Sudeetti
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Banzai, kukkahattu
|
|
: 19.05.2009 klo 23:32:34 |
|
LPS on aloittanut kautensa vahvasti ja on jaetussa sarjakärjessä 9 pisteellä, kolme voittoa ja yksi tappio. KäPa taas 7 pisteessä, yksi tasapeli ja tappio rasitteenaan, kuitenkin heti kärkikaksikon takana. Sarjataulukko ja otteluohjelma. LPS:llä (käsittääkseni) odotettu kotiavaus nurmella helatorstaina, vieraana viime kaudella Ykkösessä pelannut, sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva paikallisvastustaja. Kuvittelisi siis ottelusta löytyvän tietoa ja ennakkomainintaa edes jonkin verran, mutta ei. -LPS:n sivuston etusivulla mainitaan ottelun alkamisaika, edustusjoukkueen osiossa tiedon saa selville etsimällä otteluohjelmasta. -KäPan sivustolla maininta ottelusta infolaatikossa, siinä kaikki. Ei hyvä, minun kaltaisen jalkapallon ystävän saa paikalle itseäni kiinnostavaan otteluun näilläkin tiedoilla, mutta vähän voisi skarpata? Edelläoleva toki tiedostaen, että olen itse ainoastaan ärsyttävä, vapaaehtoista seuratyötä tekemätön, räkänokkainen vapaamatkustaja. Tarkoituksella provosoiva otsikko lähtee vaihtoon heti, kun vastakkaista todistusaineistoa on saatavilla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2009 klo 21:24:44 kirjoittanut Sudeetti »
|
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
|
Vastaus #1 : 20.05.2009 klo 12:45:14 |
|
Aijai, piti tehdä mahtipontinen ennakko tähän kauden yhteen odotetuimmista kamppailuista kun hieno paikallisvastustaja Käpylän Pallo saapuu Fyysisten vieraaksi saarelle - mutta näinhän tässä kävi. Ottelu kolkuttaa huomenna, helatorstaina eli yleisenä vapaapäivävänä, mutta mainostus on unohtunut. KäPa on aina hieno vastustaja. Pude Niemisen siirrosta on päästy yli vasta viime aikoina, ja mies ei tule pääsemään helpolla kotikatsojien kuumotuksessa ja paineessa. Jokaista liiketta tarkkaillaan ja odotellaan "Miikka Ilo-Inter pelissä"-tapaista virhettä. Lisäksi Niko Saukkonen yrittää kurittaa viime kauden seuraansa.
Harvapa olisi uskonut ennen kauden alkua, että LPS lähtee jopa hienoisena ennakkosuosikkina kamppailuun hurjalentoisten alkukauden otteidensa ansiosta. Tai vähintäänkin samalta viivalta. Jokatapauksessa äärimmäisen mielenkiintoinen kamppailu edessä. Kaiken lisäksi ja kruununa tunnelmaa lisää jo Sudeettin mainitsema nurmikenttä-avaus, joka muuttaa pelin luonteen täydellisesti. LPS kahden ensimmäisen hiekkapelin jälkeen parantanut otteita huomattavasti, ja oma nurmikenttä ei muuta tilannetta ainakaan huonompaan suuntaan.
Viimeksi Käpylän vierraillessa veivät he mennessään 0-2-vierasvoiton. Tärkeimpiä pelilisiä pointteja tulee olemaan pystyykö KäPa pitämään Niko Saukkosen kurissa. Lisätukea antaa Tero Viheriäranta, joka on aina kykenevä maalintekoon. Laajasalolaisten puolustus on Tommi Hakalan tulon jälkeen nostanut yleistä tasoaan selvästi, ja mies johtaakin Veikkauspörssiä neljän pelatun ottelun jälkeen. (KäPan Aapo Raninen samoissa lukemissa)
KäPä löytyy hurjia pelimiehiä kuten Dudu Hiilosvuo, Edu Rodriques, Spangar tai Voipio - joten he ovat aina vaarallisia. Mahdolliset avauskokoonpanot:
LPS: KäPa: 18 Emmanuel Didier 10 Hiilosvuo Daniel 8 Hakala Tommi 1 Hämäläinen Jussi 21 Markkanen Jukka 24 Nieminen Jussi 13 Nybäck Timo 13 Piipponen Henri 1 Pascual Juan 7 Raninen Aapo 23 Puranen Otto 21 Rodriques Eduardo 24 Ruuth Joni 14 Salmia Lauri 5 Salo Timo 30 Spangar Ville 19 Saukkonen Niko 18 Talvitie Otto 15 Tuganay Ergin 27 Weckström Niko 10 Viheriäranta Tero 9 Parkins Joris
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.05.2009 klo 16:26:56 kirjoittanut Stoitshkov »
|
|
|
|
|
Suurin
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 20.05.2009 klo 15:05:25 |
|
Odotettu ja hieno ottelu tulossa. Laajasalon nurmen korkkaus vetänee lähes yhtä paljon väkeä Laajasalon kentän lehtereille kuin kauden avaus hiekkakentän penkeille. Tasaisen ottelu päättyy 2-1 lukemiin.
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
|
Vastaus #3 : 20.05.2009 klo 16:21:45 |
|
Vähän KäPa kait kärsii loukkaantumisista. Voipio otettiin jo toisen kerran putkeen vaihtoon jalkavamman takia edellisessä pelissä ja kun edellisellä kerralla syynä taisi olla kramppaava pohje, niin viime pelissä taisi mennä reisi vähän pahemmin. Näin ollen Epa saattaa olla sivussa tästä pelistä. Lisäksi reitensä HyPS:ä vastaan loukannut toppari Ville Arasalo ja pitkäaikaispotilas Teemu Salmia ovat olleet myös sairaslistalla. Etenkin vahvasti alakerrassa luutineen Arasalon poissaolo näkyi sunnuntaina ja syöttökone-Ranistakin jouduttiin peluuttamaan tämän takia laitapakkina.
Jos Voipio on sivussa, on KäPan hyökkäys kapea. Nico Weckström on näyttänyt olevansa kova maalinsylkijä, mutta sitten onkin vähän tyhjempää. Juha Hämäläinen olisi ihan avauksen kamaa, mutta miehestä ei ole IFK-pelin jälkeen havaintoja. Romuluinen Joris Parkins saattaisi sopia aiempaa paremmin kentälle nyt kun vastassa on fyysinen LPS. Yksi vaihtoehto on tietenkin Hyvinkäätä kahdella pikamaalilla kyykyttäneen Henri Piipposen heittäminen kärkeen, mutta jos Raninen joutuu pelaamaan puolustuksessa, on Piipposen paikka mitä todennäköisimmin keskikentällä.
Jos sairastupa ei tyhjene, on kokoonpanoon varmaankin jotain tähän suuntaan:
-----------------------------------------Hämäläinen-----------------------------------------------
Raninen-----------------------L.Salmia------------------Nieminen----------------------------Talvitie
Piipponen--------------------Edu--------------------------------Spangar-------------------Hiillosvuo
-----------------------------Parkins-------------------------Weckström-----------------------------
Parhaalla miehistöllä KäPa olisi selvä ennakkosuosikki, mutta nyt puntit ovat aika tasoissa vaikka vieraat ovatkin varmasti sisuuntuneet kauden 1.tappiosta. Selvää on että saarella nähtäneen vauhdikas ja viihdyttävä paikalliskamppailu. Toivottavasti yleisöä ja auringonpaistetta riittää helatorstain kunniaksi Laajasaloon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.05.2009 klo 21:31:51 kirjoittanut Le God »
|
|
|
|
|
Samuldinho
Paikalla
Suosikkijoukkue: puipa nousee
|
|
Vastaus #4 : 20.05.2009 klo 20:29:01 |
|
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Monelta alkaa?
|
|
|
|
Hulk
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuningas, LPS
|
|
Vastaus #5 : 20.05.2009 klo 20:46:50 |
|
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Monelta alkaa?
18.30 Viimeisin ennuste näyttäisi lupaavan jo aurinkoakin huomis illalle
|
|
|
|
Sudeetti
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Banzai, kukkahattu
|
|
Vastaus #6 : 20.05.2009 klo 21:02:10 |
|
Vilpittömät kiitokset Stoischkoville ja Le Godille ennakoista. Otsikko menee vaihtoon, kunhan aivot raksuttavat jotain neutraalimpaa, mutta kuitenkin ärtymystä ilmaisevaa. Sääli sinänsä että huomenna menee monta mahdollisesti mielenkiintoista ottelua päällekkäin. Gnistanin ja Viikinkien bongaus kotikentällä tältä kaudelta olisi nimittäin kiinnostanut myös. LPS ja KäPa vakuuttivat minut kuitenkin aiemmin näkemissäni otteluissa ( LPS-Warkaus JK ja KäPa-HyPS), että kyseessä voisi olla oikeasti hieno jalkapallotapahtuma.
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
|
Vastaus #7 : 20.05.2009 klo 21:58:45 |
|
Höylän oon nähny pari kertaa katsomossa viime peleissä, joten olisikohan hänelläkin joku loukkaantuminen? Viime kaudellahan KäPalla ja LPS:llä oli farmisopimus, josta kumpikaan ei tainnut hirveästi hyötyä, kun molemmat taistelivat sarjapaikkansa puolesta. KäPa tosin sai Lassi Luodon loppukaudeksi joukkueeseensa, kun Viikingit lainasivat miehen LPS:ään. Tosin ei kyseinen kaveri montaa peliä ehtinyt pelata ennen kuin loukkaantui. LPS:ssä taisi käydä alkukaudesta jotain KäPan junnuja.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2009 klo 12:53:56 kirjoittanut JN79 »
|
|
|
|
|
Luis Garcia
Poissa
Suosikkijoukkue: 4-4-2
|
|
Vastaus #8 : 21.05.2009 klo 09:57:21 |
|
Mukava pikku kiima alkaa jo nousta, sää sais kyllä olla hieman parempi. Tosin onhan tässä aikaa sään muuttua mihin suuntaan vaan. Hyvät ennakot jo laitettu. Kaksi kovakuntoista jengiä vastakkain, nurmen tuoksu ja Laajasalon idyllinen tunnelma Varmasti hieno tapahtuma tulossa. Manu heittää muutaman saksipotkun omassa päässä ja tekee voittomaalin, pelin päättyessä älpsin 3-2 voittoon.
|
|
|
|
Suurin
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 21.05.2009 klo 11:54:36 |
|
Mielenkiintoset lähtökohdat kieltämättä. LPS on pelannut viime vieras pelit nurmella hyvin ja pääsee tietääkseni ykköskokoonpanolla tänään peliin. Sää saisi parantua, että katsojat löytäisivät tiensä Laajasalon nurmelle.
|
|
|
|
FS Södra
Poissa
Suosikkijoukkue: The Nameless Thing
|
|
Vastaus #10 : 21.05.2009 klo 12:32:53 |
|
Paljon fläbät maksaa?
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
|
Vastaus #11 : 21.05.2009 klo 12:51:08 |
|
Vitosen. Opiskelija-ja muut alennukset erikseen. Itsellänihän on luonnollisesti kausikortti.
|
|
|
|
Ferro Montanha
Poissa
Suosikkijoukkue: 00840
|
|
Vastaus #12 : 21.05.2009 klo 13:18:18 |
|
Pikkuhiljaa alkaa ajatukset siirtymään peliin. Nyt nähdään sitten LPS:n todellinen taso ja se onko puheet neljän joukkoon pääsemisestä pelkkää toiveunta, kun vastassa on hyvin kauden aloittanut KäPa ja päästään nurmelle potkimaan. Sää saarella ihan ok, pilvistä ja lämpötila n.15 astetta. Sadetta ei ainakaan tällä hetkellä ole näkyvissä, joten toivottavasti mahdollisimman moni uskaltautuu paikanpäälle. Kohta ottelua edeltäville oluille Reissumieheen, Stoitshkov varmaan janoisena jo odottelee lähtöä!
|
|
|
|
Ylasoutaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
|
|
Vastaus #13 : 21.05.2009 klo 13:56:56 |
|
Älpsi vie kotonaan 2-0. Käpylä hallitsee ensimmäisen vartin, mutta Laajikan fyysisyys alkaa puremaan pikkuhiljaa. Markkanen heittää kauden ekan byyrinsä tässä matsissa.
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
|
Vastaus #14 : 21.05.2009 klo 14:40:28 |
|
Tosiaan, keli on aivan loistava. Tuulea ei ole juuri lainkaan ja aurinko porottaa. Kaikki paikalle tänään!
|
|
|
|
Aachi
Poissa
Suosikkijoukkue: Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee
|
|
Vastaus #15 : 21.05.2009 klo 14:53:41 |
|
Matsi kuumottaisi iha vitusti. SUPER-Älpsi kohta mennään!
|
|
|
|
Samuldinho
Paikalla
Suosikkijoukkue: puipa nousee
|
|
Vastaus #16 : 21.05.2009 klo 16:25:25 |
|
Tasainen taisto tulee ja peli päättyy 2-2. NYT WOTKINSSIA SYÖMÄÄN!
|
|
|
|
TulinenVasen
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 21.05.2009 klo 19:29:43 |
|
2-1 FT ässä teki älpsin molemmat. Ruthille ulosajo, myös joku käpan pelaajista sai punasen kaadettuaan viheriärannan läpiajossa. Viheriäranta oli hyökkäyssuuntaan melko innokas ja n. 10 kertaa paitsiossa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2009 klo 19:38:55 kirjoittanut TulinenVasen »
|
|
|
|
|
Ylasoutaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
|
|
Vastaus #18 : 21.05.2009 klo 20:21:13 |
|
2-1 FT ässä teki älpsin molemmat. Ruthille ulosajo, myös joku käpan pelaajista sai punasen kaadettuaan viheriärannan läpiajossa. Viheriäranta oli hyökkäyssuuntaan melko innokas ja n. 10 kertaa paitsiossa.
Huomattavasti useammin. Ässän rynnistelyt herätti hilpeyttä katsomon puolella. Pelinluku hyvä, liikkeellelähtö sitten vähän heikompi. Maaleista . Hyvä matsi & hyvä tunnelma. Peukkuhekottelut siinä keskiviivan tuntumassa jurrissa heiluneelle ja huudelleelle suurehkolle kaljupäiselle farkkumiehelle.
|
|
|
|
Suurin
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 21.05.2009 klo 20:22:11 |
|
Hieno ja jälleen tunteikas ottelu, jota oli mukava katsella koko 90 minuuttia. Erikoismaininta uutuus peura-wotkinsseille ja keskikentän sydämmelle Joni Ruuthille, joka sai punaisen noin tunnin pelin alettua. Taisi tulla kauden katsojaennätys, kuulemani mukaan yli 300 ihmistä oli löytänyt tiensä Laajasalon sumuiselle nurmelle
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
|
Vastaus #20 : 21.05.2009 klo 20:24:08 |
|
V.tuttaa. Juuri kun KäPa sai pelin tasoihin, niin Fyysinen iskee seuraavasta hyökkäyksestä. Ottleun alku oli sekavaa pelailua, mutta enemmän kuitenkin LPS:n hallintaa. Ensimmäisen puoliajan lopussa KäPa pääsi peliin mukaan, mutta juuri ennen taukoa LPS iski. Helppo pallon menetys keskialueella ja LPS iski nopeasti vastaan. Toinen puoliaika alkoi vahvasti ja tasoitus tulikin heti alkuun. Nico Weckström iski hienon haltuunoton jälkeen jo kauden neljännen maalinsa. Sitten iski LPS ja loppu oli KäPan hallintaa, Fyysisen keskittyessä vastaiskuihin. Teemu Salmian kauden ensimmäinen peli päättyi vielä punaiseen korttiin, joten muutenkin kapea materiaali koki taas yhden kolauksen. PS. Miksköhän Raninen aloitti vaihdossa? ja Joriksen olis voinu ottaa aikasemmin kentälle
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2009 klo 20:28:16 kirjoittanut JN79 »
|
|
|
|
|
Samuldinho
Paikalla
Suosikkijoukkue: puipa nousee
|
|
Vastaus #21 : 21.05.2009 klo 20:25:45 |
|
320 ihmistä taisi olla paikalla. Oli hemmetin hyvä ottelu, ja pisteet ansaitusti Älpsille. Avustavalla taisi krampata kädessä kun se lippu oli ylhäällä kokoajan. Kuuman ja kiihkeään derbyyn sopii myös hyvin ne pari punaista korttia. Sarjakärkeen taisi nyt älpsi mennä Niin ja WOTKINSSI OLI PERHANAN HYVÄÄ!
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2009 klo 20:29:26 kirjoittanut Samuldinho »
|
|
|
|
|
Aachi
Poissa
Suosikkijoukkue: Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee
|
|
Vastaus #22 : 21.05.2009 klo 20:27:41 |
|
Oli juuri sitä mitä odotin, ilmassa pientä sumua, molemmilta todella hienoa taistelua. Wotkinsit oli hyviä 4 kappaletta söin Ostin myös hienon LPS pinssin Tulen mielellään uudestaan
|
|
|
|
Tolsa
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, SGE
|
|
Vastaus #23 : 21.05.2009 klo 20:45:38 |
|
Milloin vaihtuu Artsin "Suosikkijoukkue:" kohdassa LPS ykköseksi?
|
|
|
|
FS Södra
Poissa
Suosikkijoukkue: The Nameless Thing
|
|
Vastaus #24 : 21.05.2009 klo 20:49:23 |
|
Milloin vaihtuu Artsin "Suosikkijoukkue:" kohdassa LPS ykköseksi? Helvetti kun oli kylmä. Hyvä paikallisvääntö joka tapauksessa saarimaisen sumuisessa ilmastossa
|
|
|
|
|
|