Täällä ryhdytään superjunnujen valmentajaksi

[zekki]

Luin tuolta juuri U17 osiota maajoukkuepeleistä ja jotenkin tuntuu, että samat ongelmat kuin aina ennenkin nousee esille. Siellä aletaan taas jo epäillä onko suomalaisista ollenkaan futiksen pelaajiksi. On kuitenkin suurempi ihme, miten vaikka kori- ja lentopallon paljon pienemmällä harrastajamäärällä on päästy siihen nousuun, missä lajeissa nyt ollaan. Kyllä futiksen pitäisi pystyä nykyistä parempaan.

Pitäisi siis tehdä ihan konkreettisesti asioita toisin. Tässä muutama ehdotus:


Täyden joukkueen futiksessa "orkesteri" on joukkuelajien isoin, joten yhteenpelaaminen vaatii paljon. Tässä suhteessa meillä ollaan lepsuja, eikä junnut saa hyviä malleja. Toisten pelaajien huomioonottamisen pitäisi olla paljon tärkeämpää. Nyt puhutaan esimerkiksi aika teknisesti pallottoman pelaajan liikkeestä, joka nostaa nuorille junnuille sellaisen  hohhoijaa tunnelman - ei koske minua.  Keskieurooppalaisen joukkueen junnut ovat tällaisissa sosiaalisissa asioissa kuitenkin enemmän hereillä. Suomalaiset ovat lähtökohtaisemmin itsenäisesti seisovia ja liikkuvia jukuripäitä.

Tällaisia asioita voi harjoitella ilman palloakin aivan samoin kuin vaikka fyysisellä puolella voi harjoitella pikajuoksua. Nythän tähän liittyvät asiat ovat yleensä jonkinlaista täyteleikkiä. Jos yhteispeliä halutaan hioa asiaan pitäisi kiinnittää Suomessa paljon enemmän huomiota. Ei siis niitä tavallisia kuka yksilö voittaa kaikki muut kilpailuja vaan joukkueittain.  Kun auttamisen asenne on juurtunut ja siitä tulee tapa, se automaattisesti parantaa yhteispeliä kentällä.


Toinen asia on se, että taito kehittyy tarpeen mukaan. Liian usein junnupuolella tämä merkitsee käytännössä sitä, että harjoituksissa tehdään/pelataan vain jotenkin. Otetaan erilaisia asioita esille, mutta vaikeusastetta ei systemaattisesti nosteta esimerkiksi niin, että tempoa nostettaisiin, jolloin pelaaja jouitusi venyttämään osaamisensa rajoja.  Oikeat pelit ovat temmoltaan usein mitä sattuu ja vanha ohjehan on, että harjoitusten pitäisi olla vaativampia kuin kilpailun.

Metronomi on kuitenkin jo keksitty ja vaikka tuolta: http://english.ircfast.com/lv/group/view/kl80010/Metronome.htm sen voi älykännykkään ilmaiseksi ladata.
Koittakaapa nopeuttaa treenienne tempoa vaikka yksinkertaisessa syöttelyssä! Tekemisen puhtautta toki samalla koko ajan seuraten.


Kolmas asia on sitten joukkuepelin nuotittaminen, jonka pitäisi iän mukana tulla entistä enemmän kuvaan. Erityisesti jos pyritään ammattimaiselle tielle, tiedollinen oppiminen tarvitaan. Vain äärimmäisen harva Tevez tyyppinen lahjakkuus pärjää ammattilaisena ilman futiksen tiedollisen käsittelyn taitoa. Paperilla ja videolla olevan tiedon käsittely ei ole itsetarkoitus vaan se helpottaa peliä itse kentällä. Kynnys on kuitenkin edelleen ilmeisen korkea, että junnuille pidettäisiin myös "teoriatunteja".
Ainahan toki voi sanoa, että kyllä autonkin ajamisen voisi oppia vain käytännön kautta. Jostain syystä autokouluissakin on nykyään joka maassa myös teoriatunteja.

[koera]

Valmennatko zekki itse? Ihan sympaattinen ja harkittu viesti, mutta jalkapallon opettelua ei kannata verrata auton ajamiseen (=ihan liian helppoa), vaan jonkun soittimen opetteluun tai muuhun huipputason kognitiivisten ja motoristen taitojen kehittämistä vaativaan puuhaan. Ongelma on yksinkertaisesti se, että nuoren lapsen kyky muodostaa abstrakteja malleja ja soveltaa niitä käytäntöön laahaa aivan hirmuisesti visuaalis-motorisen kehityksen mahdollisuuksia (ja vaatimuksia) perässä. Tämän takia kaikki saatavilla oleva joukkueen yhteinen treeniaika tulisi käyttää mahdollisimman monipuolisen ja silti perusteellisen pallollisen harjoittelun parissa. Käytänöllisten pienpelien kautta lapsi pystyy hahmottamaan ja ratkaisemaan ongelmia, jotka pystyy ymmärtämään teoreettisessa muodossa vasta vuosia myöhemmin.

Jonkun seinäsyötön idean vielä tajuaa paperilla moni alle kouluikäinenkin, mutta sitten kun pitäisi selittää paperilla ohjeet ensimmäisen kosketuksen suuntaukseen, siten että pelaaja pystyy jatkamaan peliä mahdollisimman nopeasti minimoiden kuitenkin menetyksen riskin, ollaan aika heikoilla jäillä. Pienpeleissä nappula alkaa toistuvien tilanteiden myötä kiinnittämään yhä enemmän huomiota aluksi lähimpään vastustajaan. Sitten kun tämän sijainnin oppii lukemaan jo ennen saapuvaa palloa, aikaa jää pieni hetki myös pelikavereiden paikallistamiseen ja näiden liikkumisen ennustamiseen.

Tällaisten havainnointitaitojen aikainen kehittyminen johtaa lähes automaattisesti myöhemmin taktisesti kypsempään pelaajaan. Mitä nopeammin pelaaja tekee havaintoja ja ymmärtää havaitsemansa, sitä enemmän hänelle jää aikaa eri vaihtoehtojen punnitsemiseen. Mitä aikaisemmin hän on aloittanut havainnoimaan ympäristöään ja tekemään sen perusteella päätöksiä, sitä parempia ja tarvittaessa nopeampia päätöksiä hän tekee kun ammattilaisura alkaa.

Ja vielä aiheesta jatkaen: mitä nuorempana pelaaja on saavuttanut hyvän perustaitotason, sitä aikaisemmin hän alkaa havainnoimaan ympäristöään. Toisin sanoen havainnointikyvyn kehittyminen hidastuu ilman riittävää taitotasoa ja suurin osa yksilötaktisista taidoista on havainnointikyvyn varassa. Joukkuetaktisia asioita on toki helpompi toteuttaa puutteellisilla pallonkäsittelytaidoilla. Silti taktisesti huippukypsällä mutta pallollisena heikolla tai keskinkertaisella kaverilla on nykyään käyttöä huipputasolla vain jos sillä on topparin fysiikka ja sen käyttämiseen liittyvät taidot (suurin osa topparin tärkeistä päätöksistä tehdään pallottomana).  

[BrDead]

Mitä aikaisemmin hän on aloittanut havainnoimaan ympäristöään ja tekemään sen perusteella päätöksiä, sitä parempia ja tarvittaessa nopeampia päätöksiä hän tekee kun aikuisura alkaa. 

Korjasin. Vain ehkä prosentti aikuiseksi jatkavista pääsee ammattilaisiksi.

[koera]

Ihan asiallinen korjaus. Tuossa on vielä sellainen pointti että jalkapalloa ymmärtämään oppineista divaripelaajista saattaa kypsyä vielä yllättävän hyviä valkkuja seuraaville sukupolville. Vähintä mitä junnujen positiiviset kokemukset futiksen oppimisesta, pelaamisesta ja hyvin suunnitelluista treeneistä tuovat pitkässä juoksussa suomifutikselle, on lisää futiksesta syvästi kiinnostuneita ihmisiä katsomoihin ja seuratoimintaan. Koko jalkapallokulttuuri pitää rakentaa hitaasti ihan sieltä pohjalta aloittaen.

[Pussikalja]

Olen samoilla linjoilla sekä Zekin, että Koeran kanssa. Jalkapallossa pelin ymmärtämistä ei tueta teorialla samassa suhteessa, kuin muissa lajeissa toimitaan. On aika huvittavaa, että futiksen lähestyminen kymmenvuotiaissa on sen kaltainen, ettei muita kentällä välttämättä havaita ja fläppi on tuntematon väline sekä valkulle, että pojille. Kiekossa kaikki mitä harjoitellaan, esitetään myös fläpillä "ylhäältä päin" ja samat pojat sen kyllä kiekkotreeneissä tajuaa. Kumma juttu. Sitten se fläppi napataan yht`äkkiä B-junnuissa naamalle ja pojat eivät käsitä siitä yhtikäs mitään. Pitäsköhän sekin fläppi tuoda esille vähitellen ja jo hyvin varhaisesta vaiheesta, kuten muissa peleissä toimitaan.

Toinen asia on sitten, kun ei fläppiä kerta kypsyys mahdollista ymmärtämään, ei kannata sitten ensimmäistä kosketusta ja pelin suuntaa pilkkoa treeneissäkään kaikilla pedagogisilla ja havainnollistamiskeinoilla esille, vaan sekin voidaan jättää lapsille hämärän peittoon. Pelataan vaan paljon pelejä ja pidetään mahdollisimman usein porukka niin pienenä, että kaikilla on koko ajan oma pallo, että kehittyy se taito ja tulee niitä pallokosketuksia. Paljon on oppimista siitä, miten pelistä ensinnäkin valkku saa irti oikeita/vääriä malleja ja miten ne osaa lapsille esille tuoda. Jos vain pelataan ja valkku seisoo sivussa treeneissä katsojana, olisi parempi perua treenit ja antaa pojille saumat ja vapaailta pelata vapaa-ajallaan muutama tunti, kuin pakottaa ne treeneihin pelaamaan vain se tunti.

Käytännössähän me opetetaan pojille taito ja perustekniikat, mutta ei näytetä millainen taito peliä vie eteenpäin ja miten pelataan. Ensin taito ja sitten ehkä opetetaan peli. Siinä Zekki on ihan oikeassa, että meillä jalkapallon keinoin ollaan huonoja opettamaan lajia kokonaisuutena. Ja juuri sen takia, että peli on jaloilla pelattuna vaikea hallita ja ei oikein peliä alkuvuosina näe, eikä hahmota, osa treeneistä pitää olla käsipalloa yms. apupelejä, jossa huomiota voi kiinnittää muuhunkin kuin palloon. Pelin hahmoittamista ei voi irroittaa taidosta ja pelaamisesta sekä pelin ymmärtämisestä, kun silloin sitä koko ajan kehittyvää taitoakaan ei peliä edistämään saa vietyä. Tämä ei toimi kuin paperilla ja "koulutuksissa" pilkottuna ja rationaalisesti vaiheistettuna, vaan asioita pitää viedä eteenpäin kokonaisvaltaisesti. Peli on yksinkertaista ja taito pelata on kykyä tehdä asiat yksinkertaisesti, mutta kovassa vauhdissa ja nopeasti. Valmentajat on vastuussa siitä, että ne antaa lapsille apua, kunka peliä oppii pelaamaan, siinä kuin lapset on vastuussa siitä, että ne treenaa taidon omalla ajallaan riittävälle tasolle ja hakevat toistoja sekä pelaamisesta, että tekniikasta. Ei se peli mitään avaruustiedettä ole eikä taitokaan ole mitenkään mahdotonta hankkia. Pitäs vaan jaksaa harjoitella myös nuoruus, eikä pelkästään pikkulapsuusaika, kuten nyt tapahtuu.

[zekki]

Valmennatko zekki itse? Ihan sympaattinen ja harkittu viesti, mutta jalkapallon opettelua ei kannata verrata auton ajamiseen (=ihan liian helppoa), vaan jonkun soittimen opetteluun tai muuhun huipputason kognitiivisten ja motoristen taitojen kehittämistä vaativaan puuhaan. Ongelma on yksinkertaisesti se, että nuoren lapsen kyky muodostaa abstrakteja malleja ja soveltaa niitä käytäntöön laahaa aivan hirmuisesti visuaalis-motorisen kehityksen mahdollisuuksia (ja vaatimuksia) perässä. Tämän takia kaikki saatavilla oleva joukkueen yhteinen treeniaika tulisi käyttää mahdollisimman monipuolisen ja silti perusteellisen pallollisen harjoittelun parissa. Käytänöllisten pienpelien kautta lapsi pystyy hahmottamaan ja ratkaisemaan ongelmia, jotka pystyy ymmärtämään teoreettisessa muodossa vasta vuosia myöhemmin.

Jonkun seinäsyötön idean vielä tajuaa paperilla moni alle kouluikäinenkin, mutta sitten kun pitäisi selittää paperilla ohjeet ensimmäisen kosketuksen suuntaukseen, siten että pelaaja pystyy jatkamaan peliä mahdollisimman nopeasti minimoiden kuitenkin menetyksen riskin, ollaan aika heikoilla jäillä. Pienpeleissä nappula alkaa toistuvien tilanteiden myötä kiinnittämään yhä enemmän huomiota aluksi lähimpään vastustajaan. Sitten kun tämän sijainnin oppii lukemaan jo ennen saapuvaa palloa, aikaa jää pieni hetki myös pelikavereiden paikallistamiseen ja näiden liikkumisen ennustamiseen.

Tällaisten havainnointitaitojen aikainen kehittyminen johtaa lähes automaattisesti myöhemmin taktisesti kypsempään pelaajaan. Mitä nopeammin pelaaja tekee havaintoja ja ymmärtää havaitsemansa, sitä enemmän hänelle jää aikaa eri vaihtoehtojen punnitsemiseen. Mitä aikaisemmin hän on aloittanut havainnoimaan ympäristöään ja tekemään sen perusteella päätöksiä, sitä parempia ja tarvittaessa nopeampia päätöksiä hän tekee kun ammattilaisura alkaa.

Ja vielä aiheesta jatkaen: mitä nuorempana pelaaja on saavuttanut hyvän perustaitotason, sitä aikaisemmin hän alkaa havainnoimaan ympäristöään. Toisin sanoen havainnointikyvyn kehittyminen hidastuu ilman riittävää taitotasoa ja suurin osa yksilötaktisista taidoista on havainnointikyvyn varassa. Joukkuetaktisia asioita on toki helpompi toteuttaa puutteellisilla pallonkäsittelytaidoilla. Silti taktisesti huippukypsällä mutta pallollisena heikolla tai keskinkertaisella kaverilla on nykyään käyttöä huipputasolla vain jos sillä on topparin fysiikka ja sen käyttämiseen liittyvät taidot (suurin osa topparin tärkeistä päätöksistä tehdään pallottomana).  

En valmenna enää, viisivuotta olin remmissä.  Erilaisia tapoja tuli aika ennakkoluulottomasti käytettyä. Muun muassa videointia, koska senkin kautta saattoi pelaajajalle näyttä konkrettisesti mitä hän tekee. Kentän reunalta/keskeltä huudellen on aina myöhässä, pelaaja tottelee, mutta ei välttämättä ymmärrä.

Olen Pussikalajn kanssa samaa mieltä, että futiksessa on juututtu liikaa tekemällä oppii linjaan. Tottakai pitää ottaa huomioon ikä siinä mitä opetetaan ja miten. Miksei hyödynnetä vaikka pleikkarin pelejä, niitä junnut kuitenkin pelaa.  Jos " teoriaa" ei oteta alusta alkaen mukaan, paljon menetetään. Jos sitä autoilukin opetettaisiin vai käytännön kautta, kyllä tulisi paljon pidempi tie.

[Superjunnukoutsi]

En valmenna enää, viisivuotta olin remmissä.  Erilaisia tapoja tuli aika ennakkoluulottomasti käytettyä. Muun muassa videointia, koska senkin kautta saattoi pelaajajalle näyttä konkrettisesti mitä hän tekee. Kentän reunalta/keskeltä huudellen on aina myöhässä, pelaaja tottelee, mutta ei välttämättä ymmärrä.

Olen Pussikalajn kanssa samaa mieltä, että futiksessa on juututtu liikaa tekemällä oppii linjaan. Tottakai pitää ottaa huomioon ikä siinä mitä opetetaan ja miten. Miksei hyödynnetä vaikka pleikkarin pelejä, niitä junnut kuitenkin pelaa.  Jos " teoriaa" ei oteta alusta alkaen mukaan, paljon menetetään. Jos sitä autoilukin opetettaisiin vai käytännön kautta, kyllä tulisi paljon pidempi tie.

Autoilussa on kyse kuitenkin lähinnä siitä, että opetellaanko sunnuntaiautoilijaksi vai WRC-kuskiksi. Ihan kuten jalkapallonkin suhteen, että onko kyse potkupallon höntsäilemisestä puulaakisarjassa vai jalkapalloilemisesta ammattilaisena.

E: Noiden konsolipelien ongelmana taktiseen opetukseen on se, että ne antavat kovin rajoittuneen kuvan kentän tapahtumista. Tai riippuu tietysti vähän pelistäkin; vaikkapa MSCF pesee tältä osin PES- ja FIFA-sarjat helposti, vaikka pelimuotona on 5v5.

[zekki]

Autoilussa on kyse kuitenkin lähinnä siitä, että opetellaanko sunnuntaiautoilijaksi vai WRC-kuskiksi. Ihan kuten jalkapallonkin suhteen, että onko kyse potkupallon höntsäilemisestä puulaakisarjassa vai jalkapalloilemisesta ammattilaisena.

E: Noiden konsolipelien ongelmana taktiseen opetukseen on se, että ne antavat kovin rajoittuneen kuvan kentän tapahtumista. Tai riippuu tietysti vähän pelistäkin; vaikkapa MSCF pesee tältä osin PES- ja FIFA-sarjat helposti, vaikka pelimuotona on 5v5.

Formulakuskit ajaa simulaattoreissa. Autokoululaiset joutuu ratkomaan autoilun "pelitilanteita" rajatussa ajassa. Miksi uusi aika ei voi tulla futisvalmennukseen?

Ei näillä uusilla jutuilla korvata vanhoja, mutta jokainen junnu oppii omalla tavallaan ja mitä monipuolisempaa ja junnujen maailmassa olevaa valmennus on sen parempi. Parhaat ovat usein myös niitä älykkäimpiä, joille älylliisetkin futishaasteet sopivat.

Suomi voisi ennakkoluulottomalla uusien keinojen käytöllä kuroa sitä eroa umpeen, mikä perinteisen valmennuksen suhteen huippumaihin on.

Edelleen siis korosten, että ei ole taikatemppuja. Kaikissa uusissa asioissa toki myös huonoja puolia.

[Ricardo Leite]

Ei fläpistä varmaan mitään haittaa ole, jos ei sitten katso ajanhukkaa sellaiseksi. Kypsimmät seitsenkesäiset pystyvät informaatiota fläpiltä, vaikkapa pelien välissä, jo vastaanottamaan. Jopa vieden saadun informaation käytäntöön. Lähinnä pallottomana pelajaana sijoittuminen on sellaista mikä tuntuu menevän perille.

Konkreettinen, visuaalinen ja elävä malli on kuitenkin etenkin pelitaidon puitteissa, kuten mainitun ensimmäisen kosketuksen teknisessä toteutuksessa ja sen suuntauksessa, ainoa oikeasti suositeltava välittäjä. Jo senkin takia, että se on ihan vitun vaikea suoritus piirrettäväksi.

[Superjunnukoutsi]

Formulakuskit ajaa simulaattoreissa. Autokoululaiset joutuu ratkomaan autoilun "pelitilanteita" rajatussa ajassa. Miksi uusi aika ei voi tulla futisvalmennukseen?

Omasta puolestani tuollainen "simulaattori" on oikein tervetullut - jos joku vain sellaisen jonain päivänä tekee. Viihdeteollisuuden hyödyntämisen ongelmana on, että ns. viihteen tekeminen ajaa hyötynäkökohtien edelle. Yli 30 vuotta olen itsekin pelejä pelannut ja myös useimpia tänä aikana julkaistuja jalkapallopelejä. ISS Deluxessa oli muistaakseni kohtuuhyvät (joukkue)taktiset optiot, joita oli miellyttävä jopa käyttää, mutta väittäisin, että lähestulkoon kaikki pelaavat suosikkijoukkueellaan sen enempää taktiikkaan perehtymättä; kuten itsekin pelasin ISS 64:ä käytännössä pelkästään Hollannilla.

Jos nyt kuitenkin jotain jalkapalloilijaa ihan oikeasti hyödyttävää peliä haluaa etsiä, niin Wii Fit on paras vaihtoehto markkinoilla, siinä sentään harjoitetaan tasapainoa, maakosketusta, painon siirtoa ja asentoa.

Ei näillä uusilla jutuilla korvata vanhoja, mutta jokainen junnu oppii omalla tavallaan ja mitä monipuolisempaa ja junnujen maailmassa olevaa valmennus on sen parempi. Parhaat ovat usein myös niitä älykkäimpiä, joille älylliisetkin futishaasteet sopivat.

Vaiko visuaalis-spatiaalisesti lahjakkaita (toki yksi älykkyyden osa-alueista)? Tätähän nämä mainitut pelit eivät myöskään kehitä.

Edelleen siis korosten, että ei ole taikatemppuja. Kaikissa uusissa asioissa toki myös huonoja puolia.

Ehdottomasti samaa mieltä.

[SirLoser]

Noiden konsolipelien ongelmana taktiseen opetukseen on se, että ne antavat kovin rajoittuneen kuvan kentän tapahtumista.

Käskekää niitä junnujanne muuttamaan niiden fifojen kuvakulma pystysuuntaiseksi.

[Pussikalja]

Ei fläpistä varmaan mitään haittaa ole, jos ei sitten katso ajanhukkaa sellaiseksi. Kypsimmät seitsenkesäiset pystyvät informaatiota fläpiltä, vaikkapa pelien välissä, jo vastaanottamaan. Jopa vieden saadun informaation käytäntöön. Lähinnä pallottomana pelajaana sijoittuminen on sellaista mikä tuntuu menevän perille.

Konkreettinen, visuaalinen ja elävä malli on kuitenkin etenkin pelitaidon puitteissa, kuten mainitun ensimmäisen kosketuksen teknisessä toteutuksessa ja sen suuntauksessa, ainoa oikeasti suositeltava välittäjä. Jo senkin takia, että se on ihan vitun vaikea suoritus piirrettäväksi.

Ajanhukkaa? Kokemalla oppii ja ei teoria pelkästään mihinkään riitä. Pleikkarin ja fifan suhteen en suuria toiveita kyllä asettaisi, mieluumin kieltäisin kokonaan jos valtaa olisi. Mutta tuo piirtämisen vaikeus. Jos treeneissä on ajatuksella ensimmäistä kosketusta harjoiteltu, ei mielestäni pelipaikkakohtaisesti kovin suurta hankaluutta ole ensisijaista suuntaa pelaamiselle nuolella osoittaa. Jos halutaan avata keskelle, voi keskikentän pelaajalle näyttää, että mieluiten nuolen osoittamaan suuntaan olisi hyvä peliä kääntää, kun pallo laidasta siihen pelataan. Antaa tavoitteen mihin pyrkiä, jos syöttö on kelvollinen ja ensimmäisen kosketuksen on sisäistänyt. Kun tietää mitä tekee, on helpompi pelata ja siihen valmentaja voi nuotteja antaa. Tiedä vaikka joku kolmaskin pelaaja olisi ajatuksessa silloin tällöin mukana, jos jotain joskus ennen peliä yritettäisiin sopia. Ettei aina käy niin, että kun kaveri ottaa hyvin pallon haltuun ja lähtee eteenpäin pelaamaan, seuraava kohde kaivaa nenää ja katselee katsomosta tuttuja.

[Mersault]

Toinen asia on sitten, kun ei fläppiä kerta kypsyys mahdollista ymmärtämään, ei kannata sitten ensimmäistä kosketusta ja pelin suuntaa pilkkoa treeneissäkään kaikilla pedagogisilla ja havainnollistamiskeinoilla esille, vaan sekin voidaan jättää lapsille hämärän peittoon. Pelataan vaan paljon pelejä ja pidetään mahdollisimman usein porukka niin pienenä, että kaikilla on koko ajan oma pallo, että kehittyy se taito ja tulee niitä pallokosketuksia. Paljon on oppimista siitä, miten pelistä ensinnäkin valkku saa irti oikeita/vääriä malleja ja miten ne osaa lapsille esille tuoda. Jos vain pelataan ja valkku seisoo sivussa treeneissä katsojana, olisi parempi perua treenit ja antaa pojille saumat ja vapaailta pelata vapaa-ajallaan muutama tunti, kuin pakottaa ne treeneihin pelaamaan vain se tunti.

Käytännössähän me opetetaan pojille taito ja perustekniikat, mutta ei näytetä millainen taito peliä vie eteenpäin ja miten pelataan. Ensin taito ja sitten ehkä opetetaan peli. Siinä Zekki on ihan oikeassa, että meillä jalkapallon keinoin ollaan huonoja opettamaan lajia kokonaisuutena. Ja juuri sen takia, että peli on jaloilla pelattuna vaikea hallita ja ei oikein peliä alkuvuosina näe, eikä hahmota, osa treeneistä pitää olla käsipalloa yms. apupelejä, jossa huomiota voi kiinnittää muuhunkin kuin palloon. Pelin hahmoittamista ei voi irroittaa taidosta ja pelaamisesta sekä pelin ymmärtämisestä, kun silloin sitä koko ajan kehittyvää taitoakaan ei peliä edistämään saa vietyä. Tämä ei toimi kuin paperilla ja "koulutuksissa" pilkottuna ja rationaalisesti vaiheistettuna, vaan asioita pitää viedä eteenpäin kokonaisvaltaisesti. Peli on yksinkertaista ja taito pelata on kykyä tehdä asiat yksinkertaisesti, mutta kovassa vauhdissa ja nopeasti. Valmentajat on vastuussa siitä, että ne antaa lapsille apua, kunka peliä oppii pelaamaan, siinä kuin lapset on vastuussa siitä, että ne treenaa taidon omalla ajallaan riittävälle tasolle ja hakevat toistoja sekä pelaamisesta, että tekniikasta. Ei se peli mitään avaruustiedettä ole eikä taitokaan ole mitenkään mahdotonta hankkia. Pitäs vaan jaksaa harjoitella myös nuoruus, eikä pelkästään pikkulapsuusaika, kuten nyt tapahtuu.

Valmennushan voi olla sellaista, että kaikki mitä 7-vuotiaasta ylöspäin treeneissä tehdään liittyy itse pelaamiseen ja sitä se on jossakin päin maailmaa. Sen sijaan, että pistetään pojat pelaamaan pienpelejä joissa penskat vemmeltää ympäri kenttää vailla minkäänlaista ideaa, ensin voi treenata jollakin tavalla jotakin, sen jälkeen jotain muuta ja lopuksi pistää penskat pelaamaan tavalla jossa on elementtejä edellä harjoitellusta, penskat oppivat taktiikkaa vaikka eivät edes tiedä mitään oppineensa. Asioita voi tehdä monella eri tavalla ja kautta ihmiskunnan historian paras tapa asioiden tekemiseen on suunnitelmallinen tekeminen ja sen jälkeen tämän suunnitelman mukaan edetään pitkäjänteisesti toistaen samoja asioita joiden suorittaminen aste asteelta vaikeutuu. Toinen tapa taas on se perisuomalainen, että tehhään asioita ja vuosien päästä todetaan, ettei tästä vittu mittään tuu.

Taktiikka, pelikäsitys sun muut eivät ole mitään jumalaista tietoa joihin vain harvat ja valitut vihitään, vaan järkeen ja loogiseen ajatteluun pohjautuvalla valmentamisella, joka on pitkäjänteistä, pelaajat voidaan kasvattaa pelaajiksi joilla on pelikäsitystä. Jossakin päin maailmaa näin tehdään ja monesti on kuullut kun suomalaiset 16-17 -kesäiset pelaajat menevät tänne jonnekkin päin maailmaa, että suomipojat ovat yhtä taitavia ellei taitavampia kuin paikalliset vastaavat, mutta pelikäsitys heillä on niin heikko, että tuolta toiselta päin maailmaa tulevat pojat ovat parempi vaihtoehto kuin suomalaiset.

Mutta näin meillä Suomessa. Ei muuta kuin seurataan C-junnuista alaspäin joukkueita joita kannattaa seurata ja 10-vuoden päästä ihmetellään, että miksi näitä kannatti seurata.

[zekki]

Yksi keskeinen ongelma on se, että meillä aika yleisesti samat valmentajat seuraavat samaa ryhmää vuosikausia. Tällöin on ymmärrettävää, että opetustapa säilyy samanlaisena vaikka junnut eivät olisikaan enää 7 vaan 17 vuotiaita. Ongelma on siinä, että mitä 17 vuotias saa enää sellaisesta opetuksesta irti.

Sama jos soitonopetuksessa opettaja käskisi vain tekemään sormiharjoituksia ja soittamaan "ukkonoaa puhtaasti" 17 vuotiaalle vaikka tiedossa olisi soittoa ison orkesterin kanssa. Ainakin soittajien itseluottamus menisi pohjalukemiin  "lapsena" kohtelun vuoksi, etenkin kun tietäisivät, että muilla opetus on monipuolisempaa. Vanhempi voi aina sanoa kokemuksensa kautta että asiat ovat yksinkertaisia, mutta eivät nuoret voi sitä tajuta ilman omaa kokemusta. Yksinkertaisuuksia latelevat kuulostavat heistä yksinkertaisilta.

Realistista on toki olettaa, että muutos on näissä asioissa äärimmäisen hidasta, koska normaalisti valmentajien valmius uuteen on aika matala. Mennään sen mukaan mitä itse aikanaan opittiin ja tehtiin. Pidetään suomitasosta kynsin ja hampain kiinni.

[Superjunnukoutsi]

Käskekää niitä junnujanne muuttamaan niiden fifojen kuvakulma pystysuuntaiseksi.

Ainakaan 2010 World Cupissa ei tällaista mahdollisuutta ole.

Mutta sen verran tuli mieleen, että PES:issa voi ohjata pelaajat kahden miehen prässiin ja pallo pystytään potkaisemaan ruudulla näkyvälle alueelle tyhjään tilaan osoittimen avulla.

Yksi keskeinen ongelma on se, että meillä aika yleisesti samat valmentajat seuraavat samaa ryhmää vuosikausia. Tällöin on ymmärrettävää, että opetustapa säilyy samanlaisena vaikka junnut eivät olisikaan enää 7 vaan 17 vuotiaita. Ongelma on siinä, että mitä 17 vuotias saa enää sellaisesta opetuksesta irti.

Sama jos soitonopetuksessa opettaja käskisi vain tekemään sormiharjoituksia ja soittamaan "ukkonoaa puhtaasti" 17 vuotiaalle vaikka tiedossa olisi soittoa ison orkesterin kanssa. Ainakin soittajien itseluottamus menisi pohjalukemiin  "lapsena" kohtelun vuoksi, etenkin kun tietäisivät, että muilla opetus on monipuolisempaa. Vanhempi voi aina sanoa kokemuksensa kautta että asiat ovat yksinkertaisia, mutta eivät nuoret voi sitä tajuta ilman omaa kokemusta. Yksinkertaisuuksia latelevat kuulostavat heistä yksinkertaisilta.

Realistista on toki olettaa, että muutos on näissä asioissa äärimmäisen hidasta, koska normaalisti valmentajien valmius uuteen on aika matala. Mennään sen mukaan mitä itse aikanaan opittiin ja tehtiin. Pidetään suomitasosta kynsin ja hampain kiinni.

Toisaalta tuon voi tulkita niinkin, että valmentajan taidot loppuvat jossain 7 ja 17 ikävuoden välillä, jolta kantilta ajatellen uusi valmentaja latelemassa latteuksia ei auta asiaa mitenkään. Citius, altius, fortius lienee sopiva periaate toiminnalle.

[Mersault]

Yksi keskeinen ongelma on se, että meillä aika yleisesti samat valmentajat seuraavat samaa ryhmää vuosikausia. Tällöin on ymmärrettävää, että opetustapa säilyy samanlaisena vaikka junnut eivät olisikaan enää 7 vaan 17 vuotiaita. Ongelma on siinä, että mitä 17 vuotias saa enää sellaisesta opetuksesta irti.

Sama jos soitonopetuksessa opettaja käskisi vain tekemään sormiharjoituksia ja soittamaan "ukkonoaa puhtaasti" 17 vuotiaalle vaikka tiedossa olisi soittoa ison orkesterin kanssa. Ainakin soittajien itseluottamus menisi pohjalukemiin  "lapsena" kohtelun vuoksi, etenkin kun tietäisivät, että muilla opetus on monipuolisempaa. Vanhempi voi aina sanoa kokemuksensa kautta että asiat ovat yksinkertaisia, mutta eivät nuoret voi sitä tajuta ilman omaa kokemusta. Yksinkertaisuuksia latelevat kuulostavat heistä yksinkertaisilta.

Realistista on toki olettaa, että muutos on näissä asioissa äärimmäisen hidasta, koska normaalisti valmentajien valmius uuteen on aika matala. Mennään sen mukaan mitä itse aikanaan opittiin ja tehtiin. Pidetään suomitasosta kynsin ja hampain kiinni.

Niin isossa kuin pienessä orkesterissa soitettaessa nuotit ovat kaikille samat ja soittamisen perusteet on ennalta määritelty, joten nuorten valmentamisessa parempi vertailukohta on koululaitos. Suomalaisen peruskouluinstituution tarkoitus on kasvattaa lapsista kansalaisia jotka pärjäävät yhteiskunnassa. Opetus lähtee ihan alkeista ja vaikeustasoa nostetaan aste asteelta. Opetuksen eräs tärkeimmistä metodeista on toisto eli asioita toistetaan ja vähitellen vaikeutetaan eri luokkatasoilla ja näiden toistojen kautta oppilaat omalla tasollaan oppivat asioita. Toiset oppivat heti ja ääripäässä on oppilaat jotka eivät opi ikinä. Taustalla on myös se ajatus, että lapset kehittyvät eri tahtiin joten asia joka on vaikea 3 luokalla voi olla helpompi oppia 4 luokalla. Koko koululaitoksen perusta kuitenkin on siinä, että opetus on ennalta suunniteltua joka ikiselle luokka-asteelle ja se on pitkäjänteistä eli yhdeksän vuoden ahertamisen jälkeen, vaadittavat asiat on opetettu ja opittu. Tämä sanon teoriassa eli kaikki lapset tasapäistäen ja poikkeuksia lukuunottamatta. Toinen peruskoululaitoksen tarkoitus, jota ei suoraan opetussuunnitelmissa mainita, on kauniisti sanoen lasten ajattelumaailman ohjaaminen oikeaan suuntaan eli asioista on suotavaa ajatella tietyllä tavalla jotta pärjää mahdollisimman hyvin byrokratisessa yhteiskunnassa. Jokainen peruskoulun läpikäynyt on taatusti kuullut tarinoita siitä kuinka Pohjoismainen yhteiskuntamalli pitää huolta jäsenistään jne. eli opetuksen lisäksi suomalainen koulujärjestelmä kauniisti sanottuna opettaa lapset uskomaan suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän kaikkivoipaisuuteen. Vanhempana käsitys tästä voipi muuttua byrokratian kanssa painiessa, mutta utopisen yhteiskuntakäsityksen mukaan syy siihen ei ole yhteiskunnassa vaan sen jäsenissä.

Mutta miten tuo yllä ollut liittyy jalkapallovalmentamiseen. Joidenkin mielestä ei mitenkään, mutta allekirjoittaneen vajavaisesta pedagogisesta osaamisesta huolimatta olennaisesti. Niin jalkapallo kuin kaiken muunkin lasten valmentamisen pitää edetä aivan kuin suomalainen peruskoululaitos. Suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Siitä hetkestä kun lapsi astuu ohjattuun jalkapallovalmennusmaailmaan, hänen seuraavan yhdeksän vuoden jalkapallovalmennus pitäisi olla ennalta suunniteltua ja pitkäjänteistä. Tuon yhdeksän vuoden aikana maailma toki muuttuu ja suunnitelma tarvitsee hienosäätöä, mutta niin jalkapallovalmennuksessa kuin muussakin lasten valmennuksessa sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pallonhallintaan kasvattamisen sijaan siirrytään aluepuolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Nämä eivät tietenkään ole toisiaan täysin poissulkevia asioita, mutta aivan kuten yhteiskunta kasvattaa lapsia heidän tiedostamatta yhteiskunnan jäseniksi, samalla tavalla pallonhallintaan johtavan valmennuksen pitää kasvattaa lapsia tiedostamatta ymmärtämään pallonhallintajalkapallon filosofiaa. Joissakin Euroopan jalkapallovalmennussysteemissä näin tehdään, mutta Suomessa ajatus pelikäsityksen opettamisesta on mystifioitu ja tehty harvojen saavuttamaksi lähes jumallisesta lähteestä tulevaksi tiedoksi. Huipputasolla näin myös on, tuo jumaluus poislukien, johtuen ihmisten fyysistä ja psyykkisistä eroavaisuuksista, mutta muuten pelikäsitystä voi tiedostamatta opettaa samalla tavalla kuin sisäsyrjäsyöttöä.

[Superjunnukoutsi]

^ Tiedostamatta opettaminen tuntuu olevan kaksipiippuinen juttu. Toisaalla se omien oivallusten kautta johtaa tehokkaaseen oppimiseen ja toisaalla taas siihen, että toiset eivät ikinä alyä "juonta". Ensin pitäisi saada kokeilemaan opetettuja asioita, ennen kuin niistä voidaan tehdä oivalluksia.

Toisaalta vika saattaa olla myös harjoittelutavassa, jossa selkeä päämäärä puuttuu ja harjoitteissa, joilla ei lopulta ole pelin kanssa mitään tekemistä.

[hatsi]

Nyt tarttis vähän pointtereita maalivahtivalmennuksen spesialisteilta.

Mulla ei ole joukkueessa maalivahtia ja omaa kokemusta ei juurikaan ole myöskään maalivahdin valmentamisesta.
Kenttäpelaajien kanssa on touhuttu enemmänkin.

Nyt pitäisi koulia yhdestä pojasta tolppien väliin kaveri, ikäluokkaan D-13.
Tällä kaverilla on kyllä intoa, mutta urheilutaustaa on vain jonkin verran thainyrkkeilypuolelta.

Kauden alku alkaa olemaan pelottavan lähellä ja tavoitteena olisi että syyskauteen mennessä jäisi käsiin muutakin kuin suoraan kohti tulevia vetoja rangaistusalueen ulkopuolelta.

Mitä siis treenata ja kuinka? Omaa aikaani voin kyllä uhrata lukemattomia tunteja viikossa, joten harjoitusaktiivisuudesta homma ei jää kiinni...

- Avaukset käsin ja jaloin?
- Käsiin liimaaminen kohti tai lähes kohti tulevista helpoista palloista?
- Heittäytymiset ja kurotukset?

Kaikki kun pitää rakentaa ihan alusta ja mitään pohjaa ei ole, niin nyt olisi kuitenkin saatava pari palloa kiinni jo ekassa sarjamatsissa...
Ehdotuksia ja ajatuksia?

[Superjunnukoutsi]

Nyt tarttis vähän pointtereita maalivahtivalmennuksen spesialisteilta.

Mulla ei ole joukkueessa maalivahtia ja omaa kokemusta ei juurikaan ole myöskään maalivahdin valmentamisesta.
Kenttäpelaajien kanssa on touhuttu enemmänkin.

Nyt pitäisi koulia yhdestä pojasta tolppien väliin kaveri, ikäluokkaan D-13.
Tällä kaverilla on kyllä intoa, mutta urheilutaustaa on vain jonkin verran thainyrkkeilypuolelta.

Kauden alku alkaa olemaan pelottavan lähellä ja tavoitteena olisi että syyskauteen mennessä jäisi käsiin muutakin kuin suoraan kohti tulevia vetoja rangaistusalueen ulkopuolelta.

Mitä siis treenata ja kuinka? Omaa aikaani voin kyllä uhrata lukemattomia tunteja viikossa, joten harjoitusaktiivisuudesta homma ei jää kiinni...

- Avaukset käsin ja jaloin?
- Käsiin liimaaminen kohti tai lähes kohti tulevista helpoista palloista?
- Heittäytymiset ja kurotukset?

Kaikki kun pitää rakentaa ihan alusta ja mitään pohjaa ei ole, niin nyt olisi kuitenkin saatava pari palloa kiinni jo ekassa sarjamatsissa...
Ehdotuksia ja ajatuksia?

Spesialisti en ole, mutta ensiksi nämä positiiviset asiat: kaveri on tottunut reagoimaan nopeasti lähestyviin kohteisiin tolpillaan ja ottamaan iskuja käsillä vastaan.

Ensiksi varmaan helppoja koppeja pallotuntuman saamiseksi, sitten keskityksien koppaamista ja vetojen torjumista ihan vain lentoratojen oppimiseksi, hypyt jne sitten mukaan. Jalalla pelaamiset ja vastaan tulemiset tietysti, mutta jos torjujaa kaverista nopeasti haluat, niin näistä lähtisin itse liikkeelle.

Niin ja tuo kaverin jalkaisuus sitten vaikuttaa paljon siihen miten torjuu; thainyrkkeilyssä kun liike on sellaista töpöttelemistä, suurin osa painosta nojaa tukijalkaan ihan koko ajan. Voimakkaasti oikeajalkainen siis torjuu helpommin korkeat oikealle ja matalat vasemmalle, joten painopisteen eri jaloille siirtämistäkin olisi hyvä kesän aikana treenata.

E: ja tietysti nämä perusasiat: torjuntaan mennään kädet edellä ja torjuessa kädet W:ssä.

[Son of Shankly]

MV-valmennusta

Itse lähtisin liikkeelle heittäytymisen opettelemisesta ja torjunta-asennosta. Lyhyesti: Kädet pallon taakse (peukalot ja etusormet muodostavat tukevan kolmion) ja kevyt jousto käsillä aina haltuun otettaessa. Torjunta asentoja on yhtä paljon kuin maalivahteja, mutta hyvän torjunta-asennon saa yleensä kun tekee pienen (vajaan kengän mitan kokoisen) hypyn taaksepäin. Tällöin etukroppa käsineen jää odottamaan palloa ja paino on päkiöillä. Takapainoisesta asennosta ei saa kunnon syöksyä aikaiseksi. Tämä lähtöasento otetaan aina ennen jokaista laukausta (vrt. päkiöillä olo kentällä). Jussi Jääskeläinen tekee tämän erinomaisesti, jos jostain haluaa katsoa mallia.

Sitten heittäytymiseen. Alkuun pieniä heittäytymisiä maata pisin molemmille puolille. Tärkeää on, että kädet johdattaa kroppaa. Etupainoisesta asennosta pääsee helposti syöksymään maata viistäen ilman, että polvi tulee tielle. Kun syöksyliike on keinuva, (eli kroppa tulee käsien perässä sulavasti, EI töksähtäen,) voivat vedot olla hieman kovempia ja hieman kauemmas maalivahdista. Itse tein vastaavia harjoituksia koko mv-urani joka päivä osana alkulämpöä. Tarkoituksena on saada paljon vetoja ja heittäytymisiä molemmille puolille, jotta tatsi olisi kunnossa. Kun perusheittäytyminen alkaa olla hallussa, voi siirtyä vaativampiin treeneihin.

Keskityksien harjoittelun voi aloittaa heittämällä pallon ilmaan ja ottamalla sen kiinni korkealta kuin mahdollista. Ponnistukset molemmilla jaloilla. Tarkoitus on oppia hahmottamaan kuinka korkealta pallon voi ottaa kiinni. Ensin heitto suoraan edestä ylös päin ja myöhemmin eri kulmista ja eri korkuisia palloja. Voit heittää pallon maan kautta, jolloin kaveri oppii hahmottaamaan pompun vaikutuksen paremmin.

Avauksia treenaa siinä muun harjoituksen mukana. Itse opin hallitsemaan puolivolleyn, kun oli toinen mv kenelle tuli tehtyä edellä mainittuja vetoja.

Noilla itse lähtisin liikkeelle. Treenin iloa!

[zekki]

Niin isossa kuin pienessä orkesterissa soitettaessa nuotit ovat kaikille samat ja soittamisen perusteet on ennalta määritelty, joten nuorten valmentamisessa parempi vertailukohta on koululaitos. Suomalaisen peruskouluinstituution tarkoitus on kasvattaa lapsista kansalaisia jotka pärjäävät yhteiskunnassa. Opetus lähtee ihan alkeista ja vaikeustasoa nostetaan aste asteelta. Opetuksen eräs tärkeimmistä metodeista on toisto eli asioita toistetaan ja vähitellen vaikeutetaan eri luokkatasoilla ja näiden toistojen kautta oppilaat omalla tasollaan oppivat asioita. Toiset oppivat heti ja ääripäässä on oppilaat jotka eivät opi ikinä. Taustalla on myös se ajatus, että lapset kehittyvät eri tahtiin joten asia joka on vaikea 3 luokalla voi olla helpompi oppia 4 luokalla. Koko koululaitoksen perusta kuitenkin on siinä, että opetus on ennalta suunniteltua joka ikiselle luokka-asteelle ja se on pitkäjänteistä eli yhdeksän vuoden ahertamisen jälkeen, vaadittavat asiat on opetettu ja opittu. Tämä sanon teoriassa eli kaikki lapset tasapäistäen ja poikkeuksia lukuunottamatta. Toinen peruskoululaitoksen tarkoitus, jota ei suoraan opetussuunnitelmissa mainita, on kauniisti sanoen lasten ajattelumaailman ohjaaminen oikeaan suuntaan eli asioista on suotavaa ajatella tietyllä tavalla jotta pärjää mahdollisimman hyvin byrokratisessa yhteiskunnassa. Jokainen peruskoulun läpikäynyt on taatusti kuullut tarinoita siitä kuinka Pohjoismainen yhteiskuntamalli pitää huolta jäsenistään jne. eli opetuksen lisäksi suomalainen koulujärjestelmä kauniisti sanottuna opettaa lapset uskomaan suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän kaikkivoipaisuuteen. Vanhempana käsitys tästä voipi muuttua byrokratian kanssa painiessa, mutta utopisen yhteiskuntakäsityksen mukaan syy siihen ei ole yhteiskunnassa vaan sen jäsenissä.

Mutta miten tuo yllä ollut liittyy jalkapallovalmentamiseen. Joidenkin mielestä ei mitenkään, mutta allekirjoittaneen vajavaisesta pedagogisesta osaamisesta huolimatta olennaisesti. Niin jalkapallo kuin kaiken muunkin lasten valmentamisen pitää edetä aivan kuin suomalainen peruskoululaitos. Suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Siitä hetkestä kun lapsi astuu ohjattuun jalkapallovalmennusmaailmaan, hänen seuraavan yhdeksän vuoden jalkapallovalmennus pitäisi olla ennalta suunniteltua ja pitkäjänteistä. Tuon yhdeksän vuoden aikana maailma toki muuttuu ja suunnitelma tarvitsee hienosäätöä, mutta niin jalkapallovalmennuksessa kuin muussakin lasten valmennuksessa sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pallonhallintaan kasvattamisen sijaan siirrytään aluepuolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Nämä eivät tietenkään ole toisiaan täysin poissulkevia asioita, mutta aivan kuten yhteiskunta kasvattaa lapsia heidän tiedostamatta yhteiskunnan jäseniksi, samalla tavalla pallonhallintaan johtavan valmennuksen pitää kasvattaa lapsia tiedostamatta ymmärtämään pallonhallintajalkapallon filosofiaa. Joissakin Euroopan jalkapallovalmennussysteemissä näin tehdään, mutta Suomessa ajatus pelikäsityksen opettamisesta on mystifioitu ja tehty harvojen saavuttamaksi lähes jumallisesta lähteestä tulevaksi tiedoksi. Huipputasolla näin myös on, tuo jumaluus poislukien, johtuen ihmisten fyysistä ja psyykkisistä eroavaisuuksista, mutta muuten pelikäsitystä voi tiedostamatta opettaa samalla tavalla kuin sisäsyrjäsyöttöä.

Kyllä harrastefutiksen pitäisi olla yhtä hyvä koulu elämää varten kuin mikä tahansa oppiaine koulussakin. Niinhän se vain on, että kuten koulussakin niin myös futiksessa on aina muutamia ainettaan suurempia opettajia/valmentajia, jotka oikeasti vaikuttavat siihen minkälaisiksi nuoret kasvavat ja joita nuoret sitten vanhempina legendoina muistelevat.  Liitto voisi kaivaa näitä helmiä esiin palkitsemalla vaikka aina vuoden juniorivalmentajan (jos sitä ei jo tehdä!?). Toki systeemit on tärkeitä, mutta ihmisistä nekin koostuvat.

[BrDead]

Liitto voisi kaivaa näitä helmiä esiin palkitsemalla vaikka aina vuoden juniorivalmentajan (jos sitä ei jo tehdä!?). Toki systeemit on tärkeitä, mutta ihmisistä nekin koostuvat.

Liitto palkitsee näitä, kuten myös Palloliiton piirit. Sitä en sitten tiedä kuinka objektiivisia valintakriteerit ovat, kun useimmiten nämä menevät suoraan liiton silmäätekevien (aktiivisten liiton/piirien luottamushenkilöiden) ehdotusten mukaisesti.

Tässä listaus liiton vuoden 2012 palkituista:
http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288516006575.html

[hatsi]

Itse lähtisin liikkeelle heittäytymisen opettelemisesta ja torjunta-asennosta. Lyhyesti: Kädet pallon taakse (peukalot ja etusormet muodostavat tukevan kolmion) ja kevyt jousto käsillä aina haltuun otettaessa. Torjunta asentoja on yhtä paljon kuin maalivahteja, mutta hyvän torjunta-asennon saa yleensä kun tekee pienen (vajaan kengän mitan kokoisen) hypyn taaksepäin. Tällöin etukroppa käsineen jää odottamaan palloa ja paino on päkiöillä. Takapainoisesta asennosta ei saa kunnon syöksyä aikaiseksi. Tämä lähtöasento otetaan aina ennen jokaista laukausta (vrt. päkiöillä olo kentällä). Jussi Jääskeläinen tekee tämän erinomaisesti, jos jostain haluaa katsoa mallia.

Sitten heittäytymiseen. Alkuun pieniä heittäytymisiä maata pisin molemmille puolille. Tärkeää on, että kädet johdattaa kroppaa. Etupainoisesta asennosta pääsee helposti syöksymään maata viistäen ilman, että polvi tulee tielle. Kun syöksyliike on keinuva, (eli kroppa tulee käsien perässä sulavasti, EI töksähtäen,) voivat vedot olla hieman kovempia ja hieman kauemmas maalivahdista. Itse tein vastaavia harjoituksia koko mv-urani joka päivä osana alkulämpöä. Tarkoituksena on saada paljon vetoja ja heittäytymisiä molemmille puolille, jotta tatsi olisi kunnossa. Kun perusheittäytyminen alkaa olla hallussa, voi siirtyä vaativampiin treeneihin.

Keskityksien harjoittelun voi aloittaa heittämällä pallon ilmaan ja ottamalla sen kiinni korkealta kuin mahdollista. Ponnistukset molemmilla jaloilla. Tarkoitus on oppia hahmottamaan kuinka korkealta pallon voi ottaa kiinni. Ensin heitto suoraan edestä ylös päin ja myöhemmin eri kulmista ja eri korkuisia palloja. Voit heittää pallon maan kautta, jolloin kaveri oppii hahmottaamaan pompun vaikutuksen paremmin.

Avauksia treenaa siinä muun harjoituksen mukana. Itse opin hallitsemaan puolivolleyn, kun oli toinen mv kenelle tuli tehtyä edellä mainittuja vetoja.

Noilla itse lähtisin liikkeelle. Treenin iloa!

Lähdettiin noilla hullun maalivahdin opeilla liikkeelle.
Siis ihan vaan ensin polviltaan kurotukset ekoissa treeneissä, toisissa lähdöt jo tolpiltaan ja kolmansissa lähelle alas tuleviin palloihin pudottautumiset.... Ihan siis sillä ajatuksella, että uskaltaako poika ja kyllähän se uskaltaa... Näppeihin jääminen onkin sitten jo toinen juttu, mutta jos nyt alkuun saisi edes ykkösen torjutuksi ja puolustuksen hoitamaan siivouksen.
Himassa heitellään vaimon iloksi olkkarissa.
Kohtahan nuo lumet sulaa ja voi sitten siirtyä paremmin ulos... Nyt se mitä on voitu tehdä, on ollut sitä, että mennään tuntia ennen joukkuetreenejä treenipaikalle, tehdään se mitä ehditään, poika tekee omatoimisena sen aikaa kun itse treenaan kenttäpelaajia.
Lisäksi sitten, poika pääsi maalivahtikouluun (jota kerran viikossa) ja saa treenata vuotta nuorempien maalivahtivalmentajan opastuksessa heidän treeneissään.
Tästä puheen ollen... Jos hakee palloa läheltä alhaalta (eli siis pudottautuu, vai miksikä sitä sitten sanotaankin) niin voisin olettaa, että vaikka vasemmalta... Vasen jalka oikean edestä vaan, kädet kohti palloa ja antaa vaan rötkähtää... Olisi se nopein tapa löytää itsensä pallon eteen... Miksi siis kaadutaan kaarella tyyliin: polvi, lonkka, kylki järjestyksessä? (vertaa vaikkapa kärmeen iskua, niin kalkkaron snäppi on huomattavasti kobraa nopeampi)
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko tuossa tavassa tarkoituksena vähentää lonkkaan tulevaa impactia, vai onko se oikeasti myäs nopeampi ja / tai varmempi?

[Ricardo Leite]

Jos pallo tulee lähelle ja kovaa, niin eihän siinä ehdi tuota polvi-lonkka-diibadaabaa käydä läpi. Pyyhkäistään "omat jalat alta" ja kaadutaan kyljelleen. Maahan tullaan siinä järjestyksessä miten sattuu osumaan. Nykyisestä maalivahtivalmennuksesta mitään en tiedä, mutta noin se meille aikanaan opetettiin ja, kuten sanoit, se on huomattavasti nopeampi tapa päästä palloon kiinni käsin. Noin kuvainnollisesti vasen jalka siis potkaisee oikean jalan pois alta.

Joskus parikymmentä vuotta sitten tuota treenattiin ihan kirjaimellisestikin keventämällä oikeaa jalkaa ja potkaisemalla sitä vasemmalla, mutta en tiedä miten nykyään mennään.

[ohimo]

Miksi siis kaadutaan kaarella tyyliin: polvi, lonkka, kylki järjestyksessä? (vertaa vaikkapa kärmeen iskua, niin kalkkaron snäppi on huomattavasti kobraa nopeampi)
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko tuossa tavassa tarkoituksena vähentää lonkkaan tulevaa impactia, vai onko se oikeasti myäs nopeampi ja / tai varmempi?

Luulisin, että tuo on vain opetuksellinen väline, eli lapsia opetetaan menemään aluksi kyljelle noin. Siitten vaan suoraviivaisemmin, kun alku jännityksestä päästään. Tosin en oikeasti asiasta mitään tiedä, niin edellä mainittuun voi suhtautua varauksella.