8board
Poissa
|
|
: 17.11.2006 klo 12:01:14 |
|
Hyypiä: Yksi kerta riitti tekonurmella 17.11.2006
Yksi keskiviikon EM-karsintaottelun kestopuheenaiheita oli Finnair Stadiumin alusta. Minä, eikä moni muukaan halunnut asiaan ottaa suurempaa kantaa ennen ottelua, sillä ei peliareena olisi kuitenkaan muuttunut. Siellä pelataan, missä on sovittu ja sillä selvä. Alusta on sama molemmille. Olisi sitä paitsi ollut hölmöä valittaa asiasta, sillä jälkikäteen – jos ei voittoa olisi tullut – se olisi kuulostanut selitykseltä.
Peliesityksemme ei varmastikaan ollut kaikkien aikojen parhaita. Mutta tulos ratkaisee. Olen nyt pelannut 80 A-maaottelua ja muistan monta ottelua, joissa Suomi on pelannut viihdyttävää, jopa kaunista peliä. Turpiin on silti tullut. Silloin ei muutama hyvä syöttökuvio juuri lohduta. Juuri tällä hetkellä pelaamme tehokkaasti, puolustamme joukkueena hyvin (tämä oli kolmas perättäinen nollapelimme) ja pystymme kohtuullisesti hyödyntämään paikkamme. Tämän seurauksena lähdemme talvitauolle lohkomme kärjessä ilman tappiota ja vain kaksi takaiskumaalia kokeneena viidessä ottelussa. Juuri paremmissa lähtökohdissa emme voisi olla ennen ratkaisevaa vuotta 2007.
Kuten sanoin, peliesitykseemme jäi paljon petrattavaa keskiviikkona. Voitto tyydyttää, moni asia meni suunnitelmien mukaan ja Jässi Jääskeläisen esitys oli huikea. Vielä emme ole niin pitkälle, että voisimme aina vaatia itseltämme voittoa hienolla pelillä. Rehellisesti; voitto millä pelillä hyvänsä on aina upea juttu karsintatasolla – ja miksei muutenkin. Pisteistähän ammattilaisurheilussa pelataan.
Me teimme itsellemme ottelusta vaikean olemalla malttamattomia. Haimme aivan liian hätäisesti ratkaisusyöttöjä. Meidän olisi vain pitänyt malttaa pelata rauhallisesti, laittaa palloa jalkaan ja pitää peli kontrollissa. Mutta siihen emme pystyneet. Yksi syy tähän oli peliareena. Toisaalta oli hienoa, että pallo pyöri kovaa ja tasaisesti pintaa pitkin ja maasyötöt lähtivät hyvin, mutta toisaalta annoimme vastustajalle aivan suotta etua. Armenian pelaajatyypit olivat pitkälti ”futsalmaisia” pelaajia, jotka olivat hyvin vikkeliä käännöksissään ja pienissä kikoissa. He omaksuivat tekonurmen huomattavasti paremmin ja nopeammin kuin me. Tavallaan annoimme kotietumme pois sillä, että pelasimme ottelun Finskillä, näin jälkiviisaana ajateltuna.
Minun mielipidettäni kysyttiin silloin, kun päätös peliareenasta tehtiin. Silloisella tiedolla, silloisilla perusteluilla ja sillä, että peli pelataan marraskuun puolivälissä, oli mielipiteeni myönteinen: mutta vain tähän yhteen otteluun, enkä sitä mielipidettäni ole katunut. Mutta en ole missään tapauksessa muuttanut yleisesti kantaani tekonurmista eikä mielipiteeni keinoalustoista muuttunut keskiviikon ottelun jälkeenkään. En pidä tekonurmialustaa sopivana esimerkiksi EM-karsintaotteluiden pelaamiseen. Jos minulta toistamiseen kysytään samaa, tulee vastaukseni olemaan ehdoton: ei. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, ja tiedän, että esimerkiksi Mika Nurmela nauttii pelaamisesta Finskin nurmella. Mutta jos haluamme haaveilla jostain, täytyy kotikenttäetu hyödyntää pientäkin yksityiskohtaa myöten. Jälleen jälkiviisaasti voisi sanoa, että juuri Armeniaa vastaan olisimme hyötyneet mahdollisimman raskaasta ”skottilaisesta” nurmialustasta, jossa fyysisesti vahvat ja kookkaat pelaajamme olisivat päässeet käyttämään parhaita avujaan. Keskiviikkona emme siihen pystyneet.
Mutta yksi suuri kunnia ja kumarrus: kotiyleisömme oli aivan loistavaa keskiviikkona. Meteli oli alusta loppuun kova ja tunnelma hyvä. Jos kentän pinta ei tuntunut ”kotoisalta”, kannustus oli sitä kaksinkertaisesti. Finski on täydellisen kokoinen näille ”pienemmille” karsintaotteluille kapasiteetiltaan. Harmi vain, ettei paketti ole täydellinen: luonnonnurmi ja 10 000 huutavaa fania ilman juoksuratoja… Veikkaan, etteivät Armeniat ynnä muut pääsisi keskiviikon kaltaisella kevyellä selkäsaunalla jos tuo yhtälö olisi olemassa.
Kesäkuussa toivottavasti Olympiastadion on täynnä ja tunnelma yhtä upea. Tosin sitä ennen pitää käydä Bakussa hakemassa täysi pistepotti kotiin maaliskuussa. En näe mitään syytä, miksi näin ei tapahtuisi.
Sami Hyypiä
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
Vastaus #1 : 17.11.2006 klo 12:05:15 |
|
Millainen meteli mahtaisi olla jos katkarapukatsomostakin kuuluisi muuta kuin Fazerin parhaiden rapinaa?
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
|
Vastaus #2 : 17.11.2006 klo 12:06:20 |
|
|
|
|
|
Lama-Larsson
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #3 : 17.11.2006 klo 12:06:33 |
|
Samille
|
|
|
|
Dickinson
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikaela Ingberg
|
|
Vastaus #4 : 17.11.2006 klo 12:07:25 |
|
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 17.11.2006 klo 12:07:44 |
|
KIITOS PEKKA :keskari:
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #6 : 17.11.2006 klo 12:14:08 |
|
Todella fiksu kirjoitus täynnä näkemystä, hyvä Sami!
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 17.11.2006 klo 12:25:03 |
|
Pekka "pelataan muovilla, jotta omat päämääräni täyttyisivät" Hämäläisen ajatteleminenkin saa voimaan entistä pahemmaksi.
|
|
|
|
Jii
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 17.11.2006 klo 12:29:16 |
|
Sami
|
|
|
|
Hong Song
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 17.11.2006 klo 12:31:13 |
|
Jokohan Pekka tajuaisi...
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
Vastaus #10 : 17.11.2006 klo 12:33:10 |
|
Jokohan Pekka tajuaisi...
Huumorille aina
|
|
|
|
Turilas
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK ja Huuhkajat
|
|
Vastaus #11 : 17.11.2006 klo 12:34:02 |
|
Samilta asiakirjoitus. Kysymys Palloliiton puupäille: milloin Suomessa siirrytään tälle vuosituhannelle ja meille saadaan peliareena, jolla voidaan pelata näitä Hyypän mainitsemia pienempiä pelejä ja jossa olisi "luonnonnurmi ja 10 000 huutavaa fania ilman juoksuratoja"? Suomessa tullaan jatkossakin pelaamaan arvopelejä marraskuussa, joten on järjetöntä kiistää tämä ongelma. Stadikka, Finski ja Ratina - siinäkö Suomen ainoat futisareenat? Maassa, jossa on 180 000 jalkapallon harrastajaa?
|
|
|
|
Jälkipelin Mestari
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 17.11.2006 klo 13:21:07 |
|
Helevetin HJK, sen muovia diggaavat pelaajat ja muut Hesan PL janarit tuhoaa Suomen jalkapallon :keskari:
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
|
Vastaus #13 : 17.11.2006 klo 13:26:15 |
|
ASIAA HYYPIÄ PEKKA :keskari: :keskari: :keskari:
|
|
|
|
Veivari
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 17.11.2006 klo 13:35:43 |
|
haluan hämäläisen kullin uppopaistettuna joulupöytään HAHAHAAH ;D Muovialustat huitsin nevadaan täältä :keskari: Toivottavasti parin kauden päästä kun finskin alustavaihtoehtoja taas pohditaan niin lyödään se luonnonnurmi siihen takaisin!
|
|
|
|
kivelak
Poissa
Suosikkijoukkue: 1. FC Köln
|
|
Vastaus #15 : 17.11.2006 klo 13:38:04 |
|
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 17.11.2006 klo 13:45:55 |
|
Helevetin HJK, sen muovia diggaavat pelaajat ja muut Hesan PL janarit tuhoaa Suomen jalkapallon :keskari: Junteille aina iso :keskari:
|
|
|
|
S.K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #17 : 17.11.2006 klo 13:48:43 |
|
Oi saammehan. :keskari: Hyypiälle.
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
|
Vastaus #18 : 17.11.2006 klo 14:03:05 |
|
Hienoa Sami! Jos tämä jo jotain muuttaisi...
Tampereelle toki :keskari:
|
|
|
|
Bluejacket
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 17.11.2006 klo 14:14:00 |
|
Näihin olisi aina mukava saada lähteet, näkisi lukemattakin onko juttu siideripöhnähörinää vai oikeatakin asiaa. Kuitenkin, asiaa
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
|
Vastaus #20 : 17.11.2006 klo 14:16:05 |
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
|
Vastaus #21 : 17.11.2006 klo 14:16:12 |
|
Sammylle
|
|
|
|
Bristol Rovers
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 17.11.2006 klo 14:25:39 |
|
Sami Pekka ja Finskin alusta
|
|
|
|
Ezsi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #23 : 17.11.2006 klo 15:19:11 |
|
Sami selventää puoltopuheitaan, ettei saa vihoja niskoilleen. : Ei vainkaan, hyvä vaan että näpäyttää Pekkaa.
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 17.11.2006 klo 17:06:49 |
|
|
|
|
|
|
|