin ovi kävi David Beckhamille kuuluisan ”kenkäepisodin” jälkeen. Ferguson kertoo tätä edeltäneen ”myssyepisodin” jossa Beckham oli kieltäytynyt riisumasta myssyä ravintolassa, kun oli seuraavaksi päiväksi kutsunut koolle lehdistön esitelläkseen uuden hiustyylinsä.

Maalivahdeista Ferguson piti erityisessä arvossa Peter Scmeicheliä ja Edwin van der Saria, sekä toppareista Steve Brucea, Gary Pallisteria, Jaap Stamia ja Rio Ferninandia. Tässä värikäs lainaus kirjasta ja pelaajien suhteista: Sitä vastoin Schmeichelilla oli viha-rakkaussuhde Steve Bruceen ja Gary Pallisteriin. Hän huusi ja karjui heille, ja Bruce vastasi takaisin: ”Takaisin maaliin, saksalainen menkkatussu.” Schmeichel vihasi sitä. ”En ole saksalainen”, hän sähähti.

Ferguson oli mestari uudistamaan joukkuetta ja löytämään uudet runkopelaajat vuosikymmenestä toiseen. Pallon pitäminen oli Unitedissa uskonnon asemassa, mutta pallonhallinta ilman vastustajan puolustuksen läpi murtautumista kuitenkin pelkkää ajanhaaskausta. Saamme tietää, että Fergusonille tarjottiin Englannin maajoukkueen valmentajan pestiä kahdesti 1999 ja 2001, jolloin itse suunnitteli eläkkeelle jäämistä ensimmäisen kerran. Fergusonin sydämeen asennettiin tahdistin 2004.

Manchesterin pitkäaikainen toimitusjohtaja David Gill oli mies Fergusonin mieleen ja eräs aikakausi päättyi, kun Gill erosi ja Ferguson jäi eläkkeelle samaan aikaan. Ferguson on entinen ammattiliiton luottamusmies ja sitä kautta vankkumaton Labourin-kannattaja. Fergusonin hevosharrastus on kaikkien tiedossa ja muut jalkapallon ulkopuoliset harrastukset ovat hyvät viinit ja kirjallisuus. Fergusoneilla on asunto New Yorkissa ja Alexia kiinnostaa tutkia John F. Kennedyn murhaa ja sen takana mahdollisesti ollutta salaliittoa sekä Amerikan sisällissotaa. Valmennuksellinen esikuva löytyy yllättäen soikiopallon parista – Vince Lombardi – ja miehissä on kyllä samaa ehdottomuutta ja voittamisen paloa. Vaimostaan Cathystä Ferguson kirjoittaa kauniisti ja myöntää, kuten lähes kaikki tunnetut miesvalmentajat, että lasten kasvatus jäi kyllä täysin vaimon harteille.

Kirjan arvostelu: Nähtävästi minun pitää lukea Fergusonin aikaisemmin ilmestynyt elämäkerta, kun olin toivonut rautaisannosta siitä, miten Ferguson nosti Aberdeenin Euroopan huipulle. 80-luvun alku oli vielä aikaa, jolloin keskikokoinenkin seura saattoi hyvällä valmennuksella ja kohtuullisilla satsauksilla päästä huipputuloksiin. Manchesterin vuosissa ei ole minulle juuri mitään uutta, mutta Fergusonin suora- ja järkevä lähestymistapa toimii hyvin.

Ainoastaan Fergusonin nimi näkyy kirjan kannessa, mutta kirjan lopussa hän kehuu vuolaasti Paul Haywardia avusta tekstin pitämisestä raiteillaan ja muokkaamisesta parempaan järjestykseen. Googlettamalla Hayward paljastuu kokeneeksi urheilutoimittajaksi ja myös tämän kirjan haamukirjoittajaksi. Oh well, what the hell…Ferguson on kuitenkin henkilönä ja persoonana sen verran kiinnostava, että annetaan tälle kirjalle kolme ja puoli tähteä viidestä.

[ariaga]

Minäkin olen palannut pitkästä aikaa futiskirjojen maailmaan. Tässä arvio kolmesta historia-aiheisesta teoksesta, jotka ovat seuraavat:
Jo mainittu Jonathan Wilsonin The Names Heard Long Ago: How The Golden Age of Hungarian Football Shaped the Modern Game
James Kellyn Golden: Why Belgian Football is More Than One Generation
Jo Arafin Generazione Wunderteam: The Rise and Fall of Austria's Wonder Team

Wilson on tosiaan profiloitunut viime aikoina futishistorian kuninkaaksi, ja selviytyykin voittajana tästä kolmen kamppailusta. Paljon komppaan Vorssanderin ja Näätäkeisarin edellisen sivun arvioita. Kova taustatyön määrä, ja varsinkin sota-aikojen kuvauksessa elää aika vahvasti unkarilaisten futisvaíkuttajien mukana. Erno Erbsteinin tarina jäi kaikkein parhaiten mieleen.

Miinusta kirjalle tulee täältäkin narratiivien luomisesta ja ylläpitämisestä. Wilsonin kaltaisen futisnörtin pitäisi ehdottomasti tietää, että 50-luvun unkari ei kehittänyt valeysiä. Kyseessä oli itse asiassa Keski-Euroopassa yleisessä käytössä ollut taktiikka, jolla Unkarikin pelasi Englantia vastaan jo 30-luvulla. Tämä olisi selvinnyt, jos Wilson olisi perehtynyt enemmän maajoukkueen vaiheisiin muutenkin kuin arvoturnausten kautta. Maajoukkueiden ystävyysottelut olivat isoja tapahtumia näihin aikoihin, ja niiden ohittaminen onkin mielestäni muuten hyvän kirjan suurin puute.

Toinen virheellinen narratiivi on käsite jostain Unkarin kultaisesta ajasta, joka säilyi vuosikymmeniä ja päättyi vuoden 56 vallankumoukseen. Tosiasiassa tähänkin ajanjaksoon mahtuu paljon nousuja ja laskuja, ja esimerkiksi Unkarin 60-luvun joukkue kestää kyllä vertailun kaikkiin aikaisempiin, lukuun ottamatta sitä 50-luvun joukkuetta. Alamäki alkoi todellisuudessa vasta 70-luvulla. Niin, ja jos "moderni jalkapallo" luotiin jo 20-luvulla, niin onko termillä edes mitään merkitystä?
---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kokeneen Wilsonin vastapainoksi James Kelly paljastuu kaveriksi, jolla ei ole suurta tietämystä futishistoriasta, ja joka on kirjoittelemassa ensimmäistä kirjaansa. Tämä näkyykin jossain määrin. Kun johdanto on luokkaa "hei, sä et varmaan ole koskaan kuullut Wilfried Van Moerista", lukija voi arvata, että kyseessä on enemmän aloittelijoille suunnattu kirja. Kelly on kuitenkin tehnyt läksynsä, ja kirja palastuu ihan päteväksi. Seassa on mukavasti brittityylistä kuivaa huumoria. Belgian futiksen varhainen historia ohitetaan turhan nopeasti, mutta 60-90 luku on esitelty aika kattavasti. Kellyllä pysyy kronologia hyvin käsissä, ja sekä majun että seurajoukkueiden huippuhetket on raportoitu hyvin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arafin kirja tuli luettua viimeisempänä, joten siitä on vahvimmat muistikuvat. Kirja käsittelee itse asiassa enemmän koko toista maailmansotaa edeltänyttä Itävallan jalkapalloa kuin varsinaista Wunderteamia, mikä kyllä omasta mielestäni oli ihan vain positiivinen asia. Arafin kirja on Kellyn ja jopa Wilsoniin vastaaviin verrattuna selvästi poukkoilevin. Asioita ei seurata niinkään kronologisesti kuin aiheittain, mikä aiheuttaa sen, että jotkut asiat käsitellään turhan moneen kertaan. Toistoa on niin paljon, että välillä tuntuu siltä, kuin kappaleet olisivat eri tyyppien kirjoittamia.

Joukkoon mahtuu myös aivan käsittämättömiä lapsuksia. Kirjan mukaan Herbert Chapman jätti Arsenal-hommat vuonna 1934. Työt yleensä tosiaan jäävät, kun joku kuolee. Myös joukkue Ambrosiana Di Meazza on kai sinänsä oikein, mutta tästä versiosta saa kyllä käsityksen, että tässä on nyt vain copy-pastettu jotain tajuamatta, mistä oikeasti on kyse (kyseessä siis Inter).

Kirja myös vaatii lukijalta aika paljon tietämystä. Nimiä viljellään ns. helvetisti, ja tekijä tuntuu olettavan, että jokainen randomi sukunimi merkitsisi lukijalle jotain, joten ihan aloittelijalle tämä kirja ei ehkä sovi. Jälkipuheessa Araf kertoo tavoitteena olleen, että lukija käsittää Wunderteamin olleen muutakin kuin vain Sindelar ja Meisl. Tässä tavoitteessa kyllä epäonnistutaan totaalisesti. Kirjan perusteella Wunderteam vaikuttaa juurikin joukkueelta, jossa on Sindelar ja kymmenen randoa. Tosiasiassa Wunderteamin suuruus perustui Gschweidl/Sindelar/Schall -trioon (Sindelar valeysinä, huom. Wilson). Tämän trion hajottua myös joukkueen liito loppui, mutta kirja yrittää aika itsepintaisesti pitää yllä narratiivia koko 30-luvun kattaneesta Wunderteamista, jonka Natsi-Saksa lopulta tappoi. Kirja pääsee kyllä lähelle tämän myytin debunkkaamista, mutta ei aivan tunnu pääsevän sinne.

Tästä päästäänkin kirjan parhaaseen antiin, johon kuuluu myyttien murtaminen. Sindelarin kuoleman ja Saksa-Itävalta anschluss-pelin (vuoden 38 siis, ei 82) myytit murretaan tasokkaasti ja huolella. Kirja parantaakin huomattavasti loppua kohti, ja parhaat kappaleet ovat loppuosan Natsi-Saksan ja Itävallan jalkapallon välisen suhteen tutkimiset.
---------------------------------------------------------------------------------------------

Kaikissa kirjoissa on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, mutta kaikki saavat saman lukusuosituksen kuin suurin osa futishistoriakirjallisuudesta. Jos nimen ja aiheen perusteella tuntuu, että kirja olisi lukemisen arvoinen, niin se varmasti sitä myös on.

[Roger Kuitti]

https://www.youtube.com/watch?v=-x8h-IOYsXE

Tallenne eiliseltä Rosebud Sivullisesta, jossa puhuivat painotuoreiden MM-kisojen suurimmat ottelut ja Riistopallon MM-kisat Qatarissa -kirjojen tekijät.

[nptuomin]

Martti Kuuselan muistelmat on nähtävästi julkaistu eilen. En löytänyt Kuusela-topikkia, vaikka pakkohan sellainen on jossain täällä olla.

[Heppatiitti]

DAVID LAGERCRANTZ: MINÄ ZLATAN IBRAHIMOVIC. Ilmestymisvuosi 2011 ja sivuja 483.

Taustaa kirjoittajasta: David Lagercrantz syntyi vuonna 1962 Solnassa. Hän työskenteli toimittajana vuoteen 1993 asti, jonka jälkeen siirtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi. Lagercrantz on kirjoittanut faktaa, fiktiota sekä elämäkertoja. Hänet tunnetaan parhaiten Stieg Larssonin kehittämän Millenium-romaanisarjan neljännen, viidennen ja kuudennen osan kirjoittajana. Zlatan Ibrahimovicin elämäkerta oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjasta on tehty myös vähemmän onnistunut elokuvaversio. David Lagercrantzin isä oli kirjailija, runoilija ja Dagens Nyheterin päätoimittaja Olof Lagercrantz ja äiti suomenruotsalainen Martina Ruin. David Lagercrantz on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.

Kirjan päähenkilöstä: Zlatan Ibrahimovic syntyi vuonna 1981 Malmössä ja varttui Rosengårdin kaupunginosassa, joka tunnetaan maahanmuuttajien ja siirtolaistaustaisten asuinalueena. Ibrahimovic on yksi 2000-luvun parhaimmista maalintekijöistä. Seurajoukkueissa hänelle on kertynyt huimat 862 ottelua, joissa on tehnyt peräti 510 maalia. Seuratasolla Zlatan on voittanut Hollannin mestaruuden kahdesti, Italian mestaruuden viidesti (plus kaksi Juventuksen mestaruutta mitätöitiin calciopolin takia), Espanjan mestaruuden kerran ja Ranskan mestaruuden neljästi. Zlatan on valittu mm. viidesti Serie A:n parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi ja kolmesti Serie A:n parhaaksi pelaajaksi.

Maajoukkueessa suurmenestys on kiertänyt Ruotsia, mutta Ibrahimovic on pelannut 121 maaottelua ja iskenyt niissä 62 maalia. Ruotsin parhaaksi jalkapalloilijaksi hänet on valittu kokonaista 12 kertaa. Zlatanin puoliso on Helena Seger ja heillä kaksi poikaa - Maximilian ja Vincent.

Kirjan tapahtumat: Zlatan kasvaa rikkonaisessa perheessä Rosengårdin siirtolaislähiössä. Hänen isänsä on etniseltä taustaltaan bosnian muslimi ja äiti kristitty kroaatti. Isä on huoltomies ja äiti siivooja. Vanhemmat eroavat Zlatanin ollessa kaksivuotias. Zlatanilla on kaksi vuotta vanhempi sisar Sanela. Sisar- ja velipuolia tulee myöhemmin neljä lisää. Perheessä on pulaa vähän kaikesta ja välillä äidillä kiehuu yli niin, että hakkaa Zlatania ja Sanelaa puukauhalla. Sosiaaliviranomaiset määräävät Zlatanin isälle ja siskon äidille. Isä muistelee Balkanin sotaa, ryyppää ja saa välillä raivokohtauksia. Zlatanista kehittyy nuori polkupyörä- ja myymälävaras.

Jalkapallo tuo sisältöä nuoren koviksen elämään ja Zlatan kikkailee pallolla päivät pitkät ja opettelee temppuja ja harhautuksia. Jalkapalloseuraan hän liittyy kuusivuotiaana ja pääsee 13-vuotiaana alueen ykkösseuraan Malmö FF:ään, vaikka muiden junioreiden isät keräävät listaa, jotta hänet erotettaisiin joukkueesta, koska on iskenyt otsalla toista junioria. Valmentaja kuitenkin tunnistaa lahjakkuuden ja repii listan. Zlatan saa juniorisopimuksen ja palkkaa 1500 kruunua kuussa. Zlatan alkaa kuunnella valmentajia ja treenata tosissaan. Pituutta hän kasvaa muutamassa kuukaudessa 13 senttiä. Nuorukainen nostetaan edustusjoukkueeseen mutta Malmö putoaa Allsvenskanista ensimmäisen kerran 64 vuoteen. Zlatan on kuitenkin kuuma nimi, palkkaa nostetaan 16000 kruunuun ja matseissa alkaa olla kykyjenetsijöitä. Malmö nousee takaisin pääsarjaan.

Ajaxin urheilujohtaja Leo Beenhakker hankkii nuoren lupauksen 85 miljoonalla kruunulla ja Zlatanin palkka nousee 160.000 kruunuun kuukaudessa. Hollannissa Zlatan ei tule toimeen valmentaja Co Adriaansen kanssa ja pelaa pleikkaa yötä myöten. Pelaajan paino putoaa 75:een kiloon (Zlatan on 195 senttiä pitkä). Valmentajaksi vaihtuu Ronald Koeman mutta pelit eivät vieläkään suju. Zlatan tekee vain kuusi maalia liigassa mutta ratkaisee Hollannin cupin voiton Ajaxille.

Zlatan tapaa 11-vuotta vanhemman uranaisen Helenan ja agentiksi vaihtuu Mino Raiola, joka on mafiosomainen öykkäri, mutta täysin peloton ja valmis käyttämään mitä keinoja tahansa. Raiola sanoo Zlatanille: ”Saat myydä autosi ja kellosi ja alkaa treenata kolme kertaa entistä kovempaa. Koska tilastosi ovat pelkkää roskaa.” Zlatanin ylimielisyys karisee ja asenne harjoitteluun muuttuu kovemmaksi. Hän alkaa pitää kivusta ja kovasta treenistä.

Portugalin EM-kisoissa Zlatan pelaa kärjessä Henke Larssonin kanssa ja tekee akrobaattisen maalin Italian verkkoon, mutta Hollanti pudottaa Ruotsin jatkosta puolivälierissä. Zlatan riitaantuu pahasti seurakaverinsa Rafael van der Vaartin kanssa, kun tämä väittää Zlatanin loukanneen häntä tahallaan taklauksella maaottelussa. Raiola neuvottelee Zlatanille siirron Juventukseen. Siirtosumma on 16 miljoonaa euroa. Juventuksen valmentaja Fabio ”Sergente di ferro” Capello on pelottava hahmo. Capello sanoo haluavansa juurruttaa Ajaxin pois Zlatanista. Valmentajan kovuus tarttuu ja taitelija alkaa kadota. Voimaharjoittelu ja jatkuvat laukaisuharjoitukset tehoavat. Pelit sujuvat ja Zlatan syrjäyttää seuraikoni Alessandro Del Pieron penkille. Helena muuttaa Torinoon ja Torinon olympialaisten aikana pari päättää lasten hankkimisesta.

Juventus on voittanut mestaruuden, mutta calciopoli alkaa velloa seuran ympärillä. Pelaajat kutsutaan kriisipalaveriin, jossa seuran kovapintainen johtaja Luciano Moggi alkaa itkeä. Juventus menettää mestaruuden, pudotetaan Serie B:hen ja saa 30 miinuspistettä. Pelaajat alkavat kaikota ja Zlatan siirtyy 27 miljoonalla Interiin. Vahvatahtoinen Ibrahomovic ottaa Interissä johtajan roolin yhdessä Patrick Vieiran kanssa. Helena synnyttää pojan – Maximilianin – jonka mahalaukku ei toimi, mutta nopea leikkaus pelastaa pojan hengen. Zlatanin pelit kulkevat hyvin loukkaantumiseen asti. Hän palaa kuntoutuksen jälkeen liigamestaruuden ratkaisevaan viimeiseen otteluun, jossa tulee toisella puoliajalla kentälle ja tekee kaksi maalia. Inter voittaa ensimmäisen mestaruutensa seitsemääntoista vuoteen ja Zlatan valitaan Serie A:n parhaaksi pelaajaksi.

Syntyy toinen poika Vincent ja Interin valmentajaksi tulee Jose Mourinho. Näillä kahdella egosauruksella synkkaa hyvin ja peli kulkee, mutta Zlatan haluaa siirron Espanjaan. Tästä eivät Interin ultrat riemastu ja vaativat tapaamista, jonka Zlatan hoitaa röyhkeydellään (lainaus kirjasta):
”Onko joillakin tuolla yläkatsomossa jotakin ongelmia?”
”Joo, monet ovat raivoissaan…”
”No sanokaa niille, että tulevat alas kentälle, hoidetaan hommat yksi vastaan yksi!”

Inter voittaa taas mestaruuden ja Zlatan maalikuninkuuden. Seuraa siirto Barcelonaan, Siirtosumma on 46 miljoonaa plus Samuel Eto`o Interiin. Vastaanottotilaisuudessa Ibrahimovicia tervehtii 70.000 ihmistä. Zlatan kohtaa Barcelonassa täysin uuden tapakulttuurin. Valmentaja Pep Guardiola muistuttaa: ”Täällä pidetään jalat maassa.” Zlatan ihmettelee, kun supertähdet Messi, Xavi ja Iniesta käyttäytyvät kuin kiltit koulupojat. Zlatan yrittää sopeutua ja olla ”kiltti” ja aluksi pelit sujuvat hyvin, mutta sitten Messi ilmoittaa haluavansa pelata keskellä ja Guardiola alkaa penkittää Zlatania. Guardiolalla on ongelmia suurien persoonallisuuksien kanssa (lainaus kirjasta): Eikä siellä paljon muita ollutkaan. Yaya Toure ja muutama muu. Ja sitten se metallinen laatikko, johon laitamme pyykit. Tuijotin sitä laatikkoa. Sitten kenkäisin sitä voimalla. Se lensi ainakin kolme metriä, mutta minä en ollut valmis en lähimainkaan. Aloin huutaa: ”Olet täysin munaton mies!” Ja varmasti siinä tuli sanottua jotain rumempaakin kunnes lopuksi huusin: ”Sinä paskot allesi Mourinhon edessä. Painu helvettiin!” Olin täysin poissa tolaltani ja voisi luulla, että Guardiola olisi sanonut pari sanaa tyyliin: Rauhoitu Zlatan, noin ei puhuta valmentajalle. Mutta Guardiola ei ole sellainen. Se mies on raukka ja pelkuri. Se vain nosti laatikon paikoilleen kuin pieni talonmies. Sitten se käveli ulos, eikä  koskaan puhunut siitä aiheesta mitään, eikä mistään muustakaan.

Barcelona voittaa La Ligan ja Zlatanin saldo kaudella oli 22 maalia ja 15 syöttöä. Koska Guardiola ilmoittaa penkittävänsä Zlatanin alkaa Raiola etsiä uutta seuraa. Piruillakseen he ilmoittavat Zlatanin siirtyvän Real Madridiin, joka on Barcan seurajohdolle punainen vaate ja myyvät Zlatanin pilkkahintaan (20 miljoonaa) AC Milaniin, joka olikin Zlatanin ja Raiolan tavoite. Milanossa on uutta oma henkivartija, joka seuraa kaikkialle. Kuten niin monesti ennenkin ja tämän jälkeen on Zlatan se katalysaattori, joka nostaa Milanin scudettoon heti ensimmäisellä kaudella.

Kirjan arvostelu: Tämän kirjan jälkeen Zlatan on jatkanut maalien tekoa PSG:ssä, Manchester Unitedissa, LA Galaxyssa ja uudestaan AC Milanissa. Ikää on 41-vuotta, mutta ura vai jatkuu. Ihmemies! Zlatanista on monta kirjaa kirjoitettu ja tämä ensimmäinen on niistä paras. Lagercrantz on ykkösketjun kirjailija, eikä ole lähtenyt kirjoittamaan perinteistä elämäkertaa, vaan kirja on rakennettu kuin romaani, jossa kirjailija on hypännyt kuvattavansa pään sisälle. Kirjaa varten Lagercrantz haastatteli Zlatania sadan tunnin ajan. Myöhemmin Lagercrantz tunnusti, ettei hän siteeraa Zlatania lainkaan, vaan on rakentanut omassa päässään kirjallisen illuusion Ibrahimovicista. Tämä illuusio kuitenkin toimii ja tehoaa ja välittää osuvan kuvan eräästä 2000-luvun värikkäimmistä ja persoonallisimmista pelaajista, jota ilman jalkapallo olisi ollut paljon tylsempää seurattavaa. Tämä elämäkertojen aateliin kuuluva kirja saa arvosteluksi neljä ja puoli tähteä viidestä.

[laitapakkki]

Täälläkin moneen otteeseen mainittu James Montaguen 1312 - Among The Ultras tarjoaa futiksen lisäksi hyvän annoksen historiaa ja sosiologiaa.

Tuli luettua tästä 2/3 enkä tiedä tuleeko luettua loppuun. Paraneeko kerronta loppua kohden?

Ensimmäinen kolmannes kirjasta oli erinomainen ja opin paljon uutta skenen historiasta. Sen jälkeen kuitenkin alussa (löyhään) kronologiaan perustuva punainen lanka katkesi aika pahasti ja Montague alkoi lähinnä kertomaan anekdootteja eri maista melko pintapuolisesti sitomatta niitä kovin vahvasti yhtään mihinkään.

Ehkä eniten miinusta antaisin kirjan puhtaasta deskriptiivisyydestä, Tacticon mainitsemaa sosiologiaa on tarjolla aika vähän eikä yhteiskunnallisia syitä tai seurauksia kovin syvällisesti analysoida. Toki ei varmaan reiluakaan odottaa kirjasta mitään tocquevilleä.

[Ringo Star]

Kolamon Qatar-kirja on tilattu. Sivumäärän perusteella on aika ohut teos. Parhaillaan kuuntelen äänikirjana Jalkapallon mustaa kirjaa ja alun perusteella on ihan hyvä.

Hyvä että tällaisia ja Rissasen derby-kirjan kaltaisia teoksia tehdään Suomessa.

Tällainenkin kirja on näemmä tulossa: https://www.suomalainen.com/products/wunderball

[suomifutiksen Janne Tähkä]

Pallokerho-topsulista bongasin, että nyt on näköjään tullut Sundelinin suomifutiskirjasta tarkempaa tietoa sis. julkaisuajankohta (huhtikuu 2023): https://www.tammi.fi/kirja/saku-pekka-sundelin/suomifutis/9789520433024

Hieno kansi, kyllähän tuota ihan innolla odottelee Jokseenkin samantyylinen opus kuvauksen perusteella kuin Vesanderin parin vuosikymmenen takainen Pois paitsiosta, jota nuori Tähkä piti mainiona. Toki Sundelinilla varmasti on enemmän näkemystä ihan eri tavalla kuin parikymppisenä kirjansa kirjoittaneella Vesanderilla.

Esittelytekstissä kyllä melko erikoinen kohta tuo "Ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Suomi on nähty arvokisoissa miehissä, naisissa ja nuorten tasolla." Kyllä se olisi ennemmin todennäköisyyksien vastaista, että Suomi olisi onnistunut välttämään arvokisat yhdessäkin noista kolmesta kategoriasta.

[Heppatiitti]

KIT HOLDEN: SCHEISSE! WE`RE GOING UP! Ilmestymisvuosi 2022 ja sivuja 250.

Taustaa kirjoittajasta: Kit Holden on saksalais-englantilainen journalisti, joka asuu ja työskentelee Berliinissä. Hän tekee AFP-tietotoimistolle uutisia Saksasta ja urheilusta sekä Der Tagespiegel-lehdelle 1.FC Union Berlin-seurasta. Lisäksi hänen kirjoituksiaan ilmestyy Die Zeit, The Independent ja The Daily Mail-lehdissä. ”Scheisse! We´re Going Up!” on hänen esikoisteoksensa. Muuta en kirjan kuvan perusteella kohtuullisen nuoresta miehestä tiedäkään.

Kirjan tapahtumat: Tämä kirja ei kerro pokaaleista tai mahtavasta menestyksestä, koska sellaista Union Berlin ei ole (vielä) saavuttanut. Sen sijaan kirja kerto ainutlaatuisesta yhteisöstä, ainutlaatuisesta seurasta – ikuisesta altavastaajasta, jolle seuran fanit ovat tärkeämpiä kuin kaupallisuus ja voitot. Kirjassa ei juurikaan käsitellä joukkueen juuria, jotka ovat vuonna 1906 perustetussa SC Olympia 06 Oberschöneweidessa. Kaakkois-Berliinissä Köpenickessä metsän keskellä sijaitsevalla Alte Försterei-stadionille seura muuttaa jo 1920-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen seura jää rautaesiripun, Itä-Berliinin ja uuden valtion DDR:n puolelle. Seuran nimi vaihtuu tiheään, kunnes 1966 nimeksi vakiintuu 1.FC Union Berlin, josta seuran tarina alkaa.

Union onnistuu nauttimaan menestystä DDR:n aikana vain kerran vuonna 1968, jolloin se voitti FDGB-pokaalin (ammattiliittojen turnauksen). Seuraa tukevat vain metalli- ja sähköteollisuuden yritykset, kun muita seuroja tukee esim. armeija ja päävastustajaa BFC Dynamoa pelätty valtiollinen poliisi Stasi. Union leimautuu muurin erottamassa Berliinissä toisinajattelijoiden ja altavastaajien joukkueeksi. Kun DDR:n karussa realismissa ei ilmiantajien pelosta pystynyt puhumaan vapaasti oli jalkapallo-ottelu se foorumi, jossa pystyi huutamaan ilmoille sen, mitä ei muualla uskaltanut.

Stasin tukeman päävihollisen BFC Dynamon fanit radikalisoituivat 1980-luvulla, kun nauttivat Stasin suojelusta. Tästä seurasi paljon tappeluita ja on arvioitu, että 30 prosenttia Unionin DDR:n aikaisista vanhoista kannattajista on ollut vankilassa tai Itä-Saksan nuorisokasvatuslaitoksissa. Tämän johdosta Unionin peleissä lauletaan edelleen ”punaisista tiilistä” = vankila. Unionin fanit olivat mukana toisinajattelijoiden mielenosoituksissa DDR:n aikana. Muuri murtuu vuonna 1989 ja seuraavan vuoden tammikuussa Union kohtaa ystävyysottelussa lännen puolen Hertha Berlinin.

Vapaus ei tuo pelkkää onnea. Idän parhaat pelaajat siirtyvät lännen joukkueisiin. Itä-Saksan valtiojohtoiset yritykset yksityistetään. Idän seuroilta puuttuu taloudellinen osaaminen, koska ennen riitti vain hyvät suhteet puolueeseen ja poliisiin. Unionille osoitetaan paikka Saksan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta, josta nousu ylemmäs ei onnistu. Kerran se onnistuu pelaamalla, mutta seuran talous ei riitä kakkosdivisioonan lisenssihakemukseen, kun sponsorilta saatu miljoonan pankkitakaus paljastuu väärennökseksi. Myös suunniteltu Sportpark-hanke ei toteudu ja 12 miljoonaa yhteiskunnan rahaa katoaa. Seura on pahasti velkainen ja lähellä konkurssia. Fanit aktivoituvat, kun seura on vaarassa ja huomiota saadaan kun 3.000 kannattajaa marssii pitkin Alexanderplatzia. Käynnistetään ”Unionin täytyy elää” rahankeräys ja pitkäaikaiseksi tukijaksi saadaan leffamagnaatti Michael Kölmel. Kölmel houkuttelee vuonna 1998 Nina Hagenin  laulamaan seuran tunnukseksi muodostuvan ”Eisern Unionin”. Totuuden nimessä pitää mainita, että Hagen on laulanut kappaleen livenä vain kahdesti. Viimeisen kerran 2001 Saksan cupin finaalissa ja silloinkin fanit tuntuivat osaavan sanat paremmin kuin esiintyjä.

Vuonna 2001 lumimyrsky uhkaa peruuttaa Saksan cupin semifinaalin, mutta kannattajat lapioivat lumen ja jään pois kentältä ja katsomoista. Lumenluontitalkoiden jälkeen perustetaan V.I.R.U.S; yksi seuran kannattajayhdistyksistä, joka vierasmatsien ”juhlajunien” lisäksi pitää soppakeittiöitä ja auttaa pakolaisia. Seuran urheilullinen taso on vakiintunut kolmannelle sarjatasolle. Vuonna 2003 alkaa toinen perinne ”Weihnachtssingen.” Nousuhumalassa olevat fanit ovat joulun alla kyllästyneet joukkueen tappiokierteeseen ja saadakseen joulumieltä livahtavat stadionille laulamaan joululauluja. Tästä tulee vuotuinen perinne ja nykyään laulajia on 30.000.

Union on yhdistys ja vuonna 2004 jäsenet äänestävät vanhat toimijat pois johtokunnasta ja seuran presidentiksi tulee varakas – mutta pitkäaikainen ja aito fani – Dirk Zingler. Joukkueen talous on kuralla ja seuralla on kuukausi aikaa saada kasaan tarvittava 1,5 miljoonan euron lisenssi kolmostasolle. Seuran kannattajat luovuttavat verta ja kymmenen euron kertapalkkio ohjataan seuran tilille. Lisenssirahat saadaan kasaan, mutta joukkueen on pakko myydä parhaat pelaajansa ja seura putoaa nelostasolle.

Vuosien väännön jälkeen senaatti on vuokrannut Köpenicken stadionin alueen seuralle 65:ksi vuodeksi. Ikivanha Stadion An der Alten Försterei kaipaa saneerausta. Remontti alkaa 2008 ja on valmis kesällä 2009. Evakkoajan Union joutuu pelaamaan vanhan vihollisensa BFC Dynamon entisellä kotistadionilla. 2333 seuran kannattajaa osallistuu stadionin saneeraustalkoisiin. He tekevät ilman korvausta yli 140.000 tuntia töitä. Vapaaehtoiset tekevät kaiken muun työn paitsi stadionin uuden katon. Stadionin kapasiteetti on 22.012 henkeä, joista istumapaikkoja on vain 3.500.

Berliinistä on 2000-luvun alussa tullut todella cool ja joukkue alkaa menestyä myös urheilullisesti ja nousee vuonna 2009 kakkosbundesliigaan. Seuran talous saadaan viimeinkin kuntoon. Suhde kannattajien ja seuran välillä vahvistuu ja Union Berliinistä tulee brändi yhteisöstä, joka on modernia futista vastaan ja asettaa ihmiset tuottojen edelle. Stadionilla pyritään autenttisuuteen – vähän mainontaa ja vähän sponsoreita. Seuran jäsenmäärä räjähtää. Vuonna 2005 se on 4.000 ja vuonna 2020 40.000. Kuitenkin faneista vielä yli 80 prosenttia tulee entisen Itä-Berliinin alueelta. Sanotaan että Unionin kannattajan ei pidä olla itäsaksalainen, mutta hänen pitää ymmärtää itäsaksalaisuutta.

Kakkosbundesliigassa seura viettää vuodet 2009-2019, kunnes nousu ensimmäisen kerran Bundesliigaan tapahtuu 27.5.2019. Seuraa hurjat juhlat, joissa maaliverkot ja osa nurmikkoa päätyy kannattajille muistoksi. Altavastaajat ovat ensimmäisen kerran nousseet Berliinin ykkösseuraksi ohi Herthan. Seura suunnittelee stadionin kapasiteetin nostamista 37.000:een. Viime kaudella seura sijoittui Bundesliigassa viidenneksi ja tätä kirjoittaessa seuraa johtaa liigaa. Unionin säätiöt ja yhdistykset ovat kunnostautuneet hankkimalla asuntoja Ukrainan pakolaisille, joita on sodan ensimmäisinä kuukausina hakenut turvaa Berliinistä peräti 267.000. Toivottavasti tämä seura ei koskaan muutu, vaikka se on nyt saanut ensimmäisen kerran maistaa menestystä, eikä se maistu scheisselle. Vaikeuksien kautta voittoon.

Kirjan arvostelu: Holden ei kerro Union Berlinin tarinaa perinteisellä tavalla, vaan antaa fanien, seuran vaikuttajien ja johdon kertoa oman tarinansa ja nämä yhdistämällä syntyy seuran tarina. Kirjassa ääneen pääsevät esim. seuran presidentti Dirk Zingler ja seuran kronikoitsija Gerald Karpa. Erityisen kiinnostavia haastateltavia ovat seuran ehkä tunnetuin fani taiteilija Andora, jonka DDR karkotti toisinajattelijana länteen sekä legendaarinen huligaani/ultra Frank Seifert, joka 80-luvulla vietti puolitoista vuotta vankilassa tappelusta poliisien kanssa Unionin pelin yhteydessä. Nykyään Seifert on muuttunut mies ja ”Tanke-baarin” isäntä. Baari sijaitse puolivälissä stadionin ja Köpenicken juna-aseman välillä. Tanke on ainut fanien juottoloista, joissa ei ole koskaan ollut tappelua. Tästä pitää huolen baarin isännän maine, koko ja katu-uskottavuus.

Lisäksi ääneen pääsevät Sven Muhle; yksi Viruksen perustajista ja johtajista sekä Torsten Eisenbeiser, joka käynnisti ”Weihnachtssingen” tradition tunkeutumalla juopuneiden kavereidensa kanssa stadionille laulamaan joululauluja. Vaikuttavimman todistuksen seuran yhteisöllisyydestä antaa Sylvia Weisheit, joka stadionin saneerauksen aikana järjesti ja jakoi joka aamu vapaaehtoisiksi ilmoittautuneille sinä päivänä tehtävät työt. Seuran johtaja Dirk Zingler oli antanut tälle tarmokkaalle naiselle seuraavan budjetin stadionin korjaamiseen: Henkilökulut nolla, materiaalikustannukset nolla.

Holdenin kertomatyyli toimii ihan hyvin, vaikka teoksen loppua kohden jännite hiukan hiipuu ja olisi kaivannut tiivistämistä. Hyvä kirja tämä silti on ja mahtavasta seurasta. Kunpa Union pysyisi aina antiteesinä kaupalliselle futikselle ja jatkaisi vastavirtaan uimista. Vahva lukusuositus ja arvostelu on neljä tähteä viidestä.

[Heppatiitti]

JULIEN WOLFF: JOSE MOURINHO – OMASSA LAJISSAAN (Huippuvalmentajan henkilökuva). Ilmestymisvuosi 2016 ja suomennos 2018. Sivuja 266.

Taustaa kirjoittajasta: Julien Wolff syntyi vuonna 1983 Hampurissa. Wolff on saksalainen urheilutoimittaja sekä tieto- ja nuorisokirjojen tekijä. Wolff kirjoittaa jalkapallosta Welt-ryhmän sanomalehtiin. Tämän kirjan lisäksi Wolff on kirjoittanut jalkapallosta mm. Thomas Mullerin elämäkerran sekä nuorille suunnattuja jalkapallokirjoja. Futiksen lisäksi Wolffin toinen intohimo on kehonrakennus, josta Wolff on kirjoittanut kirjoja vaimonsa Julia Templinin ja takavuosien bodytähti Ercan Demirin kanssa.

Kirjan päähenkilöstä: Jose Mourinho syntyi Portugalissa 1963. Hän on eräs kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä seuravalmentajista. Luettelonomaisesti Mourinho on valmentanut Porton kahteen Portugalin mestaruuteen, Portugalin cupin, UEFA-Cupin ja Mestareiden liigan voittoon. Chelsean peräsimessä Mourinho on voittanut kolme Valioliigan mestaruutta sekä kolme Englannin liigacupia ja kerran FA-Cupin. Inter Milanin valmentajana kaksi Italian mestaruutta, Italian cupin ja Mestareiden liigan. Real Madridin valmentajana Espanjan mestaruuden ja cupin. Manchester Unitedissa Englannin liigacupin ja Eurooppa-liigan sekä tuoreimpana AS Roman peräsimessä ensimmäisen Konferenssiliigan viime keväänä. Aika lista. Mourinhon valmentamien joukkueiden peräkkäisten tappiottomien kotiotteluiden ennätys on vaikea lyödä. Putki alkoi vuonna 2002 ja päättyi yli yhdeksän vuotta myöhemmin 2011. Sarja koostui 38 ottelusta Portossa, 60 ottelusta Chelseassa, 38 ottelusta Interissä ja 14 ottelusta Real Madridissa. Yhteensä 150 tappiotonta kotiottelua putkeen.

Mourinho on hyvin ristiriitainen ja kiistelty henkilö suuren egonsa, provosointinsa ja epäkohteliaan käytöksensä takia. Itse hän kutsuu tätä ”psykologiseksi peliksi.” Jokaisella on Mourinhosta mielipide – kylmäksi hän ei jätä ketään. Mourinho on naimisissa Matilde Farian kanssa. Heillä on kaksi aikuista lasta.

Kirjan tapahtumat: Jose Mourinho syntyi Portugalin Setubalissa 1963. Äiti Maria oli opettaja ja isä Felix tasokas maalivahti, jonka tilille kertyi yksi maaottelukin Portugalin riveissä. Lisäksi läheisiin kuului isosisko ja isosetä, joka oli rikas ja antelias sardiinitehtailija. Lapset kävivät yksityiskoulua ja Mourinho osaa puhua kuutta kieltä. Tilanne muuttui vuoden 1974 Neilikkavallankumouksen jälkeen, kun isosedän sardiini-imperiumi kansallistettiin. Perhe joutui kiristämään vyötään ja muuttamaan Airesiin. Väitetään että Mourinhon salaliittoteoriat häntä vastaan olevista tahoista alkoivat jo tuolloin. Mourinho tutustui teini-ikäisenä tulevaan vaimoonsa Matildeen. Naimisiin he menivät vuonna 1989.

Jalkapallo on nuoren Mourinhon intohimo, mutta pelaajana hän oli korkeintaan keskinkertainen ja pelasi parhaimmillaan Portugalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Pelaajauransa Mourinho lopettaa jo 24-vuotiaana. Mourinho seuraa valmentajaksi ryhtynyttä isäänsä ja alkaa opiskella liikuntatieteitä. Juniorijoukkueista Mourinho etenee fysiikkavalmentajaksi ja edelleen apuvalmentajaksi. Manuel Fernandes on valittu suurseura Sporting Lissabonin apuvalmentajaksi ja hän järjestää Mourinholle pestin seuran päävalmentajana aloittavan Bobby Robsonin tulkkina. Mourinho on aina paikalla harjoituksissa ja tulee hyvin toimeen Robsonin kanssa, mutta seura ei menesty ja Robson saa potkut. Mourinho seuraa Robsonia Portoon ja alkaa osallistua entistä enemmän valmennukseen ja tulevien vastustajien vakoiluun. Seura menestyy ja kaksikko siirtyy seuraavaksi Barcelonaan. Kun Robson jättää Barcelonan vuonna 1998 jää Mourinho vielä kolmeksi vuodeksi Barcelonaan Robsonin seuraajan Louis van Gaalin tulkiksi ja Barcelonan kakkosjoukkueen valmentajaksi.

37-vuotias Mourinho valitaan Benfican päävalmentajaksi, mutta tämä jää ranskalaiseksi visiitiksi, kun samaan aikaan seuran puheenjohtaja vaihtuu ja tämä haluaa toisen valmentajan. Mourinho siirtyy Portugalin divariin Uniao de Leiriaan, jonka nostaa sarjan ykköseksi. Tämä poikii vuonna 2002 pestin Portoon ja Mourinhon voittokulku alkaa. Ensimmäisellä kaudella Porto voittaa liigan piste-ennätyksellä ja sen lisäksi cupin ja Eurooppa-liigan. Kaudella 2003-2004 Porto uusii sarjamestaruuden ja voittaa Mestareiden liigan. Nyt Mourinho on maailman tavoitelluin valmentaja ja hänen agentikseen tulee Jorge Mendes. Tämä saattaa Mourinhon yhteen Chelsean omistajan Roman Abramovitsin kanssa ja Mou aloittaa Chelsean valmentajana. Palkka on kuusi miljoona euroa + bonukset.

Mourinho ilmoittaa olevansa ”The Special One” ja Sun-lehti kirjoittaa portugalilaisesta tämän ensimmäisen lehdistötilaisuuden jälkeen: ”Ego on saapunut.” Mourinhot muuttavat Belgravian hienostoalueelle, jossa naapurina asuu Roger Moore. Mourinho korostaa pelaajien välistä toveruutta ja joukkuehenkeä (me vastaan kaikki muut). Puolustusvoittoinen pelityyli (vain 15 päästettyä maalia) takaa Valioliigamestaruuden heti ensimmäisellä kaudella. Seuraavalla kaudella liigamestaruus uusitaan ja sitä seuraavalla kaudella Chelsea voittaa sekä FA-Cupin että liigacupin. Abramovits nostaa Avram Grantin Chelsean urheilutoimenjohtajaksi ja tästä ei Mourinho pidä. Syyskuussa 2007 Mourinhon sopimus puretaan yhteisymmärryksessä. Chelsean valmentajaksi valitaan samainen Avram Grant, joka Chelsea-pelaaja Pat Nevinin mukaan oli ”yhtä tervetullut kuin Camilla lady Dianan muistotilaisuuteen.”

Mourinho siirtyy Inter Milaniin 11 miljoonan + sponsoritulot kausipalkalla ja hurja menestys jatkuu. Ensimmäisellä kaudella liigamestaruus ja seuraavalla kaudella tripla (liigan, cupin ja Mestareiden liigan voitto). Mestareiden liigan välierässä kaatoi Inter Mourinhon arkkivihollisen Barcelonan (Mourinho ei ollut unohtanut, että Barca oli valinnut hänen entisen ystävänsä Pep Guardiolan valmentajaksi Mourinhon sijaan) ja Mourinho juoksi pitkin Camp Noun-nurmea kaksi etusormea taivasta kohti nostettuna, kunnes kotijoukkueen vahtimestarit kytkivät kastelulaitteet päälle.

Maailman suurimman joukkueen houkuttelu oli Mourinholle liikaa ja 2010 hän siirtyi Real Madridin valmentajaksi. Palkka on 10 miljoonaa euroa nettona. Madridissa Mou kohtaa ensimmäisen kerran todellisia vaikeuksia. Ensin Realin urheilutoimenjohtaja Jorge Valdanon kanssa, jonka sopimuksen Realin puheenjohtaja Florentino Perez purkaa ja nimeää Mourinhon myös urheilutoimenjohtajaksi. Kaudella 2011-12 Real voittaa Espanjan liigan uudella piste-ennätyksellä ja Mourinhon mielestä häntä pitää alkaa kutsua nimellä ”The Only One.” Seuraavalla kaudella riemu loppuu lyhyeen. Real ei voita mitään, Mourinho lyö Barcelonan valmentaja Tito Vilanovaa ja menettää ensimmäisen kerran pelaajien arvostuksen ja pukukopin. Pelaajien protestointia johtavat Iker Casillas ja Sergio Ramos, johon Mourinho vastaa pudottamalla Casillasin varamaalivahdiksi. Mourinhon mielestä joukkueessa on ”myyrä” joka vuotaa sisäpiirin tietoa ulkopuolisille ja Mourinho etsii hotellihuoneista salakuuntelulaitteita. Mourinho häviää taistelunsa, kun Real purkaa ”yhteisymmärryksessä” tämän sopimuksen.

Kesällä 2013 Mourinho palaa Chelseaan ja sanoo olevansa ”The Happy One.” Aluksi vanhaa taikaa näytti olevan, koska Chelsea sijoittui Moun paluukaudella sarjassa kolmanneksi ja voitti seuraavalla Valioliigan. Mestaruutta seuraava kausi alkoi kuitenkin katastrofaalisesti. Mourinho ei enää puolustanut pelaajiaan, vaan syytti heitä huonoista otteista. Potkut tulivat joulukuussa 2015, kun Chelsea oli sarjassa sijalla kuusitoista ja Mourinho siirtyy keväällä 2016 Manchester Unitediin.

Kirjassa ei juuri avata Mourinhon valmennusmetodeja tai taktiikkaa. Mainitaan kova kuri ja valmistautuminen sekä kaava: Motivaatio+kunnianhimo+joukkue+yhteishenki=Menestys. Mourinho on kuuluisa siitä, että on valmis lähes mihin vain saavuttaakseen voiton. Egonsa ja röyhkeytensä Mourinho selittää olevan osa ”psykologista peliä” jolla hän siirtää paineet pelaajilta itselleen. Sodassa ja jalkapallossa on kaikki keinot sallittua ja jos voittoa avittaa se, että Barcelonan syöttöpeliä pystytään hidastamaan pitkällä ruoholla, niin sitten ruohoa ei leikata. Mourinho tunnetaan toimitsijakielloista ja erotuomareiden arvostelusta. Ruotsalainen huipputuomari Anders Frisk joutui lopettamaan uransa, kun Mourinho arvosteli tätä rankasti. Frisk sai niskaansa viharyöpyn ja tappouhkauksia. Mourinho kuittasi asian toteamalla: ”Tällainen arvostelu on pelaajille, valmentajille ja toimitsijoille kuitenkin lähes arkipäivää.”

Kirjan arvostelu: Teos päättyy siihen, kun Mourinho aloittaa pestinsä Manchesterissä. Ensimmäisellä kaudella United voittaa Eurooppa-liigan ja Englannin liigacupin. Kaudella 2017-18 United sijoittuu toiseksi Valioliigassa. Seuraava kausi alkaa huonosti ja Mourinho erotetaan vuoden 2018 lopussa. Myös seuraava pesti Tottenhamissa päättyy potkuihin. Uskottavuutensa valmentajana Mourinho palautti johtamalla AS Roman keväällä 2022 ensimmäisen Konferenssi-liigan voittoon.

Kirja on autorisoimaton. Mourinho ei ole kirjan tekemiseen osallistunut eikä ole antanut haastatteluja. Elämäkerraksi tästä ei ole, vaan korkeintaan henkilökuvaksi, kuten kirjan nimen alaviite kertoo. Kirja on koottu pitkälti internet-lähteiden pohjalta ja ainoat pelaajat, jotka pääsevät kirjassa ääneen ovat Mesut Özil ja Sami Khedira. Mourinho on persoonana niin kiistelty, ristiriitainen ja mielenkiintoinen, että olisi ansainnut kirjan, johon olisi panostettu enemmän. Moititaan vielä suomentajaa ja kustantajaa. Futistermistö on välillä hakusessa ja oikoluenta unohtunut. Mitä mieltä olette sellaisista seuroista kuin Betis Sevilla, Florenz, Sampdoria Genua tai AC Milano? Arvosteluksi tulee vain kaksi ja puoli tähteä viidestä.

[Tango Rosario]

Moititaan vielä suomentajaa ja kustantajaa. Futistermistö on välillä hakusessa ja oikoluenta unohtunut. Mitä mieltä olette sellaisista seuroista kuin Betis Sevilla, Florenz, Sampdoria Genua tai AC Milano? Arvosteluksi tulee vain kaksi ja puoli tähteä viidestä.

Joo, suomennos oli paikoin häiritsevän huono. Jostain syystä kirjassa oli mainittu alkukieli saksasta huolimatta muistaakseni myös Mourinholle myönnetty Pyhän Henryn kunniamerkki tms. Portugalissa varmasti onkin sen niminen kunnianosoitus.

[Lasitten]

Bongasin tällaisen kirjan. Onko joku ehtinyt lukaisemaan, aattelin itse kyllä tilata.



https://guardianbookshop.com/hope-you-die-of-cancer-9781801500487