JM
Poissa
|
|
Vastaus #600 : 16.06.2010 klo 10:39:42 |
|
Perparim Hetemaj jatkanee Bresciassa
Perparim Hetemaj nähtäneen ensi kaudella Serie A:ssa, sillä jatkaminen sunnuntaina nousseessa Bresciassa on erittäin todennäköinen vaihtoehto.
Perparim Hetemaj siirtyi kesken kauden Hollannista Twentestä Italian Serie B:n Bresciaan ja oli mukana nostamassa seuraa takaisin Serie A:han. Kesken kauden mukaan tullut Hetemaj ei saanut hirveästi peliaikaa, mutta seurajohto ja valmentajat näkivät miehessä potentiaalia nousta joukkueen runkopelaajaksi, kunhan mies asettuu uuteen joukkueeseen ja oppii kielen. Hetemaj on saanut seuralta sopimustarjouksen ja jatkanee seurassa myös ensi kaudella - Serie A:ssa.
- On erittäin todennäköistä, että jatkan täällä, Hetemaj myöntää.
Hetemaj uskoo, että Brescia ei tule pääsarjasta alas, vaan on varteen otettava tekijä myös pääsarjassa.
- Serie A on ehkä jopa parempi sarja meille, sillä meillä on sen tyyppisiä pelaajia, joiden ominaisuudet tulevat paremmin esiin Serie A:ssa. Sarjoissa on tiettyjä eroja ja siinä missä fyysinen vääntäminen on tärkeää Serie B:ssä, ovat teknisemmät ja taitavammat pelaajat omimmillaan pääsarjassa, Hetemaj tietää.
Hetemaj uskoo, että joukkue tulee vielä vähän vahvistumaan noustessaan Serie A:han.
- En usko, että joukkue tulee järin paljoa muuttumaan, sillä meillä on hyvä joukkue, jota pidettiin Serie B:n parhaana, vaikka ei sarjaa voitettukaan. Ensi kaudeksi varmasti joitain pelaajia tulee ja lähtee, mutta mitään suurta mullistusta joukkueessa tuskin tehdään.
Bresciassa nousujuhlat jatkuvat, mutta Hetemaj itse lähtee saman tien kotisuomeen lomailemaan.
- Täällä olisi vielä juhlallisuuksia tiedossa, mutta haluan kotiin ja viettämään omia juhlia Helsinkiin. Onhan tältä kaudelta taskussa jo mestaruus ja nousu, Hetemaj naurahtaa viitaten alkukaudella edustamansa Twenten mestaruuteen.
Ilta-Sanomat 15.6.2010
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #601 : 16.06.2010 klo 11:04:21 |
|
Onhan tältä kaudelta taskussa jo mestaruus ja nousu, Hetemaj naurahtaa viitaten alkukaudella edustamansa Twenten mestaruuteen. Nyt on kyllä olla jo sellaiset meriitit, että itse Päämiehenkin Fulhamin pelastusoperaatio alkaa kalpenemaan vieressä.
|
|
|
|
Taffarel
Poissa
|
|
Vastaus #602 : 16.06.2010 klo 11:36:55 |
|
Tosin tuossa pelaaja oletettavasti osoittaa hänellä olevan jonkinlaista huumorintajua, Sheriffin tapauksessa forumisti(t) osoitti(vat) suhteellisuudentajun ja myöhemmin huumorintajun puuttumista.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #603 : 26.06.2010 klo 00:08:15 |
|
Italiassa menossa huhuviikot. Sikäläinen urheilumedia on kesätkin täynnä futista ja kun ei pelata (OK, sarjoja, nythän on toki MM-kesä) ovat kymmenet sivut täytettävä huhuilla. Sitä on kiinnostavaa seurata.
Ratkaisut tapahtuvat sitten heinäkuussa. Mutta viimeisen viikon aikana on Bresciasta uutisoitu ainakin seuraavaa: - valmentaja Iachini on jatkanut pestiään, mikä taitaa olla Perpan kannalta hyvä asia - Perpasta ei ole kuulunut mitään, broidia on kesäkuun alussa yhdistetty mm. Lecceen - Bresciaan on yhdistetty mm. puolustaja Gabriele Perico, keskikenttäpelurit Simon Laner ja Stephen Appiah sekä hyökkääjät Franco Barenza, Daniele Cacia, Francesco Tavani, Cristiano Lucarelli ja 19-vuotias Gianmarco Zigoni
Seurataan tilannetta.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #604 : 26.06.2010 klo 01:16:13 |
|
Italiassa menossa huhuviikot. - Bresciaan on yhdistetty mm. puolustaja Gabriele Perico, keskikenttäpelurit Simon Laner ja Stephen Appiah sekä hyökkääjät Franco Barenza, Daniele Cacia, Francesco Tavani, Cristiano Lucarelli ja 19-vuotias Gianmarco Zigoni
Plus Roni Porokara.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #605 : 26.06.2010 klo 08:46:19 |
|
- valmentaja Iachini on jatkanut pestiään, mikä taitaa olla Perpan kannalta hyvä asia - Perpasta ei ole kuulunut mitään, broidia on kesäkuun alussa yhdistetty mm. Lecceen - Bresciaan on yhdistetty mm. puolustaja Gabriele Perico, keskikenttäpelurit Simon Laner ja Stephen Appiah sekä hyökkääjät Franco Barenza, Daniele Cacia, Francesco Tavani, Cristiano Lucarelli ja 19-vuotias Gianmarco Zigoni
Hyökkääjät aina kuuminta kauppatavaraa
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #606 : 27.06.2010 klo 11:39:18 |
|
Seurataan tilannetta.
Pökköä pesään. Tuttosportin mukaan matkalla kohti suuria olisi kolme hankittavaa kiintopistettä eli puolustukseen Gabriele Perico (Albinoleffe) ja Marco Andreolli (Rooman kirjoilla) sekä keskikentälle Genovasta Alberto Zapateri. En siis edes oleta, että näillä olisi jotain vakavaa pohjaa. Jollakulla on, jollakulla ei. Ajattelin, että jospa pystyisi tämän yhden esimerkin pohjalta kasaamaan huhumyllyn suuruuden ja sitten katsomaan, miten kävi. Porokaran jätin vek siitä syystä, että ainakaan mistään italomediasta en häntä ole löytänyt. Onko jollakulla sikäläistä lähdettä?
|
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #608 : 01.07.2010 klo 19:53:46 |
|
Joo toki, sori, en ollut huomannut tuota. Tuttomercatoa tulee toki selattua hyvinkin usein. Nyt vahvistamattomia kiintymyksen osoituksia lähetellään Igor Budanin suuntaan. Valmentaja Iachinin haastattelussa ko. Tuttomercatossa olivat puolestaan esillä Sebastian Giovinco, josta oli jo aiemmin juttua sekä Matsui Jaappanin keskikentältä, mutta tämä vaikutti tosi epävarmalta. Sensijaan eri puolilla on jo hyvän aikaa huhuttu Gianluca Nanin siirtymisestä West Hamin taustoista Bresciaan, missä hän on aiemmin ollutkin.
|
|
|
|
amunt!
Paikalla
|
|
Vastaus #609 : 02.07.2010 klo 20:08:08 |
|
Laitetaas tännekin päivitystä: Perparim Hetemaj on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen viime kauden lainaseuransa Brescian kanssa ja pelaa ensi kaudella Italian pääsarja Serie A:ssa.
Perparim Hetemaj tuli kesken kauden Hollannin Twentestä lainalle Bresciaan ja oli mukana nostamassa seuraa Serie B:stä maan pääsarjaan.
- Hyvältä tuntuu, kun sopimus viimein virallistettiin. Olen tiennyt jo kauan, että se tapahtuu, sillä ei mennyt kauaa seuraan saavuttuani, kun seurajohto sanoi, että haluaa jatkaa sopimustani. Onhan se mahtavaa, kun saa mahdollisuuden pelata Serie A:ssa. Olen viihtynyt seurassa muutenkin mainiosti, Hetemaj kertoo.
Kesken kauden Bresciaan saapunut Hetemaj ei saanut järin paljoa peliaikaa kauden ratkaisupeleissä, sillä joukkue eteni voitosta voittoon, eikä kokoonpanoa juurikaan muuteltu.
- Ensi kaudella on aivan eri tilanne, kun olen mukana pre-seasonista saakka ja ollut seurassa jo puolisen vuotta. Valmentaja pysyy samana ja seurajohto pitää minusta, joten tilanteeni on positiivinen.
Brescia hankkinee vahvistuksia sarjatason muuttuessa.
- En tiedä miten paljon. Joitain nimiä on lehdissä esiintynyt. Toki normaalistikin kauden päätteeksi jonkin verran tulee uusia ja lähtee joitain.
Lähde: Iltapulu Ilmeisen luottavaisena lähtee Perpa kohti ensi kautta, mikä on positiivista.
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
|
Vastaus #610 : 02.07.2010 klo 20:16:53 |
|
Vaikka tuo sopimus ei vielä kerro ollenkaan, millä tasolla Perpa tulee ensi kaudella pelaamaan, niin silti voi kyllä sanoa että EOM.
Todella pohjalla nimittäin mies on käynyt ja viimein ainakin suunta näyttää olevan oikea.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #611 : 04.07.2010 klo 19:33:28 |
|
Laitetaas tännekin päivitystä:
Toivottavasti tuo sopimus myös pitää paikkansa vaikka miksei pitäisi. Liigan tai seuran eikä myöskään muiden nopsaan selaamieni tahojen ns. virallisissa ilmoituksissa tuota ei ole, mutta kyllähän kaveri on Brescian rosterissa. Italiassa(kin) tosin kaupankäynti ja erilaiset monimutkaiset omistusjärjestelyt takaavat sen, että kukaan ei ole missään ennenkuin kaupan ovet ovat säpissä. Tällä haavaa Brescia etsii ns. fantasistaa, miksi on kaavailtu Cagliarin Jedaa, Vicenzan Alessandro Sgrignaa ja myös vapailla markkinoilla olevaa Guillermo Francoa. Tuttomercaton klo 19 stadin aikaa olleen päivityksen mukaan tilanne on kokonaisuudessaan seuraava: - tapahtuneita ostoja ei ole - tapahtuneita myyntejä Andrea Rispoli (D) (Parma), Mattia Mustacchio (A) (Sampdoria) ja Morris Donati (C) (Sampdoria). Nää on jo tapahtuneita, mutta omistajajärjestelyiden takia ne ikäänkuin astuvat voimaan nyt. Oisko näistä huomattavin Italian nuorisomaajoukkueissa eri ikäluokissa esiintynyt Mustacchio? - ostoja, joista neuvotellaan par´aikaa Nicola Madonna (C) (Atalanta), Stephen Appiah (C) (Bologna), Jeda (A) (Cagliari), Christian Terlizzi (D) (Catania), Davide Mandelli (D) (Chievo), Alberto Zapater (C) (Genoa), Sebastian Giovinco (C) (Juventus), Gianmarco Zigoni (A) (Milan), Igor Budan (A) (Palermo), Franco Brienza (A) (Reggina), Matteo Rubin (D) (Torino), Matteo Sereni (P) (Torino), Gabriele Perico (D) (Albinoleffe), Francesco Ruopolo (A) (Albinoleffe), Simon Laner (C) (Albinoleffe), Cristiano Lucarelli (A) (Livorno), Francesco Tavano (A) (Livorno), Alessandro Sgrigna (A) (Vicenza), Daisuke Matsui (D) (Grenoble) Näistä Appiah, Jeda, Sereni, Perico ja Matsui vaikuttavat varteenotettavimmilta. - myyntejä, joista neuvotellaan Lorenzo Tassi (C) (Milan), Victor Hugo Mareco (D) (Bari), Davide Zoboli (D) (Cesena), Simone Dallamano (D) (Bologna). Tassi on -95 -ikäluokkaa ja Zoboli on ollut lainalla Torinossa. Näitä päivittäin vaihtuvia listoja seuroittain jaoteltuina on mm. Corriere dello sportissa. Omalla tavallaan kivaa seurattavaa. Myös valmentaja Iachinia on haastateltu. Kysymykseen Australian kiinnostuksesta hän sanoo, että ei se ollut sen kummempaa kuin muutaman seurankaan yhteydenotot. Sopimus on siis kumminkin tehty.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #612 : 04.07.2010 klo 20:34:48 |
|
Toivotaan, toivotaan. Olisi kyllä hieno askel eteenpäin, jos Perpasta tulisi kauden aikana edes kohtuullisesti peliaikaa Serie A:ssa saava pelaaja. Potentiaalistahan on puhuttu chämppäriesiintymisistä lähtien aika paljon, ja toivotaan, että tämä tässä välillä ollut aika osoittautuu vain epäonnekkaaksi välivaiheeksi uralla.
Perpa käy myös oivasta esimerkistä siitä, kuinka ohut lanka huipulle johtaa. Vuosi sitten pojan otteet U21-kisoissa olivat, kaikkine puutteineenkin, varsin lupaavia ja ainakin näkyviä. Oli mielestäni esim. selkeästi Marko Marinia parempi Suomen ja Saksan kohtaamisessa. Pelipaikka taisi kummallakin olla keskikentän oikealla laidalla. Nyt Marin taistelee hyvän kauden jälkeen maailmanmestaruudesta, Perpalla takana tuskainen kausi. Tästä aiheesta on tullut kirjoitettua aika paljon Tatti-Vallen yhteydessä, mutta tarkemmin ajateltuna Perpa käy vielä paremmasta esimerkistä.
|
|
|
|
valiaikainen kakkonen
Poissa
|
|
Vastaus #613 : 16.07.2010 klo 12:45:36 |
|
Toivottavasti tuo sopimus myös pitää paikkansa vaikka miksei pitäisi. Liigan tai seuran eikä myöskään muiden nopsaan selaamieni tahojen ns. virallisissa ilmoituksissa tuota ei ole, mutta kyllähän kaveri on Brescian rosterissa. Eikòhàn Perpa ole Bresciassa ensi kauden. Hàn nàytti olevan alkuviikosta Corriere dello sportin listalla sopimuksen alaisista pelaajista. Rosterissa nàytti olevan 22 pelaajaa ja hankintalista aika lyhyt, etunenàssà Jeda ja Giovinco. Piti siis perustaa aakkosten takia ihan kakkosnikki tàtà varten.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #614 : 26.07.2010 klo 19:59:59 |
|
Brescia pelannut kaksi treenipeliä, joissa molemmissa Hetemaj toisen puoliskon kentällä. Kun rosteri on pienehkö eikä hankintalistallakaan ole kovin montaa heppua ja toistaiseksi on ostettu vasta maalivahti Matteo Sereni, luulisi, että vastuuta olisi tulossa. Jossei säännöllisesti avauksessa, niin kumminkin penkiltä peliin -pohjalta. Giovinco ei tule onnistumaan eikä Jedakaan halua minnekään Cagliarista. Nimiä on kyllä väläytelty aina Morientesista lähtien (tuttomercato), mutta eiköhän tuo aika lähellä ole tossa. Säilyminen tulee olemaan kova pala, mutta käsittääkseni valmentaja on erinomainen ja saa matskusta parasta irti. Perpan kannalta hyvä juttu.
|
|
|
|
JM-07
Poissa
Suosikkijoukkue: # 7 * * Jere Sr * * Suomen parhaat syötöt
|
|
Vastaus #615 : 02.08.2010 klo 15:25:09 |
|
Perpalle löytyy näköjään kasvavaa luottoa Serie A:n Bresciassa. Preseason on mennyt mieheltä erinomaisesti, josta todisteena mm. eilinen ottelu Kreikan superliigassa pelaavaa Larissa F.C.:tä vastaan. Brescia voitti ottelun maalein 2-1 Perpan viimeistellessä italialaisten voittomaalin. Hetemaj muuten pelasi koko ysikymppisen ajan ja pääsi pariin muuhunkin maalipaikkaan, mutta puski toisesta niukasti ohi ja vedon maalivahti nappasi syliin. Valmistautumisleiriltä kuuluneiden viestien mukaan Perpa on muutenkin pelannut leirin aikana säännöllisesti avauskokoonpanossa, joka on radikaali muutos viime kevään tilanteeseen. Tunteet muuten matsissa näyttävät käyneen aika kuumana. Liekö Perpa sitten kreikankielen taitoisena "hieman" kuumentanut Larissan kavereita? http://www.gazzetta.it/Calcio/SerieA/Brescia/01-08-2010/che-bel-brescia-batte-2-1-71647253807.shtml?from=rss
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
|
Vastaus #616 : 02.08.2010 klo 17:46:02 |
|
Niinhän tuossa sanotaan että Dabizas on lyönyt Hetemajta kyynärpäällä ja lentänyt ulos.
|
|
|
|
|
Inzaginho
Poissa
Suosikkijoukkue: Joulukuusi
|
|
Vastaus #618 : 02.08.2010 klo 21:13:05 |
|
Mahtavaa, että preseason on sujunut. Enää säännöllistä peliaikaa Italian korkeimmalla, lupauksen lunastus, ja eiköhän maajoukkuekuviot kutsu ansaitusti.
Toivottavasti syksyn karsintaurakka sujuu siihen malliin, että panos pysyy hyvin, ja Perpaa voidaan vastuuta saadessaan käyttää tosipeleissäkin.
|
|
|
|
JM-07
Poissa
Suosikkijoukkue: # 7 * * Jere Sr * * Suomen parhaat syötöt
|
|
Vastaus #619 : 10.08.2010 klo 19:19:57 |
|
Perpan hyvät otteet preseasonilla jatkuvat. Sunnuntaina 8.8. pelatussa ottelussa Brescia kaatoi Sienan maalein 2-1 ja Perpa oli toisen maaliin tekopuuhissa tiiviisti mukana. Peliaikaa kertyi avauksesta 80. minuuttiin saakka. Pelipaikkana oli ekalla jaksolla kolmen miehen keskikentän ryhmityksessä oikeanpuoleinen pelipaikka ja toisella puoliajalla keskikentän vasen laita. Valmentaja oli ollut Perpan otteisiin hyvin tyytyväinen. Tästä onkin hyvä jatkaa kohti sarjan avausta.
Brescia aloittaa Serie A:n taipaleen 29.8. vieraissa ottelulla Parmaa vastaan. Itse olen ajatellut lähteä katsomaan vierasmatsin AC Milania vastaan 5.12 ja käydä saman tien tsiigaamassa myös Mehun jengin kotiottelun Empolia vastaan 4.12.
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
|
Vastaus #620 : 10.08.2010 klo 19:25:08 |
|
Itse olen ajatellut lähteä katsomaan vierasmatsin AC Milania vastaan 5.12
Voittekin istua vierekkäin koko matsin ja analysoida serie a:n tasoa kimpassa
|
|
|
|
JM-07
Poissa
Suosikkijoukkue: # 7 * * Jere Sr * * Suomen parhaat syötöt
|
|
Vastaus #621 : 10.08.2010 klo 19:28:15 |
|
Voittekin istua vierekkäin koko matsin ja analysoida serie a:n tasoa kimpassa Kaikki on aina mahdollista.
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
|
Vastaus #622 : 10.08.2010 klo 19:39:30 |
|
Nostan kyllä nöyrästi hattua Perpalle, mikäli pääsee serie-a:ssa tulevalla kaudella pelaamaan. Ei varmaan moni olisi uskonut jokin aikaa sitten edes pieneenkään mahdollisuuteen, mutta nyt on ilmeisesti aika lähellä.
|
|
|
|
JM-07
Poissa
Suosikkijoukkue: # 7 * * Jere Sr * * Suomen parhaat syötöt
|
|
Vastaus #623 : 10.08.2010 klo 19:51:45 |
|
Kyllähän tuo aika paljon siltä alkaa vaikuttamaan. Mahdollisuus on tulossa oman kovan yrittämisen kautta ja myös siksi, ettei Bresciassa tehty "Seduja" eli ole hankittu nopean menestyksen toivossa tupaa täyteen kalliita vahvistuksia. Olen jopa hieman positiivisella mielelellä joukkueen säilymismahdollisuuksien suhteen, sillä niiden maalitykki Davide Possanzini on oikeasti hemmetin monipuolinen, kovaluinen ja taitava hyökkääjä. Mitään kovia tähtiähän joukkueessa ei ole ja materiaali on kapea, mutta katellaan...
|
|
|
|
Jörö
Poissa
Suosikkijoukkue: A-maajoukkue
|
|
Vastaus #624 : 10.08.2010 klo 20:15:08 |
|
En muista milloin tein "Perparim Hetemaj - maajoukkueeseen" -topicin, mutta silloiset huutonaurut ja vittuilut jäivät mukavasti mieleen. Löytyipähän kyseinen topic junttimaisinta mitä tiedät -ketjustakin. Haters gonna hate, toivottavasti nyt tulisi oikeasti Serie A -debyytti ja vakiintunut avauksen paikka
|
|
|
|
|
|