Kuluvan suven yksi mielenkiintoisimmista Kakkosen otteluista pelattiin perjantaina aurinkoisessa säässä Oulun Castrenilla. Kumpikin joukkue oli kulkenut tappiotta tähän saakka. OPS lähti otteluun 12 ottelun voittoputkessa ja tavoitteli lähes parhaalla miehistöllä jatkoa putkelleen. Ainoa merkittävä poissaolija oli keskikentän sielu Deco, joka hölmöili edellisessä ottelussa itselleen ulosajon. OPA:n saldo oli 12 voittoa ja yksi tasapeli ja joukkue porskutti sarjakärjessä yhden ottelun enemmän pelanneena kuin OPS.
Otteluun odotettiin yleisöryntäystä ja se myös saatiin. Paikalle saapui reilut 1400 silmäparia, jotka näkivät yksipuolisen näytöksen, jota tahdittivat OPA:n hienot otteet. OPS oli pelissä täysin vastaantulija ja lukemat taululla olivat täysin oikeutetut. OPS sai koko ottelun aikana vain muutaman maalipaikan, joista ensimmäinen tuli ensimmäisen jakson lopussa, mutta Mika Hautala ei onnistunut ohittamaan lähes työttömänä maalillaan ollutta Jani Luukkosta. Toisella jaksolla OPS pääsi yrittämään lähietäisyydeltä, mutta Luukkonen oli tilanteessa hyvin mukana ja liimasi pallon näppeihinsä.
Tässä ottelun kuvat:
Otteluun olisi kannattanut saapua jo hyvissä ajoin, josta todisteena tämä kuva. Taisto oli jo hyvässä käynnissä ja jonot ulottuivat tällöin pitkälle Paulaharjuntietä
Näin. OLS-valmentaja Jari Jäväjä oli saapunut myös paikalle, kuten suuri joukko muitakin oululaisia futisihmisiä.
Punaisissa pelaava OPA hallitsi avausjaksoa mielin määrin ja joukkueen kulmapotkut olivat alati vaarallisia
Tällä kertaa OPS:n maalivahti Zurab Talakhadze selvittää tilanteen nyrkkeilemällä pallon pois maalinsa läheisyydestä
Janne Mahlakaarto on kiistatta Kakkosen paras pelaaja
Slovakiassa käväissyt Dritan Stafsula pelasi ensimmäisen ottelunsa OPA:n paidassa perjantaina.
Jatkuu..