masisoppa
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FCKU, FC PESU
|
|
Vastaus #325 : 22.10.2009 klo 10:38:57 |
|
KäPan junnujako MJ treenaa? Itse myös 01 junnujen koutsina toisen forumistin kanssa. Olisi hauska joskus jutella junnukoutsaamisesta enemmänkin muiden kanssa. Itselläni ainakin olisi hirveästi puhuttavaa ja keskusteltavaa aiheesta, muttei oikeen forumin välityksellä kykene kunnon vuorovaikutukseen. Omaan jengiin tulee viikon päästä 4 poikaa lisää, jolloin ryhmämme on yhteensä noin 20 poikaa. Onneksi löytyy apuvalmentajaa sekä liikuntakoordinaattoria vielä avuksi ja tueksi. Parastahan tosiaan on se jos saa about 4 hengen ryhmiin jaettua joukkueen niin treenaamisesta tulee hirvittävän paljon laadukkaampaa. Eka iso turnaus muuten marraskuun lopulla tulossa.
KäPan junnuja kyllä. Oli kyllä eilen välillä aikamoista sekamelskaa, kun ei tuntenut pelaajia nimeltä ja 8-vuotiailla pojilla saattaa välillä olla pienoisia keskittymisvaikeuksia.
|
|
|
|
jiibzter
Poissa
|
|
Vastaus #326 : 22.10.2009 klo 10:50:04 |
|
Muu valmennusporras koostuu nimimerkeistä: iron-mike2 ja masisoppa. Kaikki Falkenbergin nähneitä konkareita. Olikos jiibzterillä joku jengi, en jaksanut alkaa matlockata.
Toki, -99 ja -02/03 valmennan. Teidän setti kuullostaa hyvälle, pitääkin laittaa joukkue muistiin jotta voi seurata edesottamuksia ja vetäistä hihasta jos satutaan samalle paikalle joskus
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #327 : 22.10.2009 klo 11:19:32 |
|
KäPan junnujako MJ treenaa? Itse myös 01 junnujen koutsina toisen forumistin kanssa. Olisi hauska joskus jutella junnukoutsaamisesta enemmänkin muiden kanssa. Itselläni ainakin olisi hirveästi puhuttavaa ja keskusteltavaa aiheesta, muttei oikeen forumin välityksellä kykene kunnon vuorovaikutukseen. Omaan jengiin tulee viikon päästä 4 poikaa lisää, jolloin ryhmämme on yhteensä noin 20 poikaa. Onneksi löytyy apuvalmentajaa sekä liikuntakoordinaattoria vielä avuksi ja tueksi. Parastahan tosiaan on se jos saa about 4 hengen ryhmiin jaettua joukkueen niin treenaamisesta tulee hirvittävän paljon laadukkaampaa. Eka iso turnaus muuten marraskuun lopulla tulossa.
Mustavalkoisten ruorissa tosiaan ollaan. Challenge for the training match? Foorumin juniorivalmentajien meetingissä ehdottomasti mukana. Saataisiin varmaan ansiokkaat keskustelut aiheesta. Mitä tuohon liikuntakoordinaattorin rooliin muuten kuuluu?
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #328 : 22.10.2009 klo 11:23:43 |
|
Toki, -99 ja -02/03 valmennan. Teidän setti kuullostaa hyvälle, pitääkin laittaa joukkue muistiin jotta voi seurata edesottamuksia ja vetäistä hihasta jos satutaan samalle paikalle joskus Ikäluokassa on muuten kolme joukkuetta. Voin sitten myöhemmin laittaa privalla jotain tietoja kun hommat selkeytyvät. Tulipa muuten laadittua vanhemmille ja pelaajille viiden sivun materiaali valmennuksen tavoitteista ja toimintatavoista. Ehdottomasti saa tulla nykimään hihasta jos törmätään.
|
|
|
|
rossoneri
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Dawda
|
|
Vastaus #329 : 22.10.2009 klo 11:47:40 |
|
Mustavalkoisten ruorissa tosiaan ollaan. Challenge for the training match? Foorumin juniorivalmentajien meetingissä ehdottomasti mukana. Saataisiin varmaan ansiokkaat keskustelut aiheesta. Mitä tuohon liikuntakoordinaattorin rooliin muuten kuuluu?
No meidän jengihän osallistuu muuten tuohon KäPan ja PK-35:n talviliigaan, joka taitaa lauantaisin olla marraskuusta lähtien. Todellakin, etenkin kun samanikäisiä ('01) valmennetaan. En ihan tarkkaan roolia tunne, mutta ainakin pyörii mukana nuorimpien ikäluokkien treeneissä, opastaa valmentajia, järjestelee koulutuksia yms yms. Jokapaikan höylänä tuntuisi olevan, kun kaikessa mukana aina. Todella tärkeä rooli jokatapauksessa. Tulipa muuten laadittua vanhemmille ja pelaajille viiden sivun materiaali valmennuksen tavoitteista ja toimintatavoista.
Todella hieno idea! Näitä pelaajien ja valmentajien keskeisiä "pelisääntö"-kokouksiahan myös on ja varmasti talvella tulee tehtyä ensi vuotta ajatellen kunnon selvityksiä myös kaikille heille, kun alkaa piirisarja ekaa kertaa. Hienoahan muuten Klubilla on se, että seura järjestää erilaisia huippulaadukkaita koulutuksia (huippuammattilaisten vetäminä, joissa paikalla seuran parhaita/tärkeimpiä junioritaustahenkilöitä) sekä maksaa koulutukset jne. e. 7.11 alkaa tosiaan tuo Talviliiga.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #330 : 22.10.2009 klo 11:56:57 |
|
No meidän jengihän osallistuu muuten tuohon KäPan ja PK-35:n talviliigaan, joka taitaa lauantaisin olla marraskuusta lähtien. Todellakin, etenkin kun samanikäisiä ('01) valmennetaan. En ihan tarkkaan roolia tunne, mutta ainakin pyörii mukana nuorimpien ikäluokkien treeneissä, opastaa valmentajia, järjestelee koulutuksia yms yms. Jokapaikan höylänä tuntuisi olevan, kun kaikessa mukana aina. Todella tärkeä rooli jokatapauksessa.
Todella hieno idea! Näitä pelaajien ja valmentajien keskeisiä "pelisääntö"-kokouksiahan myös on ja varmasti talvella tulee tehtyä ensi vuotta ajatellen kunnon selvityksiä myös kaikille heille, kun alkaa piirisarja ekaa kertaa. Hienoahan muuten Klubilla on se, että seura järjestää erilaisia huippulaadukkaita koulutuksia (huippuammattilaisten vetäminä, joissa paikalla seuran parhaita/tärkeimpiä junioritaustahenkilöitä) sekä maksaa koulutukset jne.
e. 7.11 alkaa tosiaan tuo Talviliiga.
Kuulostaa hyvältä tuo pelaajakoordinaattorin toiminta. Aivan loistavaa että Klubi osaa hyödyntää seuran valtavaa potentiaalia näiden huippuammattilaisten ja muun asiantuntijaryhmien kautta. Kaikki pelaajia ja organisaatiota kehittävä toiminta on kuitenkin yhtä isoa plussaa. Täytynee vaikka pysyä privalla yhteyksissä kun homma rupeaa tästä todenteolla käynnistymään.
|
|
|
|
rossoneri
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Dawda
|
|
Vastaus #331 : 22.10.2009 klo 12:03:00 |
|
Kyllä
|
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #333 : 23.10.2009 klo 08:01:47 |
|
Ikäluokassa on muuten kolme joukkuetta. Voin sitten myöhemmin laittaa privalla jotain tietoja kun hommat selkeytyvät. Tulipa muuten laadittua vanhemmille ja pelaajille viiden sivun materiaali valmennuksen tavoitteista ja toimintatavoista. Ehdottomasti saa tulla nykimään hihasta jos törmätään. Olisi mielenkiintoista nähdä tuota materiaalia. On tärkeää että vanhemmille ja pojille/tytöille kerrotaan kaudestam travoitteista ja toimintatavoista, mutta se on todella tärkeää miten asian esittää. Varsinkin vanhemmat ovat todella kriittisiä jos et osaa esittää asiaasi huolellisesti. Itsekin tykkään esittää asiat huolellisesti, mutta silti aina tulee kitinää ja varsinkin niiltä jotka eivät sitten ole olleet paikalla näissä tilaisuuksissa. " "
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.10.2009 klo 08:04:20 kirjoittanut Yourworstnightmare »
|
|
|
|
|
Dirkki
Poissa
Suosikkijoukkue: PuiU
|
|
Vastaus #334 : 23.10.2009 klo 22:39:22 |
|
98-poikien valmmennus juuri päässyt käyntiin Ensimmäinen valmennuspestini, jos ei oteta mukaan viime kesän futiskoulua. Ja heti samantien vastuuvalmentajaksi Kaikilta kokeneemmilta otan innokaasti vinkkejä vastaan.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #335 : 25.10.2009 klo 18:03:11 |
|
Olisi mielenkiintoista nähdä tuota materiaalia. On tärkeää että vanhemmille ja pojille/tytöille kerrotaan kaudestam travoitteista ja toimintatavoista, mutta se on todella tärkeää miten asian esittää. Varsinkin vanhemmat ovat todella kriittisiä jos et osaa esittää asiaasi huolellisesti. Itsekin tykkään esittää asiat huolellisesti, mutta silti aina tulee kitinää ja varsinkin niiltä jotka eivät sitten ole olleet paikalla näissä tilaisuuksissa. " " Teksti on käytetty ns. ylempänä tarkistuksessa ja palaute oli hyvin positiivista. Nyt on sitten tietenkin tärkeintä ettei homma jää kirjoitusten ja puheiden tasolle, tosin homma lähti käyntiin hyvin joten en näe mitään syytä miksi näin ei tapahtuisi jatkossakin.
|
|
|
|
Noviisi
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Mesidz, Ilves, Huuhkajat, FC Barcelona
|
|
Vastaus #336 : 25.10.2009 klo 18:42:04 |
|
98-poikien valmmennus juuri päässyt käyntiin Ensimmäinen valmennuspestini, jos ei oteta mukaan viime kesän futiskoulua. Ja heti samantien vastuuvalmentajaksi Kaikilta kokeneemmilta otan innokaasti vinkkejä vastaan. Mukavaa, että täällä valmentaa muutkin samaa ikäluokkaa kuin itsekin. Aloittelen tosin selkeästi apuvalmentajana, jotta pääsee pikkuhiljaa mukaan kuvioihin. Täytyy vaihtaa jossain vaiheessa ikäluokkakohtaisia havaintoja. (Ainakin terävyyttä itse kaipaisin suorituksiin lisää. Tuppaavat helposti suorittamaan "dieselinä" harjoitteita ellei ole vieressä hoputtamassa. Tiedä sitten, mikä on tämän ikäisten kuntotaso, jotta jaksavatko enää esim. 45 min. jälkeen olla teräviä...?). Olikos vielä muita -98 ikäluokan valmentajia?
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #337 : 25.10.2009 klo 19:04:54 |
|
Mukavaa, että täällä valmentaa muutkin samaa ikäluokkaa kuin itsekin. Aloittelen tosin selkeästi apuvalmentajana, jotta pääsee pikkuhiljaa mukaan kuvioihin.
Täytyy vaihtaa jossain vaiheessa ikäluokkakohtaisia havaintoja. (Ainakin terävyyttä itse kaipaisin suorituksiin lisää. Tuppaavat helposti suorittamaan "dieselinä" harjoitteita ellei ole vieressä hoputtamassa. Tiedä sitten, mikä on tämän ikäisten kuntotaso, jotta jaksavatko enää esim. 45 min. jälkeen olla teräviä...?).
Omasta mielestäni treenien pituus voisi hyvin olla 2 tuntia sillä tuon ikäiset jaksavat touhuta pitkiä aikoja. Pelaajat toki tekevät asioita helposti dieselinä varsinkin silloin jos harjoite on hiukankin tylsä, liian helppo, liian vaikea tai yksitoikkoinen. Sen takia erilaiset kilpailut/leikit/pelit ovatkin parhaimmat harjoitusmetodit käytännössä kaikille junioreille, sillä kilpailu motivoi pelaajia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.10.2009 klo 19:09:32 kirjoittanut Lortto »
|
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #338 : 25.10.2009 klo 19:09:48 |
|
erilaiset kilpailut/leikit/pelit ovatkin parhaimmat harjoitusmetodit käytännössä kaikille junioreille, sillä kilpailu motivoi pelaajia.
Tässä kilpailuiden käytössä on vaan se ongelma, että junnujen suorituksen taso laskee, kun joutuu tehdä kiireellä. Pallokosketuksia tulee selkeästi vähemmän, kun mennään kiireellä. Olen kuitenkin kiertänyt tätä ongelmaa niin että kilpailulliset leikit eivät ole mitään viestiä/pujottelua vaan muunlaisia. Pujotteluja yms. suorittaessa vain kannustetaan ja valvotaan että homma tehdään riittävällä intensiteetillä. Muuten toki samaa mieltä, että kilpailut toimivat loistavana motivaattorina.
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #339 : 25.10.2009 klo 19:13:15 |
|
''
Tässä kilpailuiden käytössä on vaan se ongelma, että junnujen suorituksen taso laskee, kun joutuu tehdä kiireellä. Pallokosketuksia tulee selkeästi vähemmän, kun mennään kiireellä. Olen kuitenkin kiertänyt tätä ongelmaa niin että kilpailulliset leikit eivät ole mitään viestiä/pujottelua vaan muunlaisia. Pujotteluja yms. suorittaessa vain kannustetaan ja valvotaan että homma tehdään riittävällä intensiteetillä.
Miten pelaajat osaavat sitten tehdä oikeanlaiset suoritukset pelissä jos harjoituksissa eivät joudu ikinä tekemään asioita täyden paineen alaisina? Mielestäni tuossa tietyn teknisen taidon harjoitteessa kannattaa käyttää kolmen kohdan metodia: Ensin opetellaan tekninen suorite ilman painetta, toisena puolittaisella paineella ja kolmantena täyden paineen alaisena.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #340 : 25.10.2009 klo 19:17:11 |
|
Miten pelaajat osaavat sitten tehdä oikeanlaiset suoritukset pelissä jos harjoituksissa eivät joudu ikinä tekemään asioita täyden paineen alaisina? Mielestäni tuossa tietyn teknisen taidon harjoitteessa kannattaa käyttää kolmen kohdan metodia: Ensin opetellaan tekninen suorite ilman painetta, toisena puolittaisella paineella ja kolmantena täyden paineen alaisena.
Noh, itse peluutan hyvin paljon pienpelejä joissa tulee vauhdikasta pelinomaista kuljettamista, syöttelyä, pallotonta liikettä yms. Näissä pujotteluissa sun muissa tarkoitus on että junnut saavuttavat aina tietyn tason, jonka jälkeen voidaan sitten nostaa tempoa. En tykkää katsoa sellaista toimintaa jossa palloa kuljetaan esim. 10 metriä kolmella kosketuksella. Ja tämähän ei nyt sitten todellakaan ole mikään vastine Lortton kirjoituksille vaan ihan vaan oma tyylini toimia.
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #341 : 25.10.2009 klo 19:35:59 |
|
No itse asiassahan noinhan se melkein pitääkin mennä. Olen itsekin sitä mieltä, että teknisten suoritteiden harjoittelua tarvitaan jokaisessa harjoituksessa tietyn verran ennen kuin mennään taktisiin asioihin. Toki olen nostanut taktisten tilanteiden/pelien määrää harjoituksissani tässä parin vuoden aikana, mutta ihan pelkästään pelien kautta taitojen opetteluun en ole mennyt. Muutaman vuoden päästä mieli voi toki olla muuttunut, sillä valmentaminen koko ajan opiskelua ja opettelua. Tuli vain mieleen tuosta pujottelusta, että kuinka kauan valmentajilla kestää pujottelutreenin pituus? Yhdistättekö sitä esimerkiksi johonkin muuhun tekniseen/taktiseen harjoitteeseen, esim. keskitykseen/maalintekoon? Itse ainakin myöskin pelaajana pidän pelkkää tötsien kiertelyä helvetin tylsänä eikä edes oma mielenkiintoni, saati pikkujunnujen, riitä tekemään sitä kovinkaan monien minuuttien ajan vaikka harjoitteessa olisi eri variaatoita. Tämän takia ainakin itse yhdistän pujottelua mm. keskitys, laukaus ja 1vs1 harjoitteisiin.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #342 : 25.10.2009 klo 19:39:20 |
|
Tuli vain mieleen tuosta pujottelusta, että kuinka kauan valmentajilla kestää pujottelutreenin pituus? Yhdistättekö sitä esimerkiksi johonkin muuhun tekniseen/taktiseen harjoitteeseen, esim. keskitykseen/maalintekoon? Itse ainakin myöskin pelaajana pidän pelkkää tötsien kiertelyä helvetin tylsänä eikä edes oma mielenkiintoni, saati pikkujunnujen, riitä tekemään sitä kovinkaan monien minuuttien ajan vaikka harjoitteessa olisi eri variaatoita. Tämän takia ainakin itse yhdistän pujottelua mm. keskitys, laukaus ja 1vs1 harjoitteisiin.
Minulla on itselläni kaiketi sinun junnujasi kolme vuotta nuoremmat kaverit kehissä. Lähinnä on sen tähden tullut vaihdeltua noita pujottelun rakenteita ja seinäsyöttöä käytin lisäksi mukana. Toki myöhemmin varmasti hyvä idea yhdistää noita pujotteluja ja vastaavia keskityksiin ja laukauksiin, siihen vaan vaaditaan se tietty taitomäärä.
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #343 : 25.10.2009 klo 20:07:09 |
|
Itsellä siis joukkueen runkona 97:t mutta porukassa on muutama 96,98 ja 99 syntynyt pelaaja. Jos pujottelutreenejä tarvitaan niin hyvä harjoite myös sinun ikäisissä on esim. seuraavanlainen: x x x g ooo--> x x x x o o a l x x x o=pelaaja x=tötsä ooo=pelaajien lähtöpaikka Eli pelaaja kuljettaa ja pujottelee tötsien läpi jonka jälkeen 1vs1 tilanne. Puolustaja ei saa liikkua pois tötsien rajaamalta (neliö)alueelta jolloin hyökkääjälle annetaan tilanteessa etu koska pakin liikkumista on rajattu (sitä voidaan rajata myös mm. sillä että puolustaja saa liikkua alueella vain sivuittain) jolloin harhauttaminen on helpompaa. 1vs1 tilanteen jälkeen tulee maalintekotilanne. Tässä harjoitteessa voi myös pelaajien kiertopaikkoja kierrättää että hyökkääjästä mennään pakiks, puolustajasta maalivahdiksi ja maalivahdista hyökkääjäksi. Pikkujunnuista suurin osa haluaa olla maalivahteja niin tälläisessa organisaatiossa kaikki pääsevät käymään myös maalissa. Toivottavasti kuvasta saa edes jtn selvää
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #344 : 25.10.2009 klo 20:11:50 |
|
Itsellä siis joukkueen runkona 97:t mutta porukassa on muutama 96,98 ja 99 syntynyt pelaaja. Jos pujottelutreenejä tarvitaan niin hyvä harjoite myös sinun ikäisissä on esim. seuraavanlainen: x x x g ooo--> x x x x o o a l x x x o=pelaaja x=tötsä ooo=pelaajien lähtöpaikka Eli pelaaja kuljettaa ja pujottelee tötsien läpi jonka jälkeen 1vs1 tilanne. Puolustaja ei saa liikkua pois tötsien rajaamalta (neliö)alueelta jolloin hyökkääjälle annetaan tilanteessa etu koska pakin liikkumista on rajattu (sitä voidaan rajata myös mm. sillä että puolustaja saa liikkua alueella vain sivuittain) jolloin harhauttaminen on helpompaa. 1vs1 tilanteen jälkeen tulee maalintekotilanne. Tässä harjoitteessa voi myös pelaajien kiertopaikkoja kierrättää että hyökkääjästä mennään pakiks, puolustajasta maalivahdiksi ja maalivahdista hyökkääjäksi. Pikkujunnuista suurin osa haluaa olla maalivahteja niin tälläisessa organisaatiossa kaikki pääsevät käymään myös maalissa. Toivottavasti kuvasta saa edes jtn selvää Vähän samansuuntaisen vetotreenin vedinkin läpi tänään, täytyy ehdottomasti laittaa tämä harjoituspankkiin. Kundit pystyvät tuon kyllä suorittamaan kunnialla. Monellako pelaajalla olet vetänyt tätä, pyrin itse minimoimaan turhanpanttina seisoskelun niin onko näkökantaa siihen milloin alkaa olla liian hidas kierrätysvauhti?
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #345 : 25.10.2009 klo 20:36:46 |
|
Vähän samansuuntaisen vetotreenin vedinkin läpi tänään, täytyy ehdottomasti laittaa tämä harjoituspankkiin. Kundit pystyvät tuon kyllä suorittamaan kunnialla. Monellako pelaajalla olet vetänyt tätä, pyrin itse minimoimaan turhanpanttina seisoskelun niin onko näkökantaa siihen milloin alkaa olla liian hidas kierrätysvauhti?
No omassa porukassa on jo "erikoistuneet" maalivahdit joten mokkeja en kierrätä. Oon monesti tehnyt niin että yksi kaveri on tietyn ajan pakkina eli kierrätän kellon mukaan. Ja tuossa voi olla kaksi rataa/maali jos kierrättää esimerkiksi kellon eikä suoritteen mukaan. Toki maalinhan voi tehdä myös tötsistä jolloin tälläisia ratoja saa kentän/salin täyteen. Jonoissa korkeintaan 4 pelaaja riippuen toki tehdäänkö harjoite salissa vai ihan kunnon kentällä. Jos tuota harjoitetta käyttää niin esimerkiksi voisi tehdä niin, että alkujonossa 3 pelaajaa ja 1-2 pakkia odottaa vuoroaan kuten myös maalin tolpalla 1-2 pelaajaa odottaa vuoroaan. Tuohonhan voi lisätä maalivahdille pienen koordinaatioradan kun hän siirtyy maalilta hyökkääjäksi. Myös puolustajalle kannattaaa kehittää joku tehtävä hänen onnistuessaan riistossa. Esimerkiksi pakin tehtävä voi olla syöttää pallo riiston jälkeen valmentajalle tai johonkin voi rakentaa maalin johon pakki laukoo pallon riiston jälkeen. Kannattaa pyrkiä siihen, että käytännössä kaikissa 1vs1, 2vs1 jne tilanteissa pakin tehtävänä ei ole potkaista palloa mahdollisimman kauas vaan tehdä maali riiston jälkeen. Silloin tietää että kierrätys on liian hidasta kun jonossa pelaajat alkavat leikkiä/keskustelemaa/pelleilemään eivätkä seuraa milloin on heidän vuoronsa. Tämän pystyy välttämään käyttämällä mahdollisimman pieniä pelaajamääriä jonoissa.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #346 : 25.10.2009 klo 22:59:05 |
|
No omassa porukassa on jo "erikoistuneet" maalivahdit joten mokkeja en kierrätä. Oon monesti tehnyt niin että yksi kaveri on tietyn ajan pakkina eli kierrätän kellon mukaan. Ja tuossa voi olla kaksi rataa/maali jos kierrättää esimerkiksi kellon eikä suoritteen mukaan. Toki maalinhan voi tehdä myös tötsistä jolloin tälläisia ratoja saa kentän/salin täyteen. Jonoissa korkeintaan 4 pelaaja riippuen toki tehdäänkö harjoite salissa vai ihan kunnon kentällä.
Jos tuota harjoitetta käyttää niin esimerkiksi voisi tehdä niin, että alkujonossa 3 pelaajaa ja 1-2 pakkia odottaa vuoroaan kuten myös maalin tolpalla 1-2 pelaajaa odottaa vuoroaan. Tuohonhan voi lisätä maalivahdille pienen koordinaatioradan kun hän siirtyy maalilta hyökkääjäksi. Myös puolustajalle kannattaaa kehittää joku tehtävä hänen onnistuessaan riistossa. Esimerkiksi pakin tehtävä voi olla syöttää pallo riiston jälkeen valmentajalle tai johonkin voi rakentaa maalin johon pakki laukoo pallon riiston jälkeen. Kannattaa pyrkiä siihen, että käytännössä kaikissa 1vs1, 2vs1 jne tilanteissa pakin tehtävänä ei ole potkaista palloa mahdollisimman kauas vaan tehdä maali riiston jälkeen.
Silloin tietää että kierrätys on liian hidasta kun jonossa pelaajat alkavat leikkiä/keskustelemaa/pelleilemään eivätkä seuraa milloin on heidän vuoronsa. Tämän pystyy välttämään käyttämällä mahdollisimman pieniä pelaajamääriä jonoissa.
Kiitos, tarkasta treenin kuvauksesta. Aina mukava laajentaa omaa valikoimaa. Ja nuo pelaajamäärät jonoissa eivät onneksi tule olemaan huolenaihe, kun tähtään oikeastaan kaikessa pallokosketusten ja jonotusten minimointiin. Kyselin juuri lähinnä siksi, ettei mene turhaa treeniaikaa siihen että pelaajat on jaettu heikosti eri pisteisiin.
|
|
|
|
Dirkki
Poissa
Suosikkijoukkue: PuiU
|
|
Vastaus #347 : 26.10.2009 klo 20:36:31 |
|
Mukavaa, että täällä valmentaa muutkin samaa ikäluokkaa kuin itsekin. Aloittelen tosin selkeästi apuvalmentajana, jotta pääsee pikkuhiljaa mukaan kuvioihin.
Täytyy vaihtaa jossain vaiheessa ikäluokkakohtaisia havaintoja. (Ainakin terävyyttä itse kaipaisin suorituksiin lisää. Tuppaavat helposti suorittamaan "dieselinä" harjoitteita ellei ole vieressä hoputtamassa. Tiedä sitten, mikä on tämän ikäisten kuntotaso, jotta jaksavatko enää esim. 45 min. jälkeen olla teräviä...?).
Olikos vielä muita -98 ikäluokan valmentajia?
Itselläni oli myös tarkoitus toimia aluksi apuvalmentajana hakien kokemusta, mutta toisin kävi.. Eikä se hirveästi haittaa, sillä selvät suunnitelmat löytyy jo takataskusta mitä aletaan työstämään. Sopeutumistani helpottaa myös se, että osan jannuista tunnen jo ennestään futiskouluista. Parin tapahtuman kokemuksella voin jo sanoa, että jannujen kuntotaso on ihan ok. Jaksavat treenata tunnin ihan hyvin. Osa käy myös ennen meidän treenejä kykykoulussa (1h). Pelaajien taitotasossa sekä motorisissa taidoissa on sen sijaan todella paljon tekemistä. Juoksemisessa on kaikilla vielä paljon kehitettävää. Ajattelinkin ottaa aina 20 min ennen jokaisia treenejä askelluksia, hyppelyitä sun muita juttuja kehittämään motorisia taitoja. Löytyykö ideoita/kokemuksia, minkälaisia juttuja kannattaisi tehdä? Tai teettekö ylipäätään mitään?
|
|
|
|
Lortto
Poissa
|
|
Vastaus #348 : 26.10.2009 klo 23:46:43 |
|
Tuli vielä mieleen koska täällä on ihan pikkujunnujen koutseja niin käyttäkää aplodeja ja yläfemmoja hyväksi harjoituksissa. Hyvistä suoritteista yms. voi olla koko porukan aplodit paikallaan tietylle pelaajalle/koko porukalle ja esimerkiksi treenien jälkeen on hyvä vetää yläfemmat koko porukan kanssa.
Dirkille sanoisin, että jos teet askellusharjoituksia jätä tötsät pois jos mahdollista. Käytä mieluummin tikkaita/keppejä/liikuntasalitavaroita yms. missä pelaaja näkee selvän paikan mihin pitää astua. Tötsien kanssa askellusta tehtäessä ongelma on se, että askeltaminen menee vähän sinne päin koska pelaaja ei näe selvästi kohtaa mihin astua. Tämä siis ihan hahmottamisen ja hyödyn maksimoimisen kannalta katsottuna. Pyri kehittämään myös rytmiä, tasapainoa, nopeutta, suuntautumiskykyä, liikkuvuutta ja käsien ja jalkojen yhteistyötä (mm. juoksua eteenpäin mutta kädet pyörivät vastakkaisiin suuntiin). Liikkuvuusharjoitteetkaan eivät välttämättä ole venyttelyä vaan liikkuvuudella tarkoitetaan sitä kun lihas joutuu ääriasentoon. Riippuen käytössäsi olevista välineistä/tilasta esimerkiksi matalien aitojen ylitys askeltamalla lisää liikkuvuutta. Itse pidän myös polttopalloa hyvänä leikkinä liikkuvuuden lisäämiseksi.
|
|
|
|
mauritzio
Poissa
|
|
Vastaus #349 : 27.10.2009 klo 11:17:44 |
|
Mukavaa, että täällä valmentaa muutkin samaa ikäluokkaa kuin itsekin. Aloittelen tosin selkeästi apuvalmentajana, jotta pääsee pikkuhiljaa mukaan kuvioihin.
Täytyy vaihtaa jossain vaiheessa ikäluokkakohtaisia havaintoja. (Ainakin terävyyttä itse kaipaisin suorituksiin lisää. Tuppaavat helposti suorittamaan "dieselinä" harjoitteita ellei ole vieressä hoputtamassa. Tiedä sitten, mikä on tämän ikäisten kuntotaso, jotta jaksavatko enää esim. 45 min. jälkeen olla teräviä...?).
Olikos vielä muita -98 ikäluokan valmentajia?
Itselläni on myös p98 ikäluokka toistavuotta vastuulla. Onko muuten ketään menossa Eerikkilään b-kursille ensi kuussa?
|
|
|
|
|
|