Kysy (taktiikoista) - forum vastaa!

[koera]

Toinen ongelma on epäsymmetria ja puolustusryhmityksen uudelleen organisoituminen, joka aiheutuu siitä hyvinkin todennäköisestä tapahtumasta, jolloin kaikesta huolimatta punainen joukkue onnistuu kierrättämään pallon toiselle laidalle. Nythän kuvassa olevassa tilanteessa punaisten laitapakki, maalivahti ja toppari pääsevät pelaamaan noin 15x30 metrin alueella 3v1-tilanteen keltaisten kärkeä vastaan. Mikäli kierrätys onnistutaan pelaamaan nopeasti, on oletettavaa, että keltaisten koko keskikenttä ankkuria lukuun ottamatta saadaan tilanteesta ulos.

Tästä päästäänkin kysymykseen: milloin aktiivinen prässi kannattaa? Esimerkiksi Hiddingin Venäjä pelaa toisinaan todella aktiivista prässiä ja usein melko tehokkaasti. Ainakin puollustuksen ja hyökkäyksen välimatka on oltava riittävän pieni (esim. forumin nikin postaamassa kuvassa pallo ja karvaava hyökkääjä ovat turhan syvällä, jolloin tilaa jää sekä pakille syötön antoon, että keskikentälle jonne pallon voisi hyvin pelata). Itsestään selvyys lienee, että huipputasolla vaaditaan myös alueellinen miesylivoima (joka toisaalta tarkoittaa sitä että jossain on vapaa vastustajan mies). Jonkinlainen yllätysmomentti ja koordinoitu (erittäin hyvin harjoiteltu ja ohjeistettu) yhtäaikainen liike ovat plussaa.

On myös hyvä muistaa että pelin ohjaus ja pallonriistoon pyrkivä prässi ovat kaksi eri asiaa. Pelin suunnitelmallinen ohjaaminen (jota käsittääkseni Italiassa pidetään hyvinkin tärkeänä) on mahdollista myös ilman alueellista miesylivoimaa. Riittää että tehdään tietyihin suuntiin etenemisestä näennäisesti houkuttelevamman näköistä hyökkäävän pelaajan näkökulmasta. 

[Tukeem Abdullah Jafer]

Tästä päästäänkin kysymykseen: milloin aktiivinen prässi kannattaa?

Nyt on tehtävä selko siihen, mitä aktiivisella prässillä tarkoitetaan. Prässihän voi olla aktiivista staattisen ohjailun jälkeen myös aloitettuna puolesta kentästä. Toki voimme myös puhua koko kentän prässistä, jossa paine isketään pallolliseen alueeseen – aktiivisesti – missä tahansa kentän kolkassa. Tässä tapauksessa on myös mainittava, että ohjaamisen ja pallonriistoon pyrkivän prässin lisäksi on kategorioitava erikseen puolustustapa, jolla pyritään suunnitelmallisesti pakottamaan vastustaja vaikeaan ratkaisuun. Tässä tavoite ei ole voittaa palloa prässialuueella tai välttämättä edes sen lähettyvillä, jolloin vastahyökkäyksen organisointi monimutkaistuu, mutta toisaalta tällä avataan uusia mahdollisuuksia ja saadaan peliin myös sitä yllätyksellisyyttä.

Vastaukset aktiivisen prässin kannattavuuteen riippuvat siis siitä, miten aktiivinen prässi määritellään. Jos puhumme prässikorkeuksista, se miten ylhäältä prässääminen aloitetaan, riippuu hyvin monesta seikasta. Vastustajan pelitapa vaikuttaa prässikorkeuteen usein erittäin vahvasti. Tietysti myös pelitilanteella on merkitystä, sillä joukkue saattaa jopa tiedostamatta nostaa prässikorkeutta ollessaan tappiolla. Usein tähän kuitenkin saadaan käsky penkin päästä. Jos taas unohdetaan vastustaja sekä pelitilannevaihtelut ja mietitään näistä riippumattomia joukkueiden peruspelitapoja, prässikorkeuteen ehkäpä vahvimmin vaikuttaa se, millaisia hyökkääviä pelaajia luotsilla on käytössään. Jos hyökkäysmateriaalista löytyy nopeutta, tätä pyritään yleensä hyödyntämään aloittamalla prässi hieman alempaa, jotta pikakiitäjienjuoksuille saadaan tilaa vastustajan puolustuslinjan taakse. Mikäli taas hyökkäyskalusto koostuu vähän hitaammista mutta isoista ja voimakkaista pelaajista, palvelee korkea prässi heidän vahvuuksiaan paremmin.

Alueellisesta ylivoimasta puhutaan nykyisin jopa liikaa. Tilastollisesti sen arvo ei ole kummempi kuin vaikkapa pallonhallinnan. Totuushan on, että kahdellakin pelaajalla pystytään melko tehokkaasti tukkimaan jopa 30 metrin levyinen etenemiskaista. Juoksumatkat kasvavat äärettömyyksiin, mikäli koko kentän prässiin perustuvaan peliin tahdotaan yhdistää alueellinen ylivoima. Yksittäisessä ottelussa kentän vapaan pinta-alan osuus ilman ulosajoja on vakio, joten riittää, kun alueellisen ylivoiman saa järjestettyä riisto- ja varmistusalueille. Huomioitavaa on, että esimerkiksi 1v1- tai 2v2-tilanne voi olla puolustavan pelaajan kannalta hyvinkin ihanteellinen tilanne riippuen siitä millä kentän alueella liikutaan.

[Nice10]

Prässin aktiivisuuteen vaikuttaa myös vastapelaajien taitotaso ja ylipäätään leveli, jolla pelataan. Näissähän pitäisi aina erotella "huippufutis" ja sitten esim heikommat sarjat. Korkealta lähtevä aktiivinen prässi ja esim vastustajan laitapakkien pakottaminen pelaamaan jatkuvasti vain yhteen haluttuun suuntaan (keskelle/laitaan) on periaatteessa avain esim suomalaisessa junnu/alasarjafutiksessa siihen, että vastustajan pelin pystyy pääsääntöisesti tekemään helvetin vaikeaksi. Tämä nyt ei kuitenkaan liity sinänsä esim tuohon mistä Tukeem puhuu, koska huippupelaajilla on lukematon määrä keinoja purkaa tuollaisia tilanteita ja samalla hyödyntää prässin kuluttavuutta, sijoittumisvirheitä ja kasvavia välimatkoja.

Jos ihan omaan valmennuksen ja vastaavan kannalta asiaa mietit, niin Tukeem puheli asiaa tuosta, että liian ylhäältä prässääminen heikentää usein mahdollisuuksia pelata linjan taakse. Tärkeää prässissä on se, että kaikki tietävät mitä tehdä ja kaikki tehdään yhdessä. Karmaisevaa on katsella jopa Valioliigatasolla joukkuetta, jossa prässätään satunnaisesti kuka mitenkin. Pari kaveria ottaa juoksumetrejä helvetisti, mutta täysin turhaan kun muut pelaajat ottavat liian alhaalta, puolustavat vääriä syöttökulmia tai ylipäätään toteuttavat erilaista prässiä. Siinä suhteessa passiivisempi tai ainakin alempaa otettu prässi on usein viisaampi, että se on helpompi organisoida ja pitää kurinalaisena pidempiäkin ajanjaksoja tarpeen mukaan. Päämärätön säntäily ja "taistelu" ylhäällä typerää, kuten muutkin suunnittelemattomat juoksuaskeleet futiksessa.

[Shakaali]

Prässissä olennnaista on se, että prässääminen tapahtuu koko joukkuueella. Jos esim. pari pelajaa prässää kahdestaan, he voidaan pelata todella helposti tilanteesta pois parilla helpolla syötöllä. Myös prässäämisessä on tärkeää, että se tapahtuu oikea aikaisesti ja välimatkat ovat tarpeeksi lyhyet. Jos esimerkiksi pari pelajaa prässäävät keskenään ja ovat vielä kaikenlisäksi myöhässä, tapahtuu ns. "lumipalloefekti" eli myös "seuraavat" prässiin osallistujat pelaajat ovat myöhässä. Jos yksi unohtaa tai on myöhässä osuudestansa, prässääminen pitää aloittaa uudestaan seuraavan syötön aikana.

edit. Ups, yläpuolella olikin jo. :

[ifota]

Karmaisevaa on katsella jopa Valioliigatasolla joukkuetta, jossa prässätään satunnaisesti kuka mitenkin. Pari kaveria ottaa juoksumetrejä helvetisti, mutta täysin turhaan kun muut pelaajat ottavat liian alhaalta, puolustavat vääriä syöttökulmia tai ylipäätään toteuttavat erilaista prässiä. Siinä suhteessa passiivisempi tai ainakin alempaa otettu prässi on usein viisaampi, että se on helpompi organisoida ja pitää kurinalaisena pidempiäkin ajanjaksoja tarpeen mukaan. Päämärätön säntäily ja "taistelu" ylhäällä typerää, kuten muutkin suunnittelemattomat juoksuaskeleet futiksessa.

Mielestäni tämä on yleinen ongelma Suomen maajoukkueella. Usein Forssell pyrkii aktiiviseen prässiin, mutta tuki puuttuu täysin, joka johtaa Miklun turhiin askeliin. Ero Venäjän joukkueeseen tällä saralla Moskovassa oli hätkähdyttävä.

Tämä on hieno ketju. Toiveena esittäisin, että käyttäisitte esimerkkejä elävästä elämästä joko niin että kuvaillaan tilanne, jossa taktiikkaa käytetään tai joukkue/pelaajat, jotka toteuttavat ko. taktiikkaa ja missä tilanteessa.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Näissähän pitäisi aina erotella "huippufutis" ja sitten esim heikommat sarjat. Korkealta lähtevä aktiivinen prässi ja esim vastustajan laitapakkien pakottaminen pelaamaan jatkuvasti vain yhteen haluttuun suuntaan (keskelle/laitaan) on periaatteessa avain esim suomalaisessa junnu/alasarjafutiksessa siihen, että vastustajan pelin pystyy pääsääntöisesti tekemään helvetin vaikeaksi.

Kyllä. Se mikä toimii tasolla, jossa virheettömyyttä voidaan vaatia, ei välttämättä toimi niillä mutakentillä, joissa virheen todennäköisyys on onnistumista suurempi – myös ilman häirintää. Erottelisin vielä junnufutiksenkin alasarjoista, sillä siinä vaiheessa kun on aika paneutua junioreissa näihin asioihin, pelaajien henkilökohtaisen taitotason tulisi lähtökohtaisesti olla parempi kuin alasarjatasolla. Tietysti nuorten harrasteporukat ovat ihan oma lukunsa, mutta silloin mennään jo niin amatöörilevelillä, ettei taktiikkaa voi laskea kovin oleelliseksi asiaksi.

Miesten alasarjoissa tyyli ei ole niinkään ratkaiseva ja taktiikan tehokkuus voi perustua nimenomaan siihen todennäköisyyteen, että vastustaja oletettavasti mokaa, jos sille annetaan hyvät lähtökohdat virheen tekemiseen – tavalla tai toisella. Junioreista puhuttaessa kyse on puhtaasti pelaajien kehittämisestä. ”Tavalla tai toisella” ei enää päde vaan pelitapaa suunniteltaessa ei tulisi keskittyä siihen, miten voitto todennäköisimmin saavutetaan. Ohjaavana kysymyksenä tulisi olla: ”Millainen pelitapa pelaajia eniten kehittää?”

Itse näen asian niin, että junioreissa pallon päämäärätöntä roiskimista ei tulisi hyväksyä vastustajaltakaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että omalla taktiikalla annetaan vastustajalle mahdollisuus yrittää avata peliä lyhyin syötöin maata pitkin. Jos otamme esimerkiksi edellisellä sivulla olevan kuvan (by foorumin nikki), voidaan tarkoittamani pelityyli ajatella vaikka niin, ettei keltaisten vasen laituri prässätessään peitäkään laitasyöttöä. Hän voisi jättää sen nimenomaan vastustajan pakille helpoimmaksi vaihtoehdoksi. Tällöin alueesta, jossa punaisten oikea laituri saa pallon (tarkoituksenmukaisesti selkä hyökkäyssuuntaa kohti), tulle ns. riistoalue. Mennään siis yksi siirto eteenpäin. Annetaan vastustajan maalivahdin avata lyhyellä pakille. Ohjataan pakki avaamaan laitaa pitkin ja opetellaan tehokas prässi vastustajan laituria vastaan varasuunnitelmineen.

Jos vastustajan kaikki lyhyen syötön suunnat peitetään kovin ylhäältä alkavalla prässillä, voimme olla varmoja, että pallo viettää huomattavasti suuremman osan aikaa ilmassa, jolloin erityisesti junnuissa korostuvat fyysiset erot nousevat suurempaan rooliin.

Prässissä olennnaista on se, että prässääminen tapahtuu koko joukkuueella. Jos esim. pari pelajaa prässää kahdestaan, he voidaan pelata todella helposti tilanteesta pois parilla helpolla syötöllä.

Tietysti puolustamisen tehokkuus kasvaa sitä mukaan, mitä useampi pelaaja siihen osallistuu. Toisaalta välttämätöntä ei ole sitouttaa aivan koko joukkuetta, sillä puolustettaessakin on jo mietittävä, mitä tapahtuu sitten, kun pallo voitetaan omalle joukkueelle. Esimerkiksi viime kaudella AS Roma jätti usein vasemman laiturin ilman puolustus velvollisuuksia. Mancini tai Vucinic, jotka tällä tontilla hääräsivät, pelasivat erittäin passiivisesti jopa pallon ollessa vastustajalla heidän laidallaan. Pallon ollessa vastakkaisella laidalla he eivät kaventaneet tiivistääkseen ryhmitystä tai luodakseen ylivoimaa keskialueelle vaan keskittyivät jo siihen hetkeen, kun pallo on roomalaisten jaloissa.

Mielestäni tämä on yleinen ongelma Suomen maajoukkueella. Usein Forssell pyrkii aktiiviseen prässiin, mutta tuki puuttuu täysin, joka johtaa Miklun turhiin askeliin. Ero Venäjän joukkueeseen tällä saralla Moskovassa oli hätkähdyttävä.

Tässä – kuten edellisessä lainauksessakin – tulisi miettiä myös sitä, mikä on prässin tarkoitus milläkin hetkellä. Esimerkiksi peitetäänkö vain pitkä syöttö, otetaanko pallolliselta aikaa pois, ohjataanko, pyritäänkö riistoon, peitetäänkö vain tietty syöttösuunta vai pyritäänkö samaan esimerkiksi vastustajan paremmin peliä avaava toppari syöttämään viereiselle puujalalle, johon varsinainen paine sitten isketään. Syitä erilaisiin ja joskus kummastuttaviinkin toimintamalleihin voi olla monenlaisia.

Saksaa vastaanhan Forssell pyrki pääsääntöisesti sijoittumaan vastustajan toppariparin eteen muodostaen heidän kanssaan kolmion ja peittäen 45 asteen syötöt keskustaan. Väyrynen kymppipaikalla ja vuorollaan toinen laituri peittivät lisää syöttömahdollisuuksia keskikentälle Miklun takana molemmin puolin.

[koera]

Tässä – kuten edellisessä lainauksessakin – tulisi miettiä myös sitä, mikä on prässin tarkoitus milläkin hetkellä. Esimerkiksi peitetäänkö vain pitkä syöttö, otetaanko pallolliselta aikaa pois, ohjataanko, pyritäänkö riistoon, peitetäänkö vain tietty syöttösuunta vai pyritäänkö samaan esimerkiksi vastustajan paremmin peliä avaava toppari syöttämään viereiselle puujalalle, johon varsinainen paine sitten isketään. Syitä erilaisiin ja joskus kummastuttaviinkin toimintamalleihin voi olla monenlaisia.

Saksaa vastaanhan Forssell pyrki pääsääntöisesti sijoittumaan vastustajan toppariparin eteen muodostaen heidän kanssaan kolmion ja peittäen 45 asteen syötöt keskustaan. Väyrynen kymppipaikalla ja vuorollaan toinen laituri peittivät lisää syöttömahdollisuuksia keskikentälle Miklun takana molemmin puolin.

Lisään vielä että tämä on yleisesti kärjen tehtävä 4-5-1 puollustusryhmityksessä. Kärjen päivystämisellä toppareiden edessä estetään myös välitön puollustuslinjan nosto (esim. topparin kuljetuksella), jota huippujoukkueet heikompiaan vastaan mielellään harrastavat.

Suomen ohjauspeli Saksaa vastaan toimi muuten hyvin, mutta prässipelissä on mielestäni hiukan liian varovainen ote. Taitavia pelaajia vastaan ryntäämällä saa toki itsensä pelattua helposti ulos, mutta toisaalta varmisteleva peruuttelu kuljettavan pelaajan edessä jättää aina tilaa eteenpäin suuntautuvalle syötölle. Venäjää vastaan tämä oli vielä suurempi ongelma, he kun käyttivät oitis ja epäröimättä kaiken tarjotun tilan.

Josta ehkä voisi siirtyä seuraavaan kysymkseen: mikä on 1) puollustus- 2) hyökkäystilantessa puollustuslinjan optimaalinen korkeus?
Tässä todennäköisesti mennään puolluspelaajien ominaisuuksiin, yleisesti ryhmitykseen ja vastustajan hyökkäyksen aseisiin, joten esimerkkejä hyvin linjan korkeutta säätelevästä puollustuksesta saa ottaa oikeasta elämästä.

[Ricardo Leite]

Josta ehkä voisi siirtyä seuraavaan kysymkseen: mikä on 1) puollustus- 2) hyökkäystilantessa puollustuslinjan optimaalinen korkeus?
Tässä todennäköisesti mennään puolluspelaajien ominaisuuksiin, yleisesti ryhmitykseen ja vastustajan hyökkäyksen aseisiin, joten esimerkkejä hyvin linjan korkeutta säätelevästä puollustuksesta saa ottaa oikeasta elämästä.

Kuten sanoitkin, tähän ei ole olemassa yksiselitteistä, yleispätevää vastausta. Se määräytyy käytännössä kulloisenkin pelitilanteen ja mainitsemiesi muuttujien mukaan. Toki puolustuslinjan ideaalikorkeuden voi määrittää esimerkiksi vastustajan kierrätteäessä palloa omassa puolustuslinjassaan. Silloinhan puolustuslinjan korkeus määräytyy käytännössä ylimmän ohjaavan tai prässäävän pelaajan korkeuden mukaan. Siitä, mikä paketin ylimmän ja alimman pelaajan välimatka saa maksimissaan olla, lienee jokaisella valmentajalla omat käsityksensä.

Usein käytetty nyrkkisääntö taitaa kuitenkin olla, että kolmessa linjassa (esim. 4-4-2) pelatessa kunkin linjan välinen välimatka ei saisi juuri ylittää viittätoista metriä.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Josta ehkä voisi siirtyä seuraavaan kysymkseen: mikä on 1) puollustus- 2) hyökkäystilantessa puollustuslinjan optimaalinen korkeus?

Puolustuslinjan korkeus pallon ollessa vastustajalla on selvästi samankaltaisempi eri joukkueiden välillä kuin linjan korkeus pallon ollessa omalla joukkueella. Puolustustilanteissa kuten Ricardo Leite mainitsi, ohjenuorana voi pitää tuota linjojen väliin jäävää 15 metrin sääntöä. Tässä pitää kuitenkin huomioida, että heittoa suuntaan tai toiseen voi helposti tulla jopa viisi metriä tilanteesta, pallon sijainnista ja pelitapaeroista riippuen. Tämä aiheuttaa myös oman problematiikan kovin korkealta toteutettavaan koko joukkueen prässiin. Otetaanpa esimerkiksi jälleen edellisen sivun kenttäkuva, jossa keltainen joukkue aloittaa ylimmän linjan osalta prässäämisen noin 15 metrin päässä päätyviivasta. Jos kentän puolikas on 55 metriä pitkä ja puolustuslinja pelaa kuvan osoittamalla tavalla keskiviivan tuntumassa, nopealla laskutoimituksella voimme todeta keltaisten linjojen välien (mikäli ne pidetään tasaisina) olevan noin 20 metriä. Kovin paljoa tästä ei voi tinkiä puolustuslinjaa nostamalla, sillä muuten voi olla varma, että pallot lentelevät järjestäen linjan taakse, jolloin ratkaisevaksi tekijäksi nousee topparien juoksukilpailut kärkiä vastaan. Eikä tässä yhteydessä voi olla mainitsematta sitäkään, että topparin palkinto kisan voitosta on ikävä mahdollisuus päästä aloittamaan pelinavaaminen selkä hyökkäyssuuntaan päin.

Hyökkäystilanteissa puolustuslinjan korkeutta määrää paljolti valmentajan ideologia. Kaksi riittävän vahvaa ääripäätä on perienglantilainen (nythän saarilla eletään muutoksien aikakautta, kun ulkomaalaisluotsit puhaltelevat uusia tuulia) ja espanjalainen filosofia puolustuslinjan toiminnasta hyökkäystilanteissa. Brittiläisen ajatusmallin mukaan kun pallo liikkuu eteenpäin, pakka seuraa mukana. Tällöin linjojen välit pysyvät lyhyinä eikä aivoja tarvitse turhaan rasittaa miettimällä sijoittumista, jos vastustaja saa pallon. Espanjassa taas suurin osa joukkueista on perinteisesti halunnut pelata pallollisena mahdollisimman isolla alueella, jolloin keskikentän merkitys pelinrakentelussa kasvaa. Iberiassa toppareiden saattaa nähdä olevan vielä hyvin syvällä omalla kenttäpuoliskolla pallon jo ollessa hyökkäyskolmanneksella.

Tähän asiaan liittyen on hyvä myös tuoda esiin toiminnalliset erot myös niillä ratkaisevilla hetkillä, kun pallon haltijan paidan väri vaihtuu. Yleensähän joukkueesta riippumatta – puolustettaessa – linjaa nostetaan, kun pallolliseen on kohdistettu riittävän tehokas prässi, joka estää pitkät syötöt. Kun pallo voitetaan tai hävitään, käynnistyy pieni hetki, jolloin koko joukkueen tarkoituksenmukainen toiminta on erityisen tärkeää. Jokaisen tulee tietää, minne liikkua ja millä nopeudella. Liikesuunnissa – erityisesti puolustuslinjan suhteen – on kuitenkin eroja. Toiset valmentajat haluavat, että vastustajan riistäessä pallon puolustuslinja laskee, kunnes pallolliseen on luotu prässi. Tämä sen takia, ettei nopea syöttö puolustuslinjan taakse onnistuisi. Vastaavasti osa valmentajista vaatii linjaa nousemaan, kun vastustaja saa pallon. Tämä toiminta siis tähtää etäisyyksien pienentämiseen, jolloin linjojen väliin jää vastustajalle vähemmän tilaa lyhytsyöttöpelin toteuttamiseen.

[Ricardo Leite]

Liikesuunnissa – erityisesti puolustuslinjan suhteen – on kuitenkin eroja. Toiset valmentajat haluavat, että vastustajan riistäessä pallon puolustuslinja laskee, kunnes pallolliseen on luotu prässi. Tämä sen takia, ettei nopea syöttö puolustuslinjan taakse onnistuisi. Vastaavasti osa valmentajista vaatii linjaa nousemaan, kun vastustaja saa pallon. Tämä toiminta siis tähtää etäisyyksien pienentämiseen, jolloin linjojen väliin jää vastustajalle vähemmän tilaa lyhytsyöttöpelin toteuttamiseen.

Melko harvoin tulee nähtyä puolustuslinjan kovin radikaalisti liikkuvan kentällä hyökkäyssuuntaan kun vastustaja onnistuu riistämään pallon. Oikeastaan ainoastaan silloin, kun vastustajan pallollisen pelaajan alapuolella on esimerkiksi oma keskikenttäpelaaja, joka pystyy peittämällä eliminoimaan nopean pystysyötön.

Toki mikäli riisto tapahtuu tarpeeksi kaukana siten, ettei vastustaja pelaamaan palloa puolustuksen selustaan maata pitkin, linjan äkillistä nostamistakin näkee.

Osaatko nimetä esimerkkejä joukkueista tai valmentajista, jotka selkeästi pyrkisivät nostamaan linjan ylös oman joukkueen menettäessä pallon? Haluaisin nimittäin nähdä miten ja millaisissa tilanteissa tuota toteutetaan.

edit: Toki on tilanteita, joissa puolustuslinjan äkillinen nostaminen on loogista, mutta pyrkivätkö jotkin joukkueet totetuttamaan sitä järjestelmällisesti?

[Tukeem Abdullah Jafer]

Melko harvoin tulee nähtyä puolustuslinjan kovin radikaalisti liikkuvan kentällä hyökkäyssuuntaan kun vastustaja onnistuu riistämään pallon. Oikeastaan ainoastaan silloin, kun vastustajan pallollisen pelaajan alapuolella on esimerkiksi oma keskikenttäpelaaja, joka pystyy peittämällä eliminoimaan nopean pystysyötön.

Toki mikäli riisto tapahtuu tarpeeksi kaukana siten, ettei vastustaja pelaamaan palloa puolustuksen selustaan maata pitkin, linjan äkillistä nostamistakin näkee.

Osaatko nimetä esimerkkejä joukkueista tai valmentajista, jotka selkeästi pyrkisivät nostamaan linjan ylös oman joukkueen menettäessä pallon? Haluaisin nimittäin nähdä miten ja millaisissa tilanteissa tuota toteutetaan.

edit: Toki on tilanteita, joissa puolustuslinjan äkillinen nostaminen on loogista, mutta pyrkivätkö jotkin joukkueet totetuttamaan sitä järjestelmällisesti?

Mikä sitten radikaaliksi lasketaan? Yleensä radikaali on kirosana valmentajalle.

Puolustuslinjan nostaminen on joillekin joukkueille hyvin luonnollista. Tässä tapauksessa puhutaan erityisesti joukkueista, jotka pallollisena pyrkivät käyttämään mahdollisimman laajaa alaa. Kun topparit hakevat tilansa syvältä omalta kenttäpuoliskolta tai matalalla sijoittumisella luo lääniä keskikentän keskustaan, on pakostikin linjaa nostettava pallon menetyksen jälkeen, jotta linjavälit saadaan mahdollisimman nopeasti palautettua puolustuskelpoisiksi.

Tähän taktiseen nyanssiin löytyy selitys myös näköaistin toiminnasta ja visuaalisen informaation käsittelyn vaikeudesta. Katko tai riisto on yleensä ennakoitavissa, joten sen mahdollisuuteen voi reagoida jo ennen itse tapahtumaa. Kun toppari näkee katkon tai riiston mahdollisuuden, linjan nostaminen alkaa. Pelaajan saadessa syötön katkottua tai riistettyä pallon, hän ei pysty käyttämään keskeistä näköä tiedostaakseen, mitä vastustajan puolustuslinjassa tapahtuu. Ihminenhän ei kykene havaitsemaan yksityiskohtaisesti koko näkökentän alueelta vaan näkee jalkapalloa ajatellen riittävän tarkasti vain yhden näkökulma-asteen kokoisen alueen. Havaitsemiseen perustuva pitkä syöttö suoraan katkosta tai riistosta on mahdollisuutena minimaalinen käsittäen vain hyvin harvat tilannevaihtoehdot. Kun linjan nostaminen tapahtuu katkon tai riiston aikaan, pallon saava pelaaja on autuaan tietämätön nousevasta puolustuslinjasta. Seuraavan kerran (noin reilu sekunti tapahtumasarjan alusta – riistotilanteissa usein vielä pidempi aika), kun pelaaja on saanut nostettua katseensa, on puolustuslinja jo kuronut välin keskikenttälinjaan.

Esimerkkejä tämänkaltaisesta toiminnasta löytyy parhaiten Hollannista ja Espanjasta, joissa suositaan laajan pelialueen käyttöä hyökkäyspelissä. Rijkaardin Barcelona toimi näin. Spallettin Roma (4-2-3-1) samoin. Tämän mallin käyttäjiä löytyy varmasti hyvinkin monia, jos vain jaksaa tutkia.

[Ricardo Leite]

Mikä sitten radikaaliksi lasketaan? Yleensä radikaali on kirosana valmentajalle.

Puolustuslinjan nostaminen on joillekin joukkueille hyvin luonnollista. Tässä tapauksessa puhutaan erityisesti joukkueista, jotka pallollisena pyrkivät käyttämään mahdollisimman laajaa alaa. Kun topparit hakevat tilansa syvältä omalta kenttäpuoliskolta tai matalalla sijoittumisella luo lääniä keskikentän keskustaan, on pakostikin linjaa nostettava pallon menetyksen jälkeen, jotta linjavälit saadaan mahdollisimman nopeasti palautettua puolustuskelpoisiksi.

---

No mutta tietenkin. Kuvittelin mielessäni hieman erilaisen skenaarion. Sellaisen, jossa vastustaja pääsee riistämään pallon neutraalilla alueella siten, että mahdollisuudet välittömään eteenpäin suuntautuvaan syöttöön tai kuljetukseen ovat olemassa, eli keskikenttä pystytään käytännössä ohittamaan melko helposti ja iskemään vain puolustusta vastaan. Silloin linjojen välimatkan ei luulisi olevan se ensimmäinen asia mielessä. Muutenkin missasin näemmä pointtisi, joten tämä selvitti paljon.

edit: Onpas vaikeaa tämä kirjallinen ilmaisu tähän aikaan. Ymmärsin siis linjan nostamisen tarkoitukseksi eliminoida vastustajan ylimmät pelaajat jättämällä heidät paitsioasemaan tilanteessa, jossa pallonriisto on tapahtunut neutraalilla alueella. Kun puhe olikin linjojen välimatkan palauttaminen puolustusryhmityksen normien mukaiseksi riiston tapahtuessa hieman syvemmällä. Siitä suurin ihmetys. Jokohan tästä saisin edes itse tästä jotain selvää.

[koera]

Tässä tapauksessa puhutaan erityisesti joukkueista, jotka pallollisena pyrkivät käyttämään mahdollisimman laajaa alaa. Kun topparit hakevat tilansa syvältä omalta kenttäpuoliskolta tai matalalla sijoittumisella luo lääniä keskikentän keskustaan, on pakostikin linjaa nostettava pallon menetyksen jälkeen, jotta linjavälit saadaan mahdollisimman nopeasti palautettua puolustuskelpoisiksi.

Tästä avautuukin seuraava kysymys: miten pelitilan säätely liittyy erilaisiin pelitapoihin ja on mikä sen vaikutus pelin luonteeseen?
Pelitilan määrittää pituussuunnassa puollustuslinjat, ja leveyssuunnassa ensisijaisesti pallollisen joukkuueen laitapeli, eli kaventaako painottoman laidan hyökkäävä pelaaja (jos sellainen on) hyökkäyksen tullessa toiselta laidalta, vai pitääkö tämä leveyden. Myös hyökkäyksen ylimällä miehellä on tärkeä tehtävä: mitä suurempi pelote (juoksuvoima, kaksinkamppailut), sitä varovaisemmin vastustajan puollustus pelaa.

Hyvin suunnitellussa pelitavassa on ihannekoko pelialueelle (esim. taitava vastahyökkäysjoukkue hyökkää mieluiten silloin kun pelialue on "venähtänyt" molemmista päistä) mutta kentällä on aina kaksi joukkuetta, joilla molemmilla on oma pyrkimyksensä.

[Väärä Cowboy]

Tästä avautuukin seuraava kysymys: miten pelitilan säätely liittyy erilaisiin pelitapoihin ja on mikä sen vaikutus pelin luonteeseen?
Pelitilan määrittää pituussuunnassa puollustuslinjat, ja leveyssuunnassa ensisijaisesti pallollisen joukkuueen laitapeli, eli kaventaako painottoman laidan hyökkäävä pelaaja (jos sellainen on) hyökkäyksen tullessa toiselta laidalta, vai pitääkö tämä leveyden.

Mielestäni painottoman laidan laitapelaajan tulee kaventaa keskemmälle palloa vastaan. Ei ihan toisessa laidassa kyttääminen hyödytä. Eihän tietenkään hän täysillä peliin osallistu, mutta keskelle hänen tulisi ajaa. Häntä tukemaan nousee sitten painottoman laidan laitapakki.

Myös hyökkäyksen ylimällä miehellä on tärkeä tehtävä: mitä suurempi pelote (juoksuvoima, kaksinkamppailut), sitä varovaisemmin vastustajan puollustus pelaa.

Hyökkääjän tulee heti ensimmäisestä tilanteesta alkaen näyttää kaapin paikka ja mieluusti vähän rikkomalla huomauttaa läsnäolostaan. Näin vastustaja pelaa varovaisemmin koko ottelun.

[Hender]

Tästä avautuukin seuraava kysymys: miten pelitilan säätely liittyy erilaisiin pelitapoihin ja on mikä sen vaikutus pelin luonteeseen?
Pelitilan määrittää pituussuunnassa puollustuslinjat, ja leveyssuunnassa ensisijaisesti pallollisen joukkuueen laitapeli, eli kaventaako painottoman laidan hyökkäävä pelaaja (jos sellainen on) hyökkäyksen tullessa toiselta laidalta, vai pitääkö tämä leveyden. Myös hyökkäyksen ylimällä miehellä on tärkeä tehtävä: mitä suurempi pelote (juoksuvoima, kaksinkamppailut), sitä varovaisemmin vastustajan puollustus pelaa.

Hyvin suunnitellussa pelitavassa on ihannekoko pelialueelle (esim. taitava vastahyökkäysjoukkue hyökkää mieluiten silloin kun pelialue on "venähtänyt" molemmista päistä) mutta kentällä on aina kaksi joukkuetta, joilla molemmilla on oma pyrkimyksensä.

Nyt on pakko kielipoliisina ilmoittaa, että se on puolustus eikä puollustus, pulustuskin käy Muuten hyvää settiä

[Tukeem Abdullah Jafer]

Tästä avautuukin seuraava kysymys: miten pelitilan säätely liittyy erilaisiin pelitapoihin ja on mikä sen vaikutus pelin luonteeseen?
Pelitilan määrittää pituussuunnassa puollustuslinjat, ja leveyssuunnassa ensisijaisesti pallollisen joukkuueen laitapeli, eli kaventaako painottoman laidan hyökkäävä pelaaja (jos sellainen on) hyökkäyksen tullessa toiselta laidalta, vai pitääkö tämä leveyden. Myös hyökkäyksen ylimällä miehellä on tärkeä tehtävä: mitä suurempi pelote (juoksuvoima, kaksinkamppailut), sitä varovaisemmin vastustajan puollustus pelaa.

Mielestäni painottoman laidan laitapelaajan tulee kaventaa keskemmälle palloa vastaan. Ei ihan toisessa laidassa kyttääminen hyödytä. Eihän tietenkään hän täysillä peliin osallistu, mutta keskelle hänen tulisi ajaa. Häntä tukemaan nousee sitten painottoman laidan laitapakki.

Tämä – kuten niin moni muukin taktinen asia – on niin monesta asiasta kiinni, ettei voi puhua jonkun tavan olevan oikein ja toisen väärin. On huomioitava, että kaventava laitapelaaja antaa myös puolustavalle joukkueelle mahdollisuuden pelata tiiviimmin. Kalkkiviivaan sijoittunut linkki puolestaan jättää itselleen tilaa keskialueelle. Erittäin vahva trendi jo vuosia on ollut se, että laituri pelaa erittäin leveällä hyökkäyskolmanneksen rajamaille asti. Tämän jälkeen hän lähtee leikkaamaan kohti maalia. Noin yleisesti joukkueiden käyttämän pelialueen laajuudella on erittäin merkittävä rooli otteluiden luonteessa. Sen vaikutus on ehdottomasti suurempi kuin esimerkiksi pelijärjestelmien.

Hyvin suunnitellussa pelitavassa on ihannekoko pelialueelle (esim. taitava vastahyökkäysjoukkue hyökkää mieluiten silloin kun pelialue on "venähtänyt" molemmista päistä) mutta kentällä on aina kaksi joukkuetta, joilla molemmilla on oma pyrkimyksensä.

Nyt pitää myös muistaa, että tilastollisesti suurella pelialueella pelaava joukkue menettää pallon keskialueella harvemmin kuin pientä aluetta käyttävä joukkue. Nimenomaan keskikolmannekselta alkunsa saavat vastahyökkäykset ovat yleistäen kaikkein vaarallisimpia. Mikäli joukkue saa pelattua pallon hyökkäyskolmannekselle saakka ennen menetystä, laajan pelialueen riskit pienenevät. Monimutkaisia asioita.

[koera]

Nyt on pakko kielipoliisina ilmoittaa, että se on puolustus eikä puollustus, pulustuskin käy Muuten hyvää settiä

Niinpäs onkin  :, yritetään muistaa.

Noin yleisesti joukkueiden käyttämän pelialueen laajuudella on erittäin merkittävä rooli otteluiden luonteessa. Sen vaikutus on ehdottomasti suurempi kuin esimerkiksi pelijärjestelmien.

Nyt pitää myös muistaa, että tilastollisesti suurella pelialueella pelaava joukkue menettää pallon keskialueella harvemmin kuin pientä aluetta käyttävä joukkue. Nimenomaan keskikolmannekselta alkunsa saavat vastahyökkäykset ovat yleistäen kaikkein vaarallisimpia. Mikäli joukkue saa pelattua pallon hyökkäyskolmannekselle saakka ennen menetystä, laajan pelialueen riskit pienenevät. Monimutkaisia asioita.

Yritän kehitellä muutaman esimerkin. Käytössä on vaikkapa Suomen maajoukkue, ja tavoitteena välttää pelialueen käyttöön liittyvät riskit ja toisaalta hyödyntää sitä pallollisena mahdollisimman tehokkaasti. Eli miten näitä vastaan tulisi pelata ettei ilmeisimmät kauhuskenaariot toteudu?

Esimerkki 1) Vastassa on Livorno joka pelaa 3-5-2 muodostemalla, joka todellisuudessa on viiden puolustuslinja hanakasti nousevilla pakeilla. Puolustaessaan joukkue luovuttaa keskikentän suosiolla ja rakentaa viimeistään kuudentoista rajalle viiden miehen leveän linjan, jonka edessä kk:t luutivat. Tämä kannustaa helposti nostamaan lisää miehiä hyökkäykseen ja tätä Livorno toivookin. Pallonriiston tullessa keskikenttä ylitetään nopeasti, usein pakkien kuljetuksilla laidoilta, tai sitten pallo heitetään suoraan hyökkäykseen, jossa Lucarelli vahvana pelaajana pystyy voittamaan palloja. Lisäksi kärjet pelaavat lähellä toisiaan, eli voitetun pallon jälkeen apua on saatavilla.
Päänvaivaa tuottaa myös se, että omat pakit ovat välillä varsin toimettomia, mutteivät toisaalta voi jättää toppareita 2vs2 tilanteeseen.

Esimerkki 2) Vastassa Manu, joka pallon saadessaan nostaa linjan hanakasti jopa puoleen kenttään. Menettäessään pallon joukkue tiputtaa linjaa mahdollisimman vähän tavoitteenaan pitää pelialue tiivinä, mahdollistaa kova prässi ja voittaa pallo takaisin ennen kuin vastustaja ennättää käynnistää oman hyökkäyksensä. Jos prässi ohitetaan, linja valuu hiukan ja palataan normaaliin järjestykseen.

[idän_ihme]

Vähän yllä olevaan keskusteluun jatkoa.

Tässä on kuviteellinen tilanne esim. maalipotkusta, jossa pakotetaa pelamaan lyhyt maalipotku, jonka jälkeen pakotetaa pelamaan avaus keskellä tai pitkä pallo ilman osoitetta.

1. Keltaisten hyökkääjä peittää oikean puoliskon kentästä pakottammalla MV avamaan toisen laitaan pallon ja sen jälkeen hyökkääjä lähtee tukemaan prässiä peittämälla punaisen pakin taaksepäin pelaamisen peittämälla topparin ja MV syöttysuunnat, joten pakki joutuu avamaan keskellä tai potkaista hätäri jolloin pelinrakentelusta ei tule mitään

2. Vasen laituri antaa olla punaisen laitapakin rauhassa jolloin maalivahti voi avata laitaan ja sen jälkeen kuin MV avannut sitten ryntäys kohti pakkia kummiski peittäen laidan ja laitalinkin syöttösuunnan ja ettei ryntää itseään pihalle ja laitapakki tukee tätä prässiä.

3. Keltaisten KK miehet ovat vähän vetäytyneet maalipotkussa antamalla punaisten KK miehille tilaa keskialueella.Kun MV avannut maalipotkun pakille
niin hän yrittää avata peliä keskikentälle jolloin keltaisten keskikenttä on ehtinyt tulla tukemaan prässiä ottamalla tilan pois ja pakottamaan virheisiin tai keltaisten pallonriistoon.

4.Keltaisten oikea laituri tulee tukemaan keskikentää jolloin saadaan mies-ylivoima keskikenttälle

5.Puolustuslinja pelaa n.puolessa kenttässä pitämässä pakkaa tiiviinä.Pakan tiiviys n.30-35

Tässä nyt tämmöinen hätäinen piirrustus jossa perusajatuksena kummiskin pelata keskikentän kautta missä yritetään pallonriistoa tai hätäinen roiskaisu johonkiin.

P.S. kertokaa vaan omia mielipiteitä tämmöisistä tilanteista.
 

Oli muuten hieno nähdä vähän tämänsuuntainen kuvio lauantaina Fiorentina-Udinese matsissa. Täältä kun oli lukenut niin älysi heti mistä tilanteessa oli kyse. Udinesen maalivahti laittoi lyhyen avauksen vasempaan laitaan kun muuallakaan ei oikein ollut tilaa. Heti tuon jälkeen hullu prässi Fiorentinalta, josta sitten seurasi pallonriisto ja vaarallinen vastahyökkäys, johon Fiorentina pääsi lähtemään suoraan omalta hyökkäyspuoliskoltaan. Eipä tullut tälläistäkään kuviota aiemmin hirveästi ajateltua, kun ei tullut aikanaan junnuissa niin pitkään pelattua että jotain tälläisiä olisi harjoiteltu...

[marko_]

pystyiskö joku tiivistetysti listaamaan aluepelin etuja ja haittoja?

[winnie]

pystyiskö joku tiivistetysti listaamaan aluepelin etuja ja haittoja?

Aluepeliähän aina verrataan miesvartiointiin, joten ainakin siihen verrattaessa plussaa on se, jos Vastustaja voittaa yhden kaksinkamppailun, ei hänellä ole suoraa tietä vastustajan maalille. Nykypäivänähän tämä ei enää näy noin räikeästi, mutta tajusit pointin?
       Miinusta puolestaan on se, ainakin junnu ja alasarjoissa, että Roolit ja alueet ovat joskus hankalasti määriteltävissä.

[koera]

pystyiskö joku tiivistetysti listaamaan aluepelin etuja ja haittoja?

Plussat:

- miesylivoima puolustuspelin kriittisillä alueilla, joka usein mahdollistaa
- aggressiivisemman puolustuspelin (ei ole pakko pakitella, koska vieressä on kaveri varmistamassa)
- pallonriiston jälkeen enemmän omia vierellä kuin vastustajia -> helpompi syötellen rauhoittaa peli
- varmistavan pelaajan ansiosta tavalla tai toisella ohitetuilla puolustavalla pelaajalla on toisinaan mahdollisuus ennättää mukaan puolustukseen (esim. vastustajan vikkeläjalkainen laituri menee ohi pakista. Alempana varmistanut toppari siirtyy laitaan ja ohitettu pakki spurttaa maalille topparin tontille)

Miinukset:

- vastustajan pelatessa luovaa hyökkäyspeliä suuri riski merkkausvirheisiin (suuri määrä puolustajia, mutta kukaan ei pelaa vaarallisinta kaveria pois tilanteesta)
- vastustajan tehdessä nopeita puolenvaihtoja koko pakka on sekaisin muutaman lyhyen mutta äärimmäisen vaarallisen hetken (alueellinen miesylivoima tulee siitä, että painoton laita jätetään puoliksi vartioimatta, eli sen laidan pakki kaventaa tukemaan toppareita)
- pallonriiston tullessa pelaajat ovat puolustamassa, joten nopeaan hyökkäkyseen on usein liian vähän miehiä ylhäällä

[marko_]

kiitoksia 

[Holmgård]

Alue- tai paikkapuolustusta vastaan saa helpommalla tehtyä asioita. Vastustaja ohjaa ja peittää enemmän, joten vaihtoehtosi ovat usein rajattuja. Kun pelaajia harvemmin vartioidaan läheltä, pelistä tulee kompromissia. On aikaa laittaa peliväline laiturille, ja se on vastustajallekin ihan ok. Laidassa pakit rohkaisevat laituria käyttämään takaisin keskelle, mutta pyrkivät estämään keskityksen.

Miesvartiointi tuo enemmän draamaa. Mitään ilmaista ei tule ja kompromissejä on vähemmän. Kaksinkamppailut lisääntyvät. Osoituksena 86 finaali. Ilman Maradonan miesvartiointia peli olisi ollut täysin toisennäköinen. Myöskään ratkaisevaa maalia ei olisi tuolla tavalla syntynyt. Italiassahan murehditaan vartiointitaidon katoamista aluepuolustuksen ollessa vallassa. Ja kyllä sen mielestäni huomaa, ettei merkkaaminen ole enää niin rautaista kuin vaikkapa MM90- videoita katsellessa.

Fudispiireissä voitaisiin tämän asian tiimoilta vilkaista hieman koriksen puolelle, jossa paikan eri variaatioilla kontra miesvartioinnilla on vankemmat perinteet.

Hitzfeld totesi muuten Luxemburg- kotitappion jälkeen, ettei tätä yllätystä olisi tapahtunut miesvartioinnin aikakaudella, sillä aluepelin monopoli on kaventanut tasoeroja.


Edit: Tourun loihtiessa Jarosta liigan tiiveimpiä joukkueita, vartiointi oli selkeätä; pakki seurasi laituria vaikka toiseen laitaan. Tätä vastustajat harrastivatkin ahkerasti, mutta nolla pysyi silti usein...

En siis ole varsinaisesti kummankaan tavan puolella, kaipaan vaan monimuotoisuutta peliimme.

[tupoleevi]

Nyt kannattaa toden teolla miettiä, mikä oli se oleellinen seikka, jolla Inter otti mestaruuden. Eihän joukkueessa ollut edes mitään nimimiehiä, eikä Hååkanssi huolinut suomalaista valmentajaa joukkueelleen.

Eikö nyt olisi koko suomalaisen jalkapallon itsearvioinnin paikka joka sarjatasolla? Mikä tähän mennessä on toiminut, ei ehkä toimi jatkossa. Jokainen valmentaja voisi nyt tykönänsä miettiä syntyjä syviä, vai onkohan muut motiivit niin tärkeitä, ettei asiasta haluta edes keskustella. Oliko Interin menestys vahinko? Ei ollut.
Taitavia pelaajia oli joukkueessa. Heille sallittiin harvinainen mahdollisuus suomalaisen jalkapallon historiassa antaa mahdollisuus toteuttaa taitojalkapalloa. Siinä se on. Köntykset ja vanhoilla meriiteillä ratsastajat saivat kerrankin lähteä. Se on harvinaista Suomessa. Hyvä Inter!

Onkohan valmennukseen päässyt pesiytymään vanha mestaruussarjatason ajattelutapa, jolla ei ole pärjätty koskaan, ei missään, eikä muualla kuin kotoperällä, ja sielläkin aina tuttujen ja sukulaisten voimalla ja näennäisten tietäjien tuella???

[Dopeman]

Eiköhän ole aika herätellä tämäkin topic henkiin. Sääli, että tällä osiolla foorumilla on niin hiljaista muutenkin Anyway, furumin Benitezit ja Kuuselat voivat varmasti auttaa kaltaistani amatööripuuhajaa miettimään joukkueeni taktiikkaa kokonaisuutena, sekä sen sisältämiä huonoja puolia ja mahdollisia riskitekijöitä. Suunnittelin tuossa sopivaa pelitaktiikkaa persejalkaiselle kutosdivariporukalle ja ideoita kehkeytyikin, mutta en ole täysin varma miten ne käytännössä toimisivat. Yritän nyt mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi selittää ideani ja mieltäni askarruttavat asiat siinä:

Periaatteessa taktiikka on muotoa "5-4-1" höystettynä liberolla. Puolustuslinjan edessä pelaisi rikkova keskikenttäpelaaja, keskikentällä kaksi laituria normaalisti ja heidän yläpuolella kärjen takana häärivä maaginen kymppipaita.

Liberon käyttöä joutuu usein puolustelemaan ja sanonkin nyt, että en tietenkään suosisi liberon käyttämistä itsekään korkeammalla tasolla pelatessa, mutta uskon, että näihin ns. mutasarjoihin libero sopii vallan mainiosti käytettäväksi. En halua, että puolustuslinjani makaa älyttömän alhaalla (jotta välit kentällä pelaajien välillä pysyisivät mahdollisimman lyhyinä), vaan haluan antaa toppareiden olla melko ylhäällä vastustajaa vastassa ja tästä syystä haluankin käyttää liberoa heidän "tukenaan". Tuossahan on se ongelma, että kun topparit ovat melko ylhäällä luomassa vastustajalle painetta tukemalla rikkovaa keskikenttäpelaajaamme ja heidän taakseen jää jonkin verran tilaa, niin liberon ja maalivahdin on vain pakko hoidella nuo toppareiden taakse pääsevät pallot. Jos vastustajalla on kärkipelaaja, joka on helvetin nopea jaloistaan tai joka osaa hyödyntää peliä lukemalla tuon tilan, niin hommahan leviää, kuin paska tuulettimeen, jos kaikesta painostuksesta huolimatta sieltä keskeltä läpisyöttö saadaan toppareiden taakse heitettyä.

Mietinkin, että olisiko kuitenkin mahdollista ehkä tiputtaa vastustajan hyökätessä laitapuolustajat hiukan toppareista alemmaksi, lähes liberon tasolle auttamaan liberoa mahdollisissa läpisyötöissä? Ja omalla puolustusalueella muutenkin mielelläni pakottaisin vastustajan pelaamaan laitojen kautta, joten tuo "rohkaisisi" vastustajaa myös juuri levittämään peliä, sillä laitapakkien kaventaessa toppareiden taakse liberon tueksi, ei vastustajalle jäisi keskelle kovinkaan paljoa tilaa. Jos vastustaja ei menetä palloa, vaan jatkaa sen jompaan kumpaan laitaan ja laitapuolustaja menee häntä häiritsemään, niin tuolloin topparit voisivat laskea alemmas auttamaan liberoa ja toista laitapuolustajaa mahdollisen pääpallon hoitamisessa. Kuulostaa mielestäni toimivalta, mutta onko se käytännössä sitä? Mitäs kaikkia mahdollisia kompastuskiviä tässä tulee vastaan, joita en ottanut huomioon ja mitä kaikkea pitäisi ottaa erityisesti huomioon, jotta tämän saisi toimimaan?

Entä mitenköhän voisi estää tuon usein nähtävän yksinäisen kärjen täydellisen eristäytymisen ottelussa? Täytyy vaan pitää pakka visusti kasassa ilmeisesti? Helpommin kai sanottu, kuin tehty. Hyökkäyspeli menee tuossa systeemissä kyllä helposti samanlaiseksi, kuin Suomen hyökkäyspeli viimeksi Portugalia vastaan. Jotain käytännön vinkkejä siihen, että pakka pysyisi edes vähän helpommin tiiviinä? Tietenkin väsymyksen myötä pakka leviää helpommin, mutta onko muita neuvoja, kuin turhien juoksujen välttämistä? Miten ylipäätään yhden kärjen taktiikasta saa parhaiten kaiken tehon irti? Peliä kontroimalla?

Keskikentällä meidän joukkueella on lievä alivoima, joka voi kyllä kostautua ja se minua vähän huolettaakin. Jos vastassa on joukkue, jolla on esimerkiksi 5 keskikenttäpelaajaa, niin meidän keskikenttähän saattaa helposti kadota täysin näkymättömiin ottelun aikana. Mikäs voisi auttaa saamaan kontrollia siellä keskikentällä tuossa meidän systeemissä? Tavoitteenahan olisi nimenomaan, että kun puolustuslinja olisi melko ylhäällä, niin heistä saisi juuri apua hyökkäysten rakenteluunkin, mutta eihän niitä ihan keskikentälle asti uskalla nostaa Jos laitapuolustajat ja rikkova keskikenttäpelaaja nousisivat tukemaan hyökkäystä enemmän, niin alas jäisi silti varmistamaan kolme pelaajaa (2 topparia ja libero), joten ehkä se olisi ratkaisu? Kai tuo kymppipaikan pelaaja on vähän pakko pitää selkeästi kärkipelaajaa alempana, nyt kun miettii. Keskikenttä on kyllä nykyään niin tärkeässä asemassa jalkapallossa, että onkohan se ihan itsemurhaa pelata käytännössä kuudella puolustavalla pelaajalla?

Yritänkö nyt sekä syödä, että säästää, kakkua vai voiko taktiikkani mahdollisesti olla toimiva myös käytännössä? Antakaa ihmeessä neuvoja ja jakakaa osaamistanne, sillä minulta jää varmasti monia asioita huomioimatta taktiikkaa miettiessäni Luotan kyllä osittain siihen, että tällä tasolla pelatessa lähes mikä tahansa joukkueessa kunnolla sisäistettu taktiikka vie jo melko pitkälle.