FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
29.03.2024 klo 14:59:38 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 62 [63] 64 ... 68
 
Kirjoittaja Aihe: Jalkapalloaiheiset kirjat  (Luettu 294599 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
ALPPIK

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Taylor Swift: You Belong With Me


Vastaus #1550 : 01.11.2022 klo 14:39:30

Joo, suomennos oli paikoin häiritsevän huono. Jostain syystä kirjassa oli mainittu alkukieli saksasta huolimatta muistaakseni myös Mourinholle myönnetty Pyhän Henryn kunniamerkki tms. Portugalissa varmasti onkin sen niminen kunnianosoitus.
Suomenkielisessä wikipediassa Henrik Purjehtijan ritarikunta.
Tango Rosario

Poissa Poissa


Vastaus #1551 : 01.11.2022 klo 17:40:17

^
Ordem do Infante Dom Henrique


(eng. Order of Prince Henry)

https://pt.wikipedia.org/wiki/Ordem_do_Infante_D._Henrique

Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1552 : 10.11.2022 klo 08:25:56

JARI EKBERG: KUIN TAIVASTA KOSKETTAISI (Jalkapallon MM-kisojen historia). Ilmestymisvuosi 2014 ja sivuja 580. Kirjasta on ilmestynyt päivitetty painos 2018, johon lisätty uusi luku, mutta tässä arvostellaan alkuperäinen teos.

Taustaa kirjoittajasta: Jari Ekberg on filosofian maisteri ja äidinkielen lehtori. Kirja on hänen esikoisteoksensa. Teos valittiin vuoden urheilukirjaksi 2014.

Kirjan tapahtumat: Kesäkuussa 1930 FIFA:n presidentti Jules Rimet matkustaa höyrylaiva Conte Verdellä Ranskasta Uruguayhin. Matkalaukussa hänellä on neljä kiloa painava voitonjumalatar Nikeä esittävä pokaali. Samalla laivalla matkustavat Ranskan, Belgian ja Romanian joukkueet, jotka Rimet on suostutellut osallistumaan ensimmäisiin MM-kisoihin. Matkalla poimitaan mukaan vielä Brasilian joukkue. Kisat päättyvät unelmafinaaliin Uruguay-Argentiina. Argentiinaa häiritään ja yleisö on uhkaava. Ottelun belgialainen erotuomari on pukeutunut puvuntakkiin, kravattiin ja polviin asti ulottuviin pussihousuihin. Hän on suostunut erotuomariksi vain sillä ehdolla, että saisi ottelun jälkeen poliisisaattueen suoraan satamaan. Argentiinan tähti Luis Monti sanoi ennen ottelua: ”Jos voitamme, he tappavat meidät kaikki.” Uruguay voitti 4-2.

Seuraavat kisat pidettiin Italiassa. Kun Euroopan parhaat maat eivät olleet osallistuneet Uruguayn kisoihin, niin vastaavasti puolustava mestari Uruguay ei osallistunut 30-luvun Euroopassa järjestettyihin MM-kisoihin. Mussolini oli tajunnut jalkapallon propaganda-arvon ja stadioneita kohosi pitkin Italiaa. Mestaruuden Italia veikin. Mussolinin palkinto kullekin pelaajalle oli 20.000 liiraa, uusi Fiat, asunto ja Mussolinin kuva nimikirjoituksella. Myös seuraava mestaruus meni Italiaan. Kisojen alla Saksa oli miehittänyt Itävallan ja ”ylhäältä” tuli käsky, että Saksan joukkueessa pitäisi ”hyvityksenä” pelata kuusi itävaltalaista ja viisi saksalaista. Saksa putosi aikaisessa vaiheessa, kun itävaltalaisilla oli ymmärrettävä asenneongelma. Italia voitti välierässä Brasilian ja La Gazzetta dello Sportin mukaan: ”Italialainen älykkyys voitti neekerien brutaaliuuden.”

Sota runteli Eurooppaa ja vuoden 1950 kisoihin Brasiliaan osallistui vain 13 maata. Neuvostoliitto mm. kielsi Itä-Euroopan satelliittivaltioidensa osallistumisen. Uruguay järkytti Brasiliaa voittamalla sen loppuottelussa. Seuraavissa kisoissa neljä vuotta voittamattomana ollut Unkari tyrmää alkulohkossa Länsi-Saksan 3-8, mutta häviää finaalin samalle joukkueelle 3-2. Valmentaja Sepp Herberger pääsee lausumaan kuolemattomia onelinereitaan: ”Der Ball ist rund und ein Spiel dauert 90 minuten.” Kisojen maalikeskiarvo oli 5,38 per matsi.

Vuoden 1958 kisoihin palaa viimeinkin Argentiina. Maa saa maksaa pitkästä eristyneisyydestään aikaisella putoamisella ja kotona kannattajien tomaattisateella. Brasilia voittaa mestaruuden pelijärjestelmällä 4-2-4 ja kentällä ovat ensimmäistä kertaa yhtä aikaa Pele ja Garrincha. Kun Brasilia voitti Neuvostoliiton; meni puolustaja Boris Kuznetsov pelin jälkeen kättelemään Garrinchaa ja huusi: ”Vihdoin sain hänet kiinni!” Chilen vuoden 1962 kisoissa iloinen ja maalirikas 50-luku oli takana ja peli kovaotteista – lähes rikollista. Puolivälieriin selviää peräti neljä itäblokin joukkuetta, mutta mestaruuden vie taas Brasilia Garrinchan johdolla, vaikka hänet ajettiin ulos kentältä välieräottelussa. Brasilian liitto käytti vaikutusvaltaansa: Linjatuomari Marinon piti todistaa kurinpitovaliokunnassa – mutta Marinoa ei näkynyt missään – brasilialaiset olivat maksaneet hänelle lentolipun Eurooppaan. Ei todistajaa – ei pelikieltoa.

Englannin MM-kisoissa 1966 olivat käytössä ensimmäistä kertaa suorat TV-lähetykset ja hidastukset. Eurooppalaiset syyttävät eteläamerikkalaisia liian kovasta pelistä ja nämä vastavuoroisesti kyseenalaistavat eurooppalaisten tuomareiden toiminnan. Välierissä on neljä eurooppalaista joukkuetta ja mestaruuden vie perinteisistä laitahyökkääjistä luopunut Englanti. Vuoden 1970 MM-kisat käydään Meksikon korkeassa ilmanalassa. Italian Gianni Rivera kutsuu pelejä ”viheltävien keuhkojen konsertiksi.” Tästä huolimatta peli on hienoa – jalkapallon voitto. Pelkästään avausottelua seuraa television kautta 800 miljoonaa katsojaa ja mestariksi palaa Brasilia.

Ennen Länsi-Saksan MM-kisoja Joao Havelange oli kolmannen maailman tuella syrjäyttänyt FIFA:n johdosta Stanley Rousin. Tämän jälkeen jalkapallopolitiikka ei ollut entisensä. ”Olen tullut myymään tuotetta nimeltä jalkapallo” Havelange totesi valtakautensa aluksi. Havelange haistoi lajin markkinapotentiaalin: ”Kun saavuin FIFA:n päämajaan, siellä oli vanha rakennus ja vähän rahaa laatikossa. Kun 24 vuotta myöhemmin tyhjensin pöytäni, FIFA:lla oli omistuksia ja sopimuksia yli neljän miljardin dollarin arvosta.” Kisoissa Hollanti voitti Cruyffin johdolla sydämet, mutta Länsi-Saksa mestaruuden Beckenbauerin ja Mullerin ansiosta.

Vuoden 1978 kisat oli myönnetty Argentiinalla jo vuonna 1966. Sotilasjuntta kaappasi maassa vallan 1976. Monet olivat sitä mieltä, että turnausta ei voi Argentiinassa järjestää, mutta FIFA ei perääntynyt. Hollanti häviää toisen kerran peräkkäin finaalin. Varsinaisella peliajalla Hollanti tasoittaa ottelun lopussa ja lisäajalla Rensenbrink osuu tolppaan, mutta jatkoajalla Argentiina jyrää voittoon. Espanjan kisoissa 1982 on mukana ensimmäisen kerran 24 joukkuetta ja uusi pelisysteemi. Kuusi neljän joukkueen alkulohkoa, joista kaksi parasta neljään kolmen joukkueen lohkoon, joiden voittajat välieriin. Tämä kokeilu jäi yhteen kertaan. Ranska vastaan Länsi-Saksa välierä jää historiaan, kun Harald Schumacher tyrmää Ranskan Battistonin. Ottelun jälkeen edes oma äiti ei sääli maalivahtia: ”Se näytti todella ilkeältä, poika.” Mestaruuden vie Italia.

1986 kisat myönnettiin alun perin Kolumbialle, mutta luonnon voimat ja talouskriisi olivat maalle liikaa ja kisaisännäksi vaihtui taas Meksiko. Argentiinalle teki tuskaa päästä karsinnasta kisoihin. Jopa maan presidentti Raul Alfonsin joutui toteamaan, ettei hän pidä joukkueen pelistä. ”Ei pidä isänikään”, vastasi Argentiinan valmentaja Carlos Bilardo. Mestaruuden Argentiina kuitenkin Maradonan johdolla voitti. Italian MM-kisoissa parasta peliä esittää Saksa ja Kamerun selviytyy ensimmäisenä Afrikan maana puolivälieriin. Saksalle mestaruuden ratkaisee pilkulta Andreas Brehme, jolle keisari Beckenbauer oli vuosia aikaisemmin sanonut: ”Soita pianoa, soita huilua, mutta älä pelaa jalkapalloa.” Maaleja kisoissa tehtiin 2,21 ottelua kohti, mutta TV-katsojia oli 26 miljardia. Tämän jälkeen sääntöjä muutettiin niin, että maalivahti ei saanut ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä.

USA:n MM-kisoihin suhtauduttiin pelolla. Siellä jalkapallo ei ollutkaan football vaan soccer. Avajaisshowssa piti Diana Rossin esityksen päätteeksi potkaista pallo parista metristä maaliin, mutta hänen onnistui potkaista maalin ohi. Pelko oli turhaa. Paikan päällä otteluita seurasi 3,5 miljoonaa katsojaa ja ottelukohtainen keskiarvo oli 69.000. Maaleja tehtiin 2,76 per matsi. Taktinen ja tylsä Brasilia pääsi finaaliin ensimmäisen kerran 24:ään vuoteen ja voitti mestaruuden. 1998 kisat pelattiin Ranskassa ja ensimmäisen kerran mukana oli 32 joukkuetta. Italia häviää pilkuilla kolmansissa kisoissa peräkkäin. Lilian Thuram vie kotijoukkueen finaaliin kaatamalla maaleillaan välierässä Kroatian. Thuram pelasi 142 maaottelua, eikä tehnyt muissa otteluissa maaliakaan. Finaali on Zidane vastaan Ronaldo ja voittaja on Zidane.

2002 MM-kisat ovat ensimmäiset jaetut Etelä-Korean ja Japanin kesken. Uutta on, että puolivälierissä on joukkueita ennätyksellisesti viidestä maanosasta. Valitettavasti turnauksen pääroolin ottavat tuomarit. Ecuadorilainen Byron Moreno ja egyptiläinen Gamal Ghandour pelaavat häpeämättömästi kotijoukkue Korean pussiin ja pudottavat jatkosta Italian ja Espanjan. Estääkseen lisäskandaalin antaa FIFA finaalin lahjomattoman Pierluigi Collinan tuomittavaksi ja Brasilia voittaa mestaruuden viidennen kerran. Turnauksen parhaana pelaajana palkitaan kuitenkin Saksan maalivahti Oliver ”titaani” Kahn. Vuoden 2006 kisapaikkaäänestyksessä Saksa voittaa Etelä-Afrikan äänin 12-11. Calciopoli velloo kisojen aikana pahimmillaan ja Italian maajoukkueessa on 13 pelaajaa epäilyksenalaisista seuroista. Ennen puolivälierää Juventuksen ja maajoukkueen ex-pelaaja Gianluca Pessotto ottaa käteensä rukousnauhan ja hyppää ikkunasta pudotakseen viisitoista metriä auton katolle. Silti Italia selvittää puolivälierät ja kuljettaa kentällä Italian lippua, johon on kirjoitettu ”Pessotto, olemme kanssasi.” Henkisesti teräkseksi hitsautunut Italia voittaa mestaruuden.

On tehty selväksi, että vuoden 2010 kisat pelataan ensimmäisen kerran Afrikassa, joten ehdolla ovat vain Etelä-Afrikka, Egypti ja Marokko (neljännen kerran). Etelä-Afrikasta tulee ensimmäinen kisaisäntä, joka jää alkulohkoon. Espanja on vuoden 2007 alusta lukien pelannut 48 ottelua, joista voittanut 44. Mestari on ensimmäisen kerran Espanja, joka luotti omaan koulukuntaansa ja valmentaja del Bosquen mukaan ”paras tapa pelata jalkapalloa on riistää pallo, pitää se, eikä antaa sitä enää pois.”

Kirjan arvostelu: Tartun aina hiukan epäröiden kirjoihin, jotka käsittelevät niin valtavaa kokonaisuutta kuin jalkapallon MM-kisojen historia. Tämän tiiliskiven lukeminen kuitenkin kannattaa. Ekberg on valinnut etenemisen kronologisesti, joka on ilman muuta oikea ratkaisu. Kirjan työstäminen on kestänyt kuusi vuotta ja sen todella huomaa. Kieli on erinomaisen luettavaa ja sujuvaa. Vaikka ottelukuvaukset ovat ymmärrettävästi pääosassa on Ekberg käsittänyt, että jalkapallo ei ole erillinen saareke yhteiskunnallisissa ja historiallisissa muutoksissa ja sijoittaa kisat oman aikansa kontekstiin ja merkittäviin tapahtumiin ja muutoksiin.

Tämä on ehdottomasti paras suomenkielinen futiksen MM-kisojen historiaa kuvaava kirja, eikä kalpene minkään ulkomaalaisenkaan teoksen rinnalla. Jos aiot lukea elämäsi aikana yhden kirjan jalkapallon MM-kisojen historiasta, niin tässä on vahva ehdokas. Vankka lukusuositus ja arvostelu on neljä ja puoli tähteä viidestä. Yksi asia minua ihmetyttää: Ekberg näyttää kadonneen kokonaan tutkalta tämän mainion kirjan jälkeen, eikä hänestä löydy oikein mitään tietoa. Viime aikoina on paljastunut, että ykkösketjun urheilukirjoittajat (mm. Mika Rissanen ja Lari Vesander) seuraavat tätä palstaa ja jos sattuisi olemaan niin, että Ekberg lukisi tämän, niin viestini olisi: KIRJOITA LISÄÄ!









ALPPIK

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Taylor Swift: You Belong With Me


Vastaus #1553 : 11.11.2022 klo 17:19:06

Englannin MM-kisoissa 1966 olivat käytössä ensimmäistä kertaa suorat TV-lähetykset ja hidastukset. Eurooppalaiset syyttävät eteläamerikkalaisia liian kovasta pelistä ja nämä vastavuoroisesti kyseenalaistavat eurooppalaisten tuomareiden toiminnan. Välierissä on neljä eurooppalaista joukkuetta ja mestaruuden vie perinteisistä laitahyökkääjistä luopunut Englanti. Vuoden 1970 MM-kisat käydään Meksikon korkeassa ilmanalassa. Italian Gianni Rivera kutsuu pelejä ”viheltävien keuhkojen konsertiksi.” Tästä huolimatta peli on hienoa – jalkapallon voitto. Pelkästään avausottelua seuraa television kautta 800 miljoonaa katsojaa ja mestariksi palaa Brasilia.

Tästä tulikin mieleeni Aku Ankan Taskukirjassa 124 julkaistu tarina Eläköön jalkapallo (Topolino e il mistero del mundial), missä Mikki ja Hessu menevät aikakoneella selvittämään, miksi Gianni Rivera aloitti 1970 MM-kisojen finaaliottelun Italia-Brasilia ottelun vaihtopenkillä. Tosin ensimmäisessä suomennoksessa ei Gianni Riveran eikä Pelen nimeä käytettä, uusintajulkaisussa sen sijaan kyllä käytettiin.
Hasan Sas

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK


Vastaus #1554 : 17.11.2022 klo 11:30:03



On erittäin hyvä, että Suomessa on alettu enenevässä määrin julkaisemaan muutakin futiskirjallisuutta kuin elämäkertoja. Aaltosen ja Keskitalon kirja paneutuu jalkapallon negatiivisiin ilmöihin, joita on vähän liikaa, kuten kaikki toki jo tietävätkin. Kirjassa käsitellään FIFA:n ja maanosaliittojen naurettavan pahaa korruptoituneisuutta, kasvavaa epätasa-arvoa maiden, sarjojen ja joukkueiden välillä, rahan valtaa, tv-sopimuksien järjettömyyttä, ottelumanipulaatiota jne. Qatarin kisoja ja sen lieveilmiöitäkin käsitellään. Suomen osalta huomiota saavat täkäläiset skandaalit, allianssit ja wilsonrajperumalit. Tärkeitä aiheita, ei siinä mitään, mutta kovin tuttuja ovat kaikki. Ja tämä onkin kirjan suurin ongelma. Sisältö on sinänsä ajatasaista ja kiinnostavaa, mutta samat asiat on jo kirjoitettu moneen kertaan. Kovinkaan paljon uutta tietoa tai näkökulmaa kirja Jalkapallon musta kirja ei tuo. Ja muutamissa kohdissa suorastaan häiritsee, kuinka yhteneväistä kirjan teksti on esimerkeistä lähtien David Goldblattin samaa aihetta käsittelevän The Age of Footballin kanssa. Kirjaa voi toki suositella, jos aihepiiriin ei ole tutustunut sen enempää, mutta jalkapallokirjallisuuden (suur)kuluttajille tämä lienee pienoinen pettymys.

e. Ja jälleen peukkua Heppatiitille. Vaikka suht harvoin tulee tähän kommentoitua, niin hemmetin hienoa, että jaksat kirjoitella noinkin perusteellisia arvoita. Niitä on aina mukava lukea.
« Viimeksi muokattu: 17.11.2022 klo 11:32:41 kirjoittanut Hasan Sas »
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1555 : 18.11.2022 klo 15:20:36

LUCIANO WERNICKE: JALKAPALLON MM-KISOJEN MERKILLINEN HISTORIA. Ilmestymisvuosi 2014 ja suomennos 2018. Sivuja 341.

Taustaa kirjoittajasta: Luciano Wernicke syntyi 1969 Buenos Airesissa Argentiinassa. Hän on pitkän linjan urheilutoimittaja, joka on työskennellyt mm. El Grafico ja Ole-lehdissä. Tämän lisäksi Wernicke on tuottelias urheilukirjailija, joka on julkaissut yli 20 urheiluaiheista teosta, joista valtaosa kertoo jalkapallosta. Joukossa muun muassa Carlos Bilardon, Mario Kempesin ja Diego Maradonan elämäkerrat. Tämän kirjan lisäksi Wernickeltä on suomennettu teos: ”Olympialaisten merkillinen historia 1896-2016.”

Kirjan tapahtumat: Kirja ei yritäkään olla mikään kattava tietokirja, joka kuvaisi futiksen MM-kisojen historian, vaan nimensä mukaan keskittyy MM-kisoissa sattuneisiin kummallisuuksiin ja hauskoihin tarinoihin lyhyillä kappaleilla ja luvuilla kerrottuna. Esim. alkuperäinen Jules Rimetin mukaan nimetty MM-pokaali on kokenut kovia. Vuonna 1966 pokaali katosi mystisesti lontoolaisen Westminster Hallin näyteikkunasta, missä sitä oli esitelty kisojen mainostamiseksi. Maineikas Scotland Yard ei löytänyt ainuttakaan johtolankaa ja epätoivoissaan Englannin Jalkapalloliitto antoi kultasepälle salaisen tehtävän valmistaa pokaalista kopio. Ennen kuin kopio valmistui pelasti sankarikoira Pickles liiton pulasta. Koira löysi alkuperäisen pystin sanomalehteen käärittynä ja varaskin selvisi. Vuonna 1983 pokaali varastettiin Brasilian jalkapalloliiton tiloista ja argentiinalainen kultaseppä sulatti pokaalin. Kullasta tehdyt harkot katosivat Rion mustan pörssin kaupassa.

Ensimmäisissä MM-kisoissa Uruguayssa 1930 oli tarkoitus käyttää vain argentiinalaisia palloja, mutta Uruguayn teollisuusministeriö vaati, että myös uruguaylaisia palloja pitäisi käyttää. Asia ratkaistiin niin, että kapteenit tuomarien kanssa ratkaisivat ennen peliä millä palloilla pelattaisiin. Finaaliin selvisivät juurikin Argentiina ja Uruguay. Avausjakso pelattiin argentiinalaisella ja toinen uruguaylaisella pallolla. Vuoden 1950 MM-kisoissa oli pelaajilla ensimmäisen kerran paidan selässä pelinumerot. Keltaiset ja punaiset kortit olivat ensimmäisen kerran käytössä 1970 ja samoissa kisoissa sallittiin ensimmäisen kerran pelaajien vaihto. Aikaisemmin ei edes loukkaantunutta maalivahtia voinut vaihtaa.

Vuoden 1954 MM-kisoihin ohjeisti FIFA kisoihin valittuja tuomareita seuraavasti: 1) Ota aamuisin heti noustuasi kylmä suihku ja toinen ennen nukkumaanmenoa. 2) Hypi päivittäin viisitoista minuuttia hyppynarua. 3) Älä juo minkään sortin alkoholijuomia omaa otteluasi edeltävänä päivänä, oli roolisi sitten erotuomari tai linjamies. 4) Juokse kaksi kilometriä joka toisena päivänä ja ota treenin jälkeen kylmä suihku. 5) Mene aikaisin nukkumaan omaa peliäsi edeltävänä iltana. 6) Jos tuomari kuolee kesken ottelun, peli keskeytetään välittömästi. Kohta kuusi on suosikkini. Vuoden 2006 MM-kisoissa englantilaistuomari Graham Pollilla ei ollut paras päivänsä. Kroatian puolustaja Josip Simunic sai ensimmäisen varoituksensa 61. ja toisen 90.minuutilla, mutta sai jatkaa kentällä. 93.minuutilla Simunic mussutti itselleen kolmannen keltaisen kortin ennen kuin hänet lopulta tajuttiin ajaa ulos kentältä.

Tässä mukavia muisteloita vuosien varrelta: Vuoden 1930 kisoihin Uruguay päätti rakentaa massiivisen Stadium Centenarion. Kisojen avausottelu piti pelata siellä 13.7.1930. Huono sää viivästytti rakennustöitä niin, että Centenario valmistui vasta 18.7.1930 ja silloinkaan sementti ei ollut vielä ehtinyt kunnolla kuivua ja katsojat raapustivat ja kaiversivat rakenteisiin viestejä jälkipolville. Italian MM-kisoissa 1934 maailmanmestari sai Jules Rimet-pokaalin lisäksi myös Mussolinin mukaan nimetyn Coppa del Ducen. Diktaattori itse ei halunnut astella Rooman stadionille seuraamaan ottelua ilman asianmukaista pääsylippua, vaan asteli lipunmyyntikojulle ja lunasti liput itselleen ja kahdelle lapselleen. Vuoden 1938 kisoissa Brasilian tähti Leonidas teki maalin sukkasillaan. Myrsky oli muuttanut kentän mutavelliksi ja Leonidas hukkasi kenkänsä, mutta jatkoi pelaamista ja pääsi laittamaan pallon verkkoon.

Uruguay yllätti Brasilian vuoden 1950 kisojen finaalissa. Uruguayssa päättäjät painattivat maailmanmestaruuden voittaneille pelaajille hopeakolikot – ja itselleen kultaiset. Uruguayn juhlaan päättyneen finaalin jälkeen kotijoukkue Brasilian pelaajat pakenivat pukuhuoneeseen. He pelkäsivät joutuvansa vihastuneiden katsojien lynkkaamiksi. Pisimpään pukuhuoneessa piileskeli valmentaja Flavio Costa. 48 tuntia ottelun päättymisen jälkeen valmentaja livisti vankilastaan naiseksi naamioituneena.

Garrinchasta riittää tarinoita. Vuoden 1958 MM-kisojen alla Brasilia oli pestannut valmennuksen avuksi psykologin, jonka mukaan Garrinchan älykkyysosamäärä oli hyvin alhainen ja tämän korvien välissä liikkui vain viinanhimoisia ajatuksia. Psykologi esitti Garrinchan pudottamista maajoukkueesta. Onneksi näin ei tapahtunut, sillä Garrincha pelasi 60 maaottelua, joista Brasilia voitti 52, pelasi tasan seitsemän ja hävisi yhden. Ruotsin MM-kisoissa Garrincha osti kalliin transistoriradion, jota esitteli ylpeänä joukkueen majapaikassa. Joukkueen juoni hieroja keskeytti esittelyn sanomalla: ”Ei tämä rakkine ole sinulle Brasiliassa iloksi, tämä välittää vain ruotsinkielisiä lähetyksiä.” Garrincha laittoi radion päälle ja totesi että jokaisella kanavalla todellakin pölötettiin ruotsia. Seurasi myyjälle kohdistettuja kirouksia, jonka jälkeen Garrincha kauppasi kelvottoman radion edullisesti hierojalle.

Chilen MM-kisoissa 1962 kentän valtasi koira. Pelaajat ja poliisit jahtasivat turhaan koiraa, kunnes Englannin Jimmy Greaves laskeutui konttausasentoon ja onnistui sieppaamaan koiran syliinsä. Koira ei hyväksynyt tappiotaan vaan ruiskautti pelaajan päälle virtsasuihkun. ”Haisin todella pahalta, se oli ihan hirveää”, muisteli Greaves tilannetta. ”Mutta haju piti Brasilian puolustajat kaukana minusta!”

Vuoden 1966 kisoissa pohjoiskorealaiset yllättivät väsymättömyydellään ja fyysisellä kunnollaan. Ehkä kateutta, ehkä tietämättömyyttä, monet eurooppalaiset ja amerikkalaiset vaikuttajat ja toimittajat laskivat Pohjois-Korean menestyksen ylle epäilyksen varjon. Korealaiset näyttivät länsimaisiin silmiin melko lailla samalta ja huhuttiin, että puoliajalla joukkue vaihtoi kaikki pelaajat toisiin. Tolloin ei MM-kisoissa vielä saanut vaihtaa yhtäkään pelaajaa. Saksan kisoissa 1974 pääsylipun hintaan sisältyi vakuutus. Tällaiseen käytäntöön päädyttiin, kun terroristiryhmä oli surmannut 10 urheilijaa Munchenin olympialaisissa kahta vuotta aiemmin. Muutamaa päivää ennen samojen kisojen finaalia painatti Hollannin postilaitos sata tuhatta postimerkkiä tekstillä: ”Hollanti, jalkapallon maailmanmestari.” Merkit jouduttiin tuhoamaan.

Vuoden 1970 kisoihin Ruotsi toi mukaan oman kokkinsa, joka työskenteli kuningas Kustaa VI Aadolfin hovissa. Seuraavissa kisoissa Ruotsin malli otettiin laajemmin käyttöön ja FIFA alkoi pitää kokkien roolia niin tärkeänä, että myönsi kolmen parhaan joukkueen keittiömestareillekin mitalit. Zairen joukkueen saapuessa vuoden 1974 kisoihin löysivät tullivirkailijat matkatavaroiden joukosta 20 kuollutta apinaa. Zairelaiset sanoivat grillatun apinan olevan mitä suurinta herkkua. Lopulta zairelaiset saivat luvan nauttia apettaan ennen pelejä. Vuoden 1978 kisoihin Puolan joukkue toi omat urheilujuomansa: 380 pulloa vodkaa. Joukkueeseen kuului pelaajineen ja taustahenkilöineen 35 ihmistä, joten hörpittävää riitti.

Vuoden 1994 kisoissa Kolumbian Andres Escobar teki oman maalin, joka teki hänestä joidenkin silmissä syypään Kolumbian putoamiselle heti alkulohkoissa. Kotimaahan palattuaan Escobar ajautui yökerhon parkkipaikalla sanaharkkaan maalista kolmen miehen kanssa ja nämä ampuivat Escobariin kuusi luotia. Saudi-Arabian pelaajat sen sijaan palkittiin samoihin kisoihin pääsemisestä kunnolla. Jokainen pelaaja sai Mersun ja 25.000 dollaria. Neljännesvälieriin pääsemisestä napsahti vielä tuliterä Volvo jokaiselle pelaajalle.

Vuoden 2002 MM-kisoihin matkasi Englannin joukkueen mukana kuuluisa parturi Scott Warren. Koska joukkueen hiuksista oli pidettävä huolta, Warrenin mukana matkasi kolme muutakin hiustaiteilijaa. Tämä ei riittänyt David Beckhamille, joka otti mukaan oman parturinsa Aidan Phelanin. Samaisissa kisoissa ryhmä englantilaisia nuorukaisia piti japanilaisin kirjoitusmerkein somistettuja t-paitoja hupaisina. Pojat kiertelivät ylpeinä Sapporon katuja uusissa paidoissa. Myyjä oli uskotellut nuorille miehille, että paidan rintamuksen teksti hehkutti Britannian kansan uljasta luonnetta. Todellisuudessa paidoissa luki: ”Englantilainen homo etsii kiihkeää ja lihaksikasta japanilaista rakastajaa antavaksi osapuoleksi.” Muutaman tunti ennen kisojen alkua päätyi nuori korealaiskannattaja epätavanmukaiseen ratkaisuun. Hän valeli itsensä tinnerillä ja sytytti tuleen. Poliisi löysi itsemurhaviestin: ”Valitsen kuoleman, koska Etelä-Korean on venyttävä parhaimpaansa, jotta se kykenee haastamaan eteläamerikkalaiset ja eurooppalaiset joukkueet. Minusta tulee aave, kahdestoista kenttäpelaajamme, jotta pystyn auttamaan joukkuettamme.” Etelä-Korea eteni välieriin asti, mihin yksikään aasialaisjoukkue ei ollut koskaan yltänyt.

Kirjan arvostelu: Yleensä kierrän kaukaa kirjat, jotka yrittävät käsitellä jotain niinkin mittavaa teemaa kuin futiksen MM-kisat, eikä tästä miksikään kokonaisesitykseksi ole, mutta mukava lisä jotain asiapitoisempaa (esimerkiksi Jari Ekbergin kirjaa ”Kuin taivasta koskettaisi”) täydentämään. Itse Eduardo Galeano kehuu takakannessa kirjaa ja Wernicken argentiinalaisuus tuo mukavasti esiin muutakin kuin perinteistä eurooppalaista näkökulmaa. Kirja pitää sen mitä lupaa, eli merkillisyyksiä, hauskoja episodeja ja runsaasti nippelitietoa. Tämä on pieni ”hyvän mielen” kirja, jota on helppo lukea ja jota lukiessa tulee hyvälle tuulelle. Kirjan ongelmana on se, että futiksen MM-kisojen ”villeistä ensi vuosikymmenistä” on helppo ammentaa hyviä tarinoita sattumuksista ja persoonallisista pelaajista - mutta myöhemmistä vuosikymmenistä kun jalkapallosta on tullut miljardibisnestä ja pelaajat saavat mediakoulutuksen, että oppivat puhumaan ”urheilujargonia” – ei vastaavia helmiä enää heru. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän se alkaa vaikuttaa luettelomaiselta. Tämä ”hyvän mielen” kirja saa arvosteluksi kolme ja puoli tähteä viidestä.









Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1556 : 21.11.2022 klo 02:34:34

Riistopallon MM-kisat Qatarissa (Sami Kolamo, Vastapaino)

Sami Kolamo lienee Suomen ahkerimpia futiskirjailijoita. Pisteet siitä etenkin kun kirjansa eivät ole elämäkertoja vaan käsittelevät lajia lähinnä yhteiskunnallisesta vinkkelistä tutkijan silmin. Olen lukenut muutaman Kolamon kirjan, ja itseäni tuo tutkijamaisuus on joka kerta hieman hämännyt. On tullut vaikutelma, että onko teksti enemmän akateeminen tutkielma kuin kansantajuinen tietokirja. Etenkin kun esimerkiksi haastattelut ovat yleensä loistaneet Kolamon kirjoissa poissaolollaan.

Riistopallon MM-kisat Qatarissa on sen sijaan pamflettimainen kannanotto. Hyvä niin, sillä aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Esitys jää kuitenkin aika niukaksi lähtien siitä, että kirja on ohut (169 sivua) ja muutoinkin kooltaan pieni. Täsmälleen samoja asioita Qatarin kisoista on käyty läpi lukuisissa lehtijutuissa maailmalla. Jos aihe ei ole ennestään tuttu, kirjaa voi toki hyvin suositella. Kirjan lukee muutamassa päivässä, mikä lienee lukijasta riippuen hyvä tai huono asia.

Itse pidin enemmän hieman samoilla vesillä liikkuvasta Jalkapallon mustasta kirjasta.
Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1557 : 24.11.2022 klo 05:14:36

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
« Viimeksi muokattu: 24.11.2022 klo 05:18:34 kirjoittanut Ringo Star »
Pallopoika23

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Suomi, Saksa, Manchester United


Vastaus #1558 : 24.11.2022 klo 12:48:14

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
Itse ostin vähän aikaa sitten kirjakaupasta ko. teoksen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia Saksan yhteiskunnallisen kehityksen heijastumisesta jalkapallokentille.
Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1559 : 24.11.2022 klo 14:16:26

Itse ostin vähän aikaa sitten kirjakaupasta ko. teoksen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia Saksan yhteiskunnallisen kehityksen heijastumisesta jalkapallokentille.

Kuulostaa siis hyvältä! Täytyypä pyytää vaikka joululahjaksi.
Bolzarelli

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HIFK


Vastaus #1560 : 25.11.2022 klo 18:54:58

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
Hommattu tuo jälkimmäinen. Täynnä mukavaa knoppitietoa seurasta ja sen historiasta.
Kiitaja

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM


Vastaus #1561 : 25.11.2022 klo 19:15:22

Täytynee lukea tuo Wunderball. Kirjansa italialaisesta futiksesta oli tosin aika köykäinen teos.
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1562 : 01.12.2022 klo 08:19:58

 


JONATHAN WILSON: STRELTSOV. Ilmestymisvuosi 2021 ja sivuja 154.

Taustaa kirjoittajasta: Jonathan Wilsonin tarkempi esittely löytyy tämän foruminosion sivulta 59; kirjan ”Pelien peli – jalkapallon taktiikan historia” yhteydestä. Siellä lueteltujen teosten jälkeen Wilson on kirjoittanut nyt käsiteltävänä olevan romaanin sekä tänä vuonna ilmestyneen tietokirjan ”Two Brothers” joka kertoo kahden eripuraisen maailmanmestariveljeksen Bobby ja Jackie Charltonin tarinan.

Taustaa kirjan päähenkilöstä: Eduard ”Edik” Streltsov syntyi Moskovassa 1937 ja kuoli samassa kaupungissa 1990. Streltsovia pidetään Neuvostoliiton historian parhaana kenttäpelaajana. Isokokoista, voimakasta, luovaa ja poikkeuksellisen taitavaa pelaajaa kutsuttiin ”Venäjän Peleksi.”
Torpedo Moskovan riveissä Streltsov debytoi jo 16-vuotiaana ja voitti sen riveissä Neuvostoliiton mestaruuden 1965 ja cupin 1968. Neuvostoliiton maajoukkueessa Streltsov voitti olympiakultaa 1956. Kaikkiaan Streltsov pelasi maajoukkueessa 38 ottelua, joissa teki 25 maalia. MM-kisoissa Streltsov ei pelannut koskaan. Venäjällä kantapääsyöttöä kutsutaan edelleen yleisesti ”Streltsoviksi.”

Vuodet 1958-63 Streltsov vietti ”Gulageilla” pakkotyöleireillä eri puolilla Neuvostoliittoa. Vuonna 1965 hän sai luvan pelata jalkapalloa uudestaan kansallisella tasolla. Streltsov oli naimisissa kahdesti. Ensimmäisen vaimonsa Allan kanssa hänellä on Mila-niminen tytär. Toisen vaimonsa Raisan kanssa Streltsov meni naimisiin vuonna 1963 ja liitto kesti Streltsovin kuolemaan saakka.

Kirjan tapahtumat: Streltsovin isä on hylännyt perheensä kun Edik oli kolmen vanha ja poika kasvaa suojelevan ja omistautuvan äitinsä Sofia Frolovnan kanssa niukoissa oloissa. Edik menee töihin tehtaaseen seitsemännen luokan jälkeen. Streltsov alkaa pelata jo 13-vuotiaana tehtaan miesten joukkueessa. Huhu ihmepojasta kiirii ja pääsarjan Torpedo Moskova kiinnittää Streltsovin, joka debytoi mestaruussarjassa 16-vuotiaana. Streltsov on nopea, vahva ja omaa hienon kosketuksen palloon. Yleisö alkaa tulla matseihin vain nähdäkseen sensaation ja Streltsov muodostaa Valentin Ivanovin kanssa tehokkaan tutkaparin seurajoukkueessa ja myöhemmin maajoukkueessa.

Aitovenäläiseen tapaan Streltsov käytti jo tuolloin runsaasti alkoholia ja nautti juhlista ja naisseurasta, jota oli tarjolla ihaillulle urheilijalle. Maajoukkueessa Streltsov pelasi ensimmäisen kerran vuonna 1955 Ruotsia vastaan ja teki hattutempun jo ensimmäisellä puoliajalla. Neljässä ensimmäisessä maaottelussa Streltsov tekee seitsemän maalia. Edik tapaa Allan, jonka kanssa menee kihloihin seuraavana vuonna. Torpedon valmentajaksi siirtyy Viktor Maslov, josta myöhemmin tulee yksi jalkapallotaktiikan suurista uudistajista. Streltsov ja Valentin ”Kuzma” Ivanov valitaan vuoden 1956 olympialaisiin, joissa Neuvostoliitto voittaa kultaa.

Kihlaus Allan kanssa ei vähennä Streltsovin juhlimista ja muita naissuhteita. Valtiopäämies Nikita Hrutsevin suojatti ja politbyroon ainoa naisjäsen sekä tuleva ministeri Yekaterina Furtseva on vaarallinen tuttavuus. Furtsevan 16-vuotias tytär on hullaantunut Edikiin, mutta pelaaja torjuu tökerösti äidin tapaamisehdotuksen. Edik menee naimisiin Allan kanssa, mutta viihtyy kotona vain harvoin. Lisäksi anoppi ja miniä eivät tule toimeen keskenään. Pelit kuitenkin kulkevat; Torpedo tulee sarjassa toiseksi ja Edik tekee 22 ottelussa 31 maalia. Neuvostoliitto on yksi ennakkosuosikeista tuleviin MM-kisoihin.

Streltsovin yksityiselämä alkaa mennä entistä enemmän väärille raiteille. Kaatokännien jälkeen hänet pidätetään tappelusta. Lisäksi hän myöhästyy ”Kuzman” kanssa maajoukkuetta ratkaisevaan MM-karsintaotteluun Puolaa vastaan kuljettavasta junasta. Juna pysäytetään ja juopunut kaksikko ajatetaan autolla joukkueen matkaan. Puola kuitenkin kaatuu Streltsovin maalin ja syötön ansiosta ja paikka MM-kisoihin on varma. Tämän jälkeen Streltsov katoaa päiviksi, eikä raskaana oleva Alla tiedä hänestä mitään. Lopulta Edik löytyy kadulta sammuneena ja pian hänet pidätetään taas syypäänä tappeluun. Pidätyksen yhteydessä poliisit hakkaavat hänet kunnolla – varoen kuitenkin satuttamasta kuuluisan jalkapalloilijan jalkoja.

Joko viranomaiset ovat saaneet tarpeekseen tai Yekaterina Furtseva haluaa kostoa, sillä ”Pravdassa” julkaistaan Streltsovista kuuden sivun häväistysjuttu, jossa pelaajan väitetään mm. ihailevan länsimaalaisuutta ja hänet pudotetaan hetkeksi maajoukkueesta. Sekasortoiseen tilanteeseen Alla synnyttää tyttären. Ainoa mikä edelleen sujuu on jalkapallo ja vierasotteluissakin katsojat osoittajat seisaaltaan suosiota. Koittaa sarjatauko ennen MM-kisoja ja maajoukkueen pelaajat saavat hieman vapaata ennen MM-leirille siirtymistä. Osa pelaajista matkustaa Moskovan ulkopuolella sijaitsevalle datshalle ryyppäämään ja seurueessa on mukana myös tyttöjä. Datshalla yövytään ja ollaan vielä seuraava päivä. Sitä mitä datshalla todella tapahtui selviää tuskin koskaan. Marina Lebedeva-niminen nainen syyttää Edikiä raiskauksesta. Toinen nainen syyttää toista pelaajaa raiskauksesta. Marinan kasvoissa on ruhjeita ja Edikin kasvoissa raapimisjälkiä. Välillä naiset osittain peruvat syytökset, mutta oikeuteen mennään.

Samaan aikaan kun Brasilia voittaa ensimmäisen maailmanmestaruutensa nuoren Pelen johdolla pidetään oikeudenkäynti suljettujen ovien takana. Lehdistö hyökkää rajusti ja vaatii ankaraa rangaistusta, mutta huhutaan myös salaliitosta ja lavastuksesta. Streltsov suhtautuu asiaan lähes välinpitämättömästi sekä odottaa pääsevänsä pian takaisin pelaamaan jalkapalloa ja myöntää raiskauksen. Tuomio on 12 vuotta pakkotyötä. Alla hakee eron Edikistä.

Streltsovin kirjeistä voi päätellä, että hän edelleen odottaa nopeaa vapautusta. Aikaisemmin etuoikeutetun neuvostourheilijan maailma muuttuu, kun hänet hakataan työleirillä niin, että kylkiluita murtuu. Pakkotyö on armotonta ja raskasta. Toisena vankeusvuotenaan Streltsov pyytää äitinsä lähettämään pallon ja leirillä aletaan pelata. Edik alkaa lukea kirjoja ja opiskella. Samana vuonna Neuvostoliitto voittaa ensimmäisen jaossa olleen jalkapallon Euroopan mestaruuden ja Maslov siirtyy toiseen seuraan Torpedon peräsimestä.

Vuodet vierivät ja Streltsovia siirretään leiriltä toiselle. Joissakin jalkapallo on sallittua ja joissakin ei. Streltsov yrittää harjoitella parhaansa mukaan. Eräänlainen vapaus koittaa vuoden 1963 alussa. Streltsov pääsee ehdonalaiseen, mutta muu kuin harrastusjalkapallo on häneltä kielletty. Streltsovin hiukset ovat ohentuneet ja leirivuodet jättäneet jälkensä mieheen. Hän viettää hiljaiseloa, ei juo, opiskelee ja pääsee töihin ZIL-tehtaan työkalukauppaan. Edik tapaa ensimmäisen kerran tyttärensä sekä tulevan vaimonsa Raisan. Streltsov alkaa pelata työpaikan joukkueessa ja päästä takaisin kuntoon. Äkkiä tehdassarjaa alkaa käydä seuraamassa tuhansia katsojia. Otteluun ZIL vastaan Volga tulee valtavasti katsojia. Puolue ja viranomaiset kieltävät Streltsovilta pelaamiseen. Yleisö raivostuu ja huudot ”Streltsov! Streltsov!” kaikuvat eivätkä lopu. Katsojat käärivät sanomalehdistä soihtuja ja tulet syttyvät eri puolille stadionia. Viranomaiset pelästyvät ja Streltsov tulee kentälle toisella puoliajalla.

Streltsov saa luvan liittyä uudestaan Torpedon riveihin ja pelata ystävyysotteluita. Itse Leonid Breznev puuttuu asiaan pelaajan hyväksi ja Edik saa alkaa pelata virallisia otteluita vuonna 1965, mutta maajoukkue ja ulkomaanmatkat ovat kiellettyjä. Alkukangertelun jälkeen ottelut alkavat sujua ja Torpedo pitää maalinsa koskemattomana kahdeksan ottelua peräkkäin. Edik alkaa tehdä taas maaleja ja lisäksi hänestä on tullut joukkuepelaaja. Kauden päätteeksi Torpedo voittaa mestaruuden.

1966 Streltsov seuraa sivusta kolmannet MM-kisat peräkkäin. Kisoissa Neuvostoliitto häviää välierässä Länsi-Saksalle. Syksyllä Streltsovin panna peruutetaan ja hän palaa maajoukkueeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Streltsov valitaan Neuvostoliiton vuoden pelaajaksi 1966 ja 1967. Uran loppu alkaa kuitenkin olla lähellä. Edik alkaa taas juoda ja Raisa pitää miehen raiteillaan, mutta vankileireillä rääkätty kroppa alkaa olla lopussa ja terveys reistailee. Armoitettu maalintekijä siirtyy peliryhmityksessä alemmas mutta seuraa paha loukkaantuminen ja Edik palaa kentille vasta keväällä 1970. Uransa hän päättää saman vuoden syyskuussa ja pelaa viimeiset 23 ottelua ilman maaleja. Hän on tuolloin 33-vuotias ja suorittaa sen jälkeen tutkinnon valmentaen lapsia ja junioreita. Streltsov kuolee kurkkusyöpään 1990.

Kirjan arvostelu: Jalkapallokirjallisuuden kenties ykköskronikoitsija on yllättäen kirjoittanut romaanin. Wilson ei ole täysin omimmalla alueellaan romaanissa. Kertojaksi Wilson on valinnut Vanja-nimisen – jonkinlaisen Torpedo Moskovan yleismiehen – joka samassa seurassa vaikuttavan kaverinsa Mishan kanssa seuraa Streltsovin vaiheita 1950-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun. Tästä seuraa, että Streltsovista tulee hiukan apukuski omassa tarinassaan. Vanja ja Misha eivät ymmärrettävästi pysty olemaan mukana kaikissa pelaajan elämän käännekohdissa ja aika usein ne kuitataan kirjassa sanomalla: Joku oli kuullut Edikin sanovan tai joku oli kuullut Edikin lähettäneen leiriltä kirjeen, jossa jne…

Nimien käyttö ja ymmärtäminen on välillä hiukan hankalaa. Olen aikanani lukenut venäläiset klassikot läpi ja tiedän, että venäläiset esittäytyessä sanovat etunimensä ja isänsä nimen ja saattavat lisätä myös sukunimensä ja lisäksi heillä saattaa olla lempinimiä ja kutsumanimiä, jotka ovat yleensä väännös jostakin etunimestä ja näitä yhdistetään tuttavuussuhteesta riippuen puhekielessä. Pidän itseäni kohtuullisen paatuneena jalkapallon ja kirjallisuuden suurkuluttajana, mutta olin hetken aikaa ihmeissäni, kun esim. joku ”Kuzma” alkoi kirjassa urakalla paukuttaa maaleja Streltsovin vierellä. Meni jonkun aikaa ennen kuin tajusin, että kyseessä pitää olla itse Valentin Ivanov – futiksen MM-kisojen maalikuningas – Wikipedian mukaan toiselta nimeltään Kozmits, josta ”Kuzma” lienee väännös.

Yleensä Streltsovista on hänen kuolemansa jälkeen tehty uhri, jonka valtiovalta lavasti syylliseksi tai hän joutui Yekaterina Furtsevan koston kohteeksi. Tässä romaanissa on toisin. Uhreja ovat Streltsovin laiminlyömät vaimo Alla ja hylätty tytär Mila sekä raiskauksen uhri Marina. Tässä kirjassa Streltsov on melko yksiselitteisesti juoppo raiskaaja, jolle menestys ja valtavat jalkapalloilijan lahjat olivat nousseet päähän ja joka uskoi selviävänsä kaikista teoistaan urheilullisten ansioidensa tähden.

Streltsov on viime vuosikymmeninä saanut Venäjällä maineen palautuksen ja Torpedo Moskovan stadion on nimetty hänen mukaansa. Stadionin edessä on Streltsovin patsas ja toinen löytyy Moskovan Luzhniki-stadionilta. Streltovin kasvot ovat kahden ruplan juhlarahassa ja hänestä on tehty suurella rahalla elokuva, jossa tosiasioita on muutettu/väritetty surutta (mm. Streltsov ja Pele kohtaavat leffassa pelikentällä). Uskomaton pelaajahan Steltsov oli. Ilman synkkiä tapahtumia hänestä olisi voinut tulla yksi kaikkien aikojen suurimmista. Kyllä Wilson edelleenkin kirjoittaa osaa, vaikka tämä romaani ei ehkä hänen muun tuotantonsa rinnalle ylläkään. Arvostelu on kolme ja puoli tähteä viidestä. Blizzard on tämän kustantanut. Käykää Blizzardin nettisivuilla, jos hiukan pidemmät ja analyyttiset jalkapallokirjoitukset kiinnostavat. Blizzard ei ole pelkästään Wilsonin temmellyskenttä.




Roger Kuitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Pateniemen Vesa & Åshöjdens BK


Vastaus #1563 : 09.12.2022 klo 15:48:01

Tietokirjailijoiden myönnetyistä apurahoista bongattu:
Uutinen
Lehtinen Lasse, Helsinki | Keltamusta legenda – Kuopion Palloseuran 100 vuotta (4 000)
Peltonen Jussi, Espoo | Jalkapallon kiehtova taika – Opas lasten valmentajille (4 000)
Vehviläinen Mikko, Siilinjärvi |Oi Keltamusta: kupsilaisia kannattajatarinoita (2 000)
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1564 : 19.12.2022 klo 08:23:53



PELE, ORLANDO DUARTE JA ALEX BELLOS: PELE. Ilmestymisvuosi 2006 ja sivuja 288.

Taustaa kirjoittajista: Orlando Duarte syntyi Ranchariassa Brasiliassa vuonna 1932. Duarte oli tuottelias urheilukirjailija ja TV- ja radiokommentaattori. Jalkapallon MM-kisoista hän raportoi paikan päältä vuodesta 1950 vuoteen 2006 asti. 1960-luvulla hän kirjoitti pitkälti Santosin huippujoukkueesta ja seuran pitkistä maailmankiertueista. Duartesta tuli Pelen hyvä ja läheinen ystävä ja luottotoimittaja. Duarte kuoli koronaan vuonna 2020 Sao Paulossa.

Alex Bellos syntyi Oxfordissa 1969. Hänellä on tutkinto sekä filosofiasta että matematiikasta. Bellosin kaksi intohimoa ovat jalkapallo sekä matematiikka ja numerot. Bellos toimi vuosia The Guardian-lehden Etelä-Amerikan kirjeenvaihtajana ja julkaisi 2002 suomennetun teoksen ”Futebol – brasilialainen elämäntapa.” Pelen elämäkerran lisäksi Bellos on kirjoittanut nuorille suunnattua ”Football School” sarjaa yhdessä Ben Lyttletonin ja kuvittaja Spike Gerrellin kanssa. Lisäksi Bellos on kirjoittanut lukuisia teoksia matematiikasta ja numeroista. Bellos asuu nykyään Lontoossa vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

Pele itse on kirjan kolmas kirjoittaja ja toimii oman tarinansa kertojana. Pele syntyi vuonna 1940. Hän on jalkapallon ainoa kolminkertainen maailmanmestari. Pele teki urallaan 1283 maalia, joista Brasilialle 92 maaottelussa 77. Seurajoukkuetasolla Pele voitti Santosin riveissä kahdesti sekä Copa Libertadoresin että Intercontinental Cupin.

Pelellä oli poikkeuksellinen koordinaatio ja tasapaino yhdistettynä hienoon tekniikkaan. Nopea Pele pystyi laukomaan kovaa ja tarkasti kummallakin jalalla. Lyhyestä varrestaan (173 senttiä) huolimatta Pele omasi voimakkaan pompun ja oli erinomainen pääpelaaja. Pelellä oli loistava peliäly ja hän pystyi toistuvasti murtautumaan puolustussumppujen läpi rangaistusalueen keskeltä. Kansainvälinen Olympiakomitea nimesi Pelen 1900-luvun parhaaksi urheilijaksi ja Kansainvälinen Jalkapalloliitto FIFA ”vuosisadan pelaajaksi.” Pelellä on kahdesta avioliitosta viisi lasta ja tämän lisäksi kaksi aviotonta lasta.

Kirjan tapahtumat: Pele syntyi vuonna 1940 Tres Coracoesin (Kolme Sydäntä) kylässä. Nimeksi syntymätodistukseen kirjattiin Edson Arentes do Nascimento. Kylään asennettiin Pelen syntymisen aikaan sähköt ja isän oli tarkoitus juhlistaa tapahtunutta antamalla pojalle nimeksi Edison sähkölampun keksijän mukaan, mutta nimi ja myös syntymäpäivä kirjattiin väärin. Myöhemmin perheeseen syntyy pikkuveli Jair, joka tunnetaan paremmin nimellä Zoca ja sisko Maria Lucia. Pelen äiti on hevoskuskin tytär Celeste ja isä Joao tunnetaan pelaajanimellään Dondinho. Dondinho on oikein pätevä pelaaja, mutta on loukannut polvensa ja joutuu tyytymään pikkuseuroihin. Vuonna 1944 perhe muuttaa Bauruun, jossa isä ansaitsee perheen niukan toimeentulon pelaamalla ja toimimalla terveysklinikan siivoojana.

Pele aloittaa työnteon jo 7-vuoitaana toimien kengänkiillottajana. Koulussa hän on kuriton ja karkaa leikkimään ja pelaamaan palloa kaduille. Pallot on tehty sukista, kunnes katujoukkue varastamalla ja myymällä maapähkinöitä ja futistarroja saa kerättyä varoja oikeisiin varusteisiin. Isä toimii Pelen ensimmäisenä valmentajana ja opettaa mm. pelaamaan päällä ja käyttämään vasuria. Lempinimi on alun perin Bile, mutta muotoutuu Peleksi.

1950 Brasilia häviää yllättäen MM-finaalin Uruguaylle ja Pele lupaa järkyttyneelle isälleen voittavansa joskus MM-pokaalin. 1954 Pele alkaa pelata Baurun BAC:n poikien joukkueessa, jonka valmentajaksi tulee kuuluisa Waldemar de Brito. De Brito järjestää 15-vuotiaan Pelen Santoksen joukkueeseen, joka on osavaltion mestari (Brasilian mestaruudesta alettiin pelata vasta 1970-luvun alussa). Pele pääsee suoraan ykkösjoukkueen harjoituksiin ja alle 60-kiloinen poika alkaa syödä kuin hevonen pärjätäkseen miehiä vastaan. Santos maksaa huippulupaukselle 6000 cruzeiroa kuussa sekä ruoan ja majoituksen.

1957 Pele alkaa pelata säännöllisesti Santosin ykkösjoukkueessa ja saman tien sylkeä maaleja. Pele pääsee ensimmäisen kerran maajoukkueeseen ja kahdessa ottelussa Argentiinaa vastaan tekee maalin molemmissa. Pele harjoittelee myös judoa ja karatea saadakseen tasapainoa ja nopeutta. Valmentaja Vicente Feola valitsee 17-vuotiaan pelaajan vuoden 1958 MM-kisajoukkueeseen Ruotsiin. Pele loukkaa polvensa juuri ennen kisoja, eikä pelaa Ruotsissa kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Kolmannessa ottelussa Neuvostoliittoa vastaan kentälle pääsevät sekä Pele että Garrincha. Brasilia voittaa 2-0. Puolivälierässä kaatuu Wales lukemin 1-0 Pelen tehdessä maalin ja välierässä Ranska lukemin 5-2 Pelen tehdessä hattutempun toisella puoliajalla. Finaalissa isäntämaa Ruotsi taipuu lukemin 5-2 Pelen maalatessa kahdesti.

Kisojen jälkeen Pele tapaa korisottelussa tulevan vaimonsa Rosemerin ja he alkavat seurustella, vaikka tytöllä on ikää vain 14-vuotta. Tosin Pele mainitsee elämäkerrassaan alkaneensa vierailla punaisten lyhtyjen alueella ollessaan itse 14-vuotias. 18-vuotias Pele astuu armeijaan ja armeijan joukkueen lisäksi pelaa myös seura- ja maajoukkueessa. Rahaakin alkaa tulla ja Pele ostaa perheelleen talon Baurusta. Vuosi 1959 on yhtä hullunmyllyä. Santos alkaa tehdä tuottoisia kiertueita. Alkuvuodesta kierretään Amerikkaa ja kesällä Eurooppaa. Vuonna 1959 Pele laskee pelanneensa 103 ottelussa, joista Euroopassa 22 ottelua kuudessa viikossa. Inter Milan ja Juventus yrittävät ostaa Pelen siihen aikaan käsittämättömillä summilla. Kova ottelutahti vaatii veronsa ja 1962 Pele kärsii nivusrasitusvammasta. Saman vuoden MM-kisoissa Pele loukkaantuu ottelussa Tshekkoslovakiaa vastaan. Siihen aikaan ei sallittu vaihtoja ja Pele muistelee liikuttuneena miten Tshekin puolustajat eivät taklaa ja suojelevat ontuvaa Peleä. Ilman Peleäkin johdattaa Garrincha Brasilian uuteen maailmanmestaruuteen. Henkilökohtaiseksi lohdutukseksi Pele auttaa Santosin voittoon seurajoukkueiden maailmancupissa. Loppuottelussa kaatuu Eusebion johtama Benfica.

Pele ostaa suuren talon läheltä rantaa Santosista, jonne koko suku muuttaa ja menee naimisiin Rosemerin kanssa. Luottavainen pelaaja on uskonut valtakirjalla talousasioidensa hoidon Pepe Gordolle, joka on sijoittanut varat huonosti. Kaikki on mennyt ja vielä velkaakin on jäänyt. Santosin johto suostuu kuittaamaan velat, kun Pele tekee seuran kanssa edullisen jatkosopimuksen. Brasilian valmistautuminen vuoden 1966 MM-kisoihin epäonnistuu. Ensimmäisessä ottelussa kaatuu kyllä Bulgaria lukemin 2-0 ja Pele tekee maalin banaanipotkulla. Peleä halutaan suojella loukkaantumiselta, eikä hän pelaa seuraavassa ottelussa, jonka Unkari voittaa. Seuraavassa pelissä Pele loukkaa polvensa ja Brasilia häviää Portugalille ja putoaa jatkosta. Katkeroitunut pelaajaa sanoo ettei enää koskaan pelaa MM-kisoissa.

Rosemeri synnyttää perheen ensimmäisen tyttären ja Santos alkaa kiertää USA:ssa ja Afrikassa. Pele solmii tuottoisia mainos- ja tuotemarkkinointisopimuksia, eikä hänellä enää ole taloudellisia velvollisuuksia seuraa kohtaan. Ystävyysottelussa Kolumbiassa Chato-niminen tuomari ajaa Pelen ulos kentältä. Tästä yleisö raivostuu niin, että lopulta kentältä ajetaan ulos tuomari ja Pele saa jatkaa. Vuonna 1969 Afrikassa pidetään Nigerian ja Biafran välisessä sodassa kahden vuorokauden tulitauko, jotta nähdään Pelen pelaavan. Pelen tuhannes maali syntyy sopivasti Maracanalla 19.11.1969 ja hän päättää pelata vuoden 1970 MM-kisoissa.

Brasilian valmentajaksi tulee entinen maailmanmestaripelaaja Mario Zagallo. Brasilia valmistautuu kisoihin erittäin huolellisesti ja hyvin uskonnollinen Pele aloittaa joukkueen yhteiset rukoushetket. Avausottelussa Pele tekee maalin ja Tshekkoslovakia kaatuu 4-1. Englanti voitetaan 1-0 ja Romania 3-2 Pelen maalatessa kahdesti. Puolivälierässä jää jalkoihin Peru 4-2 ja välierässä kostetaan vuoden 1950 Maracanan tappio voittamalla Uruguay 3-1. Finaalissa Italiaa vastaan Pele vie Brasilian johtoon ja toisella puoliajalla Brasilia jyrää 4-1 voittoon. Pelestä tulee ensimmäinen kolminkertainen maailmanmestari.

Rosemeri synnyttää elokuussa 1970 pojan, jonka nimeksi annetaan Edinho. Pele päättää aloittaa uudestaan opiskelun, jossa häntä auttaa fyysisen valmennuksen edelläkävijä ja hyvä ystävä professori Mazzei. Pele suorittaa lukion ja vuoden päästä läpäisee yliopiston pääsykokeen sekä valmistuu kolmen vuoden päästä liikuntatieteellisestä. Pele on lopettanut vuonna 1971 maajoukkueuransa, vaikka jäähyväispelissä Jugoslaviaa vastaan Maracanalla 180.000 katsojaa huutaa: ”Fica! Fica!” = Jää! Jää! Santos kuitenkin jatkaa tuottoisia maailmankiertueitaan.

1974 Pele tukee Joao Havelangea FIFA:n johtoon eikä lähde pelaajana saman vuoden MM-kisoihin painostuksesta huolimatta. Santosissa hän lopettaa seurauransa MM-kisojen jälkeen, mutta liikeasiat ovat taas solmussa. Pele on taannut henkilökohtaisesti kannattamattoman firman lainoja ja hänelle lankeaa 2 miljoonaa dollaria maksettavaksi. Juventus ja Real Madrid olisivat valmiit maksamaan 15 miljoonaa Pelen palveluksista, mutta yllättäen hän valitsee Warner Communicationsin omistaman New York Cosmoksen, joka maksaa kahden vuoden sopimuksesta 9 miljoonaa dollaria. Sopimus julkistetaan kesällä 1975 ja pyrkimys on herättää amerikkalaisten kiinnostus oikeaan jalkapalloon. Seuraan tulee myös muita ikääntyviä huippupelaajia. Ensin Giorgio Chinaglia ja myöhemmin Franz Beckenbauer ja Carlos Alberto. Cosmos voittaa NASL:n mestaruuden 1977 ja Pele pelaa viimeisen ottelunsa 1.10.1977 Giants Stadiumilla Cosmoksen ja Santosin välisessä ottelussa. Pele pelaa puoliajan molemmissa joukkueissa.

Vuonna 1978 perheeseen syntyy kolmas lapsi Jennifer, mutta samalla viikolla Pele ja Rosemeri eroavat. Pele on jo Brasiliassa esiintynyt monissa elokuvissa ja vuonna 1981 hän tähdittää Sylvester Stallonen ja Michael Cainen kanssa elokuvaa ”Pako voittoon.” Poikamies Pelellä on suhteita mallien ja missien kanssa, kunnes hän vuonna 1994 menee naimisiin gospellaulajatar Assirian kanssa, jonka kanssa hän saa kaksoset – tytön ja pojan. Pele ei kuulu mihinkään puolueeseen, mutta häntä on monesti pyydetty Brasilian urheiluministeriksi. Vuonna 1995 Pele ottaa vastaan ministerin pestin, mutta ei sopeudu politiikkaan ja hänen ajamansa uudistukset eivät edisty. Pele toimii ministerinä kolme vuotta ja saa läpi jonkinlaisen brasilialaisen version Bosman-pykälästä.

Pelen Edinho poika sotkeutuu huumebisneksiin ja viettää vuosia vankiloissa. Pele jakaa aikansa New Yorkin ja Sao Paulon kesken, joissa hänellä on molemmissa sekä koti että toimisto. Lisäksi hän omistaa 1100:n hehtaarin maatilan Brasiliassa. Pele on antanut nimensä ja kasvonsa monien tuotemerkkien käyttöön. Kun Yhdysvaltain asevoimat vangitsivat Saddam Husseinin maakuopasta 2003 tällä oli mukanaan konepistooli, matkalaukullinen dollareita ja paketti Pele-kahvia. Viime vuodet Pele on keskittynyt toimimaan Unescon hyvän tahdon lähettiläänä sekä huumeidenkäytön ja köyhyyden vastaiseen toimintaan. Pele sairastui 2021 paksusuolen syöpään ja hän käy edelleen kemoterapia-hoidoissa. Lehtitietojen mukaan hänen tilansa on huono.

Kirjan arvostelu: Pelestä on vuosikymmenien aikana kirjoitettu vaikka ja kuinka, eikä tämä kirja ole huonoimmasta päästä. Pele toimii oman tarinansa kertojana ja se on kirjan vahvuus mutta myös heikkous. Aktiiviuransa jälkeen Pele on mielellään ylläpitänyt jalkapallojumalan ja unelmavävyn imagoaan. Tätä statusta ei kirjassa kyseenalaisteta lainkaan. Täydellisen kritiikittömyyden ymmärtää Orlando Duartelta, joka oli Pelen hyvä ystävä, mutta ei Alex Bellosilta, jonka aikaisempi ”Futebol – brasilialainen elämäntapa” teos peittoaa tämän Pele-kirjan.

Brasiliaa 1964-85 hallinnut sotilasdiktatuuri valjasti mielellään maan jalkapallomenestyksen omaan käyttöönsä, eikä Peleltä (maailman kuuluisimmalta brasilialaiselta) löydy tähän juuri muuta kommenttia kuin, että hän ei ole poliittinen henkilö ja on halunnut vain ilahduttaa ihmisiä pelillään. Avioeronsa Pele selittää sillä, että hän oli liian paljon poissa kotoa matkoilla ja paljastuneet aviottomat lapset toimittaja Lenita Kurzin ja perheen sisäkön Anisia Machadon kanssa kuitataan puolella sivulla.

Kirjan lopussa on tilastoniilojen unelma – eli 30 sivua faktaa – johon on kirjattu Pelen jokainen peli ja tehty maali. Tämä on Pelen oma tarina ja totuus ja puutteista huolimatta antaa kiinnostuneille hyvät perustiedot Pelestä urheilijana ja ihmisenä. Arvostelu on kolme ja puoli tähteä viidestä. Jotenkin tuntui oikealta laittaa tämän hetken Messi-hypetyksen keskellä liikkeelle kirja-arvostelu kaikkien aikojen parhaimmasta pelaajasta ja ainoasta kolminkertaisesta maailmanmestarista.








LechW

Poissa Poissa


Vastaus #1565 : 19.12.2022 klo 15:39:28

Vuoden urheilukirja -finalisteina kaksi jalkapallokirjaa:

Jussi Eskola: Avauskokoonpano - unelmana A-maajoukkue (Tammi 2022)
Johanna Ruohonen: Naisten laji (S&S 2022)

Onnittelut kirjoittajille!

https://tahto.com/vuoden-urheilukirja-finalistit-valittu/

tactico

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters


Vastaus #1566 : 20.12.2022 klo 10:26:09

Tullaas vielä näin jälkijunassa peukuttelemaan Rissasen Kadut, kentät ja katsomot -kirjalle, kerkesin nyt vasta sen lukemaan. Menee heittämällä kotimaisen jalkapallokirjallisuuden yläluokkaan. Vaikka suuri osa ottelupareista on perusasetelmiltaan tuttuja, niin jokaisesta tuli ainakin itselleni uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Erityiskiitokset runsaasta historiallisesta taustoituksesta kunkin kaupungin, alueen, yhteiskunnan tai muun kontekstin kehityksessä. Sikäli kun kirjoittaja tosiaan pyörii forkalla, niin lämpimät kiitokset hänelle ja kaino toive jatko-osasta!
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1567 : 20.12.2022 klo 14:49:58

Vuoden urheilukirja -finalisteina kaksi jalkapallokirjaa:

Jussi Eskola: Avauskokoonpano - unelmana A-maajoukkue (Tammi 2022)
Johanna Ruohonen: Naisten laji (S&S 2022)

Onnittelut kirjoittajille!

https://tahto.com/vuoden-urheilukirja-finalistit-valittu/


Onnittelut finalisteille täältäkin, mutta kun nyt sain Kuuselan elämäkerrankin luettua, niin on pakko ilman nuoleskelua todeta, että "Kadut, kentät ja katsomot" oli tämän vuoden ykkös kotimainen jalkapallokirja. Yhdyn "tacticon" toiveeseen jatko-osasta. Pyydämme, vaadimme, anomme!
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1568 : 30.12.2022 klo 07:30:24

MARTTI KUUSELA JA ERKKO MERI: MARTTI KUUSELA – PALLOPOIKANA MAAILMALLA. Ilmestymisvuosi 2022 ja sivuja 488.

Taustaa kirjoittajista: Erkko Meri syntyi vuonna 1991. Hänet tunnetaan Käpylän Pallon valmentajana, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n puheenjohtajana sekä jalkapalloblogin pitäjänä. Reilu vuosi sitten hän ilmoitti jättävänsä jalkapallotoiminnan muuten kuin kirjojen kirjoittamisen osalta. Kuuselan elämäkerran lisäksi hän on kirjoittanut teokset ”Valmennuskirja” yhdessä Aleksi Piiraisen ja Jussi-Pekka Savolaisen kanssa sekä ”Parempia pelaajia” yhdessä Kyösti Lampisen ja Hannele Forsman-Lampisen kanssa. Siviiliammatiltaan Meri on varatuomari ja työskentelee analyytikkona.

Martti Kuusela on kirjan toinen tekijä ja kertoja. Kuusela syntyi Rovaniemellä vuonna 1945. Aktiiviurallaan Kuusela pelasi kaikkiaan kahdeksassa seurassa saavuttaen parhaimmillaan SM-hopeaa ja pronssia HIFK:n riveissä. A-maaotteluita hänelle kertyi kaksi.

Pelaajauransa jälkeen Kuusela suoritti Saksassa ”Fussball-Lehrer”tutkinnon. Suomen maajoukkueen valmentajana Kuusela toimi 1982-87. Seurajoukkuevalmentajana Kuusela johti HJK:n Suomen mestariksi 1981 ja 1990 sekä Kispest Honvedin (nyk. Budapest Honved) Unkarin mestariksi 1993. Lisäksi Kuusela valmensi ulkomailla Tanskassa, Belgiassa, Kyproksella sekä neljä kertaa Kreikassa.

Kuusela on suorittanut toimittajan tutkinnon sekä yhteiskuntatieteiden tutkinnon. YLE:n jalkapalloasiantuntijana hän on toiminut 40-vuotta. Suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen hänet valittiin 2016. Kuusela on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Kirjan tapahtumat: Martti Kuusela syntyi vuonna 1945 Rovaniemen kauppalassa, jonka vetäytyvät saksalaiset olivat polttaneet vuotta aikaisemmin. Perheeseen kuuluvat isä Veikon lisäksi äiti Elma ja kaksi pikkusiskoa. Isä on enemmän nyrkkeilymiehiä, mutta ei vastusta, kun nuori Martti viettää aikansa 1953 avatulla Rovaniemen keskuskentällä. 16-vuotias Kuusela pääsee Ropsin edustusjoukkueeseen ja pelaamaan maakuntasarjaa.

1965 Kuusela siirtyy Mikkelin Palloilijoihin, joka nousee seuraavaksi kaudeksi pääsarjaan. Kuusela siirtyy OTP:hen, mutta palaa Mikkeliin 1967 ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen armeijaan, josta kotiutuu vänrikkinä. Perhe on muuttanut Helsinkiin, jonne Kuuselakin seuraa perässä ja siirtyy edustamaan HIFK:ta ja käy myös Sanoman toimittajakoulun. Kuusela solmii avioliiton Pirjon kanssa ja perheeseen syntyy poika Kaius ja myöhemmin tytär Jutta.

Kaudeksi 1972 Kuusela siirtyy ystävänsä Markku Viron kanssa Klubiin ja tekee maaotteludebyyttinsä Länsi-Saksan olympiajoukkuetta vastaan. Kiertolaisuus jatkuu, kun Kuusela siirtyy Hakaan ja työskentelee samalla Yhtyneillä ja opiskelee yliopistossa tiedotusoppia. Valkeakoskelta siirrytään Ilvekseen ja Tampereelle, josta valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1977. Kiertolainen palaa Helsinkiin, jossa pelaajaura päättyy Finnpassa 33-vuotiaana.

Jalkapalloa Kuusela ei hylkää, vaan ryhtyy saman tien Grankulla IFK:n valmentajaksi ja johdattaa ykkösdivisioonan seuran saman tien nousukarsintoihin, mutta toimen mies ei ole sitä itse enää näkemässä, koska hänet on hyväksytty Kölniin suorittamaan ”Fussball-Lehrer” tutkintoa. Vaimo ja lapset seuraavat Saksaan. Koulutuksen johtajana toimii Gero Bisanz, joka myöhemmin johtaa Saksan kolmeen Euroopan mestaruuteen ja oppilaina ovat mm. Horst Köppel ja Christoph Daum. Kuusela suorittaa tutkinnon onnistuneesti, mitä voi pitää kunnioitettavana saavutuksena, koska itse luonnehtii osanneensa saksaa vain kohtuullisesti. Myöhemmin Kuusela hankkii lisäkoulutusta Englannista ja Ruotsista.

Saksassa oppinsa saanut valmentaja kiinnostaa Suomessakin ja Kuusela aloittaa HJK:n valmentajana 1980. Kuuselalla on ikää 34-vuotta ja valmentamisen ohella hän työskentelee STK:n tiedottajana. Saksasta Kuusela on tuonut mukanaan miesvartioinnin ja liberopelin. Harjoitteluolosuhteet eivät tuolloin olleet Helsingissä kummoiset. HJK oli samalla viivalla alasarja- ja harrastejoukkueiden kanssa ja joutui Töölön pallokentällä lopettamaan treenit jo puolentoista tunnin jälkeen, kun nelosdivisioonassa pelannut joukkue halusi kentälle. Kuusela valitti lehdissä puutteellisista harjoitusmahdollisuuksista, joka ei miellyttänyt kaupunginjohtoa. Päättäjät ilmoittivat, että jos Kuusela ei lopeta valittamista, HJK ei saa harjoitella ollenkaan. Ensimmäinen kausi Klubissa tuo pronssimitalin. Seuraavalla kaudella miesvartiointia käytetään vain vastustajan avainpelaajiin ja hyökkäystehoa lisätään. Tämän seurauksena HJK voittaa mestaruuden ja cupin.

Kuusela valitaan maajoukkueen päävalmentajaksi. Alusta lähtien tavoitteena on ”kansainvälistyminen.” Kuusela yrittää saada suomalaisia pelaajia ulkomaille testileireille ja ulkomaisiin joukkueisiin. Palloliitto on tuolloin taloudellisesti ”huonossa hapessa” ja maajoukkue pelaa usein Etelä-Amerikassa harjoitusotteluita maita vastaan, jotka ovat valmiita maksamaan eurooppalaisen maajoukkueen kohtaamisesta kotikentällään. Peliryhmityksenä Kuuselalla on 4-4-2. Vuonna 1983 Jari Keurulainen aloittaa maajoukkueen fysioterapeuttina ja hänestä tulee Kuuselan hyvä ystävä ja oikea käsi. Maajoukkueen olosuhteet ja otteet paranevat hiljalleen ja agentit alkavat kiinnostua suomalaisista pelaajista.

1984 alkavat karsinnat vuoden 1986 MM-kisoihin. Suomi voittaa mm. silloin kivikovan Pohjois-Irlannin ja Turkin. Englantia vastaan pelataan tasan 1-1; samoin Gheorghe Hagin johtamaa Romaniaa vastaan. Lopulta MM-kisapaikka menetetään vierashäviöön Romaniassa. Lopputurnauspaikka jää yhden voiton päähän. Kuusela on aloittanut pitkän pestinsä YLE:n asiantuntijana ja kommentaattorina. Joskus työ ei jää pelkäksi kommentoinniksi. Meksikon MM-kisoissa 1986 ääniyhteydet ovat poikki ja Kuusela selostaa ottelun Italia-Bulgaria Pasilasta käsin. Kuusela on toistuvasti riidoissa Palloliiton johdon kanssa ja kuuden vuoden pesti päättyy syksyllä 1987 3-0 voittoon Tshekkoslovakiasta. Pelaajat järjestävät pidetylle valmentajalle saunaillan Hesperiassa, jonne myös Palloliiton johtajat pyrkivät, mutta pelaajat eivät päästä heitä ulko-ovea pidemmälle.

Kuusela neuvottelee ulkomaan pesteistä ja lähtee syyskuussa 1988 Tanskaan B1903:n valmentajaksi. Tanskassa Kuusela käyttää 4-4-2 muotoa liberolla. B1903 sijoittuu sarjassa kuudenneksi ja Kuusela palaa Klubiin, jonne Keurulainen tulee kakkosvalmentajaksi. Kuusela korostaa enemmän pallollista harjoittelua, pienpelejä ja tekniikkatreeniä. Mestaruussarjan ja nykyisen Veikkausliigan välissä oli kummajainen nimeltä Futisliiga, jossa runkosarjan jälkeen pelattiin pudotuspelit. HJK sijoittui runkosarjassa kolmanneksi, mutta raivaa pudotuspeleissä itsensä kaksiosaiseen finaaliin Kuusysiä vastaan. Lahdessa Klubi voittaa rankkareilla ja olympiastadionilla 1-0 ja samalla mestaruuden.

Tammikuussa 1991 Kuuselalle tarjotaan pikapestiä Belgiaan. Perinteinen Beerschot on juuttunut sarjan hännille. Arto Tolsa on aikanaan ollut Beerschotissa kunnioitettu pelaaja eikä Kuuselaa pidetä hiihtovalmentajana. Kuusela harjoittelee joukkueen mukana ja paino putoaa kuukaudessa kuusi kiloa. Seura on pahoissa talousvaikeuksissa ja onnistuu voittamaan Kuuselan alaisuudessa vain yhden ottelun viidestätoista. Palkat ovat maksamatta ja Belgian liitto passittaa seuran saman tien kolmanteen divisioonaan. Silti Kuusela oli Belgiassa pidetty valmentaja.

Belgialaiset liikemiehet ovat ostaneet Kispest Honvedin. Kispestin kulta-ajat ovat olleet 50-luvulla, jolloin seura oli armeijan joukkue. Kuusela saa seuran johtaakseen lokakuussa 1992, jolloin Kispest on sarjassa kahdeksantena. Kuusela on maassa ensimmäinen ei-unkarilaistaustainen valmentaja pääsarjatasolla toisen maailmansodan jälkeen ja perinteisessä futismaassa hänet leimataan hiihtovalmentajaksi. Kuuselan motto on ”Munka! Munka!” (Työ! Työ!). Pelaajat harjoittelevat kaksi kertaa päivässä. Honved kokee ensimmäisen tappionsa Kuuselan alaisuudessa vasta maaliskuussa 1993 ja Unkarin mestaruus varmistuu kauden viimeisessä pelissä.

Seuraavalla kaudella oikukas arpa heittää Mestareiden liigassa vastaan Manchester Unitedin. Kispest häviää kotona 2-3 ja vieraissa 2-1. Seuran unkarilaiset pomot savustavat Kuuselaa ulos. Ainoastaan legendaarinen Ferenc Puskas seuran hallituksessa tukee Kuuselaa. Belgialaisomistajat taipuvat ja Kuusela saa keväällä 1994 potkut. Honved voittaa mestaruuden seuraavan kerran 2017.

Elokuussa 1994 Kuusela tekee sopimuksen Kreikan kakkostason Proodeftiki FC:n kanssa. Virallinen titteli on tekninen neuvonantaja, kun Kreikan liiton säännöt kieltävät ulkomaalaiset valmentajat kakkostasolla. Sarjassa on hurja meno katsomoissa. Kuusela kertoo: Vaihtopenkkiämme kohti heiteltiin ensimmäisellä jaksolla paljon kolikoita, Kreikan drakmoja. Huikkasin huoltajille: ”Ottakaa kolikot talteen, saadaan kahvit paluumatkalla.” He tekivät työtä käskettyä. Sitten alkoi lennellä isoja kiviä. Murjaisin apureilleni: ”Näistähän voidaan rakentaa vaikka talo.” Proodeftiki sijoittuu sarjassa kuudenneksi. Kuusela ei suostu jatkosopimukseen. Sen sijaan hän tekee sopimuksen Apollon Limassolin kanssa ja Pirjo-vaimo seuraa mukana Kyprokselle. Kannattajat ovat saarella kuumaverisiä. Kuusela joutuu mm. pakenemaan pelin jälkeen huoltotunnelia pitkin, eikä tunne oloaan turvalliseksi, eikä halua jatkaa. Apollon sarjasijoitus oli viides.

Kuusela palaa kotiin Helsingin Suutarilaan kesällä 1996 ja Olli-Pekka Lyytikäinen ottaa yhteyttä. HJK on ajautunut tappiokierteeseen ja apuun tulee tuttu pelastuspartio Kuusela & Keurulainen. HJK voittaa cupin, mutta sarjassa peli takkuaa. Lopulta Klubi säilyy sarjassa vasta karsittuaan Hangö IK:ta vastaan. Elokuussa 1997 on vuorossa Finnpa, joka on silloin sarjassa seitsemäntenä. Kuusela & Keurulainen lisättynä Jallu Rantasella nostaa seuran pronssille, joka on seuran kaikkien aikojen paras saavutus. Vuoden 1998 MM-kisoissa Kuusela toimii taas YLE:n kommentaattorina. Japani-Jamaika ottelussa ääniyhteys Suomeen ei toimi ja Kuusela ja Jarmo Lehtinen selostavat matsin puhelimen välityksellä.

Kuusela yrittää uudestaan Kreikan Proodeftikin kanssa, joka on noussut pääsarjaan. Kuusela on aina tullut toimeen pelaajien – mutta harvemmin johtajien – kanssa. Niin käy nytkin. Riitoja seurajohdon kanssa, eikä palkkoja kuulu. Kuusela eroaa jo viiden sarjapelin jälkeen. Tämän jälkeen Kuusela toimii lyhytaikaisen Match Onin pääanalyytikkona. Match On ajautuu konkurssiin 2001 ja Kuusela lähtee kolmannen kerran valmentamaan Kreikkaan. Tällä kertaa Panionios FC:hen, joka on Kreikan vanhin jalkapalloseura. Panioniosin kausi on alkanut huonosti ja Kuuselan tehtävä on pitää seura pääsarjassa. Kuuselan onnistuu hinata seura yhdeksänneksi ja hän tekee vuoden jatkosopimuksen, vaikka seurajohdon mielestä Kuuselalla on liian hyvät välit pelaajiin. Johdon mielestä valmentajan pitää olla auktoriteetti, joka huutaa ja rankaisee. Uusi kausi alkaa surkeasti, kun Panionios häviää cupin lohkopeleissä kahdesti alasarjan joukkueille. Potkut tulevat elokuussa 2001.

Tämän jälkeen alkavat Kuuselan valmennuspestit harveta. ”Neljäs-kerta-toden-sanoo” ei pidä paikkaansa, kun kyseessä on neljäs kerta Kreikassa. Vuoden 2005 visiitti Aris Thessalonikiin päättyy lyhyeen, kun seura putoaa cupista ensimmäisellä kierroksella ja sarjakin alkaa nihkeästi. Potkut tulevat jo lokakuussa. Vuonna 2008 ovat vaihtoehtoina Etelä-Korea tai TPS, josta Mixu Paatelainen on siirtynyt Skotlantiin. Kuusela valitsee Turun. Muutos Paatelaisen skottipelityylistä on liian suuri ja joukkue ei omaksu uuttaa pelitaktiikkaa. Joukkue on harjoiteltu tukkoon ja loukkaantumiset vaivaavat. Potkut tulevat syyskuussa. Kuusela saa kuulla niistä YLE:n toimittajalta – ei Tepsin johdolta. Kuusela päättää ettei valmenna enää Suomessa. Ulkomailta tipahtelee vielä tarjouksia, mutta sopimukseen ne eivät enää johda. Kuusela jatkaa YLE:n kommentaattorina ja kirjoittaa ”Pallopoikana maailmalla” kolumnejaan.

Kirjan arvostelu: Kuusela on ehdottomasti kirjansa ansainnut. Martti aukaisi suomalaisille pelaajille ovia kansainvälisille kentille ja on edelleen ainut suomalainen valmentaja, joka on tehnyt pitkän uran ulkomailla. Kuuselan maajoukkueen valmennusaikana alkoi ensimmäisen kerran tuntua, että Suomi voisi joskus pelata arvokisoissa. Kuusela oli rohkea edelläkävijä ja hän sanoo ettei kadu urallaan muuta kuin sitä ettei ottanut vastaan tarjottua Iranin maajoukkueen valmentajan tehtävää. Kuusela on tunnetusti mukava mies ja herrasmies ja rivien välistä voi lukea, että välillä hän voisi sanoa Palloliiton johtajista ja toiminnasta jotain häijympää kuin kirjasta voi lukea.

Kuusela on tuhansien tarinoiden mies ja kirjan heikkous on siinä, että ne kaikki yritetään kertoa. Vanha elämäkertojen ja tietokirjojen viisaus on tiivistämisessä. Satakin sivua lyhyempänä kirja olisi ollut tiiviimpi paketti, enkä usko että mitään olennaista olisi jäänyt kertomatta. Ihan must-luettavaa tämä on niille, jotka haluavat tietää enemmän varsinkin 80- ja 90-luvun futiksesta. Itse taidan vielä muistaa nuo ajat liian hyvin, joten mitään varsinaisia yllätyksiä ei minulle kirjassa ollut.

Vuosi 2022 oli suomalaisten jalkapallokirjojen osalta runsas – suorastaan riittoisa ja paljon kommentoitavaa ja arvosteltavaa jäi vielä tulevan vuoden puolelle. Tämä kirja ei kohoa suomalaisen jalkapallokirjallisuuden ruusutarhan kauneimmaksi kukkaseksi, mutta ei sitä voi missään nimessä rikkaruohoksikaan nimetä. Arvostelu on kolme ja puoli tähteä viidestä.

Tämän vuoden saldoksi tuli 27 jalkapallokirja-arvostelua. Tahti tulee harvenemaan ensi vuonna, sillä tämä on hetkittäin alkanut tuntumaan suorastaan työltä, mikä ei ollut projektin alkuperäinen tarkoitus. Todennäköisesti arvostelujen painopiste siirtyy enemmän suomalaisiin uutuuskirjoihin ja kiinnostavilta tuntuviin ulkomaisiin uutuuksiin unohtamatta klassikoita tyyliin ”The Football Factory” tai ”Provided You Dont Kiss Me.” Hyvää uutta vuotta kaikille forumisteille!









gv39

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups


Vastaus #1569 : 30.12.2022 klo 10:32:12

Nyt on Kuuselan kirja ääniversionakin, kuukausi pari sitten ei ollut.
suomifutiksen Janne Tähkä

Poissa Poissa


Vastaus #1570 : 31.12.2022 klo 17:58:25

Tämän vuoden saldoksi tuli 27 jalkapallokirja-arvostelua. Tahti tulee harvenemaan ensi vuonna, sillä tämä on hetkittäin alkanut tuntumaan suorastaan työltä, mikä ei ollut projektin alkuperäinen tarkoitus. Todennäköisesti arvostelujen painopiste siirtyy enemmän suomalaisiin uutuuskirjoihin ja kiinnostavilta tuntuviin ulkomaisiin uutuuksiin unohtamatta klassikoita tyyliin ”The Football Factory” tai ”Provided You Dont Kiss Me.” Hyvää uutta vuotta kaikille forumisteille!

Ensinnäkin kiitos arvosteluista ja hyvää uutta vuotta sinnekin Ylos Ja jos saa ehdottaa, niin ehkä yksi vaihtoehto on tinkiä arvosteluiden pituudesta jos kirjoittaminen tuntuu raskaalta - en tietysti tiedä muista, mutta minua ainakin kiinnostaa lähinnä tekstiesi lopusta löytyvä "kirjan arvostelu" -osio. Varsinkaan elämäkerroissa, seurahistoriikeissa tms. ei välttämättä maksa vaivaa kirjoittaa pitkää tiivistelmää koko kirjan sisällöstä, kun jotain melko lailla vastaavaa löytyy esimerkiksi Wikipediasta. Olkoonkin, että nappailet kirjasta mukaan yksityiskohtia ja sitaatteja, joita ei ehkä muualta löydy. Joka tapauksessa meikä ja varmasti moni muukin toivoo että vaikka tahti harvenisi niin ei ainakaan hyytyisi kokonaan - eipä löydy koko forum-historiasta muita jotka olisivat tarjonneet tällaista määrää laadukasta antia tähän topikkiin. :)
tactico

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters


Vastaus #1571 : 31.12.2022 klo 18:48:01

Hyvää uutta vuotta tämän topikin aktiiveille, erityisesti Heppatiitille! Tästä on muodostunut itselleni yksi forkan tärkeimmistä ketjuista, jolla on ihan konkreettinen vaikutus omaan arkeen kirjasuositusten kautta. Itsekin toivon että Heppatiitti jatkaa tänne kirjoittelua, vaikka sitten harvemmin tai lyhyemmin. Liian raskasta tästä ei kannata itselleen tehdä. Kiitos joka tapauksessa tähänastisesta ansiokkaasta työstä (no pun intended) yhteisen hyvän eteen. Ylos
IlDiavolo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Kulik Kulik hyvä kun tulit


Vastaus #1572 : 01.01.2023 klo 18:20:23

Kait nyt itsensä Zdenek Zemanin elämänkerrasta on tulossa suomikäännös?
Hasan Sas

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK


Vastaus #1573 : 02.01.2023 klo 13:08:58



Benjamin Roberts: Gunshots & Goalposts: The Story of Northern Irish Football (2017)

Tästä jonkun vuoden takaisesta kirjasta ei näytä olevan ketjussa mainintoja, joten kirjoitetaan nyt sitten muutama sana, heppatiittimaisesti kirjailijasta aloittaen. Hieman omituisesti Roberts ei kerro itsestään oikein mitään eikä hyvin nopea googlettelukaan tuota tulosta. Niinpä olettaisin henkilön lähteneen aika lailla amatööripohjalta laatimaan tätä teosta, mikä onneksi ei tekstistä juurikaan paista läpi. Sen sijaan taitosta ja painotyöstä välittyy halpatyön leima, vaikka varsinainen omakustanne tämä ei ilmeisesti ole. Tämäntyyppisissä kirjoissa pienikin kuvaliite olisi mukava lisä, mutta nyt se jää kokonaan puuttumaan.

Kirja käsittelee Pohjois-Irlannin futiksen historian 1800-luvulta nykypäivään. Alkuajoista lähtien jalkapallon keskus oli Belfast ja etenkin sen protestanttiset kaupunginosat. Toki myös katoliset pelasivat, mutta tätä häiritsi varsinkin Irlannin itsenäistymisen jälkeen nationalistien erittäin nihkeä suhtautuminen englantilaisena pidettyyn jalkapalloon. Pahimmillaan gaelilaisen jalkapallon harrastajilta oli liittotasolta suoranaisesti kielletty "englantilaisen" jalkapallon pelaaminen. Liittotasolla oli omat sekoilunsa myös futiksen puolella, mistä osoituksena edelleen käytössä olevat palloliittojen nimet Irish Football Association P-Irlannissa ja Football Association of Ireland Irlannissa. Molemmat maat käyttivät alkuaikoina itsestään nimeä Irlanti, mikä ymmärrettävästi aiheutti suurta sekaannusta kv-peleissä.

Futiksen protestanttinen leima P-Irlannissa voimistui ajan kuluessa ja moni harvoista katolisten kannattamista seuroista joutui kokonaan lopettamaan väkivaltaisuuksien takia. Belfast Celticin taru päättyi jo 1940-luvulla lähinnä ottelutapahtumien myllytysten takia, Derry City taas kuopattiin P-Irlannin levottomuuksien takia vuonna 1972, kun kotipelien pelaaminen Derryssä oli käytännössä mahdotonta. Myöhemmin Derry City herätettiin henkiin ja se liittyi Irlannin sarjajärjestelmään. Levottomuuksien aikaan ja vielä niiden jälkeenkin P-Irlannin maajoukkue oli ainakin kannattajapohjansa perusteella ehdottoman lojalistinen eikä harvoja katolisia pelaajia varsinaisesti katsottu hyvällä. Vastaavasti nationalistien ääriporukat tekivät katolisille pelaajille melko selväksi, että P-Irlannin majussa pelaaminen ei heidänkään mielestä ole toivottavaa. Niinpä monet katoliset majutason pelaajat siirtyivät viimeistään junnutason jälkeen edustamaan Irlannin tasavaltaa, mikä luonnollisesti pienensi ja heikensi P-Irlannin käytössä olevaa pelaajistoa. Tilanne on nykyään helpottanut, mutta edelleen nationalisteja vituttaa maaotteluissa käytössä oleva God Save the King, kun esim. Kansainyhteisön kisoissa P-Irlannin "kansallislauluna" on Londonderry Airin (eli Danny Boyn) sävel. Seurajoukkuetasolla tilanne on kuitenkin edelleen sama kuin aina: valtaosa joukkueista Linfield etunenässä on "protestanttisia" ja ilmeisesti ainoastaan belfastilaisen Cliftonvillen fanikunnasta enemmistö on katolilaisia. Touhu on kuitenkin rauhoittunut ja pahimmista ylilyönneistä, Billy Boysin laulamisista yms. on aika hyvin päästy eroon.

Kirjassa käsitellään luonnollisesti myös takavuosien pelaajasuuruuksia, kuten Blanchflowereita ja George Bestiä. Heistä riittää runsaasti anekdootteja, joita Roberts on kaivanut sinänsä kunnioitettavan mittaisesta lähdeluettelostaan. Sitaattien runsas käyttö on tosin paikoitellen liiallista, mutta tavallaan sen ymmärtää, kun tekijä ei ole itse tehnyt kirjoitusaiheestaan haastatteluja tai tunnelma/matsiraporttien kaltaisia ekskursioita paikan päälle.

Harmillisesti kirjassa ei juurikaan käsitellä paria mielestäni hyvinkin olennaista teemaa: Rangers-Celtic -etäkannattamista, johon kuitenkin muutamia kertoja viitataan ohimennen sekä Valioliigan ja yleensä Englannin ylivaltaa apinasaarten seurajoukkueskenessä. Näillä on kuitenkin väistämättä ollut erittäin suuri merkitys p-irlantilaiseen seurajalkapalloon, joka korkeimmallakin tasolla pyörii pääsääntöisesti puoliammattilaispohjalla ja sijoittuu forkalle kuuluvassa tasovertailussa jotakuinkin Englannin vitostason ja Veikkausliigan välimaastoon.

Ainakaan minulle ei ole tullut vastaan toista yleisesitystä Pohjois-Irlannin jalkapallon historiasta, joten siinäkin mielessä tällä teoksella on puutteineenkin paikkansa.
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1574 : 04.01.2023 klo 09:12:00

Hienoa että Hasan Sas jaksaa nostaa esiin kirjoja, jotka käsittelevät maita, maanosia ja liigoja, jotka lentävät yleensä normaalin jalkapallotutkan alapuolella.

 
Sivuja: 1 ... 62 [63] 64 ... 68
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa