Sekin on jo todettu moneen kertaan, mutta itse haluaisin nähdä Pohjoiskaarteen muuta yleisöä mukaanottavassa roolissa eikä pelkästään omaa hauskaa pitävänä. Pidemmille chanteille/lauluille on toki paikkansa, mutta jos PK/muu stadion vetää samaa juttua 2-3 krt/puoliaika, niin ei sillä vielä pitkälle mennä. Ehkä fantasiaa, mutta ideaalitilanne olisi, että Smjk "opettaisi" tuularit/junnut huutamaan futismatseissa, jolloin vaikutukset saattaisivat tuntua edes vähän suomalaisissa seurajoukkueiden katsomoissakin.
Tähän sama. Ja tuulareita kun on vielä oikeestaan aika helppo saada mukaan helppoihin huutoihin, esim. Suomi *klap klap klap*, Ooo Sami Sami tms. tms.
Capot ja muukin katsomo vois välillä vähän kääntää päätään myös sinne sivuille päin ja yrittää innostaa muitakin katsomoja mukaan, myös eleillä esim. käsillä näyttää jotain tyyliiin c'mon noustaan Suomelle jne.
Venäjä matsissakin pk:n viereisistä katsomoista olis ollu innokkaita chantteihin lähtijöitä, mutta kun se kynnys on sitten aika suuri jos siellä joutuu yksin/kaksin laulamaan ja varsinkin kun ei niistä pidempien chanttien sanoista tosiaan saa edes selvää sinne sivulle.
Venäläiset lähti hienosti koko stadionin voimin niihin russija (vai mitä lie) huutoihin, koska suomalaiset? Ainakin se Suomi ja ihme nopea taputussarja voitais heittää hiuksista vittuun, eihän siihen pääse edes pohjoiskaarteessa mukaan kaikki samassa tahdissa, saati sitten muista katsomoista ihmisiä. Sitä paitsi se on liian raskas vedettäväksi montaa kertaa peräkkäin, joten se yleensä hyytyy heti alkuunsa.
Suomelle pitäis myös kehittää joku helppo yksinkertainen huuto, jota jaksais vetää monta kertaa peräkkäin ja joka menis hyvin kaikilta samassa tahdissa ja mistä saisi myös selvää vähän kauemmaksikin. S-U-O-M-I chantti on yks tällänen helppo, siinä vaan pitää olla joku tietty sama tahti joka kerta että siihen pääsee mukaan vaikkei kuule capoa.