Rollo
Poissa
|
|
Vastaus #550 : 30.07.2009 klo 11:31:14 |
|
Kemistähän se Miika taitaa olla kotoisin eli sinne voisi alkaa rakentaa dynastiaa. Ykkösen seurakin olisi jo valmiina.
Perus Kemiläinen, sillä ne asiat ovatki nii vaikeita
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
|
Vastaus #551 : 30.07.2009 klo 12:00:06 |
|
Perus Kemiläinen, sillä ne asiat ovatki nii vaikeita
Pelaajatietojen mukaan syntynyt Kemissä, mutta eikö Miiga kuitenkin ollut OPSn junioreita? Hämärästi muistan kuulleeni, että voitti OPSn A-junioreissa SM-pronssia. Myös Miikaa koskevissa jutuissa miestä pidetään oululaislähtöisenä.
|
|
|
|
Northern Rock
Poissa
|
|
Vastaus #552 : 30.07.2009 klo 12:12:11 |
|
Asuntomessut on parhaillaan menossa Valkeakoskella, jossa Sedun hallitessa jalkapalloa ei tietenkään ole Miikalle antoisa paikka. Liian lähellä Tamperetta. 2010 Asuntomessut taas pidetään Kuopiossa, jossa voisi olla mahdollista rakentaa superjoukkue uuden stadionin uumeniin mutta eikö siellä Ari Lahdella ole iso rooli KuPS:in kanssa ja jotenkin tietenkin toivoisi, että Juntunen ei menisi pilaamaan niinkään perinteikkään urheiluseuran nimeä, kuin KuPS. Vastaus löytyykin Armon Vuodesta 2011, jolloin Asuntomessujen dynastia valtaa Kokkolan eli Karlebyn. KPV kaipaa uutta Diktaattoria ja Juntunen löytää saletisti itselleen messukohteen jostain rapakon rannasta. Tyrskypihalta voi ottaa poreammeen sitten matkaan ja Kokkolan lentokentällä ja muissa virastoissa alkaakin semmoinen sirkus, että heikompaa hirvittää. Vapise Kokkola! Mukavan tuntunen tulee...
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2009 klo 12:13:51 kirjoittanut Northern Rock »
|
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
|
Vastaus #553 : 30.07.2009 klo 12:23:33 |
|
Kyllä! Kokkolaan seuraavaksi, siellähän on jo kaksi joukkuetta joiden välillä on jonkinmoista vastakkainasettelua
|
|
|
|
kivelak
Poissa
Suosikkijoukkue: 1. FC Köln
|
|
Vastaus #554 : 30.07.2009 klo 13:01:31 |
|
Menkääpä katteelliset vittuun vinkumasta. Juna kulkhee ja kateellisia vituttaa. OPS nousee liigaan. Varma tieto. OPA kuraa, OPS rautaa.
eli sä saat vittuilla muiden otsikoissa mutta tänne ei saa kukaan vittuilla? :keskari:
|
|
|
|
IDreamOfSuvi
Poissa
|
|
Vastaus #555 : 30.07.2009 klo 16:08:41 |
|
Tärkeälle sopimukselle!!
|
|
|
|
RDBLL
Poissa
|
|
Vastaus #556 : 30.07.2009 klo 16:18:34 |
|
Tärkeälle sopimukselle!!
Joo, kyllähän tämä veijari Miiga-tauluja vahvistaa tai ainakin herättää kiitettävästi huomiota. Ilmeisesti sopimus kestää kauden loppuun asti? edit. Tätä toki haettiin; Luiz Antonio jatkaa OPS-jp:ssä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2009 klo 17:00:15 kirjoittanut RDBLL »
|
|
|
|
|
IDreamOfSuvi
Poissa
|
|
Vastaus #557 : 30.07.2009 klo 17:00:29 |
|
Loistavaa Miika!! Todella tärkeä soppari!!
|
|
|
|
Mariposa
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS-jp, Liverpool.Liigat yleensäkkin ympäri palloa
|
|
Vastaus #558 : 30.07.2009 klo 19:48:03 |
|
Parabéns!! Onnea!!
Parempaa uutista ei olisi voinut toivoa =D
|
|
|
|
Demas
Poissa
Suosikkijoukkue: aakkosjärjestyksessä: ACO, Arse, Barca..jne
|
|
Vastaus #559 : 31.07.2009 klo 11:28:01 |
|
Ei oo menny Mukavan Tuntusen rallatukset IS-leirin suuntaan hukkaan kun luottolehti näitä julkaisee ja puhuu OPS:sta ja Oulun Palloseurasta. Edellisen IS Arvaaja jutun jälkeen kyseinen aviisi on unihtanut jp-liitteen jo kahden numeron verran. No se ja sama mulle kun en asian faktoja tunne.
Tästä asiasta on keskustelu yleensä vuosittain minä en ole päässyt selvyyteen pitäisikö olla tuo jp-liite vai ei. Oma mielipide on että sitä ei tarvi (useita syitä mm. koska yhteistyö alkuperäisen OPSin kanssa on ollut niin selkeää). Mutta tosiaan tästä on väännetty useampaan otteeseen ja niitä jotka liitettä haluavat käyttää on varmaan vähintään yhtä paljon (tähänkin useita syitä).
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
|
Vastaus #560 : 31.07.2009 klo 21:05:11 |
|
Tästä asiasta on keskustelu yleensä vuosittain minä en ole päässyt selvyyteen pitäisikö olla tuo jp-liite vai ei. Oma mielipide on että sitä ei tarvi (useita syitä mm. koska yhteistyö alkuperäisen OPSin kanssa on ollut niin selkeää). Mutta tosiaan tästä on väännetty useampaan otteeseen ja niitä jotka liitettä haluavat käyttää on varmaan vähintään yhtä paljon (tähänkin useita syitä). Niin..joskus muinoin taisi palloilla OPS keltasinisessä asussa kun Palloliitto ei antanut OLS:lle oikeutta tulla liiton sarjoihin maksamattomien laskujen vuoksi.. Liitteen käytön määrittänee palloliitto, joka omilla sivuillaan antaa yhdistyksen viralliseksi nimeksi "Oulun jalkapallon tuki ry" ja lyhenteeksi OPS-jp. Olisiko siinä vastaus..
|
|
|
|
MINSK
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL FCB KaDy
|
|
Vastaus #561 : 31.07.2009 klo 21:09:36 |
|
Niin..joskus muinoin taisi palloilla OPS keltasinisessä asussa kun Palloliitto ei antanut OLS:lle oikeutta tulla liiton sarjoihin maksamattomien laskujen vuoksi..
Haha, muistan hyvinkin, taisi olla kausi 1997. "Olssihan se on vaikka se on muka Opsi".
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
|
Vastaus #562 : 01.08.2009 klo 12:49:24 |
|
Mites Miikan suunnittelmille käy kun nousu näyttää kariutuvan? OPA:n tai AC:n valtaus?
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
|
Vastaus #563 : 01.08.2009 klo 15:44:22 |
|
OPA on häviämässä YPAlle. Kun muutama minuutti on peliaikaa jäljellä, niin YPA johtaa 2 - 0.
|
|
|
|
jomi
Paikalla
Suosikkijoukkue: AC Oulu,OPS,ONS.
|
|
Vastaus #564 : 01.08.2009 klo 21:46:59 |
|
Sarjanousu on MIIGAN omissa käsissä jälleen.Sama voittoputki mikä alkukaudella niin nousu ykköseen varmistuu.Toki oululaiset tuomarit "Microwaven" johdolla tekevät siitä jälleen kerran vaikean.
|
|
|
|
|
gomel79
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
|
Vastaus #566 : 02.08.2009 klo 00:38:23 |
|
JUNA KULKOO! Toivottavasti se on Ylivieskan juna joka vetää OPS-jiipeenkin ohi. Lisää ulkomaalaisia! :keskari:
|
|
|
|
Emirates
Poissa
|
|
Vastaus #567 : 02.08.2009 klo 01:18:07 |
|
Hieno homma. Kunhan ei Jyväskylässä pupelleta, niin taas näyttää tilanne erittäin hyvältä. Millainen on OPS Crew:n kannattajaskene?
|
|
|
|
Spili
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Tervarit, AC Oulu
|
|
Vastaus #568 : 02.08.2009 klo 07:56:43 |
|
Millainen on OPS Crew:n kannattajaskene?
Hajosi ensimmäisen kotiottelun alla taiteellisiin ristiriitoihin kun toinen jäsen jäikin kotiin katselemaan Code Lyokoa uusintana.
|
|
|
|
OneFour
Poissa
Suosikkijoukkue: JJS
|
|
Vastaus #569 : 02.08.2009 klo 09:44:33 |
|
Juna on suistunut raiteilta, syöksyi tulipallona jokeen ja tuhoutui. Veikkaus tarjoaa J-kylän kotivoitosta 4,35 ja tasurista 4,15, joten helppoa rahaa on tarjolla.
|
|
|
|
Surma Tahvo
Poissa
|
|
Vastaus #570 : 02.08.2009 klo 18:25:44 |
|
OPS tauolle mentäessä 0-1 johdossa Jyväskylää vastaan, mutta on nyt koetuksella kun uusi pelaaja Paolo Perreira tuli ulosajetuksi hetikohta johtomaalin jälkeen. Toinen jakso tulee olemaan varsinainen koetinkivi joukkueelle. Uskon, että OPS voittaa alivoimallakin! Näin se pitää! Hyvä OPS! Pelaajille iso kiitos. Veikkaus yhtiö kiittää myös one4:n rahoista, ne menevät meidän suomalaisten kansanterveystyöhön ja kaikkeen muuhun tarvittavaan yleishyödylliseen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.08.2009 klo 19:24:57 kirjoittanut Surma Tahvo »
|
|
|
|
|
Rupert de La Brocha
Poissa
Suosikkijoukkue: FC OPA
|
|
Vastaus #571 : 02.08.2009 klo 19:34:11 |
|
Olikos kukaan kattoos näitä miikan uusia puppeleita? riittikö taso vai pitääkö roudata uus satsi ens viikolla?
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
|
Vastaus #572 : 02.08.2009 klo 19:43:36 |
|
Olikos kukaan kattoos näitä miikan uusia puppeleita? riittikö taso vai pitääkö roudata uus satsi ens viikolla?
Se tumma kärkimies ei ainakaan vakuuttanut ja tämä toinen kaveri oli sen verran vähän aikaa kentällä, etten oikein osannut muodostaa arviota miehestä.
|
|
|
|
jomi
Paikalla
Suosikkijoukkue: AC Oulu,OPS,ONS.
|
|
Vastaus #573 : 02.08.2009 klo 19:52:46 |
|
Juna kulkee...MIIGA on vielä vahvoilla loppukaudesta mutta paras eli OPS tai OPA nouskoon mutta ei YPA.
|
|
|
|
OneFour
Poissa
Suosikkijoukkue: JJS
|
|
Vastaus #574 : 02.08.2009 klo 20:27:55 |
|
Jyväskylässä liikkuvien huhujen mukaan toisen OPS-jp:n uuden pelaajan peliluvat eivät ole kunnossa, joten protestilla pisteet jäävät jyväskylään. Varma tieto.
|
|
|
|
|
|