Roger Palmer
 Poissa
|
 |
Vastaus #135 : 19.03.2010 klo 19:45:57 |
|
Tässä tännekin muutaman viikon takainen matkaraportti Rotterdamista ja Feyenoordin pelistä. Kuusi vuotta takaperin tuli muutamia kuukausia tuolla asusteltua, mutta nyt 3 päivää sai riittää.
(päivä 1)
Helmikuun ensimmäiselle viikonlopulle onnistuin järjestelemään pitkään toivotun paluun Hollantiin. Suunnaksi otin eteläisen Hollannin metropolin Rotterdamin, jota kohti lähdin varhain lauantai-aamuna. AirBaltic lentää Amsterdamiinkin Riian kautta ja meno-paluun hinnaksi tuli hieman reilut sata euroa. Avausetapilla Fokker-tyypin kone osoittautui luotettavaksi ennakkopelottelusta ja ajoittaisesta heittelehtimisestä huolimatta. Harmitusta aiheutti hieman se, että pysähdyimme mennen tullen Tampereen kentällä, joten molempiin suuntiin mennessä oli käytännössä kaksi pysähdystä. Amsterdamin Schipoliin saavuimme etuajassa n. puoli kahdelta paikallista aikaa. Schipol on Amsterdamista hyvän matkaa Rotterdaminin päin, mutta tein kuitenkin koukkauksen ja menin junalla maan pääkaupunkiin. Lounastettuani Damrakin varrella, katselin Liverpoolin paikallispelin screeniltä samaisen kadun Teasers-baarissa, jossa näkyvyyttä häiritsivät pupuasuihin pukeutuneet, pöydillä pomppineet henkilökunnan naiset. Saman tyylistä liikehdintää siirryin seuraamaan De Wallenille eli Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueelle. Pienet ja sokkeloiset kujat kanavien välillä kuhisivat väkeä lauantai-iltapäivästä, joten viihdyttävimpien ikkunoiden edessä oli suuret köörit katsojia. Alueen tarjonnan kartoitettuani siirryin rautatieasemalle, joka ei julkisivuremontissaan näyttänyt aivan yhtä häikäisevälle, mitä kuusi vuotta aikaisemmin. Juna Rotterdamiin ei ollut nopein mahdollinen, mutta toisaalta se tarjosi mielenkiintoisen rykelmän Hollannin työkeikalta tuttuja seisakkeja: rantalomailun Haag, sitten virastoasioinnin Leiden, työpaikan Delft ja lopulta Rotterdam Centraal. Kellon ollessa 18.30 pärähdin tutun miljoonakaupungin keskusasemalla, joka oli täydessä remontissa sekin. Entisen asemarakennuksen kohdalla oli valtava kuoppa eli rakennustyömaa ja aseman virkaa hoitivat erilaiset tilapäisparakit. Laiturilta tullessani vei aikansa hahmottaa, missä päin asemaa oli, mutta lopulta vanhan aseman editse mennyt nelikaistainen Weena-katu löytyi. Oikealle kääntymällä olisin päässyt merimieskirkon ympäristöön Gravendijksvalille, mutta tällä kertaa olin varannut majoituksen Oude Havenista eli vanhan sataman alueelta, Stayokay Hostelista. Lähdin talsimaan keskustan läpi ja suuren väentungoksen syyksi paljastui messukeskuksessa pidettävä Rotterdamin filmifestivaali, joka oli parhaillaan käynnissä. Kaupunkintalon kohdalta en mennytkään satamaan joenrantaa pitkin, vaan lähdin kartan avulla oikaisemaan suoraan kaupungintalon takaa. Sieltä paljastui minulle tuntematon alue ja huomasin missanneeni aiemmin lähes puolet kaupungin ydinkeskustasta: isoja ostoskatuja ja ravintolaryppäitä. Majoitus oli aivan Rotterdam Blaakin metroaseman vieressä ja kun aseman modernit kaaret alkoivat näkyä, päätin ennen majoittumista syödä italialaisravintola Rafaellossa. Parilla huurteisella kyyditetty illallinen ja olinkin valmis yöpuulle yhdeksän maissa. Stayokay-hostelli on sokkeloisessa kuutiotalo-rakennelmassa (Cubic Houses) eli edustaa (kuulemma) kubistista tyyliä. Sisäänkäynnin viimein löydyttyä eräästä kuutiosta, pääsin majoittumaan epäkäynnölliseen kuution muotoiseen huoneeseen. Kyseessä oli kuuden hengen ryhmämajoitustila ja myöhään saapuneena sain sen viimeisen sängyin, joka oli käytännössä huoneen keskellä. Rankan reissupäivän jälkeen nukahtaminen onnistui siinäkin hyvin.
(päivä 2)
Kello oli sunnuntai-aamuna soimassa jo puoli kahdeksalta, olihan edessä reissun kohokohta: ottelupäivä. Aamupalan jälkeen lunastin respasta julkisen liikenteen päiväpiletin ja lähdin viereiseltä Blaakin asemalta liikennöimään. Ensin ratikalla muutama pysäkkiväli ydinkeskustan Beursiin, jonka luulisin tarkoittavan suomeksi pörssiä (pankkifirmojen miehittämät pilvenpiirtäjät ympärillä tukevat tätä käsitystä). Kävelin ytimen läpi keskustan harvojen kanavien luokse Eendrachtspleinille, josta huhtikuussa 2004 kylästämäni anniskeluravintola oli poistunut ajasta ijäisyyteen. Hollannissa on sanonta, jonka mukaan nähtyäsi yhden hollantilaiskaupungin, olet nähnyt ne kaikki: niin samanlaisia ne ovat. Rotterdam on tämän osalta täydellinen poikkeus. Saksalaiset hävittivät toisen maailmansodan alkupuolella kaupungin totaalisesti (uhkasivat hävittää, jos Hollanti ei antautuisi ja hävittivät silti, vaikka Hollanti antautui) ja vanhoista kuvista näkyvä tunnelmallinen satamakaupunki tiputettiin takaisin lähtöruutuun. Monista muista vastaavantyylisen kohtalon kokeneista eurooppalaiskaupungeista (esim. Varsova) poiketen Rotterdamia ei ryhdytty entisöimällä rakentamaan entisen kaltaiseksi. Osa nykyisestä Rotterdamista toki kyhättiin pystyyn pian sodan jälkeen, mutta aina 70-80 -luvuille asti Rotterdam tunnettiin harvaan rakennettuna suurkaupunkina ja tästä avaruudestaan johtuen hyvin tuulisena sellaisena. Tämän jälkeen kaupungissa päätettiin tehdä rohkeita, kokeiluluontoisia kaupunkisuunnitteluratkaisuja, minkä vuoksi keskusta tulvii nykyisellään pilvenpiirtäjiä ja omaperäisiä kyhäelmiä (esim. tämän reissun majoitusrakennus kuutiotalo). Eendrachtspleiniltä vetäisinkin sitten metrolla aivan kaupungin länsilaidalle Delftshaveniin, jossa on nyky-Rotterdamin lähes ainoat pommituksista selvinneet merkittävät kohteet. Kahden minuutin metromatka ja maisemat erosivat kuin yö ja päivä, kuin 1600-luku ja 2000-luku. Delftin kaupunki halusi 1600-luvulla osalliseksi Itä-Intian Kauppakomppanian rikastuttavasta toiminnasta ja kaupunkilaiset kaivoivat reilun 10 kilometrin kanavan Rotterdamiin saadakseen yhteyden Maas-joen kautta merelle. Kanavan päähän perustettiin Delftin satama eli Delftshaven, josta tulikin yksi kauppakomppanian merkittävimmistä satamista. Kaupan tuoma vauraus on vielä aistittavissa satamarakennuksista. Muutenkin Rotterdam näytti Delftshavenissa ihan hollantilaiselta kaupungilta. Delftshaven oli aina viime vuosisadalle asti oma kaupunkinsa, mutta sitten Rotterdam söi sen isoveljen oikeudella. Tämäkin helmi oli jäänyt minulta siis edellisreissulla huomioimatta, mutta nyt saatiin asia reilaan. Olin Delftshavenissa klo 10.02 ja kymmeneltä auennut baari oli tupaten täynnä. Paksun tupakansavun vuoksi siemailin janojuomani parilla hörpyllä ja jatkoin uusiin seikkailuihin.
Aamun aikana oli selvinnyt Feyenoordin ottelu AZ Alkamaaria vastaan alkaisikin klo 14.30 eikä 12.30, kuten olin luullut. Tarkoitukseni oli vielä ennen peliä käydä Benelux-maiden korkeimmassa paikassa eli Euromastin näköalatornissa. Tornissa on ravintola hieman Puijon tornia korkeammassa kohdassa, minkä jälkeen avaruusalusta muistuttava sukkula vie ihmisiä vielä lähes 100 metriä ylöspäin tornin ulkopuolella(!). Tuo sukkulaosuus minulta oli jäänyt käymättä keväällä 2004, joten Coolshavenin asemalta otin suunnakseni Euromastin revanssi mielessä. Suuret jonot tornin edessä saivat minut kuitenkin suuntaamaan katseeni reissun päätapahtumaan. Kävin vielä hakemassa majapaikasta pääsylipun lunastukseen tarvittavat asiakirjat ja iskemässä aulan koneelta vetoja Feyenoordin kotivoitolle. Sen jälkeen lounas viereisessä satamaravintolassa, johon edellisreissulla 2004 ensitöikseni suuntasin huurteiselle. Pari Amstelia ruoan kanssa ja vaellus kohti De Kuipia saattoi alkaa. Googlemapsin mukaan stadionille olisi hostelilta hieman vajaat neljä kilometriä, joten alkuperäisenä suunnitelmana oli kävellä Maasin eteläpuolella olevalle stadionille. Kellon ollessa jo kuitenkin 12 ymmärsin, ettei moiseen olisi aikaa, joten humautin ratikalla pari pysäkkiväliä Coorsingelille, jossa siirryin odottamaan stadionille vievää raitiovaunua. Se saapuikin puolen minuutin kuluttua ja mahduin hyvin kyytiin, aikaisesta menoajasta johtuen. Ratikkamatka kesti kymmenisen minuuttia, joten kävellen urakkaan olisi mennyt n. tunti. Vaunussa levyltä raikasivat tv-peleistä tutut Feyenoord-laulut Mijn Feyenoord, You´ll never walk alone ja Hand in hand. Päätepysäkki oli aivan stadionin vieressä ja saavuin sinne kaksi tuntia ennen pelin alkua.
Ensimmäiseksi kävelin stadionin toiselle puolelle, josta lunastin lippuni luukulta 44,50 euron hintaan. Tämän jälkeen alkoi sonnustautuminen punavalkoiseen asustukseen. Kaupungilla jopa 70 euron hintainen pelipaita irtosi stadionin myymälästä 39 eurolla, minkä lisäksi nollakelissä varustauduin otteluun asiaankuuluvalla Feyenoord-pipolla. Joka nurkalla jonkinlainen fanijärjestö iski myös kouraan oman fanzinensa, joita oli katsomoon lähdettäessä puolenkymmentä erilaista. Stadionilla eivät käteinen tai pankkikortti kelpaa, vaan ennen lehtereille kipuamista tuli vaihtaa setelit poleteiksi, joita kympillä sai neljä kappaletta eli 2,50 euroa kipale. Pieni olut maksoi yhden poletin ja ison tuopin sai 1,5 poletilla. Investoin alkajaisiksi kolme polettia kahteen isoon huurteiseen ja siirryin pääkatsomon allaolevan De Feijenoorder -kuppilan screenin äärelle. Siellä oli FeyenoordTV:n ennakkolähetys päivän pelistä: Gio van Bronchorstia haastattelivat ja näyttivät kohokohtia joukkueiden aiemmista kohtaamisista menneiltä vuosilta. Tuoppien tyhjennyttyä kävin vilkaisemassa kenttää ravintolan terassilla, joka käsitti pienen katsomonosan kentän tasalla keskiviivan kohdalla. Omat paikkani olivat suoraan yläpuolella, n. 50 metriä korkeammalla. Olinkin jo pääsylipun hinnasta päätellyt, että paikat ovat ns. herkkusienikatsomossa eli pelin seuraamisen kannalta huippupaikoilla. Keskiviivan kohdalla katsomolohkossa NN näkyvyys oli huippuluokkaa ja tunnelmakin oli erinomainen, vaikka kyseessä ns. perhekatsomo olikin. Paikat täyttyivät jo hyvissä ajoin ja Feyenoordin ultrakannattajat viereisessä päädyssä vastasivat tunnelman ylläpidosta jo hyvissä ajoin.
Joukkueet tulivat lämmittelemään vasta 25 minuuttia ennen pelin alkua ja vihellyskonsertti AZ:n saapuessa oli ennenkuulumaton. AZ:n kannattajat olivat saaneet toisesta päädystä pienen häkillisen verran paikkoja, eikä sieltä oikein ääntä koko päivänä kuulunut. Vierasjoukkueella Moisander oli avauksessa ja Venäjälle myydyn Arin tilalla hyökkäyksessä hääri uusi hankinta Jermaine Lens. Feyenoord lähti tutulla kokoonpanolla paitsi, että van Bronckhorst oli loukkaantuneena sivussa ja toisaalta oikealla puolella puolustajana pelasi toista kertaa peräkkäin 17-vuotias Stefan de Vrij. Maalilla jatkoi 42-vuotias Rob van Dijk, mikä on suurseuran kohdalla käsittämätöntä: ykkösveskariksi hankittu brasialainen Darlei ei kuitenkaan ole ollut riittävän vakuuttava. Yksinäisenä kärkenä Jon Dahl Tomasson, Roy Makaayn istuessa penkillä. Tomassonin alapuolella pelasi Jonathan de Guzman, joka palasi pitkältä loukkaantumishuililtaan pari viikkoa aiemmin. De Guzman dominoi alkukaudesta ja suurseurat Englannista ja Espanjasta ovat olleet miehen perässä. Suurimmat ennakko-odotukset olin asettanut oikean laidan Georginio "Gini" Wijnaldumille, joka jo parin vuoden ajan on ollut tv-peleissä aika suvereeni, vaikka täytti vasta 19 vuotta. Giniä ovat tavoitelleet mm. Chelsea, Liverpool ja Real Madrid, mikä kertoo miehen potentiaalista kaiken olennaisen. Keskikentän Leroy Feristä puhutaan uutena Patrick Vieirana, joten mielenkiintoista olisi nähdä myös Fer tositoimissa.
Kentälle joukkueet astelivat Feyenoord-hymnin Hand in hand soidessa ja De Kuip kiehui. Ottelu alkoi tunnustellen, eikä kunnollisia maalipaikkoja tullut ensimmäisellä puolituntisella. Diego Bisesvar Feyenoordin vasemmalla laidalla oli yllättävän sähäkkä, vaikka yleensä penkkimies onkin, samoin topparina pelannut A-maajoukkuemies Ron Vlaar oli vakuuttava. Vlaar nousi viitisen kertaa pitkällä kuljetuksella omalta puoliskolta laukaisupaikkaan, mitä jääkapin kokoisilta toppareilta harvemmin näkee: Valioliiga-ainesta. 12.minuutin kohdalla oli joku ennalta sovittu tapahtuma, kun yhtäkkiä ihmiset heittelivät punaisia ja valkoisia ilmapalloja tuhansittain ilmaan hirveän mökän saattelemana. En tiedä, mistä oli kyse. Vartti ennen taukoa AZ iski halvan maalin kulmasta, mutta Feyenoord sai tasoituksen vielä muutama minuutti ennen taukoa. De Guzman kisutteli vasemmalla laidalla, murtautui rangaistusalueelle ja yritti syöttää viereen Tomassonille. Ruotsalaispakki Wernblom pääsi kuitenkin väliin ja laukoi tyylipuhtaasti oman maalinsa alakulmaan, mistä Youtube-kansa saa tänäkin päivänä iloita. De Kuip päätykatsomon kausikorttilaisten eli Het Legioenen johdolla otti maalista ilon irti. 1-1 oli ansaittu taukotulos. Tauon aluksi laskeuduin alatasantelle hakemaan lisää poletteja, jotka olivat huvenneet Amsteliin jo avausjaksolla. Takaisin yläkertaan ja jonottamaan uusia Amsteleita. Jonottelin niin pitkään, että toinen puoliaika oli jo alkanut, kun tulin palvelluksi. Gini Wijnaldum meinasi iskeä heti alkuun johtomaalin ja hieman myöhemmin Tomasson roikotti puolesta kentästä riman alle, mutta argovahti Romero nyrkkeili kulmaksi. Tanskan maajoukkuekärki Tomasson pysyi muuten täysin Moisanderin pihdeissä. Nikke oli jäätävän eleetön koko 90 minuuttia: hyviä katkoja ja syötöt jatkuvasti omalle miehelle. Tomasson jäi kärjessä hieman yksin ja katsomossa spekuoloitiinkin, miksi Super-Mario Been ei vaihda kahdelle kärjelle. Been kyykytti Makaayta pitämällä miehen lämmittelemässä koko toisen puoliajan ilman vaihtoaikeitakaan. Vasta pari minuuttia ennen loppua Super-Mario oli pakotettu vetämään Makaayn naftaliista, kun AZ iski toisen helpon erikoistilannemaalinsa. Kulman iski sisään nyt Moisanderin topparipari Moreno. 1-2 jäi myös loppulukemiksi. Kotiyleisö oli todella pettynyt, joskin se on saanut viime vuosina tottua jatkuvaan pettymykseen. Helpotusta ei välttämättä ole luvassa, sillä nykyjohdon taloudenhoito on saanut kahdeksan vuoden takaisen UEFA Cup -voittajan kymmenien miljoonien velka-ahdinkoon, minkä vuoksi tulevana kesänä joudutaan luultavasti luopumaan parhaista myyntiartikkeleista. Tammikuun siirtoikkunassa Andwele Slory siirtyi jo West Bromwichiin ja kesällä rahakkaimmat myytävät olisivat varmaankin Wijnaldum, Fer, De Guzman ja Vlaar. Talousahdingon yhtenä syynä on pidetty vanhojen jyrien houkuttelua De Kuipille megasopimuksilla: van Bronchorst, Makaay, Kevin Hofland, Tim De Cler, Denny Landzaat ja Tomasson ovat parhaat päivänsä jo nähneet, mutta eivät pelaa nälkäpalkalla. Mahdollisimman monesta näistä sopimuksista olisi päästävä eroon ja niin voi tehdä aika huoletta, sillä Feyenoordilla on omasta takaa kasvanut loistava sukupolvi. Konkareista ei myyntirahaa ihmeemmin saa, joten sääli, että osa itse kasvatetuista tähdistä, joudutaan muuttamaan rahaksi. Toisaalta sehän on Feyenoordin ja koko Eredivisien rooli eurooppalaisen jalkapallon koko kuvassa. Edellisreissun pelureista suurella tähtitaivaalla tuikkivat nyt Dirk Kuyt, Robin van Persie ja Salomon Kalou.
|
