Kyllä, mutta vain pigmentin ja kotipaikan suhteen. Olen nähnyt Bah'n ehkä 5 kertaa ja ei vakuuta. Koikkeloi siellä muiden joukossa. Taituruus, pelaako missään? Ei. Demba on koordinaatioltaan, futaajan ominaisuuksiltaan ja potentiaaliltaan selkeästi eri tason hemmo. Vielä ei olla siellä, mutta Hongassa perustekniikkansa käytön lisäksi Demba on oppinut lainaamaan palloa, pelinäkemys tuntuu hyvältä, ja jos kehitys jatkuu samaan malliin kuin viime kesästä tähän, Demba ei kauan Hongassa viihdy. Bah selviää jatkoon tämän kauden jälkeen ehkä divariin tai Ropsiin (tai ehkä molempiin).
Tais joo tulla annettua vähän huono arvio Dembasta. Aika monessa tilanteessahan se oli mukana noiden Highlightsien perusteella. Välillä näytti kuitenkin olevan vähän dawdamaisia piirteitä, en tiedä... Ehkä haaltunotoissa ilman vauhtia oli jotain samaa. Välillä näytti sortuvan myös hieman paikalla pyörimiseen Bah`n tapaan. Muuten Demba Savage on toki huomattavasti suoraviivaisempi kuin Bah. Hakeutuu vetopaikkoihin paremmin ja potkutekniikka on aivan eri planeetalta Dawdaan verrattuna. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Savagen, joten täytyy seurata vielä tarkemmin tämän miehen kehitystä. Lupaava pelaaja ilman muuta.
Ei se Bah nyt noin huono kuitenkaan ole