Täällä ryhdytään superjunnujen valmentajaksi

[DB17]

Suurin osa joukkueista pelaa kuitenkin 2-4 peliä kuukaudessa ympäri vuoden, joten ei piirisarjaohjelma varmasti mikään suuri ongelma ole. Lisänä on vielä futsal.

Pelien lukumäärä, niin kesällä kuin talvella, on kuitenkin lopulta valmentajasta kiinni.

En nyt sitä minään todella suurena ongelmana pidäkään, kunhan vain pohdin miksi näin on kun sitä piirisarjaa pystyisi kuitenkin pelaamaan huomattavasti kauemmin.

Toki valmentajalla on aina se suurin vastuu pelienkin määrästä, mutta talvella monesti joutuu peleihin käyttämään omia treenivuoroja.

Onko siis joku erityinen syy miksi piirisarja ei kestä pidempään? Voin kyllä ihan hyvin järkätä vaikka viikon jokaiselle päivälle treenimatsin talvellakin niin olisihan tuo pidempi sarjakausi ihan kiva... Jos se siis on vain mahdollista, kun en yhtään tiedä onko sille jotain esteitä olemassa.

[BrDead]

Onko siis joku erityinen syy miksi piirisarja ei kestä pidempään? Voin kyllä ihan hyvin järkätä vaikka viikon jokaiselle päivälle treenimatsin talvellakin niin olisihan tuo pidempi sarjakausi ihan kiva... Jos se siis on vain mahdollista, kun en yhtään tiedä onko sille jotain esteitä olemassa.

Alkuperäinen syy oli mitä ilmeisimmin se, että ylimmät sarjat pelattiin nurmilla ja niillä ei useillakaan paikkakunnilla ole valoja. Eivätkä nurmet myöskään pysy pelikelpoisina marraskuuhun. Karsintapelejä/loppusarjoja ei oikein voi järkätä silloin kun toisen joukkueen oma sarja on vielä kesken.

Ennen vanhaan monet pelasivat talvisin myös jotain toista lajia, jonka sarjakausi alkaa juurikin syyskuun puolivälissä (jääkiekko/lentopallo/koripallo).

Asiat on tietysti muuttuneet muovijalkapalloon siirryttyä.

[DB17]

Alkuperäinen syy oli mitä ilmeisimmin se, että ylimmät sarjat pelattiin nurmilla ja niillä ei useillakaan paikkakunnilla ole valoja. Eivätkä nurmet myöskään pysy pelikelpoisina marraskuuhun. Karsintapelejä/loppusarjoja ei oikein voi järkätä silloin kun toisen joukkueen oma sarja on vielä kesken.

Ennen vanhaan monet pelasivat talvisin myös jotain toista lajia, jonka sarjakausi alkaa juurikin syyskuun puolivälissä (jääkiekko/lentopallo/koripallo).

Asiat on tietysti muuttuneet muovijalkapalloon siirryttyä.

Kyllä tosiaan ymmärrän, että aiemmin on asiat ollut olosuhteiden yms. vuoksi erilaiset kuin nykyään. Itse tätä asiaa mietin vain lähinnä oman junnujengin näkökulmasta (D12).

[BrDead]

Kyllä tosiaan ymmärrän, että aiemmin on asiat ollut olosuhteiden yms. vuoksi erilaiset kuin nykyään. Itse tätä asiaa mietin vain lähinnä oman junnujengin näkökulmasta (D12).

Joskus kannattaa miettiä asioita laajemminkin.

[DB17]

Joskus kannattaa miettiä asioita laajemminkin.

Ihan tosi!?

[zekki]

Ralph Rangnick mm. ex Schalke valmentaja nykyään Reb Bull brandivalmennuksen kehittäjä teemasta miten Saksan nykyjunnut eroavat vanhoista (google kääntäjällä bundesliga.de haastattelusta:


Rangnick: At the age of 15 or 16 young players today are trained to a high level of performance - physically as well as mentally. You have three advantages over older players. First, they recover more quickly from stress between games. Second, the learning capacity is higher, it is also a privilege of youth. Many of today's forms of play on the course are brain training. Even older players can make as part of a young team still developing steps, where the jumps are simply larger the talents. The third point is an unconditional team concept. Umschaltspiel (suunnanmuutos), this aggressiveness in winning the ball, moving up only in the collective. The behavior with and against the ball affects the entire team - and that requires absolute altruism. Young players tend to have a higher willingness to invest in the team spirit, because they know precisely that they need it for their own style of play. These are the three major advantages of young players - always assuming that they have talent and a good education and a healthy environment. Götze, Reus, Draxler, Hummels, Höwedes, the Benders - all highly educated, intelligent, and highly talented players. They have the whole package: head, body and technique

[Rafu]

Tämä lienee tälle asialle oikea topiikki, eli;

Aikomukseni on jossain vaiheessa elämäni ryhtyä juniorivalmentajaksi kuningaslajin pariin ja kenties tienata sillä joku kaunis päivä elantoni. Hauraana unelmanani siintää valmentajan paikka FC Lahdesta, mutta sitä ennen on tietysti pitkä matka kuljettavana. Olen tällä hetkellä 18-vuotias, jalkapalloa on seurailtu ja sen nyansseja pohdiskeltu jo useita vuosia. Pelitaustaakin löytyy. Olen jo pitkään miettinyt aloittavani valmennushommat paikallisessa junioriseurassa kaikista pienimpien pelajaan alkujen kanssa. Elämäntilanteeni on kuitenkin tällä hetkellä sellainen, että tuo ei oikein tahdo onnistua aikataulutusten osalta. Päätin lykätä valmennushommien aloittamista vuoteen 2015, jolloin armeija ja koulut ovat käytynä. Edeltävä asiahan ei nyt tänne mitenkään kuulu, mutta älä huoli, olen menossa asiaan.

Päätin syksyllä alkamaan treenauttamaan hyvän ystäväni pikkuveljeä (joka toki myös hyvä ystäväni), joka pelaa jalkapalloa FC Lahden B-junnuissa. Kyseessä on kaupungin -96 ikäluokan  kenties lahjakkaimpia pelaajia, heti Onuray Kösen ja Miikka Mujusen jälkeen. Pelipaikka on jo pidemmän aikaa ollut toppari. Haluan jakaa tietotaitoani tälle lahjakkuudelle, jos vain suinkin pystyn. Tämä palvelee varmasti pelaajaa itseään ja tulevaisuudessa toivottavasti FC Lahtea ja Suomen maajoukkuettakin (jos nyt niin pitkälle tie vie). Samalla tämä prosessi auttaa varmasti minua kasvamaan valmentajana. Ja onhan jalkapallon kanssa pihalla pyöriminen järkevämpi ajanviettotapa kuin jatkuva foorumilla pyöriminen

Minulla on selkeä visio, miten aion harjoittelun aloittaa. Aion keväällä käydä hänen muutamassa pelissä tekemässä taustatöitä kesän harjoittelulle. Haluan tilastoida mahdollisimman tarkasti hänen tekemät suoritukset kentällä, jotta minulle ja hänelle syntyisi kokonaiskuva sen hetkisestä tilanteesta. Tämän pohjalta voimme hieman suunnitella harjoitteita ja syksymmällä tehdessäni saman kuvion uudestaan, voimme vertailla havaintoja toisiinsa. Onko kehitystä tullut vai ei, mustaa valkoisella.

Olisi suorastaan typerää olla pyytämättä vinkkejä foorumin asiantuntijoilta. Mitä minun kannattaa seurata kaverin pelaamisessa? Toki kaksinkamppailut, syötöt, laukaukset, mutta mitä muuta? Mitkä ovat hyviä harjoitteita suoritettavaksi yksin taikka kaksin? Vinkkejä ihan mihin vaan!?

Olen itse innoissani tästä projektista ja haluan myös tähän panostaa. Kokemusta tälläisestä ei ole, joten vinkit ovat kultaakin kalliimpia

[BrDead]

Olen tällä hetkellä 18-vuotias, jalkapalloa on seurailtu ja sen nyansseja pohdiskeltu jo useita vuosia.

Mitä hittoa? Eiks Rafun pitänyt olla 14-vuotias?

[John Rambo]

Tulipas hyvä mieli tuosta Rafun tekstistä, aito kiinnostus ja tekemisen halu paistavat läpi

Väitän silti heti kärkeen, että saat kyllä aikataulusi varmasti sovitettua paikallisen nappulaliigan kuvioihin johonkin ikäluokkaan ja jollakin tapaa. Ne pienimmät nappulat kun treenaavat käytännössä niin harvoin, ettei tuosta mitään aikatauluongelmia tule. Alkuun vain mukaan apukäsiksi ja kyselemään sekä oppimaan vastuuvalmentajalta henkilökohtaista harjoituspakkia suuremmaksi. Samalla saanet helposti suoritettua ainakin E-kurssin.

Mitä taas tulee tuohon B-junnujen jeesimiseen, niin mitäpä jos kysyisit ihan itse joukkueensa vastuuvalmentajalta kehitysehdotuksia? Toki iPadin tms. täppärin kanssa kuvailu ja tilastointi matseissa on suotavaa ja oikein tehtynä erittäin hyödyllistäkin, mutta lähes auringonvarmasti saat tarkempaa tietoa pojan kanssa päivittäin puurtavilta valmentajilta. Tuollainen treeniapuna toimiminen olisi varmasti hyvä juttu, sillä toistojahan frendin kanssa tulee väkisinkin paljon. Kylkeen toki futistennistä ja muuta rennompaakin pelailua, ja muuta normaalia ajanvietettä ilman stressiä. Näissäkin valmentaja antaa varmasti vinkkejä, kun tuntee itse pelaajan paremmin. Rafu, Rafun frendi, pallosäkki ja innokas mieli messiin, eiköhän siitä hyvä tule. Tsemppiä tulevaan!

[Rafu]

Mitä hittoa? Eiks Rafun pitänyt olla 14-vuotias?

Kirjoitusten taso varmasti siihen vielä viittaa, mutta onhan tuosta täysi-ikäisyydenkin rajapyykin ylittämisestä jo parisen kuukautta

Tulipas hyvä mieli tuosta Rafun tekstistä, aito kiinnostus ja tekemisen halu paistavat läpi

Väitän silti heti kärkeen, että saat kyllä aikataulusi varmasti sovitettua paikallisen nappulaliigan kuvioihin johonkin ikäluokkaan ja jollakin tapaa. Ne pienimmät nappulat kun treenaavat käytännössä niin harvoin, ettei tuosta mitään aikatauluongelmia tule. Alkuun vain mukaan apukäsiksi ja kyselemään sekä oppimaan vastuuvalmentajalta henkilökohtaista harjoituspakkia suuremmaksi. Samalla saanet helposti suoritettua ainakin E-kurssin.

Mitä taas tulee tuohon B-junnujen jeesimiseen, niin mitäpä jos kysyisit ihan itse joukkueensa vastuuvalmentajalta kehitysehdotuksia? Toki iPadin tms. täppärin kanssa kuvailu ja tilastointi matseissa on suotavaa ja oikein tehtynä erittäin hyödyllistäkin, mutta lähes auringonvarmasti saat tarkempaa tietoa pojan kanssa päivittäin puurtavilta valmentajilta. Tuollainen treeniapuna toimiminen olisi varmasti hyvä juttu, sillä toistojahan frendin kanssa tulee väkisinkin paljon. Kylkeen toki futistennistä ja muuta rennompaakin pelailua, ja muuta normaalia ajanvietettä ilman stressiä. Näissäkin valmentaja antaa varmasti vinkkejä, kun tuntee itse pelaajan paremmin. Rafu, Rafun frendi, pallosäkki ja innokas mieli messiin, eiköhän siitä hyvä tule. Tsemppiä tulevaan!

Asun viikot Heinolassa ja saatan joitain viikonloppujakin viettää siellä, joten Lahdessa ei tule ainakaan liian paljoa pyörittyä (pl. lomat). Tämän takia noiden aikataulujen sovittaminen on hieman hankalaa. Haluan kuitenkin viikonloppuisin viettää aikaa perheeni sekä ystävieni kanssa. "Ylimääräistä" aikaa ei liiemmilti jää, jota kuitenkin tälläiseen hommaan tarvitsisi.

Joo pitänee kysästä valmentajalta. Pieni kielimuurihan tuossa saattaa olla esteenä, kun kaverin vastuuvalmentajan toimii englantilainen David Moore. Ei sillä, kyllä sitä on tullut rupateltua englanniksi esimerkiksi Lahden pelaajien kanssa, mutta tuohan se silti oman haasteensa selittää asioita vieraalla kielellä.

Rennolla mielellähän sitä kannattaa tosiaan lähteä matkaan. Ei tässä viitsi mikään Hitleri kaverilleni olla. Silti, tiettyä suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta haluaisin tuoda treeneihin mukaan. Ihan höntsäämään ei viitsi lähteä, se ei suuremmassa kuvassa palvele ketään.

Antakaapa vaikka hyviä vinkkejä lihaskunnon parantamiseen. Miten saan esimerkiksi kaverille entistä enemmän pomppua? Kaveri on kokoluokkaa Cannavaro, joten pomppuvoiman merkitys korostuu topparin tontilla entistä enemmän.

[BrDead]

Antakaapa vaikka hyviä vinkkejä lihaskunnon parantamiseen. Miten saan esimerkiksi kaverille entistä enemmän pomppua? Kaveri on kokoluokkaa Cannavaro, joten pomppuvoiman merkitys korostuu topparin tontilla entistä enemmän.

Google on ystävä:

http://www.kokkolanpalloseura.com/?page_id=135

http://users.jyu.fi/~jthyvama/lentis/fyysin~1.htm

[TE]

Päivän IS raportoi junioriurheilusta. Tapetilla vaikeat vanhemmat. Asiasta "arvokeskustelua" kommenttiosiossa. Millaisia kokemuksia aiheesta foorumisteilla?

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1288532693785.html

[zekki]

Naisten maajoukkueen valmentaja Jeglertz kirjoitti SHA:n blogipalstalle voittavan asenteen kehittämisestä

http://www.samihyypiaakatemia.fi/blogi/?month=2012-12

Ei mitään sinänsä uutta vaan perusasioita (ja vähän vaikeasti avautuvalla englannilla). Olen kyllä aina pitänyt hänen tyylistään. Siitä välittyy
koko ajan sellainen "mennään eteenpäin" asenne ja näkemys.

Jeglertzkin on sitä mieltä että alle 12 vuotiaina ulkoista kilpailu ei pitäisi liikaa korostaa. Tätä logiikkaa on edelleen monien junnuvalmentajien vaikeata ymmärtää. Futis on joukkuekilpailu, joten eikö siis joukkueiden kilpailua pitäisi korostaa ja eikö kilpailun pitäisi opettaa.

Kuitenkin yksilöt ratkaisevat. Jokaisen pelaajan pitäisi kyetä jatkuvasti menemään pois omalta mukavuusalueeltaan. Se on kehittymisen aivan avainasioita ja silloin vasta tapahtuu todellista oppimista. Hyvin nuorena rakennetaan tämä uskalluksen perusta. Ylikorostetulla kilpailulla syntyy säikkyjä pelaajia, jotka voivat pelosta ja käskyttämällä pärjätä hetken aikaa, mutta kun pitäisi jaksaa vuosikausia haastaa itsensä aina vain uudelle epämukavuusalueelle siirtymiseen, yksilön henkinen kantti ei kestä ja kehitys pysähtyy.

Vaikkapa Hyypiä on edennyt sen takia, että hän on ollut aina valmis menemään omille epämukavuusalueilleen. Pelaajana ja nyt valmentajana.

Junnujen harjoittelukulttuurissa määrä on nyt aivan liikaa korostunut. Harjoitukset ovat läpijuoksujuttuja. Tärkeämpää olisi, että jokaisessa harjoituksessa keskityttäisiin niin, että syntyy ainakin yksi tilanne, jolloin pelaajaa kannustetaan omalla epämukavuusalueellaan etsimään uusia ratkaisuja. Opittaisiin oppimaan. Tämä on varsinkin aluksi raskasta ja pelaaja tarvitsee siihen paljon valkun ja muiden tukea. Tuloksetkaan eivät ole mitään pikavoittoja vaan kasvattavat pelaajaa ennen kaikkea ihmisenä, joka sitten säteilee pelaajankin kasvuun.

[Ricardo Leite]

Ei kilpailua ja voittamisen merkitystä voi eikä tarvitse ylikorostaa. Avainasemassa on se, mitkä ovat ne keinot joilla voittamiseen pyritään. Mikäli ne ovat yksilön optimaalista kehittymistä tukevia, ei ole mitään syytä naamioida ottelun tavoitetta miksikään muuksi kuin mitä sen urheilussa tulee aina, vauvasta vaariin olla. Ottelu täytyy pyrkiä voittamaan.

[James Salvesen]

Tässä varsin oiva kirjoitus kilpailemisesta.
Löytyy alkuperäisenä täältä http://www.ksml.fi/yhteiso/kumppanit/hirvimetta/kenella-on-lupa-kilpailla/1287082

Kenellä on lupa kilpailla?
Happee Salibandy

10.1.2013 22:57
Kilpailu on kaluttu aiheena läpi jo useaan otteeseen. Kilpailun merkitystä on ruodittu puheissa, kolumneissa, komiteoissa ja kansan hiljaisissa sivulauseissa. Puhki kuluneeseen aiheeseen on hankala tuoda mitään uutta, mutta yritetään.

Muutaman kuukauden takaisessa Veikkaaja-lehdessä oli artikkeli Suomen jalkapallon tilanteesta junioreissa. Tasapäistäminen ja kilpailun karsiminen olivat johtaneet siihen, että suomalaiset junnujoukkueet ja ikäkausimaajoukkueet ottivat kansainvälisissä peleissä turpaan oikein kunnolla. Lisäksi jopa ylimpien junnuikäluokkien pelisysteemiä oli muutettu siten, että otteluita tahkottiin alkusarjoissa ja aluelohkoissa taloudellisista ja maantieteellisistä syistä. Tilanne on heikko, sillä parhaille joukkueille saattaa tulla useita murskavoittoja ja vain muutama tiukempi vääntö koko kauden aikana ja kilpailu vääristyy.

Myös lätkän suhteen on puhuttu useita vuosia siitä, kuinka jossain vaiheessa vallalla ollut liika tasapäistäminen on saattanut olla syynä muutamiin laihempiin vuosiin NHL- varaustilaisuudessa. Pelättiin, että kilpailu saa lapset lopettamaan urheilun ja että se aiheuttaa ikuiset arvet ja syvän vihan urheilua ja liikuntaa kohtaan. Syksyn aikana televisiossa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa käytiin läpi myös nuorten syrjäytymisongelmia sekä kuntien hyvinvointia kunnallisvaalien tiimoilta. Useissa blogeissa, kolumneissa ja Ylen keskusteluissa nähtiin yhdeksi syyksi suomalaisten koulujen liika kilpailullisuus ja koko ympäröivä kilpailuyhteiskunta. Lapset voivat koulussa pahoin, on paineita ja kilpailu on liian kovaa.

Olen jo aiemminkin sivunnut kirjoituksissani sitä, että omissa opinnoissani kilpailusta puhuttiin usein erittäin tiukkaan sävyyn. Opettajankoulutuslaitoksen liikunnan sivuaineopinnot ja perusopinnot pyrkivät moneen otteeseen tukahduttamaan kilpailuviettiä. Eräs opiskelijakollega esimerkiksi sanoi, että hän vei pitkässä sijaisuudessa oppilaat aina liikuntatunneilla vain kävelylle ja katselemaan eläinten jälkiä. Se riitti liikunnaksi, sillä kilpailu ja kovempi hikoilu olivat pahasta.

Opettelimme myös paljon keinoja muuttaa tuntien sisältöä vähemmän kilpailulliseksi. Käytimme aikaa esimerkiksi sellaisiin ongelmiin, kuinka voisimme olla ratkaisematta voittajaa tai laskematta maaleja. Mietimme, kuinka liian hyvät pelaajat saadaan joukkuepeleissä uppoutumaan harmaaseen massaan ja olemaan tekemättä maaleja. Harvemmin pohdimme sitä, kuinka oleellisesti kilpailu kuuluu joihinkin liikuntalajeihin, kuinka se voisi olla oppimiskokemus ja kuinka useilla liikunnallisesti lahjakkailla koulun liikuntatunnit voivat olla ainoa mahdollisuus kokea onnistumista koulussa. Joutuuko esimerkiksi taitava piirtäjä tai laulaja vetämään taito- ja taideaineiden tunnilla suorituksensa huonosti, ettei heikommille tule paha mieli? Miksi luokkakaverit eivät saisi liikuntatunneillakin ihailla, imitoida, jopa terveellä tavalla kadehtia jonkun taitavan liikkujan toimia?

Samaan aikaan ihmisten moraalia ja mielipiteitä koetellaan esimerkiksi lasten kokkauskilpailulla, räppikisalla ja talentti-vöyhötyksellä. Urheilu, johon kilpailu on kiinteästi liitetty alusta pitäen, pyritään puhdistamaan kisailemisesta. Sen sijaan kilpailu siirretään paikkoihin, joissa sen merkitys on hämärämpi. Makuasioista kiistely on valtavirtaa. Emme voi enää kilpailla maalien, senttien tai sekuntien avulla, sillä se jättää liikaa arpia kasvavaan lapseen tai nuoreen. Sen sijaan voimme sanoa vedenpitävästi, kuka tekee parhaan makuisen ruuan, hienoimmat riimit tai että runonlausunta on paljon kovempaa talenttia kuin jonglööraus. Olkoon osallistuja sitten kouluikäinen tai nuorempi.

Hetken aikaa muodostin ajatuksiani ja kehitin jo salaliittoteorian. Omaan mieleeni on iskostunut ajatus siitä, että kulttuuri ja urheilu ovat jatkuvassa köydenvedossa. Kulttuuria pidetään sivistyneistön juttuja, urheilu on junteille. Niinpä kulttuuriin, kuten crème brûléen valmistuksen tai runonlausunnan kilpailutus on sallittua siksi, koska ylempi kansanluokka päättää säännöt. Nykyisin kun tuntuu siltä, että kaikki on sallittua, kunhan sen osaa perustella tarpeeksi hyvin. Esimerkiksi musiikkiopistoihin on pääsykokeet ja karsinnat jo pikkulapsille. Urheilussa kilpailu on pahasta, koska siinä lapsia vain nöyryytetään, heille huudetaan ja etsitään häviäjiä. Kulttuurikilpailut ovat hyvästä, sillä niihin lapset tulevat koulutetuista ja ylemmän keskiluokan perheistä, joukkuelajeissa nyhräävät juntit ja duunarit.

Onneksi tajusin itsekin omien ennakkoluulojeni hölmöyden, vaikka kärjistämisessä saattaa olla pientä totuuden siementä. Urheilun ja kulttuurin keskinäinen tappelu ei vie kumpaakaan osapuolta eteenpäin. Olen seurannut enemmän urheilukeskustelun puolta, ja ainakin siellä on tämä jo huomattu. Haluan uskoa, että asia on samoin myös kulttuuripuolella. Ainakin muutamissa käymissäni keskusteluissa ”kulttuuriväen” kanssa olen huomannut, miten lähellä toisiamme olemme ja miten samoista lähtökohdista teemme omaa juttuamme.

Miksi kilpailua käsittelevään tekstiin kuuluu pohdinta kulttuurin ja liikunnan vastakkainasettelusta? Siksi, että kilpailu on hyvästä molemmissa paikoissa. Kun siirsin ennakkoluuloni syrjään ja katsoin pikkukokkien touhua telkkarista, olin äimistynyt. Konsepti vaikutti täydelliseltä. Pienet, lahjakkaat kokit saivat upeita kokemuksia ja vahvistusta omalle intohimolleen. Pudotustilanne oli tehty järkeväksi, kannustavaksi ja opettavaiseksi kokemukseksi, ei lasten itkulla mässäilyksi. Urheilussakin pitää antaa lasten kilpailla, kokea voittoja ja pettymyksiä. Tärkein opetus on se, kuinka tappiot ja voitot kohtaa sekä käsittelee. Kilpailun urheilussa ei tarvitse olla räkä poskella huutamista, heikoimpien viltittämistä ja voittojen tavoittelemista yksilöiden kustannuksella.

Sama pätee koulumaailmaan. Julkisessa keskustelussa tuntuu olevan muotia esittää väite siitä, kuinka suomalainen koulujärjestelmä syrjäyttää ja kilpailuttaa lapset pilalle. Monelta on unohtunut se, että lapsen luontaiseen kehitykseen kuuluu kilpailuvietti ja halu uuden oppimiseen. Osaavan opettajan käsissä alakoululuokka toimii tiedonjanoisesti, he haluavat kokeilla, kysellä, onnistua. Epäonnistumisista, virheistä, hölmöilyistä on mahdollisuus oppia lisää. Vastuullisuuden, aktiivisuuden ja kokeilunhalun opettaminen lapsille ei voi olla pelkästään koulun vastuulla, vaan kodeissakin pitäisi nähdä tämän asian eteen vaivaa. Itse asiassa tuota kilpailun- ja kokeilunhalua ei edes tarvitsisi suurimmalle osalle opettaa, riittää kun sitä ei tukahduta.

Kilpailun salliminen vaatii luottamusta ja ennakkoluulojen poistamista. Se vaatii ääripäiden karsimista, julkista keskustelua ja esimerkkejä. Se vaatii työtä seuroilta, päättäjiltä ja urheiluvaikuttajilta. Kilpailun salliminen on mahdollista silloin, kun ihmiset voivat luottaa seuran työntekijöihin, valmentajiin, lajiliittoihin, kouluihin ja opettajiin. Kilpailua kaivataan ja se toimii, kun vanhemman ei tarvitse pelätä sitä, että opettaja painostaa oppilaan pilalle korostamalla liikaa koenumeroiden merkitystä, opettamalla kapeakatseisesti vain yhtä totuutta tai osallistamatta oppilaita yhteiseen oppimiseen. Kilpailua kaivataan ja se toimii, kun vanhemman ei tarvitse pelätä sitä, että valmentaja räyhää ja alistaa junnua treeneissä, käyttää häntä pelkkänä pelinappulana ja toimii täysin tietämättömänä yksilöllisestä kohtaamisesta.

Happee pyrkii seurana sallimaan terveen kilpailun. Ammattitaitoinen valmennuspäällikkö Janne Kainulainen vastaa siitä, että seuran valmentajille annetaan koulutusta ja ohjausta. Seura luottaa siihen, että joukkueissa kilpaillaan tosissaan muttei totisena ja terveillä arvoilla sekä pelisäännöillä. Sama tilanne on varmasti lukemattomissa muissakin urheiluseuroissa. Ja mikä parasta, sitä itsensä kehittämistä ja kilpailua on myös kulttuurinosaajien taitavissa käsissä. Joten annetaan lasten ja vanhempienkin ihmisten kokeilla rajojaan, kilpailla ja tavoitella omaa parastaan.

#4, Jaska Kunelius

[SirLoser]

Eräs opiskelijakollega esimerkiksi sanoi, että hän vei pitkässä sijaisuudessa oppilaat aina liikuntatunneilla vain kävelylle ja katselemaan eläinten jälkiä. Se riitti liikunnaksi, sillä kilpailu ja kovempi hikoilu olivat pahasta.

Huikeaa, vaikka olisikin täysin keksitty tarina.

[zekki]

Ei kilpailu ole se ongelma vaan se miten siihen liittyen arvioidaan ja arvostellaan. Moderni tapa on se, että pyritään kannustavaan arviointiin erityisesti kehittyvien lasten ja nuorten kohdalla. Jokaisen pitäisi pystyä kehittymään ensisijaisesti suhteessa omaan lähtötasoonsa. Vertailu toisiin on toissijaista. Se miten harjoitteluryhmät muodostetaan riippuu viime kädessä siitä, miten se edistää yksilöiden kehittymistä. 

Joukkueurheilun ongelma on ollut se, että tämä yksilötaso helposti sivuutetaan ja ryhdytäänkin seuraamaan vain joukkueen tasoa ja sitäkin suorituskeskeisesti pelkän pelitulosten perusteella. Sama kun koulussa unohdettaisiin oppilas yksilönä ja kaikki huomio kiinnitettäisiin siihen miten luokka pärjää suhteessa muihin luokkiin pelkkien numeroiden perusteella.

Edelleen se miten futiksenpelaajan yksilöllistä kehitystä pitäisi seurata on aika hämärän peitossa. Kaikkien parhaiden futisakatemioiden tavoitteissa lukee että ne pyrkivät kasvattamaan yksilöitä. En tiedä miksi tämä tuntuu Suomen näkövinkkelistä enemmänkin vitsiltä.  Suomessa urheilun parissa tuotetaan ensisijaisesti urheilusuorituksiin pystyviä ihmisiä. Ei tämä sinänsä ole ihmeellistä. Nykyäänhän jo kodeistakin yksilöiden kasvatus on ulkoistettu koululle.

[Pixie]

Ei kilpailu ole se ongelma vaan se miten siihen liittyen arvioidaan ja arvostellaan. Moderni tapa on se, että pyritään kannustavaan arviointiin erityisesti kehittyvien lasten ja nuorten kohdalla. Jokaisen pitäisi pystyä kehittymään ensisijaisesti suhteessa omaan lähtötasoonsa. Vertailu toisiin on toissijaista. Se miten harjoitteluryhmät muodostetaan riippuu viime kädessä siitä, miten se edistää yksilöiden kehittymistä. 

Joukkueurheilun ongelma on ollut se, että tämä yksilötaso helposti sivuutetaan ja ryhdytäänkin seuraamaan vain joukkueen tasoa ja sitäkin suorituskeskeisesti pelkän pelitulosten perusteella. Sama kun koulussa unohdettaisiin oppilas yksilönä ja kaikki huomio kiinnitettäisiin siihen miten luokka pärjää suhteessa muihin luokkiin pelkkien numeroiden perusteella.

Edelleen se miten futiksenpelaajan yksilöllistä kehitystä pitäisi seurata on aika hämärän peitossa. Kaikkien parhaiden futisakatemioiden tavoitteissa lukee että ne pyrkivät kasvattamaan yksilöitä. En tiedä miksi tämä tuntuu Suomen näkövinkkelistä enemmänkin vitsiltä.  Suomessa urheilun parissa tuotetaan ensisijaisesti urheilusuorituksiin pystyviä ihmisiä. Ei tämä sinänsä ole ihmeellistä. Nykyäänhän jo kodeistakin yksilöiden kasvatus on ulkoistettu koululle.

Hyviä pointteja.

[hatsi]

Meitsi on palloporukan kanssa vähän ongelmissa.
Hirveän epätasainen materiaali taitojen osalta ja joidenkin pelaajien osalta myös motivaation osalta.
On poikaa jolla on taitoa ja tahtoa, on taitoa mutta ei tahtoa, on tahtoa mutta ei taitoa ja on sitäkin jolla ei ole taitoa eikä oikein tahtoakaan.
Pari poikaa nousee näkyviin pelistä ja treenistä toiseen ja erityisesti tämä yksi.
On nopea vaikka juoksee ihan hirveällä tekniikalla, isokokoinen ja vähän heikko ykköskosketuksessakin, mutta... Vetää joka paikasta viimeistään kolmannella kosketuksella ja vaikka paikkaa ei oikein olisikaan. Tutkatulos kaverilla 98 km/h ja ikää 12 vuotta.
On kosiskeltu toiseen seuraankin, mutta ei halua itsellään siirtyä. Onhan mulla tällekin kaverille paljon vielä annettavaa, mutta... Meneehän tuo kaveri hukkaan tuossa porukassa.
Rupeeko tässä nyt keskittymään vain parhaiden parantamiseen ja antaa paskan pudota rattailta omineen, vai keskittyykö siihen että kaikilla on kivaa ja parhailta jää paras potentiaali käyttämättä.
Tokihan joukkueen parhaimmisto pelaa ja treenailee oman porukkansa lisäksi kykyryhmässäkin, mutta...

[beck]

Meitsi on palloporukan kanssa vähän ongelmissa.

Et maininnut kuinka isosta ryhmästä on kyse? Mutta tulipa mieleen et jos kaveri haluaa pysyä jengissä, niin mikset lähtis yksilövalmennuksen kautta kehittämään kaverin ominaisuuksia. Pyydät vaikka tuntia aiemmin harkkoihin ja käyt hänen kanssaan läpi mainitsemiasi puutteita. Tilanne näin ollen win-win.

[hatsi]

Ihan hyvä pointti ja on sitäkin tullut ajatelleeksi.
Nyt kun luin tekstini uudelleen, niin en ole ihan varma, että toinko itseni ilmi siten kuin halusin...
Huikea pelimies ja nopea. Pienellä viilaamisella tuo on aivan mahdoton pideltävä.
Parille pojalle oon tarjonnutkin sitä mahdollisuutta, että ihan virallisten treenien ulkopuolella annan vähän ylimääräistä aikaa (pahimpien virheiden korjaamiseksi tai pitkän loukkaantumisen jälkeen kärryille pääsemiseksi).

Samalla tavalla voisi toki tasata tasoerojakin, että heikommille enemmän treeniä... Siihen ei oikein motivaatio riitä... Mulla kun ei oma poika porukassa pelaa, niin kaikki aika kentällä on aikaa poissa kotoa.
Porukka on semmoinen viisitoistapäinen ja yksin tulee pitkälti vedettyä.

Tyyliin kuusi parasta saa lisää treeniä ja nämä muut, treenaavat viralliset harkat... Ei paska idea ollenkaan

[Superjunnukoutsi]

Ihan hyvä pointti ja on sitäkin tullut ajatelleeksi.
Nyt kun luin tekstini uudelleen, niin en ole ihan varma, että toinko itseni ilmi siten kuin halusin...
Huikea pelimies ja nopea. Pienellä viilaamisella tuo on aivan mahdoton pideltävä.
Parille pojalle oon tarjonnutkin sitä mahdollisuutta, että ihan virallisten treenien ulkopuolella annan vähän ylimääräistä aikaa (pahimpien virheiden korjaamiseksi tai pitkän loukkaantumisen jälkeen kärryille pääsemiseksi).

Samalla tavalla voisi toki tasata tasoerojakin, että heikommille enemmän treeniä... Siihen ei oikein motivaatio riitä... Mulla kun ei oma poika porukassa pelaa, niin kaikki aika kentällä on aikaa poissa kotoa.
Porukka on semmoinen viisitoistapäinen ja yksin tulee pitkälti vedettyä.

Tyyliin kuusi parasta saa lisää treeniä ja nämä muut, treenaavat viralliset harkat... Ei paska idea ollenkaan

Kuusi innokkainta kuulostaisi fiksummalta (kulkevat tietysti vähän käsi kädessä nämä kaksi asiaa), muuten kyseessä voi olla hukkaan heitettyä aikaa.

Noin muutoin neuvoisin "haistelemaan" mikä niitä vähemmän innokkaita motivoisi ja rakentamaan (näille) harjoituksia sitä kautta.

Iso koko ja tietynasteinen kömpelyys kuuluvat jollain tavalla yhteen, ja ikä huomioiden voit joutua odottelemaan sen neljä vuotta ennen kuin ketteryys taas kehittyy. Motoriikkaharjoituksia, 1v1, 2v1, 3v1?
Jäitä kuitenkin olisi hyvä pistää hattuun, sillä iso koko, kova vauhti ja armoton kanuuna ei vielä tee jalkapalloilijaa.

[Linkki]

Meillä on joukkueessa 02-syntyneet nyt jaettu pojat kahteen porukkaan. Sinisissä pelaa pitempään pelanneet (eli parhaat) ja valkoisissa ne hitaammin kehittyvät. Juuri aloitin vetämään itse näitä valkoisia. Joukkueessa vähän huono henki, yksi poika vain istuu, jos ei pärjää, pari kiusaa toisiaan, yksi itkeskelee heti, jos tulee kontaktia ..

Paljon nyt koettanut treenata sellaisia juttuja, että kaikilla olisi hauskaa (kilpailuja, pikkuturnauksia jne.) ja pallon hakemista. Jotain muuta kuin, että hyökkääjät odottavat käsi pystyssä pakin takana tai että pakit juoksevat munaravia, mihin pienpelit tuntuvat menevän. Toki paljon kosketuksia tuovia harjoitteita teen, mutta mielestäni 10-vuotiailla ns. perusjutut olla hallussa (sisäteräsyöttö, jalkapohjakäännös jne.)

Tasoerot ovat huikeat. Nyt otin käyttöön Päivän Tsemppari -palkinnon (tein itse tällaiset tulosteet, joita liimailen vihreälle kartongille), jonka annan sitten treenin päätteeksi parhaiten onnistuneelle. Viimeksi palkinnon sai päätä muita lyhyempi kaveri, joka kuuntelee aina ohjeet, ei häslää rivissä ja yrittää kaikkensa, vaikka ei välttämättä olekaan niitä lahjakkaimpia. Ja nimenomaan aina kannustaa muita tai kehuu maalivahtia. Kauden päätteeksi lupasin antaa Tsemppari-palkinnon. Saa nähdä, että paraneeko osan käytös.

15 poikaa "pahimmillaan" paikalla ja tasoerot tosiaan huikeita. Kaikille ei ole aikaa, ja vituttaa ne vanhemmat, jotka vain tuovat lapsia treeneihin, vaikka heitä ei kiinnosta edes vähää alusta. Tuolla Tsemppari-palkinnolla yritän kuitenkin saada näitä poikia pysymään jalkapallon parissa taidoista riippumatta. Itse en tästä mitään saa ja jokikinen kerta tulee mieleen kysyä, että mitäs jos tulisit vaikka tuntia ennen potkimaan, niin treenataan tuo syöttö/käsien asento/vastaantulo/ mutta kun tietää, että se on sitten taas joltain pois.

Päämääränä ei tosiaan ole tuottaa huippufutareita (eikä siihen taidot riitäkään) vaan, että kaikki innokkaimmat pelaa ja saavat pelata.

[BrDead]

Päämääränä ei tosiaan ole tuottaa huippufutareita (eikä siihen taidot riitäkään) vaan, että kaikki innokkaimmat pelaa ja saavat pelata.

Monenko veikkaat pelaavan vielä A-ikäisenä tuosta huonompihenkisestä ryhmästä?

[Linkki]

Monenko veikkaat pelaavan vielä A-ikäisenä tuosta huonompihenkisestä ryhmästä?

Veikkaan max 3. Mutta niitä, jotka lopettavat jossain vaiheessa ja kuitenkin lähtevät jatkamaan jonnekin max. 4-divaritasolle toivottavasti kaikki.