Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
|
Vastaus #300 : 05.10.2009 klo 09:27:38 |
|
Yhden eron kurssikaveri joskus kertoi. Samoja termejä ei voi käyttää tyttöjen kanssa mitä poikien kanssa. Esimerkiksi perustermi: "Älä myy itseäs" puolustajalle 1vs1-tilanteessa ei kuulemma sovellu tyttöjalkapalloiluun. Ajattelin itse ottaa toisen joukkueen valmennukseen ensi kaudeksi. Miesten edustusjoukkuetta viimeisen vuoden valmentanut ja nyt ajattelin mennä myös oman pojan mukana -03 syntyneiden toimintaan mukaan. Joka tapauksessa jos poika aloittaa pelaamisen niin siellä kentän laidalla tulee oltua, joten miksei sitten samalla kentälläkin. Ja sen verran itseä myös tunnen, että en kauaa siellä kentän laidalla edes malta olla sitä puuhastelua katsomassa
|
|
|
|
Poku
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka, MadMax
|
|
Vastaus #301 : 05.10.2009 klo 10:15:19 |
|
Yhden eron kurssikaveri joskus kertoi. Samoja termejä ei voi käyttää tyttöjen kanssa mitä poikien kanssa. Esimerkiksi perustermi: "Älä myy itseäs" puolustajalle 1vs1-tilanteessa ei kuulemma sovellu tyttöjalkapalloiluun.
Totta itse tuli käytettyä kyseistä termiä c-tyttöjen pelis ja aiheuttihan se aikamoisen naurunremakan vaihtopenkillä ja itsellä kun tajusin asian ..mutta jättämällä "itseäs" sanan pois ja käyttämällä pelkkää "älä myy" soveltuu oikein hyvin
|
|
|
|
wilsonmiza
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Palloseura
|
|
Vastaus #302 : 06.10.2009 klo 00:01:05 |
|
Ei puhuta mistään superjunnun varsinaisesta valmentamisesta, mutta ilmeisesti kummipojan 5 veen kanssa käydyt futisväännöt on auttanut, kun oli sunnuntaina ollut ensi kertaa jossain nappuloiden reeneissä. Oli kuulemma tehnyt molemmat joukkueen maalit, kun olivat pelanneet, sekä juossut hyökkäämään, että puolustamaan. Kuulemma hänen piti hyökätä, mutta oli halunnut ehdottomasti puolustaakkin Täytyy käydä vielä kun kelejä riittää, niin potkimassa tämän kanssa, ja heti kun on aikaa, niin katsomassa niitä hänen reenejä. On poika todella innoissaan futiksesta
|
|
|
|
paveldo
Poissa
|
|
Vastaus #303 : 06.10.2009 klo 17:40:56 |
|
Ei puhuta mistään superjunnun varsinaisesta valmentamisesta, mutta ilmeisesti kummipojan 5 veen kanssa käydyt futisväännöt on auttanut, kun oli sunnuntaina ollut ensi kertaa jossain nappuloiden reeneissä. Oli kuulemma tehnyt molemmat joukkueen maalit, kun olivat pelanneet, sekä juossut hyökkäämään, että puolustamaan. Kuulemma hänen piti hyökätä, mutta oli halunnut ehdottomasti puolustaakkin Täytyy käydä vielä kun kelejä riittää, niin potkimassa tämän kanssa, ja heti kun on aikaa, niin katsomassa niitä hänen reenejä. On poika todella innoissaan futiksesta
Loistava tulevaisuus stiivigiimäisenä box-to-box-työmyyränä edessä. Itsellä päättyi kaksivuotinen urakka henkiseltä iältään noin 14-15-v nappuloiden koutsina pari viikkoa sitten. Eka kausi meni alkuinnostuksessa hyvin, toisella kaudella en enää jaksanut niin panostaa kun luulin taitavien pelureiden hoitavan voitot kotiin itsestään, menestystä ei tullut. Kuria en saanut pidettyä edes vähää alusta, ja nyt valmennushommat saa jäädä. Tämän kauden kohokohtana pidän viimeisessä pelissä tullutta voittomaalia, joka syntyi oikealle laitawingerilleni opettamani askelharhautuksen avustuksella.
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #304 : 07.10.2009 klo 07:44:57 |
|
[...]ilmeisesti kummipojan 5 veen kanssa käydyt futisväännöt on auttanut, kun oli sunnuntaina ollut ensi kertaa jossain nappuloiden reeneissä. Oli kuulemma tehnyt molemmat joukkueen maalit, kun olivat pelanneet, sekä juossut hyökkäämään, että puolustamaan. Kuulemma hänen piti hyökätä, mutta oli halunnut ehdottomasti puolustaakkin [...]
Tulee ihan mahtava mielikuva (nähty oikeestikin monta kertaa); taskuunmahtuvat nappulat pelaa ja valmentaja karjuu kentän laidalla: " Sanna! Sä olet puolustaja, älä jätä paikkaas! " Pekka, sä olet kärki, kärky vaan siellä ylhäällä!"... Jatka wilsonmiza vaan sitä futisvääntöä, jossa pelataan futista eikä seisoskella ja odotella omalla pelipaikalla. Sillä se kumipoika oppii pelaamaan. Ja vihjaise sille koutsille kanssa jotain.
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #305 : 07.10.2009 klo 08:25:13 |
|
Aika on nyt sitten käsillä, kun henkilökohtainen polte päästä valmentamaan on huipussaan.
Tärkein sulla on sitten jo hanskassa. Mikä on tyttöjen kohdalla suurin haaste (verrattuna esim. poikiin)? Suurin haaste on yhtä aikaa unohtaa ja muistaa että valmentaa tyttöjoukkuetta. Pitää unohtaa kaikki ajattelumallit joiden mukaan tyttöjen futis on sellaista ja tällaista verrattuna poikien futikseen: pitää valmentaa samalla tavoitetasolla, samoin periaattein kuin poikia. Pitää muistaa tyttöjen erilaisuus, kun kyseessä on joukkuekemia, perusteleminen, psykologia. Tyttöjä ei vaan komenneta, tyttöjen kanssa keskustellaan ja tehdään yhteistyötä - joskus helpommin ja joskus hankalammin. Onko tyttöjen valmentaminen "helpompaa"? Ei, mutta erilaista. Sellaisen havainnon/olettamuksen olen tehnyt, että tyttöjen kohdalla sosiaalinen puoli painottuu enemmän, eli tullaan näkemään kavereita. Tämän voisi sanoa niin, että tytöillä tavoitteet selkiävät myöhemmin kuin pojilla. Pelataan koska pelaaminen on kivaa - muista se valmennuksessa. Ja tätä voi käyttää hyväksikin, hyvä ryhmähenki estää drop-outteja. Mietteitä? 1. Onnea hommaan. 2. Pidä alusta saakka (pallonhallinnan ja perustaitojen lisäksi) opetuksen kärjessä 1v1-tilanteen (hyökkäys+puolustussuuntaan) opettelu ja se, että pelataan kontaktiin asti (= usein olka-olkaan juttuja). 3. Opeta peluuttamalla, älä (ainakaan paljoa) drilleillä. 4. Opeta/tue aktiivista peliä, vältä juttuja joissa vain ollaan mukana. 5. Älä usko ettei tytöt voisi laukoa kovaa: opeta potkutekniikka ja tee juttuja joissa lauotaan paljon. 6. Ja pidä aina huoltolaukussa (oikeanväristä) teippiä, hiuspantoja, nenäliinoja, compeedia, hiuslakkaa...
|
|
|
|
Cotelo
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, BET
|
|
Vastaus #306 : 07.10.2009 klo 10:37:31 |
|
Viimistä vuotta juniori-pelaajana mennään ja tämän jälkeen halu olisi jatkaa harrastefutiksessa sekä valmentajana. En ole koskaan valmentanut, mutta todella suuret halut sekä visiot minulta siihen hommaan löytyy. Olen pohtinut pitkään erilaisia valmennusharjotteita ja ottanut omasta kokemuksesta vaarin.
Tietääkö kukaan, kuinka vaikeaa on päästä valmentamaan 10-14 vuotiaita poikia heti alussa? Motivaatio ei riitä mitenkään nuorempaan sukupolveen. Mutta jos on pakko, niin sitten otan sen haasteen vastaan. Kuinka nopeaa on edetä tuolta nuoremmasta porukasta? Pitääkö odottaa pelaajien vanhenemista vai onko kyse organisaation suuruudesta?
|
|
|
|
Dirkki
Poissa
Suosikkijoukkue: PuiU
|
|
Vastaus #307 : 07.10.2009 klo 12:40:07 |
|
Pitää muistaa tyttöjen erilaisuus, kun kyseessä on joukkuekemia, perusteleminen, psykologia. Tyttöjä ei vaan komenneta, tyttöjen kanssa keskustellaan ja tehdään yhteistyötä - joskus helpommin ja joskus hankalammin.
Näinhän näen, että asian pitäisi olla kaikissa ikäluokissa sukupuolesta riippumatta. Eivät pelaajat opi asioita, jos niitä ei jaksa heille kunnolla perustella ja kertoa, kuinka tärkeä asia jokin harjoite on pelaajan kannalta, ja mitä hyötyä siitä käytännössä on. Itse vedin kesällä viikon ajan futiskoulua 9-12 vuotiaille junnuille. Huomasin selvästi, kuinka he kiinnostuivat harjoitteesta enemmän, kun kertoi mitä tässä harjoitellaan ja minkä takia. Usein annoin myös junnuille itse mahdollisuuden pohtia, mikä on paras tapa toimia eri tilanteissa. Sieltähän tulikin sitten ihan hyviä pointteja. Kohta itselläni alkaa omat vakituiset valmennushommat 11 vuotiaiden poikien parissa ja ajattelin kyllä ahkerasti keskustella heidän kanssaan kysyen mielipiteitä. En tiedä, kuinka asia on nuoremmissa ikäluokissa, kun siellähän mennään ennemmän leikin ehdoilla ja yritetään tätä kautta herättää kiinnostusta lajia kohtaan.
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #308 : 08.10.2009 klo 20:16:15 |
|
Toisesta ketjusta poimittua: Nimimerkki Lätkis postasi: " http://209.85.129.132/search?q=cache:kjWlINZQT9cJ:www2.palloliitto.fi/helsinki/Futissanomat/FS_304_16.pdf+juniorivalmennus+jalkapallo&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi– Suomalaisten tärkein tulevaisuuden haaste on kehittää systemaattisesti juniorien peliälyä. Heidäntulisi osata lukea peliä paremmin, ymmärtää, mitä kentällä on tapahtumassa" ----------------------------------------------------------------------------------------------------- Artikkelissa on useampi kohta, jotka eivät käy aivan suoralta kädeltä arkiajattelun kanssa yksiin. Tässä yksi niistä: ”Koska 7–8 -vuotiaat pojat ja tytöt ovat egoisteja, meidän ei pitäisi ikinä pyytää tai pakottaa lasta syöttämään palloa”, Wein sanoi. Syöttöjen pitäisi tulla kuvioihin luonnostaan, kun lapsi itse oivaltaa, että pelistä tulee syöttelyn myötä hauskempaa. --> jos meillä useimmat aloittavat futiksen jo 5-6 vuotiaina, vaatii tuo syöttämättömyyden sietäminen 8-vuotiaiden valmentajalta melkoista itsehillintää, vai mitä olette mieltä? Valmennat samoja junnuja jo kolmatta vuotta, etkä vieläkään saa huutaa, että syötä, syötä!!
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.10.2009 klo 20:25:51 kirjoittanut Noviisi »
|
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #309 : 08.10.2009 klo 20:28:57 |
|
Tietääkö kukaan, kuinka vaikeaa on päästä valmentamaan 10-14 vuotiaita poikia heti alussa? Oman kokemukseni mukaan ei ole sen vaikeampaa päästä 10-14 vuotiaiden valmentajaksi kuin 7-vuotiaiden. 7-vuotiaiden valmentaminen voi olla jopa haastavampaa, koska tuo ikäluokka tuo mukanaan aivan omat pedagogiset haasteet. Varsinkin, jos tyydyt aluksi olemaan kakkosvalmentaja, pitäisi päästä heti 10-14 vuotiaita koutsaamaan. Tässä voi tietysti olla seurakohtaisia erojakin.
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #310 : 08.10.2009 klo 21:33:56 |
|
Toisesta ketjusta poimittua: Nimimerkki Lätkis postasi: " http://209.85.129.132/search?q=cache:kjWlINZQT9cJ:www2.palloliitto.fi/helsinki/Futissanomat/FS_304_16.pdf+juniorivalmennus+jalkapallo&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi– Suomalaisten tärkein tulevaisuuden haaste on kehittää systemaattisesti juniorien peliälyä. Heidäntulisi osata lukea peliä paremmin, ymmärtää, mitä kentällä on tapahtumassa" ----------------------------------------------------------------------------------------------------- Artikkelissa on useampi kohta, jotka eivät käy aivan suoralta kädeltä arkiajattelun kanssa yksiin. Tässä yksi niistä: ”Koska 7–8 -vuotiaat pojat ja tytöt ovat egoisteja, meidän ei pitäisi ikinä pyytää tai pakottaa lasta syöttämään palloa”, Wein sanoi. Syöttöjen pitäisi tulla kuvioihin luonnostaan, kun lapsi itse oivaltaa, että pelistä tulee syöttelyn myötä hauskempaa. --> jos meillä useimmat aloittavat futiksen jo 5-6 vuotiaina, vaatii tuo syöttämättömyyden sietäminen 8-vuotiaiden valmentajalta melkoista itsehillintää, vai mitä olette mieltä? Valmennat samoja junnuja jo kolmatta vuotta, etkä vieläkään saa huutaa, että syötä, syötä!! Tässähän pelaajia voi johdatella pois syöttämättömyydestä sopivilla kysymyksillä kuten esim. jos pelaaja on kuljetuksen jälkeen aina menettänyt pallon. Ensimmäisenä voisi kysyä, että "Ville sinulla oli ekalla jaksolla monta kuljetusta. Muistatko mitä tapahtui niiden jälkeen? Jos pelaaja muistaa ja kertoo, että pallo meni vastustajalle, niin jatkokysymyksenä voisi kysyä, mitä sinä voisit tehdä eri tavalla että ensi kerralla pallo pysyy oman joukkueen hallussa? Vastauksinahan voi tulla, että harhauttaa paremmin, juosta nopeammin tai sitten tässä tapauksessa haettu syöttää kaverille. Periaatteessahan kaikki vastaukset ovat oikeita, sillä ensi kerralla jokainen vastattu asia voi tuottaa toivotun tuloksen. Pelaajille voi näin sopivilla kysymyksillä kertoa että muitakin vaihtoehtoja on kuin pelkkä pallon kuljettaminen.
|
|
|
|
Mr. Ferguson
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
|
Vastaus #311 : 09.10.2009 klo 19:52:06 |
|
Oman kokemukseni mukaan ei ole sen vaikeampaa päästä 10-14 vuotiaiden valmentajaksi kuin 7-vuotiaiden. 7-vuotiaiden valmentaminen voi olla jopa haastavampaa, koska tuo ikäluokka tuo mukanaan aivan omat pedagogiset haasteet. Varsinkin, jos tyydyt aluksi olemaan kakkosvalmentaja, pitäisi päästä heti 10-14 vuotiaita koutsaamaan. Tässä voi tietysti olla seurakohtaisia erojakin.
Ensin kannattaakin olla se kausi (tai parikin..)"kakkoskoutsina" ja opetella valmentamaan ennenkuin ryhtyy vetämään omaa ryhmää. Avoin mieli, kokeneemmilta oppiminen (tutorointi), opiskelu (pöllöliitto, seurat, kirjallisuus, dvd jne.) ja ennenkaikkea kipinä lajiin sekä halu opettaa lajia eli on vaikeaa (siis ei päästä mutta toteuttaa). Tsemiä
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #312 : 10.10.2009 klo 08:04:50 |
|
Tässähän pelaajia voi johdatella pois syöttämättömyydestä sopivilla kysymyksillä kuten esim. jos pelaaja on kuljetuksen jälkeen aina menettänyt pallon. Ensimmäisenä voisi kysyä, että "Ville sinulla oli ekalla jaksolla monta kuljetusta. Muistatko mitä tapahtui niiden jälkeen? Jos pelaaja muistaa ja kertoo, että pallo meni vastustajalle, niin jatkokysymyksenä voisi kysyä, mitä sinä voisit tehdä eri tavalla että ensi kerralla pallo pysyy oman joukkueen hallussa? Vastauksinahan voi tulla, että harhauttaa paremmin, juosta nopeammin tai sitten tässä tapauksessa haettu syöttää kaverille. Periaatteessahan kaikki vastaukset ovat oikeita, sillä ensi kerralla jokainen vastattu asia voi tuottaa toivotun tuloksen. Pelaajille voi näin sopivilla kysymyksillä kertoa että muitakin vaihtoehtoja on kuin pelkkä pallon kuljettaminen.
Kuulostaa erinomaiselta opetusmetodilta!
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #313 : 10.10.2009 klo 08:13:11 |
|
"In soccer all playing actions are made up of a complex combinations of perception skills, decision making and execution of technical skills. They all contribute to the success or ball loss. Coaching therefore has to focus on their improvement." - Horst Wein: Developing Game Intelligence in Soccer
Eli valmentajan tulisi pyrkiä jatkuvasti parantamaan pelaajien: 1) Havainnointikykyä (pelin lukeminen) 2) Päätöksentekoa (pelaaja itse osaa valita tilanteeseen sopivan ratkaisun nopeasti) 3) Valitun suoritteen teknistä toteuttamista (nopeampia, terävämpiä, sulavampia suoritteita selkärangasta)
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2009 klo 08:14:58 kirjoittanut Noviisi »
|
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #314 : 12.10.2009 klo 08:32:00 |
|
Perparim Hetemaj-ketjussa tuli puhetta siitä, että mies on teknisesti ja nopeudeltaan varmasti valmis A-maajoukkueen peleihin, mutta riittääkö peliäly. Peliälyn opettamisen pohtiminen tässä ketjussa saattaisi olla järkevää, kun puhutaan junnuvalmennuksesta.
Joku Perpa-ketjussa väitti, että taitavat ja vikkelät (usein ulkomaalaissyntyiset) junnut oppivat vääränlaista peliälyä, kun pystyvät kikkaamaan koko kentän läpi ja ratkaisemaan pelejä itse. Vastasin näin: Tämä voi ikävä kyllä pitää paikkansa monien kohdalla. Ketä silloin pitää syyttää? Junnuvalmentajia. Valmentajien tehtävä olisi ollut opettaa tuota pelikäsitystä ja peliälyä jo aivan pienestä lähtien. Tämän päivän valmentajaguru Horst Wein alleviivaa jatkuvasti, että:
a) peliälyn opettelu/opettaminen tulisi aloittaa mahdollisimman nuorena -->opettelu tapahtuu pienpeleissä, jotka on modifioitu niin, että ne vastaavat haastavuudeltaan kunkin ikäluokan taitoja ja valmiuksia (ettei joudu ratkomaan liian vaikeita ongelmia liian varhain)
b) valmentaja on ohjaaja, joka pyrkii tukemaan sitä, että pelaajat oppivat itsenäisesti valitsemaan oikeita suoritteita oikeaan aikaan oikeassa tilanteessa --> taitaa olla niin, että nykyäänkin usein törmää valmentajiin, jotka ovat koko ajan äänessä ja pyrkivät ohjaamaan esim. näitä pienpelejä itse --> seuraus on se, että pelaajat eivät opi älykkäiksi, vaan he yksinkertaisesti oppivat reagoimaan vain valmentajan käskyihin --> näin peliälyn kehittyminen jää minimaaliseksi
Joku viisaampi voi kertoa, onko Perpa kärsinyt näistä ongelmista junnu-uransa aikana. Junnuvalmentajalta on suuri virhe haluta vain voittoja hinnalla millä hyvänsä. Näin hän esim. antaa kiitosta joukkueen ylivoimaisen lahjakkaalle kuljettajalle, joka veivaa koko kentän yksin läpi ja tekee sen voittomaalin. Sen sijaan hänen tulisi jättää tuloksentavoittelu toisarvoiseksi ja pyrkiä kehittämään ensisijaisesti jokaista pelaajaa ja joukkueen peliä kokonaisuutena.
Kertokaapas omasta kokemuksesta kuinka nuo yllä olevat a) ja b) kohdat toteutuvat Suomen nykyisessä junnuvalmennuksessa? Itse muistan kentänlaidalla kiinnittäneeni ainakin b) kohdan ongelmiin huomiota.
|
|
|
|
Jaakob
Poissa
Suosikkijoukkue: S
|
|
Vastaus #315 : 13.10.2009 klo 07:19:47 |
|
Ja tänään ekaa kertaa junnuja valmentamaan. Kahdeksan vuotiaita taitavat olla, diagonaalijuoksut, aidat, kuntopiiri ja höntsä loppuun
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #316 : 13.10.2009 klo 09:24:28 |
|
Ja tänään ekaa kertaa junnuja valmentamaan. Kahdeksan vuotiaita taitavat olla, diagonaalijuoksut, aidat, kuntopiiri ja höntsä loppuun
.
|
|
|
|
Tukeem Abdullah Jafer
Poissa
|
|
Vastaus #317 : 13.10.2009 klo 10:37:07 |
|
Joku Perpa-ketjussa väitti, että taitavat ja vikkelät (usein ulkomaalaissyntyiset) junnut oppivat vääränlaista peliälyä, kun pystyvät kikkaamaan koko kentän läpi ja ratkaisemaan pelejä itse. Vastasin näin: Tämä voi ikävä kyllä pitää paikkansa monien kohdalla. Ketä silloin pitää syyttää? Junnuvalmentajia. Valmentajien tehtävä olisi ollut opettaa tuota pelikäsitystä ja peliälyä jo aivan pienestä lähtien. No nyt on kyse aika pitkälti siitä, minkä ikäisistä puhutaan. Jos alle 10-vuotias pelaaja kikkailee kentän läpi, ei siinä mitään ongelmaa ilmene. Silloin valmentajaa pitää kiittää hyvästä opetuksesta, sillä tärkeä asia – 1v1-tilanne on saatu kunniakkaasti opetettua. Ajanjaksolla, jolloin harjoitellaan harhautuksia, niihin tulee myös peleissä kannustaa. Peliälyn piiriinhän kuuluu myös tilanteeseen sopivan harhautuksen valinta, sen liikelaajuus ja suoritusnopeus. Harhauttaminen itsessään vaatii jo valtavasti pelikäsitystä. Tämän ymmärtämättömyys on yksi suomalaisen valmennuksen suurista ongelmista. Pelaajille osataan kyllä opettaa erilaisia harhautuksia, mutta niiden tilannekohtaista tarkoituksenmukaista valitsemista ei osata koutsata. Mikäli kyse on 11-vuotiaasta tai vanhemmasta pelaajasta, en tällöinkään väittäisi ongelman olevan peliälyssä. Junnuhan on peliälyltään erittäin kehittynyt, jos ymmärtää olla syöttämättä, kun kerran pystyy kuljettamaan itse koko kentän läpi. Ongelma on siinä, että haastetaso on väärä. Eli pelaajan tulisi pelata kovempitasoisessa joukkueessa tai omaa ikäluokkaansa vanhempien kanssa. Tämä sama ongelma piilee myös noissa mainitsemissasi a- ja b-kohdissa. Jos valmentaja opettaa peliälyä pienpelien avulla, huipputaitava pelaaja pystyy edelleen kuljettamaan itse palloa. Jos valmentaja ohjeistaa tästä huolimatta syöttämään, hän aiheuttaa pelaajan päänuppiin mentaalikaaoksen. Pelaajan useisiin toistoihin perustuvien havaintojen mukaan hän tekee aina maalin, kun hän lähtee harhauttelemaan. Valmentajan mukaan kuitenkin kannattaisi syöttää. Tietysti valmentaja voi kitkeä harhauttelua pois pienpeleistä määräämällä peliin esimerkiksi kolmen kosketuksen säännön tai säännön, jonka mukaan pelaajan on syötettävä aina harhautettuaan yhden vastustajan. Nämä säännöt hidastavat kuitenkin peliälyn kehittymistä, sillä valintamahdollisuus syötön ja harhautuksen väliltä poistuu. Lisäksi pelaaja saattaa olla yhä vain innokkaampi harhauttelemaan, kun kuljettelun estävät säännöt poistuvat. Avainasemassa tässä tilanteessa on joukkueen ja harjoitusryhmän löytäminen pelaajalle sopivalta haastetasolta sekä luonnollisuuden huomioiminen valmennuksessa (ei yritä tukahduttaa arvokasta rohkeutta haastaa).
|
|
|
|
piiparinen
Poissa
|
|
Vastaus #318 : 21.10.2009 klo 11:05:52 |
|
En ole tästä viestiketjusta asiaa paremmin etsinyt, mutta montako kertaa -98 syntyneiden tulisi ohjatusti viikossa treenata ja onko tarkoituksenmukaista että kaikki kerrat olisi ns. lajiharjoittelua? Me ollaan treenattu lähes ympäri vuoden 2 kertaa viikko+pelit ja turneet päälle ja ens kautta ajatellen tässä vaan mietitään että pitäiskö treenimäärää nostaa?
|
|
|
|
jiibzter
Poissa
|
|
Vastaus #319 : 21.10.2009 klo 11:09:49 |
|
Sanoisin että mielummin sen 3 kertaa kuten useimmat muut joukkueet. Tasapainottelua, nopeutta ja ketteryysharjoitteita voi tehdä vaikka 15min ennen harjoituksia lämmittelynä jotta se puoli ei unohdu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.10.2009 klo 11:11:44 kirjoittanut jiibzter »
|
|
|
|
|
MJ
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #320 : 21.10.2009 klo 19:19:06 |
|
Ensimmäiset treenit takana ja 01 superjunnujen kanssa mennään. Vielä ei ole joukkueita eritelty niin ryhmäkoko on ehdottomasti liian suuri, enkä päässyt täydellä teholla toteuttamaan omia juttuja. Kun ryhmäkoot pienenevät niin pääsen vihdoin kehittämään pelaajia todenteolla. Aloitin kuitenkin oikeiden tekniikoiden hiomisen jo nyt tai pitäisi kai sanoa aloitimme. Jengiä nimittäin valmentaa kolme foorumistia jatkossa.
|
|
|
|
jiibzter
Poissa
|
|
Vastaus #321 : 22.10.2009 klo 06:19:04 |
|
Ensimmäiset treenit takana ja 01 superjunnujen kanssa mennään. Vielä ei ole joukkueita eritelty niin ryhmäkoko on ehdottomasti liian suuri, enkä päässyt täydellä teholla toteuttamaan omia juttuja. Kun ryhmäkoot pienenevät niin pääsen vihdoin kehittämään pelaajia todenteolla. Aloitin kuitenkin oikeiden tekniikoiden hiomisen jo nyt tai pitäisi kai sanoa aloitimme. Jengiä nimittäin valmentaa kolme foorumistia jatkossa.
Nikit kehiin Onko teillä kuinka paljon pelaajia siellä ?
|
|
|
|
MJ
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #322 : 22.10.2009 klo 09:15:46 |
|
Nikit kehiin Onko teillä kuinka paljon pelaajia siellä ? Nyt oli käytönnössä vielä melkein kaksi joukkuellista niin taisi olla about 20-poikaa. Tulee kuitenkin olemaan ilmeisesti se n. 12 poikaa joten silloin pääsee vetämään n. 4-6 hengen ryhmille treenejä, sanomattakin selvää että tuollaisesta ryhmästä pystyy jo poimimaan suoritusten virheet pois ja pääsee tekemään sitä työtä miksi valmentaminen kiinnostaa. Muu valmennusporras koostuu nimimerkeistä: iron-mike2 ja masisoppa. Kaikki Falkenbergin nähneitä konkareita. Olikos jiibzterillä joku jengi, en jaksanut alkaa matlockata.
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #323 : 22.10.2009 klo 09:49:15 |
|
En ole tästä viestiketjusta asiaa paremmin etsinyt, mutta montako kertaa -98 syntyneiden tulisi ohjatusti viikossa treenata ja onko tarkoituksenmukaista että kaikki kerrat olisi ns. lajiharjoittelua? Me ollaan treenattu lähes ympäri vuoden 2 kertaa viikko+pelit ja turneet päälle ja ens kautta ajatellen tässä vaan mietitään että pitäiskö treenimäärää nostaa?
Moni joukkue treenaa D12-iässä kolme kertaa. Monessa sen ikäisten joukkueessa kuitenkin osa pelaajista on paikalla vain 1-2 kertaa viikossa, kun on muita harrastuksia tms. Jos "kaikki" on paikalla kaikki kerrat niin hyvä. Jos ei niin vaikka 2 x viikossa treenit kaikille, ja se kolmas kerta "taitoryhmän" nimikkeellä niille, jotka haluavat enemmän. Ja 2 treenit x 52 viikkoa (ympäri vuoden treenaus) on parempi kuin 3 treenit x 26 viikkoa (pelikaudella treenaus), joten siitä propsit. Minun mielestäni futistreenien pitää olla futistreenejä, eli suunnilleen kaikki harjoitteet (koordinaatio, nopeus, kestävyys jne. normaalien jalkapallojuttujen lisäksi) voi ja kannattaa tehdä pallon kanssa. Ihan OK on silti ottaa lämmöt vaikka askellustikkaita käyttäen tai juoksutyylitreeninä, tai satunnaisesti mennä vaikka jengin kanssa leffaan treenien sijasta joukkuehengen luomiseksi, mutta pääasiaa ei saisi unohtaa.
|
|
|
|
rossoneri
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Dawda
|
|
Vastaus #324 : 22.10.2009 klo 10:28:26 |
|
KäPan junnujako MJ treenaa? Itse myös 01 junnujen koutsina toisen forumistin kanssa. Olisi hauska joskus jutella junnukoutsaamisesta enemmänkin muiden kanssa. Itselläni ainakin olisi hirveästi puhuttavaa ja keskusteltavaa aiheesta, muttei oikeen forumin välityksellä kykene kunnon vuorovaikutukseen. Omaan jengiin tulee viikon päästä 4 poikaa lisää, jolloin ryhmämme on yhteensä noin 20 poikaa. Onneksi löytyy apuvalmentajaa sekä liikuntakoordinaattoria vielä avuksi ja tueksi. Parastahan tosiaan on se jos saa about 4 hengen ryhmiin jaettua joukkueen niin treenaamisesta tulee hirvittävän paljon laadukkaampaa. Eka iso turnaus muuten marraskuun lopulla tulossa.
|
|
|
|
|
|