Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
|
Vastaus #50 : 14.05.2009 klo 15:35:26 |
|
Suurin ongelma taitaa olla se, että taloustilanteen vuoksi sponssirahaa ei hirveästi ole ollut saatavilla.
Yleensähän on tapana se, että toimitaan sen budjetin mukaan joka käytettävissä on. ACO teki kylmän rauhallisesti uusia pelaajasopimuksia samaan aikaan kun palkat jätettiin maksamatta. Huomioidaan vielä tässä se, että ACO:n pääyhteistyökumppani Palkkaturva ei suinkaan kuittaa palkkoihin liittyviä muita kuluja ainoastaan työntekijälle käteen jäävän osuuden. Verot ja lakisääteiset työnantajamaksut ovat sitten velkataakkana myöskin. Oy vuokraa Ykkösen lisenssin Ry:ltä, jolla velkaa muistaakseni oli 600.000€. Oy:n uutisoidut kassaongelmat kumuloituvat varmuudella Ry:n velkojien aktivoitumisella, joka tulee vaikeuttamaan Oy:n tilannetta entisestään. Villi arvaus on, että jos palkkoja ei kyetä maksamaan, niin tekohengitystä on annettu myös jättämällä lisenssivuokra maksamatta, joka taas johtaa siihen, että Ry ei kykene velkojaan lyhentämään. Osakeannilla pyritään taas ostamaan vähän lisää aikaa, mutta sekään ei ole ilmeisen riehakkaasti lähtenyt liikkeelle - ainakaan Oy ei ole antanut kovin montaa positiivista tiedotetta asian sujumisesta ellei lasketa sitä positiiviseksi tiedottamiseksi etteivät Oy:n osakkeet kelpaa hallituksen jäsenille itselleen.
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
|
Vastaus #51 : 14.05.2009 klo 15:48:13 |

Niin, asia voi olla noin, mutta voi olla, että ei ole. Rahat riittää jos riittää ja jos ei riitä, niin ei riitä. Ry lienee on tehnyt sopimuksen velkojensa maksusta ja jos se menee nurin, silloin Sinitähdilläkin on enemmän aikaa istua Graalissa. Nuo on kuitenkin sellaisia asioita, joista tavallinen oululainen jalkapallokuluttaja ei tiedä tuon taivaallista eikä niillä kannata itseään hirveästi stressata, koska niihin ei pysty vaikuttamaan. Villi arvaus kuitenkin on, että anti menee läpi. Perustelutkin uskoon annin läpimenosta on, mutta en ala arvaileen, sillä aina on mahdollista, että käy bugot ja anti ei mene läpi.
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
|
Vastaus #52 : 14.05.2009 klo 16:05:53 |
|
En tiä, että kävikö Bugot, mutta teksti oli kuin Bubin kirjoittama.
|
|
|
|
Corona
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilmari Autere ja käännetyt lahkeet
|
|
Vastaus #53 : 14.05.2009 klo 16:51:59 |
|
En tiä, että kävikö Bugot, mutta teksti oli kuin Bubin kirjoittama.
|
|
|
|
holvius
Poissa
|
|
Vastaus #54 : 14.05.2009 klo 18:16:20 |
|
Surkuhupaisin osakeantiesite, mikä on ainakin minulla tullut vastaan Vahvasti eri mieltä. Paperi on hyvin laadittu ja tarkoitus on varmasti ollut, että jos syystä tai toisesta homma menee myttyyn, ei kukaan voi väittää, ettei ole ollut tietoinen riskeistä.
|
|
|
|
castren
Poissa
|
|
Vastaus #55 : 14.05.2009 klo 18:47:14 |
|
Voi hyvänen aika tätä setvimistä ``Suomen kuumin puheenaihe´´ On muuten mennyt kentällä hyvin ainakin tähän asti.Seuraavaksi PK-35 ja Popa. Jos näistä täydet pisteet? niin näyttää aika mukavalta. Raatti 2011 AC Oulu -Barcelona Mestarien liigaa , yleisöä 15.000
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.05.2009 klo 18:56:47 kirjoittanut castren »
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #56 : 14.05.2009 klo 21:12:12 |
|
Täällä voi ilmeisesti tiedustella, mikä mahtaa olla ACO:n pelaajabudjetti tälle kaudelle? Tuli vaan tossa siitä Kalevan uutisesta mieleen, siinähän mainittiin, että maaliskuun palkkaturvapyynnöt olivat hyvin vaatimattomat 40 k€. Varovasti laskeskeltuna tuosta voisi saada arvioitua pelaajabudjetin sivukuluineen tonne puolen millin nurkille, joka kuullostaa divariporukalle kohtuullisen rapealta summalta.
|
|
|
|
L Standard
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU
|
|
Vastaus #57 : 14.05.2009 klo 21:53:01 |
|
Voi hyvänen aika tätä setvimistä ``Suomen kuumin puheenaihe´´ On muuten mennyt kentällä hyvin ainakin tähän asti.Seuraavaksi PK-35 ja Popa. Jos näistä täydet pisteet? niin näyttää aika mukavalta. Raatti 2011 AC Oulu -Barcelona Mestarien liigaa , yleisöä 15.000
Hei voitaisko pliis pitää nää keskustelut talousasioista ja itse peliin liittyvistä asioista erillään... pliiiiis
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
|
Vastaus #58 : 14.05.2009 klo 22:08:32 |
|
Täällä voi ilmeisesti tiedustella, mikä mahtaa olla ACO:n pelaajabudjetti tälle kaudelle? Tuli vaan tossa siitä Kalevan uutisesta mieleen, siinähän mainittiin, että maaliskuun palkkaturvapyynnöt olivat hyvin vaatimattomat 40 k€. Varovasti laskeskeltuna tuosta voisi saada arvioitua pelaajabudjetin sivukuluineen tonne puolen millin nurkille, joka kuullostaa divariporukalle kohtuullisen rapealta summalta.
Ihan hyvä budjetti, kun kauden avausottelussa pelasivat tasurin Hämeenlinnan kanssa, joka vetää koko kauden 50 000 euron pelaajabudjetilla.
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #59 : 14.05.2009 klo 23:35:40 |
|
Ry:ltä, jolla velkaa muistaakseni oli 600.000€.
Ei muuten edes riitä. Liigaseikkailun jälkeen velkaa jäi 700 000 euroa ja siihen vielä päälle Juntuselle maksamattomat 150 000 euroa. Näitä ei käsittääkseni ole lyhennetty ollenkaan. Tähän päälle sitten talven palkat helmikuulle asti. Voipi olla aika lähellä miljoonaa se summa josta puhutaan. Satun tietämään jne.
|
|
|
|
Konstantin Kaos
Poissa
Suosikkijoukkue: IVFC, AC Oulu, Crystal Palace, Sevilla ja MUOVI
|
|
Vastaus #60 : 15.05.2009 klo 07:29:05 |
|
Ei muuten edes riitä. Liigaseikkailun jälkeen velkaa jäi 700 000 euroa ja siihen vielä päälle Juntuselle maksamattomat 150 000 euroa. Näitä ei käsittääkseni ole lyhennetty ollenkaan. Tähän päälle sitten talven palkat helmikuulle asti. Voipi olla aika lähellä miljoonaa se summa josta puhutaan. Satun tietämään jne.
A) Talven palkat on maksanut OY B) Talven palkat on MAKSANUT OY Edit: Toki siis maaliskuuta lukuunottamatta
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #61 : 15.05.2009 klo 08:27:42 |
|
AC:n topikki on sitten rauhassa. Todella rauhassa
|
|
|
|
darluus
Poissa
|
|
Vastaus #62 : 15.05.2009 klo 08:31:28 |
|
AC:n topikki on sitten rauhassa. Todella rauhassa eiköhän se eloon herää kun taas tapahtuu niitä pelillisiä asioita..
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
|
Vastaus #63 : 15.05.2009 klo 08:37:20 |
|
AC:n topikki on sitten rauhassa. Todella rauhassa Olet kyllä mestari jankkaamaan asioita. Mutta ei siinä mtn ja onhan tuo kauheeta kun muutaman joullueen topiikit on tänään päivittynyt mutta ACO:lla eilen. Voi herran duudeli sentään ku on hiljaista.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #64 : 15.05.2009 klo 08:53:05 |
|
Olet kyllä mestari jankkaamaan asioita. Mutta ei siinä mtn ja onhan tuo kauheeta kun muutaman joullueen topiikit on tänään päivittynyt mutta ACO:lla eilen. Voi herran duudeli sentään ku on hiljaista.
Hienoa nähdä sinutkin tässä topikissa AC:n talousasiat vie mielenkiinnon jalkapallosta
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
|
Vastaus #65 : 15.05.2009 klo 08:58:20 |
|
Hienoa nähdä sinutkin tässä topikissa AC:n talousasiat vie mielenkiinnon jalkapallosta Jep jep kyllä talousasiat kiinnostaisi - JOS jostain tulisi jotain faktaa - tämä arvatenkin-keskustelu on toki hyvää viihdettä muttei johda mihinkään.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #66 : 15.05.2009 klo 09:11:23 |
|
Jep jep kyllä talousasiat kiinnostaisi - JOS jostain tulisi jotain faktaa - tämä arvatenkin-keskustelu on toki hyvää viihdettä muttei johda mihinkään.
Faktaahan löytyy ja aivan riittävästi. Osaamista talousasioista keskusteluun taas ei Oulun suunnalta näytä löytyvän ainakaan tällä forumilla. Osaamattomuus kuitataan "faktojen puuttumisella". Tosin poikkeus vahvistaa säännön ja yksi sentään on kirjoittanut asiaa eli holvius. Ja en nyt puhu mistään omista höpinöistäni, vaan jo AC-topikissa esille tuotuihin asioihin ja niiden vastineista oululaisesta näkökulmasta. Ja mjattikin otti osaa keskusteluun hyvinkin asiallisesti. Edit: Ja Dear Alain kyllä petraa koko ajan. Mukava keskustelupalstahemmo
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 klo 09:26:39 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
|
Vastaus #67 : 15.05.2009 klo 09:24:10 |
|
Täällä voi ilmeisesti tiedustella, mikä mahtaa olla ACO:n pelaajabudjetti tälle kaudelle? Tuli vaan tossa siitä Kalevan uutisesta mieleen, siinähän mainittiin, että maaliskuun palkkaturvapyynnöt olivat hyvin vaatimattomat 40 k€. Varovasti laskeskeltuna tuosta voisi saada arvioitua pelaajabudjetin sivukuluineen tonne puolen millin nurkille, joka kuullostaa divariporukalle kohtuullisen rapealta summalta.
Palkkaturvasumma oli muistaakseni lähempänä 30 000 kuin 40 000 ja siihen sisältyi myös muiden henkilöiden kuin pelaajien palkkoja ja jotkut mediat puhuivat, että kyseessä on maaliskuun palkat ja toiset taas tiesivät, että kyseessä on maalis-hutikuun palkat. Jos kyseessä on yhden kuun palkat, pelaajien osuus voisi olla 25 000 ja jos taas kahden kuun pelaajien osuus voisi olla 12 500. Maalaisjärjellä ajateltuna noista summista voisi laskea karkean arvion pelaajapalkkioista kertomalla luvun 12:a, mutta kun kyseessä on laji jota ei pelata ympärivuoden, maalaisjärjestä ei hirveästi ole apua kun ei tiedä maksavatko joukkueet palkkoja koko vuoden vai tietyt kuukaudet, joten Elon laskuoppia ja Aristoteleen logiikkaa käyttäen AC:n pelaajakulut on n. 100 000-200 000 vuodessa. Bugon laskuopissa summat voi taas kertoa 10:llä joten päästään 1 000 000 - 2 000 000. Uskallan kuitenkin luvata, että totuus on varmasti Elon ja Bugon laskuoppien tulosten välissä.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #68 : 15.05.2009 klo 09:28:26 |
|
Henkilöstökulut: taas löytyy faktaa jo ihan tästä topikistakin. Taseen mukaan palkat 2006 330k ja 2007 610k. Tuosta on varmasti helppo haarukoida/arvioida 2008 ja 2009 palkat, kun huomioon otetaan julkisuuteen annetut lausunnot. Straiterin arvio tämän kauden palkoista on varmasti varsin lähellä totuutta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 klo 09:37:18 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
|
Vastaus #69 : 15.05.2009 klo 09:34:23 |
|
Kyllä se on fakta, että AC:n pelaajabudjetti on hieman suurempi kuin esim. FC Lahdella Veikkausliigassa. Muistaakseni neljä joukkuettaa selviää liigakaudesta pienimmillä pelaajakuluilla kuin AC divarissa. Syynä tähän on ry:n tekemät pelaajasopimukset, joissa palkkaa maksetaan 12kk vaikka yleinen käytäntö on tehdä 8kk pelaajasopimuksia ajalle 1.4.-30.11.
|
|
|
|
Borris
Poissa
|
|
Vastaus #70 : 15.05.2009 klo 09:51:58 |
|
Noh oletettavasti huhtikuussa ainakin kassa oli tyhjä ja yleensä tuohon mennessä suurin osa sponssirahoista on jo saatu, joten ilmeisesti ACO:n toimistolla ollaan keksitty viisasten kivi, kun nyt ei enää huolia ole.
Tässähän pitää nyt huomioida tuo Ry-OY siirto, eli OY aloittanut toiminnan ja rahanhankinnan vasta tammikuussa, eli "alkukaudesta kaikki sponssirahat tilille" totuus ei tässä kohtaa pidä paikkaansa. Lisäksi tieto siitä, että toukokuun palkat on kassasta maksettu itse (ei palkkaturvasta) vetää myös maton alta tältä ajattelumallilta.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #71 : 15.05.2009 klo 09:52:16 |
|
Onhan tuon Malisen haastattelun taustakuvat NIIN forumia kuin vain voi olla http://www.youtube.com/watch?v=I8RTi5y6h7AMiksi muuten rahanhankkinta olisi aloitettu vasta tammikuussa? Ilmeisesti silloin siis uusi hallitus ottanut vastuun, mutta eikö AC:lla ollut ennen tätä minkäänlaista varainhankintaa tai pidempiä yhteistyösopimuksia? Mihin tuo tieto perustuu?
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 klo 09:54:25 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Borris
Poissa
|
|
Vastaus #72 : 15.05.2009 klo 09:54:22 |
|
He uskovat siihen niin paljon, että osakeantimainoksessa mainitaan Yhtiön suurimpana riskinä Yhdistyksen kaatuvan rahapulaan, joka siis voi johtua ainoastaan Oy:n maksamattomista lisenssimaksuista. Ja tähän he tarjoavat rarkaisuksi jonkin toisen Yhdistyksen lisenssin hankkimista Ykkösestä. Surkuhupaisin osakeantiesite, mikä on ainakin minulla tullut vastaan Rata on tosin osakeantiesitteen hyväksynyt, ja tunnetusti aika tiukka instanssi (toisin kuin palloliitto) niin eiköhän tuo ole ihan kohdallaan. Ja Ry voi mennä nurin VAIN jos OY ei velvoitteistaan heitä kohtaan (liisingmaksu) pysty suoriutumaan. Ja jos liisaria ei saada maksettua, silloin OY:n tilanne sen verran paha, jotta mene varmaan nurin. Eli tämäkin riski on itse itsensä selittävä, eli riski johtuu vain OY:n oman toiminnan onnistumisesta, ei RY:stä.
|
|
|
|
KingKenny
Poissa
|
|
Vastaus #73 : 15.05.2009 klo 09:58:54 |
|
Turha hyssyttely on tosiaankin nyt syytä unohtaa. Kyse on perimmäisistä periaatteista, koko Suomen jalkapallon tulevaisuudesta. Pöllöliitto mahdollistaa löyhällä lisenssitulkinnallaan järjettömien taloudellisten riskien ottamisen. Vaikka nämä riskit joskus onnistuisivat ja aaceesta esimerkiksi tulisi mestareiden liiga -tason joukkue, ei se poista sitä faktaa että näin ei vaan voi menetellä.
Normaalissa liikemaailmassa yrittäjä saa tietenkin ottaa älyttömiä riskejä, joista sitten käärii voitot tai kärsii tappiot. Kun kyseessä on kuitenkin suomalainen jalkapallo, jonka etuja varten palloliitto on perustettu, sen tehtävänä on ehkäistä tällaisten kikkailujen käyttö lisenssiperiaatteellaan. Tällöin kaikkien seurojen toiminta vakautuisi, sillä joukkueen eteneminen ja menestyminen olisi mahdollista myös pienemmällä(realistisella) budjetilla. Ajan myötä nämä realistisetkin budjetit saattavat sitten nousta lähemmäksi kansainvälistä tasoa. Ja ennen kaikkea joukkueiden olemassaolo stabiloituisi ja ihmiset uskaltaisivat todella rakastua omaan seuraansa ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että kohta sitä rakasta seuraa ei enää välttämättä ole. Tämä seikka takuulla vahvistaisi myös seurojen tulopohjaa. Vaikka toisaalta ymmärrän AC Oulun kannattajien halun keskittyä pelkästään pelillisiin asioihin, on se talousdopingin käytön jälkeen kohtuuton vaatimus.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #74 : 15.05.2009 klo 09:59:15 |
|
Rata on tosin osakeantiesitteen hyväksynyt, ja tunnetusti aika tiukka instanssi (toisin kuin palloliitto) niin eiköhän tuo ole ihan kohdallaan. Ja Ry voi mennä nurin VAIN jos OY ei velvoitteistaan heitä kohtaan (liisingmaksu) pysty suoriutumaan. Ja jos liisaria ei saada maksettua, silloin OY:n tilanne sen verran paha, jotta mene varmaan nurin. Eli tämäkin riski on itse itsensä selittävä, eli riski johtuu vain OY:n oman toiminnan onnistumisesta, ei RY:stä.
Eihän esitteessä sinällään mitään väärää ole ja riskit tuodaan hyvin esille. Tuo maininta Yhtiön toiminnan jatkuvuudesta riskien toteutuessa vain on vähintäänkin erikoinen. Ja jos ajatuksella luet viestini, niin siellä juurikin painotetaan, että ry:n voi kaataa vain Oy:n liisingmaksujen puuttuminen. Ja erityisesti korostetaan, että nämä maksut realisoituvat vasta, kun AC:lla on ylijäämää toiminnastaan eli liigakauden päätyttyä tai sen loppupuolella. Kriittistä koko uuden Yhtiön sekä Yhdistyksen olemassaololle onkin juuri kesän aikana kerättävä ylijäämä. Ainakaan tähän saakka ei Oy ole sitä pystynyt keräämään, mutta toivottavati nyt pelien alettua jää kassaan hieman ylimääräistäkin. Edit: KingKennylly iso Vihdoinkin joku ottaa kantaa tuohon Palloliiton lisenssimenettelyyn
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2009 klo 10:06:12 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
|
|