Kapteeni Mjorgan
Poissa
Suosikkijoukkue: VaKP, Dog's Ball, Haka, Torquay FC
|
|
Vastaus #375 : 06.11.2008 klo 23:55:56 |
|
Ihan hyvät muistot minullakin seurasta. Lopetin oman futisurani siinä vaiheessa kun piti siirtyä D-junnuista C-junnuihin. Kyllästyin seisomaan maalissa. Vuosia myöhemmin taisin olla vähän aikaa nuorisojaoston puheenjohtaja ja siltä ajalta muistorikkain kokemus oli leirillä Lahden lähdellä, jossa toimin TUL:n Tampereen piirin yli 100 henkisen ryhmän päällikkönä. Leirin aikana muuan Hilkka Riikonen täytti 17 vuotta ja tutustui Matti Ahde -nimiseen kitaransoittajaan. Leirin jälkeen mentiin Lahteen liitto(?)juhlaan ja majoituttiin kouluille. Itse olin viikon jälkeen sen verran sippi, että ojentauduin patjalle ja nukahdin välittömästi. Nuoriso oli huvitellut nostamalla minut istumaan ja seuraamalla kun rojahdin takaisin selälleen ja jatkoin nukkumista. En ollut herännyt edes tapauksen synnyttämään naurunremakkaan. Riikosen Kake (?), Hilkan faija, oli yu-puolella meikäläisen eteenpäinpotkija ja hänen ansiostaan sain napattua kolmiloikan sm-pronssin...VaKP:lle
|
|
|
|
Kurko
Poissa
|
|
Vastaus #376 : 07.11.2008 klo 08:29:00 |
|
Mietin pakkitilannetta ja pohdin seuraavaa ratkaisua. Jos Oka hakee kokenutta vasenta pakkia, niin voisihan Holopainen pelata oikealla. Pietuhan on kuitenkin oikeajalkainen. Silloin myös Nikkilää voisi ajaa hiljalleen pakin paikalle.
|
|
|
|
|
Maanantaivalmentaja
Poissa
|
|
Vastaus #378 : 07.11.2008 klo 09:21:47 |
|
Onko nuo nyt sitten niin komeita pelaajia? Joku naispuolinen forumisti voisi tehdä pika-analyysin.
|
|
|
|
tume
Poissa
|
|
Vastaus #379 : 07.11.2008 klo 09:22:31 |
|
Ilmeisesti siis Manninen ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja, jotta hänestä kannatta rueta muiden kanssa "tappelemaan"?
|
|
|
|
van der vaart
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc St.pauli, HSV, FC TPS
|
|
Vastaus #380 : 07.11.2008 klo 09:27:37 |
|
- Manninen totesi saaneensa useita tarjouksia muualta, joten emme edes keskustelleet jatkosopimuksesta. Uskomaton lausunto Tietänee, että Hakan pelaajia ei jatkossakaan ole vaikea kaapata muualle. Eipä ihme, että Fowlerkin vaihtoi maisemaa.
|
|
|
|
Kurko
Poissa
|
|
Vastaus #381 : 07.11.2008 klo 09:29:51 |
|
Ilmeisesti siis Manninen ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja, jotta hänestä kannatta rueta muiden kanssa "tappelemaan"? Jostain mualta luin, että Manu oli itse sanonut saaneensa niin kovia tarjouksia muualta, ettei Haka niihin pysty vastaamaan.
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
|
Vastaus #382 : 07.11.2008 klo 09:45:19 |
|
Ilmeisesti siis Manninen ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja, jotta hänestä kannatta rueta muiden kanssa "tappelemaan"? No ehkä tossa on takana jotain muutakin kuin se, mitä Aamulehdessä yhdellä rivillä lukee. Se, että Mannisesta ei edes neuvotella on kova, eikä varmasti helppo ratkaisu. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä olla luottamatta Okan ratkaisuihin. Ensi kauden peleissä sitten nähdään, miten on onnistunut. Loppukauden kompurointi nimittäin kieli hyvin heikosta moraalista joukkueessa. Johtui se mistä hyvänsä, niin tuuletus on varmasti paikallaan. On muuten vuosia ollut tylsää Hakan kannattajana talvikaudella kun mitään ei ole tapahtunut. Tai jos on, niin siitä ei ole tiedotettu. Nyt on hieman toisin kun Futisforumin topicciacaan ei jaksa seurata kuin vähän lopusta
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #383 : 07.11.2008 klo 09:58:12 |
|
Noita Aamulehden höpinöitä nyt ei aina kannata uskoa, Manu luultavasti halusi lähteä ja sen myös teki.
|
|
|
|
Kurko
Poissa
|
|
Vastaus #384 : 07.11.2008 klo 10:00:56 |
|
Mannisen lähdön taustalla on varmaan jotain, mitä ei ole kerrottu. Joko mies ei halua jäädä tai Haka ei miestä halua pitää.
Oka on kertonut hakevansa pelaajia, joilla on asenne kunnossa myös harjoitteluun. Tarkoittaakohan juuri Mannista ja esim. Mahlakaartoa, jota ei kuulemma harjoittelu juuri kiinnosta.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #385 : 07.11.2008 klo 10:06:33 |
|
Mannisen lähdön taustalla on varmaan jotain, mitä ei ole kerrottu. Joko mies ei halua jäädä tai Haka ei miestä halua pitää.
Oka on kertonut hakevansa pelaajia, joilla on asenne kunnossa myös harjoitteluun. Tarkoittaakohan juuri Mannista ja esim. Mahlakaartoa, jota ei kuulemma harjoittelu juuri kiinnosta.
En kyllä yhtään ihmettelisi, niin hyvä pelaaja kuin Manu onkin niin ottaa ilmeisen rennosti futiksen joten onkohan tuo sitten jotenkin heijastunut reeneissä. Mahlakaartoa nyt vaan tuskin kiinnostaa jäädä penkkiveikoksi Hakaan, kun ottajia on varmasti muuallakin. Toisaalta luulisi että Okalla olisi jo mennyt hermot myös Viljasen jatkuviin "alavatsavammoihin"
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
|
Vastaus #386 : 07.11.2008 klo 10:21:43 |
|
Toisaalta luulisi että Okalla olisi jo mennyt hermot myös Viljasen jatkuviin "alavatsavammoihin"
Joo mut se mitataan vasta vuoden päästä kun Petun sopimus on seuraavan kerran katkolla.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #387 : 07.11.2008 klo 11:42:59 |
|
Noita Aamulehden höpinöitä nyt ei aina kannata uskoa, Manu luultavasti halusi lähteä ja sen myös teki.
Samaa veikkailen. Valitettavasti yksi suurimmista syistä lähdölle on varmasti tuo ulkomaantrion palkkaaminen, vaikka en siihen uskonutkaan vielä kesällä. Toisaalta myös tuo Okan peräänkuuluttama asenne voi olla yksi kynnyskysymyksistä - varsinkin juuri taiteilijasieluisen Mannisen kohdalla.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #388 : 07.11.2008 klo 11:49:26 |
|
Samaa veikkailen. Valitettavasti yksi suurimmista syistä lähdölle on varmasti tuo ulkomaantrion palkkaaminen, vaikka en siihen uskonutkaan vielä kesällä. Toisaalta myös tuo Okan peräänkuuluttama asenne voi olla yksi kynnyskysymyksistä - varsinkin juuri taiteilijasieluisen Mannisen kohdalla.
Tuskin siinä Mannisen asenteessa on Okan mielestä mitään vikaa ollut, sen verran on mies Mannista hehkuttanut moneen otteeseen. Ja on se asenne ollut Okan kriteereinä varmaan aiemminkin vai onko siellä saanut tähän mennessä ihan leikkiä ja mennä lunkisti avaukseen?
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
|
Vastaus #389 : 07.11.2008 klo 11:50:23 |
|
Tuskin siinä Mannisen asenteessa on Okan mielestä mitään vikaa ollut, sen verran on mies Mannista hehkuttanut moneen otteeseen. Ja on se asenne ollut Okan kriteereinä varmaan aiemminkin vai onko siellä saanut tähän mennessä ihan leikkiä ja mennä lunkisti avaukseen?
No kyllähän Hakan avaukseen on muutaman vuoden ihan kausarilla kävelty...
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #390 : 07.11.2008 klo 11:52:47 |
|
Tuskin siinä Mannisen asenteessa on Okan mielestä mitään vikaa ollut, sen verran on mies Mannista hehkuttanut moneen otteeseen. Ja on se asenne ollut Okan kriteereinä varmaan aiemminkin vai onko siellä saanut tähän mennessä ihan leikkiä ja mennä lunkisti avaukseen?
Enpä tiedä millä treeninäytöillä sinne avaukseen on marssittu, enkä kiellä sitäkään, etteikö asenne olisi ennenkin ollut Okan kriteeristössä mukana. Oka on vain saattanut säätää "asenneruuvia" napsun tiukemmalle. Tai ehkä se on kuitenkin todennäköistä, että Manu on päättänyt maisemanvaihdoksesta jo aiemmin, eikä Hakalla ollut mahdollisuuttakaan kääntää miehen päätä. Arvailujahan nämä kaikki ovat, eikä totuus tuskin tule esille ikinä? Edit: No kyllähän Hakan avaukseen on muutaman vuoden ihan kausarilla kävelty...
Näinhän se on, kun ei paljon vaihtoehtoja ole näkynyt.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #391 : 07.11.2008 klo 13:01:15 |
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
|
Vastaus #392 : 07.11.2008 klo 13:14:32 |
|
Piriselle olisi voinut suoda jatkoa kyllä Tehtikselläkin, mutta eipä muuta kuin onnea Tampereen valloitukseen.
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
|
Vastaus #393 : 07.11.2008 klo 13:25:41 |
|
Piriselle olisi voinut suoda jatkoa kyllä Tehtikselläkin, mutta eipä muuta kuin onnea Tampereen valloitukseen.
Noissa pirisissä on aina ollut vähän tuollaista mansehuoran vikaa. Jukka - never forget
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #394 : 07.11.2008 klo 13:47:22 |
|
Juhalle tsemppiä tanuun!
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #395 : 07.11.2008 klo 13:55:49 |
|
Juhalle tsemppiä tanuun! Sama!
|
|
|
|
ristiano14
Poissa
|
|
Vastaus #396 : 07.11.2008 klo 14:41:10 |
|
Mitä oon vähän kuullu tosta Mannisen ja Cheynen jutusta on se,että kun kesällä tuli tietoon Hakan olevan konkurssin partaalla niin tämä kaksikko kieltäytyi tekemästä jatkosopparia,toisin kuin Kauppila ja Parviainen.Sitten Sedu tuli pelastajaksi ja tätä kaksikkoa ei enää kutsuttu neuvotteluihin.Cheyne on ainakin sanonut,että olisi halunnut jäädä.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #397 : 07.11.2008 klo 14:49:26 |
|
Mitä oon vähän kuullu tosta Mannisen ja Cheynen jutusta on se,että kun kesällä tuli tietoon Hakan olevan konkurssin partaalla niin tämä kaksikko kieltäytyi tekemästä jatkosopparia,toisin kuin Kauppila ja Parviainen.Sitten Sedu tuli pelastajaksi ja tätä kaksikkoa ei enää kutsuttu neuvotteluihin.Cheyne on ainakin sanonut,että olisi halunnut jäädä.
voin 100% varmuudella sanoa että noin 99% tästä tekstistä on paskaa :keskari:
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #398 : 07.11.2008 klo 14:51:04 |
|
- Sopimusneuvotteluissa Hakan kanssa oli pieniä ongelmia ja agentti ehdotti, että HJK olisi hyvä vaihtoehto minulle, jos päätän lähteä Hakasta. Kuusi kautta Valkeakoskella oli tarpeeksi pitkä aika ja olen iloinen muutoksesta, Fowler toteaa.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #399 : 07.11.2008 klo 15:09:51 |
|
- Sopimusneuvotteluissa Hakan kanssa oli pieniä ongelmia ja agentti ehdotti, että HJK olisi hyvä vaihtoehto minulle, jos päätän lähteä Hakasta. Kuusi kautta Valkeakoskella oli tarpeeksi pitkä aika ja olen iloinen muutoksesta, Fowler toteaa.
Ihanko vittuillaksesi postasit?
|
|
|
|
|
|