Kierroksen ottelu: Lahen Pojat toiselle kierrokselleSuomen Cupin Kierroksen ottelussa kotijoukkue Lahen Pojat JS nappasi 3-0 (3-0) –voiton Mukkulan tekonurmella vierailleesta FC Tuusulasta. Toisella kierroksella lahtelaiset kohtaavat Nelosessa pelaavan FC Lohjan.
Falk löi alkutahdit
Ottelun ratkaisseet maalit syntyivät avausjaksolla. Tero Falk vei lahtelaiset johtoon jo 6. minuutilla Antti Hämäläisen lisätessä viittä minuuttia myöhemmin lahtelaisjohdon kahteen maaliin. Lopulliselta tuntuneen 3-0-maalin teki upean yksilösuorituksen jälkeen Niko Polvinen.
Lahen Pojat marssi historiansa ensimmäiseen viralliseen otteluun täynnä intoa. Vierailija FC Tuusula osoitti kuitenkin vaarallisuutensa alkuminuuttien aikana. Lahtelaiset eivät kunnioittaneet sarjatasoa ylempänä Vitosessa pelaavaa vierailijaa vaan siirtyivät johtoon viiden minuutin pelin jälkeen. Jouni Laitinen teki esityön ja Tero Falk niittasi pallon 10 metristä tuusulalaismaaliin.
Viisi minuuttia myöhemmin Lahen Pojat iski jälleen. Kapteeni Jani Uhrman katkaisi FC Tuusulan hyökkäyksen ja Antti Hämäläinen hoiti loput.
Tämänkin jälkeen peli pyöri pääasiassa Tuusulan maalilla. Sekä Laitisella, että Hämäläisellä oli paikkansa, mutta Pasi Adamsson piti lukemat 2-0:ssa.
Ratkaisulta tuntunut 3-0-osuma oli keskikentän uurastajan Niko Polvisen taidonnäyte. Polvinen nappasi pallon ja kuljetti sen lähes puolesta kentästä aina tekopaikkaan asti. Maali syntyi tarkan sijoituksen seurauksena.
Aivan avausjakson lopussa FC Tuusulalla oli mahdollisuus päästä peliin mukaan. Joukkueen parhaimmistoon kuulunut taitava Antti Haapanen täräytti näppärän pelin jälkeen pallon pystytolppaan.
Toinen jakso ei tarjonnut muutamalla kymmenelle cup-jalkapallon ystävälle enää lisäosumia. Lähimpänä maalia olivat Lahen Poikien Tero Vuori ja FC Tuusulan Joni Antosalo.
3-0 loppulukemin Lahen Pojat JS eteni Suomen Cupin toiselle kierrokselle jolla se saa vieraissa vastaansa Nelosen FC Lohjan.
- Peli oli meidän hallussamme alusta asti ja näytimme, että jalkapallo on joukkuepeli, LPJS:n valmentaja Pekka Rautio kiitteli omiaan.
- Harjoituskautemme oli onnistunut ja näyttää, että joukkue on hitsautumassa yhteen. Nyt vastus kovenee mutta emme aio edelleenkään katsella sarjatasoa. Tänään fiilistellään voittoa ja sen jälkeen keskitytään taas seuraavaan peliin, Rautio kommentoi.
Tuusulan riveissä alempisarjalaisen kovuus ei lopulta yllättänyt.
- Kaveri oli kevyemmällä jalalla. Tiesimme, että joukkueessa on pelimiehiä jotka ovat pelanneet Kuusysissä ja Reippaassa. Oli lopulta oikeastaan positiivista, että hävisimme näin vähän, Tuusulan pelaaja-manageri Joni Antosalo kuvaili joukkueen tunnelmia taiston tauottua.
Ottelun tauottua Suomen Palloliiton edustajana ottelussa toiminut Uudenmaan piirin hallituksen jäsen Harri Metsänen jakoi tuomarikolmikolle liput Suomen ja Liechtensteinin väliseen MM-karsintaotteluun Kierroksen ottelun tuomitsemisesta.
Lahen Pojat JS – FC Tuusula 3-0 (3-0)
6. Tero Falk 1-0
11. Antti Hämäläinen 2-0
40. Niko Polvinen 3-0
Fair Play –pelaajat: Jouni Laitinen, LPJS ja Joni Antosalo, FC Tuusula
Lahen Pojat JS:
Olli Halinen; Jouni Suojanen, Jani Uhrman, Petri Vuori, Aaro Paunonen (71. Teemu Leikas); Jarkko Valta (53. Ilkka Jokela), Niko Polvinen, Jouni Laitinen, Tero Vuori (83. Timo Säilä); Tero Falk (83. Arto Nevalainen), Antti Hämäläinen (68. Jukka Koistinen).
FC Tuusula:
Pasi Adamsson, Joni Antosalo, Pasi Kämppi, Markus Åvall (46. Ville Alanen), Joakim Sopen-Luoma, Joni Tähtinen (70. Jani Turpeinen), Pete Alatalo, Antti Ketolainen (46. Mikko Huttunen), Pasi Väyrynen, Joni Koponen, Antti Haapanen (46. Hannu Alanko).
Erotuomari: Juho Järvenpää
Avustavat: Tero Mäkinen, Joonas Starast
http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=140400