Eipä ollut kaksinen peli.
Honka aloitti pirteästi, mutta vaihtoi vaihdetta pienemmälle maalinsa jälkeen. Maalin tulikin sitten komealla/koomisella tavalla, riippuen ihan näkökulmasta.
Omasta mielestäni jälkimmäisellä.
Puustinen käytti Heleniusta pujottelukeppinään päästyään pystyjuoksuun vastahyökkäyksestä, ja ampui pallon varmasti verkkoon.
Avausjakson jälkipuoliskolla isännätkin saivat välillä ihan mukavasti otetta pelistä, lähinnä vasemman laidan duon Shesterkov-Ositashvili ansiosta. Siinäpä ne sitten onkin KooTeePeen onnistujat tässä pelissä lueteltu. Iljalta pirteää ja yritteliästä peliä koko ottelun ajan ja muutama maalipaikan puolikaskin.
Toisella jaksolla saikin sitten odotella rauhassa loppuun asti milloin KooTeePee aloittaa kunnolla hyökkäämisen. Maalinsa Honka iski kulmasta kun Lauretsalo ilmeisesti oli unohtunut kauas Kokosta, jota oli kaiketi tarkoitus pitää. Lauretsalolta muutenkin tänään aivan hirveä esitys, maalin lisäksi nukahti kerran aikaisemminkin Hongan vaparissa, ja vain Honka-pelurin huono pusku pelasti isännät takaiskulta. Kerran Ässä onnistu imyös syöttämään vastustajan läpi puolesta kentästä lähteneellä taaksepäin syötöllä. Tästäkin sentään selvittiin.
Toisen maalin jälkeen loppu olikin sitten käytännössä molemmin puolin höntsäilyä ja pelin loppumisen odottelua.
Kokonaisuutena puolivauhdilla vedetty höntsä, josta ei paljoa kerrottaavaa jäänyt. Rankempi iltapuhde olisi Hongalle varmasti tullut omissa treeneissään kuin tänään AT-Areenalla. Sen verran ponnetonta oli vokaalien pelaaminen. Jos ei tämän tason vastustaja sytytä tiettyjä KooTeePee-pelaajia, niin mikäs sitten?
Hyvin huomasi joukkueiden välisen eron niin pelaajien henkilökohtaisessa taitotasossa kuin ennen kaikkea pallottomassa liikkumisessa. Honkalaisilla oli jatkuvasti 2-4 vaihtoehtoa mihin pallo pistää, Isännät sen sijaan tuntuivat jähmettyvän aina seuraamaan mitä pallollinen tekee. Kuten arvata saattaa kauaa ei yleensä raitapaidat saaneet palloa pitää kun kimpussa oli jo pari honkalaista.
Ei jossiteltavaa, jos ei kahta virheellisesti paitsioksi liputettua KooTeePee läpiajoa lasketa( Ei niistä maaleja ois tullu kuitenkaan
).
Honka puolivaloillakin selvästi parempi joukkue.