Heppatiitti
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.
|
 |
Vastaus #1576 : 01.02.2023 klo 16:12:34 |
|
MARKUS PANTSAR: JALKAPALLON MM-KISOJEN SUURIMMAT OTTELUT. Ilmestymisvuosi 2022 ja sivuja 413.
Taustaa kirjoittajasta: Markus Pantsar on syntynyt vuonna 1979. Hän on teoreettisen filosofian dosentti, joka on tehnyt suurimman osan tutkijan urastaan Helsingin Yliopistossa. Tällä hetkellä Pantsar työskentelee vierailevana professorina Aachenin teknillisessä yliopistossa. Tieteellisiä tutkimuksia häneltä löytyy paljon, mutta tämä teos on hänen ensimmäinen kirjansa.
Kirjan tapahtumat: Kirjassa käsitellään perin pohjin yksi ottelu jokaisesta MM-turnauksesta, vaikka turnauksen käsittely ei rajoitukaan vain tuohon valittuun peliin. Monesti kirjaan valittu ottelu on myös turnauksen loppuottelu, mutta en pitkästytä lukijaa preferoimalla jokaista valittua ottelua, vaan keskityn kuvaamaan kahta matsia, jotka eivät olleet turnauksen loppuotteluita, mutta jäivät silti historiaan. Valitut ottelut ovat vuoden 1962 MM-kisojen alkulohkon ottelu, jossa kotijoukkue Chile kohtasi Italian. Ottelu muistetaan nimellä ”Santiagon taistelu.” Toinen valittu ottelu on vuoden 1978 MM-kisojen jatkolohkonottelu, jossa isäntämaa Argentiina kohtasi Perun.
Eurooppa oli järjestänyt vuosien 1954 ja 58 MM-kisat, joten amerikkalaiset maanosaliitot uhkasivat boikotilla, jos nyt ei olisi Etelä-Amerikan vuoro. Argentiinan piti olla luonnollinen valinta vuoden 1962 kisaisännäksi, mutta Carlos Dittbornin johtama Chilen edustajisto lobbasi kisoja itselleen. Lobbaus ja markkinointi kannattivat, sillä kisat myönnettiin Chilelle. Syyksi valintaan mainittiin, että näin autettaisiin jalkapallon kehittymistä muissakin kuin huippumaissa.
Turnaus oli peruuntua, kun toukokuussa 1960 Chileen iski 9,5 richterin asteikon maanjäristys. Tuhansittain ihmishenkiä menetettiin ja vahingot nousivat miljardeihin. Katastrofi horjutti maan taloutta ja kisojen järjestämisestä luopuminen oli lähellä. Lopulta kisojen suunnittelua jatkettiin ja toukokuussa 1962 Chile pääsi isännöimään turnausta, vaikka kisojen pääarkkitehti Carlos Dittborn kuoli kuukautta ennen turnauksen alkua. Chilen joukkueen tasoa ei pidetty kummoisena ja kun se vielä arvottiin samaan alkulohkoon kovien Italian ja Länsi-Saksan sekä hiukan heikomman Sveitsin kanssa uskottiin Chilen kisaurakan päättyvän lyhyeen. Chilen jalkapallo oli kuitenkin nousussa ja se oli sijoittunut kahdesti toiseksi Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa, mutta Euroopassa Chilen joukkueesta ei tiedetty mitään. Myös Chile maana oli tuntematon ja siihen suhtauduttiin väheksyvästi. Pisimmälle menivät italialaiset journalistit Ghirelli ja Pizzinelli, jotka kirjoittivat häijyjä arvioita Santiagosta ja Chilestä suututtaen paikalliset. Toimittajien mukaan Chile oli takapajula, jossa mikään ei toiminut ja ihmiset olivat alhaisia. Chileläiset vastasivat samalla mitalla ja vihan siemenet oli kylvetty.
Chile voitti alkulohkon heikoimmaksi arvioidun Sveitsin 3-1. Italialla oli laadukkaita pelaajia kuten Cesare (Paolon isä) Maldini ja kolme oriundoa – eli Omar Sivori, Humberto Maschio ja Jose Altafini, joka oli Brasilian 1958 mestaruusjoukkueessa esiintynyt nimellä Mazzola. Avausottelussaan Italia pelasi maalittoman tasapelin Länsi-Saksaa vastaan. Tämän jälkeen oli vuorossa Chile ja ilmapiiri Santiagon kansallisstadionilla oli vihamielinen. Chileläisille Italia edusti eurooppalaista ylimielisyyttä ja eteläamerikkalaisen kulttuurin ja elämäntavan halveksumista.
Ottelun tuomarina toimi englantilainen Ken Aston ja peli lähti hänen käsistään alkuvihellyksestä alkaen. Kahdeksannella minuutilla Italian Ferrini taklasi takaapäin Chilen Landaa. Pelaajat jäivät potkimaan toisiaan, mutta Aston näki vain Ferrinin koston ja ajoi tämän ulos kentältä. Ferrini ei poistunut kentältä ennen kuin poliisi puuttui asiaan. Varoituksia ei tuohon aikaan tunnettu, vaan epämääräisemmät varoitukset, jotka tuomari kirjasi muistivihkoonsa (englanniksi varoitus on vieläkin booking). Neljänkymmenen minuutin kohdalla kiehui taas. Italian David rikkoi Chilen Sanchezia. David jäi potkimaan palloa Sanchezin jaloista kovaotteisesti. Sanchezilla paloi sulake ja hän löi Davidia nyrkeillä kasvoihin. Isku tapahtui tuomarin silmien edessä, mutta tämä ei reagoinut lyöntiin. Hetkeä myöhemmin David kosti hyppypotkulla Sanchezin selkään ja Aston tuomitsi ulosajon. Italia jatkoi kahden miehen vajaalla koko toisen puoliajan.
Nyt oli edessä enää pahin. Pelaajat sylkivät toisiaan päin jatkuvasti. Sanchez näytti nyrkkeilytaitojaan uudemman kerran. Tällä kertaa uhrina oli Maschio, jonka nenä murtui lyönnistä, mutta Sanchez sai jatkaa kentällä. Chilen onnistui hyödyntää kahden miehen ylivoimansa. Ramirez puski avausmaalin ja Toro teki kaukolaukauksella loppulukemiksi 2-0. Chilessä voittoa juhlittiin jalkapallohistorian suurimpana. Italiassa tappiota pidettiin skandaalimaisena tuomaritoiminnan takia. Muu maailma piti ottelua häpeällisenä. BBC:n selostajan David Colemanin mukaan ottelu oli: ”Typerin, kammottavin, inhottavin ja häpeällisin kenties koko jalkapallon historiassa.”
Ei tässä vielä kaikki. Chileläiset hyökkäsivät vielä Italian harjoituslierille heitellen kiviä. Italia voitti viimeisessä ottelussaan Sveitsin, mutta se ei riittänyt ja joukkue palasi kotiin itsensä häpäisseenä. Vaikka Chile hävisi viimeisen alkulohkonsa ottelun Länsi-Saksalle; se ylsi jatko-otteluihin ja yllätti puolivälierissä voittamalla Neuvostoliiton. Välierässä Garrinchan johtama Brasilia oli Chilelle liikaa. Pronssiottelussa Chile kukisti Jugoslavian 1-0.
Mitä tästä seurasi? Kaaoksen kuningasta erotuomari Ken Astonia ei hyllytetty. Päinvastoin hänet ylennettiin MM-kisojen erotuomaripäälliköksi, missä roolissa hän vaikutti seuraavien kolmien kisojen ajan. Vuoden 1966 MM-kisoissa Aston jäi miettimään oliko erästä pelaajaa varoitettu vai ei. Astonilla välähti: Jotta varotuksista ei jäisi mitään epäselvyyttä, pitäisi tuomarin näyttää värillisiä kortteja rikkeen tehneelle pelaajalle. Liikennevalojen mukaan: Keltainen varoituksena, punainen ulosajona.
Vuoden 1978 MM-kisat myönnettiin Argentiinalle jo 1966. Suosittu presidentti Juan Peron kuoli 1974 ja demokratian aikakausi maassa päättyi 1976, kun kenraali Videlan johtama sotilasjuntta kaappasi vallan. Juntta käytti kovia otteita mm. vasemmistolaisia ja kirjailijoita kohtaan. Keinot olivat häikäilemättömiä ja on arvioitu, että ”väärinajattelijoita” katosi juntan aikana n. 30.000. MM-kisoissa juntta näki mahdollisuuden puhdistaa itsensä ja maan imagoa. Argentiinassa oli tasokas sarja ja maajoukkueen edun takia pelaajien siirtyminen ulkomaille kiellettiin. Valmentajaksi tuli intellektuelli ketjupolttaja Cesar Luis Menotti ja joukkue koottiin leiritykseen jo huhtikuussa.
Argentiinalla oli 1940 ja 1950-luvuilla kehittynyt hyökkäysvoittoinen kaunis pelitapa ”la nuestra”= meidän pelimme, joka 60-luvulla oli muuttunut kovaksi, suorastaan häpeällisen väkivaltaiseksi peliksi, jossa voitontavoittelu keinolla millä hyvänsä pyhitti keinot. Väkivaltaisen pelin ruumiillistuma oli Estudiantes La Plata. Vuonna 1969 Etelä-Amerikan ja Euroopan seurajoukkueiden mestarit (Estudiantes ja AC Milan) kohtasivat ja kolme argentiinalaista pelaajaa sai väkivaltaisten otteiden takia vankilatuomion ja maalivahti elinikäisen kilpailukiellon. Vuoden 1974 MM-kisat olivat menneet Argentiinalta penkin alle ja Menotti halusi muuttaa pelityyliä enemmän ”la nuestran” suuntaan, joka perustui hyökkäysvoittoiseen peliin, vauhtiin ja liikkuvuuteen.
Kisat alkoivat voitolla sekä Unkarista että Ranskasta, joka jo varmisti jatkopaikan. Viimeisessä alkulohkon ottelussa Italia kuitenkin voitti kisaisännän ja vei alkulohkon kärkipaikan. Tuolloin ei pelattu jatkopelejä cupsysteemillä, vaan alkulohkojen jälkeen edettiin jatkolohkoihin. Tappio Italialle merkitsi, että Argentiina joutui jatkolohkoon, jossa sen lisäksi pelasivat Brasilia, Puola ja Peru. Lohkon voittaja pääsisi MM-loppuotteluun.
Argentiina voitti Mario Kempesin maaleilla Puolan 2-0 ja Brasilia voitti Perun. Argentiina vastaan Brasilia päättyi 0-0. Puola voitti Perun, joten niillä ei enää ollut mahdollisuuksia jatkoon. Tämä tarkoitti sitä, että jos Argentiina ja Brasilia molemmat voittaisivat ottelunsa, maaliero ratkaisisi finalistin. Tässä vaiheessa Brasilia oli tehnyt yhden maalin enemmän. Jostain syystä viimeiset jatkolohkon ottelut pelattiin eri aikaan. Brasilia voitti aikaisemmassa ottelussa Puolan 3-1, joten saavuttaakseen finaalipaikan piti Argentiinan voittaa Peru neljällä maalilla.
Vaikka Perulla ei pelissä ollut liossa kuin maineensa oli se hallitseva Etelä-Amerikan mestari ja sillä oli maalimanluokan pelaajia kuten taiturimainen Teofilo Cubillas, Hector Chumpitaz ja Jose Velasquez. Ottelu pelattiin Rosariossa ja tunnelma oli huumaava kylmästä säästä huolimatta. Ottelun alussa Peru laukoi tolppaan. Mitä sen jälkeen tapahtui on vieläkin mysteeri. Pelkästään ottelutallennetta katsomalla on mahdotonta päätellä mitään varmaa. Kempes vei 23. minuutilla Argentiinan johtoon hienon harhautuksen päätteeksi. Puoliajalle mentiin Argentiinan johtaessa 2-0, kun Tarantini puski toisen maalin, mutta siinäkään tilanteessa ei ollut mitään poikkeuksellista.
Toisella puoliajalla ottelu repesi nopeasti. Neljän minuutin jälkeen iski Kempes ja heti seuraavasta hyökkäyksestä Luque, Houseman teki lukemiksi jo 5-0. Sen jälkeen lopputuloksen viimeisteli Luque Perun keskikentän helpon pallonmenetyksen jälkeen. Kaikista Argentiinan tekemistä maaleista kuudes oli epäilyttävin. 6-0 voitto vei isännät finaaliin. Spekulointi alkoi jo ennen loppuvihellystä. Brasiliassa putoamista pronssiotteluun ei sulatettu helpolla. Perun esitys katsottiin häpeälliseksi, joten yleisesti vihjattiin sopupelistä. Mikä on totuus? Asiasta liikkui kisojen jälkeen valtavasti huhuja, mutta sekä argentiinalaiset että perulaiset pelaajat ovat kiistäneet ne. Rahallisen lahjonnan lisäksi on huhuttu suuren viljamäärän toimittamisesta Peruun, poliittisten vankien palauttamisesta sekä perulaisten rahojen vapauttamisesta jäädytetyiltä argentiinalaisilta tileiltä. Millekään huhulle ei ole saatu varmistusta.
Jotakin erikoista ottelun alkuvalmisteluissa oli. Perun kapteeni Chumpitaz on kertonut kenraali Videlan ja Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin Henry Kissingerin tulleen pukuhuoneeseen juuri ennen ottelun alkua toivottamaan onnea. Mitä nämä onnentoivotukset pitivät sisällään? Chumpitaz ei pitänyt tilanteesta. Kissinger oli tunnettu latinalaisen Amerikan oikeistolaisten sotilasdiktatuurien tukija ja myös Peru oli 1978 sotilasjuntan hallitsema valtio, kun vallassa oli kenraali Morales-Bermudez. Oli vähintään hyvä syy epäillä, että pelaajat olivat alttiita poliittiselle painostukselle. Oli totuus mikä tahansa, niin Argentiina eteni finaaliin, jossa se voitti jatkoajalla Hollannin. Perun MM-turnaus päättyi häpeään, eikä maan jalkapallo ole noussut samalla tasolle enää tulevina vuosikymmeninä.
Pitkään ei Argentiinan sotilasjuntta juhlinut. Lama, kansan yleinen tyytymättömyys ja lopulta Falklandin sodan tappio 1982 Britannialle ajoivat juntan vetäytymään. Myös vuoden 1982 MM-kisat menivät penkin alle ja Menotti sai jättää paikkansa. Hänet korvasi Carlos Bilardo, joka entisenä Estudiantes La Platan pelaajana muutti maajoukkueen pelityylin kyynisemmäksi ja puolustusvoittoiseksi. Vuoden 1986 MM-kisoissa joukkueen kapteeni oli kuitenkin Maradona, joka oli 1978 pudotettu viime hetkellä joukkueesta. Loppu on jalkapallohistoriaa.
Kirjan arvostelu: Täytyy myöntää etten tarttunut tähän kirjaan kovin innostuneena, kun aihe vaikutti loppuun kalutulta. Kirjan esipuheessa Pantsar viittaa vielä Eduardo Galeanon kirjaan ”Jalkapallo valossa ja varjossa” ja sanoo Galeanon valinneen mieluummin värikkään myytin kuin tylsän totuuden. Kun itse olen suuri Galeano-fani (miksi pilata hyvä tarina turhilla tosiasioilla) laski tämä ennakko-odotuksia entisestään. Tutkija Pantsar kertoo, että kirjassa totena esitetty on vahvistettu vähintään kahdessa itsenäisessä lähteessä. Tämä huomioiden on yllätys, että kirjaan on päässyt asiavirhemokia. Tässä niistä muutama esimerkki: 1. Josef Masopust oli loistava pelaaja. Paras mitä Tsekkoslovakiasta on tullut, mutta ei todellakaan pelipaikaltaan tähtihyökkääjä, kuten kirja väittää. 2. Franz Beckenbauer ei vuoden 1966 MM-kisoissa pelannut puolustajana, eikä vuoden 1970 MM-kisoissa liberona (vaikka Bayern Munchenissä jo sillä paikalla pelasikin). 3. Vuoden 1978 MM-kisoissa Skotlanti vastaan Peru ottelussa pilkun missannut pelaaja ei ollut Kenny Dalglish. Ehkä numero seitsemän laukojan paidan selässä hämäsi kirjoittajan, mutta seiska ei kuitenkaan ollut ”King Kenny” vaan Don Masson.
Tämän pitkän negatiivisen johdannon jälkeen grumpy-old-man yrittää silti sanoa, että tämä on hyvä kirja. Yllättävänkin hyvä kirja. Ei Pantsar mikään sanataituri ole ja ottelukuvaukset ovat aika monotonisia, mutta kaikkien MM-kisojen tausta – yhteiskunta/politiikka/sosiologia pohjustetaan todella hyvin. Samoin taustoitetaan erinomaisesti kuvattavissa otteluissa esiintyvät maat ja näiden kisoissa käymät muutkin ottelut. Kun ei mitään odota, niin joskus voi saada paljon. Jari Ekbergin ”Kuin taivasta koskettaisi” pysyy edelleen parhaana suomenkielisenä MM-kisakirjana, mutta tämä taitaa mennä sijalle kaksi. Arvostelu on neljä tähteä viidestä ja lukusuositus.
Vuosi 2022 oli määrältään kaikkien aikojen runsain suomenkielisten futiskirjojen osalta. Minun silmissäni Rissasen ”Kadut, kentät ja katsomot” on edelleen viime vuoden kovin/paras uutuus ja Pantsar menee yllättäen kakkoseksi. Tunnetuista tekijöistä en ole vielä ehtinyt lukea Vareksen enkä Mäkijärven uutuuksia, mutta eiköhän nekin ehditä joskus saada arvioon.
|