Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #175 : 16.02.2007 klo 23:05:38 |
|
Er hat 11 Länderspiele für sein Land bestritten
Tiedot vähän viturallaan?
Bernissä on vaan jätetty Mursun rusketuskiertueet laskematta eli luvussa on pelkät karsintaottelut.
|
|
|
|
neliö
Poissa
|
|
Vastaus #176 : 17.02.2007 klo 00:05:00 |
|
Tiedot vähän viturallaan?
Toni Kallio siirtyy Young Boysin riveihin Julkaistu 16.02.2007 18:44 (päivitetty 21:27) Toni Kallio, kuva: Lauri Ouvinen
Arvuuttelut jalkapalloilija Toni Kallion uudesta seurasta saivat päätöksen perjantaina, kun Sveitsin liigassa pelaava Young Boys ilmoitti nettisivuillaan tehneensä suomalaispuolustajan kanssa vuoden 2010 kesäkuun loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Kallio odottaa yhä Sveitsin jalkapalloliiton vahvistusta siirrolle berniläisseuraan.
- Siirto virallistetaan näillä näkymin vasta muutaman päivän päästä, Kallio kertoi perjantai-iltana.
- Olen joka tapauksessa tyytyväinen siirtoon ja odotan jo mielenkiinnolla ensi viikkoa, jolloin pääsen joukkueen harjoituksiin mukaan.
- Olen tähän mennessä saanut hyvän kuvan niin seurasta kuin Sveitsin liigastakin. On myös mukava päästä seuraan, joka taistelee sarjassa kärkipaikoista ja on yleensä mukana myös Euro-peleissä, Young Boysissa pelinumerolla 33 jatkossa pelaava Kallio lisäsi.
Kallio, 28, pelasi vuodesta 2005 alkaen Norjan liigan Moldessa. Hän päätti vaihtaa seuraa, kun Molde putosi liigasta 1. divisioonaan viime kauden päätteeksi.
Suomessa hyökkääjänkin tontilla pelannut Kallio edusti liigassa FC Jazzia, Tampereen TPV:tä ja HJK:ta. Hän on noussut Roy Hodgsonin valmennuskaudella myös miesten maajoukkueen vakiokasvoksi. Kallion tilillä on 27 A-maaottelua.
Ennen sopimusta Young Boysin kanssa Kallio oli näytillä Moskovan Lokomotivin testileirillä, mutta sopimusta ei syntynyt.
Young Boys on Sveitsin kymmenen joukkueen pääsarjassa tällä hetkellä vasta kuudentena, mutta kuuluu ryhmään, joka ajaa tiiviisti takaa kärkijoukkue FC Zürichiä, jossa palloilevat liigan muut suomalaispelaajat Hannu Tihinen ja Veli Lampi. Kakkossijalla olevaan St. Galleniin Young Boysilla ei ole matkaa kuin viisi pistettä. Eipä täälläkään näköjään olla aivan ajan tasalla.
|
|
|
|
Ricky Rocket
Poissa
Suosikkijoukkue: Los Búhos Reales
|
|
Vastaus #177 : 17.02.2007 klo 01:21:48 |
|
Onnea Tonille Berniin..
|
|
|
|
Tozsér
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Suomi
|
|
Vastaus #178 : 17.02.2007 klo 04:53:21 |
|
Tietenkin Локоon verrattuna Young Boys on pikkuseura, mutta YB on selvästi eteenpäin menoa Moldeen ja Tippeligaeniinkin nähden . Peliajan suhteen Kalliolle olisi voinut Lokomotivissa käydä huonosti.
|
|
|
|
ahtum
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47(2), Tasonmittauskendo
|
|
Vastaus #179 : 17.02.2007 klo 08:15:27 |
|
SWEITSI tuntuu olevan Suomalaisten uus suojatyöpaikkaosoite
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
|
Vastaus #180 : 17.02.2007 klo 10:33:03 |
|
Siis mitä vittua? Sveitsihän on paska maa, paskoja futaajia ja sinne siirtyy takapakkia ottamaan etunenässä nyt Tihinen ja kaupanpäälle näitä muita janttereita? Kalliohan toki on paska, joten taso on sveitsiluokkaa, mutta kuitenkin. Joku roti.
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
|
Vastaus #181 : 17.02.2007 klo 12:09:19 |
|
Hodgsoniko se poikia SWEITSIIN pukkaa Urheilukanava vois hankkia SWEITSIä ruutuun, niin voi pelin tasosta langettaa lopullisen tuomion.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.02.2007 klo 12:17:09 kirjoittanut Baresi »
|
|
|
|
|
kuqi ja pehmeet tatsi
Poissa
|
|
Vastaus #182 : 17.02.2007 klo 13:37:11 |
|
urkka kanavalle olisi nyt ihan kiva saada SWEITSIN liigan höntsäilyjä kun suomalaisia pelaa nykyään siellä enemmän ja vähemmän kalliolle
|
|
|
|
Benny Pronssijalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Super Tele, SVHK & Super-Vesku maalivahtina
|
|
Vastaus #183 : 17.02.2007 klo 13:40:42 |
|
Siis mitä vittua? Sveitsihän on paska maa, paskoja futaajia ja sinne siirtyy takapakkia ottamaan etunenässä nyt Tihinen ja kaupanpäälle näitä muita janttereita? Kalliohan toki on paska, joten taso on sveitsiluokkaa, mutta kuitenkin. Joku roti.
Parempi vaihtoehto sekin on kuin Norjan ykköspimppi.
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
|
Vastaus #184 : 17.02.2007 klo 13:48:26 |
|
Tietenkin Локоon verrattuna Young Boys on pikkuseura, mutta YB on selvästi eteenpäin menoa Moldeen ja Tippeligaeniinkin nähden . Ja millähän perusteella väität noin? Norjan divariin verrattuna eteenpäin menoa on kyllä, mutta tuon Young Boysin on jopa Mypa pudottanut eurocupeista. Ei onnistuisi norskiporukan kanssa. Lisäksi Sveitsin yleisömäärät ovat ymmärtääkseni lähempänä Veikkausliigaa kuin Tippeligaenia. Toki Sveitsistä rahaa löytyy, mutta niin löytyy norskeistakin. Yksi pravdataipumus on Norjan liigan jatkuva aliarviointi, mikä johtaa tällaisiin "sveitsi/belgia eteenpäinmenoa"-kyseenalaisuuksiin.
|
|
|
|
Futispummi
Poissa
|
|
Vastaus #185 : 17.02.2007 klo 13:53:17 |
|
Lisäksi Sveitsin yleisömäärät ovat ymmärtääkseni lähempänä Veikkausliigaa kuin Tippeligaenia.
Tippeligaen 2006: 9056 Sveitsin superliiga 2005-2006: 7993 Veikkausliiga 2006: 2909
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
|
Vastaus #186 : 17.02.2007 klo 13:56:51 |
|
Tippeligaen 2006: 9056 Sveitsin superliiga 2005-2006: 7993 Veikkausliiga 2006: 2909
Ai ne katsojamäärät ovat sitten kasvaneet. Joskus aikoinaan hokipiireissä hehkutettiin, että Sveitsin hokiliigan katsojakeskiarvo on korkeampi kuin futisliigan. Mutta pointti pätee, ei ole mitään syytä pitää Sveitsin liigaa Tippeligaenia tasokkaampana. Sveitsillä on tosin yksi merkittävä eurocupmenestyjä viime vuosilta (FC Basel), mutta norjalaisten menestys eurokentillä on ollut tasaisempaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.02.2007 klo 13:58:39 kirjoittanut Viinioksa »
|
|
|
|
|
Futispummi
Poissa
|
|
Vastaus #187 : 17.02.2007 klo 13:58:12 |
|
Young Boysin on jopa Mypa pudottanut eurocupeista. Ei onnistuisi norskiporukan kanssa.
Eli se menee niin, että kun suomalainen joukkue pelaa Young Boysia vastaan voiton todennäköisyys on 100%. Kun suomalainen joukkue pelaa norjalaista joukkuetta vastaan voiton todennäköisyys on 0%?
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
|
Vastaus #188 : 17.02.2007 klo 14:03:02 |
|
Eli se menee niin, että kun suomalainen joukkue pelaa Young Boysia vastaan voiton todennäköisyys on 100%. Kun suomalainen joukkue pelaa norjalaista joukkuetta vastaan voiton todennäköisyys on 0%?
Ei suinkaan, mutta yhtään norskiporukkaa ei olla oltu edes lähellä tiputtaa viime vuosina, vaan turskat ovat jyränneet, räikeimpänä esimerkkinä putoaja-Staebakin murskajaiset mestari-Hakalla. Sweitsiläisistä Mypa kiusasi Grasshoppersiakin, joka tosin 2. osaottelussa osoittautui ylivoimaiseksi.
|
|
|
|
Futispummi
Poissa
|
|
Vastaus #189 : 17.02.2007 klo 14:06:38 |
|
Ei suinkaan, mutta yhtään norskiporukkaa ei olla oltu edes lähellä tiputtaa viime vuosina, vaan turskat ovat jyränneet, räikeimpänä esimerkkinä putoaja-Staebakin murskajaiset mestari-Hakalla. Sweitsiläisistä Mypa kiusasi Grasshoppersiakin, joka tosin 2. osaottelussa osoittautui ylivoimaiseksi.
Norjan ja Sveitsin sarjojen mahdollisiin tasoeroihin en ota kantaa, koska en ole niitä sen tarkemmin tutkinut. Pointtini on se, että muutamasta euro-ottelusta ei kannata vetää kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
|
|
|
|
|
Kutvonen
Paikalla
Suosikkijoukkue: Valioliiga-RoPS
|
|
Vastaus #191 : 17.02.2007 klo 21:14:24 |
|
Sveitsin pääsarja verrattuna Norjan römpsädivariin on kyllä eteenpäinmenoa. Nyt täytyy vain Köpin vallata itselleen avauskokoonpanon (vakio)paikka. Toistaiseksi äärimmäisen varovainen tälle.
|
|
|
|
Ricky Rocket
Poissa
Suosikkijoukkue: Los Búhos Reales
|
|
Vastaus #192 : 21.02.2007 klo 21:38:00 |
|
|
|
|
|
romario#1
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #193 : 21.02.2007 klo 21:53:38 |
|
Mitään tietoa siirtohinnasta? Varmaan kohtalainen, kun Molde suostui myymään?
|
|
|
|
Väliinpudottaja
Poissa
|
|
Vastaus #194 : 22.02.2007 klo 07:30:59 |
|
Mitään tietoa siirtohinnasta? Varmaan kohtalainen, kun Molde suostui myymään? Leikkaa ja liitä, varasta ja kopioi - ykköseltä: Köpin siirtosumma oli muuten norjalaistietojen mukaan 2,3 miljoonaa kruunua. Eli ei mikään kummoinen, jos tuo pitää paikkansa.
|
|
|
|
Addick
Paikalla
Suosikkijoukkue: tähtivalmentaja.
|
|
Vastaus #195 : 22.02.2007 klo 08:02:04 |
|
Tuolla hinnalla pitäisi siirtyä takaisin Suomeen, vaikka tuskin ihan kärkiporukoihin olisikaan mahtunut.
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
|
Vastaus #196 : 22.02.2007 klo 08:41:30 |
|
Toni Kallion hinta: 290000 euroa 22.2.2007 06:59
Sveitsiläinen Young Boys Bern maksoi Toni Kalliosta 290000 euroa norjalaiselle Moldelle. Suomen maajoukkuefutaajan kauppahinnan paljasti paikallislehti Romsdals Budstikkelle Molden urheilutoimenjohtaja Tarje Nordstrand Jacobsen.
- Halusimme luonnollisesti enemmän, mutta pelaaja tahtoi lähteä. Hänen sopimustaan oli jäljellä vain 10 kuukautta eikä hän suostunut allekirjoittamaan jatkoa. Siksi kauppa oli hyvä ratkaisu kaikille, Nordstand Jacobsen totesi.
Kallio siirtyi Norjaan HJK:sta vuonna 2004. Molde maksoi hänestä tuolloin 120000 euroa Klubille. Seurojen sopimuksen mukaan HJK saa osan Molden myyntivoitosta.
IS / Mikko Knuuttila
|
|
|
|
Jälkipelin Mestari
Poissa
|
|
Vastaus #197 : 22.02.2007 klo 08:50:55 |
|
USSR henkisillä käyrille, jossa on jo tulevien vuosien sijoitukset valmiina
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
|
Vastaus #198 : 22.02.2007 klo 09:17:29 |
|
Klubikin saa vähän lisää Saludoa. Mainiota
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #199 : 22.02.2007 klo 10:06:49 |
|
USSR henkisillä käyrille, jossa on jo tulevien vuosien sijoitukset valmiina Eikös tuossa näy lähtötilanne noille vuosille? Osa pisteistähän on jo kerätty noita vuosia ajatellen?
|
|
|
|
|
|