Täällä ryhdytään superjunnujen valmentajaksi

[Riq8]

Itse lähtisin purkamaan asiaa hieman toisesta päästä. Vaikuttaa, että tapauksen avain on ensisijaisesti psykologisella puolella. Ennemin kuin siinä millaisiin pelillisiin tilanteisiin tämä tulisi saattaa.

Oletko ihan kahden kesken kysynyt syytä sille, etteivät pelaajat tahdo haastaa vastustajiaan 1 vs 1 -tilanteissa? Jos et, siinä on ensimmäinen vinkki ja askel parempaan. Jos olet, jaa ihmeessä tieto meidän kanssamme, jotta meillä olisi edes mahdollisuus auttaa.

Ensimmäisen tapauksen kaverilta en ole suoraan kysynyt miksei "pelaa rohkeammin". Kahden kesken ollaan ennen pelejä juteltu, ja olen pyrkinyt nostattamaan itseluottamusta vetoamalla treeneissä tapahtuneisiin tilanteisiin, joissa harhautti hyvin ja sitten kannustanut kokeilemaan ihan samaa pelissä. Mielestäni on siis nimenomaan henkinen "lukko", eikä kiinni siitä ettei osaa. Ja välillä on ehkä pelissä yrittänytkin sitä haastoa, mutta jotenkin ne aina näyttävät sellaisilta hengettömiltä pakotetuilta suorituksilta, joita tehdään vain koska valmentaja on sanonut. On jotenkin sellainen "ei tämä kuitenkaan onnistu" ja lannistunut kehonkieli, vaikka treeneissä 1v1 harjoitteissa vie usein joukkuekavereita kahville ja vielä kebabin kautta kotiin. En ole suoraan kysynyt mikä siinä mättää, enemmänkin vain kehottanut ja kannustanut - voisi varmaan olla kysyminen fiksua. Tosin jos kaveri ei itse kunnolla tiedosta pelaavansa alle potentiaalinsa, niin en tiedä saattaako ottaa jonkinlaisena epäluottamuslauseena, että kyseenalaistan koko hänen 1v1-pelaamisensa/yrittämisensä.

Toinen kaveri on sitten sellainen, että mieltää kaiken missä yksilö pääsee jotenkin esille "yksäämiseksi", joka ei ole minkään arvoista. Tai en tiedä mieltääkö, vai yrittääkö käyttäytyä kuten vanhempien puheista opittu. Esim. jos sanon harjoitusten alussa, että tänään harjoitellaan erilaisia 1v1-tilanteita tai vaikka maalintekoa (99% joukkueesta ei meinaa pysyä housuissaan), niin heti erottuu yksi "eikä!" tai "noh!" mutina joukosta. Hyvin usein, jos on missannut maalintekopaikan (ei välttämättä edes kovin hyvän sellaisen), saattaa myöhemmin vaihtoon tullessa alkaa itkemään sitä (ainoat kerrat kun olen nähnyt itkevän).

E: niin ja kiitos jo nopeille vastauksille, tämä oli enemmän tällainen tilitys kuin keskustelunavaus laajasta topikista kun turhauttaa painia asian kanssa Pelkästään isälle puhumalla kakkoskohta ei kyllä aukea, sen verran pinttynyt tuo taipumus. Ehkä parhaiten asennetta kuvastaa, että yksinyrittäminen ja etenkin siinä epäonnistuminen on noloa.

[Ricardo Leite]

Ok, eli kyse ei ole mistään pelillisistä seikoista. Millään pelipaikkavalinnalla tai tukevilla pelaajilla en usko tuon taittuvan. Tehdäänkö niin, että kysyt molemmilta kavereilta erikseen syytä 1 vs. 1 -haastamisen tai kaksinkamppailupelaamisen välttelyyn. Voi olla, että vastauksen perusteella osaat tehdä itsekin tarvittavia toimenpiteitä, mutta tarjoan kyllä apua, jos sitä pyydetään.

Niin pahasti kymmenkesäisiä junnuja ei kuitenkaan kannata aliarvioida, etteikö näiltä voisi asioita suoraan kysyä. Vastaus ei välttämättä ole sitten niinkään suora, mutta todennäköisesti se on tulkittavissa.

E: niin ja kiitos jo nopeille vastauksille, tämä oli enemmän tällainen tilitys kuin keskustelunavaus laajasta topikista kun turhauttaa painia asian kanssa Pelkästään isälle puhumalla kakkoskohta ei kyllä aukea, sen verran pinttynyt tuo taipumus. Ehkä parhaiten asennetta kuvastaa, että yksinyrittäminen ja etenkin siinä epäonnistuminen on noloa.

Kaikki valmentajat tällaisiakin tapauksia ovat kohdanneet. Junnuissa ja aikuisissa. Mitään yleispäteviä aputoimintoja ei ole olemassa, vaan ongelmaa tulee lähteä ratkaisemaan yksilökohtaisesti. Siksi on ehdottoman tärkeää yrittää selvittää syyt käyttäytymisen taustalla. Ja usein ne löytyvät kysymällä huomattavasti helpommin kuin arvailemalla ja olettamalla...

[SirLoser]

Pelkästään isälle puhumalla kakkoskohta ei kyllä aukea, sen verran pinttynyt tuo taipumus. Ehkä parhaiten asennetta kuvastaa, että yksinyrittäminen ja etenkin siinä epäonnistuminen on noloa.

Ei varmasti aukeakaan, mutta se on ensimmäinen asia, mistä hommaa kannattaa alkaa purkamaan. Muuten ei tule onnistumaan.

Se nimittäin on selvä asia, että jos lapsen isä sanoo kotona muuta ja sinä harjoituksissa päinvastoin, niin kymmenvuotias tottelee isäänsä, eikä sinua.

[Ricardo Leite]

Toveri yläpuolella jo hieman avasikin seuraavaa askelta jälkimmäisen tapauksen kohdalla: jos vastaus on "koska isä sanoo niin", niin sulla on pieni kehityskeskustelu edessä muidenkin kuin vain pelaajan kanssa...

[mtontola]

Laittaisin myös merkille, että liika, tietyllä tavalla vääränlainen yrittäminen valmennuksessa ei välttämättä palvele poikia / tulevia pelimiehiä. Nousevana, nuorena ja innokkaana valmentajana katselisin ja tarkkailisin niiden ympärillä (ja vähän kauempana) olevien valmentajien/opettajien/henkilöiden toimintaa, jotka tiedän varmaasti osaavan asiansa ja analysoisin mitä siitä voisi viedä omaan tekemiseeni. Tietty etäisyys, mutta kuitenkin keskusteluyhteyden pitäminen esim. vanhempiin voisi olla ihan hyvä asia eikä ehkä ihan aina yrittäisi pelkästään sen keskustelun lotinan kautta saada asioita aikaan, joka ei tarkoita etteikö asioita pitäisi sanoa sellaisina kuin ne ovat. Lisäksi se opettamisen vaikeus ihan kaikessa on, että valmentaja voi höpötellä ja keskustella koko elämänsä itsensä iloksi tai vaikkapa futisfoorumille kirjoitellen, mutta toinen kysymys on sitten mikä menee perille pelaajiin/vanhempiin tuottaen toivotunlaisia tuloksia. Liian moni juuri niistä innokkaimmista valmentajista tyytyy siihen, että on omasta mielestään tehnyt sen mitä pitää tehdä (esim. juuri ”keskustellut asiasta”) ilman että pystyy ottamaan analyyttistä otetta siitä kaikista tärkeimmästä eli omasta itsestään valmentajana ja miten minä pystyn vaikuttamaan tietynlaisiin persooniin missä usein sellainen piispantuoli-tyyppinen palopuheiden pitäminen ei välttämättä auta, päinvastoin. Jokainen valmennustilanne ja -suhde kun on aina ainutlaatuinen ja kysymys on siitä mitä juuri näistä hetkistä saa irti joka sitten näkyy niissä valmennettavissa pelaajissa. Tämä analyyttisyys omassa tekemisessä on myös se joka jakaa valmennustoiminnassa mukana olevat henkilöt valmentajiin ja puuhastelijoihin. Jokainen aloittaessaan on valitettavasti se jälkimmäinen, mutta ei ole mitään syytä miksi jokaisesta puuhastelijasta ei voisi kehittyä valmentaja. Valmentaminen on kuitenkin ennen kaikkea ymmärrystä siitä mikä on missäkin tilanteessa mahdollista ja miten toivotunlaiseen tilanteeseen voidaan päästä. Hienoa on se, että kuka tahansa voi kehittyä, mutta tämä kuitenkin vaatii sitä analyyttistä otetta ja että ei koskaan alistuisi siihen, että kuvittelee jo osaavansa ja on itseensä tyytyväinen löytäen vian jostain muualta kun on todennut, että näin asioiden pitäisi ideaalitilanteessa olla.

Ongelma Suomessa, vähän kaikessa, on että on melko helppo kuvitella olevansa kova jätkä, esim. valmentajana. Mutta, ollakseen ihan oikeasti kova jätkä, pitäisi pystyä jatkuvasti kyseenalaistamaan se oma kova jätkyys ja hyväksyä, että jos nyt lähden maailmalle näillä eväillä hötkymään, niin saan turpiin melko äkkiä. Tämän jälkeen sitten pitää mennä eteenpäin ja eteenpäin jatkuvasti se oma kova jätkyys ja erinomaisuus ihan itse kyseenalaistaen. Tähän ympäristön luonnollisten paineiden puutteeseen katsoisin että liian moni ihan potentiaalinen ja kehityskelpoinen junnuvalmentaja meillä kompastuu ja lopulta kangistuu niihin aikaisemmin piireissä pyörineiden kavereiden kaavoihin. Oli sitten teesit ja sapluunat uusia tai vanhoja. Itseään kohtaan pitäisi osata olla niin maan helvetin ankara, että tässä maassa valmentajana ja miksei myös pelaajana ihan oikeasti kehittyisi siihen mitä oma potentiaali mahdollisesti saattaisi olla. Mitään varsinaisia taikatemppuja kun niiden pelaajien kehittämiseen ei ole, mutta pelaajan kohtaavalla valmennuksella voidaan saada kautta linjan hyvinkin paljon asioita aikaan. Kuinka paljon kehityskeskusteluja ja erilaista lötinää tähän sitten lopulta tarvitaan, niin jokainen voi sitä itse kohdallaan miettiä. Jotkut ovat joskus miettineet, että vähempi parempi. Tekemällä usein oppii ja on valmentajan tehtävä luoda se tilanne missä se parhaiten tapahtuu.

[koera]

Tuohon jannuun jonka jännittää pelitilannetta: taustalla vopite olla se että aikaisemmassa seurassa voittamista ja virheiden välttelyä on ylikorostettu valmentajan huutaessa naama punaisena ohjeita. Tällöin pelkkä pelitilanteen ajatteleminen nostaa stressitasoa. Kevyt stressihän parantaa suoritusta, mutta tietyn pisteen jälkeen vaikutus on lamaannuttava. Voimakkaan stressireaktion (joka ei päällepäin välttämättä juurikaan näy) alkuperäinen funktio on parantaa toimintaa vaaratilanteessa, eli karsia ylimääräiset kognitiiviset toiminnot ja siirtyä "leiki kuollutta tai juokse" -moodiin.

Tuota kaveria voi rohkaista vaikka kuinka paljon ilman vaikutusta, jos hän on ehdollistunut siihen että pelitilanne on "juose tai kuole" -tilanne. Stressitaso nousee kuitenkin matsin alla ja tuloksena on suoritustason putoaminen. Itse yrittäisin kysellä kaverilta mikä tekee matsista niin erilaisen tilanteen treeneihin verrattuna, tarkoituksena saada junnu huomaamaan että kyse on täysin samankaltaisista tilanteista. Toinen ajatus voisi olla sen korostaminen, että virheitä ei tarvitse pelätä. Käytännön tasolla jonkinlainen sulava liukuma treenien loppupeleistä harjoituspelien kautta virallisiin peleihin voisi auttaa. Ja kannattaa muistaa että ehdollistumisen poisoppinen voi kestää jonkun aikaa.

[Superjunnukoutsi]

Ensimmäisen tapauksen kaverilta en ole suoraan kysynyt miksei "pelaa rohkeammin". Kahden kesken ollaan ennen pelejä juteltu, ja olen pyrkinyt nostattamaan itseluottamusta vetoamalla treeneissä tapahtuneisiin tilanteisiin, joissa harhautti hyvin ja sitten kannustanut kokeilemaan ihan samaa pelissä. Mielestäni on siis nimenomaan henkinen "lukko", eikä kiinni siitä ettei osaa. Ja välillä on ehkä pelissä yrittänytkin sitä haastoa, mutta jotenkin ne aina näyttävät sellaisilta hengettömiltä pakotetuilta suorituksilta, joita tehdään vain koska valmentaja on sanonut. On jotenkin sellainen "ei tämä kuitenkaan onnistu" ja lannistunut kehonkieli, vaikka treeneissä 1v1 harjoitteissa vie usein joukkuekavereita kahville ja vielä kebabin kautta kotiin. En ole suoraan kysynyt mikä siinä mättää, enemmänkin vain kehottanut ja kannustanut - voisi varmaan olla kysyminen fiksua. Tosin jos kaveri ei itse kunnolla tiedosta pelaavansa alle potentiaalinsa, niin en tiedä saattaako ottaa jonkinlaisena epäluottamuslauseena, että kyseenalaistan koko hänen 1v1-pelaamisensa/yrittämisensä.

Toinen kaveri on sitten sellainen, että mieltää kaiken missä yksilö pääsee jotenkin esille "yksäämiseksi", joka ei ole minkään arvoista. Tai en tiedä mieltääkö, vai yrittääkö käyttäytyä kuten vanhempien puheista opittu. Esim. jos sanon harjoitusten alussa, että tänään harjoitellaan erilaisia 1v1-tilanteita tai vaikka maalintekoa (99% joukkueesta ei meinaa pysyä housuissaan), niin heti erottuu yksi "eikä!" tai "noh!" mutina joukosta. Hyvin usein, jos on missannut maalintekopaikan (ei välttämättä edes kovin hyvän sellaisen), saattaa myöhemmin vaihtoon tullessa alkaa itkemään sitä (ainoat kerrat kun olen nähnyt itkevän).

E: niin ja kiitos jo nopeille vastauksille, tämä oli enemmän tällainen tilitys kuin keskustelunavaus laajasta topikista kun turhauttaa painia asian kanssa Pelkästään isälle puhumalla kakkoskohta ei kyllä aukea, sen verran pinttynyt tuo taipumus. Ehkä parhaiten asennetta kuvastaa, että yksinyrittäminen ja etenkin siinä epäonnistuminen on noloa.

Edelleen pistäisin tahkoamaan mahdollisimman paljon ylös-alas. Ennen peliä kannattaa ottaa puheeksi yrittäminen ja kysyä kuka pelkää epäonnistumista. Vastausta ei kannata odotella, mutta hetken hiljaisuus on hyväksi.
Jatkat sitten kysymällä epäonnistuvatko huippupelaajat koskaan, ja vastausten jälkeen otat vaikka Messin ja Ronaldon esimerkeiksi pelaajista jotka epäonnistuvat jatkuvasti, mutta ovat niin hyviä koska yrittävät kunnes onnistuvat (muistat toki korostaa, että jos yksi juttu ei ota onnistuakseen, kyseiset herratkin kokeilevat jotain muuta).
Parilta jätkältä saattaa kyseisestä tiedosta mennä pasmat vähäksi aikaa sekaisin, mutta se on ohimenevää.

Ja keskustelua asiasta vanhempien kanssa tietenkin.

[Vilu]

Tasoryhmien käyttö on itselläni auttanut juuri tämäntapaisissa tapauksissa, ainakin nuoremmissa ikäluokissa. Esim jos pelaaja kyllä pärjää kärkiporukassa, mutta pakoilee vastuuta, niin tiputtaa hänet hitaampi vauhtiseen ryhmään, jossa hän pystyy enemmän dominoimaan. Ja peleissä kannustaa rohkeaan pallolliseen peliin ja halutunlaisiin ratkaisuihin. Olen sanonut esim. 6-vuotiaalle pallosta-mielellään-luopuvalle pelaajalle ohjeeksi peliin "älä syötä, vaan pelaa yksin". Muutaman kuukauden jälkeen kaveri ei enää pallosta suostunut luopumaan, kun pääsi maalien makuun... nykyään joukkueensa taitavin pelaaja, joka osaa myös syöttää.

Tämä keskustelu tuo hyvin esiin sen, miksi aloitteleville pikku-futaajille pelirohkeus on kaikkein tärkein teema. Sen pystyy kyllä oppimaan vanhempanakin, mutta vuosi vuodelta se on hankalampaa, koska toimintaympäristö käy haastavammaksi ja kilpailu kovemmaksi.

[Pussikalja]

Aika rajulta kuulostaa, jos aletaan poisopettamaan kentän havannointi ja kyky syöttää. Paljon hankalampi on poisopettaa pelkästään oman jalkansa, pallon ja vastustajan maalin havainnointi, jos siihen on tottunut. Toki jos kyse on aivan ääripäästä, ettei koskaan ikinä haasta, seuraa siitäkin ongelmia. Taitavalla pelaajalla harvoin tuollaista ääripäätä on, koska kiiretilanteessa ohitus on ensimmäinen vaihtoehto, kun ympärille ei kertakaikkiaan ehdi katsoa. Ei itseyrittäminen ja väkinäinen haastaminen saa olla mikään itseisarvo. Kaiken tyyppisiä pelaajia joukkue tarvitsee.

[joks11]

Aika rajulta kuulostaa, jos aletaan poisopettamaan kentän havannointi ja kyky syöttää. Paljon hankalampi on poisopettaa pelkästään oman jalkansa, pallon ja vastustajan maalin havainnointi, jos siihen on tottunut. Toki jos kyse on aivan ääripäästä, ettei koskaan ikinä haasta, seuraa siitäkin ongelmia. Taitavalla pelaajalla harvoin tuollaista ääripäätä on, koska kiiretilanteessa ohitus on ensimmäinen vaihtoehto, kun ympärille ei kertakaikkiaan ehdi katsoa. Ei itseyrittäminen ja väkinäinen haastaminen saa olla mikään itseisarvo. Kaiken tyyppisiä pelaajia joukkue tarvitsee.

Onko? Omat kokemukseni viittaavat kyllä päinvastaiseen. Kumpaankin suuntaan tuo poisoppiminen, tai oikeastaan pikemminkin uuden tyylin oppiminen(ollaan positiivisia!), on joka tapauksessa hidasta.

[Vilu]

En nyt hoksaa oliko Pussikaljan vastaus minun kommenttiin, mutta selvennykseksi : en puhunut pois-opettamisesta, vaan vaihtoehtoisen tilanteen ratkaisemistavan opettamisesta. Pelaajien pitää oppia ratkaisemaan tilanteita eri tavoin ja tekemään valintoja. Lisäksi pakko muistuttaa että haastaminen ei onnistu omiin varpaisiin tuijottamalla, puolustajan liikkumisen lukeminen sekä tilan ja ajan ymmärtäminen ovat siinäkin avainasemassa.

[zekki]

Voi jeesuksen perkele. Ei niitä testejä tai taitokilpailulajeja kuulu erikseen treenata vaan niissä mitattavat asiat kuuluu kehittyä ihan normaalien joukkue ja omatoimisten harjoitusten yhteydessä.

Onko tosiaan näin!

Olen aina luullut että taitokisalajit on valittu juuri sen takia, että niissä tulee futiksen taitopuolen ydinasiat esille. On siis vain hyvä, jos niitä treenaa suoraankin. Ei se ole mitään fuskausta. Taitokisojen kannustuksella meillä pojat saatiin pomputtelemaan intensiivisemmin palloa omalla ajallaankin ja siitä myös palkittiin.
Vielä parempi olisi, jos harjoituskentällä olisi muutkin rastit aina valmiina.

Toki on aina se joukko, joka ei koskaan lue koulunkaan kokeisiin, kun ne asiat muutenkin tulee tunneilla esille. Kaikki ei vain ole niin lahjakkaita!

[joks11]

Onko tosiaan näin!

Olen aina luullut että taitokisalajit on valittu juuri sen takia, että niissä tulee futiksen taitopuolen ydinasiat esille. On siis vain hyvä, jos niitä treenaa suoraankin. Ei se ole mitään fuskausta. Taitokisojen kannustuksella meillä pojat saatiin pomputtelemaan intensiivisemmin palloa omalla ajallaankin ja siitä myös palkittiin.
Vielä parempi olisi, jos harjoituskentällä olisi muutkin rastit aina valmiina.

Toki on aina se joukko, joka ei koskaan lue koulunkaan kokeisiin, kun ne asiat muutenkin tulee tunneilla esille. Kaikki ei vain ole niin lahjakkaita!

Eipä muuta kuin tekemään!

[Kaihlamo]

Onko tosiaan näin!

Olen aina luullut että taitokisalajit on valittu juuri sen takia, että niissä tulee futiksen taitopuolen ydinasiat esille. On siis vain hyvä, jos niitä treenaa suoraankin. Ei se ole mitään fuskausta. Taitokisojen kannustuksella meillä pojat saatiin pomputtelemaan intensiivisemmin palloa omalla ajallaankin ja siitä myös palkittiin.
Vielä parempi olisi, jos harjoituskentällä olisi muutkin rastit aina valmiina.

Toki on aina se joukko, joka ei koskaan lue koulunkaan kokeisiin, kun ne asiat muutenkin tulee tunneilla esille. Kaikki ei vain ole niin lahjakkaita!

Taitokilpailulajit ovat esimerkkejä suljetusta taidosta, joka toimii kyllä tekniikkatreeninä alkuun mutta aika pikaisesti ollaan tilanteessa, jossa ei harjoitteen hinkkaamisella tuoteta enää mitään lisäarvoa pelaamiseen. Siksipä juuri nuo valitut lajit toimivat kaikesta kritiikistä huolimatta hyvin juuri nimiensä mukaisten taitojen testaamiseen, jossa kuitenkin tärkeää on se että olosuhteet ja tapahtumat ovat ennalta-arvattavat ja identtiset aina (kun teen näin niin tapahtuu näin). Jalkapallo pelinä kuitenkaan ei ole suljetun taidon laji, joten itse ainakin suosin jatkossakin harjoitteita joissa pelaaja joutuu tekniikkaansa ja taitoansa käyttämään muuttuvassa ympäristössä, jolloin onnistumiseen vaikuttavat myös kaikki muut peliin kuuluvat asiat. Mekaanista toistoa toki saa ja mun mielestä pitääkin tehdä varsinkin jonkun uuden teknisen asian oppimisvaiheessa, mutta aika pian pitää asiat siirtää suoraan itse peliin jos siis meinataan kehittää jalkapalloilijoita. Jos taas tarkoitus on kehittää taitokilpailujen SM-mitalisteja tai Suomen Talent-kilpailijoita niin sitten kannattaa hinkata pelkästään noita suljettuja taitoharjoitteita.

[Pussikalja]

Taitokilpailut on yksi positiivisimmista asioista suomalaisessa jalkapallossa. Tässä jos missä, ei pitäisi luoda joko/tai asetelmaa. Se syöttöseinä, keskitykset, pitkät pallot, pujottelut ja kääntymiset pysyy harjoittelussa mukana koko aktiiviuran, myös aikuisena. On turha kuvitella, että suoritusvarmuus pelissä pysyy yllä ilman toistoja harjoittelussa. Kun taitotaso on saavutettu, on sitä pidettävä yllä. Sekin on asia, mikä täytyy junioreille opettaa.

[zekki]

Taitokilpailulajit ovat esimerkkejä suljetusta taidosta, joka toimii kyllä tekniikkatreeninä alkuun mutta aika pikaisesti ollaan tilanteessa, jossa ei harjoitteen hinkkaamisella tuoteta enää mitään lisäarvoa pelaamiseen. Siksipä juuri nuo valitut lajit toimivat kaikesta kritiikistä huolimatta hyvin juuri nimiensä mukaisten taitojen testaamiseen, jossa kuitenkin tärkeää on se että olosuhteet ja tapahtumat ovat ennalta-arvattavat ja identtiset aina (kun teen näin niin tapahtuu näin). Jalkapallo pelinä kuitenkaan ei ole suljetun taidon laji, joten itse ainakin suosin jatkossakin harjoitteita joissa pelaaja joutuu tekniikkaansa ja taitoansa käyttämään muuttuvassa ympäristössä, jolloin onnistumiseen vaikuttavat myös kaikki muut peliin kuuluvat asiat. Mekaanista toistoa toki saa ja mun mielestä pitääkin tehdä varsinkin jonkun uuden teknisen asian oppimisvaiheessa, mutta aika pian pitää asiat siirtää suoraan itse peliin jos siis meinataan kehittää jalkapalloilijoita. Jos taas tarkoitus on kehittää taitokilpailujen SM-mitalisteja tai Suomen Talent-kilpailijoita niin sitten kannattaa hinkata pelkästään noita suljettuja taitoharjoitteita.

Nyt aletaan olla samalla kartalla. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ei yhteistä harjoitusaikaa pidä käyttää taitokisatreeniin vaan peliluonteisiin harjoituksiin.

Ongelma on se, että vaikka tiedetään, että pelaajat eivät harjoittele omatoimisesti tarpeeksi niin yleinen valkkujen hälläväliä asenne asian suhteen vain korostaa sitä. Tyyypillisestihän, jos joku tulee kertomaan harjoitelleensa itse, häntä vähän kehaistaan ja saman tien siirrytään (valkun kannalta) tärkeämpiin asioihin.
Pelaaja ajattelee sen jälkeen ettei asialla merkitystä olekaan! Ja sitten taas kuorossa valitetaan, mikseivät junnut harjoittele omatoimisesti. Kierre on valmis.

Taitokisalajit antaa konkreettiset mallit, joita junnut voi  treenata itse, niitä voi yksinkertaisesti seurata käyttämättä yhteistä harjoitusaikaa ja palkitsemisen ei tarvitse olla mitaleja vaan jotain arkista ja kivaa. Käytännössä aina vaikka joku apuvalkku varmasti ehtii muutaman minuutin asiaan käyttää. Kyse on ennen kaikkea tahdosta ja siitä onko pelaajan omalla harjoittelulla oikeasti arvoa.

Eikä kyse ole siitä että samaa asiaa toistetaan konemaisesti koko vuosi vaan on tiettyjä kausia, jona aikana tiettyjä asioita käydään läpi, niin että on normaali käytäntöi, että niitä omalla ajallakin harjoitellaan. Nythän yritetään joukkueharjoitusaikoja vain koko ajan lisätä, mutta sillä ei pysty koskaan paikkaamaan omatoimisen tekemättömyyden puutetta. Vaikka joukkue olisi 7 päivänä joka päivä kolme tuntia yhdessä, jokainen pelaaja on väkisin vain rajallisen ajan aktiivisena.

Joukkueharjoitusten vähentäminen ja yksilöllisen tekemisen lisääminen tuo varmasti paremmat tulokset iässä jolloin perustaitoja hiotaan. Yhtä hullua olisi jos vaikka musiikissa 7-12 vuotiaat eivät koskaan harjoittelisi omatoimisesti vaan aina mentäisiin suoraan orkesteriharkkoihin. Tulos olisi aika hälyä. Ei jalantaidot ole sen helpompia oppia kuin sormentaidot, jos pyritään "potkimista" pidemmälle.

Eerikkilän kai pitäisi Suomessa jotain uutta valmennuksen tueksi tuottaa, mutta että vain näitä testejä!  Ruohonjuuritason valkut on jätetty aika yksin näiden asioiden kanssa. Erilaisia harjoitevideoita kyllä väsätään, mutta eihän ne riitä.

[Keijo K. Kojootti]

Täällä kun aika paljon on pienten lasten valmentajia mukana, niin mitkä ovat olleet teillä ns. "hitti" harjoituksia/"leikkejä", joita olette käyttäneet taitavuusharjoitteina? Esimerkkinä mainittakoon vaikka liivinryöstö ketteryyden harjoittamiseen, joka uppoaa täysillä joka kerta pelaajiin joukkueessa kuin joukkueessa.

[Ricardo Leite]

Jalkapalloa ollaan tuohon tarkoitukseen pelattu...

[Keijo K. Kojootti]

Kiitos informatiivisesta vastauksesta

Tästäkin todennäköisesti saadaan seuraavan parin päivän aikana ihan saatanan iso vääntö joka ei lity lopulta itse topicciin tai kysymykseen mitenkään

[Ricardo Leite]

Kiitos informatiivisesta vastauksesta

Tästäkin todennäköisesti saadaan seuraavan parin päivän aikana ihan saatanan iso vääntö joka ei lity lopulta itse topicciin tai kysymykseen mitenkään

Mielestäni se oli informatiivinen vastaus. Jalkapallon pelaaminen on oikein hyvää taitavuusharjoittelua ja siinä samalla tehdään sitä, mitä sinne ollaan tultu tekemään.

[BrDead]

Eerikkilän kai pitäisi Suomessa jotain uutta valmennuksen tueksi tuottaa, mutta että vain näitä testejä!  Ruohonjuuritason valkut on jätetty aika yksin näiden asioiden kanssa. Erilaisia harjoitevideoita kyllä väsätään, mutta eihän ne riitä.

Äläs nyt. Tekevät testejä seuraavat kymmenen vuotta työllistääkseen itsensä. Sitten julkaisevat raamattuja pohjautuen näihin tutkimustuloksiin ja jälleen työllistääkseen itsensä. Sitten kun akateemista tutkimustulosta on hyllymetreittäin, voidaan vihdoinkin jalkauttaa jotain, jos joku jaksaa. Samalla hukataan jälleen yksi tai kaksi junnusukupolvea.

Mutta näinhän tämä suomalainen urheilujärjestökenttä toimii. Millään muulla ei ole mitään väliä, kunhan liitoissa pyörii riittävästi paperinpyörittäjiä mitä ihmeellisimmillä titteleillä.

[joks11]

Niin no. Olisi kieltämättä ollut hyvä jos tuon datan järjestelmällinen kerääminen olisi aloitettu vaikkapa 30 vuotta sitten.

[Kaihlamo]

SHA on parasta mitä suomalaisessa jalkapallossa on tapahtunut ikinä. PISTE.

[Raian]

Ensimmäisen tapauksen kaverilta en ole suoraan kysynyt miksei "pelaa rohkeammin". Kahden kesken ollaan ennen pelejä juteltu, ja olen pyrkinyt nostattamaan itseluottamusta vetoamalla treeneissä tapahtuneisiin tilanteisiin, joissa harhautti hyvin ja sitten kannustanut kokeilemaan ihan samaa pelissä. Mielestäni on siis nimenomaan henkinen "lukko", eikä kiinni siitä ettei osaa. Ja välillä on ehkä pelissä yrittänytkin sitä haastoa, mutta jotenkin ne aina näyttävät sellaisilta hengettömiltä pakotetuilta suorituksilta, joita tehdään vain koska valmentaja on sanonut. On jotenkin sellainen "ei tämä kuitenkaan onnistu" ja lannistunut kehonkieli, vaikka treeneissä 1v1 harjoitteissa vie usein joukkuekavereita kahville ja vielä kebabin kautta kotiin. En ole suoraan kysynyt mikä siinä mättää, enemmänkin vain kehottanut ja kannustanut - voisi varmaan olla kysyminen fiksua. Tosin jos kaveri ei itse kunnolla tiedosta pelaavansa alle potentiaalinsa, niin en tiedä saattaako ottaa jonkinlaisena epäluottamuslauseena, että kyseenalaistan koko hänen 1v1-pelaamisensa/yrittämisensä.
[/u].

En jaksanut taaskaan lukea kaikkea edellistä. Ehkä tähän on jo vastattu juuri samalla tavalla.

Jos pojan entisessä joukkueessa on saanut paskaa niskaan epäonnistumisista, niin pojalla voi olla todella tiukkaan opittu tapa vältellä kaikkea, joka tuottaa kritiikkiä. Se, että kannustat ja kehut, kun hän yrittää haastaa on tietenkin hyvä ja saa hiljalleen pelaajan oppimaan haluamasi. Toisaalta taas nyt puhutaan lapsista ja voin sanoa työni puolesta, että se ei välttämättä riitä. Ei lapsi välttämättä tajua kovin nopeasti, että nyt uudessa ympäristössä normit ovat muuttuneet. Lapsella ei ole kuin se yksi ainut kokemus, joka on siis saattanut opettaa, että palloa ei saa menettää. JOTEN ei ehkä riitäkään, että yrität vihjailla uusista tuulista. KERRO lapselle, että haluaisin sinun ja koko joukkueen yrittävän seuraavaa. KOROSTA, että moitteita ei tule, jos pallon menettää. Joskus se on siis sanottava suoraan. Edit. Niin ja aina ei riitä, että sanot joukkueen pelaavan rohkeasti. Joillekin pitää sanoa: "Haluaisin sinun haastavan laidalta tuota puolustajaa vastaan aina, kun saat pallon."

Kysyisin siis myös, miksi harhauttaminen ei ole mukavaa peleissä. Lapsi yleensä kertoo suoraan, jos kysyt suoraan.

[Raian]

Aika rajulta kuulostaa, jos aletaan poisopettamaan kentän havannointi ja kyky syöttää. Paljon hankalampi on poisopettaa pelkästään oman jalkansa, pallon ja vastustajan maalin havainnointi, jos siihen on tottunut. Toki jos kyse on aivan ääripäästä, ettei koskaan ikinä haasta, seuraa siitäkin ongelmia. Taitavalla pelaajalla harvoin tuollaista ääripäätä on, koska kiiretilanteessa ohitus on ensimmäinen vaihtoehto, kun ympärille ei kertakaikkiaan ehdi katsoa. Ei itseyrittäminen ja väkinäinen haastaminen saa olla mikään itseisarvo. Kaiken tyyppisiä pelaajia joukkue tarvitsee.

Puhutaanko muuten haastamisella siitä, että pallon kanssa pyritään tuosta jätkästä totaallisesti ohi? Kun opetatte harhauttamista, niin kuuluuko siihen myös ne pienet hämäävät liikkeet vaikkapa ennen syötön haltuunottamista? Tällöinhän ei ole välttämättä tarkoituksena kuin tehdä jalka vapaaksi ja viedä peliä haluttuun suuntaan. Ei hyökkääjänkään yleensä tarvitse olla yksin läpi.