anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
: 20.08.2009 klo 18:30:01 |
|
SvenskaFans.com* lienee monelle tuttu sivusto. Se on aikanaan lähtenyt liikkeelle yhden kannattajan projektina ja kasvanut pikku hiljaa tärkeäksi ruotsalaiseksi jalkapallomediaksi. Sivuston ideana on, että eri joukkueiden kannattajat kirjoittavat jutut - otteluraportit, haastattelut, jne. Tai tästä se ainakin on lähtenyt liikkeelle, jokainen voi todeta itse missä nyt mennään. Tällaisesta sivustosta on varmasti aiemminkin käyty keskustelua ja joku voi kaivaa forumin syövereistä tähän ketjuun ajatuksia. Omat ajatukseni pyörivät kuitenkin seuraavanlaisesti: - SMJK on Suomen suurin kannattajaryhmä niin jäsenmäärältään kuin resursseiltaan
- SMJK:n jäseninä on paljon eri seurajoukkueiden kannattajia, ympäri Suomen
- FF2 on Suomen suosituin futissivusto
- FF2:lla vaikuttavat kaikkien seurajoukkueiden kannattajat
Jos SMJK ja FF2 yhdistäisivät voimansa yhteiseen projektiin, tuloksena voisi olla jotakin SvenskaFans.comin tapaista. Meiltä löytyy resursseja - jonkin verran rahaa, paljon kirjoittajia ja suuri määrä intoa. Tällaista projektia pitäisi tietysti jonkun koordinoida ja se olisi tässä tapauksessa SMJK, jolla on tähän toistaiseksi parhaat edellytykset suomalaisten jalkapallokannattajien "sateenvarjojärjestönä". Ei nykyisten maajoukkuekannattajien rahoja tietenkään tähän tarvitsisi hulluja määriä käyttää vaikka projekti suomalaisen jalkapallon kokonaisetua palvelisikin, vaan lisärahoitusta tulisi esim. satojen seurajoukkuekannattajien liittyessä projektin myötä SMJK:n jäseniksi. Sivusto keskittyisi Suomen maajoukkueisiin, seurajoukkuefutikseen ja suomalaisiin pelaajiin ulkomailla. Palvelisi siis suomalaista jalkapalloa, mikä on myös SMJK:n agendalla. Sivuston keskustelualueena toimisi tietysti FF2 ja SMJK:n yhdistyssivut löytyisivät myös yhdeltä välilehdeltä. Tällä sivustolla olisi tietysti vahva linkki nykyiseen SMJK:n jäsenlehteen Huikeeseen Settiin, sivusto olisi ikään kuin sähköinen HuSe joka laajenisi käsittämään myös seurajoukkuefutiksen.Sisältöä:- otteluraportteja vaikka kummankin joukkueen kannattajien näkökulmasta, puolueettomuuteen ei tarvitsisi aina pyrkiä
- nykyisiä futisbloggaajia kiinnostaisi varmasti saada tuotoksensa näkyviin, siinä suoraan yksi valmis juttujen lähde
- tavallisen kansan luettavaksi saataisiin niitä satojen asiakirjoittajien tuotoksia, joita harva osaa FF2:lta etsiä
- kyseessä olisi siis eräänlainen FF2:n julkisivu, raporteista ja kolumneista voitaisiin linkittää aiheesta käytävään keskusteluun
- kannattajien räpsimiä kuvia ja videoita omista porukoistaan ja otteluista (jotkut videot poikisivat varmasti laajempaakin näkyvyyttä)
- kolumneja, joissa ei hissuteltaisi vaan nostettaisiin tarvittaessa kissa pöydälle
- ja miksei myös seurojen itse tekemää videomateriaalia, joka toistaiseksi jää vain seurojen omille sivuille eikä näin saavuta kovin suurta katsojakuntaa (tässä voitaisiin siis tehdä seurojen kanssa yhteistyötä, linkittää heidän netti-tv:hen)
- linkkejä mielenkiintoisiin futisuutisiin
- jne
Mitä tällä sitten saavutettaisiin? Varteenotettava jalkapallomedia, joka vie eteenpäin kotimaisen jalkapallon sanomaa. Media, jota muut mediat voivat lainata, toisin kuin FF2:ta. Tämä siis suuntaisi FF2:n valtavaa voimaa hieman ulospäin, suodatettuna suurimmasta osasta paskaa, ja toisi täällä käytyä keskustelua paremmin julkisuuteen. Yhtenä esimerkkinä nyt vaikka tämä hanke Veikkauksen aseman kyseenalaistamiseksi liigan pääsponsorina. Me olisimme se media, eikä meidän tarvitsisi vain anella että joku muu julkaisisi mielipidekirjoituksemme tai kolumnimme. Tärkeässä roolissa olisi yhteistyö erilaisten jalkapallon "harrastelijamedioiden" kanssa. Tässä avaus, joka toivottavasti poikii edes jotakin uutta. En varmasti ole ainoa tai ensimmäinen, joka näitä asioita on pohtinut, joten kertokaa ajatuksistanne. Sudenkuoppia hahmottelemaani projektiin varmasti sisältyy, mutta on parempi heittää ideoita varhaisessa vaiheessa pöydälle kuin kehitellä niitä liian pitkälle yksin. Ja mitään hoppua tällaisessa projektissa ei tarvitsisi olla. Savotta on varmasti suuri, joten täysin poissuljettua ei ole mielestäni jonkun freelance-jalkapallojournalistin palkkaaminen (kurjalla palkalla tietysti) päätoimittajan tehtävään. Varsinkin jatkossa mainostulot voisivat tällaisen mahdollistaa. * http://www.svenskafans.com/start/omsvenskafans.aspp.s. Futismaailma.comin tarinasta olisi hyvä myös kuulla lisää? Itseäni on ihmetyttänyt sen lähes täydellinen linkittymättömyys FF2:een ja se linkki olisi mielestäni hyvinkin tärkeä tekijä tällaisen projektin onnistumisen kannalta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2009 klo 20:15:59 kirjoittanut anttij »
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #1 : 20.08.2009 klo 18:35:06 |
|
Puhettahan tästä on riittänyt monessakin topicissa. Resurssit ainakin omasta mielestäni kunnossa. Aivan varmasti löytyy tarpeeksi innokkaita jotka jaksaisivat sivuja ylläpitää, ja sisällön tuottajiakin luulisi löytyvän. Kunhan ei vain kävisi niin, että alkuinnostuksessa innostuineta löytyy, mutta muutaman kuukauden päästä alkaakin olemaan hiljaista.
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #2 : 20.08.2009 klo 18:44:25 |
|
Puhettahan tästä on riittänyt monessakin topicissa. Resurssit ainakin omasta mielestäni kunnossa. Aivan varmasti löytyy tarpeeksi innokkaita jotka jaksaisivat sivuja ylläpitää, ja sisällön tuottajiakin luulisi löytyvän. Kunhan ei vain kävisi niin, että alkuinnostuksessa innostuineta löytyy, mutta muutaman kuukauden päästä alkaakin olemaan hiljaista.
Joo, tiedostan kyllä että tästä on puhuttu. Mun viisisenttinen tähän keskusteluun on se, että SMJK:lta löytyisi varat projektin käynnistämiseen jos vain todetaan että tällainen olisi SMJK:n jäsenten edun mukaista ja palvelisi myös suomalaisen jalkapallon etua kokonaisuudessaan. Onko siis parempi esimerkiksi budjetoida ensi vuodelle 4000 euroa lisää tifoihin vai käyttää tuo summa jotenkin tehokkaammin suomifutiksen hyväksi, kun tifoihin riittää jo nykyinenkin panostus? Tällä sivustolla olisi tietysti vahva linkki Huikeeseen Settiin, sivusto olisi ikään kuin sähköinen HuSe joka laajenisi käsittämään myös seurajoukkuefutiksen. Tällainen tärkeä pointti unohtui avauksesta. Toki nimi varmasti muuttuisi tuossa vaiheessa, yleishyviä domain-nimiä on kyllä vapaana.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2009 klo 18:45:35 kirjoittanut anttij »
|
|
|
|
|
Elias
Paikalla
|
|
Vastaus #3 : 20.08.2009 klo 18:55:19 |
|
Tällä sivustolla olisi tietysti vahva linkki Huikeeseen Settiin, sivusto olisi ikään kuin sähköinen HuSe joka laajenisi käsittämään myös seurajoukkuefutiksen.
Tai sitten voisi pyrkiä kehittämään julkaisua offsiden kaltaiseksi lehdeksi. Tästäkin ollut toki jo vääntöä forumilla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2009 klo 18:57:00 kirjoittanut Elias »
|
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
|
Vastaus #4 : 20.08.2009 klo 19:08:44 |
|
Husesta Suomen Offside olisi hieno idea.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 20.08.2009 klo 19:19:08 |
|
SvenskaFans on hirveän sekava sivusto varsinkin jos ei osaa ruotsia kunnolla.
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #6 : 20.08.2009 klo 20:14:17 |
|
Ollaanko siis yhtä mieltä ainakin siitä, että SMJK:n kasvavia resursseja olisi hyvä käyttää nimenomaan kotimaisen futisjournalismin kehittämiseen? Tämä siis sen sijaan, että aletaan ampumaan Pohjoiskaarteesta taivaalle 5000 kreppirullaa per matsi tai että kärrätään ihmisiä maakunnista ilmaiseksi bussilla karsintaotteluihin. Itse en ainakaan tällä hetkellä näe toista kehityskohdetta, jossa SMJK:n resurssit tukisivat suomalaista jalkapalloa paremmin.
Kehittynyt paperiversio olisi tietysti cool, mutta tavoittaisiko se yhtä (kustannus)tehokkaasti laajemman kohderyhmän? Tarkoitus olisi siis laajentaa meidän kannattajien tuotosten lukijakuntaa 10-20-kertaiseksi nykyisestä HuSen lukijakunnasta. Tuoda materiaalia tavallisten jalkapallosta kiinnostuneiden kansalaisten ulottuville, ei pelkästään lajiniilojen luettavaksi. Itse näkisin, että netti tarjoaa tähän paremman ja edullisemman mahdollisuuden kuin paperiversio.
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 20.08.2009 klo 20:22:42 |
|
Ollaanko siis yhtä mieltä ainakin siitä, että SMJK:n kasvavia resursseja olisi hyvä käyttää nimenomaan kotimaisen futisjournalismin kehittämiseen? Tämä siis sen sijaan, että aletaan ampumaan Pohjoiskaarteesta taivaalle 5000 kreppirullaa per matsi tai että kärrätään ihmisiä maakunnista ilmaiseksi bussilla karsintaotteluihin. Itse en ainakaan tällä hetkellä näe toista kehityskohdetta, jossa SMJK:n resurssit tukisivat suomalaista jalkapalloa paremmin.
Kehittynyt paperiversio olisi tietysti cool, mutta tavoittaisiko se yhtä (kustannus)tehokkaasti laajemman kohderyhmän? Tarkoitus olisi siis laajentaa meidän kannattajien tuotosten lukijakuntaa 10-20-kertaiseksi nykyisestä HuSen lukijakunnasta. Tuoda materiaalia tavallisten jalkapallosta kiinnostuneiden kansalaisten ulottuville, ei pelkästään lajiniilojen luettavaksi. Itse näkisin, että netti tarjoaa tähän paremman ja edullisemman mahdollisuuden kuin paperiversio.
Toki noinkin, mutta paperiversiolla olisi taas kotimaisen jalkapallon uskottavuuden nostamiseksi taas minusta suurempi vaikutus. Ja eiväthän nuo sulje toisiaan poiskaan ainakaan pitkällä aikavälillä.
|
|
|
|
Tiempo
Poissa
Suosikkijoukkue: Viikingit
|
|
Vastaus #8 : 20.08.2009 klo 20:30:29 |
|
Mitä tällainen sitten kustantaisi, vaikkapa alkuun ilman paperiversiota? Palvelimet yms. kai olisi jo olemassa?
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 20.08.2009 klo 20:31:15 |
|
Ollaanko siis yhtä mieltä ainakin siitä, että SMJK:n kasvavia resursseja olisi hyvä käyttää nimenomaan kotimaisen futisjournalismin kehittämiseen? Tämä siis sen sijaan, että aletaan ampumaan Pohjoiskaarteesta taivaalle 5000 kreppirullaa per matsi tai että kärrätään ihmisiä maakunnista ilmaiseksi bussilla karsintaotteluihin. Itse en ainakaan tällä hetkellä näe toista kehityskohdetta, jossa SMJK:n resurssit tukisivat suomalaista jalkapalloa paremmin.
Kehittynyt paperiversio olisi tietysti cool, mutta tavoittaisiko se yhtä (kustannus)tehokkaasti laajemman kohderyhmän? Tarkoitus olisi siis laajentaa meidän kannattajien tuotosten lukijakuntaa 10-20-kertaiseksi nykyisestä HuSen lukijakunnasta. Tuoda materiaalia tavallisten jalkapallosta kiinnostuneiden kansalaisten ulottuville, ei pelkästään lajiniilojen luettavaksi. Itse näkisin, että netti tarjoaa tähän paremman ja edullisemman mahdollisuuden kuin paperiversio.
Pakko oli tarttua tuohon boldattuun kohtaan, käsittääkseni maakunnista ei ole kärrätty ketään ilmaiseksi otteluihin, jokainen osallistuja on maksanut matkansa ja osa linjoista tuottaa tappiota, osa voittoa, aika +-nolla linjalla mennään. Ei maajoukkueen kannattaminen saa olla pelkästään etelän ihmisten huvia, innokkaita kannattajia löytyy muualtakin, ja jos SMJK:lla on on varaa niin ei ole oikeampaa paikkaa kun käyttää se raha siihen että myös maakunnista saadaan porukka peleihin vaikka pienellä tappiolla. Muuten kirjoitukselle
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #10 : 20.08.2009 klo 20:32:06 |
|
Toki noinkin, mutta paperiversiolla olisi taas kotimaisen jalkapallon uskottavuuden nostamiseksi taas minusta suurempi vaikutus. Ja eiväthän nuo sulje toisiaan poiskaan ainakaan pitkällä aikavälillä.
Eivät sulje missään nimessä toisiaan pois, vaan parasta materiaalia voidaan painaa paperille. Itse epäilen vain paperiversion kykyä löytää yksinään tarpeeksi moniin käsiin, jotta päästäisiin helposti ulos tietystä lajiniilojen piiristä. Netissä vaaditaan kenties vain muutama kiinnostavampi, muussakin mediassa breikkaava juttu, jonka jälkeen sivustolla on vieraillut 50000 suomalaista? Kannattajilta kannattajille, mutta olisi tuon hyvä toimia samalla kannattajien äänitorvena jalkapallovaikuttajien ja suuren yleisön suuntaan? Tuolta voisi kuitenkin nousta niitä väriläiskiä, joita nykyisestä futisjournalismista pitkälti puuttuu - Rautiaisen juttuja tai Röngän hassutteluja lukuunottamatta.
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #11 : 20.08.2009 klo 20:34:23 |
|
Pakko oli tarttua tuohon boldattuun kohtaan, käsittääkseni maakunnista ei ole kärrätty ketään ilmaiseksi otteluihin, jokainen osallistuja on maksanut matkansa ja osa linjoista tuottaa tappiota, osa voittoa, aika +-nolla linjalla mennään. Ei maajoukkueen kannattaminen saa olla pelkästään etelän ihmisten huvia, innokkaita kannattajia löytyy muualtakin, ja jos SMJK:lla on on varaa niin ei ole oikeampaa paikkaa kun käyttää se raha siihen että myös maakunnista saadaan porukka peleihin vaikka pienellä tappiolla.
Ymmärsit väärin, kieran hyvä. Tarkoitin tuolla nimenomaan sitä, että tällaiseen ei haluta varmaankaan lähteä vaikka varaa siihen olisikin. Samoin kuin ei mihinkään päättömään määrään kreppirullia. Nykyinen systeemi bussikuljetuksissa on hyvä ja kuten mainitsit, tuossa mennään aika lailla nollatuloksella! Ja siis pieni tappiokin on täysin ok. Sori jos olin epäselvä, meni turhaan OT:ksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2009 klo 20:35:49 kirjoittanut anttij »
|
|
|
|
|
Tiempo
Poissa
Suosikkijoukkue: Viikingit
|
|
Vastaus #12 : 20.08.2009 klo 20:36:02 |
|
Eivät sulje missään nimessä toisiaan pois, vaan parasta materiaalia voidaan painaa paperille. Itse epäilen vain paperiversion kykyä löytää yksinään tarpeeksi moniin käsiin, jotta päästäisiin helposti ulos tietystä lajiniilojen piiristä. Netissä vaaditaan kenties vain muutama kiinnostavampi, muussakin mediassa breikkaava juttu, jonka jälkeen sivustolla on vieraillut 50000 suomalaista?
Kannattajilta kannattajille, mutta olisi tuon hyvä toimia samalla kannattajien äänitorvena jalkapallovaikuttajien ja suuren yleisön suuntaan? Tuolta voisi kuitenkin nousta niitä väriläiskiä, joita nykyisestä futisjournalismista pitkälti puuttuu - Rautiaisen juttuja tai Röngän hassutteluja lukuunottamatta.
Toisin sanoen pitäisi löytyä munaa sanoa vähän terävemmin asioita ja samalla olla luotettava jotta muut suuret mediat voisivat käyttää lähteenä ja siteerata. Ja oikeastaan jos näitä elementtejä ei tule niin aivan turha keksiä pyörää uudestaan.
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #13 : 20.08.2009 klo 20:40:22 |
|
Toisin sanoen pitäisi löytyä munaa sanoa vähän terävemmin asioita ja samalla olla luotettava jotta muut suuret mediat voisivat käyttää lähteenä ja siteerata. Ja oikeastaan jos näitä elementtejä ei tule niin aivan turha keksiä pyörää uudestaan.
Näinkin, mutta "aivan turha" lienee turhan jyrkkä tässä. Kannattajien kirjoittamien otteluraporttien ja hienojen futiskuvien saaminen hieman laajempaan kiertoon on jo sinällään mielestäni suurta EOM:ää. Saataisiin esimerkiksi näille forumin huippukuvaajillekin taas yksi kanava esitellä tuotoksiaan?
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #14 : 20.08.2009 klo 20:48:16 |
|
Täsmennetään nyt vielä, että vastaavaa ideaa on pyöritelty milloin missäkin ja itsekin olen tästä tuopin äärellä joskus puhunut. En siis esitä tätä omana kuningasideanani, vaan halusin vain nostaa asian nyt pöydälle ja keskittyä aluksi nimenomaan tähän asetelmaan SMJK-FF2 ja siihen kuinka SMJK voisi toimia tässä alullepanevana voimana.
Oma ajatus on lähtenyt kehittymään nimenomaan siitä, kun olen miettinyt että miten SMJK:n jäseniltään keräämiä maksuvaroja voidaan parhaiten käyttää suomifutiksen hyväksi varsinkin siinä vaiheessa jos jäsenmäärä jatkaa hyvää kasvuaan.
|
|
|
|
Tiempo
Poissa
Suosikkijoukkue: Viikingit
|
|
Vastaus #15 : 20.08.2009 klo 20:55:19 |
|
Näinkin, mutta "aivan turha" lienee turhan jyrkkä tässä. Kannattajien kirjoittamien otteluraporttien ja hienojen futiskuvien saaminen hieman laajempaan kiertoon on jo sinällään mielestäni suurta EOM:ää. Saataisiin esimerkiksi näille forumin huippukuvaajillekin taas yksi kanava esitellä tuotoksiaan?
Kommenttini koski lähinnä yleistä uutisointia. Kyllähän tilausta olisi ehdottomasti ja materiaalia tai ainakin potentiaalia yllin kyllin. Hieno juttu olisi juuri saada kuvat, otteluraportit ja ehkäpä vaikka fanitapaamiset ihan fanien kuin pelaajienkin kanssa. SMJK:ssa on potentiaalia ja tästä saisi hyvän kanavan tuoda kaikkia lähemmäs futaajia ja tehdä suomifutista tutummaksi meille kaikille. Kuinka voit jättää kausarin ostamatta jos tunnet oman paikkakuntasi joukkueen historian ja pelaajat ja lisäksi samanhenkistä porukkaa on muutoinkin menossa matseihin?
|
|
|
|
Bootlegger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, SAPA, Roma.
|
|
Vastaus #16 : 20.08.2009 klo 23:01:00 |
|
Mulla oli jo alkua pidemmällä tällainen proggis, mutta koulu vei siitä voiton. Voisin alkaa tuota taas työstämään.
4000e kuulostaa kyllä hurjalta summalta, tuo omani pyörähtänee alle satasella käyntiin.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 20.08.2009 klo 23:15:14 |
|
p.s. Futismaailma.comin tarinasta olisi hyvä myös kuulla lisää? Itseäni on ihmetyttänyt sen lähes täydellinen linkittymättömyys FF2:een ja se linkki olisi mielestäni hyvinkin tärkeä tekijä tällaisen projektin onnistumisen kannalta. No eiväthän kaikki jalkapalloihmiset FF:llä käy, varsinkaan enimmäkseen ulkomaista futista seuraavat joista Futismaailmakin alkujaan enimmäkseen koostui. Futismaailmahan on perustettu jo 2002 ja syystä tai toisesta se on aina ollut forumistien epäsuosiossa.
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 21.08.2009 klo 07:24:37 |
|
Aika hassua, että tämä ajatus pulpahtaa Antin topikin myötä pinnalle nyt, koskapa olen itse pyöritellyt tätä ajatusta myös päässäni ja torstaina olikin tarkoitus Bootleggerille asiasta puhua, mutta jäi sitten HuSen postitusrumban jalkoihin se aie. Ilmeisesti aika on siis kypsä jollain tapaa tälle ajatukselle.
Itselläni tämä on lähtenyt lähinnä liikkeelle tyytymättömyydestä Futismaailman, Paitsion ja WOF:n kykyyn ja haluun hoitaa kotimaista futista koskeva uutisointi. Sillä jos toimiva saitti olisi jo olemassa, niin eihän tätä keskustelua tarvitsisi edes käydä.
Mitä minä näen, ei ole mitään mahdotonta: JOURNALISTISESTI omalla nimellä tuotettuja otteluraportteja (mahdollisimman paljon pelaajien ja valmentajien kommentteja), haastatteluja, ennakoita, kolumneja ja kuvia Suomen kolmen ylimmän sarjatason joukkueista ja pelaajista sekä maajoukkueista ja suomalaispelaajista ulkomailla. Saitilla ei tarvitse - saa - olla kuin kaksi linkkiä: suomifanit.com ja futisforum2.org. En näe mitään pointtia täyttää omaa sivustoa linkeillä Ilta-Sanomien ja Veikkausliigan sivuille.
Summa summarum: näen siis jalkapallon - ja nyt kuulen varmistimien rasahtelua - Jatkoaika.comin.
Tämä vaatii kirjoittajaverkoston, joka kattaa keskeisimmät jalkapallokaupungit ja päätoimittajan/toimitussihteerin joka käy jutut läpi ennen niiden julkaisemista tai ainakin heti niiden saitille läjähdettyä. Päätoimittaja/toimitussihteeri myös ohjeistaa ja opastaa kirjoittajia tarvittaessa ja muutoinkin huolehtii kokonaisuudesta. Se, että porukkaa löytyy tarpeeksi ja että se on myös (vapaaehtois)työhön sitoutunutta, ei ole ihan yksinkertainen juttu. Muuta palkkaahan tuosta ei voi luvata kuin kenties ilmaisen sisäänpääsyn otteluihin. Mutta uskon kyllä tällaisen verkoston löytyvän ajan kanssa.
On sitten lähinnä egojen taistelua, millä nimellä tämä saitti kulkee. Onko se futisforum, suomifanit, huikeesetti vai joku muu. Itse toki Huikeen Setin! päätoimittajana näkisin tämän saitin linkittyvän mahdollisimman vahvasti myös printti-HuSeen.
Eli sanoista tekoihin? Pidettäisiinkö vaikka jonkinmoinen huippukokous asian tiimoilta Helsingissä joku päivä?
|
|
|
|
jiibzter
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 21.08.2009 klo 07:50:15 |
|
SvenskaFans on hirveän sekava sivusto varsinkin jos ei osaa ruotsia kunnolla.
SvenskaFans on huikean kattava sivusto niille jotka osaavat ruotsia. Tämmöistä kaipaillut itsekkin foorumin rinnalle.
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
|
Vastaus #20 : 21.08.2009 klo 08:36:39 |
|
Taannoin ykkösellähän yritettiin herätellä tätä Pelintekijä-verkkolehteä, mutta se projekti kuopattiin ennen alkuaan. Itse olin tuolloin jo lupautunut puuhastelemaan teknisen toteutuksen puolelle ja ehdin jo jotain alustavaa plänäilläkin. Joten jos apuvoimia tällä saralla tarvitaan, niin mukana
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 21.08.2009 klo 08:54:43 |
|
wannabe-journalisteille " "
|
|
|
|
anttij
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaatio AM
|
|
Vastaus #22 : 21.08.2009 klo 10:07:35 |
|
On sitten lähinnä egojen taistelua, millä nimellä tämä saitti kulkee. Onko se futisforum, suomifanit, huikeesetti vai joku muu. Itse toki Huikeen Setin! päätoimittajana näkisin tämän saitin linkittyvän mahdollisimman vahvasti myös printti-HuSeen.
Ideoita ja yrityksiä on tosiaan ollut aiemminkin, mutta toimivan organisaation rakentaminen tyhjästä (pahimmassa tapauksessa pelkästään virtuaalisesti) ei ehkä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Meillä on kuitenkin kasassa jotakin muuta: - SMJK:n kautta on resursseja ja ei-virtuaaliorganisaatio (eritoten HuSen nykyinen toimitus) - FF2:n mukanaolo takaisi paitsi kirjoittajaresursseja, niin jo valmiiksi laajan lukijakunnan - myös SMJK:n kautta on tarjolla valmis lukijakunta, joka ei limity myöskään täysin FF2:n lukijakunnan kanssa Sivuston nimi on tosiaan kinkkisempi juttu, jota ei kannata vielä nyt päättää. Siinä on egojen taistelun lisäksi kyse myös siitä, mitä halutaan viestiä ja halutaanko nykyisiä olemassaolevia sivustoja viedä uuteen suuntaan. Nykyiseen printti-Huseen tämä olisi tietysti luontevaa linkittää, mutta Huikee Setti nimenä ei välttämättä ole toimivin? Näistähän voi äänestelläkin. Kuvilla ja videoilla sivustosta saataisiin mielestäni kiinnostavampi. Tässä voisi olla myös kohde, joka syö hieman rahaa? Saatanalliset määrät tilastoja taas ei hirveän laajaa joukkoa kiinnosta. Sarjatasojen määrästä voi päättää myöhemmin ja sitähän voi vapaasti lisätä, mutta olisiko syytä aluksi lähteä liikkeelle esim. vain maajoukkueesta ja liigasta ja varmistaa, että homma toimii ja saadaan muodostettua toimiva kokonaisuus? Tämä siis beta-vaiheessa. Tärkein lenkki tässä kaikessa on tietysti se päätoimittaja/toimitussihteeri, jonka paikalle voisi esim. D miehen yrittää istuttaa
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #23 : 21.08.2009 klo 10:12:33 |
|
FutisForum2 on hirveän sekava sivusto varsinkin jos ei osaa suomea kunnolla. Idealle
|
|
|
|
mdm
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU
|
|
Vastaus #24 : 21.08.2009 klo 10:25:27 |
|
Hieno idea, joka on varsin perusteltu jo pelkästään sillä faktalla, että oli kyse sitten ottelu- tai kausiennakoista, raporteista ja varsinkin kuvista puhumattakaan, löytyy FF2:lta poikkeuksetta se laadukkain ja laajin panostus erityisesti kotimaisen jalkapallon kohdalla. On hemmetin sääli, että tähän "aarreaittaan" pääsevät tällä hetkellä käsiksi vain ne, jotka osaavat niitä täältä kaivella - eikä se aina ole kaiken skeidan keskeltä helppoa.
Eli hienoa olisi jo pelkästään se, että FF2:n laadukkaat kirjoitukset ja kuvat saataisiin selkeästi jäsenneltyyn muotoon. Siitä eteenpäin toki hyvien ideoiden suhteen vain taivas on rajana.
|
|
|
|
|
|