a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1350 : 02.07.2009 klo 11:14:14 |
|
Itse olen ainakin pitkin kautta ihmetellyt, miksei Jusu kelpaa Ipan edustukseen kun tosiaan olisi sellainen pallon kanssa taitava ja järkevä pelaaja, joka puuttuu porukasta. Esitys eilen TamUssa kyllä kielisi, että kyvyt riittäisivät kakkoseen jo helposti, kun ei liigassakaan paljon päätä paleltanut. Ei toki kykene vielä pitkän päälle isoon rooliin liigassa, mutta kakkosessa luulisin kykenevän. Jos ei näille nuorille sitä peliaikaa anneta Ilveksessä, niin suotta siinä sitten itkemään kun hyppäävät portaan korkeammalle. Onhan se selvää, että tuon yhteistyön toiminta-ajatus on parhaiden pelaajien siirtyminen TamUun. Itsekin toki toivoisin, että jos rooli TamUssa on penkkimiehenä, niin peliaikaa tulisi sitten Ilveksessä. Näinhän on Ruuthin kohdalla ollutkin, mutta on sitten Ilveksessä pantu junnuihin pelaamaan paria peliä lukuunottamatta. Silti tuo kätevä väylä TamUun on ihan varmasti positiivinen asia Ilvekselle. Lahjakkaimmat junnut haluavat sinne, missä on paras valmennus ja paras väylä eteenpäin. Ainakin jälkimmäinen Ilveksessä on. Markkinointiin olen itsekin ollut hiukan pettynyt, voisi TamUn peleissä edes mainostaa Ilveksen pelejä. Ei se iso vaiva olisi. Kausareiden yhteishankinta oli hyvä idea, mutta ainakin itse hankin molemmat jo ennen joulua, joten yhteistilauksesta ei ollut paljon iloa, kun se tuli vasta joskus keväällä. TamUn kortti toki tuli vasta ensimmäisen kotipelin alkuperäisen ajan jälkeen, vaikka olikin maksettu marraskuussa : Ylipäätään tuntuu, että TamUn organisaation sekoilu on vähentänyt yhteistyön hyötyjä Ilveksen kannalta, mutta kyllä itse pidän sitä silti positiivisena. Puhe junnulupausten nussimisesta on turhaa, koska mitään palkkoja ei kakkosen tasolla voida maksaa, jolloin sitominen seuraan on melkoisen vaikeaa. Tuskin mikään kakkosen seura pystyy estelemään, jos veikkausliigaseura haluaa pelaajan ja pelaaja haluaa lähteä. Kasvattajarahoista silloin lähinnä puhutaan. Eipä liene Monosestakaan mitään maksettu, vaikka pelaaja oli maajoukkuestatuksella eikä edellisellä seuralla yhteistyösopimusta ollut. Ei niitä parhaita junnuja pysty mikään alasarjaseura pitämään kovin pitkään. Itse toivoisin, että TamU sitoo Karvosen ja Korsunovin tapaisia pelaajia pitkillä sopimuksilla, joiden alkuvuosina he pelaavat lähinnä Ilveksessä ja joiden lopulla he siirtyvät ulkomaille ja Ilves kuittaa osansa kansainvälisistä kasvattajarahoista. Ilveksen toiminnan kehittyessä ja sarjatason vaihtuessa tuota voi olla järkevää pohtia uudelleen, mutta tällä erää tuollainen malli tuntuu järkevältä Ilveksenkin kannalta.
|
|
|
|
rivers
Poissa
|
|
Vastaus #1351 : 02.07.2009 klo 12:00:15 |
|
Ilveksen etukausarilla piti saada 10% alennus Tamutuotteista, kuten mm. kausarista. Mainitsin tästä tilatessani Tampun korttia mutta sitten aikanaan kun kortti tuli niin lasku oli vedetty täyteen rahaan. Että ei ihan pelannut sekään : Kai siitä olis napisemalla voinu sen 10% saada pois mutta ei viittiny muutaman euron takia. Mihin sitä muuallekaan rahansa tunkis kun futikseen Paljonkohan olis tullu jossei Juska olis loukkaantunut? Niin noh Ilveksessä ei taso näemmä riitä edes penkille. Saati että uskaltaisivat antaa 70 min pelata.
|
|
|
|
Kontion Pete (Tuomola)
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, Vfl Wolfsburg, Huddersfield Town F.C.
|
|
Vastaus #1352 : 02.07.2009 klo 12:43:51 |
|
Itse toivoisin, että TamU sitoo Karvosen ja Korsunovin tapaisia pelaajia pitkillä sopimuksilla, joiden alkuvuosina he pelaavat lähinnä Ilveksessä ja joiden lopulla he siirtyvät ulkomaille ja Ilves kuittaa osansa kansainvälisistä kasvattajarahoista. Ilveksen toiminnan kehittyessä ja sarjatason vaihtuessa tuota voi olla järkevää pohtia uudelleen, mutta tällä erää tuollainen malli tuntuu järkevältä Ilveksenkin kannalta. Mitä järkeä 16-vuotiaan pelaajan on tehdä pitkää sopimusta TamU:n kanssa tässä vaiheessa uraansa? Mitä hän hyötyy siitä? Ellei TamU ole valmis maksamaan nuorelle pojalle aikuisen miehen palkkaa.
|
|
|
|
Laakson Late
Poissa
|
|
Vastaus #1353 : 02.07.2009 klo 15:36:14 |
|
Itse olen ainakin pitkin kautta ihmetellyt, miksei Jusu kelpaa Ipan edustukseen kun tosiaan olisi sellainen pallon kanssa taitava ja järkevä pelaaja, joka puuttuu porukasta. Esitys eilen TamUssa kyllä kielisi, että kyvyt riittäisivät kakkoseen jo helposti, kun ei liigassakaan paljon päätä paleltanut. Ei toki kykene vielä pitkän päälle isoon rooliin liigassa, mutta kakkosessa luulisin kykenevän. Jos ei näille nuorille sitä peliaikaa anneta Ilveksessä, niin suotta siinä sitten itkemään kun hyppäävät portaan korkeammalle.
Taidoista en viitsi puhua mitään, kun teiltä ei löydy neutraalia mielipidettä kumminkaan. Mut yksi pointti voi olla se, että ipulissa pelaa/valmentaa kumminkin sen tason upseereja (Salli yms.), että eiväthän he jaksa työpäivän jälkeen katsella 16vee räkänokkaa, jolla on kusi noussut päähän. Tosin nyt se vasta noussut onkin, kun tuli liigassa minuutteja. Terveisin. Heinikangas vs Jusu odotellessa
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1354 : 02.07.2009 klo 16:03:12 |
|
Mitä järkeä 16-vuotiaan pelaajan on tehdä pitkää sopimusta TamU:n kanssa tässä vaiheessa uraansa? Mitä hän hyötyy siitä? Ellei TamU ole valmis maksamaan nuorelle pojalle aikuisen miehen palkkaa.
Pitkä sopimus sitouttaa samalla myös TamUn pelaajan kehittämiseen. Luonnollisesti palkka ei ensimmäisinä vuosina olisi valmiiden liigapelaajien tasoa, vaan sopimuksen voisi hyvin tehdä niin, että se nousisi vuosien myötä. Esimerkiksi 16- tai 17-vuotiaana tehty 5-vuotinen paperi, josta kaksi ensimmäistä vuotta menisi junnutason liksalla lähinnä Ilveksessä ja kolmannen vuoden kohdalla olisi ajatus nousta TamUn rinkiin ja parin viimeisen vuoden aikana liksa olisi liigatasoa.
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1355 : 02.07.2009 klo 16:05:02 |
|
Taidoista en viitsi puhua mitään, kun teiltä ei löydy neutraalia mielipidettä kumminkaan. Mut yksi pointti voi olla se, että ipulissa pelaa/valmentaa kumminkin sen tason upseereja (Salli yms.), että eiväthän he jaksa työpäivän jälkeen katsella 16vee räkänokkaa, jolla on kusi noussut päähän. Tosin nyt se vasta noussut onkin, kun tuli liigassa minuutteja. Terveisin. Heinikangas vs Jusu odotellessa
Katkeraa, niin katkeraa...
|
|
|
|
Kontion Pete (Tuomola)
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, Vfl Wolfsburg, Huddersfield Town F.C.
|
|
Vastaus #1356 : 02.07.2009 klo 17:41:51 |
|
Mitä 5 vuoden sopimus tarkoittaa lupaavan juniorin ja hänen asiaansa ajavien (perhe, agentti) näkökulmasta? Jos ajatuksissa on mahdollinen siirtyminen ulkomaille nuorella iällä, ei ole mitään järkeä tehdä suomalaisen joukkueen kanssa pitkää sopimusta, koska se antaisi seuralle liian suuren neuvotteluedun siirtotilanteessa ja voisi helposti romuttaa unelman ulkomaille lähtemisestä. Suomen sisällä taas pitäisi olla luottoa organisaatioon pelaajan kehittämisessä, niin valmennuksellisesti kuin pelaamisenkin suhteen. Lisäksi tarjotun sopimuksen pitäisi tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet käytännön asioiden ja taloudellisten aspektien suhteen. Lyhyemmillä (1-2 vuotta) sopimuksilla pelaaja voi katsoa tilannetta uudestaan lyhyemmällä aikavälillä, ja tehdä siirtoja uransa suhteen ilman liian suurta ennakoimista tulevaisuuden suhteen.
En näe erityisempää syytä, miksi lupaavan pelaajan kannattaisi sitoa itsensä johonkin seuraan pitkällä sopimuksella, ellei tarjottu paketti ole kaikin puolin todellista huippuluokkaa. Ja pystyykö esimerkiksi TamU tarjoamaan tällaista huippuluokan pakettia, jonka takia uhrata joustavuus oman uransa alkutaipaleen suhteen?
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #1357 : 02.07.2009 klo 18:57:38 |
|
Taidoista en viitsi puhua mitään, kun teiltä ei löydy neutraalia mielipidettä kumminkaan. Mut yksi pointti voi olla se, että ipulissa pelaa/valmentaa kumminkin sen tason upseereja (Salli yms.), että eiväthän he jaksa työpäivän jälkeen katsella 16vee räkänokkaa, jolla on kusi noussut päähän. Tosin nyt se vasta noussut onkin, kun tuli liigassa minuutteja. Terveisin. Heinikangas vs Jusu odotellessa
Taso nousussa jälleen Paltsarien riveissä. Ja ihmettelen täällä nyt kummallista ininää siitä että pojat pääsee treenaan ja pelaan Unitedin mukana. Jusu ja Jesse ovat jo viikkoja treenanneet Unitedin mukana osan viikkoa...lisäksi nyt kun A-junnuilla on taukoa, niin muutama muukin poika saa treenata Unitedissa. Mielestäni helkkarin hienoa että näin on. Kuitenkin Jesse, Jusu, Ilari ja muut ovat saaneet pelata Ilveksen riveissä A-junnuissa säännöllisesti, joten pelkkää penkillä istumista ei ole ollut.
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1358 : 02.07.2009 klo 21:36:17 |
|
Mitä 5 vuoden sopimus tarkoittaa lupaavan juniorin ja hänen asiaansa ajavien (perhe, agentti) näkökulmasta? Jos ajatuksissa on mahdollinen siirtyminen ulkomaille nuorella iällä, ei ole mitään järkeä tehdä suomalaisen joukkueen kanssa pitkää sopimusta, koska se antaisi seuralle liian suuren neuvotteluedun siirtotilanteessa ja voisi helposti romuttaa unelman ulkomaille lähtemisestä. Suomen sisällä taas pitäisi olla luottoa organisaatioon pelaajan kehittämisessä, niin valmennuksellisesti kuin pelaamisenkin suhteen. Lisäksi tarjotun sopimuksen pitäisi tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet käytännön asioiden ja taloudellisten aspektien suhteen. Lyhyemmillä (1-2 vuotta) sopimuksilla pelaaja voi katsoa tilannetta uudestaan lyhyemmällä aikavälillä, ja tehdä siirtoja uransa suhteen ilman liian suurta ennakoimista tulevaisuuden suhteen.
Tässä on totta toinen puoli. Toisaalta onkohan olemassa yhtäkään konkreettista esimerkkiä, jossa suomalaisen pelaajan siirto ulkomaille olisi oikeasti kariutunut siihen, ettei suomalainen seura suostu purkamaan pitkää sopimusta sillä korvauksella mitä tarjotaan, vaikka tuota mahdollisuutta kovasti esillä pidetäänkin. Itselle ei tule heti mieleen yhtään. Kyllähän suomalaisissa seuroissa on aika hyvin tyydytty siihen mitä saadaan. Pitkä sopimus tarjoaa toisaalta turvallisuutta. Loukkaantumisen sattuessa tai jos kehitys ei etenekään odotetussa aikataulussa tietää, että seuralla on motivaatio olla hylkäämättä useaksi vuodeksi seuraan sidottua pelaajan alkua. Vuoden sopimuksen lopulla tullut paha polvivamma, josta toipuminen vie vaikkapa vuoden voi katkaista koko uran, kun kuntoutus jää omalle vastuulle ja oman jaksamisen varaan. No, ikuisuuskysymyksiähän nämä ovat. Ei tuo jatkuva epävarmuus mikään yksiselitteisen hyvä tila nuorelle pelaajalle kuitenkaan ole.
|
|
|
|
rivers
Poissa
|
|
Vastaus #1359 : 03.07.2009 klo 06:14:40 |
|
Taso nousussa jälleen Paltsarien riveissä. Ja ihmettelen täällä nyt kummallista ininää siitä että pojat pääsee treenaan ja pelaan Unitedin mukana. Jusu ja Jesse ovat jo viikkoja treenanneet Unitedin mukana osan viikkoa...lisäksi nyt kun A-junnuilla on taukoa, niin muutama muukin poika saa treenata Unitedissa. Mielestäni helkkarin hienoa että näin on. Kuitenkin Jesse, Jusu, Ilari ja muut ovat saaneet pelata Ilveksen riveissä A-junnuissa säännöllisesti, joten pelkkää penkillä istumista ei ole ollut. Minua lähinnä kummastuttaa tuo ettei Ipan edustuksessa tule peliaikaa. Näkemäni perusteella taso riittäisi helposti ja Ilveksen keskikentältä puuttuu Jusun tyyppinen pelaaja. Onhan se toki mahdollista että Ilveksen valmennusjohta tietää enemmän futiksesta kuin minä ^^
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1360 : 03.07.2009 klo 13:00:03 |
|
Ensi kauden TamU-akatemian valiolohkopaikka on lähellä, sillä eilen TamU-akatemia voitti karsinnan ensimmäisessä osassa KPV-akatemian 4-1. Toinen osa pelataan Kokkolassa 7.7. Hyvältä siis näyttää sen suhteen, että tamperelaisjunnuille on talvella tiedossa kovimman tason akatemiapelejä
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.07.2009 klo 13:01:23 kirjoittanut a-wiik »
|
|
|
|
|
Keijo Koo
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves + tamperelainen palloilu
|
|
Vastaus #1361 : 03.07.2009 klo 19:19:38 |
|
Ensi kauden TamU-akatemian valiolohkopaikka on lähellä, sillä eilen TamU-akatemia voitti karsinnan ensimmäisessä osassa KPV-akatemian 4-1. Toinen osa pelataan Kokkolassa 7.7. Hyvältä siis näyttää sen suhteen, että tamperelaisjunnuille on talvella tiedossa kovimman tason akatemiapelejä Ilveksen Ruuskaselle pari maalia
|
|
|
|
rixaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Maajoukkue
|
|
Vastaus #1362 : 05.07.2009 klo 00:53:55 |
|
http://ilvesedustus.com/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=250&cntnt01origid=15&cntnt01returnid=15Lyhyt ennakko sunnuntain peliin. Zico oli myös kiitelly Ilvestä TamU:n päävalmentaja Ari Hjelmillä on kokoonpano-ongelmia, mutta onneksi yhteistyöseura Ilveksessä on riittänyt ymmärtämystä kaupungin ykkösjoukkueen vaikeaan tilanteeseen.
Karvonen nettiLoukkaantumissuman keskellä painivan Tampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm esitti JJK-pelin jälkeen suuret kiitokset yhteistyöseura Ilveksen suuntaan.
– Meillä on niin paljon miehiä katsomon puolella, että ilman Ilveksen ymmärtävää suhtautumista olisimme pulassa. Kiitos Ilvekselle, että he ovat antaneet nuoria pelaajia käyttöömme ja hyvinhän pojat ovat pärjänneet. Jyväskylää vastaan Jusu Karvonen (kuvassa) oli taas hyvä, Ilari Ruuth tuli hienosti Saarisen Saken paikalle ja Jesse-Juho Kuusisto toi loppuun vielä uutta virtaa kentälle, Hjelm kiitteli.
Edessä on kuitenkin uusi ongelma, sillä Sakari Saarisen nivusvamman myötä pelikuntoisten pelaajien määrä supistui entisestään.
– Nuoret pojat ovat kai Jusua lukuun ottamatta pelanneet jo cupissa Ilveksen riveissä, joten he eivät voi torstaina edustaa meitä. Täytyy nyt neuvotella Jusun tilanteesta Ilveksen kanssa. Toivottavasti saamme sieltä tai muilta yhteistyöseuroiltamme – TPV:ltä tai PP-70:ltä – apuja torstain otteluun, ettei meidän tarvitse aloittaa vajaalla, Hjelm totesi.
Torstaina kun TamU kohtaa Suomen cupin 6. kierroksen ottelussa FF Jaron nähtäneen myös Mikko Kavénin paluu TamU-miehistöön polvioperaation jälkeen.
– Mäkelän Jussi on jo pelannut Ilveksen paidassa cupissa, joten hän ei voi olla kokoonpanossamme. Näillä näkymin Mikko tulee mukaan. Se pelaako hän torstaina, ratkaistaan myöhemmin. Mikko tulee kentälle sitten, kun hän on täydessä pelikunnossa.
|
|
|
|
Zimo
Poissa
|
|
Vastaus #1363 : 05.07.2009 klo 07:46:35 |
|
Viime kaudella Tamu pelasti paltsarit, nyt ipa pelastaa Tamun
|
|
|
|
rixaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Maajoukkue
|
|
Vastaus #1364 : 05.07.2009 klo 08:25:43 |
|
Viime kaudella Tamu pelasti paltsarit, nyt ipa pelastaa Tamun Suurimmalle seuralle Ilvekselle
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #1365 : 06.07.2009 klo 00:08:46 |
|
Komea nousu tappioasemasta voittoon tänään, tai oikeastaan eilen - ja saatiin toinen 'henkisesti' tärkeä vierasvoitto tilille. Pallohonka paino ekan jakson kovaa mutta toinen jakso oli Ilveksen lähes parasta otetta koko kaudella. Jokinen teki kahdeksannen maalinsa ja samalla saatiin myös uus naama joukkueen maalipörssiin (Juuso Ollikainen). Viikon päästä sitten P-Iirot vieraissa.
|
|
|
|
Keijo Koo
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves + tamperelainen palloilu
|
|
Vastaus #1366 : 06.07.2009 klo 08:48:01 |
|
Hienoa Ilves . Kärkikahinoissa ollaan edelleen.
|
|
|
|
AlNU
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves ja Newcastle
|
|
Vastaus #1367 : 06.07.2009 klo 09:20:45 |
|
Hienoa Ilves . Kärkikahinoissa ollaan edelleen. Jos ollaan vielä 2.8. niin loppukausi saadaan pelata alamäkeen (suurin osa peleistä kotona). Sitten nousu alkaa olla todella hyvin omissa näpeissä.
|
|
|
|
Keijo Koo
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves + tamperelainen palloilu
|
|
Vastaus #1368 : 06.07.2009 klo 21:48:52 |
|
Minkäs ikäinen Ilveksessä debytoinut Miikka Sarviharju on? BEAT:n ottelukuvien mukaan ainakin miehen mittaan jo päässyt.
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1369 : 06.07.2009 klo 23:12:07 |
|
Minkäs ikäinen Ilveksessä debytoinut Miikka Sarviharju on? BEAT:n ottelukuvien mukaan ainakin miehen mittaan jo päässyt.
-93 syntynyt, eli kuudentoista kieppeillä menee.
|
|
|
|
Keijo Koo
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves + tamperelainen palloilu
|
|
Vastaus #1370 : 08.07.2009 klo 07:13:22 |
|
Akatemia piti valiosarjapaikkansa 3-1 voitolla. Ruuskaselle maali taas. Raportin mukaan Ilveksen Tommi Malinen ollut pelipäällä myös ja ollut joka maalissa mukana.
|
|
|
|
a-wiik
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Ilves, El Diego
|
|
Vastaus #1371 : 10.07.2009 klo 10:02:36 |
|
Jusu pelasi taas varsin hyvin ja virheettömästi TamUn cup-pelissä. Kuoppis ja muut junnut eivät tuleen joutuneetkaan, mutta pelin jälkeen tulee Zicolta taas kiitoksia Ilveksen suuntaan: – Torstaina muutamat pelaajat saivat taas hyviä onnistumisia, ja vastuuta on luvassa myös jatkossa. Ilveksen kanssa meidän pitää taas kerran neuvotella, keitä sieltä olisi mahdollisesti saatavissa talkoisiin. Täytyy jälleen kiittää Ilvestä siitä, että hädässä apu on ollut lähellä, Hjelm toteaa.
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #1372 : 10.07.2009 klo 10:26:52 |
|
OtteluennakkoaP-Iirot - Ilves Ilves lähtee kolmanteen peräkkäiseen vierasotteluun pelkkä voitto mielessä.
|
|
|
|
BEAT!!
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #1373 : 12.07.2009 klo 11:27:17 |
|
FC E 11 8 1 2 17 - 10 25 KaaPo12 6 4 2 22 - 13 22 LoPa 12 6 2 4 17 - 10 20 Ilves 11 6 2 3 21 - 16 20 Ilveksellä ja Espoolla yksi peli vähemmän, jos tänään kaatuu Iirot Raumalla niin noustaan takaisin toiselle sijalle. Espoon tahti jatkuu vielä ainakin Kraftia vastaan mutta toivottavasti tappioita alkaa tulemaan jo P-Iiroja vastaan (25.7) ja Pallohonkaa (29.7). Ensi lauantaina (Ilves-LoPa) tapellaan sitten pääseekö jompi kumpi pienelle "karkumatkalle". Kiimaa
|
|
|
|
rixaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Maajoukkue
|
|
Vastaus #1374 : 13.07.2009 klo 07:02:28 |
|
No nihkee tasuri tuli Raumalta mutta noustiinhan nyt silläkin kolmanneks
FC Espoo_11_8_1_2_17-10_25 KaaPo____12_6_4_2_22-13_22 Ilves_____12_6_3_3_22-17_21 LoPa_____12_6_2_4_17-10_20 FC Jazz__12_6_2_4_16-17_20 EIF______12_4_5_3_20-16_17
|
|
|
|
|
|