Sainpas siis avattua tämän ketjun ensi vuodeksikin. :-)
Yle kertoo, että KuPS lähtee ensi kauteen satsaamalla lisää pelaajabudjettiin. Nykyiset runkopelaajat ja omat juniorit halutaan pitää. Kolmea selkeää vahvistusta etsitään. Yksi kärkeen, yksi keskelle ja yksi alakertaan. Yksi heistä saisi olla kovan luokan vahvistus, laski KuPS:n hallituksen puheenjohtaja ja seuran pääomistaja Ari Lahti. KuPS:n valmennuksessa Kai Nyyssönen jatkaa ja todennäköisesti Harri Ylönen hänen aisaparinaan.
Hakki oli päivittänyt sopimustilannetta Banzain foorumilla.Oletettavaa on, että vanhasta kaartista Ylönen ei jatka ja epäilen, että tänään saatettiin nähdä Hevinkin viimeinen peli. (Jos Hevin kohdalta näin niin harmi, olisi ollut kiva jättää suuret jäähyväiset seuraikonille. Toivottavasti vaikka sitten joku jäähyväishöntsy ensi vuonna.)
Hynyn ja JP:n pitäisi mielellään, mutta epäilen, että Hakan kanssa ei edelleenkään pystytä kilpailemaan
Okulle ja Reiskalle voisi tarjota sopimusta vaikka heti.
Ilosta on kehittynyt yllättävän hyvä toppari, Webster tekee paljon likaista duunia ja Taipaleenkin näkisin mielelläni mukana.
Kinna ei täyttänyt sitä roolia puolustuksessa mihin hänet hankittiin ja muutenkin puolustuspeli on ollut kauden heikko kohta. Ja varsinkin jos Hevin ura alkaa olla loppumetreilla, niin kovan topparin hankinta olisi mielestäni ykkösprioriteetti.
Ensi kaudeksi mun odotus on, että "Tussu" Nyyssönen on löytänyt pelityylinsä, pystynyt valitsemaan nykyisistä pelaajista siihen sopivat ja hankkii täsmähankintoina puuttuvat pelaajat. 2008 oli vähän liikaa arpomista miten tällä pelaajapakalla tulisi pelata.
Kasvava pelaajabudjetti tässä taloudellisessa tilanteessa, avainmiesten pitäminen ja muutama täsmävahvistus, vahvistuva taustaorganisaatio sekä kauden kokeneempi valmentaja valaa uskoa siihen, että ensi vuonna kausi ei jatku näin pitkään, vaan että keskikaartin sijoitus on mahdollinen.
Ensi vuonna ylimääräistä panosta sarjaan tuo myös Jyväskylä-Kuopio "paikalliskamppailu". Jalkapallossahan tuo ei ole ollut mikään suuri juttu koskaan eikä se itsellänikään vielä herätä kauheasti tunteita (mutta onhan tässä koko talvi aikaa provota puolin ja toisin - siksi tälläinen otsikkokin tähän aluksi). Mutta kummankin kaupunkin selkeä ykköslaji jääkiekko on luonut "tuulipuvuille" tästä sen taisteluparin. Toivottavasti seurat osaavat hyödyntää tämän ja sumplia otteluohjelman, niin että tähän voidaan rakentaa "megamatkat" puolin ja toisin. Jos Kalpa vie 300 kannattajaansa Tampereelle, niin kyllä KuPS:kin saa 200 kannattajaa Jyväskylään, jos peli sattuu sopivasti kalenteriin. (Ja kun sitä näin toivotaan, niin eiköhän se sitten ole lokakuisena torstaina.)
Viimeisenä kohtana toivoisi, että Kuopion kaupunginvaltuuston jalkapallopuolue (suurempi kuin Perussuomalaiset tai Kristilliset) pitäisi huolen olosuhteista: uusi pinta kentälle (nurmea lienee turha toivoa?) on pakko saada ja lisäkatsomot olisivat myös toivelistalla. Eikös nyt taantumassa luulisi rakennuskustannusten tippuvan, joten nyt olisi hyvä aika rakentaa. Vielä kun saadaan ulkopuolinen rahoittaja niin kaupungin ei tarvitsisi edes investoida, vaan ainoastaan sitoutua vuokraan.