Magnus Bahne palaa InteriinFC Inter saa tulevalla kaudelle odotetun paluumuuttajan, kun Ruotsissa neljä kautta viihtynyt maalivahti Magnus Bahne palaa Interin riveihin. 31-vuotiaan Bahnen ja Interin välinen sopimus kattaa kauden 2011.
- Vuodet Ruotsissa olivat antoisaa ja opettavaista aikaa niin pelillisesti kuin elämänkokemuksenkin kannalta. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että on oikea aika palata takaisin Turkuun ja Interiin, Bahne toteaa allekirjoittamastaan sopimuksesta.
Kaarinasta kotoisin oleva maalivahti pelasi ensimmäiset liigaottelunsa Interin paidassa jo kaudella 1999 ja oli joukkueen ykkösmaalivahti aina kauden 2006 jälkeen tapahtuneeseen lähtöönsä saakka. Ruotsissa ”Mankun” ensimmäinen kausi lähti käyntiin komeasti Allsvenskanin Halmstadissa, mutta päättyi jo saman vuoden elokuussa loukkaantumiseen. Kolmen Halmstad-kauden jälkeen Bahne siirtyi Superettan-joukkue Assyriskaan, jossa hän pelasi menneen kauden.
- Missään nimessä en ole tulossa Suomeen jäähdyttelemään, vaan olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja motivaatiota riittää. Haluan olla auttamassa Interiä kohti liigan kärkisijoja, ”Mankku” toteaa.
A-maajoukkueessa Bahne debytoi jo vuonna 2000, jonka lisäksi hän on ollut maajoukkueen mukana useina vuosina. Veikkausliigassa hän on pelannut kaikkiaan 197 ottelua, jotka kaikki Interin paidassa.
FC Inter 8.11.2010http://www.fcinter.com/uutiset.php?news_id=2733