Moni on varmaan huomannut, että lähes kaikissa joukkueissa on "pelaajavalmentajia", vaikka heitä ei virallisesti olekaan olemassa. Monet näistä hyppyyttävät seuran johtoa, valmentajia, joukkueenjohtoa jne. Heillä on usein koko paikkakunnan tuki ja jopa lehdistö takanaan. Maine on saavutettu usein jo pikkujuniorina. Yhteisön hurmos on voinut syntyä pikkujuniori-ikäisenä saadusta suosiosta tms., eikä se lähde pois kirveelläkään.
He ovat suosittuja, oikeita linssiluteita. Pelaajien keskuudesta he valitsevat klaanin ympärilleen ja pitävät paitsi joukkuettaan ja virallista valmentajaa myös koko seuraa pihdeissään. Pukukoppiin saapuessaan he ottavat tilan haltuun. Heillä on taito savustaa ulos uusi, taitava pelaaja pois joukkueesta. Keskiverto- tai "normaalipelaajat" ovat tervetulleita joukkueeseen, sillä sen verran peliosaamista näillä "pelaajavalmentajilla" toki on, että heikohko tulokas on tervetullut joukkueeseen. Ei uhkaa heidän asemaansa. Tämän on kuitenkin noudatettava näiden "pelaajavalmentajien" ohjeita ja neuvoja. Muutoin ei kunnian kuko laula.
Yllä olevalla otsikolla pohdimme tätä varsin yleistä ilmiötä suomalaisessa jalkapallosa, joka lienee eräs tärkeimmistä esteistä Suomi-jalkapallon kehitykselle. Emme kuitenkaan mainitse nimeltä näitä jalkapallosuuruksia, sillä loppujen lopuksi ilmiö ei ole heidän syytään, vaan kyse on pikemminkin organisatorisesta lepsuudesta.
