Jykä
Poissa
|
|
Vastaus #900 : 12.05.2011 klo 19:19:17 |
|
Ja tasapainolautaa olen suositellut kotiin ostamaan. 8-vuotiasko tekee omatoimisesti tasapainolaudalla kotona treeniä? kyllä se tasapaino pitäisi ideaalitilanteessa kehittyä monipuolisen liikkunnan avulla
|
|
|
|
Sope
Poissa
Suosikkijoukkue: KemPa
|
|
Vastaus #901 : 12.05.2011 klo 19:57:31 |
|
Nukutun yön jälkeen olen päättänyt jatkaa ainakin ensiviikon johtokunnan tilaisuuteen asti. Kuten apuvalmentajani totesi, jäisi tästä herkästi vanhemmille kuva, että hylkään joukkueen jostain päähänpistosta. Kerron seuraavissa treeneissä vanhemmille poikien pelatessa omasta periaatteestani peluutuksen suhteen ja treenitavoitteista. Annan sen vaihtoehdon, että ottakaa tai jättäkää.
Tasoryhmiä en lähde purkamaan, mutta ajattelin pyytää paria vasta mukaan tullutta pelaamaan alempaan joukkueeseen, koska he vaikuttavat ihan pelimiehiltä. Heidät on vain periaatteesta jätetty pois vielä peleistä (pitää harrastaa jonkin aikaa ennen kuin voi ilmoittautua peleihin). Näiden liäksi kutsun aluksi heikompien peleihin aina pari edistyneempää tasoittamaan peliä. Heitä voi sitten aina pitää vaihdossa, ja antaa heikompien ottaa itse vastuuta, kun peli rauhoittuu.
Kumman vaikeaa tämä lopettaminen. Veri vetää kentälle valmentamaan, mutta saa taas nähdä muuttuuko mieli, kun näkee nuo jojot.
|
|
|
|
Kaihlamo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
|
Vastaus #902 : 12.05.2011 klo 20:14:27 |
|
Tasoryhmiä en lähde purkamaan, mutta ajattelin pyytää paria vasta mukaan tullutta pelaamaan alempaan joukkueeseen, koska he vaikuttavat ihan pelimiehiltä. Heidät on vain periaatteesta jätetty pois vielä peleistä (pitää harrastaa jonkin aikaa ennen kuin voi ilmoittautua peleihin).
Kai näille nyt jotain pelejä olet järjestänyt? Vai meinaatko, että eivät oikesti ole pelanneet ollenkaan?
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #903 : 12.05.2011 klo 20:36:07 |
|
Heidät on vain periaatteesta jätetty pois vielä peleistä (pitää harrastaa jonkin aikaa ennen kuin voi ilmoittautua peleihin).
Ethän ole tosissasi?
|
|
|
|
Sope
Poissa
Suosikkijoukkue: KemPa
|
|
Vastaus #904 : 12.05.2011 klo 21:33:23 |
|
Ethän ole tosissasi?
Tarkoitan sellaisia pelaajia, jotka koskevat ensimmäistä kertaa palloon maanantaina ja keskiviikkona on turnaus. Meillä on kuukauden kokeiluaika, jonka saa harrastaa ilmaiseksi ja katsoa sopiiko harrastus. On vähän hullua hommata pelikamat jollekin heti, joka kuitenkin saattaa lopettaa.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #905 : 13.05.2011 klo 21:29:20 |
|
Tarkoitan sellaisia pelaajia, jotka koskevat ensimmäistä kertaa palloon maanantaina ja keskiviikkona on turnaus. Meillä on kuukauden kokeiluaika, jonka saa harrastaa ilmaiseksi ja katsoa sopiiko harrastus. On vähän hullua hommata pelikamat jollekin heti, joka kuitenkin saattaa lopettaa.
No on toi nyt silti...en tiedä, millaisella ammattilaistasolla toimit, mutta ainakin meillä on nyt pidetty hyvänä käytäntöä, että lapsi saa vetää yhdet treenit laina(=seuran) pallolla ja jos jatkaa, niin vanhempansa ilmoittavat siitä, jolloin seuraavassa tapaamisessa on sitten pussillinen varusteita ja pelinumero. Jos peli sattuu tähän saumaan, niin kamat päälle ja peliaikaakin tulee, joskaan ei ehkä kaikkia sekuntteja. Vastuu kasvattaa, ei empiminen, ja sillä, miten lapsi pelissä alussa pelkää ja mogaa, ei ole mitään merkitystä, koska noin minuutissa (jos henki on hyvä) hän adaptoituu jengiin ja alkaa tehdä omia ratkaisujaan. Sen jälkeen sitten alkaakin pitkä sarka. ------------------------- Yksi uusi iso ongelma muuten taitaa olla tuttavieni kokemuksien pohjalta se, että "lahjakkaimmat" alkavat olla dropoutteja. He eivät kestä joukkuetreeni- yms muuta painetta, koska haluavat hoitaa hommat kunnolla. Näin sitten hommia jatkavat ne, jotka eivät oikeastaan paljoa maindaa niin mistään. Meidän pikkulapsiin on ensi viikolla tulossa kokeileen aputreenausta just tällainen dropout, joka on äitinsä mielestä viittä vaille ongelma. Musta kundi vaikutti hirmu hyvältä ja tässäkin vastuu saattaa olla kova juttu.
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #906 : 13.05.2011 klo 23:20:54 |
|
8-vuotiasko tekee omatoimisesti tasapainolaudalla kotona treeniä? kyllä se tasapaino pitäisi ideaalitilanteessa kehittyä monipuolisen liikkunnan avulla Samaa mieltä, että pitäisi monipuolisen liikunnan avulla kehittää tasapainoa. Tämä on kuitenkin vain ideaalitilanne ja todellisuus on usein jotain ihan muuta. Vaikka tasapainolauta ei kaikkien kohdilla olisikaan käytössä, on muutamakin jo lähtötilannetta parempi saldo.
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #907 : 14.05.2011 klo 10:16:11 |
|
Meillä on kuukauden kokeiluaika, jonka saa harrastaa ilmaiseksi ja katsoa sopiiko harrastus. meillä on nyt pidetty hyvänä käytäntöä, että lapsi saa vetää yhdet treenit laina(=seuran) pallolla ja jos jatkaa, niin vanhempansa ilmoittavat siitä, jolloin seuraavassa tapaamisessa on sitten pussillinen varusteita ja pelinumero. Jos peli sattuu tähän saumaan, niin kamat päälle ja peliaikaakin tulee, joskaan ei ehkä kaikkia sekuntteja. Tuo kuukauden ilmainen kokeiluaika (muistaakseni Leikkimaailmaikäisissä) oli ennen kirjattu KP-systeemissä, mutta ilmeisesti tipahti pois 2011, kiitos vaan Vektor tästäkin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lisenssi ja vakuutus pitää olla hoidossa siinä ekassa matsissa. Kuukauden koeaika (treenit muttei matseja) kyllä kannattaa - pikkumuksut on niin ailahtelevia.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #908 : 14.05.2011 klo 17:03:43 |
|
Kuukauden koeaika (treenit muttei matseja) kyllä kannattaa - pikkumuksut on niin ailahtelevia.
Niin, kun muksut eivät pääsekään kuukauteen pelaamaan, vaikka muut niin tekevät, he lopettavat. Niinpä niistäkin päästiin. Miten te muuten selitätte sille pikkumuksulle, että se ei saa pelata?
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #909 : 14.05.2011 klo 19:35:03 |
|
Niin, kun muksut eivät pääsekään kuukauteen pelaamaan, vaikka muut niin tekevät, he lopettavat. Niinpä niistäkin päästiin.
Miten te muuten selitätte sille pikkumuksulle, että se ei saa pelata?
Entä miten sä selität niille muille muksuille, että miks toi just maanantaina mukaan tullut saa pelata heti yhden treenin jälkeen yhtä paljon kuin minä? Itse on tuon Sopen toiminnan kannalla. Ei mitään kuukautta ilman pelejä, mutt ei sentään heti yhden treenin jälkeen mukaan peliin...
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #910 : 14.05.2011 klo 20:54:16 |
|
Entä miten sä selität niille muille muksuille, että miks toi just maanantaina mukaan tullut saa pelata heti yhden treenin jälkeen yhtä paljon kuin minä?
Itse on tuon Sopen toiminnan kannalla. Ei mitään kuukautta ilman pelejä, mutt ei sentään heti yhden treenin jälkeen mukaan peliin...
(1) Miksi pitää mittailla sekunttikellolla? (2) Se, että kaikki pelaavat, on kaikkien normaalisti kasvatettujen mielestä OK. Siinä ei ole kenenkään mielestä mitään selittämistä, josset sä itse tee siitä tilannetta, jota joutuu selittämään. Jos sä siihen joudut, olet jo ulkona koko tilanteesta. Edelleen esmes sulle kysymys: miten sä selität sille lapselle, joka on tullut luultavasti luokka- tai tarhakavereiden innostamana pelaamaan, ettei se saakaan pelata kuten kaverinsa, vaan se joutuu todistamaan innokkuuttansa kuukauden ja vasta sen jälkeen saatetaan uskoa, että tenava on ehkä tosissaan? Koittakaa nyt käsittää, että kyse on lapsista eikä mistään wannabeammattilaisista. Raha ei oo tässä olennainen vaan se, mitä lapsi haluaa tehdä ja tekee.
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
|
Vastaus #911 : 14.05.2011 klo 21:11:58 |
|
Niin, kun muksut eivät pääsekään kuukauteen pelaamaan, vaikka muut niin tekevät, he lopettavat. Niinpä niistäkin päästiin.
Miten te muuten selitätte sille pikkumuksulle, että se ei saa pelata?
Kannattaako sellaista pikkumuksua joka on pelannut viikon pistää pelaamaan sellaisten kanssa jotka ovat pelanneet esimerkiksi muutaman vuoden? Vaikka en ole mitään musiikimiehiä, en usko, että esimerkiksi jonkinlaisissa orkestereissa sellaisia jotka ovat harrastaneet patarummunsoittoa viikon laitetaan paukuttelemaan rumpua orkesteriin joka on soittanut kolme vuotta. Maalaisjärjellä järkevämpää olisi laittaa kaveri soittamaan tai pelaamaan oman tasoistensa kanssa. En usko, että pikkumuksua motivoi pelailla jalkapalloa porukassa jossa huomaa olevansa selvästi huonompi kuin muut. Järkevämpää olisi pistää kaveri porukkaan jossa tulee onnistumisia, oli sitten luonnonlahjakkuus tai luonnonlahjattomuus.
|
|
|
|
ohimo
Poissa
|
|
Vastaus #912 : 15.05.2011 klo 09:37:58 |
|
Itse olen kutsunut uudet pelaajat mahdollisimman aikaisin peleihin, mutta olen kyllä sanonut, että ekassa pelissä ei ehkä pääse aivan niin paljon pelaamaan kuin sitten myöhemmin. Paikaksi jokin hyökkäysalueen tontti ja parhaat voimat puolustukseen, ettei tule mokaa jonka tappaisi innon. Kyllä kaikki palloa pelanneet tietävät, että sitten vasta tuntee kuuluvansa joukkueeseen, kun on voittanut tai hävinnyt joukkueen mukana.
|
|
|
|
Jortsukka
Poissa
|
|
Vastaus #913 : 15.05.2011 klo 09:46:36 |
|
Mielestäni kysyä pitää, miksi sinne mukaan ei pääsisi se uusi kaveri? Jos kaveri on muita kauheasti jäljessä, niin silloinhan joukkuevalinta/jako on tehty väärin ja kaveri on väärässä porukassa. Sen sijaan jos kaveri on oikeaan ryhmään tullut, niin vaikka olisikin uusi ja ei osaisi sitä kaikkea mitä muut, niin pelithän ovat näillä tasoilla harjoituksen jatkumoa/erilaista harjoittelua. Sitten taas jos kyse on jostain lisenssiasioista tms. niin se onkin eri juttu.
Mutta siis niillä oletuksilla että puhutaan jostain alle 10-vuotiaasta pojista ja on ns. oikeassa porukassa, niin en ymmärrä miksei kentälle pääsisi. Kuitenkin se pelaaminen on se poikien "ykkösjuttu" ja sieltä varmasti saadaan uutta intoa harjoitteluunkin.
|
|
|
|
der bomber
Poissa
Suosikkijoukkue: König Mölders, ylijumala Rafinha
|
|
Vastaus #914 : 15.05.2011 klo 11:35:36 |
|
Meidän joukkueessa on ollut se käytäntö, että kun tulee uusia (yleensä tulee pienissä ryppäissä) niin heille järjestetään joko harjoitusmatsi, tai sitten osallistutaan aloittelevien peli-iltoihin, jolloin nämä uudet sankarit pääsevät höntsäämään muiden aloittelijoiden kanssa. Ainakin tytöissä olen huomannut että uudet tytöt eivät monesti edes halua kovin nopeasti pelaamaan kun pelkääväät olevansa kovastikin huonompia kuin jo pidempään harrastaneet. Sitten kun kertoo että pääsee pelaamaan muita vain vähän aikaa pelanneita vastaan niin innostustakin löytyy ihan erilailla
|
|
|
|
Aurajokivarren ylpeys
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
|
Vastaus #915 : 15.05.2011 klo 16:08:28 |
|
Pistetään tähän väliin yksi kysymys ihan eri aiheesta kuin nyt keskustellaan. Elikä nyt on pikku hiljaa alkamassa valmennusura ja valmennettavaksi on tulossa E junioreita tai sitten siitä nuorempia. Mitä mieltä olette tuosta Tanokesta? Onko se hyvä vai huono tai mitä hyvää ja huonoa?
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #916 : 16.05.2011 klo 08:47:37 |
|
Koittakaa nyt käsittää, että kyse on lapsista eikä mistään wannabeammattilaisista. Raha ei oo tässä olennainen vaan se, mitä lapsi haluaa tehdä ja tekee.
Selvennys, mun juttu^ koskee junnuikäisiä eikä nappuloita: Ei tässä ole kyse siitä, että lapsen pitäisi todistaa sidonnaisuutta, vaan siitä että lapsi saa mahdollisuuden kokeilla futista - ilman että ekasta kerrasta lähtien vanhempien pitäisi maksaa lisenssi, vakuutus, kausimaksu ja varustepaketti yms. Ja kyllä se vaan monelle vanhemmalle on olennaista. Tuo koeaika on aina lapsen eduksi, ja saa sen jättää käyttämättäkin jos haluaa. En tiedä että olisi ollut ongelmia ettei lapsi "pääse" matsiin - ehkä meillä niille ei anneta niin isoa painoarvoa, tai opettaminen pienpelien kautta täyttää jo aloittelevan lapsen pelitarvetta...
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #917 : 16.05.2011 klo 08:52:05 |
|
Edelleen esmes sulle kysymys: miten sä selität sille lapselle, joka on tullut luultavasti luokka- tai tarhakavereiden innostamana pelaamaan, ettei se saakaan pelata kuten kaverinsa, vaan se joutuu todistamaan innokkuuttansa kuukauden ja vasta sen jälkeen saatetaan uskoa, että tenava on ehkä tosissaan?
Koittakaa nyt käsittää, että kyse on lapsista eikä mistään wannabeammattilaisista. Raha ei oo tässä olennainen vaan se, mitä lapsi haluaa tehdä ja tekee.
Edelleen, itse puhun päivistä enkä kuukaudesta. Tässäkin tapauksessa kai puhuttiin muutamasta päivästä ennen pelejä. En missään tapauksessa mitään kuukautta pitäis sivussa peleistä, mutta jos lapsi on tullut maanantaina ekaa kertaa toimintaan mukaan, niin ei mun mielestä ole hyvä jos jo keskiviikkona on peleissä pelaamassa.
|
|
|
|
Kaihlamo
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
|
Vastaus #918 : 16.05.2011 klo 13:14:37 |
|
mutta jos lapsi on tullut maanantaina ekaa kertaa toimintaan mukaan, niin ei mun mielestä ole hyvä jos jo keskiviikkona on peleissä pelaamassa.
Jos puhutaan nappuloista niin en näe sitä mitä pahaa tässä on, edellyttäen että pelin taso on edes lähellä lapsen omaa tasoa. En tiedä että olisi ollut ongelmia ettei lapsi "pääse" matsiin - ehkä meillä niille ei anneta niin isoa painoarvoa, tai opettaminen pienpelien kautta täyttää jo aloittelevan lapsen pelitarvetta... Junioreissa ehkä näin, mutta nappuloissa se on ihan sama vaikka se olisi maailman hienoin pienpeli niin ei se ole niiden mielestä oikeaa pelaamista. Jatkuvasti kuulee kyselyjä: "koska pelataan?", vaikka oltaisiin vedetty viimeisen tunnin verran pelkkiä pienpelejä. Pelaaminen peleissä on ylipäätään muutenkin se juttu mitä varten treenataan, joten muutenkin vähän vieroksun ajatusta, että otteluille ei anneta niin isoa painoarvoa. Meillä ainakin kaikki pääsevät pelaamaan ensimmäisestä päivästä lähtien, kunhan on vaan vakuutus kunnossa (käytännössä ei pääse edes treeneihin jollei se ole kunnossa - kun mitään koeaikaa ei enää ole mahdollista edes vakuutuksen osalta antaa) ja virallisten pelien osalta vakuutuksen lisäksi lisenssi. Pelipaitana voi toimia vaikka liivi sen ajan kun on varmaa, että lapsi tulee jatkamaan harrastustaan meidän joukkueessa.
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
|
Vastaus #919 : 16.05.2011 klo 14:06:59 |
|
Seuraavaa paitasettiä hankittaessa kannattaa miettiä josko valkkukassiin hommattaisiin pari ylimääräistä "varapaitaa". Niitä voi sitten lainata peli kerrallaan uusille tulokkaille. Ja kun paita saattaa jäädä joskus kotiin vanhoillakin konkareilla niin käyttöä tulee varmasti...
|
|
|
|
ohimo
Poissa
|
|
Vastaus #920 : 16.05.2011 klo 14:18:33 |
|
Seuraavaa paitasettiä hankittaessa kannattaa miettiä josko valkkukassiin hommattaisiin pari ylimääräistä "varapaitaa". Niitä voi sitten lainata peli kerrallaan uusille tulokkaille. Ja kun paita saattaa jäädä joskus kotiin vanhoillakin konkareilla niin käyttöä tulee varmasti...
Näille tulee varmasti käyttöä, kun junnuista on puhe... meikäläisellä oli ennen varanappiksiakin (tyttären vanhoja), mutta jakelin ne pois sitä mukaa, kun uusia pelaajia tuli joukkueeseen.
|
|
|
|
defcon1
Poissa
|
|
Vastaus #921 : 16.05.2011 klo 16:58:12 |
|
Junioreissa ehkä näin, mutta nappuloissa se on ihan sama vaikka se olisi maailman hienoin pienpeli niin ei se ole niiden mielestä oikeaa pelaamista. Jatkuvasti kuulee kyselyjä: "koska pelataan?", vaikka oltaisiin vedetty viimeisen tunnin verran pelkkiä pienpelejä. Tsekkasin nappulaliigapuolelta: kyläsarjaan saa mennä pelaamaan aloittelevakin, piirisarjajoukkueisiin pääsee sitten hiukka taitoa saatuaan (piankin, jos on vaikka muuttanut muualta ja pelannut ennen). Ja junnupuolella toistan vielä: en ole törmännyt koeaikaongelmaan, enemmänkin se on koettu lasten edun mukaiseksi. Varapaitavinkki on hyvä ja tarpeellinen aikuisiin asti
|
|
|
|
Sope
Poissa
Suosikkijoukkue: KemPa
|
|
Vastaus #922 : 17.05.2011 klo 20:53:58 |
|
Jatkoa viimeaikaisille tapahtumille: johtokunta kokoontui tänään meidän joukkueen asian tiimoilta. Ajojahdin kohteena ollut apuvalmentajani ilmoitti aluksi vihaavansa ja halveksuvansa jojoja, jotka olivat aloittaneet seläntakanapuhumisen. Tämän jälkeen hän häipyi paikalta. Keskustelu kärjistyi lopulta siihen, että voisimme jatkaa kaikki ilman tuota apuvalmentajaa tai sitten kaikki joukkueen toimijat vaihdetaan. Pallo heitettiin asian suhteen minulle ja kun ilmoitin, että en hyväksy apuvalkkuni ulos savustamista ja en halua toimia bäiden jojojen kanssa, päätettiin meidät kaikki poistaa toimijoista. Valmennan vielä tämän viikon, että seura saa asiat kuntoon. Tässä ei ole mitään ongelmaa, koska viimeaikojen tapahtumista huolimatta olen saanut seuralta tosi paljon ja päässyt tosi hyvään valmentajaoppiin.
Päätöshän oli sinänsä ihan hyvä ja objektiivinen, eikä seura halunnut antaa esimerkkiä siitä, että riidoilla voisi saada toimijoita pois omasta joukkueesta. Olen kuitenkin varsin pettynyt sinänsä ja ilmoitinkin näille jojoille, että toivottavasti ovat nyt tyytyväisiä, kun saivat omalla ajojahdillaan koko porukan hajoitettua. Omalta osaltakin harmittaa, että saivat poltettua mun motivaation pois ja ajoivat tilanteeseen, jossa mieluummin annan itselleni potkut kuin jatkan. Tällä hetkellä tuntuu kaikki valmennuskurssit, Weinin kirjat yms. ihan turhilta.
Nämä mun viimeaikojen viestit sopisi ehkä paremmin "täällä lopetamme superjunnujen valmentamisen" -ketjuun.
Tämän viikon jälkeen pidän ainakin jonkin verran taukoa. Saa nähdä mitä seuran valmennuspuoli enää halua musta. Meitä kouluttautuneita ja innokkaita ei-isävalmentajia tunnetusti kasvaa puissa.
|
|
|
|
Sinkkis
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool since 2018
|
|
Vastaus #923 : 17.05.2011 klo 21:06:35 |
|
Jotta ei mene täysin negatiiviseksi tämä ketju niin pistetään omia kuulumisia. Nyt on kohta pari kk tjsp takana apuvalmentajana oloa T02-05 ryhmien mukana. Alan päästä jo ns. hajulle tästä hommasta. Treenit tuntuu menevän omalta osalta joka kerta paremmin ja uskallan jo ottaa hitusen vastuuta sekä ohjeistaa tyttöjä. Omaa muksua ei ole, joten lasten kanssa työskentely on periaatteessa täysin uutta. Kesän jälkeen viimeistään uskon, että rohkeus riittää ottamaan vastuulle oman ryhmän, jolloin pääsee myös harjoittelemaan treenien laadintaa ja kausisuunnitelman tekoa. Hemmetin mukavalta vaikuttaa tämä kaikki ja tämän myötä on löytynyt motivaatiota omaan liikkumiseen, joka on ollut retuperällä.
|
|
|
|
joosar
Poissa
|
|
Vastaus #924 : 18.05.2011 klo 09:37:05 |
|
Oisko kellään antaa neuvoa/vinkkiä että minkälaisista asioita sitä lähtis opettaan näitä jalkapallokoululaisia?? Omaa pelaajauraa on kyllä taustalla ihan kiitettävästi mutta ei käytännössä tämän ikäisten 5-7v *valmenuksesta* ole kyllä mitään hajua.... Kiinnostusta kyllä asiaan olis ja varmaan se pitää lähteä *kahlaamaan* näitä valmennuskurssejakin? Mutta näin aluksi olis kyllä mukava kuulla että mitäköhän te aikaisemmin vetäneet olette saaneet tunnin harjoitukset menemään kivasti läpi? (mustaapekkaa ei kait ole tarkoitus olla koko tuntiakaan....)
|
|
|
|
|
|