FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
09.12.2022 klo 15:37:05 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
FF2:n Joulupata!, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 62 [63]
 
Kirjoittaja Aihe: Jalkapalloaiheiset kirjat  (Luettu 265018 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
ALPPIK

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tim Hortonin munkit ja kahvit


Vastaus #1550 : 01.11.2022 klo 14:39:30

Joo, suomennos oli paikoin häiritsevän huono. Jostain syystä kirjassa oli mainittu alkukieli saksasta huolimatta muistaakseni myös Mourinholle myönnetty Pyhän Henryn kunniamerkki tms. Portugalissa varmasti onkin sen niminen kunnianosoitus.
Suomenkielisessä wikipediassa Henrik Purjehtijan ritarikunta.
Tango Rosario

Poissa Poissa


Vastaus #1551 : 01.11.2022 klo 17:40:17

^
Ordem do Infante Dom Henrique


(eng. Order of Prince Henry)

https://pt.wikipedia.org/wiki/Ordem_do_Infante_D._Henrique

Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1552 : 10.11.2022 klo 08:25:56

JARI EKBERG: KUIN TAIVASTA KOSKETTAISI (Jalkapallon MM-kisojen historia). Ilmestymisvuosi 2014 ja sivuja 580. Kirjasta on ilmestynyt päivitetty painos 2018, johon lisätty uusi luku, mutta tässä arvostellaan alkuperäinen teos.

Taustaa kirjoittajasta: Jari Ekberg on filosofian maisteri ja äidinkielen lehtori. Kirja on hänen esikoisteoksensa. Teos valittiin vuoden urheilukirjaksi 2014.

Kirjan tapahtumat: Kesäkuussa 1930 FIFA:n presidentti Jules Rimet matkustaa höyrylaiva Conte Verdellä Ranskasta Uruguayhin. Matkalaukussa hänellä on neljä kiloa painava voitonjumalatar Nikeä esittävä pokaali. Samalla laivalla matkustavat Ranskan, Belgian ja Romanian joukkueet, jotka Rimet on suostutellut osallistumaan ensimmäisiin MM-kisoihin. Matkalla poimitaan mukaan vielä Brasilian joukkue. Kisat päättyvät unelmafinaaliin Uruguay-Argentiina. Argentiinaa häiritään ja yleisö on uhkaava. Ottelun belgialainen erotuomari on pukeutunut puvuntakkiin, kravattiin ja polviin asti ulottuviin pussihousuihin. Hän on suostunut erotuomariksi vain sillä ehdolla, että saisi ottelun jälkeen poliisisaattueen suoraan satamaan. Argentiinan tähti Luis Monti sanoi ennen ottelua: ”Jos voitamme, he tappavat meidät kaikki.” Uruguay voitti 4-2.

Seuraavat kisat pidettiin Italiassa. Kun Euroopan parhaat maat eivät olleet osallistuneet Uruguayn kisoihin, niin vastaavasti puolustava mestari Uruguay ei osallistunut 30-luvun Euroopassa järjestettyihin MM-kisoihin. Mussolini oli tajunnut jalkapallon propaganda-arvon ja stadioneita kohosi pitkin Italiaa. Mestaruuden Italia veikin. Mussolinin palkinto kullekin pelaajalle oli 20.000 liiraa, uusi Fiat, asunto ja Mussolinin kuva nimikirjoituksella. Myös seuraava mestaruus meni Italiaan. Kisojen alla Saksa oli miehittänyt Itävallan ja ”ylhäältä” tuli käsky, että Saksan joukkueessa pitäisi ”hyvityksenä” pelata kuusi itävaltalaista ja viisi saksalaista. Saksa putosi aikaisessa vaiheessa, kun itävaltalaisilla oli ymmärrettävä asenneongelma. Italia voitti välierässä Brasilian ja La Gazzetta dello Sportin mukaan: ”Italialainen älykkyys voitti neekerien brutaaliuuden.”

Sota runteli Eurooppaa ja vuoden 1950 kisoihin Brasiliaan osallistui vain 13 maata. Neuvostoliitto mm. kielsi Itä-Euroopan satelliittivaltioidensa osallistumisen. Uruguay järkytti Brasiliaa voittamalla sen loppuottelussa. Seuraavissa kisoissa neljä vuotta voittamattomana ollut Unkari tyrmää alkulohkossa Länsi-Saksan 3-8, mutta häviää finaalin samalle joukkueelle 3-2. Valmentaja Sepp Herberger pääsee lausumaan kuolemattomia onelinereitaan: ”Der Ball ist rund und ein Spiel dauert 90 minuten.” Kisojen maalikeskiarvo oli 5,38 per matsi.

Vuoden 1958 kisoihin palaa viimeinkin Argentiina. Maa saa maksaa pitkästä eristyneisyydestään aikaisella putoamisella ja kotona kannattajien tomaattisateella. Brasilia voittaa mestaruuden pelijärjestelmällä 4-2-4 ja kentällä ovat ensimmäistä kertaa yhtä aikaa Pele ja Garrincha. Kun Brasilia voitti Neuvostoliiton; meni puolustaja Boris Kuznetsov pelin jälkeen kättelemään Garrinchaa ja huusi: ”Vihdoin sain hänet kiinni!” Chilen vuoden 1962 kisoissa iloinen ja maalirikas 50-luku oli takana ja peli kovaotteista – lähes rikollista. Puolivälieriin selviää peräti neljä itäblokin joukkuetta, mutta mestaruuden vie taas Brasilia Garrinchan johdolla, vaikka hänet ajettiin ulos kentältä välieräottelussa. Brasilian liitto käytti vaikutusvaltaansa: Linjatuomari Marinon piti todistaa kurinpitovaliokunnassa – mutta Marinoa ei näkynyt missään – brasilialaiset olivat maksaneet hänelle lentolipun Eurooppaan. Ei todistajaa – ei pelikieltoa.

Englannin MM-kisoissa 1966 olivat käytössä ensimmäistä kertaa suorat TV-lähetykset ja hidastukset. Eurooppalaiset syyttävät eteläamerikkalaisia liian kovasta pelistä ja nämä vastavuoroisesti kyseenalaistavat eurooppalaisten tuomareiden toiminnan. Välierissä on neljä eurooppalaista joukkuetta ja mestaruuden vie perinteisistä laitahyökkääjistä luopunut Englanti. Vuoden 1970 MM-kisat käydään Meksikon korkeassa ilmanalassa. Italian Gianni Rivera kutsuu pelejä ”viheltävien keuhkojen konsertiksi.” Tästä huolimatta peli on hienoa – jalkapallon voitto. Pelkästään avausottelua seuraa television kautta 800 miljoonaa katsojaa ja mestariksi palaa Brasilia.

Ennen Länsi-Saksan MM-kisoja Joao Havelange oli kolmannen maailman tuella syrjäyttänyt FIFA:n johdosta Stanley Rousin. Tämän jälkeen jalkapallopolitiikka ei ollut entisensä. ”Olen tullut myymään tuotetta nimeltä jalkapallo” Havelange totesi valtakautensa aluksi. Havelange haistoi lajin markkinapotentiaalin: ”Kun saavuin FIFA:n päämajaan, siellä oli vanha rakennus ja vähän rahaa laatikossa. Kun 24 vuotta myöhemmin tyhjensin pöytäni, FIFA:lla oli omistuksia ja sopimuksia yli neljän miljardin dollarin arvosta.” Kisoissa Hollanti voitti Cruyffin johdolla sydämet, mutta Länsi-Saksa mestaruuden Beckenbauerin ja Mullerin ansiosta.

Vuoden 1978 kisat oli myönnetty Argentiinalla jo vuonna 1966. Sotilasjuntta kaappasi maassa vallan 1976. Monet olivat sitä mieltä, että turnausta ei voi Argentiinassa järjestää, mutta FIFA ei perääntynyt. Hollanti häviää toisen kerran peräkkäin finaalin. Varsinaisella peliajalla Hollanti tasoittaa ottelun lopussa ja lisäajalla Rensenbrink osuu tolppaan, mutta jatkoajalla Argentiina jyrää voittoon. Espanjan kisoissa 1982 on mukana ensimmäisen kerran 24 joukkuetta ja uusi pelisysteemi. Kuusi neljän joukkueen alkulohkoa, joista kaksi parasta neljään kolmen joukkueen lohkoon, joiden voittajat välieriin. Tämä kokeilu jäi yhteen kertaan. Ranska vastaan Länsi-Saksa välierä jää historiaan, kun Harald Schumacher tyrmää Ranskan Battistonin. Ottelun jälkeen edes oma äiti ei sääli maalivahtia: ”Se näytti todella ilkeältä, poika.” Mestaruuden vie Italia.

1986 kisat myönnettiin alun perin Kolumbialle, mutta luonnon voimat ja talouskriisi olivat maalle liikaa ja kisaisännäksi vaihtui taas Meksiko. Argentiinalle teki tuskaa päästä karsinnasta kisoihin. Jopa maan presidentti Raul Alfonsin joutui toteamaan, ettei hän pidä joukkueen pelistä. ”Ei pidä isänikään”, vastasi Argentiinan valmentaja Carlos Bilardo. Mestaruuden Argentiina kuitenkin Maradonan johdolla voitti. Italian MM-kisoissa parasta peliä esittää Saksa ja Kamerun selviytyy ensimmäisenä Afrikan maana puolivälieriin. Saksalle mestaruuden ratkaisee pilkulta Andreas Brehme, jolle keisari Beckenbauer oli vuosia aikaisemmin sanonut: ”Soita pianoa, soita huilua, mutta älä pelaa jalkapalloa.” Maaleja kisoissa tehtiin 2,21 ottelua kohti, mutta TV-katsojia oli 26 miljardia. Tämän jälkeen sääntöjä muutettiin niin, että maalivahti ei saanut ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä.

USA:n MM-kisoihin suhtauduttiin pelolla. Siellä jalkapallo ei ollutkaan football vaan soccer. Avajaisshowssa piti Diana Rossin esityksen päätteeksi potkaista pallo parista metristä maaliin, mutta hänen onnistui potkaista maalin ohi. Pelko oli turhaa. Paikan päällä otteluita seurasi 3,5 miljoonaa katsojaa ja ottelukohtainen keskiarvo oli 69.000. Maaleja tehtiin 2,76 per matsi. Taktinen ja tylsä Brasilia pääsi finaaliin ensimmäisen kerran 24:ään vuoteen ja voitti mestaruuden. 1998 kisat pelattiin Ranskassa ja ensimmäisen kerran mukana oli 32 joukkuetta. Italia häviää pilkuilla kolmansissa kisoissa peräkkäin. Lilian Thuram vie kotijoukkueen finaaliin kaatamalla maaleillaan välierässä Kroatian. Thuram pelasi 142 maaottelua, eikä tehnyt muissa otteluissa maaliakaan. Finaali on Zidane vastaan Ronaldo ja voittaja on Zidane.

2002 MM-kisat ovat ensimmäiset jaetut Etelä-Korean ja Japanin kesken. Uutta on, että puolivälierissä on joukkueita ennätyksellisesti viidestä maanosasta. Valitettavasti turnauksen pääroolin ottavat tuomarit. Ecuadorilainen Byron Moreno ja egyptiläinen Gamal Ghandour pelaavat häpeämättömästi kotijoukkue Korean pussiin ja pudottavat jatkosta Italian ja Espanjan. Estääkseen lisäskandaalin antaa FIFA finaalin lahjomattoman Pierluigi Collinan tuomittavaksi ja Brasilia voittaa mestaruuden viidennen kerran. Turnauksen parhaana pelaajana palkitaan kuitenkin Saksan maalivahti Oliver ”titaani” Kahn. Vuoden 2006 kisapaikkaäänestyksessä Saksa voittaa Etelä-Afrikan äänin 12-11. Calciopoli velloo kisojen aikana pahimmillaan ja Italian maajoukkueessa on 13 pelaajaa epäilyksenalaisista seuroista. Ennen puolivälierää Juventuksen ja maajoukkueen ex-pelaaja Gianluca Pessotto ottaa käteensä rukousnauhan ja hyppää ikkunasta pudotakseen viisitoista metriä auton katolle. Silti Italia selvittää puolivälierät ja kuljettaa kentällä Italian lippua, johon on kirjoitettu ”Pessotto, olemme kanssasi.” Henkisesti teräkseksi hitsautunut Italia voittaa mestaruuden.

On tehty selväksi, että vuoden 2010 kisat pelataan ensimmäisen kerran Afrikassa, joten ehdolla ovat vain Etelä-Afrikka, Egypti ja Marokko (neljännen kerran). Etelä-Afrikasta tulee ensimmäinen kisaisäntä, joka jää alkulohkoon. Espanja on vuoden 2007 alusta lukien pelannut 48 ottelua, joista voittanut 44. Mestari on ensimmäisen kerran Espanja, joka luotti omaan koulukuntaansa ja valmentaja del Bosquen mukaan ”paras tapa pelata jalkapalloa on riistää pallo, pitää se, eikä antaa sitä enää pois.”

Kirjan arvostelu: Tartun aina hiukan epäröiden kirjoihin, jotka käsittelevät niin valtavaa kokonaisuutta kuin jalkapallon MM-kisojen historia. Tämän tiiliskiven lukeminen kuitenkin kannattaa. Ekberg on valinnut etenemisen kronologisesti, joka on ilman muuta oikea ratkaisu. Kirjan työstäminen on kestänyt kuusi vuotta ja sen todella huomaa. Kieli on erinomaisen luettavaa ja sujuvaa. Vaikka ottelukuvaukset ovat ymmärrettävästi pääosassa on Ekberg käsittänyt, että jalkapallo ei ole erillinen saareke yhteiskunnallisissa ja historiallisissa muutoksissa ja sijoittaa kisat oman aikansa kontekstiin ja merkittäviin tapahtumiin ja muutoksiin.

Tämä on ehdottomasti paras suomenkielinen futiksen MM-kisojen historiaa kuvaava kirja, eikä kalpene minkään ulkomaalaisenkaan teoksen rinnalla. Jos aiot lukea elämäsi aikana yhden kirjan jalkapallon MM-kisojen historiasta, niin tässä on vahva ehdokas. Vankka lukusuositus ja arvostelu on neljä ja puoli tähteä viidestä. Yksi asia minua ihmetyttää: Ekberg näyttää kadonneen kokonaan tutkalta tämän mainion kirjan jälkeen, eikä hänestä löydy oikein mitään tietoa. Viime aikoina on paljastunut, että ykkösketjun urheilukirjoittajat (mm. Mika Rissanen ja Lari Vesander) seuraavat tätä palstaa ja jos sattuisi olemaan niin, että Ekberg lukisi tämän, niin viestini olisi: KIRJOITA LISÄÄ!









ALPPIK

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tim Hortonin munkit ja kahvit


Vastaus #1553 : 11.11.2022 klo 17:19:06

Englannin MM-kisoissa 1966 olivat käytössä ensimmäistä kertaa suorat TV-lähetykset ja hidastukset. Eurooppalaiset syyttävät eteläamerikkalaisia liian kovasta pelistä ja nämä vastavuoroisesti kyseenalaistavat eurooppalaisten tuomareiden toiminnan. Välierissä on neljä eurooppalaista joukkuetta ja mestaruuden vie perinteisistä laitahyökkääjistä luopunut Englanti. Vuoden 1970 MM-kisat käydään Meksikon korkeassa ilmanalassa. Italian Gianni Rivera kutsuu pelejä ”viheltävien keuhkojen konsertiksi.” Tästä huolimatta peli on hienoa – jalkapallon voitto. Pelkästään avausottelua seuraa television kautta 800 miljoonaa katsojaa ja mestariksi palaa Brasilia.

Tästä tulikin mieleeni Aku Ankan Taskukirjassa 124 julkaistu tarina Eläköön jalkapallo (Topolino e il mistero del mundial), missä Mikki ja Hessu menevät aikakoneella selvittämään, miksi Gianni Rivera aloitti 1970 MM-kisojen finaaliottelun Italia-Brasilia ottelun vaihtopenkillä. Tosin ensimmäisessä suomennoksessa ei Gianni Riveran eikä Pelen nimeä käytettä, uusintajulkaisussa sen sijaan kyllä käytettiin.
Hasan Sas

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK


Vastaus #1554 : 17.11.2022 klo 11:30:03



On erittäin hyvä, että Suomessa on alettu enenevässä määrin julkaisemaan muutakin futiskirjallisuutta kuin elämäkertoja. Aaltosen ja Keskitalon kirja paneutuu jalkapallon negatiivisiin ilmöihin, joita on vähän liikaa, kuten kaikki toki jo tietävätkin. Kirjassa käsitellään FIFA:n ja maanosaliittojen naurettavan pahaa korruptoituneisuutta, kasvavaa epätasa-arvoa maiden, sarjojen ja joukkueiden välillä, rahan valtaa, tv-sopimuksien järjettömyyttä, ottelumanipulaatiota jne. Qatarin kisoja ja sen lieveilmiöitäkin käsitellään. Suomen osalta huomiota saavat täkäläiset skandaalit, allianssit ja wilsonrajperumalit. Tärkeitä aiheita, ei siinä mitään, mutta kovin tuttuja ovat kaikki. Ja tämä onkin kirjan suurin ongelma. Sisältö on sinänsä ajatasaista ja kiinnostavaa, mutta samat asiat on jo kirjoitettu moneen kertaan. Kovinkaan paljon uutta tietoa tai näkökulmaa kirja Jalkapallon musta kirja ei tuo. Ja muutamissa kohdissa suorastaan häiritsee, kuinka yhteneväistä kirjan teksti on esimerkeistä lähtien David Goldblattin samaa aihetta käsittelevän The Age of Footballin kanssa. Kirjaa voi toki suositella, jos aihepiiriin ei ole tutustunut sen enempää, mutta jalkapallokirjallisuuden (suur)kuluttajille tämä lienee pienoinen pettymys.

e. Ja jälleen peukkua Heppatiitille. Vaikka suht harvoin tulee tähän kommentoitua, niin hemmetin hienoa, että jaksat kirjoitella noinkin perusteellisia arvoita. Niitä on aina mukava lukea.
« Viimeksi muokattu: 17.11.2022 klo 11:32:41 kirjoittanut Hasan Sas »
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1555 : 18.11.2022 klo 15:20:36

LUCIANO WERNICKE: JALKAPALLON MM-KISOJEN MERKILLINEN HISTORIA. Ilmestymisvuosi 2014 ja suomennos 2018. Sivuja 341.

Taustaa kirjoittajasta: Luciano Wernicke syntyi 1969 Buenos Airesissa Argentiinassa. Hän on pitkän linjan urheilutoimittaja, joka on työskennellyt mm. El Grafico ja Ole-lehdissä. Tämän lisäksi Wernicke on tuottelias urheilukirjailija, joka on julkaissut yli 20 urheiluaiheista teosta, joista valtaosa kertoo jalkapallosta. Joukossa muun muassa Carlos Bilardon, Mario Kempesin ja Diego Maradonan elämäkerrat. Tämän kirjan lisäksi Wernickeltä on suomennettu teos: ”Olympialaisten merkillinen historia 1896-2016.”

Kirjan tapahtumat: Kirja ei yritäkään olla mikään kattava tietokirja, joka kuvaisi futiksen MM-kisojen historian, vaan nimensä mukaan keskittyy MM-kisoissa sattuneisiin kummallisuuksiin ja hauskoihin tarinoihin lyhyillä kappaleilla ja luvuilla kerrottuna. Esim. alkuperäinen Jules Rimetin mukaan nimetty MM-pokaali on kokenut kovia. Vuonna 1966 pokaali katosi mystisesti lontoolaisen Westminster Hallin näyteikkunasta, missä sitä oli esitelty kisojen mainostamiseksi. Maineikas Scotland Yard ei löytänyt ainuttakaan johtolankaa ja epätoivoissaan Englannin Jalkapalloliitto antoi kultasepälle salaisen tehtävän valmistaa pokaalista kopio. Ennen kuin kopio valmistui pelasti sankarikoira Pickles liiton pulasta. Koira löysi alkuperäisen pystin sanomalehteen käärittynä ja varaskin selvisi. Vuonna 1983 pokaali varastettiin Brasilian jalkapalloliiton tiloista ja argentiinalainen kultaseppä sulatti pokaalin. Kullasta tehdyt harkot katosivat Rion mustan pörssin kaupassa.

Ensimmäisissä MM-kisoissa Uruguayssa 1930 oli tarkoitus käyttää vain argentiinalaisia palloja, mutta Uruguayn teollisuusministeriö vaati, että myös uruguaylaisia palloja pitäisi käyttää. Asia ratkaistiin niin, että kapteenit tuomarien kanssa ratkaisivat ennen peliä millä palloilla pelattaisiin. Finaaliin selvisivät juurikin Argentiina ja Uruguay. Avausjakso pelattiin argentiinalaisella ja toinen uruguaylaisella pallolla. Vuoden 1950 MM-kisoissa oli pelaajilla ensimmäisen kerran paidan selässä pelinumerot. Keltaiset ja punaiset kortit olivat ensimmäisen kerran käytössä 1970 ja samoissa kisoissa sallittiin ensimmäisen kerran pelaajien vaihto. Aikaisemmin ei edes loukkaantunutta maalivahtia voinut vaihtaa.

Vuoden 1954 MM-kisoihin ohjeisti FIFA kisoihin valittuja tuomareita seuraavasti: 1) Ota aamuisin heti noustuasi kylmä suihku ja toinen ennen nukkumaanmenoa. 2) Hypi päivittäin viisitoista minuuttia hyppynarua. 3) Älä juo minkään sortin alkoholijuomia omaa otteluasi edeltävänä päivänä, oli roolisi sitten erotuomari tai linjamies. 4) Juokse kaksi kilometriä joka toisena päivänä ja ota treenin jälkeen kylmä suihku. 5) Mene aikaisin nukkumaan omaa peliäsi edeltävänä iltana. 6) Jos tuomari kuolee kesken ottelun, peli keskeytetään välittömästi. Kohta kuusi on suosikkini. Vuoden 2006 MM-kisoissa englantilaistuomari Graham Pollilla ei ollut paras päivänsä. Kroatian puolustaja Josip Simunic sai ensimmäisen varoituksensa 61. ja toisen 90.minuutilla, mutta sai jatkaa kentällä. 93.minuutilla Simunic mussutti itselleen kolmannen keltaisen kortin ennen kuin hänet lopulta tajuttiin ajaa ulos kentältä.

Tässä mukavia muisteloita vuosien varrelta: Vuoden 1930 kisoihin Uruguay päätti rakentaa massiivisen Stadium Centenarion. Kisojen avausottelu piti pelata siellä 13.7.1930. Huono sää viivästytti rakennustöitä niin, että Centenario valmistui vasta 18.7.1930 ja silloinkaan sementti ei ollut vielä ehtinyt kunnolla kuivua ja katsojat raapustivat ja kaiversivat rakenteisiin viestejä jälkipolville. Italian MM-kisoissa 1934 maailmanmestari sai Jules Rimet-pokaalin lisäksi myös Mussolinin mukaan nimetyn Coppa del Ducen. Diktaattori itse ei halunnut astella Rooman stadionille seuraamaan ottelua ilman asianmukaista pääsylippua, vaan asteli lipunmyyntikojulle ja lunasti liput itselleen ja kahdelle lapselleen. Vuoden 1938 kisoissa Brasilian tähti Leonidas teki maalin sukkasillaan. Myrsky oli muuttanut kentän mutavelliksi ja Leonidas hukkasi kenkänsä, mutta jatkoi pelaamista ja pääsi laittamaan pallon verkkoon.

Uruguay yllätti Brasilian vuoden 1950 kisojen finaalissa. Uruguayssa päättäjät painattivat maailmanmestaruuden voittaneille pelaajille hopeakolikot – ja itselleen kultaiset. Uruguayn juhlaan päättyneen finaalin jälkeen kotijoukkue Brasilian pelaajat pakenivat pukuhuoneeseen. He pelkäsivät joutuvansa vihastuneiden katsojien lynkkaamiksi. Pisimpään pukuhuoneessa piileskeli valmentaja Flavio Costa. 48 tuntia ottelun päättymisen jälkeen valmentaja livisti vankilastaan naiseksi naamioituneena.

Garrinchasta riittää tarinoita. Vuoden 1958 MM-kisojen alla Brasilia oli pestannut valmennuksen avuksi psykologin, jonka mukaan Garrinchan älykkyysosamäärä oli hyvin alhainen ja tämän korvien välissä liikkui vain viinanhimoisia ajatuksia. Psykologi esitti Garrinchan pudottamista maajoukkueesta. Onneksi näin ei tapahtunut, sillä Garrincha pelasi 60 maaottelua, joista Brasilia voitti 52, pelasi tasan seitsemän ja hävisi yhden. Ruotsin MM-kisoissa Garrincha osti kalliin transistoriradion, jota esitteli ylpeänä joukkueen majapaikassa. Joukkueen juoni hieroja keskeytti esittelyn sanomalla: ”Ei tämä rakkine ole sinulle Brasiliassa iloksi, tämä välittää vain ruotsinkielisiä lähetyksiä.” Garrincha laittoi radion päälle ja totesi että jokaisella kanavalla todellakin pölötettiin ruotsia. Seurasi myyjälle kohdistettuja kirouksia, jonka jälkeen Garrincha kauppasi kelvottoman radion edullisesti hierojalle.

Chilen MM-kisoissa 1962 kentän valtasi koira. Pelaajat ja poliisit jahtasivat turhaan koiraa, kunnes Englannin Jimmy Greaves laskeutui konttausasentoon ja onnistui sieppaamaan koiran syliinsä. Koira ei hyväksynyt tappiotaan vaan ruiskautti pelaajan päälle virtsasuihkun. ”Haisin todella pahalta, se oli ihan hirveää”, muisteli Greaves tilannetta. ”Mutta haju piti Brasilian puolustajat kaukana minusta!”

Vuoden 1966 kisoissa pohjoiskorealaiset yllättivät väsymättömyydellään ja fyysisellä kunnollaan. Ehkä kateutta, ehkä tietämättömyyttä, monet eurooppalaiset ja amerikkalaiset vaikuttajat ja toimittajat laskivat Pohjois-Korean menestyksen ylle epäilyksen varjon. Korealaiset näyttivät länsimaisiin silmiin melko lailla samalta ja huhuttiin, että puoliajalla joukkue vaihtoi kaikki pelaajat toisiin. Tolloin ei MM-kisoissa vielä saanut vaihtaa yhtäkään pelaajaa. Saksan kisoissa 1974 pääsylipun hintaan sisältyi vakuutus. Tällaiseen käytäntöön päädyttiin, kun terroristiryhmä oli surmannut 10 urheilijaa Munchenin olympialaisissa kahta vuotta aiemmin. Muutamaa päivää ennen samojen kisojen finaalia painatti Hollannin postilaitos sata tuhatta postimerkkiä tekstillä: ”Hollanti, jalkapallon maailmanmestari.” Merkit jouduttiin tuhoamaan.

Vuoden 1970 kisoihin Ruotsi toi mukaan oman kokkinsa, joka työskenteli kuningas Kustaa VI Aadolfin hovissa. Seuraavissa kisoissa Ruotsin malli otettiin laajemmin käyttöön ja FIFA alkoi pitää kokkien roolia niin tärkeänä, että myönsi kolmen parhaan joukkueen keittiömestareillekin mitalit. Zairen joukkueen saapuessa vuoden 1974 kisoihin löysivät tullivirkailijat matkatavaroiden joukosta 20 kuollutta apinaa. Zairelaiset sanoivat grillatun apinan olevan mitä suurinta herkkua. Lopulta zairelaiset saivat luvan nauttia apettaan ennen pelejä. Vuoden 1978 kisoihin Puolan joukkue toi omat urheilujuomansa: 380 pulloa vodkaa. Joukkueeseen kuului pelaajineen ja taustahenkilöineen 35 ihmistä, joten hörpittävää riitti.

Vuoden 1994 kisoissa Kolumbian Andres Escobar teki oman maalin, joka teki hänestä joidenkin silmissä syypään Kolumbian putoamiselle heti alkulohkoissa. Kotimaahan palattuaan Escobar ajautui yökerhon parkkipaikalla sanaharkkaan maalista kolmen miehen kanssa ja nämä ampuivat Escobariin kuusi luotia. Saudi-Arabian pelaajat sen sijaan palkittiin samoihin kisoihin pääsemisestä kunnolla. Jokainen pelaaja sai Mersun ja 25.000 dollaria. Neljännesvälieriin pääsemisestä napsahti vielä tuliterä Volvo jokaiselle pelaajalle.

Vuoden 2002 MM-kisoihin matkasi Englannin joukkueen mukana kuuluisa parturi Scott Warren. Koska joukkueen hiuksista oli pidettävä huolta, Warrenin mukana matkasi kolme muutakin hiustaiteilijaa. Tämä ei riittänyt David Beckhamille, joka otti mukaan oman parturinsa Aidan Phelanin. Samaisissa kisoissa ryhmä englantilaisia nuorukaisia piti japanilaisin kirjoitusmerkein somistettuja t-paitoja hupaisina. Pojat kiertelivät ylpeinä Sapporon katuja uusissa paidoissa. Myyjä oli uskotellut nuorille miehille, että paidan rintamuksen teksti hehkutti Britannian kansan uljasta luonnetta. Todellisuudessa paidoissa luki: ”Englantilainen homo etsii kiihkeää ja lihaksikasta japanilaista rakastajaa antavaksi osapuoleksi.” Muutaman tunti ennen kisojen alkua päätyi nuori korealaiskannattaja epätavanmukaiseen ratkaisuun. Hän valeli itsensä tinnerillä ja sytytti tuleen. Poliisi löysi itsemurhaviestin: ”Valitsen kuoleman, koska Etelä-Korean on venyttävä parhaimpaansa, jotta se kykenee haastamaan eteläamerikkalaiset ja eurooppalaiset joukkueet. Minusta tulee aave, kahdestoista kenttäpelaajamme, jotta pystyn auttamaan joukkuettamme.” Etelä-Korea eteni välieriin asti, mihin yksikään aasialaisjoukkue ei ollut koskaan yltänyt.

Kirjan arvostelu: Yleensä kierrän kaukaa kirjat, jotka yrittävät käsitellä jotain niinkin mittavaa teemaa kuin futiksen MM-kisat, eikä tästä miksikään kokonaisesitykseksi ole, mutta mukava lisä jotain asiapitoisempaa (esimerkiksi Jari Ekbergin kirjaa ”Kuin taivasta koskettaisi”) täydentämään. Itse Eduardo Galeano kehuu takakannessa kirjaa ja Wernicken argentiinalaisuus tuo mukavasti esiin muutakin kuin perinteistä eurooppalaista näkökulmaa. Kirja pitää sen mitä lupaa, eli merkillisyyksiä, hauskoja episodeja ja runsaasti nippelitietoa. Tämä on pieni ”hyvän mielen” kirja, jota on helppo lukea ja jota lukiessa tulee hyvälle tuulelle. Kirjan ongelmana on se, että futiksen MM-kisojen ”villeistä ensi vuosikymmenistä” on helppo ammentaa hyviä tarinoita sattumuksista ja persoonallisista pelaajista - mutta myöhemmistä vuosikymmenistä kun jalkapallosta on tullut miljardibisnestä ja pelaajat saavat mediakoulutuksen, että oppivat puhumaan ”urheilujargonia” – ei vastaavia helmiä enää heru. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän se alkaa vaikuttaa luettelomaiselta. Tämä ”hyvän mielen” kirja saa arvosteluksi kolme ja puoli tähteä viidestä.









Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1556 : 21.11.2022 klo 02:34:34

Riistopallon MM-kisat Qatarissa (Sami Kolamo, Vastapaino)

Sami Kolamo lienee Suomen ahkerimpia futiskirjailijoita. Pisteet siitä etenkin kun kirjansa eivät ole elämäkertoja vaan käsittelevät lajia lähinnä yhteiskunnallisesta vinkkelistä tutkijan silmin. Olen lukenut muutaman Kolamon kirjan, ja itseäni tuo tutkijamaisuus on joka kerta hieman hämännyt. On tullut vaikutelma, että onko teksti enemmän akateeminen tutkielma kuin kansantajuinen tietokirja. Etenkin kun esimerkiksi haastattelut ovat yleensä loistaneet Kolamon kirjoissa poissaolollaan.

Riistopallon MM-kisat Qatarissa on sen sijaan pamflettimainen kannanotto. Hyvä niin, sillä aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Esitys jää kuitenkin aika niukaksi lähtien siitä, että kirja on ohut (169 sivua) ja muutoinkin kooltaan pieni. Täsmälleen samoja asioita Qatarin kisoista on käyty läpi lukuisissa lehtijutuissa maailmalla. Jos aihe ei ole ennestään tuttu, kirjaa voi toki hyvin suositella. Kirjan lukee muutamassa päivässä, mikä lienee lukijasta riippuen hyvä tai huono asia.

Itse pidin enemmän hieman samoilla vesillä liikkuvasta Jalkapallon mustasta kirjasta.
Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1557 : 24.11.2022 klo 05:14:36

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
« Viimeksi muokattu: 24.11.2022 klo 05:18:34 kirjoittanut Ringo Star »
Pallopoika23

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Suomi, Saksa, Manchester United


Vastaus #1558 : 24.11.2022 klo 12:48:14

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
Itse ostin vähän aikaa sitten kirjakaupasta ko. teoksen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia Saksan yhteiskunnallisen kehityksen heijastumisesta jalkapallokentille.
Ringo Star

Poissa Poissa


Vastaus #1559 : 24.11.2022 klo 14:16:26

Itse ostin vähän aikaa sitten kirjakaupasta ko. teoksen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia Saksan yhteiskunnallisen kehityksen heijastumisesta jalkapallokentille.

Kuulostaa siis hyvältä! Täytyypä pyytää vaikka joululahjaksi.
Bolzarelli

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HIFK


Vastaus #1560 : 25.11.2022 klo 18:54:58

Näköjään tällainenkin kirja on ilmestynyt hiljattain: Wunderball – Saksan jalkapallon tarina (Esa Mäkijärvi)
https://www.aviador.fi/product-page/wunderball-saksan-jalkapallon-tarina

Kai tuon voisi lukea, vaikka Mäkijärven aiemmat futiskirjat eivät ole sen kummemmin säväyttäneet. Ihan mukavaa kyllä, että tänä vuonna on tullut varmaan enemmän kotimaisia futiskirjoja kuin minään muuna vuonna. Aihekirjokin on ollut mukavan laaja.

Näköjään Juha Kanervalta on tullut HIFK:ta käsittelevä kirja. En sitten tiedä, paljonko tuossa on futista ja kuinka paljon muita lajeja.
Hommattu tuo jälkimmäinen. Täynnä mukavaa knoppitietoa seurasta ja sen historiasta.
Kiitaja

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM


Vastaus #1561 : 25.11.2022 klo 19:15:22

Täytynee lukea tuo Wunderball. Kirjansa italialaisesta futiksesta oli tosin aika köykäinen teos.
Heppatiitti

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.


Vastaus #1562 : 01.12.2022 klo 08:19:58

 


JONATHAN WILSON: STRELTSOV. Ilmestymisvuosi 2021 ja sivuja 154.

Taustaa kirjoittajasta: Jonathan Wilsonin tarkempi esittely löytyy tämän foruminosion sivulta 59; kirjan ”Pelien peli – jalkapallon taktiikan historia” yhteydestä. Siellä lueteltujen teosten jälkeen Wilson on kirjoittanut nyt käsiteltävänä olevan romaanin sekä tänä vuonna ilmestyneen tietokirjan ”Two Brothers” joka kertoo kahden eripuraisen maailmanmestariveljeksen Bobby ja Jackie Charltonin tarinan.

Taustaa kirjan päähenkilöstä: Eduard ”Edik” Streltsov syntyi Moskovassa 1937 ja kuoli samassa kaupungissa 1990. Streltsovia pidetään Neuvostoliiton historian parhaana kenttäpelaajana. Isokokoista, voimakasta, luovaa ja poikkeuksellisen taitavaa pelaajaa kutsuttiin ”Venäjän Peleksi.”
Torpedo Moskovan riveissä Streltsov debytoi jo 16-vuotiaana ja voitti sen riveissä Neuvostoliiton mestaruuden 1965 ja cupin 1968. Neuvostoliiton maajoukkueessa Streltsov voitti olympiakultaa 1956. Kaikkiaan Streltsov pelasi maajoukkueessa 38 ottelua, joissa teki 25 maalia. MM-kisoissa Streltsov ei pelannut koskaan. Venäjällä kantapääsyöttöä kutsutaan edelleen yleisesti ”Streltsoviksi.”

Vuodet 1958-63 Streltsov vietti ”Gulageilla” pakkotyöleireillä eri puolilla Neuvostoliittoa. Vuonna 1965 hän sai luvan pelata jalkapalloa uudestaan kansallisella tasolla. Streltsov oli naimisissa kahdesti. Ensimmäisen vaimonsa Allan kanssa hänellä on Mila-niminen tytär. Toisen vaimonsa Raisan kanssa Streltsov meni naimisiin vuonna 1963 ja liitto kesti Streltsovin kuolemaan saakka.

Kirjan tapahtumat: Streltsovin isä on hylännyt perheensä kun Edik oli kolmen vanha ja poika kasvaa suojelevan ja omistautuvan äitinsä Sofia Frolovnan kanssa niukoissa oloissa. Edik menee töihin tehtaaseen seitsemännen luokan jälkeen. Streltsov alkaa pelata jo 13-vuotiaana tehtaan miesten joukkueessa. Huhu ihmepojasta kiirii ja pääsarjan Torpedo Moskova kiinnittää Streltsovin, joka debytoi mestaruussarjassa 16-vuotiaana. Streltsov on nopea, vahva ja omaa hienon kosketuksen palloon. Yleisö alkaa tulla matseihin vain nähdäkseen sensaation ja Streltsov muodostaa Valentin Ivanovin kanssa tehokkaan tutkaparin seurajoukkueessa ja myöhemmin maajoukkueessa.

Aitovenäläiseen tapaan Streltsov käytti jo tuolloin runsaasti alkoholia ja nautti juhlista ja naisseurasta, jota oli tarjolla ihaillulle urheilijalle. Maajoukkueessa Streltsov pelasi ensimmäisen kerran vuonna 1955 Ruotsia vastaan ja teki hattutempun jo ensimmäisellä puoliajalla. Neljässä ensimmäisessä maaottelussa Streltsov tekee seitsemän maalia. Edik tapaa Allan, jonka kanssa menee kihloihin seuraavana vuonna. Torpedon valmentajaksi siirtyy Viktor Maslov, josta myöhemmin tulee yksi jalkapallotaktiikan suurista uudistajista. Streltsov ja Valentin ”Kuzma” Ivanov valitaan vuoden 1956 olympialaisiin, joissa Neuvostoliitto voittaa kultaa.

Kihlaus Allan kanssa ei vähennä Streltsovin juhlimista ja muita naissuhteita. Valtiopäämies Nikita Hrutsevin suojatti ja politbyroon ainoa naisjäsen sekä tuleva ministeri Yekaterina Furtseva on vaarallinen tuttavuus. Furtsevan 16-vuotias tytär on hullaantunut Edikiin, mutta pelaaja torjuu tökerösti äidin tapaamisehdotuksen. Edik menee naimisiin Allan kanssa, mutta viihtyy kotona vain harvoin. Lisäksi anoppi ja miniä eivät tule toimeen keskenään. Pelit kuitenkin kulkevat; Torpedo tulee sarjassa toiseksi ja Edik tekee 22 ottelussa 31 maalia. Neuvostoliitto on yksi ennakkosuosikeista tuleviin MM-kisoihin.

Streltsovin yksityiselämä alkaa mennä entistä enemmän väärille raiteille. Kaatokännien jälkeen hänet pidätetään tappelusta. Lisäksi hän myöhästyy ”Kuzman” kanssa maajoukkuetta ratkaisevaan MM-karsintaotteluun Puolaa vastaan kuljettavasta junasta. Juna pysäytetään ja juopunut kaksikko ajatetaan autolla joukkueen matkaan. Puola kuitenkin kaatuu Streltsovin maalin ja syötön ansiosta ja paikka MM-kisoihin on varma. Tämän jälkeen Streltsov katoaa päiviksi, eikä raskaana oleva Alla tiedä hänestä mitään. Lopulta Edik löytyy kadulta sammuneena ja pian hänet pidätetään taas syypäänä tappeluun. Pidätyksen yhteydessä poliisit hakkaavat hänet kunnolla – varoen kuitenkin satuttamasta kuuluisan jalkapalloilijan jalkoja.

Joko viranomaiset ovat saaneet tarpeekseen tai Yekaterina Furtseva haluaa kostoa, sillä ”Pravdassa” julkaistaan Streltsovista kuuden sivun häväistysjuttu, jossa pelaajan väitetään mm. ihailevan länsimaalaisuutta ja hänet pudotetaan hetkeksi maajoukkueesta. Sekasortoiseen tilanteeseen Alla synnyttää tyttären. Ainoa mikä edelleen sujuu on jalkapallo ja vierasotteluissakin katsojat osoittajat seisaaltaan suosiota. Koittaa sarjatauko ennen MM-kisoja ja maajoukkueen pelaajat saavat hieman vapaata ennen MM-leirille siirtymistä. Osa pelaajista matkustaa Moskovan ulkopuolella sijaitsevalle datshalle ryyppäämään ja seurueessa on mukana myös tyttöjä. Datshalla yövytään ja ollaan vielä seuraava päivä. Sitä mitä datshalla todella tapahtui selviää tuskin koskaan. Marina Lebedeva-niminen nainen syyttää Edikiä raiskauksesta. Toinen nainen syyttää toista pelaajaa raiskauksesta. Marinan kasvoissa on ruhjeita ja Edikin kasvoissa raapimisjälkiä. Välillä naiset osittain peruvat syytökset, mutta oikeuteen mennään.

Samaan aikaan kun Brasilia voittaa ensimmäisen maailmanmestaruutensa nuoren Pelen johdolla pidetään oikeudenkäynti suljettujen ovien takana. Lehdistö hyökkää rajusti ja vaatii ankaraa rangaistusta, mutta huhutaan myös salaliitosta ja lavastuksesta. Streltsov suhtautuu asiaan lähes välinpitämättömästi sekä odottaa pääsevänsä pian takaisin pelaamaan jalkapalloa ja myöntää raiskauksen. Tuomio on 12 vuotta pakkotyötä. Alla hakee eron Edikistä.

Streltsovin kirjeistä voi päätellä, että hän edelleen odottaa nopeaa vapautusta. Aikaisemmin etuoikeutetun neuvostourheilijan maailma muuttuu, kun hänet hakataan työleirillä niin, että kylkiluita murtuu. Pakkotyö on armotonta ja raskasta. Toisena vankeusvuotenaan Streltsov pyytää äitinsä lähettämään pallon ja leirillä aletaan pelata. Edik alkaa lukea kirjoja ja opiskella. Samana vuonna Neuvostoliitto voittaa ensimmäisen jaossa olleen jalkapallon Euroopan mestaruuden ja Maslov siirtyy toiseen seuraan Torpedon peräsimestä.

Vuodet vierivät ja Streltsovia siirretään leiriltä toiselle. Joissakin jalkapallo on sallittua ja joissakin ei. Streltsov yrittää harjoitella parhaansa mukaan. Eräänlainen vapaus koittaa vuoden 1963 alussa. Streltsov pääsee ehdonalaiseen, mutta muu kuin harrastusjalkapallo on häneltä kielletty. Streltsovin hiukset ovat ohentuneet ja leirivuodet jättäneet jälkensä mieheen. Hän viettää hiljaiseloa, ei juo, opiskelee ja pääsee töihin ZIL-tehtaan työkalukauppaan. Edik tapaa ensimmäisen kerran tyttärensä sekä tulevan vaimonsa Raisan. Streltsov alkaa pelata työpaikan joukkueessa ja päästä takaisin kuntoon. Äkkiä tehdassarjaa alkaa käydä seuraamassa tuhansia katsojia. Otteluun ZIL vastaan Volga tulee valtavasti katsojia. Puolue ja viranomaiset kieltävät Streltsovilta pelaamiseen. Yleisö raivostuu ja huudot ”Streltsov! Streltsov!” kaikuvat eivätkä lopu. Katsojat käärivät sanomalehdistä soihtuja ja tulet syttyvät eri puolille stadionia. Viranomaiset pelästyvät ja Streltsov tulee kentälle toisella puoliajalla.

Streltsov saa luvan liittyä uudestaan Torpedon riveihin ja pelata ystävyysotteluita. Itse Leonid Breznev puuttuu asiaan pelaajan hyväksi ja Edik saa alkaa pelata virallisia otteluita vuonna 1965, mutta maajoukkue ja ulkomaanmatkat ovat kiellettyjä. Alkukangertelun jälkeen ottelut alkavat sujua ja Torpedo pitää maalinsa koskemattomana kahdeksan ottelua peräkkäin. Edik alkaa tehdä taas maaleja ja lisäksi hänestä on tullut joukkuepelaaja. Kauden päätteeksi Torpedo voittaa mestaruuden.

1966 Streltsov seuraa sivusta kolmannet MM-kisat peräkkäin. Kisoissa Neuvostoliitto häviää välierässä Länsi-Saksalle. Syksyllä Streltsovin panna peruutetaan ja hän palaa maajoukkueeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Streltsov valitaan Neuvostoliiton vuoden pelaajaksi 1966 ja 1967. Uran loppu alkaa kuitenkin olla lähellä. Edik alkaa taas juoda ja Raisa pitää miehen raiteillaan, mutta vankileireillä rääkätty kroppa alkaa olla lopussa ja terveys reistailee. Armoitettu maalintekijä siirtyy peliryhmityksessä alemmas mutta seuraa paha loukkaantuminen ja Edik palaa kentille vasta keväällä 1970. Uransa hän päättää saman vuoden syyskuussa ja pelaa viimeiset 23 ottelua ilman maaleja. Hän on tuolloin 33-vuotias ja suorittaa sen jälkeen tutkinnon valmentaen lapsia ja junioreita. Streltsov kuolee kurkkusyöpään 1990.

Kirjan arvostelu: Jalkapallokirjallisuuden kenties ykköskronikoitsija on yllättäen kirjoittanut romaanin. Wilson ei ole täysin omimmalla alueellaan romaanissa. Kertojaksi Wilson on valinnut Vanja-nimisen – jonkinlaisen Torpedo Moskovan yleismiehen – joka samassa seurassa vaikuttavan kaverinsa Mishan kanssa seuraa Streltsovin vaiheita 1950-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun. Tästä seuraa, että Streltsovista tulee hiukan apukuski omassa tarinassaan. Vanja ja Misha eivät ymmärrettävästi pysty olemaan mukana kaikissa pelaajan elämän käännekohdissa ja aika usein ne kuitataan kirjassa sanomalla: Joku oli kuullut Edikin sanovan tai joku oli kuullut Edikin lähettäneen leiriltä kirjeen, jossa jne…

Nimien käyttö ja ymmärtäminen on välillä hiukan hankalaa. Olen aikanani lukenut venäläiset klassikot läpi ja tiedän, että venäläiset esittäytyessä sanovat etunimensä ja isänsä nimen ja saattavat lisätä myös sukunimensä ja lisäksi heillä saattaa olla lempinimiä ja kutsumanimiä, jotka ovat yleensä väännös jostakin etunimestä ja näitä yhdistetään tuttavuussuhteesta riippuen puhekielessä. Pidän itseäni kohtuullisen paatuneena jalkapallon ja kirjallisuuden suurkuluttajana, mutta olin hetken aikaa ihmeissäni, kun esim. joku ”Kuzma” alkoi kirjassa urakalla paukuttaa maaleja Streltsovin vierellä. Meni jonkun aikaa ennen kuin tajusin, että kyseessä pitää olla itse Valentin Ivanov – futiksen MM-kisojen maalikuningas – Wikipedian mukaan toiselta nimeltään Kozmits, josta ”Kuzma” lienee väännös.

Yleensä Streltsovista on hänen kuolemansa jälkeen tehty uhri, jonka valtiovalta lavasti syylliseksi tai hän joutui Yekaterina Furtsevan koston kohteeksi. Tässä romaanissa on toisin. Uhreja ovat Streltsovin laiminlyömät vaimo Alla ja hylätty tytär Mila sekä raiskauksen uhri Marina. Tässä kirjassa Streltsov on melko yksiselitteisesti juoppo raiskaaja, jolle menestys ja valtavat jalkapalloilijan lahjat olivat nousseet päähän ja joka uskoi selviävänsä kaikista teoistaan urheilullisten ansioidensa tähden.

Streltsov on viime vuosikymmeninä saanut Venäjällä maineen palautuksen ja Torpedo Moskovan stadion on nimetty hänen mukaansa. Stadionin edessä on Streltsovin patsas ja toinen löytyy Moskovan Luzhniki-stadionilta. Streltovin kasvot ovat kahden ruplan juhlarahassa ja hänestä on tehty suurella rahalla elokuva, jossa tosiasioita on muutettu/väritetty surutta (mm. Streltsov ja Pele kohtaavat leffassa pelikentällä). Uskomaton pelaajahan Steltsov oli. Ilman synkkiä tapahtumia hänestä olisi voinut tulla yksi kaikkien aikojen suurimmista. Kyllä Wilson edelleenkin kirjoittaa osaa, vaikka tämä romaani ei ehkä hänen muun tuotantonsa rinnalle ylläkään. Arvostelu on kolme ja puoli tähteä viidestä. Blizzard on tämän kustantanut. Käykää Blizzardin nettisivuilla, jos hiukan pidemmät ja analyyttiset jalkapallokirjoitukset kiinnostavat. Blizzard ei ole pelkästään Wilsonin temmellyskenttä.





 
Sivuja: 1 ... 62 [63]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa