Loordi
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 11.12.2009 klo 11:55:59 |
|
Aika outoa tuo, että näytetään vain jälkilähetyksiä. Voisi tietysti kuvitella syyn olevan pitkälti siinä, jos joku meneekin pieleen. Paperilla syy on varmaankin oikeuksissa, tiedä sitten, tässä tapauksessa any publicity ei välttämättä toimisikaan. Lontoo oli listalla kaupungeista, missä noita näytetään. Menisi paikan päälle katsomaan 3D:tä, siinä vasta olisikin mieshuorausta
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 15.12.2009 klo 01:12:14 |
|
ei uutinen, mutta kerroinvertailua kesäkuiseen: Nostanpa. Argentiinan kertoimet ovat tuplaantuneet. Muuten ei mainittavaa liikennettä. Yo. linkistä pääsee käsiksi siis nykyisiin kertoimiin.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #27 : 23.12.2009 klo 12:10:50 |
|
Fifa in a stew over ritual slaughter of cows in World Cup stadiumsAfrikkalaisia perinteitä vaaliva järjestö haluaa uhrata lehmän jokaista kisastadionia kohti kisojen onnistumiseksi. Järjestö on jo saanut luvan lehmien rituaalisurmiin Etelä-Afrikan perinneasioidenministeriltä, mutta paikallinen eläintensuojelujärjestö vaatii FIFAa estämään teurastukset. FIFA ei ainakaan toistaiseksi ole kommentoinut asiaa suuntaan tai toiseen.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #28 : 24.12.2009 klo 00:22:31 |
|
Minä kun osallistuin tervetulorituaaleihin Etelä-Afrikassa vuonna 2007, niin silloin uhrattiin vain vuohi. Lehmä on siis selvää EoM.
|
|
|
|
uuba
Poissa
|
|
Vastaus #29 : 24.12.2009 klo 09:53:41 |
|
Jos yhdellä lehmällä per sadion saadaan puitteet kuntoon, niin hinta on sen verran halpa, ettei FIFA:n kannata jarrutella
|
|
|
|
chila
Poissa
Suosikkijoukkue: PK-37, JIPPO & LAHI
|
|
Vastaus #30 : 24.12.2009 klo 09:54:59 |
|
Tämähän täytyy laittaa seurantaan että pysyy kärryillä MM-kisoihin liittyvästä uutisoinnista jne.
|
|
|
|
Kanuuna-Keen
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 25.12.2009 klo 13:37:57 |
|
Fifa in a stew over ritual slaughter of cows in World Cup stadiumsAfrikkalaisia perinteitä vaaliva järjestö haluaa uhrata lehmän jokaista kisastadionia kohti kisojen onnistumiseksi. Järjestö on jo saanut luvan lehmien rituaalisurmiin Etelä-Afrikan perinneasioidenministeriltä, mutta paikallinen eläintensuojelujärjestö vaatii FIFAa estämään teurastukset. FIFA ei ainakaan toistaiseksi ole kommentoinut asiaa suuntaan tai toiseen. huu aa vii tu tsats?
|
|
|
|
Ares
Poissa
Suosikkijoukkue: suomalaiset eurokentillä 2011
|
|
Vastaus #32 : 25.12.2009 klo 14:39:41 |
|
Fifa in a stew over ritual slaughter of cows in World Cup stadiumsAfrikkalaisia perinteitä vaaliva järjestö haluaa uhrata lehmän jokaista kisastadionia kohti kisojen onnistumiseksi. Järjestö on jo saanut luvan lehmien rituaalisurmiin Etelä-Afrikan perinneasioidenministeriltä, mutta paikallinen eläintensuojelujärjestö vaatii FIFAa estämään teurastukset. FIFA ei ainakaan toistaiseksi ole kommentoinut asiaa suuntaan tai toiseen. Perinteille
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #33 : 25.12.2009 klo 15:21:19 |
|
Käsittääkseni kyseessä on kompromissi. Alkuperäisen perinteen mukaan uhrataan neitsyt. Paikallinen kukkahattuilu on muuttanut perinteen lehmän uhraamiseksi.
|
|
|
|
|
uuba
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 18.01.2010 klo 17:29:51 |
|
|
|
|
|
Chilango
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #36 : 25.01.2010 klo 20:10:52 |
|
Paraguayn maajoukkueen hyokkaajaa, Salvador Cabañasia, ammuttiin paahan su-ma valisena yona mehikolaisessa yokerhossa. On ainakin viela elossa ja leikattiin aamulla.
Tuttu baari ja aika lahella missa asun.
|
|
|
|
Holmgård
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 25.01.2010 klo 21:53:58 |
|
Todella traaginen homma kaikkinensa. Päähän siis luoti / luodit osunut eli vaikka henki säilyisi voi olla että pelit olivat siinä. Cabanas oli vahvan Paraguayn stara ja olisi pääsyt koko maailmalle näyttämään kymppipaidan taikaansa. Ei muuta kuin onnea tällä hetkellä käytävään mittelöön elämästä ja kuolemasta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.01.2010 klo 21:57:19 kirjoittanut Holmgård »
|
|
|
|
|
Paris Hilton
Poissa
Suosikkijoukkue: Mummo Ankka
|
|
Vastaus #38 : 29.01.2010 klo 11:31:33 |
|
http://www.dailystar.co.uk/posts/view/119278/Germany-bring-back-the-the-black-shirts-/GERMANY BRING BACK THE THE BLACK SHIRTS ABOVE: German captain Michael Ballack in the new strip yesterday 28th January 2010 By Tom Savage
GERMANY is set to kick up a Reich stink at the World Cup by playing in Nazi-style black shirts.
They will first wear them in friendlies and then against Ghana at the South Africa finals.
Kit-makers claim the outfits will symbolise team spirit. But critics blasted the move as a goose-step too far.
The strip, created by German firm adidas, resembles the first-ever colours worn by a German national team in 1898.
But they are sure to also conjure up memories of the notorious SS, who terrorised Europe during the war. Hitler’s personal protection squad wore a jet black uniform.
The name Blackshirts was also used by Italian dictator Mussolini’s henchmen and Oswald Mosley’s British Union of Fascists.
Bricklayer Michael Hayes, 28, from Bromley, south London, said: “Last time they wore black shirts they wanted world domination then as well, so I supp-ose it’s appropriate.
“It might raise a few eyebrows from my grandad’s generation.”
The kit was yesterday modelled by Germany captain and Chelsea star Michael Ballack, 33, but the first strip is still white.
Adidas said: “Eleven stripes are sewn into the shirt to symbolise team spirit.”
Toki hienoa että Adolf Hitlerin kuva poistettiin tuon jutun yhteydestä, mutta on aika "tasokasta" jopa tuolta lehdeltä
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
|
Vastaus #39 : 29.01.2010 klo 11:38:35 |
|
Mitähän vertauksia mahdetaan keksiä siitä oletettavasti punaisesta Englannin vieraspaidasta, jossa on vieläpä tähti rintamuksessa?
|
|
|
|
|
Laitalinkki
Paikalla
|
|
Vastaus #41 : 06.02.2010 klo 01:27:53 |
|
Ruotsalainen kohutuomari viheltää MM-kisoissa 5.2.2010,22:46:12
Ruotsalainen kohutuomari viheltää MM-kisoissa Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on nimennyt ensi kesän MM-lopputurnauksen erotuomarikolmikot. Kutsun Etelä-Afrikassa järjestettävään turnaukseen sai 30 trioa. Mukana on myös pienimuotoisen skandaalin järjestänyt ruotsalainen Martin Hansson.
Hansson vihelsi marraskuussa pelatun MM-jatkokarsintakamppailun Ranskan ja Irlannin välillä. Ranska nappasi lopputurnauspaikan Thierry Henryn alustamalla kyseenalaisella maalilla. Henry pelasi palloa selkeästi kädellään, mutta Hansson ei huomannut ranskalaiskärjen virhettä.
Irlanti vaati ottelun jälkeen uusintaa ja jopa ylimääräistä paikkaa MM-kisoihin, mutta Fifa ei antanut armoa vihreän saaren joukkueelle. http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-3&ID=166462Tästä linkistä löytyy koko tuomariporukka, kahdeksan viheltäjää siis karsittiin poies, ja nyt annettu lista on lopullinen. http://de.fifa.com/mm/document/tournament/competition/01/16/67/00/referee_trios_2010fwc2.pdf
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.02.2010 klo 01:30:28 kirjoittanut Laitalinkki »
|
|
|
|
|
Tonno
Poissa
Suosikkijoukkue: Antti Muurisen puolustaja
|
|
Vastaus #42 : 06.02.2010 klo 02:21:29 |
|
Eipä ollut Hansson pääsyyllinen tuohon skandaaliin
|
|
|
|
Aquas Claras
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #43 : 17.05.2010 klo 17:36:33 |
|
Winning team bus slogans announced (FIFA.com) Wednesday 12 May 2010
The 'Be There with Hyundai' competition has come to an end with FIFA.com users deciding which slogans will decorate the buses of each of the 32 nations at the FIFA World Cup South Africa 2010™.
Creativity, imagination and originality were the order of the day, with the winning slogans sure to provide inspiration to the players throughout the tournament. It is also worth remembering that the creators of the winning slogans will win a Hyundai i10 (or the equivalent model in the countries where the i10 is not available. Cannot be substituted for cash prize).
FIFA.com is pleased to present below the winning slogans:
Algeria نجمة وهلال من أجل هدف واحد: النصر (Star and crescent with one goal: Victory!)
Argentina Última parada, la gloria (Last stop: Glory)
Australia Dare to Dream, Advance Australia
Brazil Lotado! O Brasil inteiro está aqui dentro! (The whole of Brazil is in here!)
Cameroon Les lions indomptables sont de retour (The Indomitable Lions are back)
Chile Roja la sangre de mi corazón, Chile campeón (Red is the blood of my heart, Chile will be Champion)
Côte d'Ivoire Eléphants, battons nous pour la victoire! (Elephants, let's fight for victory!)
Denmark Det eneste der kræves, er et dansk hold og en drøm (All you need is a Danish team and a dream)
England Playing with Pride and Glory
France Tous ensemble vers un nouveau rêve bleu (All together for a new dream in blue)
Germany Auf dem Weg zum Cup! (On the road to get the Cup!)
Ghana The hope of Africa
Greece Η Ελλάδα είναι παντού! (Greece is everywhere!)
Honduras Un país, una pasión, ¡5 estrellas en el corazón! (One Country, One passion, 5 Stars in the heart)
Italy Il nostro Azzurro nel cielo d'Africa (Italian Azzurro on African sky)
Japan 侍魂はくじけない!日本勝利! (The Samurai spirit never dies! Victory for Japan!)
Korea DPR 또다시 1966년처럼, 조선아 이겨라 ! (1966 again! Victory for DPR of Korea!)
Korea Republic 승리의 함성, 하나된 한국 (The Shouts of Reds, United Republic of Korea)
Mexico ¡Es tiempo de un nuevo campeón! (It is time for a new champion!)
Netherlands Let niet op de grote 5, maar pas op voor de oranje 11 (Don't fear the big five, fear the Orange eleven)
New Zealand Kickin’ it Kiwi style
Nigeria Super Eagles super fan united we stand
Paraguay El león Guaraní ruge en Sudáfrica (The Guarani lion roars in South Africa!)
Portugal Um sonho, uma ambição…Portugal campeão! (One dream, one purpose… Portugal victorious!)
Serbia Igramo srcem, vodimo osmehom! (Play with the heart, lead with a smile!)
Slovakia Rozbehnime to: Slovensko do toho! (Shake the green field: Go Slovakia!)
Slovenia Z enajstimi pogumnimi srci do konca (With eleven brave hearts to the end)
South Africa One nation, proudly united under one rainbow
Spain Ilusión es mi camino, Victoria mi destino (Hope is my road, victory my destiny)
Switzerland Hopp Schwiiz! - "Hop Suisse!" - "Forza Svizzera!" - "C'mon Switzerland!"
Uruguay El sol brilla sobre nosotros. ¡Vamos Uruguay! (The sun shines upon us. Go Uruguay!)
USA Life, Liberty, and the Pursuit of Victory!
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 17.05.2010 klo 23:12:10 |
|
Winning team bus slogans announced
Serbia Igramo srcem, vodimo osmehom! (Play with the heart, lead with a smile!) Igramo on monikon preesensin ensimmäinen persoona eikä imperatiivi. "Pelaa!" = "Igraj!" tai "Pelatkaamme!" = "Igrajmo!" Eli "Pelaamme sydämellä, johdamme hymyllä" Meniköhän korjaus oikein? Huomenna olisi (melkein) kyseisen kielen tentti.
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #45 : 17.05.2010 klo 23:22:05 |
|
Eipä ollut Hansson pääsyyllinen tuohon skandaaliin
Ei todellakaan, onneksi on kisoissa mukana.
|
|
|
|
lepa
Poissa
|
|
Vastaus #46 : 17.05.2010 klo 23:24:30 |
|
France Tous ensemble vers un nouveau chauffeur bleu (All together for a new driver in blue)
Oli ihan pakko korjata. Kahden vuoden jälkeenkin herättää edelleen hilpeyttä: http://www.youtube.com/watch?v=BbLTp25r3YI
|
|
|
|
vasurinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Musta/valkotelevisioissa oikealle hyökkäävä Suomi
|
|
Vastaus #47 : 17.05.2010 klo 23:35:46 |
|
Nigeria Super Eagles super fan united we stand : Greece Η Ελλάδα είναι παντού! (Greece is everywhere!) Valitettavasti, kysykää vaikka sijoittajilta
|
|
|
|
GaLi
Poissa
|
|
Vastaus #48 : 19.05.2010 klo 09:22:12 |
|
Fifa kielsi valerankkarit MM-kisoissa
19.5.2010 9:52 A A
Helsingin Sanomat Rangaistuspotkun laukojat eivät saa enää hämätä maalivahtia pysäyttämällä vauhdin ennen laukausta. Uusi määräys on voimassa jo jalkapallon MM-kisoissa.
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan linjauksen mukaan valelaukaus on epäurheilijamainen teko, ja siitä rangaistaan keltaisella kortilla. Varoitettu pelaaja saa suorittaa rangaistuslaukauksen uudelleen.
Kesken juoksun suoritettu valelaukaus on kuitenkin yhä sallittu, kertoo Fifan Jerome Valcke BBC:lle.
"Kun pelaaja on pysähtynyt täysin, valelaukauksen tekeminen katsotaan rikkomukseksi", Valcke sanoo.
Fifa laajentaa myös neljännen erotuomarin oikeuksia. Muun muassa vaihdoista sekä valmentajien ja vaihtopelaajien käyttäytymistä seuraava neljäs erotuomari voi jatkossa puuttua myös kentän tapahtumiin päätuomarin avustajana. Hyvä ja tärkeä linjaus.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #49 : 19.05.2010 klo 09:38:53 |
|
Eikös tuo nyt ole ollut säännöissä aina, että rangaistuspotku pitää laukoa yhtenäisellä vauhdilla.
|
|
|
|
|
|