Jalkapalloaiheiset kirjat

[Thouni]

Selailin kustantamoiden tulevia julkaisuja ja vastaan tuli: Erkko Meri ja Gert Remmel: Perparim Hetemaj - Selviytyjä. Ilmestymispäivä 25.4.2024. Aivan pakko lukea! Hieno mies, hieno pelaaja!

Voi olla hiukan mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Shefkin kirja, joka oli mahdollisuuksista huolimatta aika tylsää maalien luettelemista.

[Mestori]

Urheilusanomien toimittaja Johanna Nordlingilta tulossa huhtikuussa Jalkapallon muotoinen Saksa -kirja:
https://www.bazarkustannus.fi/kirja/jalkapallon-muotoinen-saksa/

[toksikko]

Urheilusanomien toimittaja Johanna Nordlingilta tulossa huhtikuussa Jalkapallon muotoinen Saksa -kirja:
https://www.bazarkustannus.fi/kirja/jalkapallon-muotoinen-saksa/

Vähän alusta jne.

Erkko Mereltä ja Gert Remmeliltä muuten tulossa kirja Perparim Hetemajsta ensi keväänä.

[Puruveden Kurko]

Eikös tämä alla olevakin ilmestynyt ihan vähän aikaa sitten...



...mitä eroa ja yhtäläisyyksiä näillä kahdella sitten tulee olemaan, no lukemallahan se selviää.

[toksikko]

Mitä nyt Nordling on asunut vuosia Saksassa toimittajana, kun taas Mäkijärvi tuttuun tyyliinsä kasasi teoksensa kotisohvalla lähinnä englanninkielisistä lähteistä.

[Elukka]

Tälläinenkin tulossa.

Muutin Saksaan ja rakastuin saksalaiseen jalkapalloon. Sukelsin lajin maailmaan matkustaen ympäri maata. Yli 30 ottelua, yli 20 eri paikkakuntaa, yli 40 eri joukkuetta eri tasoilla, miehissä ja naisissa.

Jalkapallo on Saksassa elämys joka kerta. Laji on maan ylivoimaisesti suurin, viikosta toiseen se tarjoaa Euroopan parasta kannattajakulttuuria. Bundesligassa on maailman suurin katsojakeskiarvo ja alasarjoissakin stadionit täyttyvät, riippumatta siitä, miten joukkue menestyy. Saksassa jalkapallo on sarjataulukkoja tärkeämpää, keskeinen osa kulttuuria.

Jokainen futisfani tuntee suurseurat, kuten Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin, mutta Saksan jalkapallo on paljon muutakin. Menin stadioneille ja puhuin ihmisille. Kaikki selvittivät mielellään paikallisen jalkapallon olemusta. Kun aloin ymmärtää maan jalkapalloa paremmin, huomasin myös ymmärtäväni muutenkin Saksaa ja saksalaisia.

Jalkapallo yhdistää ja toivottaa tervetulleeksi. Aachenissa menen kotistadionin Tivolin päätykatsomoon seisomaan ja parin tunnin jälkeen tunnen itseni aina hieman enemmän aachenilaiseksi - siis myös hieman enemmän saksalaiseksi.

Filosofi Markus Pantsar johdattaa kirjassa saksalaiseen kulttuuriin jalkapallojoukkueiden ja -kulttuurien kautta.

[Hasan Sas]

Pantsarilla näemmä aika perinteinen lähtökohta kirjalleen. Päälle 30 matsia kuulostaa kuitenkin aika paljolta tällaiseen teokseen, jos ja kun pätkään pitäisi saada mahtumaan yleistä löpinää, paikallisten jututtamista, matkailua, kulttuuria ja vielä matsiraporttiakin. Mutta eipä siinä, jos kirjan rakenne toimii, niin kyseessä voi olla todella onnistunutkin tapaus. Odotan innolla. Samoin Nordlingin kirja ehdottomasti lukuun, kunhan se joskus ilmestyy.

[Heppatiitti]

Pantsarilla näemmä aika perinteinen lähtökohta kirjalleen. Päälle 30 matsia kuulostaa kuitenkin aika paljolta tällaiseen teokseen, jos ja kun pätkään pitäisi saada mahtumaan yleistä löpinää, paikallisten jututtamista, matkailua, kulttuuria ja vielä matsiraporttiakin. Mutta eipä siinä, jos kirjan rakenne toimii, niin kyseessä voi olla todella onnistunutkin tapaus. Odotan innolla. Samoin Nordlingin kirja ehdottomasti lukuun, kunhan se joskus ilmestyy.

Nordlingin pitkistä artikkeleista olen aina pitänyt ja Pantsarin ensimmäinen futiskirja oli yllättävänkin hyvä ja tasokas, kun aihe tuntui täysin loppuunkalutulta. Joten molemmat lukuun kun ilmestyvät (ja tietysti Perpan kirja).

[Heppatiitti]

RISTO MIKKONEN: PIENI KIRJA GEORGE BESTISTÄ. Ilmestymisvuosi 2020 ja sivuja 68.

Taustaa kirjoittajasta: Risto Mikkonen tunnetaan paremmin freelance-suomentajana. Korona vähensi töitä ja Mikkonen perusti kesäkuussa 2020 yhden miehen pienkustantamon nimeltä KimBook. ”Pieni kirja George Bestistä” on Mikkosen esikoisteos.

Taustaa päähenkilöstä: Pohjois-Irlantilainen George Best saattaa olla lahjakkain Brittein saarilla syntynyt jalkapalloilija. Hontelo ja boheemi Best oli kenties futishistorian toiseksi paras harhauttelija Garrinchan jälkeen. Tekniikkataituri Best debytoi Manchester Unitedissa jo 17-vuotiaaana. Best voitti Unitedin riveissä Englannin mestaruuden 1965 ja 1967 sekä Euroopan Cupin 1968. Best valittiin Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi 1968. ”Viidenneksi Beatleksi” kutsutulle Bestille kehittyi vakava alkoholiongelma ja ura huipulla oli ohi jo 27-vuotiaana. Sen jälkeen rahat hupenivat nopeisiin naisiin ja hitaisiin hevosiin. Best jatkoi uraansa aina vain huonoimmissa joukkueissa ja liigoissa vuoteen 1983 asti. Alkoholismin takia Bestille tehtiin maksansiirto ja hänen elämänsä päättyi 2005.

Kirjan tapahtumat: George Best syntyi Belfastissa 1946 heti sodan jälkeen, jolloin Pohjois-Irlannissa oli säännöstely ja pulaa lähes kaikesta. Bestin isä työskenteli telakalla ja äiti jäätelötehtaalla. Bestit olivat protestantteja ja 1950-luvun Belfastissa protestantit kannattivat Linfieldiä ja katoliset Glentorania, mutta koska Georgelle läheinen vaari sattui asumaan Glentoranin kentän vieressä, George kannatti Glentorania. Bestillä oli neljä nuorempaa siskoa ja yksi veli. Jo lapsena Best piti mukanaan tennis- ja kumipalloja ja potkimalla ja kuljettamalla palloja Belfastin kaduilla oppi hallitsemaan ja kesyttämään omituiset kimmokkeet ja pomput. Vuosia myöhemmin Best hyödynsi tätä taitoa kentillä käyttäen vastustajien puolustajien jalkoja seinäsyöttöinä itselleen.

Best läpäisi alakoulun tasokokeet luokkansa ainoana ja tämän seurauksena koulu vaihtui. Uudessa koulussa pelattiin kuitenkin rugbyä ja George alkoi lintsata. Best palasi entiseen kouluun, jossa futis jatkui vanhojen kavereiden kanssa. Best oli pieni ja hento, mutta valtavan taitava. Manchester Unitedin kykyjenetsijä Bob Bishop järjesti hänet koeajalle Manchesteriin heinäkuussa 1961, mutta arka ja koti-ikävää potenut Best luikki kotiin Belfastiin. Toinen yritys sujui jo paremmin. Luuviulu Best sai lisää tasapainoa, voimaa ja nopeutta. Best pääsi Unitedin nuorisojoukkueeseen ja Pohjois-Irlannin nuorisomaajoukkueeseen. Solmittiin ammattilaissopimus ja Best sai palkkaa 17 puntaa viikossa ja tutustui ensimmäisen kerran alkoholiin.

Legendaarinen valmentaja Matt Busby valitsi Bestin ensimmäisen kerran ykkösjoukkueeseen syyskuussa 1963. Seuraavan kerran Best pääsi mukaan joulun jälkeen ja samassa ottelussa syntyi ensimmäinen liigamaali. Sen jälkeen Best pelasi sekä ykkös- ja nuorisojoukkueen peleissä. Kun mukaan tuli vielä Pohjois-Irlannin maajoukkue pelasi Best parhaimmillaan neljä ottelua kuudessa päivässä kolmella eri sarjatasolla. Pitkät hiukset olivat tulleet muotiin ja nuorten miesten lailla George antoi tukkansa kasvaa.

Kausi 1964-65 oli Bestille ja Unitedille loistava. Bestin lisäksi joukkueessa oli Bobby Charlton, Dennis Law ja hampaaton taistelija Nobby Stiles. United voitti liigamestaruuden ja kentällä oli menoa ja meininkiä. Lainaus kirjasta: Leedsissä pelasi myös Peter Lorimer, joka pystyi Charltonin tavoin ampumaan maaleja 30 metristä ja ylikin. Hänellä arveltiin olevan kaikkein kovin laukaus brittijalkapallossa. Erässä Leeds-pelissä vuosia myöhemmin George seurasi vierestä kun Lorimer pääsi tälläämään kudin hieman yli kahdestakymmenestä metristä, ja pallo kumahti poikkihirteen. Kimmoke tuli kauniissa kaaressa Lorimerille takaisin, ja hän veti saman tien volleystä hirmuisen kudin kohti ylänurkkaa, mutta ManU:n maalivahti Alex Stepney sai kurotettua vedon poikkihirren yli! Kun Leedsin Eddie Grey meni antamaan kulmapotkua, George juoksi Stepneyn luokse kehumaan tämän yli-inhimillistä torjuntaa. Hieman nolostuneen oloinen Stepney äsähti Georgelle: ”Painu helvettiin siitä, minä hyppäsin siihen ekaan vetoon!”

Myös kauden 1965-66 alussa Best oli mahtivireessä tehden mm. kolme maalia HJK:ta vastaan Eurooppa cupissa ja voittaen mahtavan Benfican vieraissa 1-5. Benfica ei ollut ennen tuota hävinnyt koskaan euro-ottelua kotikentällään. Portugalin lehdistö antoi Bestille lempinimen ”El Beatle” ja Britanniassa nuorison suosikkia kutsuttiin ”Viidenneksi Beatleksi”. Best tienasi bonuksien kanssa yli tuhat puntaa viikossa, mikä tuolloin oli valtava rahasumma. Best alkoi viihtyä entistä enemmän iltariennoissa. Kauden katkaisi polvivamma, joka ei parantunut ja Best pelkäsi uransa olevan ohi 19-vuotiaana. Lääkäreistä ei ollut apua ja Best kääntyi Pohjois-Irlannin maajoukkueen fysioterapeutin Bobby McGregorin puoleen, jolla ei ollut alan koulutusta, mutta jota pidettiin legendana – eräänlaisena ihmeidentekijänä. Ihme tapahtuikin ja McGregorin käsittelyssä Bestin polvi parani. Kauden päätyttyä hänet valittiin Englannin kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi.

Kesätauon Best vietti Mallorcalla ja kesätauot ovat jalkapalloilijalle vaaran paikkoja, jos sattuu olemaan orastava alkoholisti. Aikaa myöten Mallorcasta tuli Bestin suosikkipaikka ja kesätauot venyivät kolmeksi kuukaudeksi. Juomaa ja naisia saarella riitti ja Belfastin kotivierailut unohtuivat. Bestikseksi ja ryyppykaveriksi tuli paikallisvastustaja Cityn huippupelaaja Mike Summerbee. Seuraavalla kaudella United voitti taas liigamestaruuden. Ammattilaisurheilijan fysiikalla Best selvisi lisääntyneestä alkoholin käytöstä ja juoksi harjoituksissa viinan rippeet pois elimistöstä.

Kausi 1967-68 oli Bestin uran paras. Liigamaaleja syntyi 28. Manchester selvisi ensimmäisenä englantilaisena seurana Eurooppa Cupin finaaliin, jossa vastassa oli vanha tuttu Benfica. Varsinaisen peliajan jälkeen ottelu oli tilanteessa 1-1. Jatkoajalla Best vei Unitedin johtoon ja lopulta ottelu päättyi 4-1. Best valittiin sekä Englannin että Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi. Ikää hänellä oli vain 22 vuotta ja koska kyseessä on ”Pieni kirja George Bestistä” niin teos päättyy tuohon vuoteen 1968.

Kerrotaan sitten lyhyesti loput. Eurooppa Cupin jälkeen United alkoi taantua, koska runkopelaajat ikääntyivät. Best pelasi edelleen hyvällä tasolla – hän oli joukkueen paras maalintekijä peräkkäin kausilla 1967-72, mutta hummaaminen ja naisseikkailut alkoivat näkyä. Best alkoi jäädä pois harjoituksista ja ajaantui erimielisyyksiin valmentajien kanssa. Naisia joihin Best yhdistettiin olivat mm. näyttelijä Sinead Cusack, Miss Iso-Britannia Carolyn Moore ja Miss Maailma Marjorie Wallace. Alkoholin ja uhkapelin lisäksi Bestillä oli addiktio myös seksiin ja pahimmillaan tai parhaimmillaan Best harrasti vuorokaudessa seksiä seitsemän eri naisen kanssa. Best itse sanoi: ”If I had to choose between dribbling past five players and scoring from 40 yards at Anfield or shagging Miss World, it`d be a hard choice. Thankfully, I`ve done both.”

Best lopetti uransa ensimmäisen kerran keväällä 1972, mutta oli taas syksyllä mukana. Ongelmat kuitenkin vain pahenivat ja Best pelasi viimeisen ottelunsa Unitedissa 27-vuotiaana 1.1.1974. Alkoi tasainen alamäki ja rappio. Sarjat ja seurat vaihtuivat aina vaan huonommiksi. Alkoholi ja uhkapeli veivät voiton ja seurasi pidätyksiä ja konkurssi. Peliura päättyi Australiassa 1983. Best sanoi: ”I spent a lot of money on booze, birds (women) and fast cars. The rest I just squandered.” Lopullisesti alkoholi vei miehen hautaan 59-vuotiaana.

Kirjan arvostelu: Jaahas; miten arvostella elämäkerta, jossa jätetään kertomatta enemmän kuin puolet päähenkilön elämästä? 1990 olin Italiassa katsomassa futiksen MM-kisoja. Napolissa pelatun myöhäisottelun jälkeen poikkesin seuralaiseni kanssa katukuppilaan, jossa isäntä heitti pizzojen päälle pelkästään tomaattikastiketta ja juustoa. Saatuani lätyn eteen totesin seuralaiselleni että: ”Ei tässä kovin paljoa ole…” mutta lättyä maistettuani ja todettuani maun erinomaiseksi jatkoin: ”…mutta ei tästä kyllä mitään puutukaan.” Sama tekisi mieli sanoa tästä pienestä kirjasta, mutta en vain siihen pysty. Ihan asiallisesti Mikkonen kirjoittaa ja voi vain arvuutella miksi kirja loppuu töksähtäen vuoteen 1968. Onko tuoreella kustantamolla ollut ongelmia talouden kanssa vai onko Best kirjoittajalle niin henkilökohtainen aihe ettei ole halunnut kuvata tämän rappion vuosia?

KimBook on Mikkosen pienkustantamon nimi ja sattumalta Kim Book niminen veskari oli Northamptonin maalilla vuoden 1970 FA-Cupin matsissa, jossa George Best teki kuusi maalia hänen taakseen. Mikäs siinä – hyvä nimihän tuo kustantamolle on ja vielä Kipling vibat varttuneemmille lukijoille. Yhdestä asiasta olen kirjoittajan kanssa eri mieltä. Mikkonen kirjoittaa, ettei Bestin suvussa suhtauduttu fanaattisesti uskontoon ja politiikkaan. Kuitenkin sekä Bestin isä että isoisä olivat Oranialaisveljeskunnan paikallisosaston johtajia ja Bestin serkku Gary Reid oli Ulster Defence Associationin jäsen ja kuoli Belfastin mellakoissa 1974. Vaikea arvosteltava tämä on. Annetaan puolikkaasta kirjasta puolitetut pisteet eli arvostelu on kaksi ja puoli tähteä viidestä. 68-sivuisen kirjan lähdeluettelo ei ole kovin pitkä – eli kolme George Best elämäkertaa. Jos haluatte lukea oikein hyvän Best elämäkerran, niin lukekaa urheilukirjallisuuden suurmestari Duncan Hamiltonin kirja ”Immortal.”

Tässä oli vuoden viimeinen futiskirjaesittely. Kuten vuosi sitten arvelin jäin jälkeen viime vuoden 27:stä jalkapallokirja-arvostelusta, enkä lupaa ensi vuodeksikaan mitään ilotulitusta. Keskittynen uutuuksiin – jos ensi vuoden arvokisat saisivat kustantajat innostumaan enemmän tämän vuoden niukkuuden sijaan. Lisäksi voisin yrittää saada arvostelluksi futiskirjallisuuden paksuimmat tiiliskivet ja klassikot, jotka kaikki tuntevat nimeltä, mutta eivät välttämättä ole lukeneet. Toivotan hyvissä ajoin forumisteille ja ennen kaikkea tämän forumin osion kirjoittajille ja lukijoille hyvää joulua ja uutta vuotta!

[Hasan Sas]

Herätelläänpä tätäkin ketjua henkiin. Pukin kontista putkahti pyytämättä ja yllätyksenä Martin da Cruz -nimisen australiaanon kirjoittama, Pitch Publishingin vuonna 2022 julkaisema From Beauty to Duty – A Footballing History of Uruguay 1878-1917. Otsikosta voinee päätellä kirjan käsittelevän Uruguayn futishistorian alkutaivalta, josta ei ainakaan englanniksi saati suomeksi liene kirjoitettu käytännössä yhtään mitään. Muistelin, että Eduardo Galeanon klassikossa Jalkapallo valossa ja varjossa olisi sentään jonkun verran käsitelty näitä vuosia, mutta väärässä olin yhtä vuoden 1916 Etelä-Amerikan mestaruusturnausta kuvailevaa puolen sivun pätkää lukuun ottamatta. Uruguayssa maan jalkapallohistoriaa on tutkittu ja kirjoitettu luonnollisesti huomattavan paljon, mutta ilmeisesti nämä varhaisvuodet ovat jääneet sielläkin melko lailla tutkan alle.

Kirjan kantava ajatus on kertoa, kuinka jalkapallo nopeassa tahdissa muotoutui etuoikeutettujen brittien sisäpiirin huvista koko Uruguayn väestön läpäiseväksi kansallislajiksi. Samalla jalkapalloa peilataan maan sosiaalihistoriaan ja käsitellään Uruguayn ja Argentiinan tiiviitä ja kiivaita jalkapallosuhteita sekä myöhemmässä vaiheessa Etelä-Amerikan maanosaliiton Conmebolin perustamista, jossa Uruguaylla oli keskeinen rooli. Kirja loppuu vuoteen 1917, jolloin Montevideo isännöi järjestyksessään toista Etelä-Amerikan mestaruusturnausta voittaen koko skaban ennen Argentiinaa. Myös edellisvuoden Argentiinassa järjestetty turnaus oli päättynyt Uruguayn voittoon. Kaikki tämä on pohjustusta Uruguayn tulevalle kansainväliselle menestykselle kertoen taustat sille, miten ylipäänsä oli mahdollista, että tämä pikkuvaltio voitti sekä olympiaturnauksen 1924 että ensimmäiset MM-kisat vuonna 1930.

Kuten muuallakin Etelä-Amerikassa, futis lähti liikkeelle brittiläisen eliitin parista. Britithän pitkälti hallitsivat Etelä-Amerikan maiden talouselämää ja tärkeimmissä kaupungeissa oli yleensä ihan tuntuvan kokoinen brittiväestö. Näin oli myös Montevideossa, joka on alusta asti suvereenisti hallinnut Uruguayn futisskeneä. Uruguayn mestaruus on koko historian ajan mennyt montevideolaisille joukkueille ja nykyäänkin valtaosa maan pääasarjajoukkueista tulee pääkaupungista. Niinpä kirjankin jalkapallollinen fokus on käytännössä täysin Montevideossa, sen seurajoukkueissa ja pelaajasuuruuksissa. Joukkueiden alkuhistoriassa ja alkuvuosien tähtipelaajissa ja heihin liittyvissä tarinoissa olisi riittänyt Galeanollekin kerrottavaa ja onkin hienoa, että tutkijataustainen da Cruz hallitsee myös populaarimman kerrontatavan. Laajaan arkistomateriaaliin, uruguaylaiseen ja argentiinalaiseen aikalaislehdistöön ja pienemmässä määrin kirjallisuuteen perustuvassa teoksessa on epäilemättä ollut vaarana tietynlainen tekstin kuivuus, mutta nämä sudenkuopat da Cruz on onnistunut välttämään. Aikalaislehdistö on kirjoittanut futiksesta hämmentävän paljon ja intohimoisesti, joten lähteiden vähyys ei ole ollut ongelma, melkeinpä päinvastoin, kun materiaalia on ollut niinkin valtavasti. Da Cruz ei myöskään sorru liialliseen henkilönnimien vyöryttämiseen, joten näitä kukavittu tämäkin janari nyt oli -hetkiä ei lukiessa päässyt kovin usein käymään. Jonkunlainen henkilöhakemisto olisi silti voinut olla kätevä.

Kirjan rakenne on varsin tiukasti kronologinen. Pääosin ratkaisu toimii, mutta paikoitellen rakenteen rikkominen tiettyjen temaattisten kokonaisuuksien yhdistämiseksi olisi voinut olla paikallaan. Mitenkään häiritseviä nämä kohdat eivät kuitenkaan ole. Teos on nimenomaan jalkapallohistoriaa, vaikka Uruguayn sisäiset tapahtumat ovatkin koko ajan taustalla. Jalkapallo peilasi sen aikaista yhteiskuntaa hyvässä ja pahassa. Maan demokratisoituminen ja laajat sosiaalireformit heijastuivat myös jalkapalloon, ja vastaavasti taustalla piillyt mustiin ja alkuperäisväestöön kohdistunut rasismi näkyi myös futiksessa. Galeanonkin mainitsemat 1910-luvun mustat tähtipelaajat Juan Delgado ja Isabelino Gradin nauttivat toisaalta valtavasta suosiosta ja lehdistön ylistyksestä, mutta joutuivat samalla usein syrjityksi maajoukkuevalinnoissa eivätkä he muutenkaan istuneet kovin hyvin tuon ajan ajatukseen valkoisesta Uruguaysta ja Etelä-Amerikasta.

Kirjan suurin heikkous on sen johdantoluvussa. Johdanto on valitettavasti liian lyhyt eikä se riittävästi taustoita varsinaisia käsittelylukuja. From Beauty to Duty ei pyri olemaan akateemista tutkimusta eikä siinä ole merkitty lähdeviitteitä, mutta tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö johdannossa olisi voinut ikään kuin kirjoittaa tutkimuskysymyksiä auki ja avata selkeämmin, mistä kirja kertoo ja mihin sen on tarkoitus vastata.  Aikarajausta ei sen kummemmin perustella ja ainakin minulle vuoden 1917 merkitys selvisi vasta kirjan viimeisessä luvussa. Syy kirjan kirjoittamiselle ja sille, miksi joku australiainen janari tutkii intohimoisesti uruguaylaisen futiksen varhaishistoriaa selviää sekin johdannon sijaan vasta lopun kiitososiosta.

Kokonaisuutena da Cruzin kirja on kuitenkin pienistä puutteistaan huolimatta erinomainen jalkapallohistoriallinen teos. Asiantunteva ja vakuuttava, hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, eikä se kalpene yhtään Jonathan Wilsonin futishistorioille. Ehdottoman vahva suositus ja toivotaan, että da Cruz joskus kirjoittaa jatkoa tälle teokselle.  

[Heppatiitti]

ULI HESSE: THE THREE LIVES OF THE KAISER. Ilmestymisvuosi 2023 ja sivuja 314.

Kun lähivuosina tulee väistämättä uutinen, että Beckenbauer on siirtynyt taivaallisille jalkapallokentille hyvien ystäviensä Cruyffin ja Pelen seuraan, menettää jalkapallo yhden kaikkien aikojen suurimmista. Keisarin pelissä oli jotain ylvästä arroganttia eleganssia. Beckenbauer näytti aina tietävän mitä kentällä piti tehdä ja hänen tekniikkansa oli silmiä hivelevää ja hyökkäyksiin nousu silkkaa liikkeen runoutta. Ulkosyrjän käytössä ei ketään muuta pelaajaa voi edes mainita samana päivänä Beckenbauerin kanssa. Tämä kaikki korostaa, että keisari oli niin erilainen kuin muut saksalaiset futaajat, joiden perushyveiksi laskettiin voima, taistelu, taklaukset ja joukkuetaktiikka.

Tästä parin kuukauden takaisesta kirja-arvostelusta tulikin valitettavan nopeasti jonkinlainen muistokirjoitus. Ruhe in Frieden, Kaiser!

[Aguilas]

Finlandia-ehdokas, lasten ja nuorten kategoria: https://www.tammi.fi/kirja/jukka-behm/ihmepoika-leon/9789520452223

Onko kirjailija selvittänyt, miksi on sijoittanut teoksen Englantiin?

Vaikuttaa olleen ihan toimiva ratkaisu:

Jukka Behmin Ihme­poika Leon sai nuorten­kirjallisuuden Topelius-palkinnon.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010120821.html

Behmin teos oli myös viime vuoden Finlandia-palkintoehdokas, mutta se ei voittanut palkintoa. Se kuitenkin nosti kirjan myyntiä huomattavasti.

– Ennen Finlandia-ehdokkuutta kirjaa oli tehty kolme painosta. Nyt niitä on seitsemän.

Topelius-raati kuvailee Ihmepoika Leon -teosta koskettavaksi kasvutarinaksi. Behm itse tuntee hyvää mieltä siitä, että kirja on uponnut raadin lisäksi itse lukijakuntaan.

– Olen käsittänyt, että moni nuori tyyppi on lumoutunut kirjan maailmasta ja se tuntuu oikein hyvältä, Behm tunnelmoi.

https://yle.fi/a/74-20069538

[Hasan Sas]

Lisää joulun kirjasatoa. Tim Hartleyn The World at Your Feet - In Search of the Soul of Football edustaa vähän kevyempää, matkakirjakirjatyyppistä futiskirjallisuutta. Kirjoittaja on itse aktiivinen toimija Cardiff Cityn ja Walesin maajoukkueen kannattajayhdistyksissä, kiertelee Walesin majun perässä ympäri Eurooppaa ja harrastaa muutenkin futismatkailua. Hartley on toimittaja ja julkaissut tätä ennenkin kirjoja, joten kynä kyllä pysyy miehellä kädessä.

Kirja koostuu lyhyehköistä luvuista, jotka keskittyvät joko tiettyyn matkakohteeseen (mm. Espanja, Gabon ja Pohjois-Korea) tai teemaan (stadionbongaus, Walesilaisen vankilan futisjengi, maajoukkueiden kannattajien väliset höntsäpelit ym.) Lukuja vaivaa jonkunlainen epätasaisuus. Osa on erinomaista futismatkailukirjallisuutta, osa taas ns bulkimpaa osastoa. Myöskään kirjan rakenne ei ole mitenkään erityisen koherentti enkä ainkaan minä keksinyt mitään järjellistä syytä sille, miksi kirjan luvut ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat. Parhaimpia ovat kaukokohteisiin sijoittuvat luvut ja varsinkin reissusta vuoden 2017 Afconiin Gabonissa olisi mielellään lukennut enemmänkin, kun tarinaa olisi tuntunut riittävän. Myös tästä Walesin mutasarjoissa pelaavasta vankilajengistä olisi voinut enemmänkin kertoa, mutta siitä on ilmeisesti olemassa ihan oma kirjansakin. Hartley kirjottaa myös paljon Walesin kannattamisen erityispiirteistä, joissa ainakin aiempina vuosina on tuntunut olevan vähän samanlaista via dolorosa -fiilistä kuin Suomessakin. Sittemminhän Wales on pärjännyt oikein mukavasti: 2016 EM-kisoissa mentiin ihan välieriin asti.

Mitään varsinaista klassikkoainesta Hartleyn kirja ei tarjoa, mutta kaiken kaikkiaan se on oikein mukavaa ja lukukelpoista tarinaa futismatkailusta ja jalkapallokannattajan elämästä walesilaisesta näkökulmasta. Jos genren kirjat uppoavat, niin kannattanee tähänkin tarttua.

[HupiPalloilija]

Moikka,

Onko kenellekään suositella kirjoja, joissa käsitellään jalkapallon (tai urheilun) suhdetta talouteen. Oikeastaan oon aika kaikkiruokanen, miten sitä käsitellään, mutta jos on jotain hyvää tietokirjaa tästä asiasta ja mieluiten suomeksi niin vinkkejä otetaan vastaan! Mitä teoreettisempi, sen parempi.

[Heppatiitti]

Moikka,

Onko kenellekään suositella kirjoja, joissa käsitellään jalkapallon (tai urheilun) suhdetta talouteen. Oikeastaan oon aika kaikkiruokanen, miten sitä käsitellään, mutta jos on jotain hyvää tietokirjaa tästä asiasta ja mieluiten suomeksi niin vinkkejä otetaan vastaan! Mitä teoreettisempi, sen parempi.

Ei ole kirja, mutta jos olet kaikkiruokainen aiheen suhteen, niin UEFA SROI-mallinnus tehtiin Suomessakin 2019 ja sen tulokset ja pilottiseurojen (HJK, Kups, Ilves, SJK ja VJS) tulokset löytyvät Palloliiton nettisivuilta.

[John Rambo]

Ei nyt suomeksi tule muuta mieleen kuin Soccernomics. Sekin parempi englanniksi.

Maguiren Price of Football on melko hyvä perusteos, saatavilla englanninkielisenä. Nyt kun tsekkailin, niin Morrow'n The People's Game? vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja saatanpa tilatakin.

[Hasan Sas]

The Club käsittelee Valioliigan syntyä ja taloudellista nousua. Mitenkään teoreettinen se ei ole, vaan lähinnä narratiivinen. Suomeksi ei tosiaan taida olla Soccernomicsin lisäksi mitään, jollei ottelumanipulaatiosta kertovaa Declan Hillin kirjaa Maksetut maalit halua sellaiseksi laskea. Varmasti jotain tieteellisempiä artikkeleita ja opinnäytteitä löytyy, jos jaksaa kirjastotietokantoja kaivella.

[Ianway]

Kun kysymyksessä mainittiin myös urheilu yleensä, niin voinee mainita myös Michael Lewisin Moneyballin, jonka oppeja on käsittääkseni sovellettu futiksenkin puolella.

[HupiPalloilija]

Kiitos kaikille vastauksista!

[00250]

Mitä nyt Nordling on asunut vuosia Saksassa toimittajana, kun taas Mäkijärvi tuttuun tyyliinsä kasasi teoksensa kotisohvalla lähinnä englanninkielisistä lähteistä.

Joo, tuo Nordling ns oikea jalkapallotoimittaja tyyliin Jonathan Wilson, kun Mäkijärvi tosiaan copy / paste Wikipediasta kirjoittamatta oikeastaan mitään mitä asioihin vihkiytyneet ei tietäisi. Uskon Nordlingin kirjan olevan laadukkaan paketin.

[Heppatiitti]

ULI HESSE: BAYERN – CREATING A GLOBAL SUPERCLUB. Ilmestymisvuosi 2016 ja sivuja 298.

Taustaa kirjoittajasta: Uli Hesse kuuluu jalkapallokirjoittajien ykkösketjuun. Tarkempi esittely löytyy tämän forumin osion sivulta 66 Franz Beckenbauerin elämäkerran ”The Three Lives of the Kaiser” arvostelun yhteydestä.

Nostoja kirjasta: Bayern Munchen on maailman suurin urheiluseura liki 300.000:lla jäsenellään. Näin ei ole ollut aina. Hesse kertoo seuran tarinan aikajärjestyksessä vaatimattomasta alusta dominoivaksi suurseuraksi ja kestomenestyjäksi, jota joko vihataan tai rakastetaan. Luulen että kaikki forumistit tuntevat seuran menestyksen ns. ”kultaisen sukupolven” jälkeen, joten keskityn seuran varhaiseen ja vähemmän tunnettuun alkuun, joka ei ollut urheilullisesti erityisen menestyksekäs, mutta muuten kunniakas ja kiinnostava.

Vuonna 1900 kävelee yksitoista miestä ulos yleisseura MTV:n kokouksesta ja perustaa jalkapalloon erikoistuneen seuran. Seura on alusta lähtien avoin ja kansainvälinen ja jo vuonna 1911 seuralla on englantilainen valmentaja. 1913 seuran pidetty presidentti Angelo Knorr pidätetään epäiltynä homoseksuaalisuudesta, joka oli silloin Saksassa rikos ja uudeksi presidentiksi valitaan juutalainen Kurt Landauer. Tämän ensimmäinen kausi seuran johdossa jää lyhyeksi ensimmäisen maailmansodan takia ja 2/3 Bayern Munchenin jäsenistä kutsutaan palvelukseen. Rauhan koitettua palaa Landauer kunniamerkein palkittuna sotasankarina seuran presidentiksi.

Sodan jälkeen futis lyö toden teolla läpi kansanurheiluna Saksassa. Bayern jatkaa edelleen ulkomaalaisten valmentajien kanssa ja pelaa ystävyysotteluita esim. Boca Juniorsia ja West Hamia vastaan. 1926 seura voittaa Eteläisen Alueen mestaruuden. 1930 seuran valmentajaksi tulee juutalainen Richard Kohn ja aletaan kilvoitella suuremmasta menestyksestä. 1932 seura voittaa ensimmäisen kerran koko Saksan mestaruuden. Seuraavaa mestaruutta Bayern saa odottaa 37 vuotta, kun natsit melkein onnistuvat tuhoamaan koko seuran.

Vuoden 1932 vaalivoiton jälkeen natsit kaappaavat itselleen vallan pysyvästi. Säädetään rotulait ja avoimuuteen ja ulkomaalaisiin myönteisesti suhtautunut Bayern Munchen on natseille kauhistus. Landauer, Kohn ja muut juutalaiset joutuvat väistymään seuran johdosta. Alle 14-vuotiaat pojat eivät saa enää pelata jalkapalloa seuroissa, vaan se on sallittua vain Hitler Jugendissa. Bayern romahtaa takaisin alueelliselle tasolle, kun taas natseihin myötämielisesti suhtautuva paikallisvastustaja 1860 Munchen nousee huipulle. Landauer joutuu Dachaun keskitysleirille, josta hänet pelastaa entinen sotasankaruus ja hän pakenee Sveitsiin. Yhtä hyvin ei käy Landauerin kolmelle veljelle ja siskolle, jotka kuolevat keskitysleireillä.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta Landauer palaa sodan jälkeen maan tasalle pommitettuun Muncheniin. Seuralla ei ole rahaa eikä välineitä ja maa on miehitetty. Landauer saa hankittua joukkueelle harjoituskentän ja työskentelee seuran hyväksi kuolemaansa vuoteen 1961 asti, mutta urheilullista menestystä ei tule vuoden 1957 cupvoittoa lukuun ottamatta. Pinnan alla kuitenkin tapahtuu. Bayernin juniorivalmentaja Rudi Weiss (varsinaiselta ammatiltaan juristi) löytää 1956 teini-ikäisen Sepp Maierin, kun tämä on nuorten ottelussa tuurannut kätensä murtanutta vakioveskaria. Samana vuonna 1860 Munchenin junnupelaaja antaa Franz Beckenbauerille korvapuustiin ja tästä sydämistynyt tuleva keisari valitsee seurakseen Bayern Munchenin.

Bundesliiga perustetaan vasta vuonna 1963, mutta Saksan Palloliitto ei kelpuuta Bayernia uuteen liigaan, vaan Muncheniä edustaa paikalliskilpailija 1860 Munchen. Samana vuonna seurapresidentiksi valitaan lujatahtoinen rakennusurakoitsija Wilhelm Neudecker, joka pestaa valmentajaksi Zlatko Cajkovskin ja värvää joukkueeseen Gerd Mullerin, vaikka Cajkovski Mullerin reidet nähdessään ilmoittaa, ettei hänellä ole käyttöä painonnostajalle. Lopulta Muller pääsee pelaamaan ja aloittaa 12:n ottelun maaliputkella. 1965 onnistuu nousu Bundesliigaan. Franz Beckenbauer alkaa pelata alakerrassa ja Bayern voittaa Cupvoittajien cupin 1967.

1968 valmentajaksi vaihtuu Branko Zebec. Rudi Weissin nuorisoakatemiasta nousee rautainen ”vorstopper” Hans-Georg Schwarzenbeck ja 1969 Bayern voittaa mestaruuden ensimmäisen kerran 37:ään vuoteen. Zebec erotetaan 1970 ja valmentajaksi tulee Udo Lattek, joka tuo mukanaan seuran tulevan ”vahvan miehen” Uli Hoenessin, jota seuraa tämän vasemmistoradikaali ystävä Paul Breitner. Bayernin ”kultainen sukupolvi”, joka muodostaa myös Länsi-Saksan maajoukkueen rungon vuoden 1972 voitollisissa EM-kisoissa ja vuoden 1974 MM-kisoissa, alkaa olla kasassa. Bayern muuttaa Munchenin uudelle olympiastadionille ja voittaa Eurooppacupin kolmena vuotena peräkkäin.

Tämän jälkeen on Bayern Munchenin tarina ollut muutamia lyhyitä ajanjaksoja lukuun ottamatta jatkuvaa menestystä. Bundesliiga mestaruuksia on kasassa 33, joista viimeiset 11 putkeen. Seura on taitavasti osannut hyödyntää entisiä huippupelaajiaan aktiiviuran jälkeen seuran johdossa (Hoeness, Beckenbauer, Rummenigge). Kirjailija Hesse on myös tunnettu Dortmund-fani, joten kirja ei ole pelkkää kritiikitöntä ylistystä ja klassiset ”Zieht den Bayern die Lederhosen aus”, FC Hollywood, seuran palkkaama yksityisetsivä vahtimassa Mario Baslerin biletystä, Klinsmannin kivibuddhat seuran harjoituskeskuksessa ja van Gaal pudottamassa housut nilkkoihinsa tarinat tietenkin kerrotaan.

Vastavuoroisesti Hesse antaa Bayernille sen arvon mitä loistavasti johdettu, taloudellisesti vahva kestomenestyjä ansaitsee. Seuralla on vahva ”Mia san mia” identiteetti ja kannattajien huppareissa lukee ”Euer hass, ist unser stolz”. Kun luokkaviholliseksi määriteltävä St.Pauli oli 2003 lähellä konkurssia pelasi Bayern ystävyysottelun tukeakseen hampurilaisia ja Bayern lainasi Borussia Dortmundille kaksi miljoonaa vuonna 2004, kun seuralla ei ollut enää varoja maksaa pelaajien palkkoja.

Hesse osaa kirjoittaa kiinnostavasti. Tässä kuvaus kuinka patriarkaalinen Neudecker antaa potkut Lattekille (lainaus kirjasta): On the day before the squad left for Japan, Lattek and Neudecker had a conversation. Lattek opened it by saying: “Something has to change at this club.” Neudecker replied: “You`re right. Let`s change something. You`re sacked!” And hour later, Bayern announced the coach was released from his duties with immediate effect.

Kirjan arvostelu: Hesse in laadukas kirjoittaja ja tasaisen varmaa ja luotettavaa työtä tämäkin kirja on. Tulevan kesän Saksan EM-kisat näkyvät siinä, mitä kustantamot tarjoavat. Viime vuonna tuli jo Mäkijärven ”Wunderball – Saksan jalkapallon tarina”, Hessen ”Three Lives of the Kaiser” oli varmaankin airut tuleville Beckenbauer muisteloille ja lähikuukausina ilmestyy ainakin Johanna Nordlingin ”Jalkapallon muotoinen Saksa” ja Markus Pantsarin ”Kun rakastuin saksalaiseen jalkapalloon.” Helppohan saksalaiseen jalkapalloon on rakastua. Täydet katsomot ja paras tunnelma. Olen varma, että tulevat EM-kisat huuhtovat pois sen karvaan maun, minkä Qatarin paskakisat suuhun jättivät.

Saksan jalkapallo tunnetaan 50+1 säännöstään, joka estää sijoittajaa ottamasta seuroissa päätäntävaltaa. Seurat ovat pysyneet jäseniensä ja fanien käsissä. Esimerkiksi Bayern Munchenistä emoyhtiö/seura omistaa 75 prosenttia ja Adidas, Audi ja Allianz kukin reilut kahdeksan prosenttia. Nyt kuitenkin DFL – eli liigayhdistys – on päättänyt ottaa kumppanikseen sijoittajayhtiön. DFL saa sijoittajalta 1.000.000.000 euroa. Vastineeksi DFL sitoutuu maksamaan 20 vuoden ajan kahdeksan prosenttia tv- ja markkinatuloistaan sijoittajalle. DFL aikoo käyttää miljardin Bundesliigan kehittämiseksi ja modernisoimiseksi. DFL aikoo luoda rahoilla digitaalisen kanavan, jonka kautta se markkinoi sisältöään, myy fanituotteita ja tarjoaa livestriimejä. Aikeissa on myös kosiskella nuorta yleisöä ja pyrkiä avaamaan uusia markkinoita Amerikasta ja Aasiasta. Suunnitteilla on kustantaa Bundesliiga seurojen pr-matkoja ulkomaille, jossa voitaisiin pelata saksalaiseurojen kesäturnauksia ja yrittää rakentaa siellä jonkinlaista fanikantaa. Mahdollisuus vai uhka? Uhka vai mahdollisuus? Jos antaa pirulle (sijoittajalle) pikkusormen, voiko se viedä koko käden? Tätä miettiessä meinasi arvostelu unohtua. Se on neljä tähteä viidestä ja lukusuositus.

[Hasan Sas]

Sain vihdoin ja viimein luettua pari vuotta sitten hankkimani Ronnie Closen Cairo's Ultrasin. Heti alkuun on sanottava, että kirja on sisällöltään erittäin teoreettisella tasolla kirjoitettu (vastoin otsikon ja kansikuvan asettamia oletuksia). Vaikka Close toki käsittelee myös Egyptin ultraskeneä ja siihen liittyvää tapahtumahistoriaa, on Closen kantava ajatus tutkia Egyptin ultira estetiikan ja Jacques Rancieren dissensus-käsitteen kautta sekä ultria eräänlaisena utopiayhteisönä. Nämä teoriaosuudet ovat ko. filosofisiin ja sosiologisiin teorioihin sen enempää perehtymättömälle aivan saatanallisen raskasta luettavaa ja Closen hakemat eräänlaiset vertailukohdat Gabriele D'Annunzion Fiume-sekoiluista aina Peter Lamborn Wilsonin klassikkoteoksen Merirosvoutopioihin ovat sinänsä ihan mielenkiintoisia poimintoja, mutta samalla myös ns. hieman kaukaa haettuja. Jos siis haluaisi lukea ensisijaisesti Egyptin ultrista ja heidän yhteiskunnallisesta toiminnastaan.

Egyptin, kuten muunkin Pohjois-Afrikan ultraskene on melko tuore ilmiö. Egyptin tapauksessa myös hyvin lyhytaikainen ilmiö, sillä 2000-luvun puolivälissä Egyptiin rantautunut italialais-itäeurooppalaisvaikutteinen ultrailu ehti kukoistaa vain muutaman vuoden ennen vuoden 2012 Port Saidin tapausta, jonka seurauksena 74 Al-Ahlyn kannattajaa sai surmansa stadionverilöylyssä. Liigakausi keskeytettiin ja jatkossa stadioneille sai ottaa vain hyvin rajoitetusti yleisöä, jos ollenkaan. Hieman vastaavanlainen tragedia sattui yleisörajoituksista huolimatta vuonna 2015, kun Zamalekin ultrien ja poliisin yhteydenotossa Zamalek - Enppi -matsissa kuoli 28 kannattajaa. Näitä tapauksia ennen Egyptin ultrat ehtivät saada kansainvälistäkin mainetta, noh ultrailustaan, sekä osallisuudestaan vuoden 2011 vallankumoukseen, jossa Hosni Mubarak syöstiin vallasta. Port Said oli ilmeisesti Mubarakin hallinnon kannattajien masinoima kosto - tai sitten ei. Mutta mikään tyypillinen ultraryhmien välinen yhteydenotto se ei missään tapauksessa ollut, sillä Al-Ahlyn fanien kimppuun käynyt porukka ei ollut varsinaisia kannattajia, vaan ulkopuolisia maksettuja "roistoja". Poliisikaan ei juuri puuttunut väkivaltaisuuksiin. Tapausta ei koskaan ole tutkittu kunnolla.

Vaikka varsinkin Port Said nostatti suurta myötätuntoa ja tukea ultria kohtaan, oli tapaus itse asiassa koko ultrailmiön lopun alku. Pian valtaan nouseen Mubarakiakin rajuotteisemman Al-Sisin hallinto määritti ultraryhmät terroristijärjestöiksi ja katsomobännien myötä ultrien normaali toiminta oli muuttunut mahdottomaksi. Muutamien vuosien kuluttua sekä Al-Ahlyn että Zamalekin ultraryhmät lakkauttivat toimintansa. Tapahtumien jälkeen koronavuodet pitivät stadionit suljettuina ja ilmeisesti nyt taas ollaan päästämässä yleisöä katsomoihin, mutta rajoitetusti. Tifot, ääneenkannattaminen yms. lienee edelleen pannassa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli ristiriitainen lukukokemus liian lennokkaine ja raskaine teoriaosuuksineen. Mutta toisaalta eipä aiheesta taida oikein muutakaan englanninkielistä kirjallisuutta olla joitakin lyhyitä lehtiartikkeleita lukuun ottamatta. Arvio: lukekoon ken uskaltaa.

[Thouni]

Maailman parhaan futislehden sivuilta tuli tilattua oikein mielenkiintoiselta vaikuttava kirja Jugoslavian futiksesta ennen ja jälkeen hajoamisen. Täytyy kirjoittaa jotain rapoa, jos saan tuon lomalla luettua.

[ALPPIK]

Arhinmäen Kaiken se kestää, viimeinen kappale Kampin Keskuksen Suomalaisessa poistomyyntihyllyssä 2 eurolla.

Käykää nyt joku ostamassa. Seuraavaksi varmaan ryhtyvät maksamaan asiakkaille, että nämä auttaisivat hyllyjen tyhjentämisessä.

[Sinkkis]

Tämmöisen ostin luettavaksi ebaystä.