MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
|
Vastaus #675 : 07.06.2009 klo 11:33:55 |
|
Tuo on melkoisen haastava ongelma. Ratkaisuksi varmaankin leveä banderolli ja sitä kantavat tajuavat kävellä tosi hiljaa. Ei sitä suomalainen mielellään ihan persauksessa kiinni kulje ellei pakko ole. Ja sivusuuntaan yritettiin levittää aina, kun vain tilaa oli.
Tämä olisi tietenkin toivottavaa, mutta sitä kiimaa ei vain saa marsseilla samalle tasolle kuin katsomossa. Ja edessä on aina helpompi laulaa, kun ääni tulee takaa eikä kuule omaa laulua. Sitten kun on pitkät välimatkat, niin kynnys koko ajan nousee ja fiilis laskee. Onhan marssin kuitenkin näyttävyyden ja "markkinoinnin" kannalta varsin mukava tapahtuma. Eilenkin moni kysyi, mitäs ihmettä herrat hommaavat. Eräs englantia puhuva aasialainen ihmetteli, miksi kaikki ovat miehiä.
Eihän tuo ensimmäinen ongelma vaadi kuin hitaampia askeleita edessä marssijoilta ja ongelmaa voi ehkäistä näillä tauoilla joita tosin pidettiinkin. Toki tuollainen leveä bändis helpottaisi asiota. Eikä sitä tarvitsisi persauksessa kiinni kulkeakkaan, mutta kun sanoit että yritettiin levittyä laidoille niin aivan helvetisti siellä oli sitä tyhjää tilaa. Kyllä sinne olisi se viimeisin kolmannes perältä mahtunut. Varmasti olisi jo tällä saatu chantteihin enemmän yhtenevyyttä. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta näkyvyydestä, hyvää mainostahan tämä on suomalaisella jalkapallokulttuurille.
|
|
|
|
Seppo Merilokki
Poissa
|
|
Vastaus #676 : 07.06.2009 klo 15:06:21 |
|
Mulla on ratkasu kaikkiin mainittuihin ongelmiin. Tsänteissähän on aikalailla ongelmana se, että kun lauletaan eteenpäin se ei kuuluu paljoa taakse, sitten takana olevat lopettavat laulamisen ja pian heidän edessä olevat jne. No marssitaan jatkossa takaperin kävellen, näin ollen edessä olevien luultavasti innokkaimpien laulajien tsäntit kuuluvat hyvin taakse asti, ja samalla liian nopean kävelemisen ongelma katoaa
|
|
|
|
Hyeena
Poissa
|
|
Vastaus #677 : 07.06.2009 klo 15:08:54 |
|
Perse edellä Afrikkaan
|
|
|
|
Filosofi
Poissa
Suosikkijoukkue: Urjalan Palloseura
|
|
Vastaus #678 : 07.06.2009 klo 16:02:19 |
|
Olisiko mahdollista "yhdistää" noita megafoneja? Eli vaikka puhelimilla hoidettaisiin homma siten, että yhden esihuutajan ääni kuuluisi mahdollisimman monessa kohtaa marssirivistöä? Se poistaisi suurimmalta osin sen epätahtisuuden...
|
|
|
|
Panda
Poissa
Suosikkijoukkue: LoPa
|
|
Vastaus #679 : 07.06.2009 klo 16:44:26 |
|
Kukkamiehelle
|
|
|
|
J-P Papin
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #680 : 07.06.2009 klo 17:57:49 |
|
Kukkamiehelle Sama ja jallupullomiehelle myös.
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
|
Vastaus #681 : 07.06.2009 klo 18:45:14 |
|
Mikäli oikein ymmärsin, kukaan ei jäänyt pois matsista soihtujen takia tai muutenkaan Poliisin toimesta?
|
|
|
|
MikaK
Poissa
|
|
Vastaus #682 : 07.06.2009 klo 19:28:02 |
|
Mikäli oikein ymmärsin, kukaan ei jäänyt pois matsista soihtujen takia tai muutenkaan Poliisin toimesta?
Tuskinpa jäi. Suomen avausmaalin jälkeen soihduttaneelta taisi kyllä jäädä loppupeli väliin.
|
|
|
|
OVO
Paikalla
|
|
Vastaus #683 : 07.06.2009 klo 19:29:23 |
|
Soihdut sallittava.
Soihduttelijalle iso :peukku:
|
|
|
|
Lama-Larsson
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #684 : 07.06.2009 klo 19:37:02 |
|
Mikäli oikein ymmärsin, kukaan ei jäänyt pois matsista soihtujen takia tai muutenkaan Poliisin toimesta?
Kyllä siellä on ainakin muutama otettiin talteen :
|
|
|
|
ForzaInter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Mieshuorat
|
|
Vastaus #685 : 07.06.2009 klo 19:45:52 |
|
Kyllä siellä on ainakin muutama otettiin talteen : Itteltä mennyt ohi. Siis marssilla?
|
|
|
|
Seppo Merilokki
Poissa
|
|
Vastaus #686 : 07.06.2009 klo 23:10:37 |
|
Joku jantterihan siellä peräpäässä otettiin maijan huostaan, en nähny kyllä miks. Ja joku yritti laittaa kaljapulloo maijan renkaan alle, ja kyseistä jannuu ainaki jutusteltiin pitkään, en oo varma otettiinko talteen.
|
|
|
|
Kalakalle
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
|
Vastaus #687 : 07.06.2009 klo 23:13:59 |
|
Joku jantterihan siellä peräpäässä otettiin maijan huostaan, en nähny kyllä miks. Ja joku yritti laittaa kaljapulloo maijan renkaan alle, ja kyseistä jannuu ainaki jutusteltiin pitkään, en oo varma otettiinko talteen.
Ei otettu talteen, kuopiolainen kyseessä.
|
|
|
|
JoNeVaNe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Kärpät
|
|
Vastaus #688 : 07.06.2009 klo 23:16:35 |
|
Soihdut kuuluu ehdottomasti marsseille, soihdut sallittava.
|
|
|
|
Tolsa
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, SGE
|
|
Vastaus #689 : 07.06.2009 klo 23:33:22 |
|
Satuin kerran ihan viereen, kun joku laittoi Thunder kingin tyylisen ilotulitteen. Poliisi katsoi pitkään, myöskin ihan vieressä. Taisi jotain sanoakin, mutta ei ainakaan vielä silloin otettu talteen.
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
|
Vastaus #690 : 07.06.2009 klo 23:47:56 |
|
Satuin kerran ihan viereen, kun joku laittoi Thunder kingin tyylisen ilotulitteen. Poliisi katsoi pitkään, myöskin ihan vieressä. Taisi jotain sanoakin, mutta ei ainakaan vielä silloin otettu talteen.
Kysyi vain että oliko nyt ihan fiksua noita käyttää keskellä väkijoukkoa ja opasti menemään toiselle puolen kaiteelle laittaan jotta poliisit ja marssijat olisivat turvassa
|
|
|
|
Finterista
Poissa
Suosikkijoukkue: Sakkoja kaikille
|
|
Vastaus #691 : 07.06.2009 klo 23:52:11 |
|
Soihtuja vaan marssiin ja katsomoon
|
|
|
|
Vilkkumaa
Poissa
|
|
Vastaus #692 : 07.06.2009 klo 23:55:28 |
|
Satuin kerran ihan viereen, kun joku laittoi Thunder kingin tyylisen ilotulitteen. Poliisi katsoi pitkään, myöskin ihan vieressä. Taisi jotain sanoakin, mutta ei ainakaan vielä silloin otettu talteen.
Tätähän tuolla soihtukiellolla kai haettiinkin. (terveisiä eräällekin viherpipertäjäkukkahattutädille ) Porukat pyrkivät käyttämään kaikkea, mistä ei jää kiinni. Turvallisempiahan nuo soihdut ovat ja huomattavasti hienompia kuin kaikki bängerit, pienet ilotulitteet ja savut. Porukan keskelle soihduttamaan, niin homma toimii parhaiten.
|
|
|
|
Sinkkis
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool since 2018
|
|
Vastaus #693 : 08.06.2009 klo 00:17:28 |
|
Itse yritin irtaantua marssilta siinä kisahallin kohdalla menemällä kahden poliisin välistä. Sanoin poliisi-sedälle, että poistun tästä niin kiva poliisi-setä tönäsi minut takaisin kulkueeseen ja sanoi, että et mene ainakaan tästä välistä :keskari: Menin sitten seuraavasta.
|
|
|
|
maaleja11
Poissa
|
|
Vastaus #694 : 08.06.2009 klo 00:36:16 |
|
|
|
|
|
Filosofi
Poissa
Suosikkijoukkue: Urjalan Palloseura
|
|
Vastaus #695 : 08.06.2009 klo 01:35:07 |
|
Kysyi vain että oliko nyt ihan fiksua noita käyttää keskellä väkijoukkoa ja opasti menemään toiselle puolen kaiteelle laittaan jotta poliisit ja marssijat olisivat turvassa
Poliisille Jotkut ymmärsivät huumoriakin, jotkut eivät tajunneet ystävällismielistä sanailua... Ratsupoliisi tuntui olevan hieman tiukkis, kun kyseltiin saako heppaa taputella
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
|
Vastaus #696 : 08.06.2009 klo 01:41:01 |
|
Poliisille Jotkut ymmärsivät huumoriakin, jotkut eivät tajunneet ystävällismielistä sanailua... Ratsupoliisi tuntui olevan hieman tiukkis, kun kyseltiin saako heppaa taputella : ( Joo todellakin poliisille Oma käytökseni oli erittäin typerää. Humalassa asetella poliisiautojen väliin tuommoisia niin ei tälläin jälkeenpäin ajateltuna siinä mitään järkeä ollut. Ihan oikea tuomi. Puhuttelu, ei kortteja kummallakkaan ja jatkoon.
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
|
Vastaus #697 : 08.06.2009 klo 08:49:49 |
|
Porukan keskelle soihduttamaan, niin homma toimii parhaiten.
Jehjeh.
|
|
|
|
J.D.
Poissa
|
|
Vastaus #698 : 08.06.2009 klo 09:03:01 |
|
Eiköhän sitä vois Venäjä pelin marssille osallistua. Toivottavasti ei vaan konstaapeli Tötterström nappaa kyytiin ja pääsee näkemään pelinkin
|
|
|
|
Spili
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Tervarit, AC Oulu
|
|
Vastaus #699 : 08.06.2009 klo 09:47:07 |
|
Laitetaanpa vielä kommentit SMJKKÄ:n taksimarssistakin
+ ei ehtinyt tulla laskuhumala kun pohjien otto lopetettiin tarpeeksi lähellä ottelun alkua
- kuski ei osannut ajaa pohjoiskaarteen lähelle
|
|
|
|
|
|