Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #400 : 14.10.2009 klo 07:49:19 |
|
Daja on puuttunut tyystin ainakin tämän sivun kokoonpanoista. Itse näkisin että miehelle on hyvinkin käyttöä. Ei välttämättä avarissa mutta ringissä kuitenkin.
Ringissä menee kyllä, mutta tuntuu, että se taso mille mies tulee pääsemään on nähty ja se ei ihan ole avauksen tasoa.
|
|
|
|
jykke
Poissa
|
|
Vastaus #401 : 15.10.2009 klo 10:52:29 |
|
Moisander, Porokara, Sparv ja Hämäläinen pelasivat itsensä maajoukkueen vakiojäseniksi. Luultavasti kaikki 4 ovat myös avauskokoopanon miehiä tulevissa karsinnoissa. Tainion ja Väyrysen paluu kuvioihin tuo mukavasti lisää kilpailua keskikentän pelipaikoille. Heikkisen aika puolustavana keskikenttämiehenä lienee ohi ja tästä eteenpäin hän taistelee siitä toisesta topparin paikasta.
|
|
|
|
zaccardo
Poissa
|
|
Vastaus #402 : 15.10.2009 klo 10:56:12 |
|
Veikkaan et Litmanen ja Hyypiä eivät ehkä ole enää mukana. Myös Jääskeläinen on muutaman vuoden päästä jo lähempänä ikämiesjoukkoa ja Johanssonkin kai jo 34-35.
Toivottavasti joku Pukki tai Dalla Valle kehittyy peliminuutteja saavaksi Euroopan huipputaso-liigan peluriksi ja Kuqit sun muut heivataan ulos joukkueesta.
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
|
Vastaus #403 : 15.10.2009 klo 11:50:10 |
|
Tainio - Sparv keskikenttää tukkimaan ja Porokara laidalle. Oon pitäny aika kurana mut näytti kyl noissa kahdessa pelissä et on suurinpiirtein ainoa joka saa niitä palloja boksiin laitettua ja haastaa pakkeja.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #404 : 15.10.2009 klo 12:41:06 |
|
Moisander, Porokara, Sparv ja Hämäläinen pelasivat itsensä maajoukkueen vakiojäseniksi. Luultavasti kaikki 4 ovat myös avauskokoopanon miehiä tulevissa karsinnoissa. Tainion ja Väyrysen paluu kuvioihin tuo mukavasti lisää kilpailua keskikentän pelipaikoille. Heikkisen aika puolustavana keskikenttämiehenä lienee ohi ja tästä eteenpäin hän taistelee siitä toisesta topparin paikasta.
Aika lailla sama, paitsi että en usko Heikkistä peluutettavan jatkossa säännöllisesti topparina, vaan ainoastaan poikkeustilanteissa. Porokara oli eilisessä ottelussa kaikin puolin aivan loistava. Kaveri näytti että hän uskaltaa haastaa koviakin pelimiehiä, ja kaiken lisäksi syötöt sekä keskitykset osuivat kohdilleen. Olen todella yllättynyt siitä minkälaisella ryminällä Roni on näihin kahteen otteluun nyt tullut, enkä ihmettelisi lainkaan mikäli mies siirtyisi johonkiin kovempaan sarjaan Allsvenskanista tammikuussa. Hämäläinenkin oli äärimmäisen kova, jopa Porokaraa ja Sparvia isompi yllätys, toki vain ja ainoastaan sen takia että mies ansaitsee elantonsa Veikkausliigassa. Hänelläkin tosin sama tilanne kuin Porokaralla tämän ottelun jälkeen, eli eiköhän ne vihreämmät nurtsit jo kutsu miestä. Pitkästä aikaa melko optimistinen olo, ja ainoaksi heikoksi lenkiksi näyttääkin muodostuvan se paljon puhuttu hyökkäys. Siihen kun vielä löytyisi ratkaisu niin. Vuorista kannattaisi ilman kuuta kokeilla ainakin harjoitusotteluissa, sillä maalintekovastuu ei voi levätä yksinomaan Tintin harteilla.
|
|
|
|
StalkerWalker
Poissa
Suosikkijoukkue: Litmanen <3
|
|
Vastaus #405 : 15.10.2009 klo 13:05:39 |
|
Näyttäis tuo 2012 kokoonpano sen verran heikolta, että eiköhän siirrytä saman tien jo 2014 karsintaspekulaatioihin?
Kannatetaan
|
|
|
|
Barbeque Special
Poissa
Suosikkijoukkue: Ihmispillun voitokas paluu
|
|
Vastaus #406 : 15.10.2009 klo 13:07:05 |
|
Pitkästä aikaa melko optimistinen olo, ja ainoaksi heikoksi lenkiksi näyttääkin muodostuvan se paljon puhuttu hyökkäys. Siihen kun vielä löytyisi ratkaisu niin. Vuorista kannattaisi ilman kuuta kokeilla ainakin harjoitusotteluissa, sillä maalintekovastuu ei voi levätä yksinomaan Tintin harteilla. Mielestäni myös Tarvajärvi ansaitsisi enemmän näyttöpaikkoja, ei voi olla ainakaan Shefkiä huonompi.
|
|
|
|
-H-
Poissa
|
|
Vastaus #407 : 15.10.2009 klo 22:17:53 |
|
------------Johansson------------ Porokara----Litmanen/Väyrynen---Tainio/Hämäläinen ----------Sparv---------Roman------ Moisander----Hyypiä-----Tihinen-------Pasanen/Lampi -----------Jääskeläinen------------
Aika selkeä.
|
|
|
|
Ehis
Poissa
|
|
Vastaus #408 : 15.10.2009 klo 22:26:22 |
|
Topparikalustomme hitauteen löytyikö ratkaisu? Makolla on ehdottomasti käyttöä noilla otteilla jatkamaan topparina. Avauspelikin Tihiseen verrattuna erinomaista. Hyvä peli, hyvä pelaaja.
|
|
|
|
qwerty99s
Poissa
|
|
Vastaus #409 : 15.10.2009 klo 22:29:11 |
|
Topparikalustomme hitauteen löytyikö ratkaisu? Makolla on ehdottomasti käyttöä noilla otteilla jatkamaan topparina. Avauspelikin Tihiseen verrattuna erinomaista. Hyvä peli, hyvä pelaaja.
Ratkaisu on siitä kiinni miten nopeasti Raitala voi pelata maajoukkueessa. Raitala ottaa Moisanderin paikan ja Moisander siirtyy toppariksi.
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
|
Vastaus #410 : 15.10.2009 klo 22:38:04 |
|
Jos Baxter kaavailisi Moisanderista topparia, niin kai se Nikke olisi sillä paikalla pelannut Saksaa vastaan. Sen sijaan Baxter peluutti tätä vasemmalla ja totesi, että se on se paikka, missä Nikke pelaa mieluiten. Raitalan uskoisin sitten taistelevan enemmänkin oikean pakin paikasta, kun käsittääkseni pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla. Tietysti nämäkin asiat riippuvat sitten siitä, kuka jatkaa ja kuka ei.
|
|
|
|
Turkey
Poissa
|
|
Vastaus #411 : 15.10.2009 klo 22:40:42 |
|
Tihiseltä pois kausari avaukseen. Nopeus ei enää riitä ja muutenkin suht keskinkertaista peliä. Aika on jo osittain ajanut ohitse ja parempiakin pelaajia tuohon rooliin löytyy.
|
|
|
|
VIKre
Poissa
Suosikkijoukkue: Kouvolan Sudet, MyPa, Liverpool,
|
|
Vastaus #412 : 18.10.2009 klo 21:00:20 |
|
yhel kärjel Miklu/Pukki/Dalla Valle
Porokara Väyrynen Hämäläinen Roman Sparv
Moisander Tihinen (C) Pasanen Raitala
Jääskelainen
kahel kärjel Pukki Dalla Valle
Porokara Roman Sparv Hämäläinen
Moisander Tihinen(C) Pasanen Raitala Jääskeläinen
Vaihdossa: Forssell Perpa T.Väyrynen Turunen Maanoja jne.
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #413 : 18.10.2009 klo 21:04:57 |
|
yhel kärjel Miklu/Pukki/Dalla Valle
Porokara Väyrynen Hämäläinen Roman Sparv
Moisander Tihinen (C) Pasanen Raitala
Jääskelainen
kahel kärjel Pukki Dalla Valle
Porokara Roman Sparv Hämäläinen
Moisander Tihinen(C) Pasanen Raitala Jääskeläinen
Vaihdossa: Forssell Perpa T.Väyrynen Turunen Maanoja jne.
Nyt on kisapaikka varma! DV ja El Puki iskevät muutaman mieheen ja lopussa kestävät jopa ne viimeiset, kriittiset minuutit.
|
|
|
|
konu
Poissa
|
|
Vastaus #414 : 18.10.2009 klo 21:20:13 |
|
Pukki-Dalla Valle -kärkiparia en viitsi edes kommentoida, mutta kuka on T.Väyrynen?
|
|
|
|
nachox
Poissa
|
|
Vastaus #415 : 18.10.2009 klo 21:26:02 |
|
Pukki-Dalla Valle -kärkiparia en viitsi edes kommentoida, mutta kuka on T.Väyrynen? Kakkosen Pallohongassa 7 maalia tällä kaudella tehnyt Tim Väyrynen. Lahjakas kaveri, syntynyt -93.
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #416 : 18.10.2009 klo 21:27:58 |
|
Kakkosen Pallohongassa 7 maalia tällä kaudella tehnyt Tim Väyrynen. Lahjakas kaveri, syntynyt -93.
Kuulostaa vahvalta tulevaisuudessa, mutta jo 2012? Hulvatonta.
|
|
|
|
nachox
Poissa
|
|
Vastaus #417 : 18.10.2009 klo 21:28:39 |
|
Kuulostaa vahvalta tulevaisuudessa, mutta jo 2012? Hulvatonta. Sama.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #418 : 18.10.2009 klo 22:37:18 |
|
Kokoonpanoja voi nyt piirrellä miten tahtoo. U21-ketjussa joku ylläpiti pelipaikkakohtaista rankingia. Se voisi olla parempi vaihtoehto, kun taktisia muutoksia tulee kuitenkin ottelusta toiseen.
Kärjet: Johansson, Forssell, Kuqi, Tarvajärvi, Sadik Laiturit: Johansson, Eremenko jr, Porokara, Sjölund, Hämäläinen, Kolkka, Hetemaj Piilokärki/hyökkäävä keskikenttä: Litmanen, Väyrynen, Eremenko jr Puolustava keskikenttä: R. Eremenko, Heikkinen, Tainio, Sparv, Nyman Oikea puolustaja: Pasanen, Lampi, Nyman, Halsti Vasen puolustaja: Moisander, Kallio, Raitala, Pasanen, Lampi Topparit: Hyypiä, Tihinen, Pasanen, Heikkinen, Moisander, Halsti Maalivahdit: Jääskeläinen, Fredriksson, Bahne, Enckelman, Mäenpää, Maanoja
|
|
|
|
Chasey Lane
Poissa
|
|
Vastaus #419 : 19.10.2009 klo 00:01:47 |
|
Kuulostaa vahvalta tulevaisuudessa, mutta jo 2012? Hulvatonta. Niin sehän on silloin vasta 19v. Aivan liian nuori ja kokematon mihinkään maajoukkueeseen. Ikä ainoa mittari
|
|
|
|
Niksu
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki ketkä pärjää
|
|
Vastaus #420 : 19.10.2009 klo 00:42:04 |
|
Kakkosen Pallohongassa 7 maalia tällä kaudella tehnyt Tim Väyrynen. Lahjakas kaveri, syntynyt -93.
MAAJOUKKUEESEEN!
|
|
|
|
qwerty99s
Poissa
|
|
Vastaus #421 : 19.10.2009 klo 01:53:08 |
|
Niin sehän on silloin vasta 19v. Aivan liian nuori ja kokematon mihinkään maajoukkueeseen. Ikä ainoa mittari Toki noi karsinnat alkaa vähän aikasemmin kuin 2012..
|
|
|
|
VIKre
Poissa
Suosikkijoukkue: Kouvolan Sudet, MyPa, Liverpool,
|
|
Vastaus #422 : 19.10.2009 klo 10:37:53 |
|
Kakkosen Pallohongassa 7 maalia tällä kaudella tehnyt Tim Väyrynen. Lahjakas kaveri, syntynyt -93.
Lisäksi tällä hetkellä omien tietojeni mukaan U-17 joukkueen kapteeni. Ja onhan se tietysti nuori, mutta kyllä ihan hyvin jossain ei niin tärkeässä matsissa (esim.kun kisapaikka jo varmistettu) voisi miestä kokeilla
|
|
|
|
masisoppa
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FCKU, FC PESU
|
|
Vastaus #423 : 19.10.2009 klo 11:22:05 |
|
Lisäksi tällä hetkellä omien tietojeni mukaan U-17 joukkueen kapteeni. Ja onhan se tietysti nuori, mutta kyllä ihan hyvin jossain ei niin tärkeässä matsissa (esim.kun kisapaikka jo varmistettu) voisi miestä kokeilla
EM2012 karsintojen lopussa mies joko pelaa kakkosta/ykköstä, istuu Hongassa penkillä tai tahkoaa jotain Valjun akatemiasarjaa. Karsintapelissä, edes merkityksettömässä, kentälle? Et voi olla tosissasi. Toki jos yllättää, ja pelaa jossain ulkomaisessa pääsarjassa tai edes divarissa suht vakiminuutteja, niin sitten voi kokeilla.
|
|
|
|
samino
Poissa
|
|
Vastaus #424 : 19.10.2009 klo 12:16:16 |
|
------------Jojo/Miklu/Pukki------------ Sjö/Ere/Poro------Litmanen/Ere------Tainio/Väyrynen ----------Hämäläinen/Tainio--Roman------ Moisander----Hyypiä-----Sparv-------Pasanen/?? -----------Jääskeläinen------------
Aika selkeä.
Korjasin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.10.2009 klo 12:17:45 kirjoittanut samino »
|
|
|
|
|
|
|