Contto
Poissa
|
|
Vastaus #1450 : 13.10.2010 klo 09:49:14 |
|
Kyllä Sjölund ja Porokara ainakin avauksen miehinä on jo nähty. Sparvilla on mahdollisuuksia vielä kehittyä maajoukkuetason puolustavaksi kk-mieheksi, mutta Porokaralla ja Sjölundilla ei ole mitään ominaisuuksia jolla voisivat nousta kv-tason pelaajiksi. Ei erityisen nopeita, ei erityisen taitavia, ei erityisen hyvää laukausta/potkutekniikkaa eivätkä myöskään ole kummoisia puolustussuuntaan (joka korvaisi näkymättömyyttä hyökkäyssuuntaan).
Olisi äärimmäisen tärkeää että molemmilla laidoilla olisi pelaaja joka on pelattavissa joka tilanteessa ja pystyy luomaan paikkoja sekä kärkimiehelle että omaisi jonkinlaisen henkilökohtaisen ratkaisuvalmiuden. (kuten Perpa, Ere Jr tms...)
Sekä Poro että Daja katoavat pitkiksi ajoiksi (lue: koko pelin ajaksi) näkymättömiin, jolloin mikään pelinrakentelu ei johda mihinkään kun syöttösuuntia on tasan kaksi (Miklu tai alaspäin). Laitapuolustajista ei puutteellisen taitotason ja heikon nopeuden vuoksi päästä ohi jos edes uskalletaan haastaa ja ainoat keskitykset saadaan kombinaatioista nousevan laitapakin kanssa (jolloin taas puolustus jää laidasta haavoittuvaksi vastaiskuille)
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #1451 : 13.10.2010 klo 11:23:35 |
|
Eipä tule tapahtumaan mutta näkisin kyllä mielellään tuollaisen muodostelman. Eipä siinä nyt voi huonommin käydä kuin että häviää pelin ja niitä nyt on jo 3/3. Lisäks jos Hyypiä lopettaa niin Koppiselle vaan avarin paikkaa topparina. korjasin.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #1452 : 13.10.2010 klo 11:45:10 |
|
Eiköhän tuo joukkueen peli pitäisi rakentaa niin, että varsinaisia laitapelaajia ei ole kentällä lainkaan. Jos Sjölund ja Pornis ovat jengin parhaat laiturit, eikä oikeastaan parempia ole näköpiirissä, niin jotakin muuta voisi yrittää.
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #1453 : 13.10.2010 klo 11:48:44 |
|
Kyllä Sjölund ja Porokara ainakin avauksen miehinä on jo nähty. Sparvilla on mahdollisuuksia vielä kehittyä maajoukkuetason puolustavaksi kk-mieheksi, mutta Porokaralla ja Sjölundilla ei ole mitään ominaisuuksia jolla voisivat nousta kv-tason pelaajiksi. Ei erityisen nopeita, ei erityisen taitavia, ei erityisen hyvää laukausta/potkutekniikkaa eivätkä myöskään ole kummoisia puolustussuuntaan (joka korvaisi näkymättömyyttä hyökkäyssuuntaan).
Ja muistetaan, että Porokara sekä Sjölund ovat -83 syntyneitä eli eivät todellakaan enää mitään nuoria poikia. He ovat jo jalkapalloilijoiden keski-iässä, joten turha on odotella esimerkiksi jonkun Porokaran vielä kehittyvän vuosien kuluessa. Suomen A-maajoukkue on ehkä ainoa maajoukkue maailmassa, jossa 27-vuotiasta pelaajaa on kutsuttu uudeksi nuoreksi lupaukseksi.
|
|
|
|
Chingón
Paikalla
|
|
Vastaus #1454 : 13.10.2010 klo 11:54:05 |
|
Ja muistetaan, että Porokara sekä Sjölund ovat -83 syntyneitä eli eivät todellakaan enää mitään nuoria poikia. He ovat jo jalkapalloilijoiden keski-iässä, joten turha on odotella esimerkiksi jonkun Porokaran vielä kehittyvän vuosien kuluessa. Suomen A-maajoukkue on ehkä ainoa maajoukkue maailmassa, jossa 27-vuotiasta pelaajaa on kutsuttu uudeksi nuoreksi lupaukseksi.
Näinpä. Ootetaan se 6 vuotta että kokemusta karttuu ja on 33 wee niin painelee varmasti ohi laitapakeista. Ihan niinku Tintti.
|
|
|
|
Petrarca
Poissa
|
|
Vastaus #1455 : 13.10.2010 klo 12:17:36 |
|
Tämmönen näyttää kivalta ja toimii Fifassa, mutta todellisuudesta en tiedä.
------------Forssell-------- ---------Losa----Väykkä -----Perpa---Tainio---Roma -Moisander--Peetu--Mako----Raitala -----------Otto-----------------
Toki Tainio ei ole ikinä kunnossa, joten siinä olisi joku vitun Sparv.
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
|
Vastaus #1456 : 13.10.2010 klo 12:20:57 |
|
Tämmönen näyttää kivalta ja toimii Fifassa, mutta todellisuudesta en tiedä.
------------Forssell-------- ---------Losa----Väykkä -----Perpa---Tainio---Roma -Moisander--Peetu--Mako----Raitala -----------Otto-----------------
Toki Tainio ei ole ikinä kunnossa, joten siinä olisi joku vitun Sparv.
Siinähän voisi olla Kappe Tainion tilalla keskellä tai oikealla. Jos vielä pakiston paikkoja vähän säädettäisiin, niin voisin lähteä sillä.
|
|
|
|
Petrarca
Poissa
|
|
Vastaus #1457 : 13.10.2010 klo 12:26:14 |
|
Siinähän voisi olla Kappe Tainion tilalla keskellä tai oikealla. Jos vielä pakiston paikkoja vähän säädettäisiin, niin voisin lähteä sillä.
Jep, aika hätäsesti väsäsin sen. Pointti oli se, että Suomen ei pitäisi pelata puhtailla laitureilla, koska niiden taso on paska. Keskustaan taas löytyy enemmänkin kelpo pelureita. Taktiikka pitää rakentaa pelaajien mukaan.
|
|
|
|
liikennevalo
Poissa
Suosikkijoukkue: Bah
|
|
Vastaus #1458 : 13.10.2010 klo 12:27:47 |
|
Onko Raitalasta jo A-maajoukkueen avausmieheksi? Harkitseeko Perpa tosiaan maajoukkueen jättämistä?
Miklu Losa Kappe Roman Perpa Mako Raitala Moisander Pasanen(Portin, Toivio) Lampi Fredriksson
Mako on pelannut helkkarin hyviä matseja puolustuslinjan edessä, mutta jotain San Marinoa vastaan Roman voisi ottaa sen tontin ja Väykkä hänen yläpuolelleen. Jostain syystä Mika ei ole kuitenkaan vakuuttanut allekirjoittanutta kahdessa edellisessä matsissa, mutta toki erittäin varteenotettava vaihtoehto avaukseen, vastustajasta, vireestään ja muiden vireestä riippuen. Tietysti Perpan sopeutuminen maajoukkueeseen on täysi kysymysmerkki, mutta hänen tulisi olla iso osa uutta maajengiämme. Tainio ei ole valitettavasti ikinä kunnossa, mutta pidetään mielessä.
Kymppipaikan pitäisi olla sementoitu taikuri Losalle, heikohkosta kunnosta ja satunnaisista älyttömistä syöttöharhoista riippumatta. Pallovarmuus, voitonhalu, tsemppi, sikailut, oveluus, laukaisutekniikka, syötöt, pelisilmä...Nämä on käyty foorumillakin jo niin moneen otteeseen läpi. En toki panisi pahakseni jos alkaisi käymään veljensä kanssa lenkillä.
Raitala on tehnyt jokaisessa näkemässäni ottelussa suuren vaikutuksen, ja San Marinoa vastaan voisi olla paikka heittää Jukka kentälle. Toki iso kysymysmerkki, ja Moisander on pelannut loistavia matseja vaspana. Lampi on pelannut ihan hyvin vasemmalle, ei ole ollut suuri hasardi ja hyökkäypelaamiseenkin osallistuminen on ollut tyydyttävää. Häneen tuskin yksikään peli tulisi kaatumaan. Moisander ja Pasanen pelaavat suurissa joukkueissa topparina, ja olisi ehkä jo pikkuhiljaa aika kokeilla tuota toppariparia. Puolustuslinjaan on kuitenkin monta nimeä tarjolla ja ainoastaan kokeiluiden avulla saadaan sopivin linja kasattua seuraavia karsintoja silmällä pitäen.
|
|
|
|
Mikamattaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
|
Vastaus #1459 : 13.10.2010 klo 12:34:38 |
|
Miklu Losa Väykkä Perpa Kappe Roma Raitala Moisander Toivio Lampi Fredriksson
Losa tippuu kuitenkin alaspäin jonka jälkeen meillä on kymppipaikalla periaatteessa kaksi pelaajaa luomassa peliä ja tekemässä ratkaisuja. Toisaalta Väykkä on käyttökelpoinen melkein missä tahansa keskikentän keskustassa => voi tippua tarvittaessa Roman tasalle.
|
|
|
|
liikennevalo
Poissa
Suosikkijoukkue: Bah
|
|
Vastaus #1460 : 13.10.2010 klo 12:37:40 |
|
Miklu Losa Väykkä Perpa Kappe Roma Raitala Moisander Toivio Lampi Fredriksson
Tämähän näyttäisi helkkarin hyvältä San Marinoa vastaan, tosin Hollantia ja Ruotsia vastaan tulisi tukkaan aika pahasti.
|
|
|
|
Mikamattaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
|
Vastaus #1461 : 13.10.2010 klo 12:40:17 |
|
Tämähän näyttäisi helkkarin hyvältä San Marinoa vastaan, tosin Hollantia ja Ruotsia vastaan tulisi tukkaan aika pahasti.
Hyvin paljon mahdollista, onko toisaalta mitään väliä?
|
|
|
|
liikennevalo
Poissa
Suosikkijoukkue: Bah
|
|
Vastaus #1462 : 13.10.2010 klo 12:50:25 |
|
Mielestäni on kuitenkin turha ihan läskiksi heittää näitä karsintoja, vaikka tilanne onkin mikä on.
|
|
|
|
Mikamattaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
|
Vastaus #1463 : 13.10.2010 klo 12:58:45 |
|
Tottakai parhaita maita vastaan tulisi pelata parhalla kokoonpanolla. Mutta onko tarkoituksenmukaisempaa koittaa muodostaa joukkuetta joka onnistuisi puolustamalla saamaan tasapelin tai mahdollisesti jopa vähämaalisen voiton "kovia" maita vastaan vai joukkuetta joka kykenee pelaamaan pallollista peliä sekä niitä kovia maita vastaan että heikompia maita vastaan. En tarkoita sitä että Suomen tulisi alkaa pelata Barcelonaa vaan sitä että kentälle löydettäisiin ne pelaajat jotka pystyvät tekemään hyviä peliä edistäviä pallollisia ratkaisuja. Näissä tapauksissa parhaat pelaajat ovat eri pelaajia. Ja alun tappioihin: ei voi tehdä munakasta rikkomatta munia Lisäksi kuinka moni näistä olisi täysin uusi kasvo joukkeeseen? Raitala, Toivio ja Perpa?
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
|
Vastaus #1464 : 13.10.2010 klo 13:31:46 |
|
Tottakai parhaita maita vastaan tulisi pelata parhalla kokoonpanolla. Mutta onko tarkoituksenmukaisempaa koittaa muodostaa joukkuetta joka onnistuisi puolustamalla saamaan tasapelin tai mahdollisesti jopa vähämaalisen voiton "kovia" maita vastaan vai joukkuetta joka kykenee pelaamaan pallollista peliä sekä niitä kovia maita vastaan että heikompia maita vastaan. Edellinen. Ainoa järkevä pelitapa Suomelle on inhorealistinen puolustaminen. Siihen on ainakin kaksi syytä: 1. hyökkäävien pelaajien laatu ei riitä. Laiturit ovat hyökkäyssuuntaan köykäisiä (ok, Perpa katsomaton kortti) ja nyky-Force vaikka ei olekaan niin susipaska kuin foorum antaa ymmärtää, ei ole pelaaja joka yksinään pelejä ratkaisee. Tällaisella hyökkäysosastolla Suomi voi odottaa tekevänsä korkeintaan yhden maalin pelissä. Määrä ei juurikaan nouse, vaikka pelattaisiin aktiivisemmin, mutta sen sijaan takaiskun todennäköisyys kyllä nousee. Toinen syy on se, että Suomen foorumilla hehkutettu keskikenttä sparveineen ja romaneineen on erittäin hasardiherkkä. Jos pyritään pitämään palloa, vastustaja voi rauhassa kytätä Suomen hidasta mutta vaaratonta pallonsiirtelyä ja iskeä kiinni syöttövirheisiin kun niitä tulee.
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #1465 : 13.10.2010 klo 13:40:01 |
|
Miklu Losa Väykkä Perpa Kappe Roma Raitala Moisander Toivio Lampi Fredriksson
Losa tippuu kuitenkin alaspäin jonka jälkeen meillä on kymppipaikalla periaatteessa kaksi pelaajaa luomassa peliä ja tekemässä ratkaisuja. Toisaalta Väykkä on käyttökelpoinen melkein missä tahansa keskikentän keskustassa => voi tippua tarvittaessa Roman tasalle.
Roman ei yksin kestä tuossa keskellä. Oli viime pelissä rakentamassa kaikkia hyökkäyksiä boksin reunoilla. Pasanen on pari vuotta Lampea vanhempi ja huomattavasti parempi. Keskelle siis Peetu ja Moisander laidalle. Raitala/Lampi saa jakaa toisen laidan. Peetun pääpelin ja Moisanderin laitapelin huomioon ottaen näin lienee parasta. Kahta kymppipaikan pelaajaa ei kokoonpanoon mahdu. Losa kärjessä on nähty ja vaikka siinä olisi Ripuli rinnalla, niin silti. Losa, Kappe, Väykkä ja Perpa eivät tule mahtumaan samaan kokoonpanoon, ellei Perpa laske alemmas.
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
|
Vastaus #1466 : 13.10.2010 klo 13:43:01 |
|
Toinen syy on se, että Suomen foorumilla hehkutettu keskikenttä sparveineen ja romaneineen on erittäin hasardiherkkä. Jos pyritään pitämään palloa, vastustaja voi rauhassa kytätä Suomen hidasta mutta vaaratonta pallonsiirtelyä ja iskeä kiinni syöttövirheisiin kun niitä tulee.
Just näin ja vituttaa, ettei "ammattivalmentaja" tätä vieläkään huomaa. Mako tai Tainio ovat varmaankin ainoita, joilla taso riittää puolustamaan Sparvia paremmin ja yleensä ainakin Mako on ehjänä. Väyrynenkin olisi Sparvia parempi vaihtoehto ja ylemmäs saataisiin sitten Losa tai toinen kärki. Huolestuttavaa on myös Peetun nykyiset varsin heikot pelit laitapakkina, en näkisi miestä enää hirveästi Lampea parempana vaihtoehtona tuolle paikalle.
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #1467 : 13.10.2010 klo 13:50:14 |
|
Hiiteen laitapelaajat ja seuraavaa alle:
Forsseli Ere jr Väykkä Roma Tainio Perpa
Pakeiksi Moisander, Pasanen, Mako ja joku laitapakki. Roma kun oli ainoa Moisanderin lisäksi, joka taisi päästä laidalta läpi. Ja Perpahan on pelannut tuossa terrierinä.
e. älkää ottako tosissanne.
|
|
|
|
Herra
Poissa
|
|
Vastaus #1468 : 13.10.2010 klo 13:51:30 |
|
^^ Vuoden 2009 kesäkuussa kaikki oli toisin. Nyt kun kisahaaveet on taas haudattu, niin voisiko se nuorennusleikkaus lopullisesti tapahtua? Ulos joukkueesta putoaa nyt ainakin Litti (voi olla mukana San Marinoa vastaan = jäähyväispeli), Hyypiä, Johansson ja Kuqi. Toivottavasti myös Heikkinen. Vaikka Heikkinen onkin astetta nuorempi kuin kukaan tuosta nelikosta, niin ei miehellä ole mitään annettavaa mitä ei nuoremmilla olisi. Pasanenkin on lähellä eläkeosastoa, jos mies ei nyt pian rupea parantamaan peliä. Pasanen kuitenkin vielä pääsee mukaan. Tainio pysyy vielä mukana, jos nyt olisi joskus terveenä. Eli joukkue tulevissa otteluissa voisi näyttää tältä: Maalivahdit Otto Fredrikson Jukka Lehtovaara Lukas Hradecky Ennakkoon Fredrikson on ykkönen, mutta Lehtovaaran ja Hdreckyn kehityksestä riippuen. Puolustajat Veli Lampi Jonas Portin Niklas Moisander Petri Pasanen Joonas Toivio Miika Koppinen? - Voisi tuoda kaivattua kokemusta, saattaisi mahtua mukaan jos jatkaa samalla tasolla kuin nyt. Jukka Raitala Keskikenttä ja hyökkääjät Teemu Tainio - On kuitenkin loukkaantuneena, joten tilalla voitaisiin ottaa esim. M. Hetemaj Mika Väyrynen Kasper Hämäläinen Alexei Eremenko jr Daniel Sjölund Roni Porokara Roman Eremenko Tim Sprav Teemu Pukki Roope Riski Perparim Hetemaj Mikael Forssell Miklu olisi vielä selkeä ykköshyökkääjä, mutta esim. Riskiä/Pukkia voisi myös kokeilla. Jos esim. Sparvin kehitys tyssää tai Porokara/Sjölund jatkaa nykyisellä tasolla, on reservissä kuitenkin Riku Riskiä, Hakolaa ja kumppaneita, joita voitaisiin nostaa mukaan rinkiin. Avaus tällaisella joukkueella voisi näyttää esim. tältä: ------------Forssell--------- ---------Losa----Väykkä -----Perpa---Hämäläinen---Roma -Moisander--Pasanen-Toivio-----Raitala -----------Otto-----------------
|
|
|
|
Assviper
Poissa
Suosikkijoukkue: Suolen maajoukkue eli huuhkajat
|
|
Vastaus #1469 : 13.10.2010 klo 14:01:04 |
|
Sam Marinoa vastaan voisi kokeilla seuraavaa:
Miihkali Daja Losa Kassu Roma Väykkä Moisander Heikkine Pasane Lampi Otto
penkille: Pencs, Portin, Tainio, Perpa, Horokara, Kuningas, Roiha
varalle: Lehtovaara, Raitala, Toivio, Sparv, Pukki
ei mukaan: Jääskeläinen, Hyypiä (jos motivaatio ei kerta ole kohdallaan), Kolkka, Johansson, Kuqi
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #1470 : 13.10.2010 klo 14:03:28 |
|
Toivottavasti myös Heikkinen. Vaikka Heikkinen onkin astetta nuorempi kuin kukaan tuosta nelikosta, niin ei miehellä ole mitään annettavaa mitä ei nuoremmilla olisi.
Mako olisi seuraavissa karsinnoissa siinä kolmenviiden ympärillä. Jos taso vaan pysyy samana ja karsintojen tavoite on päästä jatkoon, niin totta helvetissä pysyy mukana. Ellei rinkiin nouse viittä parempaa sälliä. Mako menee totisesti Koppisen edelle.
|
|
|
|
Kannattelija
Poissa
|
|
Vastaus #1471 : 13.10.2010 klo 15:28:47 |
|
Miklu Losa Perpa Väykkä Kappe Roma Raitala Moisander Toivio Lampi Fredriksson
Lähes täydellinen, paitsi Lehtovaara maaliin...
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
|
Vastaus #1472 : 13.10.2010 klo 15:47:41 |
|
Keskikentän keskustaan laittaisin puolustavampaan rooliin vastustajan ja tilanteen mukaan kaksi porukasta Mako, Roma, Väykkä. Ylemmäs Losa tai Väykkä, tilanteen ja vireen mukaan. Laidoille, mutta ei laitureiksi, kokeilisin Perpaa ja Kappea. Noista kuudesta pelaajasta parhaan keskikentän luulisi syntyvän. Kyllä Sjölundille, Sparville, Tainiolle (kun terve) ja Porollekin peliaikaa voi antaa, mutta ei heiltä voi kovin suurta roolia odottaa. Tainio on tietty ollut parhaimmassa kunnossaan hyvä pelimies. Litin nykyinen liike näyttää aika huolestuttavalta.
|
|
|
|
Taitofutis
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #1473 : 13.10.2010 klo 16:26:56 |
|
En näe Makolle mitään käyttöä ensi karsinnoissa, joten turha enää roikottaa mukana.
|
|
|
|
JuustoMakkara
Poissa
Suosikkijoukkue: FF2:n Naisasiatopikki
|
|
Vastaus #1474 : 13.10.2010 klo 18:43:56 |
|
Mikäs vittu sen Kallion tilanne on? Onko loukkaantunut vai eikö maajoukkuepelit kiinnosta? Kun katsoi tota Moisanderin ja muun Suomen puolustamista niin ei SAATANA!
|
|
|
|
|
|