Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Man Utd, Toronto FC & 14.10.2008
|
 |
« : 24. Huhtikuuta 2009 klo 15:45:55 » |
|
Kohta mennään taas! JJK:lle ottelu on ensimmäinen pääsarjaottelu, ja TPS taas metsästää avausvoittoa, eli panosta löytyy. TPS pelasi yhden jakson todella hyvin HJK:n vieraana, ja jos samanlainen syke löytyy nyt, on JJK pulassa. JJK taitaakin panostaa vastaiskuihin nopeiden korealaisten kautta, joten puolustuksen pitää olla hereillä. Jos hyökkäyspää toimii niin voiton pitäisi irrota, ehkä jopa rumin lukemin. Maalissa aloittanee Jukka Lehtovaara. On pelannut molemmat matsin ihan hyvin, vaikka puolustuksen kanssa onkin vielä pieniä kommunikaatio-ongelmia. Avauksetkin ovat parantuneet viime vuodesta vaikka muutama meneekin silloin tällöin keittiön puolelle. Puolustuksen keskustassa jatketaan todennäköisesti Heinikangas-Nyberg -parivaljakolla. Viime pelissä oli tosiaan noita kommunikaatio-ongelmia ja molemmat lupin maalit tulivat puolustuksen perseilystä. Suunta on kuitenkin nousujohteinen, ja Haka-pelin kaltaista panikointia ei enää niin pahasti ollut. Laitapuolustajina jatkanee samat miehet kuin HJK-pelissä, eli Cleaver ja Rähmönen. Keskikentällä Valakari paransi otteitaan huomattavasti, eli ei muuta kuin avaukseen. Vaihdosta sitten toivottavasti Saarinen/Lähde -kaksikkoa jossain vaiheessa peliä. Brown on osoittanut olevansa laatupelaaja, ja avauspaikka lienee selviö. Erikoistilanteet olivat järjestäen vaarallisia kun pallon takana oli Wäinö. Laidoilla Manninen väläytteli ajoittain, mutta odotan mieheltä paljon enemmän. Toisessa laidassa Hämäläinen parantaa myös koko ajan, ja on jopa ajoittan väläytellyt fyysistä preesenssiään. Kärjen alla jatkaa toivottavasti RR10, vaikka HJK veikin ajoittain miehen peli-ilon rumilla otteillaan. JJK:ta vastaan kotona voi tulla rumaa jälkeä jos RR10 pääsee irti. Toivotaan näin  Tuomanen voi olla toki eri mieltä. Kärjessä ehdottomasti Migu, joka teki 2 maalia edellisessä ottelussa, ja oli lähellä tehdä lisääkin. Wusua sitten jossain vaiheessa kehiin rokottamaan edellistä seuraa. Vaihdossa tosiaan Lähde, Wusu, Saarinen, Lomski jne, ja toivottavasti saavat myös vastuuta. Eli toivomuksena siis suunnilleen tämänlainen avaus: Migu Kappe RR10 Manninen Brown Simo Rähmönen Jallu Nyberg Cleaver Jukka AM taitaa kendon mömmömkisojen johdosta jäädä suht'alhaiseksi. Veikataan vaikka 3300 ja tulos 4-1 (Riski, 2xMigu, Wusu)
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27. Huhtikuuta 2009 klo 21:46:15 kirjoittanut Orion »
|
tallennettu
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: `Seura
|
 |
« Vastaus #1 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 15:54:56 » |
|
hmm. Pelasikos nyt Kappe eilen laidalla vai keskellä?
Onkos Iirolla jotain vakavampaa? Ei täydellinen pelaaja, mutta mielestäni kuitenkin kunnossa ollessaan avauksen kamaa nyky-TPS:ssä. Jos muuten Jallu-Nyberg ei lähde toimimaan, niin tavallaan Cleaver voisi jopa soveltua topparin paikalle. Olikohan eilinen 4-5-1 vain vierastaktiikka vai jatkutaankohan samalla myös kotona. Olisi ihan hyvä, koska tuolla tavalla saadaan parhaat pelaajat kentälle.
Eli: --------------Migu-------------- -Brown--------Riku--------Manninen ------Kappe--------Cleaver------ -Aalto-Nyberg--Heinikangas-Rähmönen -------------Lehtovaara----------
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Man Utd, Toronto FC & 14.10.2008
|
 |
« Vastaus #2 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 16:00:52 » |
|
hmm. Pelasikos nyt Kappe eilen laidalla vai keskellä?
Noinkin päin käy tottakai. Eilinen puolustuslinja oli siinäkin mielessä hyvä omasta mielestäni, että Cleaverin siirto laitapakiksi vapautti keskikentältä paikan muille pelaajille, ja koska sinne on muutenkin tunkua, niin ehkä Juho, Santeri, Jesse saavat sen muutaman pelin lisää kaudessa, ehkä... En sitten tiedä onko Iiro löysäillyt treeneissä, vai oliko vain kyse testistä, vai mitä häh... saa nähdä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: kamoonin valokuvat ja 23.10.09, sympatiat Tepsille
|
 |
« Vastaus #3 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 16:14:37 » |
|
Eilinen puolustuslinja oli siinäkin mielessä hyvä omasta mielestäni, että Cleaverin siirto laitapakiksi vapautti keskikentältä paikan muille pelaajille
Toisaalta taas kuumottaisi nähdä Rähmönen ja Manninen samalla laidalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Turilas
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK ja Huuhkajat
|
 |
« Vastaus #4 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 16:34:34 » |
|
Voisi olla helpommastakin päästä kauden JJK:n avaus. Vieraissa Töpseliä vastaan on tiukka paikka monelle muullekin joukkueelle, mutta luotetaan Purppurakettujen henkiseen lataukseen historiallisessa ottelussa sekä TPS:n ajoittaiseen horjumiseen. TPS:aa auttaa myös se, että sillä on jo tiukkoja liigavääntöjä tältä keväältä alla päinvastoin kuin kauttaan avaavalla JJK:lla.
1-1 on parasta mitä uskallan veikata.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Orion
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Man Utd, Toronto FC & 14.10.2008
|
 |
« Vastaus #5 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 16:35:43 » |
|
Toisaalta taas kuumottaisi nähdä Rähmönen ja Manninen samalla laidalla.
Totta, hieman ihmetyttikin että miksi Cleaver ei ollut vasemmalla ja Rähmönen oikealla. Olisi ollut molemmille tutummat pelipaikat.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Keiko
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, JJK, FC Barcelona
|
 |
« Vastaus #6 : 24. Huhtikuuta 2009 klo 21:58:41 » |
|
JJK:lta voisi varmoiksi avauksen miehiksi heittää Namin, Sinisalon, Lähitien, Hannulan ja Misin. Etenkin keskikentän muodostaminen kolmikosta Sund, Tuomanen, Koskela on kysymysmerkki. Kim ja Nam saivat tosiaan peliluvat ja ovat pelikelpoisia TPS:ää vastaan, Lee potee jotain (pikku)vammaa (samoin kuin Super-Tommi). En ole tällä kaudella vielä yhtään JJK:n peliä nähnyt joten kovettaa kyllä lähteä katsomaan miten joukkue pärjää yhdelle mestarisuosikeista vieraissia  Millainen oluttarjoilu paikalla on? Vielä joku surkea oma väännös avauksesta (ei siis ennustus): Nam Kim Koskela Sund Abahassine Tuomanen Tapaninen Sinisalo Lähitie Hannula Misi Todellisuudessa Sund/Koskela mennee toiseen laitaan ja Latikka Tapanisen tilalle. Lisäksi kahden kärjen taktiikka on mahdollinen 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Hän
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
« Vastaus #7 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 01:22:17 » |
|
Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista tässä pelissä on pitää oma pää puhtaana. Kahdessa viime pelissä omiin 4, ei hyvä. Kaikki maalit vastustaja on tehnyt läheltä maalia, kun palloa ei olla saatu purettua. Heinikankaan/Nybergin on jommankumman esitettävä hieman johtajuutta ja saada puolustuslinja organisoidummaksi kuin kahdessa viimepelissä. 2edellisenä kautena TPS:n puolustus on ollut aina enemmän tai vähemmän levällällään eikä kukaan ole kunnolla ottanut johtajan roolia ja pitänyt linjaa kasassa. Tepsin kankeilla toppareilla saattaa myös tulla kiire nopeitten korealaisten kanssa. Ai saatana että on Kikoa ikävä.
LT: 3-0 maalintekijöinä Brown,Heinikangas,Manninen
Yleisöä ~3500
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
facetious
Paikalla
Suosikkijoukkue: 20 sentimetri on campbelille myrky.
|
 |
« Vastaus #8 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 01:24:21 » |
|
Lisäksi veikkaan että Viren on avauksessa. Jos siis kunnossa on? Keikon viestiin vastaten..
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25. Huhtikuuta 2009 klo 01:26:04 kirjoittanut facetious »
|
tallennettu
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: `Seura
|
 |
« Vastaus #9 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 02:10:25 » |
|
Ai saatana että on Kikoa ikävä.
Nykyisetkään topparit eivät ole huippuja, mutta Kikoa ei ole ollenkaan ikävä. Yksipuolinen koheltaja, jonka kukkaan puhkeamista odotettiin liian kauan,
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Turilas
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK ja Huuhkajat
|
 |
« Vastaus #10 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 14:13:16 » |
|
Uumoilen kahta kärkeä JJK:lle. Vai onko jollain näkemystä Namin target-kyvyistä?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
JAK
Poissa
|
 |
« Vastaus #11 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 14:44:12 » |
|
hmm. Pelasikos nyt Kappe eilen laidalla vai keskellä?
Onkos Iirolla jotain vakavampaa? Ei täydellinen pelaaja, mutta mielestäni kuitenkin kunnossa ollessaan avauksen kamaa nyky-TPS:ssä. Jos muuten Jallu-Nyberg ei lähde toimimaan, niin tavallaan Cleaver voisi jopa soveltua topparin paikalle. Olikohan eilinen 4-5-1 vain vierastaktiikka vai jatkutaankohan samalla myös kotona. Olisi ihan hyvä, koska tuolla tavalla saadaan parhaat pelaajat kentälle.
Eli: --------------Migu-------------- -Brown--------Riku--------Manninen ------Kappe--------Cleaver------ -Aalto-Nyberg--Heinikangas-Rähmönen -------------Lehtovaara----------
Et tainnut olla hjk-pelissä? Rähmönen ja Cleaver hoiti molemmat laitapakin roolinsa paremmin kuin Iiro koskaan TPS:n paidassa, ja Valakarikin pelas ihan hyvän pelin. Mutta miksi Rähmönen oli vasemmalla ja Cleaver oikealla?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: `Seura
|
 |
« Vastaus #12 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 14:51:50 » |
|
Et tainnut olla hjk-pelissä? Rähmönen ja Cleaver hoiti molemmat laitapakin roolinsa paremmin kuin Iiro koskaan TPS:n paidassa, ja Valakarikin pelas ihan hyvän pelin. Mutta miksi Rähmönen oli vasemmalla ja Cleaver oikealla?
Tuossa on se logiikka, että Cleaver on kuitenkin Simoa parempi pelirakentaja ja JJK:ta vastaan TPS:n pitää nimeenomaan hallita peliä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
JAK
Poissa
|
 |
« Vastaus #13 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 14:55:01 » |
|
Tuossa on se logiikka, että Cleaver on kuitenkin Simoa parempi pelirakentaja ja JJK:ta vastaan TPS:n pitää nimeenomaan hallita peliä.
Eiköhän jjk:ta vastaan hallita peliä myös Kappe-Brown-Riski-Valakari-Manninen -keskikentällä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
Suosikkijoukkue: Kiiston makkarakoju
|
 |
« Vastaus #14 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 15:00:32 » |
|
Uumoilen kahta kärkeä JJK:lle. Vai onko jollain näkemystä Namin target-kyvyistä?
Jalkaan hakee palloa ainakin ihan hyvin, mutta ei sille mitään pitkää kannata rintaan pelata. Ongelmaksi voi muodostua se, miten JJK onnistuu ohittamaan Tepsin lihakirvesosaston keskialueella, jotta laitaan ja kärjille saadaan laadukkaita palloja. Lada ei ole target, se pitäisi Suuren Ruorimiehenkin viimein ymmärtää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
« Vastaus #15 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 16:39:38 » |
|
Jokos tässä pelissä uskallettaisiin antaa junnuille peliaikaa? Keskikentän keskustaan toivoisin Saarista tai Lähdettä jopa avaukseen, sillä lähtökohtaisesti TPS lähtee hallitsemaan peliä. Valakari-Lähde/Saarinen keskikentällä kovettaisi kyllä, varsinkin jos Lädi pelaa jälleen laitapakkia. Brown ja Manninen aloittanevat laidassa, kärjessä sitten Kappe/Riku ja Migu. Vaikea peli tulossa, JJK lähtee varmasti todellisella KIIMALLA pelaamaan historiansa ensimmäistä liigapeliä. En uskonut edes kolmeen tuhanteen katsojaan, mutta ilmeisesti maanantaiksi on luvattu hellekeliä. 4000 olisi hyvä määrä, mutta tuskin tuohon ihan päästään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Naamiokostajan paluu V
Poissa
Suosikkijoukkue: HaHa, kolmen promillen joga bonito, FALCON
|
 |
« Vastaus #16 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 17:24:33 » |
|
Jokos tässä pelissä uskallettaisiin antaa junnuille peliaikaa? Keskikentän keskustaan toivoisin Saarista tai Lähdettä jopa avaukseen, sillä lähtökohtaisesti TPS lähtee hallitsemaan peliä. Valakari-Lähde/Saarinen keskikentällä kovettaisi kyllä, varsinkin jos Lädi pelaa jälleen laitapakkia. Brown ja Manninen aloittanevat laidassa, kärjessä sitten Kappe/Riku ja Migu. Vaikea peli tulossa, JJK lähtee varmasti todellisella KIIMALLA pelaamaan historiansa ensimmäistä liigapeliä. En uskonut edes kolmeen tuhanteen katsojaan, mutta ilmeisesti maanantaiksi on luvattu hellekeliä. 4000 olisi hyvä määrä, mutta tuskin tuohon ihan päästään.
Samalla avauksella kuin Klubia vastaan, kiitos. Kolme pinnaa on tästä otettava vaikka väkisin. Lopussa sitten junnuja kehiin, jos ollaan pari maalia johdossa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: kamoonin valokuvat ja 23.10.09, sympatiat Tepsille
|
 |
« Vastaus #17 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 17:34:14 » |
|
Onko muuten Jyväskylästä tulossa joku katsomaan tätä historiallista ottelua? Maanantai on kyllä vähän kusinen päivä vieraspeleihin ja matkaakin on jonkin verran.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: RR10/17, K/S-MÄK
|
 |
« Vastaus #18 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 17:42:39 » |
|
Nykyisetkään topparit eivät ole huippuja, mutta Kikoa ei ole ollenkaan ikävä. Yksipuolinen koheltaja, jonka kukkaan puhkeamista odotettiin liian kauan,
Lisäksi Kikosta on sanottava että Pasin puheiden mukaan oli aivan rapakunnossa lomalta palatessaan, kävi treenaamassa päivän tai kaksi ja alkoi vikisemään ulkomaille. Good riddance, I say.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Keiko
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, JJK, FC Barcelona
|
 |
« Vastaus #19 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 19:39:40 » |
|
Onko muuten Jyväskylästä tulossa joku katsomaan tätä historiallista ottelua? Maanantai on kyllä vähän kusinen päivä vieraspeleihin ja matkaakin on jonkin verran.
Itse olen Turussa mainittuna ajankohtana joten HH:n kanssa lähden katsomaan 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Pressiboxi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
« Vastaus #20 : 25. Huhtikuuta 2009 klo 22:23:29 » |
|
Millainen oluttarjoilu paikalla on? http://www.veritasstadion.com/ ja kaikki manit Håkansin piikkiin. Harkinta ja järjenkäyttö suotavaa näin TPS-vinkkelistä. Every day is a don't buy day at Veritas!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
« Vastaus #21 : 26. Huhtikuuta 2009 klo 00:58:51 » |
|
Ottelun suurin mielenkiinnon aihe on se, tuulettaako Wusu tekemäänsä maalia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
C86
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
« Vastaus #22 : 26. Huhtikuuta 2009 klo 03:00:25 » |
|
Lisäksi Kikosta on sanottava että Pasin puheiden mukaan oli aivan rapakunnossa lomalta palatessaan, kävi treenaamassa päivän tai kaksi ja alkoi vikisemään ulkomaille. Good riddance, I say.
Kiinnitin muuten huomioni viime kauden alussa siihen, että Kiko näytti selvästi paksummalta kuin ensimmäisellä TPS-kaudellaan. Maanantain pelistä odotan kyllä kohtuu selvää voittoa. Ennustan, että JJK:n hyvä taistelu loppuu Tepsin ensimmäisen puoliajan lopulla tekemään maaliin. Toisella puoliajalla tuleekin sitten kaksi maalia lisää. 3-0 siis Tepsille, maalintekijöinä Paatelainen ja Riski kahdesti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sälli
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, ihmelannoite ja Suomen Maajoukkue
|
 |
« Vastaus #23 : 26. Huhtikuuta 2009 klo 07:25:41 » |
|
Todellisuudessa Sund/Koskela mennee toiseen laitaan ja Latikka Tapanisen tilalle. Lisäksi kahden kärjen taktiikka on mahdollinen  Ja kun Lahtinen laitetaan Saken (Abahassine) tilalle, niin aika lähellä ollaan. Armoton sumputus, etäisyydet kuntoon ja kauhea asenne. Turhautunut TPS poistuu kentältä 0-1 hävinneenä. Ottelun ainoan maalin kiskaisee Koskela kaamealla volleyllä JJK:n ainoasta kulmapotkusta, 26 metristä vasenpaan yläkulmaan. Osuma on ehdolla myöhemmin kauden komeimpana maalina. Jännitys tiivistyy. Huomenna on suuri päivä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Walter
Poissa
|
 |
« Vastaus #24 : 26. Huhtikuuta 2009 klo 07:54:54 » |
|
JJK avaa tällä maanantaina? Lahtinen
Markkula Sund Abahassine Koskela-Tuomanen
Latikka-Lähitie-Sinisalo-Viren
Misi
Ketäs sinne penkille sitte mahtaa jäädä?Samsung ja Finlux?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|