V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
: 15.02.2009 klo 22:51:27 |
|
Pakko avata Henkalle oma ketju vielä kun ehtii . Huomenna todennäköisesti selviää, lähteekö Henri Sillanpää ulkomaan ammattilaiseksi Puolan mestari Wisla Krakowaan, vai jääkö edelleen tilkitsemään Raitapaitojen puolustuspeliä. Henkan kannalta ajateltuna miehelle toivoisi mahdollisuutta kokeilla siipien kantavuutta myös ulkomailla, mutta toisaalta mustavalkoinen sydän haluaisi miehen pelaavan loppu-uransa Vepsussa. Tämän hetken tilanne on se, että Wisla valitsee maalivahtinsa todennäköisesti kahdesta vaihtoehdosta. Henkan lisäksi paikasta kilvoittelee slovakki Lubos Hajduch. Sekä Sillanpään että Hajduchin nykyiset seurat ovat sopineet siirron ehdoista Wislan kanssa ja myös pelaajat itse ovat hyväksyneet heille tehdyt sopimustarjoukset. Nyt siis valinta on puhtaasti Wislan. Henkka näytti varsin vähän taitojaan pelatessaan eilen lauantaina yhden puoliajan Wislan treenimatsissa Odensea vastaan. Taakse meni peräti 3 maalia ja ainakin 1 näistä aika täysin Henkan piikkiin. Vepsun foorumille kirjoitellut puolalainen Wislan kannattaja totesikin, että Hajduch on ollut testinäytöissään huomattavasti vakuuttavampi. Tämän lisäksi Hajduch on Slovakian maaottelussa pitänyt muun muassa itse Thierry Henryn nollilla. Ihan tusinakaverista ei siis ole Hajduchinkaan kohdalla kyse. Saapi nähdä miten käy. Huomenna olemme ehkä jo viisaampia. Moisanderin olemassaolosta huolimatta toivon, että tätä ketjua ei tarvitse huomenna siirtää Suomalaiset maailmalla -osioon. Tai no en minä tiedä. Henkka olis sen kyllä ansainnut... Joka tapauksessa kiitokset menneistä vuosista Henkalle. Olet tämän vuosituhannen tärkein ja hienoin VPS-pelaaja .
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.10.2015 klo 08:24:32 kirjoittanut John Rambo »
|
|
|
|
|
putoava lehti
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Santanderin katkis-aitio
|
|
Vastaus #1 : 15.02.2009 klo 22:58:03 |
|
Herkkää
|
|
|
|
Johtaja Calu
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #2 : 15.02.2009 klo 23:02:02 |
|
Taitaa Korhonen olla hiiren verran parempi veska
|
|
|
|
|
TheSlave
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutis
|
|
Vastaus #4 : 15.02.2009 klo 23:15:27 |
|
Ihanaa <3 Taitaa slovakilla olla etulyöntiasema, todennäköisesti sopeutuisi kymmenen kertaa Sillanpäätä paremmin Puolaan koska kieli ja kulttuuri ovat lähempänä omaa. Toivoisin Henrille hyvää uraa ulkomailla jossain isommassa liigassa, ei kuitenkaan Puolassa. Toki hyvä että näin kovia pelaajia löytyy Veikkausliigasta mutta kun rahkeet riittäisivät pidemmälle niin siirto tekisi hyvää. Myös Vepsulle tekisi hyvää joutua olemaan ilman luottomaalivahtiaan vaikka Moisander varmasti paikkaisikin hyvin Sillanpäätä. Siirto olisi vähän / , enemmän kuitenkin
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #5 : 15.02.2009 klo 23:15:45 |
|
Taitaa Korhonen olla hiiren verran parempi veska Tekis mieli kyllä sanoo, että sama, mutta omasta mielestäni Sillanpää on kuitenkin sen hiiren verran parempi. Aika makuasiahan tämä on, vitun hyviä molemmat
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #6 : 16.02.2009 klo 06:28:23 |
|
Lubosia ei mainittu, koska tuossa mainittiin vain ne kaksi lauantaina testattua. Vanstrattania tuntuivat monet puolalaiset pitäneen lähinnä hätävaravaihtoehtoja, jos Hajduchia tai Sillanpäätä ei saataiskaan. Sen vuoksi en itse myöskään laske miestä todelliseksi vaihtoehdoksi. Voi tietysti olla, että mieli on muuttunut treenipelin jälkeen. Vanstrattan päästi vaan yhden maalin omalla puoliajallaan.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #7 : 16.02.2009 klo 07:46:53 |
|
Tästä päätellen Vanstrattan olis tosiaan vakuuttanut: 'No' for Eemil SillanpääValinta tehdään siis ilmeisesti Vanstrattanin ja Hajduchin väliltä ja Sillanpää jatkaa VPS-paidassa. Oli sitten yhdestä pitkän lentomatkan jälkeen tehdystä puolikkaasta treenipelistä kiinni. Mahtaa Henkkaa vähän vituttaa . No, kunnon treeni auttaa. Jaksamisia .
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.02.2009 klo 07:55:41 kirjoittanut werner »
|
|
|
|
|
joks11
Poissa
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
|
Vastaus #8 : 16.02.2009 klo 08:59:40 |
|
Taitaa Korhonen olla hiiren verran parempi veska No ei taida.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #9 : 16.02.2009 klo 10:44:10 |
|
Vieläkään ei kai ole ihan virallista tietoa, mutta Jess Vanstrattan näyttäis olevan valinta, jos suostuu puolen vuoden soppariin 3,5 vuoden optiolla. Aika tylyä tekstiä Henkan suoritusta kohtaan, mikäköhän miehellä oli vikana? Eikös se oikeasti halunnutkaan lähteä Puolaan : Also on Friday a list of three names of candidates included: Henri Eemil Sillanpää, Jess Vanstrattan and Lubos Hajduch. On Saturday Fin, the Vistula is the longest of interest throughout the three, he went in the basic composition of i. .. totally disappointed.
Eemil Sillanpää dropped three goals, of which at least two charged to their account. He played unsteadily, making an error a lot of simple mistakes. In this way, it became clear is that there is no hope for a contract the Vistula River.
Fell much better after the break Vanstrattan. He played with courage, he was even close to the projection of criminal defense. Not convinced, however, for him on staff training so that the decision was taken immediately. The choice still remains after all Lubos Hajduch, who, in his home waiting for the decision of the Vistula River.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.02.2009 klo 10:56:17 kirjoittanut werner »
|
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 16.02.2009 klo 10:52:51 |
|
En minäkään sinne uusnatsien keskelle olisi halunnut, vaikka Krakowa kaunis kaupunki onkin.
|
|
|
|
Gennadi Janajev
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 16.02.2009 klo 10:58:59 |
|
Kansallisbolshevisteille uusnasuille
|
|
|
|
Geza Toldi
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #12 : 16.02.2009 klo 18:27:09 |
|
|
|
|
|
Polttopuu
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 16.02.2009 klo 18:38:50 |
|
En näe Sillanpäällä mitään mahdollisuuksia saada sopimusta Wislaan. Keskustelu em. aiheeseen liittyen voitaisiin lopettaa. Veikkausliigassa on ja pysyy.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #14 : 16.02.2009 klo 19:14:49 |
|
En näe Sillanpäällä mitään mahdollisuuksia saada sopimusta Wislaan. Keskustelu em. aiheeseen liittyen voitaisiin lopettaa. Veikkausliigassa on ja pysyy. No jos nyt kuitenkin ensin odotetaan, että Wisla julkistaa sen maalivahtinsa. Sen jälkeen voidaan lopettaa aiheesta keskustelu ainakin täällä Veikkausliigapuolella.
|
|
|
|
Polttopuu
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 16.02.2009 klo 19:47:12 |
|
No jos nyt kuitenkin ensin odotetaan, että Wisla julkistaa sen maalivahtinsa. Sen jälkeen voidaan lopettaa aiheesta keskustelu ainakin täällä Veikkausliigapuolella.
Asia selvä. Tämä menettelytapa sopii myös minulle.
|
|
|
|
|
kehveli
Poissa
Suosikkijoukkue: Haistakaa vittu, me ollaan Vepsu!
|
|
Vastaus #17 : 18.02.2009 klo 11:30:38 |
|
Euroopan huippujoukkue, joka ei suostu maksamaan pelaajista? ei jumaliste mitä puuhastelua. tuon wernerin linkittämän uutisen otsikoksi sopii todella hyvin wisla is a problem with the transfer.
|
|
|
|
John Rambo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen seksikkäin
|
|
Vastaus #18 : 18.02.2009 klo 15:58:10 |
|
Eikä ole muuten edes ensimmäinen kerta kun Vanstrattanille käy näin, aussin aika Juventuksessahan päättyi kun Italian liitto totesi että miehellä on edelleen sopimusta jäljellä Hellas Veronan kanssa. Nooh, mitäs menivät palkkaamaan keskinkertaisen kengurun kun feikkausliigan paras veskarikin olisi lähtenyt molempia tyydyttävään hintaan. Kieltämättä hieman käy sääliksi Henrik Moisanderia jolla olisi kyllä aineksia kehittyä huimasti... Kapteeni on aina kapteeni, toivotaan Sillanpään sopivan option käytöstä Vepsun kanssa.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #19 : 20.02.2009 klo 14:07:43 |
|
Vepsun uutiskirjeestä: Sillanpää piipahti Espanjassa
Henri Sillanpää käväisi viime viikonloppuna puolalaisseura Wisla Krakowan harjoitusleirillä ja pelasi joukkueen mukana yhden puoliajan harjoituspelissä. Koko joukkueen puolustus oli tuuliajolla, mutta ”Henkka” itsekään ei ollut tyytyväinen työskentelyynsä. Jäikö Sillanpään matka Uuno Turhapuro Epsanjasssa - elokuvan kaltaiseksi klassikoksi VPS:n pelaajamyyntihistoriassa vai pysyvätkö puhelinlinjat Puolan suuntaan jatkossa mykkinä, jää nähtäväksi. Vähän nyt oli kurjasti sanottu .
|
|
|
|
|
Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #21 : 17.09.2009 klo 21:11:10 |
|
Otsikkoa voisi muuttaa
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #22 : 17.09.2009 klo 21:20:00 |
|
Otsikkoa voisi muuttaa
Käskystä
|
|
|
|
toinen heistä :)
Poissa
Suosikkijoukkue: Homoille pillua!
|
|
Vastaus #23 : 17.09.2009 klo 22:44:49 |
|
Kiimaa!!
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #24 : 18.09.2009 klo 09:51:48 |
|
Henri the Great!
|
|
|
|
|
|