Kysy (taktiikoista) - forum vastaa!

[idänihme]

Kyllähän tästä kertoo jo sekin, miten lähes aina nykyään saa lukea jonkun suomalaisen nuoren siirtyessä ulkomaille, miten "ensimmäisenä on pitänyt opetella kentällä sijoittumista ja muita taktisia juttuja". Eli peliäly on heikolla tasolla. Ja totta on, että osin homma menee myös valmentajien laiskuuden piikkiin. Toisaalta Veikkausliigassa on pakko tehdä myös tulosta. Ei Lehkosuokaan saisi joga bonitoaan harrastaa, jos Honka vuodesta toiseen taistelisi sarjapaikastaan tai jopa hisseilisi jatkuvasti. Suurin vastuu tässä on mielestäni suomalaisilla seurapomoilla, joiden tulisi sisäistää, että Veikkausliigan tasoisessa sarjassa ei ole mitään järkeä pitkällä tähtäimellä pelata pelkästään menestysorientoituneesti. Pelaajien kehittämisen pitäisi olla niin kauan etusijalla kuin sarjan taso on näin alhainen. Ja toki tuo kehitystyö on aloitettava junioreista alkaen.

Pelaajien kehitys on tärkeää, mutta sitä ei edes ole pakko aloittaa junnuista asti. Hongan huippulupauksista on moni omia junnuja mutta kyllä suomessa pärjäisi kasvattajaseurana muidenkin junnuja kehittämällä. Vaikkapa juuri Hongassa on omien junnujen lisäksi nostettu liigan huipputason pelaajiksi myös muiden junnuja, jotka muuten pelaisivat aladivareissa. Hyvänä esimerkkinä Klubi dropout Vasara joka on tälläkin kaudella paukuttanut aika hyvään tahtiin maaleja keskikentältä. Junnujen kehitys on tärkeää, mutta älyttömän paljon vaikuttaa nuo ikävuodet 20 tienoilla, jolloin ratkeaa käykö lahjakas (kyllä kaikki liigan ja ykkösen pelaajat ovat jossain määrin lahjakkaita) pelaaja pelaamaan ammattimaisesti vai höntsäämänä huvikseen divareissa.

Itsekin näkisin että pelaavampi pelityyli kehittää pelaajia paljon roiskimista enemmän. Olisiko jopa niin että vähän heikompia vastustajia vastaan pelaaminen vahvistaa hyökkäyspelaamisen taitoja, kun palloa saa pitää enemmän? Joka tapauksessa pallo pysyy Hongan peleissä maassa ihan siinä mitä mestarienliigassakin. Jotain vastaavaa juttua olen kuullut muidenkin liigajengien pelitylistä.

[Kaihlamo]

Pelaajien kehitys on tärkeää, mutta sitä ei edes ole pakko aloittaa junnuista asti.

Olipas hölmösti sanottu.

Itsekin näkisin että pelaavampi pelityyli kehittää pelaajia paljon roiskimista enemmän.

Ei kai tämä mikään näkemyskysymys ole vaan ihan fakta.

[Noviisi]

Kyllähän tästä kertoo jo sekin, miten lähes aina nykyään saa lukea jonkun suomalaisen nuoren siirtyessä ulkomaille, miten "ensimmäisenä on pitänyt opetella kentällä sijoittumista ja muita taktisia juttuja". Eli peliäly on heikolla tasolla. Ja totta on, että osin homma menee myös valmentajien laiskuuden piikkiin. Toisaalta Veikkausliigassa on pakko tehdä myös tulosta. Ei Lehkosuokaan saisi joga bonitoaan harrastaa, jos Honka vuodesta toiseen taistelisi sarjapaikastaan tai jopa hisseilisi jatkuvasti. Suurin vastuu tässä on mielestäni suomalaisilla seurapomoilla, joiden tulisi sisäistää, että Veikkausliigan tasoisessa sarjassa ei ole mitään järkeä pitkällä tähtäimellä pelata pelkästään menestysorientoituneesti. Pelaajien kehittämisen pitäisi olla niin kauan etusijalla kuin sarjan taso on näin alhainen. Ja toki tuo kehitystyö on aloitettava junioreista alkaen.

Itse näkisin myös, että yksi keskeisin Veikkausliigaa nostava tekijä olisi uudet taitofutista pelaavat mielenkiintoiset pelaajat.
Uskon, että yleisö innostuu katsomaan futista, kun kentällä on hienoja harhautuksia, sujuvaa syöttöpeliä, liikkeiden täydellistä hallintaa, seinäsyöttäjä ja huippuunsa hiottua pallonhallintaa.
Näin jalkapallo lähentyy taidetta.

Mielestäni jossain määrin tähän suuntaan ollaan menossa, mutta tietysti vauhdin toivoisi olevan nopeampi. Tietysti yksittäisten joukkueiden näkökulmasta tuo valinta taitofutiksen/tulosfutiksen (pitkää ja perään) välillä voi olla vaikea, jos perinteet ja nykyinen pelaajakalusto on viritetty pitkän pallon pelaamiseen. Tässä tilanteessa surullista on se, että uudet taitavat junnusukupolvet, jotka osaisivat & haluaisivat pelata maata pitkin taitofutista, pakotetaan pelaamaan pitkääpalloa. (Tästä esimerkkejä löytyy omalta paikkakunnalta).

Toinen asia, millä Veikkausliigan kiinnostavuutta voisi nostaa on se, että pyrittäisiin nostamaan näitä uusia taitavia pelaajia laajemman yleisön tietoisuuteen. Jotta suomen futis kiinnostaisi yhä uusia ihmisiä täytyy joukkueiden profiloitua muutamiin kiinnostaviin pelaajiin. Tänä päivänä yleisö vaatii julkkiksia. Jalkapalloa pitäisi osata markkinoida paremmin ja trendikkäämmin kuin nykyään. Seurojen pitäisi myös satsata ottelutapahtumiin. (Tämä tietysti vaikeaa nyt kun rahat ovat vähissä). Seuraa pitää nostaa ja hypettää. Yleisön pitää pystyä rakastumaan seuraan ja sen pelaajiin helposti. Tällaista kulttuuria Suomesta todella puuttuu. Katsoiko kukaan miten Heikkisen Makon seuran fanit kannattivat joukkuettaan Euroliigan pelissä? Siinä näkyi aito rakkaus seuraa kohtaan.

Eli uskon vakaasti, että myös suomalaisilla geeneillä pystytään pelaamaan taitofutista.
Tämä vaatii vielä uusia panostuksia junnutyöhön (etenkin ikävuosiin 10-13), mutta suunta on oikea.
Allekirjoitan sen, että maalintekoa ja hyökkäyspeliä suomalaisten tulisi todella harjoitella ankarasti jo aivan pienestä pitäen.
Esim. veljeni junioriseuran nykyisistä hyökkääjitä yli puolet on entisiä toppareita!!! Luulisi, että suurin osa junnuista haaveilee aluksi nimen omaan maalien tekemisestä ja siis hyökkääjänä olemisesta.
Miten sitten voidaan päätyä tilanteeseen, että suomella ei ole juuri lainkaan laadukkaita hyökkääjiä maajoukkueissaan. Jossain jokin menee kyllä pahasti pieleen.?

Suomi on pieni maa ja vielä pienempi futismaa, mutta meillä on rutkasti potentiaalia ja varaa parantaa.
Toivottavasti seuraavina vuosina suunta on oikea ja potentiaali hyödynnetään maksimaalisesti.

[Kaihlamo]

Tämä vaatii vielä uusia panostuksia junnutyöhön (etenkin ikävuosiin 10-13)

Tähän eri. Kyllä niitä panostuksia pitää laittaa enemmän etenkin alle 10 vuotiaisiin. Ja eikä koske pelkästään jalkapalloa vaan myös ihan perusliikuntaa alkaen lasten omatoimisesta liikkumisesta, koululiikunnasta, ja erilaisista liikuntakerhoista päättyen sitten seuratoimintaan. Tähän toivoisin lajirajat ylittävää yhteistyötä, joka saisi tenavat liikkumaan monipuolisesti ja aktiivisesti vapaa-ajallaan ja koululiikunnan puitteissa.

[Noviisi]

Tähän eri. Kyllä niitä panostuksia pitää laittaa enemmän etenkin alle 10 vuotiaisiin. Ja eikä koske pelkästään jalkapalloa vaan myös ihan perusliikuntaa alkaen lasten omatoimisesta liikkumisesta, koululiikunnasta, ja erilaisista liikuntakerhoista päättyen sitten seuratoimintaan. Tähän toivoisin lajirajat ylittävää yhteistyötä, joka saisi tenavat liikkumaan monipuolisesti ja aktiivisesti vapaa-ajallaan ja koululiikunnan puitteissa.

Ymmärrän kantasi siinä mielessä, että näyttää siltä, että suomalainen nuoriso liikkuu nykyään vähemmän kuin ennen. Armeijassakin lenkkeilyn sijaan sauvakävelyä jne....
Tässä mielessä täytyy satsata jo aivan pieniin, jotta kipinä liikuntaa kohtaan saadaan syttymään.
Tuo 10-13 siksi, että tuossa iässä futisjunnut ovat erityisen alttiita oppimaan pallonkäsittelyä. Kun työt tässä vaiheessa tehdään huolella tulee suomen futiksen taitotaso automaattisesti kasvamaan roimasti. Auttaa myös pelikäsityksen oppimiseen sikäli, että kun pallonhallinta on kunnossa jo 10-13 v. lähtien voidaan keskittyä myöhemmissä vaiheissa enemmän pelikäsityksen ja taktisen puolen opetteluun.
Elikkäs pelaavan jalkapallon ja taitofutiksen kannalta ikävuodet 10-13 ovat todella tärkeitä ja siksi tämän ikäisten valmentajien täytyy myös olla asiansa osaavia. Jos eivät ole tällä hetkellä riittävän päteviä, täytyy seurojen & palloliiton tehdä asialle jotain. Sitten täytyy vielä ratkaista se, miten motivoidaan ja mahdollistetaan (olosuhteet jne.) kaikenikäisten junnujen riittävän suuret omatoimisen treenin määrät ja laatu.
En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että kaikki Suomen junnut ja valmentjat tajuavat sitä, että seuran puitteissa tapahtuva treenaaminen on vain n. puolet tai 1/3 siitä treenimäärästä, mitä pelaaja tarvitsee kehittyäkseen maailman huipulle tai edes lähelle tuota tasoa.

[Kaihlamo]

Ymmärrän kantasi siinä mielessä, että näyttää siltä, että suomalainen nuoriso liikkuu nykyään vähemmän kuin ennen. Armeijassakin lenkkeilyn sijaan sauvakävelyä jne....
Tässä mielessä täytyy satsata jo aivan pieniin, jotta kipinä liikuntaa kohtaan saadaan syttymään.
Tuo 10-13 siksi, että tuossa iässä futisjunnut ovat erityisen alttiita oppimaan pallonkäsittelyä. Kun työt tässä vaiheessa tehdään huolella tulee suomen futiksen taitotaso automaattisesti kasvamaan roimasti. Auttaa myös pelikäsityksen oppimiseen sikäli, että kun pallonhallinta on kunnossa jo 10-13 v. lähtien voidaan keskittyä myöhemmissä vaiheissa enemmän pelikäsityksen ja taktisen puolen opetteluun.
Elikkäs pelaavan jalkapallon ja taitofutiksen kannalta ikävuodet 10-13 ovat todella tärkeitä ja siksi tämän ikäisten valmentajien täytyy myös olla asiansa osaavia. Jos eivät ole tällä hetkellä riittävän päteviä, täytyy seurojen & palloliiton tehdä asialle jotain. Sitten täytyy vielä ratkaista se, miten motivoidaan ja mahdollistetaan (olosuhteet jne.) kaikenikäisten junnujen riittävän suuret omatoimisen treenin määrät ja laatu.
En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että kaikki Suomen junnut ja valmentjat tajuavat sitä, että seuran puitteissa tapahtuva treenaaminen on vain n. puolet tai 1/3 siitä treenimäärästä, mitä pelaaja tarvitsee kehittyäkseen maailman huipulle tai edes lähelle tuota tasoa.

Mä en ymmärrä sun logiikkaa kyllä ihan kokonaan. Mitä sillä pallonkäsittelyn opettamisella saavutetaan tuossa iässä, jos ei ole kunnollisia valmiuksia tehdä sitä. Toki kaikki osa-alueet ja iät ovat kehityskäyrän kannalta tärkeitä ja pakollisia, mutta jos ruvetaan katsomaan puhtaasti jalkapallon kautta ja herkkyyskausien mukaan niin itse ainakin laittaisin extrapanostuksen 7-11 vuotiaiden harjoitteluun. Siellä ne taitotekijät kuitenkin luodaan, joita sitten vanhempana hyödynnetään kaikilla jalkapallon osa-alueilla.

[Noviisi]

Mä en ymmärrä sun logiikkaa kyllä ihan kokonaan. Mitä sillä pallonkäsittelyn opettamisella saavutetaan tuossa iässä, jos ei ole kunnollisia valmiuksia tehdä sitä. Toki kaikki osa-alueet ja iät ovat kehityskäyrän kannalta tärkeitä ja pakollisia, mutta jos ruvetaan katsomaan puhtaasti jalkapallon kautta ja herkkyyskausien mukaan niin itse ainakin laittaisin extrapanostuksen 7-11 vuotiaiden harjoitteluun. Siellä ne taitotekijät kuitenkin luodaan, joita sitten vanhempana hyödynnetään kaikilla jalkapallon osa-alueilla.

Selvä. Olemme siis samaa mieltä näistä:
a) Junnutyöhön olisi hyvä panostaa entistä enemmän
b) ikävuosina 7-14 luodaan vahva perusta, jonka varaan koko pelaajan myöhempi kehitys rakentuu

Erimieltä olemme tästä: pitäisikö rajallisista resursseista panostaa ensin ikäluokkaan 7-10 vai 10-14. (Ideaalitilanteessa tietysti panostettaisiin molempiin)

Väitit, että "Mitä sillä pallonkäsittelyn opettamisella saavutetaan tuossa iässä, jos ei ole kunnollisia valmiuksia tehdä sitä".
--> olen samaa mieltä siitä, että JOS junnulla on isoja puutteita aivan perustaidoissa, ne täytyy ensin korjata, ennen kuin voidaan tavoitella loistavaa pallonkäsittelykykyä
----> oletin kuitenkin omassa viestissäni, että junnulla EI OLE suuria puutteita perustaidoissa ja siksi taidon omaksumisen herkkyyskaudesta (joka mielestäni on n. 10-14?) tulisi ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti

---------> kysymys kuuluukin: Oletko sitä mieltä, että suomalaisessa junnufutiksessa ei onnistuta opettamaan perustaitoja riittävän hyvin ikävuosina 7-11?

Kumpikin puhuimme herkkyyskausista. Minä väitin, että taidon oppimisen herkkyyskausi painottuisi ikävuosiin 10-14. Sinä taas, että se painottuisi ikävuosiin 7-10. Kertokaahan viisaammat kumpi meistä on oikeassa.

Kirjoitit "Siellä ne taitotekijät kuitenkin luodaan, joita sitten vanhempana hyödynnetään kaikilla jalkapallon osa-alueilla" viitaten ikävuosiin 7-10.

--> Olen sitä mieltä, että tuossa iässä luodaan taitotekijöiden perusta ja perussuoritusten mallit.
Sen sijaan ikävuosina 11-14 siirrytään perustasta monimutkaisempiin suorituksiin, suoritusten yhdistelmiin, nopeampaan tempoon, pelinomaisuuteen ja korkeampaan taitoon. Lopputuloksena toivottavasti teknisesti loistava suomalainen pelaaja, joka hallitsee jo 14 vuotiaana lähes kaiken sen, mitä tulee myöhemmin tarvitsemaan esim. Veikkausliigassa tai ulkomailla. Hallitsemisella tarkoitan sitä, että hän on sisäistänyt pallonhallinnan eri osa-alueiden suoritteet niin hyvin, että ne ovat jo automatisoituneet hänelle. Suoritteet on myös opittu oikein valmentajien asiantuntevalla ohjauksella (mallisuoritukset ja nopea virheisiin puuttuminen). Näin pelaajan pallollinen suorittaminen on varmaa, pehmeää, taitavaa ja ihailtavaa. Toki hän hioo tätä osa-aluetta läpi uransa ja löytää yhä uusia nyansseja, mutta jatkossa hän voi enemmän keskittyä peliälyn, taktisen puolen ja fysiikan harjoittamiseen, kun pallollinen osaaminen on jo korkeaa luokkaa.

[Kaihlamo]

kysymys kuuluukin: Oletko sitä mieltä, että suomalaisessa junnufutiksessa ei onnistuta opettamaan perustaitoja riittävän hyvin ikävuosina 7-11?

Olen

Kumpikin puhuimme herkkyyskausista. Minä väitin, että taidon oppimisen herkkyyskausi painottuisi ikävuosiin 10-14. Sinä taas, että se painottuisi ikävuosiin 7-10. Kertokaahan viisaammat kumpi meistä on oikeassa.

Minä puhuin taitotekijöistä, sinä taidosta. Minä näen tärkeämpänä sen, että on perustat kunnossa (mitä ne nykyään ei ole) ennen kuin voidaan pallonkäsittelyssä opettaa perusliikkeitä enemmän.

Kirjoitit "Siellä ne taitotekijät kuitenkin luodaan, joita sitten vanhempana hyödynnetään kaikilla jalkapallon osa-alueilla" viitaten ikävuosiin 7-10.

--> Olen sitä mieltä, että tuossa iässä luodaan taitotekijöiden perusta ja perussuoritusten mallit.
Sen sijaan ikävuosina 11-14 siirrytään perustasta monimutkaisempiin suorituksiin, suoritusten yhdistelmiin, nopeampaan tempoon, pelinomaisuuteen ja korkeampaan taitoon. Lopputuloksena toivottavasti teknisesti loistava suomalainen pelaaja, joka hallitsee jo 14 vuotiaana lähes kaiken sen, mitä tulee myöhemmin tarvitsemaan esim. Veikkausliigassa tai ulkomailla. Hallitsemisella tarkoitan sitä, että hän on sisäistänyt pallonhallinnan eri osa-alueiden suoritteet niin hyvin, että ne ovat jo automatisoituneet hänelle. Suoritteet on myös opittu oikein valmentajien asiantuntevalla ohjauksella (mallisuoritukset ja nopea virheisiin puuttuminen). Näin pelaajan pallollinen suorittaminen on varmaa, pehmeää, taitavaa ja ihailtavaa. Toki hän hioo tätä osa-aluetta läpi uransa ja löytää yhä uusia nyansseja, mutta jatkossa hän voi enemmän keskittyä peliälyn, taktisen puolen ja fysiikan harjoittamiseen, kun pallollinen osaaminen on jo korkeaa luokkaa.

Sulle ilmeisesti on taitotekijät ja taito nyt sekoittunut jossain vaiheessa tai ainakin sellainen kuva jäi tästä lopputekstistä. Taitotekijät kuuluu taitavuuteen kun taas sinun puhumasi taito on enemmänkin tekniikkaa. Minä haluan, että pelaajista kasvaa taitavia, johon yhtenä osana kuuluu se, että ovat teknisesti taitavia, joka tuntuu olevan sinun ainut prioriteetti.

[Noviisi]

Sulle ilmeisesti on taitotekijät ja taito nyt sekoittunut jossain vaiheessa tai ainakin sellainen kuva jäi tästä lopputekstistä. Taitotekijät kuuluu taitavuuteen kun taas sinun puhumasi taito on enemmänkin tekniikkaa. Minä haluan, että pelaajista kasvaa taitavia, johon yhtenä osana kuuluu se, että ovat teknisesti taitavia, joka tuntuu olevan sinun ainut prioriteetti.

Myönnän, että en tunne termiä taitotekijät kovinkaan hyvin ja painotin kirjoituksessani pallonhallintaa puhuessani taidosta. Ymmärrän toki, että esim. kehonhallinta ja koordinaatiokyky ovat edellytyksiä sille, että pallonhallinta voi kehittyä hyväksi (jopa taiteeksi).

Voisitko siis selventää, mitä kaikkea termi taitotekijät pitää sisällään? Olen halukas oppimaan!

[Kaihlamo]

Myönnän, että en tunne termiä taitotekijät kovinkaan hyvin ja painotin kirjoituksessani pallonhallintaa puhuessani taidosta. Ymmärrän toki, että esim. kehonhallinta ja koordinaatiokyky ovat edellytyksiä sille, että pallonhallinta voi kehittyä hyväksi (jopa taiteeksi).

Voisitko siis selventää, mitä kaikkea termi taitotekijät pitää sisällään? Olen halukas oppimaan!

Jotkut puhuu taitotekijöistä toiset taas taitavuustekijöistä, samasta asiasta kuitenkin puhutaan. Itselle on jäänyt tuo taitotekijät yhden kouluttajan takia puheeseen, mutta oikeasti taitavuustekijät on se termi mikä kuvastaa varmaan parhaiten niitä.

Itse ainakin näen, että seuraavat kuuluu niihin tekijöihin ja muistaakseni myös palloliiton koulutuspapereissa myös olivat näin:

Tasapaino
Ketteryys
Rytmikyky
Reaktiokyky
Koordinaatio

[Horselover Fat]

Kuvittelenko vaan, vai onko 4-3-1-2 uusi muotiryhmitys?

[koera]

Kuvittelenko vaan, vai onko 4-3-1-2 uusi muotiryhmitys?

Argentiinan maajoukkue vuonna 1966 on ensimmäinen joka tulee mieleen, olettaen että tuo ylin keskikenttä tarkoittaa jonkinlaista pelintekijää (vedetty hyökkääjä tai puhdas 10-paikka). Esimerkiksi Ruotsin käyttämä keskikentän timantti voidaan myös merkitä noin, mutta kyllähän klassisessa muodossaan 4-3-2-1 on kuolemassa. Syitä on monia, näistä tärkeimpinä ko. ryhmityksen leveyden puute ja etenkin klassisen 10-paikan häviäminen. Yksittäinen hyökkäyksen luovuudesta vastaava pelaaja on liian helppo merkata ja saada koko vastustajan hyökkäyspeli tyrehtymään.

Tarkkasilmäiselle moderni 4-3-3 saattaa näyttää hyvinkin usein tuolta, kun piikissä on isompi kaveri (Drogba hyvä esimerkki), joka tulee vastaan ja suojaa palloa kunnes levittää laitaan tai voittaa kk:n kukkupalloja.

[Rino]

Kuvittelenko vaan, vai onko 4-3-1-2 uusi muotiryhmitys?

Kyllähän Juventus nyt pelaa jotensakin tuolla tavoin, ainakin kolmen ylimmän pelaajan osalta. Fantasista tyyppinen ratkaisu on kyllä harvinaista, sillä se vaatii tolkuttomia yksilöitä ja futisksessa on niin vähän tilaa että on tehokkaampaa pelata vaikka kahdella puolustavalla keskikentällä ja isolla sentterillä ja tehdä tilanteita laidoilta.

[Tukeem Abdullah Jafer]

 

Kuvittelenko vaan, vai onko 4-3-1-2 uusi muotiryhmitys?

Kyllä sen ainakin Italiassa voi sellaiseksi laskea. Viime Serie A -kierroksella Palermo, Roma, Juve, Milan, Siena, Parma, Cagliari ja Chievo käyttivät kyseistä pelijärjestelmää. Myöskään Interille, Fiorentinalle tai Laziolle formaatti ei ole lainkaan outo ihan lähiajoilta. Samainen ryhmitys oli myös Lippin vaihtoehtojen joukossa, kun Italia voitti maailmanmestaruuden.

Argentiinan maajoukkue vuonna 1966 on ensimmäinen joka tulee mieleen, olettaen että tuo ylin keskikenttä tarkoittaa jonkinlaista pelintekijää (vedetty hyökkääjä tai puhdas 10-paikka).

Oliko argoilla muka 4-3-1-2 tuolloin käytössä? Itse muistelen jotain ihan muuta, mutta en lähde väittämään, kun en jaksa asiaa nyt tarkastaa. Joka tapauksessa isäntämaa Englanti ainakin käytti samoissa kisoissa 4-3-1-2-systeemiä. Kuitenkin jo ennen tätä (liekö sitten se ihan ensimmäinen?) legendaarisen Fulvio Bernardinin ohjastama Bologna käytti tätä pelijärjestelmää, jossa laiturit on vedetty sisään.

Tarkkasilmäiselle moderni 4-3-3 saattaa näyttää hyvinkin usein tuolta, kun piikissä on isompi kaveri (Drogba hyvä esimerkki), joka tulee vastaan ja suojaa palloa kunnes levittää laitaan tai voittaa kk:n kukkupalloja.

Kun kyse ei ole hyökkäysasemista, harhaan ei tässä tapauksessa kyllä helposti mene. Sekaannuksia voi aiheuttaa helpommin vaikkapa hyvin samankaltainen 4-1-3-2. Tätä numerosarjaa käytetään kuvaamaan sitä, ettei kentällä ole trequartistaa vaan kaksi keskikentän keskimmäistä pelaajaa on roolitettu niin, että toinen heistä osallistuu aktiivisemmin hyökkäyksiin (box-to-box-tyylinen), muttei täysin puolustamisen kustannuksella kuten trequartista. Toinen on puolestaan ankkuripelaaja, joka huolehtii keskikenttä- ja puolustuslinjan välin tilkitsemisestä.

Marcello Lippi puolestaan puhui Juven taannoisesta pelijärjestelmästä 4-3-3:na. Tuolloin kahden kärjen takana pelasi Zidane, jonka roolin Lippi laski niin hyökkäyspainotteiseksi, että esimerkiksi 4-3-1-2 tai 4-4-2 a rombo eivät olisi kuvanneet sitä yhtä hyvin.

[Noviisi]

Kuvittelenko vaan, vai onko 4-3-1-2 uusi muotiryhmitys?

Kertokaapas viisaammat, miten tämä eroaa klassisesta keskikentän timantista?

[Rino]

Mun mielestäni tällainen pelkkien numeroiden käyttö ei kovin paljon kerro pelijärjestelmästä. Itse ymmärsin ainakin 4-3-1-2:n tarkoittamaan tätä pelintekijää jolla ei ole puolustusvastuuta juurikaan. Esimerkiksi Roma pelasi eri tavoin kuin Juventus Diegon ollessa pelissä, olihan Perrottan rooli täysin toinen. No, tottahan Roma pelasi jotensakin 4-3-1-2 ja Inter tekee niin, kuten myös Chelsea pelatessaan kahdella kärjellä.

[koera]

Tukeemille: Italian sivuuttaminen oli tosiaan iso moka, 4-3-1-2 on selvästi taas muodissa. Muista liigoista ei montaa esimerkkiä löytynyt etsimälläkään. Lähimmäksi pääsevät Atletico Madrid (mainittu 4-1-3-2) ja Bordeaux (4-1-2-1-2). Argojen kk ja hyökkäys 66: Rattín, Solari, Gonzàlez-Onega- Artime, Más. Romasta puheenollen,  ainakin Ranskan futislehdet kirjoittelivat kausiennakoissaan jopa 4-2-4:stä. Mistähän moinen?

[Tukeem Abdullah Jafer]

Romasta puheenollen,  ainakin Ranskan futislehdet kirjoittelivat kausiennakoissaan jopa 4-2-4:stä. Mistähän moinen?

Kyllä osa italialaismediastakin yhtyi tuohon 4-2-4-juttuun. Homma taisi juontaa juurensa siitä, että Roman 4-4-2 oli niin yltiöhyökkäävä ja nimenomaan laitojen rooli oli erittäin offensiivinen. Sinällään on ihan ymmärrettävää, että 4-4-2 tuntuu vähän typerältä, kun laiturien ja keskikentän keskimmäisten pelaajien sijoittuminen syvyyssuunnassa eroaa niinkin ratkaisevasti. Hämäävänä tekijänä oli myös se, että vain toisella laitureista oli vuorollaan velvollisuus pudota alemmas puolustustilanteessa. Toinen jäi säännöllisesti kärkien tasolle. Nimenomaan laiturien tämänkaltainen toiminta erottaa sen, puhutaanko 4-4-1-1:stä vai 4-2-3-1:stä. Jos molemmat laiturit osallistuvat aluepuolustamiseen, on pelijärjestelmä 4-4-1-1. Jos taas laitureilla on vuoroittainen puolustusvelvollisuus, tällöin puhutaan 4-2-3-1:stä. Roman tapauksessa ongelma oli se, että pelijärjestelmää olisi tämän kaavan mukaan pitänyt kuvata numerosarjalla 4-2-2-2, mutta tätä yhdistelmää käytetään pelijärjestelmästä, jossa keskikentällä on timantin sijaan ”laatikko” eli formaatissa ei ole varsinaisia laitureita. Myöhemminhän Spalletti kuitenkin luopui tästä pelijärjestelmästä ja palasi vain muutaman kokeilun jälkeen takaisin tuttuun 4-2-3-1-systeemiinsä.

[Siperia]

Esim. veljeni junioriseuran nykyisistä hyökkääjitä yli puolet on entisiä toppareita!!!

Kauppiselle

[Marquinho]

HJK:n otteluissa olen pistänyt merkille, että aina, kun Wallen antaa maalipotkun, niin koko Klubin kalusto siirtyy kentän vasempaan laitaan. Keskikentän oikealla laidalla viilettävä Sebastian Sorsakin siirtyy aina keskikentän keskustaan ollen silti laitimmaisin pelaaja sillä hetkellä Klubin pakassa. Onko kyse puhtaasti siitä, että kun kaikki pelaajat ovat tiiviissä paketissa, on joukkueella suuremmat mahdollisuudet voittaa kakkospallo omalle joukkueelle? Minkä takia sitten kaikkien joukkueiden ei näe käyttävän samaa taktiikkaa maalipotkuissa?

[Nice10]

No jos on sovittu tai että Wallenilla luonnostaan slaissaa sinne vasemmalle ne maalipotkut niin miksikäs ei. Kyllähän nyt yleensäkin maalipotkuissa joku kohdepelaaja(t) on, jos maalivahti edes auttavasti kykenee suuntaamaan avauksiaan ja kohdepelaajan ympärillä sitten pakettia tiivistetään enemmän tai vähemmän jo luonnostaan. En sitten tiedä kuinka laskettua, tutkittua tai kokemuksiin perustuvaa se lopulta on, että kuinka paljon tuo hyödyttää. Kyllähän pelaajien etäisyyksien tiivistäminen tuollaisessa seisovassa tilanteessa aina lähtökohtaisesti loogisinta on, mutta toisaalta samalla se kaverikin tiivistää pakettiaan samassa suhteessa kivuttomasti ja vaikea sanoa onko maalipotkua antavalle porukalle etu, että etäisyydet ovat pienempiä tai suurempia esimerkiksi voitettaessa ykköspallo. Jos tuota pystyy jatkuvasti tekemään ilman, että vastustaja siihen aina reagoi oikein, niin kyllähän siellä kakkospalloilla varmaan on jatkuvasti paremmat mahdollisuudet tilanne voittaa.

Ennemminkin sanoisin, että tärkeää jossain maalipotkun kaltaisessa melko marginaalisesti peliin vaikuttavassa tilanteessa olisi se, että maalipotku tavoittaa mahdollisimman hyvin niitä pelaajia, joita halutaan ja joiden voidaan nähdä niitä palloja voittavan tai vähintään häiritsevän niin, että maalipotkuja ei säännöllisesti hävitä aivan sata nolla. Tietysti myös puolustavan joukkueen on edullista ryhmittyä säännöllisesti maalipotkuissa niin, että parhaiten pääpelin hallitsevat pelaajat mahdollisimman usein olisivat niistä ykköspalloista kamppailemassa ja hyökkävän joukkueen kohdepelaajien tulisi vastavuoroisesti hakeutua maalipotkutilanteissakin vastustajan heikompien pääpelaajien vartiointiin. Esimerkiksi jossain Saksa-Suomi -pelissä Saksan maalipotkuissa heidän kohdehyökkääjänsä tulisi hakeutua jatkuvasti Makon vartiointiin eikä Sammyn, kohdekeskikenttämiehen taas esimerkiksi Roman vartiointiin eikä Sparvin. Aika loogista kuitenkin.

Noin muuten, kyllähän maalipotkutkin ovat hiottavissa molempiin suuntiin taktisesti ainakin teoriassa aina paremmiksi, mutta näin perehtymättä asiaan väittäisin, että mitään yhtä oikeaa tapaa ei ole ja etenkin juuri käytettävissä oleva miehitys ja vastustaja varmasti vaikuttavat tähän aika paljon.

[Ricardo Leite]

Ennemminkin sanoisin, että tärkeää jossain maalipotkun kaltaisessa melko marginaalisesti peliin vaikuttavassa tilanteessa olisi se, että maalipotku tavoittaa mahdollisimman hyvin niitä pelaajia, joita halutaan ja joiden voidaan nähdä niitä palloja voittavan tai vähintään häiritsevän niin, että maalipotkuja ei säännöllisesti hävitä aivan sata nolla...

En lähtisi sanomaan maalipotkua marginaalisesti vaikuttavaksi tilanteeksi. Maalipotkut ovat kenties yksittäisinä tapauksina marginaalisesti peliin vaikuttavia tilanteita, mutta ottelun aikana, pidemmästä aikajänteestä puhumattakaan, maalipotkuja on määrällisesti niin paljon, että ne vaikuttavat peliin huomattavasti enemmän kuin vain marginaalisesti.

Mikäli (ja kun) siis pystytään luomaan tapa, jolla pallo päätyy maalipotkun jälkeen todennäköisimmin oman joukkueen haltuun, on itsestään selvää, että sellainen myös tehdään.

Mikäli maalipotkuja on ottelussa 20 kappaletta, joista suunnittelemattomasti pelaten oman joukkueen haltuun päätyy seitsemän kappaletta, mutta suunnitellusti pelattuna vaikkapa 10, on ero mielestäni jo ottelukohtaisesti oleellinen. Puhumattakaan siitä miten maalipotkujen suunnitelmallinen toteuttaminen vaikuttaa siihen, että hävitynkin maalipotkun jälkeisen kakkospallon jälkeen päästään toteuttamaan nopeaa prässiä ja kenties voittamaan pallo todennäköisemmin jo ylempänä kentällä.

Ja jos sama kaava toistuu 30 ottelun ajan... Niin.

[Nice10]

Toki toki, lähinnä tarkoitin, että melko marginaalinen sen suhteen kuinka paljon sillä taktiikalla voidaan lopulta vaikuttaa parempaan onnistumisprosenttiin. Ihan ideaalitilanteessakin ero harjoittelemattoman ja täysin loppuun hiotun maalipotkun välillä tuskin on suuri (saa tarkentaa, jos jollain jotain tutkittua). Sen vuoksi kannattaa miettiä kuinka paljon juuri tämän hiomiseen ja harjoitteluun kannattaa energiaa tuhlata ja sulloa tavaraa pelaajien päähän kaiken muun informaation lisäksi. Toki jokin suunnitelma joka joukkueelle pitää maalipotkujen osaltakin olla, mieluiten sellainen mitä ei tarvitse muutella paljoa sen mukaan miten kokoonpano kentällä elää.

[koera]

Toki toki, lähinnä tarkoitin, että melko marginaalinen sen suhteen kuinka paljon sillä taktiikalla voidaan lopulta vaikuttaa parempaan onnistumisprosenttiin. Ihan ideaalitilanteessakin ero harjoittelemattoman ja täysin loppuun hiotun maalipotkun välillä tuskin on suuri (saa tarkentaa, jos jollain jotain tutkittua). Sen vuoksi kannattaa miettiä kuinka paljon juuri tämän hiomiseen ja harjoitteluun kannattaa energiaa tuhlata ja sulloa tavaraa pelaajien päähän kaiken muun informaation lisäksi.

Kyllä nuo ovat usein ihan sovittuja kuvioita. On hyvä pitää mielessä, että maalivahtivalmentaja löytyy joka joukkueelta, ja näillä kavereilla riittää aikaa vaihtoehtojen pohtimiseen. Esimerkkinä pitkän painostuksen ja torjunnan jälkeen maalivahdin pujottelu pallo kädessä kuudentoista rajalle heittämään pitkää vastahyökkäyksen käynnistävää heittoa laidalla kyttäävälle hyökkäjäälle. Myös pitkät avaukset jalalla lähtevät nykymaalivahdeilta tarvittaessa hyvinkin tarkasti. Pallo on tosin ilmassa niin pitkään, että ryhmittynyt puolustus ennättää aina taistelemaan irtopalloista, mutta vastahyökkäyksen käynnistäjänä pitkä tarkka avaus sinne missä tilaa on, on hyvinkin tehokas.

Toki jokin suunnitelma joka joukkueelle pitää maalipotkujen osaltakin olla, mieluiten sellainen mitä ei tarvitse muutella paljoa sen mukaan miten kokoonpano kentällä elää.

Jos keskikentältä tai hyökkäyksestä löytyy pääpelivoimainen pelaaja, tätä tulee ilman muuta käyttää hyväkseen ykköspallon voittamiseen. Myös siitä, mihin tämä pallon jatkaa on hyvä olla konsensus, aikaa ja tilaa kun harvoin riittää kuoletukseen. Lyhyen avauksen antaminen pakin jalkaan on käytetty vaihtoehto varsinkin pallokontrolliin pyrkivillä joukkueilla, joilla taito riittää hyökkäyksen rakentamiseen ihan pohjalta asti. Tälläiset joukkueet aloittavat pitkien pallojen räiskimisen reilusti keskiviivan yli vasta tappiotilanteessa pelin loppuhetkillä.

[Nice10]

...

Alun perin kysyttiin vain maalivahdin pitkistä maalipotkuista ja niissä käytetyistä taktiikoista, ei lyhyistä maalipotkuista, heittoavauksista tai nopeista pitkistä palloista. Ne on sitten ihan eri juttuja ne.