el Blanco
Poissa
|
|
: 28.07.2009 klo 12:46:54 |
|
Kulovalkean tavoin leviää tietoisuus merkittävän ottelun tuulahduksista, jotka kuin rutto saapuvat luoksemme tartuttaen ylitsepursuavan kiiman valloilleen. Kukaan ei pääse karkuun sitä. Eikä edes halua.
I Helsingfors Warkaus hävisi IFK:lle rumasti 5-2, samaan aikaan Mikkelin Palloilijat kuritti Käpylän Palloa kotonaan 3-0. Vaivaiset kolme pistettä erottavat joukkueet toisistaan, sillä kuin varkain on MP noussut nousukahinoihin, eivätkä Juuso Kangaskorven suojatit ole vielä kertaakaan hävinneet vieraissa kuluvan kauden aikana.
Ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen varkautelaisten ja mikkeliläisten välillä päättyi Urheilupuistossa vieraiden puhtaaseen 0-3-voittoon. Tuolloin MP oli laiska ja saamaton, ja lopunkin innon huuhteli toukokuinen rankkasade pois. Mutta katso! nyt olemme kaudessa jo syyspuoliskolla, ja se yleensä lupailee Mikkelin Sinisille hyviä ja mitään pelkäämättömiä aikoja!
Vaan kuinka kuuman vastaanoton torstaina saa Mikko Iivanainen, tuo varkautelaisten Iskariot, kultti. Mitä tapahtuma tarjoaa? Se ainakin on varmaa, että MP saa jälleen vahvan kannustuksen taakseen. Me tulemme herroina, me lähdemme herroina. Muovi palaa herkästi.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #1 : 28.07.2009 klo 12:51:13 |
|
Koko lahalla Mikkeliä. En aio edes näyttäytyä ottelussa :keskari:.
|
|
|
|
jürgen
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #2 : 28.07.2009 klo 18:34:53 |
|
Näkemättä paskaa. Varkauden yleisö istuu käsiensä päällä ja keskuskentän omistavat Sinisen Osaston hulit, Mannerheimintie 2009 veteraani Kalakallen johdolla. Mitään "sotaa" joukkueiden välille ei saada rakennettua, eikä ottelusta tule mitään elämää suurempaa peliä, Iivanaisellekkaan ei vihelletä. Toista se on lutuurimaissa. :keskari:
Aurinko paistaa ja vettä sattaa taitaa tulla tumut? Vai vastako viikonloppuna...Onko pohja tulossa vastaan vai jatkuuko alamäki kauankin...Pääseekö montusta ylös.. Vittu!
|
|
|
|
Kalakalle
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
|
Vastaus #3 : 28.07.2009 klo 19:37:46 |
|
Puukot on teroitettu, hampaat on putsattu sekä vanha isoisäni SI-huligaanilarppitakki on kaivettu arkistoista Torstai aamusta karjala 6-päkki jääkaappiin kylmenemään ja ennen peliä kauhea huligaanikännipäällee PERKELE!!! Otetaan Warkaus haltuun Näkemättä paskaa. Varkauden yleisö istuu käsiensä päällä ja keskuskentän omistavat Sinisen Osaston hulit, Mannerheimintie 2009 veteraani Kalakallen johdolla. Mitään "sotaa" joukkueiden välille ei saada rakennettua, eikä ottelusta tule mitään elämää suurempaa peliä, Iivanaisellekkaan ei vihelletä. Toista se on lutuurimaissa. :kes kari:
Aurinko paistaa ja vettä sattaa taitaa tulla tumut? Vai vastako viikonloppuna...Onko pohja tulossa vastaan vai jatkuuko alamäki kauankin...Pääseekö montusta ylös.. Vittu!
Kunnia ei unohdu!!!! KIITOS.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.07.2009 klo 19:39:00 kirjoittanut Kalakalle »
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
|
Vastaus #4 : 28.07.2009 klo 19:50:59 |
|
Veikataan nyt sinilaseilla katsottuna 0-2 vierasvoittoa. Iivanainen ja Mattila tekevät.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #5 : 28.07.2009 klo 20:29:14 |
|
Myllyt poikkeuksellisesti Repokankaalla.
|
|
|
|
maihero
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ & RM & El Pipita
|
|
Vastaus #6 : 28.07.2009 klo 20:32:02 |
|
JK ei häviä kotona eikä MP vieraissa. X
|
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #8 : 29.07.2009 klo 15:29:35 |
|
Hei, tänne kanssa:
Lähteekö joku Kuopiosta juttuseuraksi huomenna. Ei taida olla muutakaan tekemistä ja kakkosdivarifutista ei ole jostain syystä tullut väijyttyä aikoihin.
e. äh, olenhan minä käynyt Lahessa City Starsin pelejä katselemassa jokusen. No, silti - peli on aina peli!
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.07.2009 klo 15:30:56 kirjoittanut krevis »
|
|
|
|
|
grönvit
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 29.07.2009 klo 21:40:48 |
|
Myydäänkö Warkaudessa muuten olutta matsissa vai pitääkö ottaa omat juomat mukaan? Vapaapäivä = maakuntamatkailua, futista ja brenkkua.
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 29.07.2009 klo 21:51:28 |
|
No niin. SO joutuu ilmeisesti pitämään varansa myös KPO:n vuoksi... söpöä.
|
|
|
|
pinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet, Warkaus JK
|
|
Vastaus #11 : 29.07.2009 klo 23:12:18 |
|
Myydäänkö Warkaudessa muuten olutta matsissa vai pitääkö ottaa omat juomat mukaan? Vapaapäivä = maakuntamatkailua, futista ja brenkkua. Ei myydä matsis, eikä "stadionil" saa juoda edes olutta. Järjestyksen valvojat puuttuvat asiaan samantien
|
|
|
|
I am the answer
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 30.07.2009 klo 00:46:02 |
|
Hei, tänne kanssa:
Lähteekö joku Kuopiosta juttuseuraksi huomenna. Ei taida olla muutakaan tekemistä ja kakkosdivarifutista ei ole jostain syystä tullut väijyttyä aikoihin.
e. äh, olenhan minä käynyt Lahessa City Starsin pelejä katselemassa jokusen. No, silti - peli on aina peli!
Cityhän pelaa Kolmosessa. Ellet sitten tarkoita viime kautta.
|
|
|
|
jürgen
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #13 : 30.07.2009 klo 04:31:34 |
|
No niin. SO joutuu ilmeisesti pitämään varansa myös KPO:n vuoksi... söpöä.
Ei meillä oo niin paljon huleja että voitas ilman KPO:n apua teitä haastaa
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 30.07.2009 klo 08:58:07 |
|
No niin, pojat & tytöt. Tänään mennään, ja nestetankkaus aloitetaan hyvissä ajoin! Jau!
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #15 : 30.07.2009 klo 09:02:10 |
|
Näkemättä paskaa.
|
|
|
|
Barbeque Special
Poissa
Suosikkijoukkue: Ihmispillun voitokas paluu
|
|
Vastaus #16 : 30.07.2009 klo 09:03:29 |
|
Nyt on kyllä kaikki ainekset superkiimaiseen päivään kasassa.
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #17 : 30.07.2009 klo 10:10:30 |
|
Jos WJK:lla on nousu todellisena tavoitteena, niin tänään olisi aika tärkeä voittaa matsi. Muussa tapauksessa saattaa Gnisu päästä hyvälle karkumatkalle kärjessä.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #18 : 30.07.2009 klo 10:13:57 |
|
Jos WJK:lla on nousu todellisena tavoitteena, niin tänään olisi aika tärkeä voittaa matsi. Muussa tapauksessa saattaa Gnisu päästä hyvälle karkumatkalle kärjessä.
On joo kova hinku nousta. Johan tuon näkee satsauksesta vahvistuksiin ja ringin laajentamiseen... Kuka vittu sinne Ykköseen nykypäivänä haluaisi nousta. Kenties MP on ainoa seura, jolla siihen olisi varaa.
|
|
|
|
Morley
Poissa
Suosikkijoukkue: Urskin beer stand, Juvan Kisa
|
|
Vastaus #19 : 30.07.2009 klo 10:53:18 |
|
Kuka vittu sinne Ykköseen nykypäivänä haluaisi nousta. Kenties MP on ainoa seura, jolla siihen olisi varaa.
Varaa ehkä olisi, mutta ei vielä riittävän hyvää porukkaa. Kyllähän nykymuotoinen Ykkönen on seuroille todella kallis sarja. Kiinnostavuus useimmiten Kakkosen tasoa, mutta etenkin A-lohkoon verrattuna matkustuskustannukset ja muut setit kasvavat helvetisti. Hiukan täytyy kyllä ihmetellä varkautelaisten tappiomielialaa ennen ottelua. Paineitako sieltä yritetään maakuntarajan toiselle puolelle siirtää? Minusta Warkaus JK on ottelun ennakkosuosikki. Kaksi viime peliä ovat menneet toki pieleen, mutta tulokset eivät poista faktoja. JK:n kärkipari Kaivonurmi-Klimov on sellainen, mitä millään muulla joukkueella ei tässä sarjassa ole. Kun tähän pistetään vastaan ailahteleva MP-pulustus, ovat asetelmat selvät. Jos MP puolustaa kuten KäPaa vastaan, matsi on tasainen. Jos MP puolustaa kuten PKKU:ta vastaan, matsi on teurastus. Ja jonkunhan ne olisi Sinistenkin maalit tehtävä. MP on toki ollut erinomainen vierasjoukkue, mutta kova on kotijoukkuekin. Urskin ottelussahan MP jäi täysin varkautelaisten jalkoihin. Nimenomaan keskikentän Lehijoki ja Kytölä (?) tekivät Sinisten pelaamisesta suorastaan mahdotonta. Tähän olisi Juuso Kangaskorven keksittävä lääke. Onko se Felipe Benevides? Tiedä häntä. Paikallaolijat kertokoon kun taisto on tauonnut. Veikkauskin on julkaissut kertoimensa. Asetelma on kotipainotteinen 2,00-4,00-2,55.
|
|
|
|
jürgen
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #20 : 30.07.2009 klo 11:19:19 |
|
Hiukan täytyy kyllä ihmetellä varkautelaisten tappiomielialaa ennen ottelua. Paineitako sieltä yritetään maakuntarajan toiselle puolelle siirtää? Minusta Warkaus JK on ottelun ennakkosuosikki. Kaksi viime peliä ovat menneet toki pieleen, mutta tulokset eivät poista faktoja. JK:n kärkipari Kaivonurmi-Klimov on sellainen, mitä millään muulla joukkueella ei tässä sarjassa ole. Kun tähän pistetään vastaan ailahteleva MP-pulustus, ovat asetelmat selvät. Jos MP puolustaa kuten KäPaa vastaan, matsi on tasainen. Jos MP puolustaa kuten PKKU:ta vastaan, matsi on teurastus. Ja jonkunhan ne olisi Sinistenkin maalit tehtävä. Eka kohta johtunee siitä vitutuksesta että tämän päiväinen peli jää väliin. Toiseen kohtaan: Eipä ole Warkaus JK:llakaan tänään käytettävissä tuollaista kärkiparia Ja mahdollisesti puolustuksestakin puuttuu eräs pelaaja..Kupsista koitettiin saada Aliu? lainalle, mutta kyseistä herraa ei kiinnostanut Varkauteen lähtö.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #21 : 30.07.2009 klo 12:06:41 |
|
MP:n sivujen ennakosta: Warkaus JK:n vaarallisuuden tietää myös Mikkelin Palloilijoiden päävalmentaja Juuso Kangaskorpi: - Fyysisesti todella vahva joukkue on vastassa torstaina. - MP:n tulee pystyä vastaamaan Warkaus JK:n fyysisyyteen, mikäli aikoo pisteitä kotiintuomisiksi saada. ADT ja huumevirasto nyt hereillä. Juuso testeihin tänään. Eihän tuollaista voi ilman vuosikausien kannabinoidikuuria keksiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2009 klo 12:13:03 kirjoittanut Ricardo Leite »
|
|
|
|
|
Kalakalle
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
|
Vastaus #22 : 30.07.2009 klo 13:18:50 |
|
No niin, pojat & tytöt. Tänään mennään, ja nestetankkaus aloitetaan hyvissä ajoin! Jau!
KIIMA on saatananmoinen, kohta mennään Tankkauksin aloiteltu jo hyvissä ajoin
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2009 klo 13:21:29 kirjoittanut Kalakalle »
|
|
|
|
|
pile
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 30.07.2009 klo 13:53:00 |
|
Tulosveikkaus 2-1. Kotijoukkue palaa lähes omalle tasolleen, eikä mikkeliläiset ota tällä kaudella Varkaudelta pistettäkään.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
|
Vastaus #24 : 30.07.2009 klo 13:53:44 |
|
Tulosveikkaus 2-1. Kotijoukkue palaa lähes omalle tasolleen, eikä mikkeliläiset ota tällä kaudella Varkaudelta pistettäkään.
Pelataan kahdella lapulla sekä ristin, että kakkosen kautta.
|
|
|
|
|
|