putoava lehti
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Santanderin katkis-aitio
|
|
Vastaus #925 : 27.01.2009 klo 12:49:17 |
|
Jep, nyt ei tosiaan tarvitse halvalla myydä. Kisojen jälkeen hinta nousee lähes satavarmasti ja ostajaehdokkaita tulee olemaan muitakin kuin HIF. Toki HIF:ssäkin tämä tiedetään ja Turusen korvaan varmaan kuiskitaan parhaillaan jos jonkinlaista lupausta ja maalaillaan ruusuisia tulevaisuudenkuvia ja pompitaan yhdessä kukkaiskedolla . Voisi Turusenkin kannalta olla parempi pelata alkukausi Hongassa, jossa avauksen paikka on lähes varma ja katsoo sitten mihin suuntaa. Sekin kun on mahdollista, ettei tuosta vaan marssi HIF:n avaukseen ja ilman pelikokemusta paikka kisoissakin voi olla vaarassa. Banan valmennuksessa kehityskään tuskin taantuu. Toivottavasti lähtee vasta kesällä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Muki valittiin U21-joukkueen vuoden pelaajaksi. Okei, peliaikaa tarvitsee, jotta pysyy vireessä, mutta ilman pahempia loukkaantumisia lienee Turusen paikka kisakoneessa varma. Mutta tosiaan, voi mun mielestä lähteä vaikka heti, kunhan hinta on kohdallaan. Paha sanoa, mitä sen tulisi olla, mutta pakko sen on olla vähintään samalla tasolla Patrosen aikoinaan. Onko jollain muuten tietoa, mikä HIF:n topparitlanne on? (Oletan, että Turusta sille paikalle ollaan hankkimassa..)
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #926 : 27.01.2009 klo 12:56:21 |
|
Onko jollain muuten tietoa, mikä HIF:n topparitlanne on? (Oletan, että Turusta sille paikalle ollaan hankkimassa..)
Patrosen lisäksi 21-vuotias Marcus Nilsson ja 20-vuotias Joel Ekstrand. Molemmat ovat todella lupaavia (+ Patronen) joten hieman mystiseltähän tuo Turusen mahdollinen hankinta lopulta vaikuttaa. Tällöin ringissä olisi neljä nuorta keskuspuolustajaa, kun taas fanit ovat huudelleet konkaripakin perään tyyliin Jakobsson, Lucic jne. Niin ja hankkihan HIF vielä 24-vuotiaan Markus Holgerssonin, joka toki pelaa paikkaa kuin paikaa puolustuksessa.
|
|
|
|
idänihme
Poissa
Suosikkijoukkue: suurseura
|
|
Vastaus #927 : 27.01.2009 klo 14:00:08 |
|
Jos Turusen siirtoa mietitään niin ei se arvonnousu U21 kisoissa mitenkään varmaa ole. Suomi arvottiin helvetin kovaan lohkoon jossa saattaa huonolla tuurilla jossain matsissa tulla pahastikin turpiin. Silloin kun omiin menee useampi maali ei toppareita yleensä paljon kehuta. Toki jos pelit menee hyvin niin puolustuspään pelaajien arvo voi nousta yllättävänkin paljon. Vähän siis epävarma tilanne verrattuna lohkoon jossa junnut napsisi helpommin pisteitä.
|
|
|
|
Jörg
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, 1.FC Köln
|
|
Vastaus #928 : 28.01.2009 klo 08:22:48 |
|
Kuulin vähän sellaista juttua, että La Mangan harkkamatsit näkyis netissä. Toivottavasti pitää paikkansa.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #929 : 28.01.2009 klo 09:35:33 |
|
Helsingborgin ja sen toimintaa tukevan sijoitusyhtiön HIF Supportin yhteistyösopimus päättyy tänä vuonna ja HIF Support on luvannut sijoittaa vielä ennen maaliskuun loppua 3,5 miljoonaa kruunua (n. 350 000€) uuteen pelaajaan. Tämä pelaaja ei kuitenkaan ole Alvaro Santos, joka on tällä hetkellä seuran ykkösprioriteetti. Tässä kohtaa voisi esiin astua Turunen koska yleensä nuo sijoitukset tehdään nimenomaan nuoriin pelaajiin joista voi saada voittoa.
|
|
|
|
Bristol Rovers
Poissa
|
|
Vastaus #930 : 28.01.2009 klo 09:55:30 |
|
Tämä pelaaja ei kuitenkaan ole Alvaro Santos, joka on tällä hetkellä seuran ykkösprioriteetti. Tässä kohtaa voisi esiin astua Turunen koska yleensä nuo sijoitukset tehdään nimenomaan nuoriin pelaajiin joista voi saada voittoa.
Haetaanko siellä nyt hyökkääjää vai onko Alvarolla pelkkää tunnearvoa? Käytännössähän Alvaro pakotettiin siirtymään aikoinaan Kööpenhaminaan(?) ja oli ainakin siihen aikaan kannattajien suosikki..
|
|
|
|
B-katsomo
Poissa
|
|
Vastaus #931 : 28.01.2009 klo 10:51:58 |
|
Mutta tosiaan, voi mun mielestä lähteä vaikka heti, kunhan hinta on kohdallaan. Paha sanoa, mitä sen tulisi olla, mutta pakko sen on olla vähintään samalla tasolla Patrosen aikoinaan.
Miten niin? Onko Turunen Patrosta selkeästi parempi?
|
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
|
Vastaus #933 : 28.01.2009 klo 11:03:15 |
|
Miten niin? Onko Turunen Patrosta selkeästi parempi?
Turunen on nuorempi kuin Patronen siirtyessään. Tästä päätellen voi kuvitella, että kehittymisvaraakin olisi enemmän. Lisäksi Turunen valittiin U21:n parhaaksi pelaajaksi. Kisoihin päässeen joukkueen parhaasta pelaajasta kuuluu kyllä maksaa ihan reilusti. Koska itse kuitenkin pidän Patrosta selkeästi parempana pelaajana, olisin oikein tyytyväinen mikäli Turusesta saataisiin sama hinta. Ja tietenkin myös jälleenmyyntiprosentit.
|
|
|
|
Peab
Poissa
|
|
Vastaus #934 : 28.01.2009 klo 11:30:56 |
|
Koska itse kuitenkin pidän Patrosta selkeästi parempana pelaajana, olisin oikein tyytyväinen mikäli Turusesta saataisiin sama hinta. Ja tietenkin myös jälleenmyyntiprosentit.
Saatko myyntirahat omaan kukkaroosi? Tai vaikka pelkät provikat?
|
|
|
|
Mazaa
Poissa
|
|
Vastaus #935 : 28.01.2009 klo 11:46:27 |
|
Matkaan lähtee 22 pelaajaa, joista kaksi on maalivahteja, ja taustat. Nicholas Otaru jää sivuun loukkaantumisen vuoksi ja Hannu Haarala jää sivuun tulevan perheenlisäyksen vuoksi. Konsta Rasimus ei myöskään lähde matkaan.
Siis 20 kenttäpelaajaa mukaan. Em poisjäävien jälkeen Hongalla on vielä 21 kenttäpelaajaa. Turunen ei lähde matkaan?
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
|
Vastaus #936 : 28.01.2009 klo 12:35:51 |
|
Siis 20 kenttäpelaajaa mukaan. Em poisjäävien jälkeen Hongalla on vielä 21 kenttäpelaajaa. Turunen ei lähde matkaan?
Turunen on Japanissa maajoukkueen mukana. http://www.veikkausliiga.com/Default.aspx?link=/News.aspx?type=1$ID=32852 Kujala ja Tuomo Turunen Japaniin
[28.1.2009 12:15:00]
Kahdelle Veikkausliigapelaajalle saapui kutsu täydentämään Japaniin matkaavaa Suomen A-maajoukkuetta.
Ruotsissa pelaava Janne Saarinen jää pois Japanin matkalta sairastuttuaan kuumeeseen.
Saarisen poisjäännin myötä maajoukkuetta täydennettiin kahdella veikkausliigapelaajalla. Mukaan lähtevät TamU:n Jussi Kujala ja Hongan Tuomo Turunen.
Jussi Kujalalla on tilillään kolme A-maaottelua. Tuomo Turusella debyytti miesten tasolla on vielä tekemättä
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #937 : 28.01.2009 klo 12:45:30 |
|
Ja Mukin hinta sen kun jatkaa nousuaan
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
|
Vastaus #938 : 28.01.2009 klo 13:23:35 |
|
Ja Mukin hinta sen kun jatkaa nousuaan Finnish international Tuomo Turunen .
|
|
|
|
Khalervos Kendopoulos
Poissa
Suosikkijoukkue: Kreikan jääkiekkoliiton puheenjohtajan kabinetti
|
|
Vastaus #939 : 28.01.2009 klo 14:04:39 |
|
Hienoa. Tyylikäs pelaaja
|
|
|
|
Teuvo Bucharest
Poissa
Suosikkijoukkue: Istanbul United
|
|
Vastaus #940 : 28.01.2009 klo 14:23:03 |
|
Kyllä leipoi Bana Tuomostakin aika pelurin. Jos Turusten perheessä olisi vuonna 2006 saatu etukäteen tietää, että toinen heistä valitaan arvoturnaukseen selviävän U21:sen parhaaksi pelaajaksi, ja että kyseinen pelaaja olisi Veikkausliigan kärkijoukkueen kuumin nimi siirtymään ulkomaille, olisi Teemulle varmaan leivottu käpykakku.
|
|
|
|
Bristol Rovers
Poissa
|
|
Vastaus #941 : 28.01.2009 klo 14:24:48 |
|
olisi Teemulle varmaan leivottu käpykakku.
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #942 : 28.01.2009 klo 14:26:42 |
|
Kujala ja Tuomo Turunen Japaniin
[28.1.2009 12:15:00] Saarisen poisjäännin myötä maajoukkuetta täydennettiin kahdella veikkausliigapelaajalla. Mukaan lähtevät TamU:n Jussi Kujala ja Hongan Tuomo Turunen. Kova jannu tuo Saarinen, kun korvaamaan tarvitaan kaksi sinällänsä ihan kohtalaista Veikkausliigapelaajaa.
|
|
|
|
Svensson
Poissa
|
|
Vastaus #943 : 28.01.2009 klo 15:25:17 |
|
Kyllä leipoi Bana Tuomostakin aika pelurin. Jos Turusten perheessä olisi vuonna 2006 saatu etukäteen tietää, että toinen heistä valitaan arvoturnaukseen selviävän U21:sen parhaaksi pelaajaksi, ja että kyseinen pelaaja olisi Veikkausliigan kärkijoukkueen kuumin nimi siirtymään ulkomaille, olisi Teemulle varmaan leivottu käpykakku.
Nimenomaan Tuomo on se näistä kahdesta veljeksestä josta sitä kovaa peluria on aina odotettu. Nuorimpana pelaajana mukana Vintiöissä jne. Jostakin syystä täällä FF:llä vaan on ollut monella ei-kotkalaisella sellainen käsitys, että Teemu olisi ollut se lahjakkaampi. Tiedä sitten mistä tuo johtuu? Siinä missä U21 topparipari Portin alkoi usein tippua kyydistä mitä tiukempi matsi oli kyseessä, tuntui Muki vaan nostavan tasoaan aina sen mukaan mitä hankalampi vastustaja oli vastassa. Etenkin noissa muutamassa hankalassa vierasmatsissa aina kentän parhaita, joten siksi valinta alle kaksykkösten parhaaksi osui ihan kohdalleen. Loppupeleissä uskon Mukilla olevan potentiaalia myös vähän Allsvenskania kovempiin sarjoihin, mutta voisihan tuo Ruotsi ihan ok väliaskel olla. Patrosen verran pitäisi tosiaan euroja irrota jo ihan näillä maajoukkuemeriiteillä, noin periaatteessa.
|
|
|
|
Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
|
Vastaus #944 : 28.01.2009 klo 15:35:20 |
|
Nimenomaan Tuomo on se näistä kahdesta veljeksestä josta sitä kovaa peluria on aina odotettu. Nuorimpana pelaajana mukana Vintiöissä jne. Jostakin syystä täällä FF:llä vaan on ollut monella ei-kotkalaisella sellainen käsitys, että Teemu olisi ollut se lahjakkaampi. Tiedä sitten mistä tuo johtuu?
Totta tämäkin. Mukin siirtyessä Honkaan olivat odotukset todella korkealla ja pettyä ei ole aivan alun jälkeen tarvinnnut. Elävästi on kuitenkin muistiin piirtynyt muutama Mukin ensimmäinen peli Hongassa. Silloin laitapakkina pelannut Turunen oli todella pahasti vietävissä ja erityisesti silmään paistoi hitaus. Muutama kaveri (ehkä minäkin ) olivat jo noiden perusteella valmiit kovaankin krittiikkiin. Onneksi oikea pelipaikka löytyi nopeasti ja nykyäänhän Tuomo on puolustuspään yleismies, joka hoitaa laitapakinkin hommat kunnialla.
|
|
|
|
putoava lehti
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Santanderin katkis-aitio
|
|
Vastaus #945 : 28.01.2009 klo 15:50:11 |
|
Totta tämäkin. Mukin siirtyessä Honkaan olivat odotukset todella korkealla ja pettyä ei ole aivan alun jälkeen tarvinnnut. Elävästi on kuitenkin muistiin piirtynyt muutama Mukin ensimmäinen peli Hongassa. Silloin laitapakkina pelannut Turunen oli todella pahasti vietävissä ja erityisesti silmään paistoi hitaus. Muutama kaveri (ehkä minäkin ) olivat jo noiden perusteella valmiit kovaankin krittiikkiin. Onneksi oikea pelipaikka löytyi nopeasti ja nykyäänhän Tuomo on puolustuspään yleismies, joka hoitaa laitapakinkin hommat kunnialla. Tuomollahan oli Honkaan tullessaan joku rasitusvamma, jonka vuoksi talvitreenit taisivat jäädä aika vähäisiksi (ainakin näin muistelisin..) Ja hidashan mies tuolloin oli ja olemuskin... noh.. semmonen pullapoikamainen Nykyään näyttääkin urheilijalta Ja nimenomaan, jos Muki vs. Hantta vielä mietitään, noita 21-meriittejä lähinnä tarkoitin syyksi, miksi Mukista voisi saada vähintään saman verran hilloa kuin Patrosesta. Patrosen fysiikka ja itseluottamus ovat niin huikealla tasolla, että oikeastaan niiden vuoksi pidän miestä edelleen potentiaalisena pelaajana kovempiinkin sarjoihin (täytyy kyllä myöntää, etten miehen otteita ole Ruotsissa nähnyt kertaakaan).
|
|
|
|
Teuvo Bucharest
Poissa
Suosikkijoukkue: Istanbul United
|
|
Vastaus #946 : 28.01.2009 klo 16:10:59 |
|
Jostakin syystä täällä FF:llä vaan on ollut monella ei-kotkalaisella sellainen käsitys, että Teemu olisi ollut se lahjakkaampi. Tiedä sitten mistä tuo johtuu? Tuomon olisin voinut nähdä tositoimissa maajoukkueleirillä joskus 17-vuotiaana, harmi etten silloin päässyt. Sen muistan, ettei velipoika ollut ainakaan siinä ryhmässä. Se minkä takia Teemusta on potentiaalisempi kuva johtunee kauden 2006 hehkutuksista. TV-pelissä teki HJK:ta vastaan upean vapaapotkumaalin ja Malinenko hänet nosti liigan lupaavimmaksi nuorukaiseksi, joka viimeistään kaudella 2007 tulisi dominoimaan liigakenttiä. Esim. tuossa pelissä ei paljoa Tuomon potentiaalista puhuttu, eikä sivusilmällä seurattuna mediassakaan saanut osakseen huomiota. En toki seurannut oliko Mukilla esim. jotakin vaivoja - ja toisekseen menestyvän ratkaisijan on helpompi saada huomiota kuin hommansa hoitavan puolustuspään pelaajan. Noh, 'noug said. Muki näytti kaikille tasonsa viimeistään viime kaudella.
|
|
|
|
Cenile Dementjeva
Poissa
|
|
Vastaus #947 : 28.01.2009 klo 16:41:32 |
|
"Siis 20 kenttäpelaajaa mukaan. Em poisjäävien jälkeen Hongalla on vielä 21 kenttäpelaajaa. Turunen ei lähde matkaan?"
Tämä oli selvää jo ennen kuin tuo Jaappanin kutsu tuli.Vetäköön kukin siitä omat johtopäätöksensä.
|
|
|
|
B-katsomo
Poissa
|
|
Vastaus #948 : 28.01.2009 klo 17:04:07 |
|
Kyllä leipoi Bana Tuomostakin aika pelurin.
Aha. : Mukin viimeinen kausi vokaaleissa oli kokonaisuudessaan todella vakuuttava. Väitän, että Turunen ei ole kehittynyt mitenkään merkittävästi sen jälkeen kun siirtyi pois Kotkasta. Rasvaa oli ehkä vähän liikaa Kotkan aikoina (tästähän Lehkosuo mainitsi jossain haastattelussa), ja sen vuoksi liike on saattanut parantua, mutta jo Kotkan vuosina Mukin peli oli varmaa ja rauhallista. Nimenomaan Tuomo on se näistä kahdesta veljeksestä josta sitä kovaa peluria on aina odotettu. Nuorimpana pelaajana mukana Vintiöissä jne. Jostakin syystä täällä FF:llä vaan on ollut monella ei-kotkalaisella sellainen käsitys, että Teemu olisi ollut se lahjakkaampi. Tiedä sitten mistä tuo johtuu?
Ei kyllä pidä paikkaansa. Tuomo oli Teemun sijaan vintiöissä (tai eihän valintaa tehty näiden kahden välillä), koska oli fyysisesti isoveljeään kehittyneempi. Kyllähän Teemu oli näistä kahdesta se, jota hehkutettiin enemmän nuorena. Tekniikkamestaruuksia jne. Toki joskus kaksi vuotta sitten alkoi näyttää siltä, että Tuomosta tulee kovempi pelaaja.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2009 klo 17:06:17 kirjoittanut B-katsomo »
|
|
|
|
|
Svensson
Poissa
|
|
Vastaus #949 : 28.01.2009 klo 17:15:44 |
|
Ei kyllä pidä paikkaansa. Tuomo oli Teemun sijaan vintiöissä (tai eihän valintaa tehty näiden kahden välillä), koska oli fyysisesti isoveljeään kehittyneempi. Kyllähän Teemu oli näistä kahdesta se, jota hehkutettiin enemmän nuorena. Tekniikkamestaruuksia jne. Toki joskus kaksi vuotta sitten alkoi näyttää siltä, että Tuomosta tulee kovempi pelaaja. Tässä olet kyllä itse väärässä. Kyllä nimenomaan Tuomoa hehkutettiin pelaajatarkkailijoiden ja palloliiton junnuvalmentajien keskuudessa jo aika nuoresta iästä eteenpäin. Ja samaa viestiä tuli Kotkankin suunnalta, ei Tuomoa muuten jo 15 vuotiaana olisi yritetty ajaa sisään liigajengiin. Kotkassa ongelmana oli muutamat pidempiaikaiset loukkaantumiset (selkä taisi mennä kahdesti?) ja pelipaikan löytyminen (edellä topparinpaikalle Kinnaslampea, Heilalaa, Tuunaista) ja niinpä veli "ajoi ohi" ainakin hetkellisesti. Tarkennetaan nyt sen verran, etten todellakaan tarkoita etteikö Teemuakin lupaavana olisi pidetty, mutta nimenomaan Mukista sitä vähän isommille kentille kelpaavaa on odoteltu.
|
|
|
|
|
|